Hotelli Helpotus - terveisiä Perämereltä

Tyyni päivä Merenkurkussa.

Ajattelen tässä vessoja. Huusseja, kylpyhuoneita, vesiklosetteja, hyyskiä, ulkohuoneita, ”paikkaa, jossa naiset pesevät kätensä ja/tai puuteroivat nenänsä”, toiletteja. On varma kesän ja maastokauden merkki, kun joutuu jotenkin enemmän ajattelemaan sitä, voiko tai viitsiikö nyt ottaa toisen kupillisen teetä vai joutuuko siitä vain ongelmiin myöhemmin, kun pitäisi veneestä päästä vessaan.

Menossa Hailuotoon.

Teimme eilen kevään ensimmäisen veneretken. Minä ja Johanna, Perämeren meritiimin tämänhetkinen miehitys, olemme Merenkurkun saaristossa pitämässä jokakeväistä ”pre-maastokausikokousta” Vaasan meritiimin kanssa. Eilen oli hyvä sää, aurinko paistoi eikä tuullut pahasti, joten lähdimme tekemään ajoharjoituksia Maian sisaraluksella Electralla. Samalla kävimme Norrskärillä UNESCOn luonnonmaailmanperintöalueella, kaukana lännessä keskellä merta. Vaasan tiimin on tarkoitus viettää Norrskärillä jonkun aikaa maastokaudesta, ja kävimme tarkastamassa majoitustilat.

Norrskärin majakka ja majoitustilat.

Ulkona oli reilut kymmenen astetta lämmintä, mutta merellä on aina kylmä. Minulla oli päälläni lämpökerrasto, sen päällä microfleece-kerrasto ja sen päällä sukellusalushaalari, jalassa kaksi paria villasukkia. Koko komeuden kruunasi pelastautumispuku. Ja tietysti pipo ja lapaset. Vajaan tunnin venematkan aikana vaatetusta ei ollut yhtään liikaa, pikemminkin pieni vilu hiipi ytimiin kosteassa viimassa.

Perämerellä on vielä jäitä.

Norrskärillä on oikein asiallinen ulkohuone, tilava ja puhdas, nätti näköala kalastajatuville, ja vessapaperiakin löytyi. Kun pelastautumispuvusta ja haalarista lähtee kuoriutumaan vessareissua varten, se ei kuitenkaan ole mikään hätäinen toimitus. Hanke täytyy suunnitella hyvin ja ajoittaa tarkasti. Se on varsinainen projekti.

Electralla Norrskärille, Merenkurkussa.

Mietin siinä kerros kerrokselta kuoriutuessani (”henkselitkin vielä… Ja ristissä, etteivät pääse putoamaan harteilta pelastautumispuvun sisällä…”) vanhempiani, jotka parhaillaan ovat töissä Japanissa. Heidän vessansa pytty avaa automaattisesti kannen, kun sitä lähestyy, ja nappia painamalla myös sen ”miesten kannen”. Napista kannet myös sulkeutuvat. Reunuksen lämpötilan saa säätää kunkin takapuolen mukaisesti, yhdestä napista saavat ujot vessassakävijät laittaa lintujenlaulua tai veden kohinaa peittämään lorinan. Kahden napin takana ovat ”heikko” ja ”runsas” vessanveto. Kolme nappia on varattu erilaisille pesuille. Isäni sanoi, että olihan niitä kokeiltava. Täsmäsuihku oli kuulemma hiukan hassu ja se piti saada osumaan kohdalleen, mutta suihkulähdemäinen pesu oli jo miellyttävämpi. Kuivaus olikin jo sitten ihan rutiinitoimenpide.

Norrskär on lohkare- ja lintuparatiisi.

Minä käytän kesällä lähinnä ulkohuonetta ja aika paljon myös ihan puskia. Aivan OK, en koe itse vessarakennusta minkäänlaisena ongelmana. Tätä ihmisen perustoimintoa joutuu kuitenkin miettimään huomattavasti enemmän ja tarkemmin: ”Olen menossa tekemään parin tunnin sukelluslinjan kuivapuvussa, en siis voi tänä aamuna juoda teetä.” ”Olemme menossa ulos kumiveneellä, veneestä ei siis mitenkään voi pissiä vaan täytyy käydä maissa asti, ja menemme alueelle, jossa rannat ovat upottavaa liejua, en siis voi tänä aamuna juoda teetä.” Menemme ulkomerelle, ainut tapa käydä vessassa on roikkua veneen perästä ja pidellä pelastautumispuvun hihoja ja huppua sylissä ja toivoa, ettei osu muualle kuin saappaille, en siis voi juoda tänä aamuna teetä.” Asia on siis vain tiedostettava ja sitä on ajateltava enemmän kuin maissa, mutta varsinaista ongelmaa siitä ei saa rakennettua.

Nyt nautinkin siis jo kolmannesta teekupillisesta, koska tänään kokeillaan kameroita ja ladataan moottoripyöräakkuja, ei olla menossa pelastautumispuvussa minnekään, ja kaiken lisäksi meillä on sisävessa.

Meribiologeillakin on tietokoneita. Tässä minä ja Johanna olemme levittäneet Oulun tiimin läppäriarsenaalin Sommarön mökin pöydälle. Kuten kuvasta näkyy, kullekin taitojensa mukaan: Johannalla on viisi konetta ja minulla yksi :)