tiistai 29. syyskuuta 2015

Perämeren kasvatti etelässä – Terveisiä Läntiseltä Suomenlahdelta

Tänä keväänä jouduin päättämään menenkö luontokartoittajaksi Perämeren meritiimiin vai siirrynkö suunnittelijaksi Läntiselle Suomenlahdelle. Perämerellä minulla oli takana jo kaksi mahtavaa kesää ja tiesin, että jos päätyisin menemään sinne, työkavereina olisi jälleen huipputiimi. Läntiselle Suomenlahdelle siirtymisessä minua taas kiehtoi uuteen merialueeseen tutustuminen ja toisenlainen vastuu suunnittelijana. Lopulta päädyin uusien haasteiden ja mukavuusalueelta poistumisen houkuttelemana siirtymään Läntiselle Suomenlahdelle ja kuten osasinkin odottaa, etelässä moni asia oli toisin!

Perämerellä minulla olisi ollut suurimmaksi osaksi samat työkaverit kuin aikaisempina kesinä, kun taas Etelä-Suomesta en tuntenut ennestään ketään. Läntisen Suomenlahden tiimissämme kukaan ei ollut aikaisemmin työskennellyt keskenään, joten yhteisen työtyylin löytämisessä oli aluksi hankaluutensa. Ensimmäisestä päivästä asti kuitenkin pystyi näkemään, että meillä on koossa erittäin osaava ja kiva porukka. Alun sopeutumisajan jälkeen yhteinen sävel työskentelyssä alkoikin löytyä ja työt sujuivat koko kesän ajan aina vain jouhevammin.
 Kesän ensimmäisiä työtehtäviä oli kiinteiden sukelluslinjojen pystyttäminen
Iloinen yllätys Läntisellä Suomenlahdella oli logistiikan helppous. Perämerellä olin tottunut jatkuvaan muuttamiseen ja tavaroiden kantamiseen sekä alkeellisissa oloissa elämiseen kenttätukikohdissamme. Läntisellä Suomenlahdella muutimme vain kolmen paikan välillä ja osa tavaroista sai aina jäädä Tvärminnen tutkimusasemalle. Joka kerta muuttaessamme jaksoin ihmetellä tavaran vähyyttä. Majoituspaikkamme olivat myös ihmeellisen moderneja hyvine kulkuyhteyksineen ja mukavuuksineen, joihin kuului mm. sähkö, juokseva vesi ja astianpesukone. Toisaalta ikävöin Perämereltä mökkeilytunnelmaa ja sen mukanaan tuomaa tekemisen meininkiä, kuten loputonta pesuvesien kantamista tai yömyöhään saunassa otsalampun valossa tiskaamista.
Jussaröstä lähdettäessä päästiin syömään kenttälounas pöydän ääressä
Etelä-Suomessa on veneilyn kannalta ilahduttanut myös syvät kalliorannat sekä bensa-asemien runsaus. Perämerellä jokapäiväiseen elämään kuuluva kahlaaminen oli Läntisellä Suomenlahdella hyvin harvinaista, emmekä tarvinneet erillistä bensaperäkärryä. Ajoittain kuitenkin ikävöin Perämeren karuutta, etenkin loppukesästä, kun Etelä-Suomessa sinilevää alkoi ilmestyä kiusaksemme.

Olen vahvasti sitä mieltä, että kehitys on nopeinta mukavuusalueen ulkopuolella. Vaikka tutusta ympäristöstä ja tuttujen ihmisten luota lähteminen jännittikin, se kannatti. Läntisen Suomenlahden luonto on aivan erilainen kuin Perämerellä ja opin todella paljon uutta lajistoa sekä lisää Itämerestä. Opin myös valtavasti eri meri- ja maatiimeistä tulevilta uusilta työkavereiltani ja toivon, että pystyin myös itse antamaan jotain tiimille. Välillä on ollut ikävä vanhoja työkavereita ja tuttuja työtapoja, mutta suhteet ovat onneksi pysyneet hyvänä Perämeren tiimiin ja nyt olen saanut työskennellä kahdessa huipputiimissä ja tutustua tuplamäärään kivoja työkavereita. Heinäkuussa kävin Perämeren meritiimin järjestämissä pookitansseissa Ulkokrunneilla tervehtimässä vanhoja työkavereitani ja tutustumassa tiimin uusiin jäseniin. Viimeistään Ulkokrunnin saunan terassilla istuessa, kun Perämeren tiimiin tilalleni tullut Janos kiitteli minua siitä, että siirtymällä Etelä-Suomeen, vapautin paikan Perämereltä hänelle, olin varma, että siirtyminen oli ollut oikea päätös.
Jätimme Johannan kanssa terveisemme Perämeren tiimin kenttäläppäreihin
Läntisellä Suomenlahdella työskentely on ollut hieno kokemus, olen tutustunut moneen uuteen mukavaan ihmiseen, päässyt käymään uskomattoman kauniissa paikoissa ja työ on ollut mielenkiintoista ja palkitsevaa. Isot kiitokset vielä sekä Perämeren, että Läntisen Suomenlahdelle tiimeille, on ollut huippua tehdä töitä teidän kanssa!

Mukavaa syksyä toivottaen,

Linda







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti