Kiireellä kiireestä

Aurinko nousee Pyhällä.

Metsähallitus vietti maaliskuussa jokavuotisia luonnonsuojelupäiviä Pyhä-Luostolla,  kansallispuiston kupeessa. Luonnonsuojeluprosessin väkeä saapui ympäri Suomea ja meripuolikin oli hvyin edustettuna. Käytiin läpi viimeaikaiset suuremmat hankkeet, päälimmäisenä askarruttavat suuremmat asiat kuten natura-aluetietokannan päivitys ja luontotyyppien luokittelu.

Yksi suuri käsiteltävä paketti oli kiire. Saimme ennakkotehtävän kiireeseen liittyen ("Kirjoita eri värisille post-it -lapuille aiheittain, mikä aiheuttaa sinulle kiireen tuntua, miten työ aiheuttaa sinulle kiireen tuntua ja miten olet kiireen ratkaissut.") Aihetta piti käsitellä pienryhmissä ja lisäksi saimme alustuksen aiheeseen.

Mitäkö luulette tapahtuneen? Kaikessa kiireessä alustuksesta jäi näkemättä ilmeisesti 2/3 esityksen kalvoista (ne kelattiin nopeasti ohi, mutta vilkaisemallakin näki, että asiaahan siellä olisi ollut ja olisi ollut mukava ehtiä näkemään nekin), pienryhmillä ei ollut tarpeeksi aikaa keskusteluun vaan ennakkotehtävien setvimisessä tuli niin kiire että ratkaisuehdotuksia ei juuri ehdittty kaikelta kiireeltä käsitellä, ja ryhmien keskustelujen purkamiseen varattu aika kutistui lähes olemattomiin. Kuulemme ehkä joskus aiheesta vielä, mutta luultavasti sille ei juuri ole aikaa.

Mikä ihme tämän kaiken kiireen takana oikein on? Resurssien vähentäminen, töiden keskittäminen niille, joilla työpaikka vielä on, halvan työvoiman puute, ajankäytön suunnittelemattomuus? Vai se että sähköpostilla on niin helppo laittaa työpyyntöä menemään ja kaikkien oletetaan koko ajan olevan vähintään puhelimen, jollei jopa sähköpostiyhteyden päässä?

Meriluontotiimillä on kesällä aina paljon tekemistä ja se johtuu siitä, että kolmen kuukauden maastokauden aikana yritetään tehdä lähes viiden kuukauden työt. Tuulista ja säistä ei myöskään voi tietää, joskus säät suosivat ja toisinaan sitten taas ei.

Minusta kaksi asiaa pitäisi kuitenkin erottaa toisistaan: kiire ja se, että on paljon tekemistä. Kiire on sitä, että aika ei tunnu riittävän, pitää ehkä juosta paikasta toiseen, voi olla ahdistunut ja stressaantunut olo, aikataulut mättävät, dead-linet puskevat. Se, että on paljon tekemistä, vaatii hyvää organisointia ja ajankäytön suunnittelua, tehokkuutta ja silkkaa suorittamista. Perfektionismi pitää jättää yhtälöstä kokonaan pois.

Minulla ei kesällä yleensä ole kiireen tuntua. Tuntuu kyllä, että on valtavasti tekemistä ja toivotaan että kaikki ehditään tehdä maastokauden kuluessa, mutta varsinaisesta kiireestä ei voi puhua. Kesällä sähköposti ja puhelin jäävät toissijaisiksi, työt ovat konkreettisia ja niiden tulokset näkee heti - päivän aikana otettiin 127 videota, 285 valokuvaa, kaksi pohjaeläinnäytettä. Kovasta työstä saa heti palautteen eli näkee tehdyn työn määrän. Tavoitteet ovat myös hyvin konkreettisia - kesän aikana pitää kuvata esimerkiksi 1500 videota. Kun 200 on tehty, 1300 on vielä jäljellä. Rastia ruutuun vain.

Toimistossa työt ovat usein abstraktimpia, tuloksia ei näe heti tai niitä ei näe itse, tavoitteet ovat varsin hämäriä ja epämääräisiä. Kun ei ihan tarkkaan tiedä, mitä minulta odotetaan, tulee epämääräisesti hermostunut olo.

Fakta on kuitenkin se, että työt eivät tästä enää koskaan tule vähenemään, päinvastoin. Kustannustehokkuuden nimissä yhä enemmän töitä kasataan samoille harteille ja odotetaan, että tänä vuonna työntekijästä voi puristaa 120 % kun viimevuonnakin se sai aikaan 110 %.

Joka syksy maastokauden jälkeen ihmettelen, kuinka Perämeren meritiimi taas pystyi saamaan aikaan niin paljon tuloksia. Silti kaikki suitsuttavat yhteen ääneen kesän mukavuutta ja ihanuutta, kuinka kivaa taas oli, paras kesätyö ikinä, paras harjoittelupaikka ikinä, tulisipa jo ensi kesä. Ja silti saatiin aikaan valtavasti.

Toimiston ulkopuolella, ulkona, luonnossa, konkreettisissa ja fyysisissä töissä, ryhmässä, hyvässä hengessä, motivoituneiden ihmisten kanssa. Siellä saadaan aikaan, siellä tehdään paljon töitä vaikka ei olekaan varsinainen kiire.

Tulisipa jo kesä :) Nyt on kiire merelle!

Essi Keskinen