Fieldwork in the USA vs in Finland: same same but different

After a great 3 weeks working out of Tirmo (Porvoo), Team 31 made a week long stop in Espoonlahti for more vegetation surveys and to check up on the rare meriuposkuoriainen. The windy days and storm-runoff didn’t make the job easy but we successfully surveyed a new section of the bay and even made three meriuposkuoriainen sightings!

Anna S was our sharp eyed hero that spotted the beetles (Photo: Metsähallitus / Anna Soirinsuo)

We have now moved on to the Pori area and are looking forward to exploring the area. We have joined up with the Korpoström survey team and will be working here together for the next week or two. I hope one of them can cook. Team 31 still has two more blog entries coming up so stay tuned for more updates on your favorite Metsӓhallitus marine survey team!

This is my first year with Metsӓhallitus. Before I moved to Finland, I worked with oyster reef communities on the coast of North Carolina in the United States. There are a lot of things that are the same about the work and a few that are very different. The work itself is very similar. In both North Carolina and Finland we walk/float/boat/paddle our way to places most people never go and proceed to collect/photograph/write down what we find. The pelkkarit are kind of new to me but they aren’t that different from waders. However, the difference in water temperature does change how some of the work gets done. In North Carolina, my field clothes were a swimsuit and an old pair of sneakers, t-shirt optional.

Me and my favorite North Carolina fish, the oyster toadfish (Opsanus tau), enjoying a beautiful day in the marsh (Photo: uncredited)

The water was typically between 20℃ and 30℃, so the only protective equipment you needed was sunscreen. The weather made you indifferent to the wet and mud so things usually became dirty quite quickly. Picture kids in a mud puddle but with advanced degrees. Here I have clothes against the cold, the wet, the wind, and I still need sunscreen. Another major difference is rocks. It seems like all the interesting places are surrounded by rocks just waiting to cause problems for the boat. In North Carolina most of the bottom was sand so you could be quite bold with how you drove the boat. Here you need to always keep an eye out for rocks. But the biggest difference in my opinion is that the Baltic Sea has no tides. In North Carolina the tide influences every single decision you make and you are constantly aware of the tide prediction and the time. The tide determines: when you go out, when you come back, where you sample, what direction you walk, where the boat can reach, where the boat can leave from when you are finished, what species you will find, what equipment you need, and how fast you need to work. The tide is omnipresent. It is also a lot of fun. The tide adds so much variety to the environment, always forcing changes that favor different species throughout the day. The weather was nice and made it easy to work on the water, but I think I miss the tide the most. Oh well, back to work!

- Luke

Beautiful day for field work in Espoonlahti (Photo: Metsähallitus / Luke Dodd)

Ihanat kaivosmiehet

Lauantaina 5.8 Tornion Leton satamassa pidettiin Päivä merellä -tapahtuma, jo kolmatta kertaa. Myös jo kolmatta kertaa Metsähallituksen meritiimi osallitui tapahtumaan, tänä vuonna erityisesti SEAmBOTH-hankkeen esittelyn kautta.

Olin vielä aiempiakin vuosia kiireisempi koko neljän tunnin ajan, jolloin tapahtuma oli avoinna yleisölle. Kymmeneen minuuttiin minulla ei ollut asiakkaita ja ehdin tilata itselleni letun ja käydä vessassa. Muutoin pisteeni ympärillä pörräsi koko ajan joukko kiinnostuneita veneilijöitä, paikallisia, mökkeilijöitä, aikuisia, lapsia, vanhuksia, eläkeläisiä, kauempaa ja lähempää tulleita, meren kanssa tekemisissä olevia ja maakrapuja. Sisäänheittotuotteina toimivat tietokoneella pyörivät videot, joita otamme merenpohjasta ja pöydällä lojuvat A4-kokoon tulostetut laminoidut valouvat Perämeren pohjan lajistosta.

Kaksi vierailijaa jäi erityisen positiivisesti mieleen. Paikalle pölähti ikäiseni nuorimies aina Kolarista asti, ja rupesi heti kyselemään videoista. Kerroin. Hän jatkoi kyselyään, katsoimme SEAmBOTH-kartat tarkkaan, hän kyseli lisää. Erityisen kiinnostunut hän oli pohjanlaatukartoista, koska oli kaivoksella kairaajana. Juttelimme hyvinkin yli kymmenen minuuttia, ja sitten hän sanoi hakevansa kaverinsakin.

Kymmenet ihmiset kävivät tutustumassa SEAmBOTH-hankkeeseen ja Perämeren meritiimin toimintaa.

Hetken päästä mies palasi kaverinsa kanssa ja pyysi minua selittämään kaiken uudelleen, "kun se on niin mielenkiintoista". Kävimme samat asiat läpi uudelleen ja ensimmäinen mies selitti vielä lisää kaverilleen, jos olin hypännyt jonkun kohdan yli. Kaverikin oli kiinnostunut, kyseli paljon. Juttu ajautui ympäristönsuojeluun ja siihen, että Perämeri on aina loppupeleissä se kaiken maalta valuvan veden vastaanottaja. Pääsimme kaivosasioihin, ja ilmeni, että kaverikin oli kaivosmies. Olivat yhdessä kiertäneet rakentamassa kaivoksia ympäri Pohjois-Skandinaviaa.

Talvivaarassakin olivat olleet rakentamassa. Siitä kuuluisasta vuotavasta altaasta oli paljon puhetta. Miehet sanoivat että näkiväthän kaikki rakennusmiehet jo silloin, että "ei tämä pressu tule pitämään, mutta mitäpä me raksanmiehet siinä voitiin tehdä". Kaveri oli ollut enemmän töissä Ruotsissa ja kertoi, että siellä tehtaan tai kaivoksen ympäristöosasto on kingi ja sen sanaa kuunnellaan. Kaikki pyritään tekemään niin  ympäristöystävällisesti kuin mahdollista, vaikka se maksaisi enemmän, mutta ympäristöystävällisyys on myyntivaltti. Tulevat kuulemma Suomeenkin tarkastamaan kaivoksiensa tuotteiden tehtaita ja niiden kierrätysjärjestelmiä ja muuta. "Milloin Suomessa opitaan että kerralla se pitää tehdä kuntoon, ei ympäristöä sitten enää jälkikäteen voi korjata?" Molemmat kehuivat että me meritiimiläiset teemme hyvää ja tärkeää työtä. Kummankin mielestä oli erinomainen ajatus aloittaa SEAmBOTH-hankkeen rajat ylittävien karttojen luominen, koska "yhteinen vesihän siinä velloo".

Palokunta antoi lasten kokeilla kypäriä ja keilojen kaatamista vesiletkun suihkulla.

En voinut kuin myötäillä näitä kahta viisasta kaivosmiestä. Vaikka heidän ammattikunnassaan ehkä ylpeys saattaa olla kiinni ympäristöasioiden hoitamisesta, varsinainen tuote eli louhittavat metallit tai raaka-aineet eivät välitä siitä, missä kunnossa ympäristö toimenpiteen jälkeen on. Maaperän mineraalit pysyvät vaikka ympäristö tuhoutuisikin.

Sitten keskusteluun liittyi paikallinen kalastaja. Hän taas oli sitä mieltä että Keski-Euroopassa pellotkin äestetään suoraan jokiin ilman minkäänlaista suojavyöhykettä ja lanta ja muut ravinteet ajetaan pelloille missä vain säässä niin että erityisesti sateella ne huuhtoutuvat suoraan jokiin. "Täällä Suomessa taas täytyy kysyä kaikkeen lupa ja mihinkään ei saa lupaa ja ollaan niin niuhoja että!" Kuitenkin tämän miehen elinkeino eli kalastus on täysin riippuvaista siitä, missä kunnossa Perämeri ja sen kalakannat ovat. Luulisi siis, että ympäristönsuojelu kiinnostaisi jo hiukan noin niin kuin ammatinkin puolesta. Mutta ei.

Näin me olemme erilaisia ja näemme ja koemme ympäristöasiat ja erityisesti luonnonsuojelulliset näkökulmat eri tavoilla. Toivottavasti viisaiden kaivosmiesten näkökulma tulevaisuudessa voittaa alaa.

Essi Keskinen

Tässä opetellaan solmujentekoa.

Tähänastinen kenttäkausi 2017 suunnittelijan näkökulmasta

Nyt on menossa kuudes kesäni Itäisellä Suomenlahdella Metsähallituksella vedenalaisten luontokartoitusten parissa ja ensimmäinen kesäni suunnittelijana.  Aloitin työt kesäkuun puolen välin jälkeen ja vietin monta (vajaa kaksi) pitkää yksinäistä viikkoa toimistolla ennen kuin kenttäkausi alkoi ja luontokartoittajat tulivat ja toivat mukanaan elämän. Tietokone oli ainoa ystäväni (okei, välillä kohtasin myös muita ihmisiä toimistolla). Kenttäpäivät tuntuivat olevan kaukana tulevaisuudessa. Kun kartoittajat tulivat, ensimmäinen viikko meni perehdytyshommissa, toinen viikko lähinnä Kotkan Meripäivillä Itämerikylässä ja kolmas viikko allekirjoittaneella kesäflunssassa. Vasta heinäkuun viimeisellä viikolla pääsin oikeasti kentälle ja kylläpä oli kivaa päästä merelle!

Mutta palataan siihen, että mitä suunnittelijat puuhaavat pimeissä ja pölyisissä toimistoissa ennen kenttäkauden alkua. Suunnittelija nimensä mukaisesti suunnittelee kenttäkauden kulkua kesän tavoitteiden ja prioriteettien pohjalta. Mitä kesän kartoituksilla pitäisi saada selville, missä päin tutkimuskohteet sijaitsevat, missä järjestyksessä niitä kannattaisi käydä läpi ja miten kartoitukset olisi järkevää toteuttaa. Täytyy selvittää mahdollisia majoituspaikkoja eli miettiä mistä käsin milloinkin olisi hyvä tehdä töitä. Täytyy huolehtia välineiden kuten veneiden ja sukelluspullojen kunnosta, selvittää onko aihetta uusille hankinnoille, tehdä karttoja ja pisteitä videointialueille, suunnitella uusien ja vanhojen työntekijöiden perehdytysviikko, jotta kaikille palautuu mieleen veneilyturvallisuus, sukellusturvallisuus, hätäensiapu ja kartoitusmenetelmät.

Kesän kartoituksille tehdään suurpiirteinen suunnitelma, esimerkiksi tänä kesänä aloitimme kartoitukset vastuualueemme läntisimmästä osasta Porvoosta ja tarkoitus oli siirtyä sieltä itään päin. Yleensä jokaiselle viikolle tehdään jonkinlainen viikkosuunnitelma ja jokaiselle päivälle oma suunnitelmansa, mutta jopa samana aamuna ja parhaimmillaan kesken päivää suunnitelma voi muuttua täysin. Moni asia voi mennä pieleen, mutta ehkä joku muu kirjoittaa siitä aiheesta myöhemmin. Yleensä syynä suunnitelmien vesittymiseen on tuuli, tuo meribiologien videopelien loppuvastustaja. Suunnittelija voi siis suunnitella kaikenlaista, mutta näissä hommissa tarvitaan usein varasuunnitelmaa tai jopa varasuunnitelman varasuunnitelmaa. Joustavuutta jos jotain olen näissä töissä oppinut!

- Henna

Loppukevennykseksi kuvapläjäys tähänastisista meiningeistä:

Perehdytysviikolla Ulko-Tammiossa perinteisesti testattiin pelastautumispukujen toimivuus. Mukana 31-tiimi ja virkistyksen tyypit. (Kuvat: Metsähallitus/Maiju Lanki)

Itämerikylä rakennettiin jälleen yhdessä monen Itämeritoimijan kanssa Kotkan Meripäiville, tänä vuonna kylässä pääsi tutustumaan Itämeren rehevöitymisestä kertovaan toiminnalliseen näyttelyyn. (Kuvat: Metsähallitus/Maiju Lanki)

Huolestuttavaa on se, että jo ensimmäisenä kenttäpäivänä Luodematalilla Kotkan aluemeribiologimme Maiju käyttäytyi näin. Yleensä vastaavaa näkee aikaisintaan kenttäkauden puolessa välissä. (Kuvat: Metsähallitus/Henna Nakari)

Maiju ja Tuuli ilmaisevat mielipiteensä aurinkoisista kenttäpäivistä. (Kuva: Metsähallitus/Henna Nakari)

Saavuttamaton Suursaari näkyy horisontissa, sinne kun joskus pääsisi… (Kuvat: Metsähallitus/Henna Nakari & Maiju Lanki)

Tällä viikolla olimme etsimässä harvinaista meriuposkuoriaista ja joskus meribiologiakin onnistaa! Kuvassa iloinen Jyri. (Kuva: Metsähallitus/Tiina Ellonen)

An internship in Metsähallitus's Marine team

Terve! My name is Rahmona. I come from France. I’m 36 years old and I still believe in Santa Claus!  By the way, I met him here in Finland!

If you read this you might be looking for an internship. I wish you to join the Metsähallitus Bothnian Bay marine team because here I have lived more than just a traineeship! Before coming, I was of course exited by the idea of coming here, diving, being in a boat very often but I have also read that the Finland’s weather is cold and there is many mosquitoes. Actually, I wasn’t disappointed in any case! Because for me, it’s true, it’s a bit cold for a summer but Santa Claus doesn’t like warm weather and the reindeer neither ! And there are also some places where there is plenty of mosquitoes, like the island Ulkokrunni. But, in that island I have done so many fun things and I have spent such a good time that when I left, I was a bit sad.

Almost each day I have done something that I have never done before.

For example, here you can see me after having prepared the sauna for the first time. I have also eaten each day a really delicious food prepared by Essi. Every evening was a sort of new travel with recipes from all over the world.

I have also learned to identify species in the field and with a microscope. And often plants on microscope are so beautiful, aren’t they?

Batrachospermum sp.

I also like to do wading points. You walk into the water, feel the water without getting wet, you are outside in a beautiful landscape.

And you look into the waterbinocular and try to determine the substrate and the species. If you are not sure you can take a sample. The most difficult thing is to not be so absorbed by the plants moving and be hypnotized by them, because your colleague is waiting for your count!

Then I also learned to drive Maia, the boat. It was very pleasant to feel the wind on my face and in my hair.

I also have looked for rocks at the front of Maia. It was like a merry-go-round with the waves! One more thing I have learned is to do underwater movies. For that we use a boat and we need to be at least two people. One drives the boat with the point marked into a map, then the other drops the camera into the water and the driver moves the boat slowly. We mark the coordinates of the beginning of the video on the GPS. A third person watches on the computer screen where the video is recording and after the video is finished, we take the camera into the boat, stop the recording, mark the coordinates of the end of the movie and write onto a form the GPS points, the waypoint number, the depth at the beginning and at the end, the date and the place. It’s pleasant because its’ a real team work. Moreover, you are outside, often the weather is beautiful because if it’s windy we can’t make videos due to the waves.

Lastly, we work in a very good atmosphere. Essi is a very friendly and interesting person. She has travelled a lot and done so many existing and different things. She creates the conditions for you to spend good time: She gives me food, a roof, warm clothes, she borrows me a bike, diving gear, helps me to meet people, invite me at a picnic with her friends, show me good places and she also chooses her team very well. So you will meet friendly people who are always in a good mood and you will laugh often, even if you don’t speak Finnish at all!

So you understood that I am very happy to do this internship. For me, doing all that funny activities is not working, it’s enjoying life! But that’s not the thing you should tell to yours teachers or to your supervisor! It would be awesome if I could do that kind of work to earn my life.  

Rahmona Belgaïd

Bil eller båt?

Detta jobb har innehållit en mängd nya saker för mig. Jag har varit van vid mina före detta somrar hos Forststyrelsen, att bo ute på någon avlägsen holme och röra mig bara med hjälp av en båt. Att jobba som marin biolog innebär ju verkligen bara att man är ute på havet hela tiden, tyckte jag. Det tankesättet har jag nu fått revidera.

Första chocken var stor när jag märkte, att nästan alla våra inventeringsområden befinner sig vid fastlandet. Det kändes ju lite som fusk och inte så seriöst. Jag var mentalt ännu fastsatt vid det jobb jag tidigare gjort och hade lite glömt vad det nya jobbet handlade om. Flador. Ja flador finns det inte så mycket ut på havet inte, de befinner sig på fastlandet. Det är ju nog seriöst ändå, felet låg på mina gamla vanor. Jag har fått vänja mig, att köra med bil till mina inventeringsområden. Jag har lite dåligt samvete nu. Det är ju så jätte bekvämt att ta sig med bil dit det behövs. Ingen skillnad vad vädret är ute; man sitter bekvämt i en bil med alltid passlig temperatur. Man behöver inte heller höja rösten för att bli hörd. Man kan lyssna på musik.

Ofta har det ju också hänt, att man kommer med bilen direkt till vattendraget som skall inventeras; det är lyxigt. Nackdelen dock; ibland finns det inget annat sätt att ta sig dit det behövs utom till fots genom en skog utan stigar. Och det med all utrustning! Vi bär med oss en supbreda, allas snorkelutrustning (bland annat torrdräkt, varma plagg att lägga under), en drönare, en multimetare, en turbiditetsmätare, dryck och mat, elektronika… Ingen vill gå flera gånger genom skogen så det gäller att ta allt med på en gång. När man kommit fram är man genomsvettig. Vi har som tur inte dykflaskor att bära med oss. Sen när man kommer fram och vill ta en stund att andas blir man attackerad av myggor. De har aldrig plågat mig förr, det vill säga ute på havet! Denna sommar har vi fått utrusta oss mot dem. En definitiv nackdel med flador. Men sedan igen… när man väl är färdig med inventeringarna är det bara att hoppa i bekväma bilen och köra tillbaka hem…

Ja just det, HEM! Över hälften av tiden har man fått återvända till sin egen lägenhet för att sova. Det är det mest lyxigaste jag vet och nästan helt oerhört. Vem får åka hem under fältveckan? Ja visst, vissa av våra flador ligger på områden längre borta och då har vi övernattning ute på fältet, men över hälften av tiden inte. Det att man kör så mycket innebär också det, att man ser helt andra landskap och djur än vad man sett ute på havet. Det är definitivt något positivt. Och ännu en annan grej… då man jobbar med flador, är man inte utsatt för vädret. Det kan storma och ha sig hur mycket som helst men man kommer alltid ut på fältet! Drönarinventeringar kan man inte då genomföra men mar är inte tvingad att sitta i kontoret och vänta.

Ja, det är svårt att säga vilket som är bättre, att röra sig med bil eller båt.. Denna vecka har vi haft en kombination av båda. Vi har snorklat i det grönaste vattnet vi nånsin sett och fått njuta av en helt vindstilla färd från Feliskär till Klobbskat.

-Roosa

Ella och Hanna (vår multimeter)  Bild: Roosa Mikkola

Det är lätt att le då bagaget denna gång var minimalt    Bild: Roosa Mikkola

Tillbaks från utflykten med märkliga små leder  Bild: Roosa Mikkola

Skydds- och säkerhetskläder bland myggor och drönare  Bild: Roosa Mikkola

 Förberedelser är lätta att göra då det finns mycket utrumme runt omkring   Bild: Roosa Mikkola

Ihana aamu

Hiki noruu selkää pitkin, aurinko paistaa väkisin silmiin vaikka naamalla on unimaski. Kello on 5.40 ja aamuaurinko paistaa suoraan telttaan ja lämmittää sen aamusaunaksi.

Kurkistan ulos. Aurinko helottaa, eilisestä 14 m/s etelätuulesta ei näy jälkeäkään. Mikä ihana aamu! Käperryn vielä peiton alle ja luen dekkaria - aivot lepäävät, vaikka samalla odotan koko ajan, että mökissä herätään ja tiimi voi ryhtyä töihin.

Lampaat käyvät määkimässä telttani ulkopuolella ja päätän nousta ja pikkuhiljaa kolistella mökille herättämään muita. Ainut teltassa nukkumisen haittapuoli - ei voi ryhtyä keittämään teevettä ennen kuin muut ovat heränneet.

Olen jo hotkaissut aamupalan kun muut vielä kiskottelevat sängyssä. Toimittaja könyää grillituvan lattialle tekemästään sängystä ja tulee keittämään kahvia. Pakkaan sukelluskamppeet ja kerron kolmannen kerran tiimiläiselle että ei, tänään ei tarvita lounasta mukaan koska tulemme edelleen lounaalla takaisin kämpälle ja täytämme sukelluspullon. ”Ai niin, mehän puhuttiin tästä sekä eilen illalla että tänä aamuna jo kerran. Anteeksi, aikainen aamu.” Ihmiset heräävät niin eri tahtiin.

Minä olisin valmis päivän taistoon! Aurinko paistaa, tuuli on leppeä, mahtava Perämeren kansallispuisto! Lupasin että työt aloitetaan 8.30. 18 minuuttia vielä. Pian päästään lähtemään.

Nämä työaamut ovat parhaita. Saa herätä virkeänä auringonpaisteeseen, upeisiin maisemiin, mahtavaan työhön. Koko päivän odotukseen. Löydetäänkö tänään jotain jännää? Tuleeko hyvä sukellus? Pysyykö tuuli aloillaan? Mitä uusia paikkoja nähdään?

Nämä aamut ovat ihan parhaita.

Essi Keskinen

Etelä-Suomessa on superliikkuva kartoitustiimi!

Ja näin on 31-tiimiltä eli Metsähallituksen liikkuvalta vesiluonnon kartoitustiimiltä ensimmäinen kenttäkuukausi Itäisen Suomenlahden meritiimin kanssa yhteiseloa elellen viittä vaille paketissa. Liikkuva yksikkö on perustettu tänä vuonna, ja kolmeykkösten tehtäväkenttänä ovat kolmen Metsähallituksen eteläisimmän vesiluontoyksikön vastuualueet, ja niillä meille jyvitettyinä ne Natura -luontotyyppialueet joiden kartoituksissa on aiemmilta vuosilta täydentämisen varaa.

Meitä kolmeykkösiä on neljä, allekirjoittanut eli AnnaS, AnnaL, kovaa vauhtia suomalaistumassa oleva merentakainen vahvistuksemme Luke, sekä toinen oiva suunnittelijamme Jamina. Ja hommahan alkoi sillä, että kesäkuun alussa ensin Jamina ja reilua viikkoa myöhemmin muista hommista vapautuneena allekirjoittanut saimme ohjeet ”tuossa alueet, suunnitelkaa mitä siellä tehdään ja koska, ja haalikaa muilta tiimeiltä kamat sitä varten”. Haalimisessa olikin hiukan haasteita, mutta sopu siinäkin sijaa antaa ja käymme yhdessä ain kunnes ei käydä enää ja sitä rataa, eikös. Pitkästä virrestä lyhyesti, kamat on saatu ~kasaan (tässä kohtaa ei ole virhelyöntiä).

Roudaa roudaa roudaa. Tarvittavien varusteiden määrä on runsas, ja logistinen säätäminen on yksi monipuolisen toimenkuvan perusominaisuus. (kuva: Metsähallitus/Anna Soirinsuo)

Meritiimien työssä tämän vuoden painotus on fladoissa eli matalissa umpeenkasvavissa merenlahdissa, sekä hiekkasärkissä. Kolmeykköstiimin painotus on näistä etenkin ensimmäisissä. Olemme käyneet paikoissa joissa harva merellä liikkuja on koskaan tullut käyneeksi, mikäli asiat ovat luistaneet suunnitelmien mukaan. Fladat ovat kuitenkin erityisen tärkeitä alueita monille suojaisaa ympäristöä kaipaaville kasveille, kalanpoikasille ja vesilinnuille. Meidän kartoituksemme koskee vesistöjen luontotyyppejä, ja määritys tapahtuu droppikameralla eli kaapelin päässä laskettavalla kameralla, sekä snorklaten/laitesukeltaen. Tämänvuotisen painotuksen johdosta etenkin ensimmäistä on päästy makustelemaan enemmänkin.  

Toisinaan fladoja tutkiessa vettä näkyy veneen ympärillä – tai alla – melko niukasti. (kuva: Metsähallitus/Jamina Vasama)

Oma mielipiteeni useiden fladojen jälkeen on, että ne ovat uskomattoman kauniita, ja lajisto on paljon mielenkiintoisempaa kuin esimerkiksi ulkomeren kalliorannoilla. Olemme saaneet myös eräiden muiden alalla toimivien tahojen innoittamana käyttöömme aivan mahtavan fladakartoitusvälineen, sup-laudan! Eniten fladojen viehätystä nimittäin vähentää potkurin tai snorklaajan pöyhäisemä pohjamuta, ehkä universaaleimmin fladojen perusominaisuuksia kuvaava ominaispiirre. Pehmeääkin pehmeämpi pohja.

Fladojen eliöstön hienouksia ovat Itämeren oloissa suuri lajimäärä, omasta mielestäni etenkin näkinpartaisten heimoon kuuluvat erikoisen näköiset juurettomat kasvit. Kuvassa Chara tomentosa eli punanäkinparta. (kuva: Metsähallitus/Anna Soirinsuo)

Piilokuva-arvoitus: löydä sirokatkarapu ja leväsiira rakkolevän, nykyisin virallisesti rakkohaurun, päältä (kuva: Metsähallitus/Anna Soirinsuo)

Ulkomerellekin on päästy, sillä Sandkallanin eteläpuolisten merialueiden Natura-alue ulkoisten aluevesiemme rajapinnassa kuului myös 31-tiimin vastuualueisiin. Hyvän kelin päivänä lähdettiin kahdella veneellä, käytössämme kotkalaisten Asterope sekä kuvassa komeileva kolmeykkösille korvamerkitty Arenaria aka Kulta Rakas, kohti aavaa. (kuva: Metsähallitus/Jamina Vasama)

Hylkeitäkin nähtiin Utgrundetin matalalla, mutta eivät osuneet kameran linssiin. Pohjalla asusti sen sijaan paljon pienempää eliöstöä, mistä tehtiin sukeltaen kasvillisuuslinja ja otettiin Kautsky-pohjaeläinnoutimella näytteitä. Kuvassa helpommin kuvattava kuivapukuhylje (allekirjoittanut) linjalla. (Kuva: Metsähallitus/Anna Lyssenko)

Kaikki 31-tiimin tavoitealueet saatiin kartoitettua, tästä on hyvä jatkaa! Kiitos Kotkan tiimille, ikävä tulee mutta syksyllä nähdään eikös.

Terveisin AnnaS, 31 kuittaa.