Muuttopuuhissa

Niin kuin muuttolinnut lentävät pohjoiseen kevään tullen, meidänkin tiimi suuntasi keskikesän tullen Perämerellä pohjoiseen. Keskiviikkona muutettiin koko leiri Krunneilta Perämeren pohjukkaan kansallispuistoon, Selkä-Sarveen. Krunnien pisteet saatiin myös kuvattua loppuun, eli yksi luku tämän kesän maastotyökirjassa on suljettu.

Maanantaiaamun keli oli tuulinen ja koko päivä meni toimisto- ja huoltohommissa, vaikkakin paikan päällä Krunneilla parempaa säätä odotellessa. Maanantain tuulen ainut ilo oli se, että illalla saunan terassilla ei ollut hyttysiä. Tiistaille luvattiin hyvää säätä ja meritiimi varautui pitkään päivään.

Kastuneet (Fasterissa hytin lattialla olleen laukun taskussa ollut lompakko ja sen sisältö kuivumassa tuulisen merimatkan jälkeen…)

Tiistai valkeni melko tuulisena ja sateentuhruisena, kun oli odotettu kauniin aurinkoista ja tyyntä päivää. Merelle päätettiin kuitenkin lähteä koska oli kova hinku saada Krunnien videointipisteet valmiiksi saman päivän aikana ja muuttaa joko illalla tai keskiviikkona. Merelle lähtevän tiimin vahvuus oli viisi miestä ja/tai naista ja kaksi venettä – Terhissä ja Busterissa istui kaksi henkeä kummassakin, ja minä tarkastin matalia rantapisteitä pelastautumispuvussa. Pihlajakarin ympäristö on pelkkää pientä saarta, lahtea, fladaa, karikkoa ja kaislikkoa, maankohoamisrannikkoa siis parhaimmillaan. Jos kartassa on pisteen kohdalle merkitty rantaviiva, se voi todellisuudessa olla missä tahansa. Piste, joka on piirretty merelle, voi olla keskellä maata, tai vaihtoehtoisesti karilla, ja piste, joka on selvästi merkitty maalle, voi olla selkeästi vedessä. Maa kohoaa 9 mm vuodessa (jollei merenpinnan kohoaminen pian ala kompensoida lukua) ja uutta maata paljastuu Krunneillakin hehtaaritolkulla vuodessa. Veneellä ei näille pisteille mitenkään pääse joten parhaaksi katsottiin laskea minut pelastautumispuvussa rantaveteen. Yhdeltä pisteeltä löytyi metsäjänis – kävelin pisteelle, joka oli juuri rannan puolella, ja neljän metrin päästä puskasta lähti jänis kovaa kyytiä karkuun. Se oli sitten varmaan se Perämeren merijänis.

Merellä (Essi on hylätty yksinään keskelle merta tekemään ns. ”rantapisteitä”.)

Päivän aikana aurinko tuli näkyviin, tuuli hiukan tyyntyi ja pisteet saatiin tehtyä! Olisi pitänyt olla matkassa kuohuviinipullo joka korkata ja jolla juhlistaa tilaisuutta. Sen sijaan menimme maihin lounaalle ja päätimme juhlia valmistuneita pisteitä lähtemällä iltapäiväksi Santapankille.

Meribiologin varjo (Ankkuroituminen Santapankille…)

Perämeren saarten natura-alueeseen kuuluu Krunnien saariston lisäksi mm. Astekarin räyskäkolonia ja Santapankin hiekkasaari keskellä Perämerta. Paikka on kerrassaan upea, Santapankki on matala siksakkia juuri merenpinnassa mateleva hiekkainen saari, jolla on joskus ollut majakka. Nyt löytyy enää räjäytyksen jäljiltä jääneet muutamat betonimöhkäleet ja teräsrakenteita.

Santapankilla (Santapankki on upea hiekkasaari keskellä Perämerta)

Astekarilta mentiin etsimään kalanpoikasiin kiinnitettyjä carling-merkkejä, joita löytyy paljon räyskien asuttamilta saarilta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on kiinnostunut saamaan merkkinsä takaisin ja meitä pyydettiin viime kesänä käymään Astekarilla keräämässä sinne kertyneet merkit. Räyskät olivat ehtineet käydä ruokailemassa suoraan kalanviljelylaitokselta, koska osa merkeistä, jotka kerättiin heinäkuun loppupuolella vuosi sitten, oli kaloista, jotka oli tilastoitu elokuussa mereen istutetuiksi. Linnut olivat siis napsineet kalat suoraan kasvatusaltaista ennen kuin koitti poikasten suunniteltu vapautumispäivä. Tänä vuonna merkkejä löytyi vain reilut kymmenen, viime vuonna yli kaksikymmentä. Vuodet eivät ole veljeksiä.
Minä, Pekka ja Jusku ehdimme käydä sukeltamassakin Santapankilla. Tarkoitus oli osua kasvipohjaiselle alueelle, mutta päädyimme sorapohjalle, jossa murtovesisieni yritti parhaansa mukaan kasvaa. Ilmeisesti alue oli virtausten ja syvyyden suhteen hyvin otollinen, koska sieni, joka normaalisti vaatii kunnon kokoisia kiviä kiinnittymispinnakseen, kasvoi soran päällä, pikkukivissä ja jopa suoraan savipohjalla.

Keskiviikkona ilma oli mitä parhain muuttoa ajatellen. Krunneilta Perämeren kansallispuistoon muuttaminen on yhtä tuskaa jos joudutaan kulkemaan maitse – Krunneilla ensin tavaroiden lastaus rantautumisveneeseen, sitten poijussa tavaroiden purku kuljetusveneisiin, tunti Kiviniemen satamaan, purku laiturille, pakkaus autoihin, ajo Oulun kautta Tornioon (2,5 h) ja Röyttään, pakkaus veneeseen, vajaa tunti Sarveen, purku laiturille ja kuljetus vajaan. Nyt tuotantoketjua saatiin supistettua niin että Krunnien kuljetusvene vei tavarat suoraan Sarveen, reilun tunnin matkan pohjoiseen, jossa ne saatiin purkaa suoraan laiturille ja viedä vajaan. Koko autorumba jäi välistä ja olihan se mellevää ajella rasvatyynellä merellä kolmella veneellä ja kymmenen miehen voimin Sarveen. Keijo Virkistyksen puolelta tuli Pauha-kulkurilla Sarvesta vastaan, ja oli ottanut kansipojiksi kolme nuorisotyöllistettyä poikaa. Metsähallituksen Luontopalveluiden Perämeren meritiimin kolmen veneen ja kymmenen hengen saattuetta oli komea katsella!

Tornion edustalta löytyi vielä Geologian tutkimuskeskuksen ja Puolustusvoimien yhteinen luotausalus Geomari. GTK:n kollega kutsui meidät alukseen ja kävimme tutustumassa sekä Tornion edustan luotauslinjoihin että mansikoihin ja jäätelöön. Pitäisi ilmeisesti saada Puolustusvoimat partneriksi että saisi todella hienoja pelejä ja leluja, oma viistokaikuluotain alkoi tuntua aikamoiselta lelulta Geomari-katamaraanin kalojen rinnalla…

Nyt on sitten torstai ja ollaan toimistolla koko porukka. Olisi tehnyt vielä mieli jäädä Krunneille saunomaan kovan muuttourakan päätteeksi mutta tälle päivälle luvattiin max 16 m/s etelätuulta ja sitä vasten olisi ollut ilkeää puskea Krunneilta kotiin. Nyt on sitten hyvä saada toimistohommat kuntoon tältä viikolta ja lähteä viikonlopunviettoon!

Essi Keskinen