Perämerta Torniosta Vaasaan

Tällä viikolla päästiin jo ihan sinne meidän omalle merelle, Perämerelle, asti. Olosuhteet Töölönlahdella viime viikolla oli aika samanlaiset kuin meillä Perämerellä tällä viikolla – sameaa ja ruskeaa, nollanäkyvyyttä.


Maanantaina tulivat töihin harjoittelijat Jukka ja Johanna, ja tiistaiaamuna lähdettiin Torniosta Perämeren kansallispuistoon. Kulkuri Pauha ajettiin Oulusta Tornioon jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, silloin kun oli tyyntä. Minä en tiennyt asiasta mitään mutta Pekalta tuli tekstiviesti sunnuntai-iltana kello 21.54: ”Lähden pian hakemaan venekuskeja Torniosta ja käyn sitten hiukan kotona nukkumassa. Tulen töihin kun herään.” Pekka kertoi kävelleensä kolmen maissa toimistolta kotiin ja katselleensa kun aurinko nousi ja linnut alkoivat laulaa. Mutta yö oli täysin peilityyni ja Pauhan ajaminen sujui nopeasti. On taottava kun rauta on kuuma ja tuuli tyyni.

Viikon agenda oli saattaa pystyyn Maasarven vedenalainen luontopolku. Polkuhan perustettiin viime kesänä ja laitettiin talviteloille marraskuussa. Matalimpien pisteiden vajaan kolmenkymmenen kilon betonilaatat siirrettiin syvemmälle ja poijut tuotiin pois. Keväällä piti olla helppo homma laittaa poijut paikoilleen, etsiä laatat koordinaattien avulla, siirtää ne paikoilleen ja vetää laattoja yhdistävä köysi. Yleensä sanotaan että ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” joten tämä homma ei ehkä ollut parhaiten suunniteltu. Touhuun meni kaksi kokonaista työpäivää ja yhteensä yli kymmenen sukellustuntia. Onneksi ilma oli kuin morsian ja aurinko paistoi joten mikäpäs maastossa oli ollessa. Johannakin meinasi että ”Tämäkö on teidän mielestä työtä?”

Venepoijun 800-kiloinen paino vielä löytyi helposti ja paikoiltaan, mutta loput laatat olivatkin sitten etsimisen päässä. Tiistaina näkyvyys lähenteli nollaa ja neljän metrin syvyydessä pohjassa oli säkkipimeää. Vesi oli talven ja jokien tuomien sulavesien jäljiltä humuspitoisen tummanruskeaa ja tuuli oli sekoittanut matalan lahden pehmeän pohjan veteen kuin kaakaojauheen. Laatoista löytyi vain kolmannes, ja loput näyttivät hävinneen kuin tuhka tuuleen! Pekka kertoi seuranneensa erästäkin laatan raahautumisjälkeä kolmisenkymmentä metriä pohjassa ennen kuin toisesta päästä ei löytynytkään mitään! Ilmeisesti laatta oli poijunsa avulla lähtenyt jäiden matkaan. Ties mistä sekin nyt sitten löytyy, jos löytyy.

Hylky sentään oli paikoillaan, mutta kaksi metriä hylyn toisella puolella ollut laatta oli tiessään. Toisaalta matalalle vahingossa jäänyt laatta löytyi täysin paikoiltaan. Lopulta kolme köydellä yhteen kiinnitettyä laattaa löytyi täysin sattumalta noin viidenkymmenen metrin matkan kulkeneina polun eteläpuolelta! Löysin vahingossa ensimmäisen, lähdin seuraamaan sitä ja tulin köysien päässä kahdelle muulle laatalle. Laatat olivat raahautuneet pohjassa mutkitellen ja hautautuneet lopulta lähes kokonaan pehmeään pohjamutaan. Jos kyseessä ei ole steroidihylje tai sukeltajien julma kepponen, jäät ovat tehneet hyvää työtä sekoittaessaan polun kylttejä ja siirrellessään niitä sinne tänne pitkin pohjaa.

Kahden kaksitoistatuntisen työpäivän jälkeen seurasi ryntäys Vaasaan ja nyt istun Hotelli Rantasipin (Tropiclandia) huoneessa, kuuntelen sateen ropinaa ikkunaan ja odottelen aamiaisen alkamista. Vaasalaiset kollegat pitävät tänään loppuseminaarin ULTRA-hankkeelle, jossa Merenkurkkua kuvattiin lentokoneesta lidar-säteen avulla. Projekti toimi yhteistyössä ruotsalaisten kanssa ja onnistui kuin unelma – päivässä pystyy kuvaamaan n. 30 km2 pohjaa lidar-systeemillä kun yhdellä meribiologitiimillä menee siihen kolme vuotta. Tällä keinolla meillä olisi Itämeri kartoitettuna jo ennen minun eläkeikääni. Nyt kartoitettuna on vajaa prosentti. Eilen pidettiin myös Metsähallituksen meribiologien yhteinen saunailta ja vaasalaisten puhelimet soivat yhtenään kun äidit, mummot ja ystävät soittelivat ”Näin sinut telkkarissa!” Lehdistötilaisuus oli ilmeinen hitti.

Varmaan täältä pääsee Ouluun junalla kun seminaari loppuu, Pekka nimittäin ottaa auton. Oikein hyvä viikko takana ja työt tehtynä. Minä jään puolentoista viikon lomalle ja loppu porukka saa selvitä yksinään. Blogin kirjoitus nakitettiin Jukalle, joka lupasi huolehtia asiasta. Mielenkiintoista nähdä, mitä sivuille ilmestyy! Sitä kun ei koskaan tiedä – tämäkin viikko alkoi Oulusta toimistosta ja jatkui Tornion, sukeltamisen ja parin kokouksen kautta Vaasaan kylpylään