perjantai 28. toukokuuta 2010

Kehä Kolmosen sisäpuolella

Huh mikä viikko! Tiimi on pyörinyt Etelä-Suomessa maanantaista lähtien, tänään on perjantai ja kasvilajintuntemuskurssi Helsingissä Suomen Ympäristökeskuksen saunatiloissa kellarikerroksessa. Eilen saatiin lyhyt johdanto mallinnukseen Ympäristöministeriöllä. Teoriakoulutusta siis. Nyt taas tiedetään jotain enemmän. Ainakin teoriassa.

Tiistaina GEO-lehti järjesti Töölönlahdella kaupunkiluonnon monimuotoisuustapahtuman, johon kerääntyi yli neljäkymmentä eri alojen huippututkijaa Suomesta. Oli tietysti aika hienoa kun pääsi joukkoon jota kutsutaan huippututkijoiksi! Tapahtuma liittyy YK:n kansainväliseen luonnon monimuotoisuuden juhlavuoteen, ja tarkoituksena oli kartoittaa Töölönlahden lajisto mahdollisimman tarkkaan. Minä ja tiimini sekä kollegat Korppoosta ja Kotkasta toimimme vesiluontotiiminä, tongimme siis Töölönlahden pohjaa.

Kun hiukan kaivelin etukäteen Töölönlahden sukellusolosuhteita, minulle vastasi kaksi henkilöä. Toinen sanoi että oli kerran humalassa kaatunut Töölönlahteen ja loukannut polvensa (”varokaa siis pohjalla olevaa rojua”) ja toinen kertoi kartoittaneensa Töölönlahtea ja sanoi, että ”se nyt ei varsinaisesti ole mikään urheilusukeltajan ykköskohde”. Lahti on syvimmillään 2,5 m ja näkyvyys vaihtelee seitsemästä sentistä pohjoispäädyn n. 50 senttimetriin. Näkösyvyys on vajaan metrin. Pohja on pehmeää sedimenttiä ja haisevaa mustaa mutaa ja täynnä pullonpohjia, koukullisia ja siimallisia vieheitä, kanaverkkoa ja muuta mukavaa, johon sukeltaja voi loukata itsensä tai takertua.

Kävimme varmuuden vuoksi jo maanantaina katsastamassa tilanteen ja varmistamassa että varusteet toimivat. Varusteet eivät oikein toimineet ja näkyvyys oli täysin olematon, mutta löytöjä tuli heti. Aivan lahden länsipuolen hiekkarannan edustalta löytyi valekirjosimpukan kuoria. Tätä lajia ei aiemmin ole tavattu Suomesta kuin Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitosten lauhdevesien vaikutusalueelta. Aivan uusi lajihavainto siis.

Tiistaiaamu alkoi kauniilla auringonpaisteella ja kovalla hyörinällä, kun GEO-lehti avasi tilaisuuden yhdeksältä. Lehden päätoimittaja ja tilaisuuden vetäjä Katriina Palo-Närhi sanoi tarjoavansa pullon kuohuviiniä ensimmäisestä lajihavainnosta. Kuohuviiniä! Meidän tiimille heti! Ennen kuin kukaan muu ehti reagoida esimerkiksi huutamalla ”vaahtera”, joiden varjossa seisoimme, minä kohotin käteni ja ääneni ja huusin ”Mytilopsis – valekirjosimpukka!” Sitten tuli aplodeja ja huraa-huutoja ja monta haastattelupyyntöä eri lehdiltä, radio- ja televisiokanavilta. Nyt meidän tiimi on kolmea televisioesiintymistä, radio- ja lehtihaastatteluja ja aitoa Shampanjapulloa rikkaampi.

Töölönlahti osoittautui yllättävän monipuoliseksi lajistoltaan. Kaikkiaan lajeja löytyi 755, siis kun myös vedenpinnan yläpuolelta laskettavat lajit kirjattiin ylös. Muita vedestä löytyneitä yllätyksiä olivat muutamat putkilokasvilajit, joita ei aiemmin ole havaittu Töölönlahdella (esim. ahvenvita ja hapsivita) ja harvinaisuus, josta kasvimuseollakin jaksettiin innostua, eli pyörösätkin.

Vesiluontotiimillä oli oma teltta, jossa tutkimme haisevasta mudasta löytyneitä pohjaeläimiä mikroskoopeilla ja esittelimme koululuokille sukellusvarusteita. Ainahan sukellus kiinnostaa kaikkia, taas se tuli huomatuksi! Vesiluontotiimi sai kovasti huomiota ja koululaisia kiinnosti.
Keskiviikkona pidettiin lehdistötilaisuus, jossa meidän tiimin voittama shampanjapullo luovutettiin juhlallisin menoin ja kerroin taas kerran lehdistölle Mytilopsis-löydön merkityksestä. Timo Tanninen Ympäristöministeriöstä kävi puhumassa, samoin kuin muutama muu tärkeä henkilö, ja tuntuihan se kieltämättä ihan hyvältä istua siellä ”Suomen huippututkijoiden” joukossa kertomassa uusista löydöksistä.

Tiukka viikko siis takana. Yksi gradukin tuli arvosteltua ja suunniteltua ensi viikon töitä. Maanantaina tulevat harjoittelijat! Mutta kunhan tästä perjantai-iltapäivästä vielä selvitään niin menen kaverille saunomaan ja grillaamaan ja saan toivottavasti yhden saunasiiderinkin.
Ensi viikkoa katsotaan sitten maanantaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti