Sonyn hautajaiset

Aika aikaansa kutakin. Videokamera Sonyn matka tuli selkeästi tiensä päähän viime kesänä. Hyvin sinä palvelit, paremmin kuin suurin osa nykyaikaisemmista ja uudemmista videointilaitteista. Vanha kunnon sotaratsu, käsivarakamera, joka nauhoittaa mini-DV-kasetille. Olit luotettava ja aina toimiva hamaan loppuun saakka. Kun uudempi elektroniikka petti, sinä jaksoit. Sinut otettiin aina back up –laitteistoksi uudempien HD- sun muiden hömpötyskameroiden rikkoutumisen varalle ja usein sinuun jouduin turvaamaankin. Et pettänyt koskaan.

Jäämme kovasti kaipaamaan sinua.

Sony syntyi Metsähallitukselle ensimmäisenä varsinaisena työkesänä, jolloin sain oman budjetin. Vuonna 2007 minulla oli työharjoittelija ja kaksi graduntekijää. Olin saanut pomoltani Janilta ensimmäiseksi videointilaitteistoksi Archos –mediatallentimen, joka toimikin hyvin aina kun suostui toimimaan ja kunnes sen näyttö särkyi ikävässä lattiallepaiskautumisonnettomuudessa.

Tarvittiin kuitenkin toinenkin kamera. Täytyy olla analoginen sisääntulo kuvalle, kestävät akut, halpa hinta. Analogisella sisääntulolla ei montaa nykyistä kameraa ole varustettu joten hetki piti etsiä.

Oikeanlainen Sony löytyi Kärkkäisen Rajalan kamerakaupasta Oulusta. Graduntekijä, reipas Marika, hoiti ostopuheet. Marikalla on suuret ruskeat silmät, kaunis hymy ja oljenvaalea tukka. Kukaan (mies)kauppias ei voi vastustaa Marikaa. Marikan siis annettiin hoitaa kaupat.

Hyvin meni, speksit olivat oikeanlaiset, vara-akuissa löytyi. Marika ryhtyi tinkimään. ”Että jää edes kahvirahat opiskelijalle jäljelle”, perusteli Marika. Kauppias heltyi, suostui alennettuun hintaan. Marika astui sivuun ja sanoi että laitetaankin sitten Metsähallituksen luottokortille. Jäipähän Metsähallitukselle kahvirahat.

Vuosien varrella Sonyn ympärille kasvoi kova kuljetussalkku, oikea PeliCase. Siihen tehtiin sähköläpiviennit, sen sisusta leikeltiin Sonylle, vara-akulle, moottoripyöräakulle ja kaseteille sopivaksi pesäksi. Johtoja tehtiin lisää, virtaa saattoi nyt ottaa joko tupakansytyttimestä tai moottoripyöräakusta piuhaa vaihtamalla.

Sateisina päivinä salkkuun lisättiin pari Minigrip-tuoteperheen suurinta pussia eli kakkupussia, johon vettä kestämätön Sony työnnettiin sateen ajaksi. Se ei kuitenkaan ollut moksiskaan pienestä kosteudesta, vaikka siinä oli kosketusnäyttö. Se toimi hyvin sateella, paisteella, sumussa ja räntäsateessa. Satoja videokasetteja kuvattiin Sonylla.

Kunnes viime kesänä se viimein antoi periksi, äkkiarvaamatta. Ei voi sanoa ”pitkällisen sairauden uuvuttamana”, koska lähtö tuli kertalaakista. Ja saappaat jalassa virantoimituksessa. Kunniakkaasti. Kosketusnäyttö ei enää yhtäkkiä toiminutkaan.

Erään aikakauden loppu.

Tiedän, että Perämeren tiimiä on kielletty jo pari vuotta sitten kuvaamasta mitään mini-DV-kaseteille. Kaiken pitäisi olla digitaalista ja nykyisin vielä myös HD-laatuista. Meillä oli kuitenkin vielä viime kesänäkin käytössä kaksi kasettivideokameraa, jotka tosin oli varustettu myös GoPron HD-tasoisilla digikameroilla, joilla syntyikin hyvää jälkeä. Mutta kuvan välittämisen pohjalta pinnalle hoiti edelleen videokamera. Suuria nykyaikaisia 40 m kaapelikeloilla varustettuja ja auton akkuja vaativia HD-kameroita ei myöskään mitenkään voi ottaa kumiveneeseen kahden ihmisen lisäksi. Tilaa ei kerta kaikkiaan ole. Pieneen salkkuun mahtuva Sony pienine akkuineen ja pienine GoPro-kameroineen toimi loistavasti kumivene Bellassa. Lisäksi Sony ei koskaan pettänyt kun uudemmat kamerat antoivat periksi. Sinnikäs pikku laite.

Näin olemme siis tulleet tien päähän Sonyn tarinassa.

Lepää rauhassa. Olet sen ansainnut.

Essi Keskinen

On se niin vaikiaa olla kaunis!

Hyvää joulua kaikille! toivottaa Perämeren meritiimi, josta kaikki työharjoittelijat ovat jo lähteneet takaisin opiskelemaan.

Olin aamulla vesijumpassa klo 6.30. Jumpan jälkeen istuin saunassa reippaiden 80-vuotiaiden mummojen kanssa. Hiljaisena hetkenä ylälauteen hämärästä kuului ”On se niin vaikiaa olla kaunis.”

Hiljaisuus rikkoutui, kuten tarkoitus oli, ja keskustelu pääsi jatkumaan naurunhörähdysten saattelemana. Minä jäin kuitenkin pohtimaan eläkeläisen elämänviisautta. Jos olet kaunis, voi varmasti olla vaikeaa, saati sitten silloin, jos sen sanoo ääneen. Koska eihän suomalainen voi ääneen sanoa mitään hyvää itsestään. Täällä jokaisen pitää olla ruma ja huono.

Äskeiseen mitenkään liittymättömänä tapahtumasarjana Pohjamaan meritiimi teki itselleen DISC-analyysin eli työpersoonallisuusanalyysin. Sen tarkoitus oli auttaa jokaista ymmärtämään omaa työpersoonaansa, mikä sitä motivoi, miten jokainen vaikuttaa ryhmässä ja kuinka paremmin ymmärtää muita tiimin jäseniä, joiden työpersoonat poikkeavat omasta. Jos esimerkiksi toista tiimin jäsentä ajavat faktat ja toista tunteet, keskenään puhuminen saattaa olla hankalaa, samaten silloin, jos toinen on päällekäyvä ja dominoiva ja toinen taas yhtä pätevä mutta työroolissaan enemmän alistuja.

Kenttäkauden päätteeksi testattiin, mitkä pelastautumispuvut täytyy lähettää huoltoon.

Minun DISC-testini ei tuottanut mitään yllätyksiä. Olen hyvin voimakas I eli Influence eli minun motivaationi työpaikalla liittyy ryhmän viihtyvyyteen, siihen että kaikki mielellään tekisivät niin kuin ehdotan ja siihen että haluaisin olla henkilönä pidetty tiimin jäsen. ”Keskityt siihen, että muokkaat ympäristöäsi haluamaksesi vaikuttamalla muihin.” ”Sinulla on hämmästyttävä taito suostutella muita.” ”Olet todennäköisesti hyvä näkemään muiden motivaatiot ja toiveet ja käyttämään näitä hyväksesi suostutellessasi ihmisiä toimimaan omien tavoitteidesi mukaisesti.”

Toisin sanoen, ihan selkeällä suomella, olen siis manipuloija. Epävarman ihmisen saan puolelleni kehumalla hänen tekemäänsä työtä, jonka jälkeen hän tekee sen seuraavan kerran kaksin verroin paremmin. Haasteista pitävän haastan entistäkin parempaan suoritukseen tai annan hänelle vaikeamman tehtävän, jossa hän saa ylittää itsensä. Tiiminjäsen, jonka suurin päämäärä on miellyttää muita, tuntee tekevänsä minut ja ryhmän tyytyväiseksi, kun tekee työnsä hyvin. Löydän jokaisesta sen parhaan puolen, johon tarttua. Iltaisin yritän ilmaista kiitollisuuttani tekemällä hyvää ruokaa. Tiimin ristiriitatilanteet yritän ratkaista nopeasti, jottei ryhmähenki kärsi.

Meissä jokaisessa asuu pieni tonttu.

Toisaalta, olen aina ollut sitä mieltä, että sukeltamisen lisäksi yllän töissä parhaimpiin suorituksiini nimenomaan ryhmänjohtajana. Perämeren meritiimissä ei vielä tähän mennessä (puuta koputellen) ole ollut ratkaisemattomia ristiriitoja, ja vaikka erilaisia ihmisiä on tiimissä ollutkin, olen aina ymmärtänyt, että kaikki viihtyvät työssään ja suurin osa jopa valtavan hyvin. Joka kesä tulostavoitteet on saavutettu, vaikka joskus sääolosuhteet ovat yrittäneet parhaansa mukaan vaikeuttaa töitä.

Voinko siis suomalaisesta taustastani poiketen ottaa amerikkalaisemman näkökulman DISC-testiini ja sanoa ylpeänä ”Olen hyvä tiiminvetäjä ja löydän parhaat keinot motivoida jokaisen tekemään parhaansa”. Nykyisin tätä kai sanotaan myös sosiaaliseksi älyksi. Vai pitääkö tässä nyt nöyrtyä, olla vaatimaton, ja hymähtää testin tulokselle vain ”No, minähän tiesin, että olen tällainen manipuloija”.

Mieheni Mikko kirjoitti lukiossa aineen, jossa käytti sanan ”vaatimaton” vastakohtana sanaa ”vaatimakas”. Opettaja oli sitä mieltä, että Suomen kielestä ei löydy moista. Vaatimattoman vastakohtahan ei ole vaativa, se tarkoittaa jotain ihan muuta. Sanalla ”ylpeä”, joka on jollain tavoin vaatimattoman vastakohta, taas on suomessa usein ikävä kaiku.

Olen samaa mieltä kuin saunan rouva kauneudestaan. On hienoa olla hyvä jossakin, mutta vaikea myöntää sitä ääneen.

Essi Keskinen

Teemme ilolla merkittäviä asioita!

Merikaverini

Sain tiimiltäni aivan mahtavan lahjan - "Merikaverini" -kaverikirjan. Jäljestä näkee, että sitä on väkerrety kauan ja rakkaudella. Lahja annettiin minulle Johannan tupareissa eli meritiimin pikkujouluissa viime lauantaina, kun kaikki muut paitsi Johanna ovat jo lopettaneet työsuhteensa ajat sitten. Hämmentävää oli sekin, kuinka moni löysi tiensä Johannan asunnolle lauantai-iltana - kaikki muut paitsi ulkomaille lähteneet ja Helsingissä muuttoa tehnyt Lari.

Kirjassa oli aukeama jokaisen vastauksille ja sen jälkeen maastokesän aikana kertyneitä kuvia kyseisestä henkilöstä. Kysymykset oli laadittu kattamaan sekä maastotyöt että koko elämä. Vastaukset olivat mielenkiintoisia. Jose vastasi "lempiveneeni" -kohtaan "kumivene Bella (kun siinä on myös Niina)" ja "inhokkiveneeni" -kohtaan "kumivene Bella (kun siinä ei ole Niinaa)". Monen inhokkivaate oli "mikä tahansa märkä tai kastunut" kun taas suosikkivaatteeksi kirivät pipo, pitkät kalsarit, pelastautumispuku ja myöhemmin heinäkuussa "riisuttu paita". Melkein kaikkien lempivene oli Buster, vaikka esimieheni yrittää parhaansa mukaan päästä siitä eroon.

Sain myös huomata, että tiimini tuntee minut hyvin. Kun kirja ojennettiin minulle, ohjeeksi annettiin, että minun piti ensimmäiseksi täyttää itseäni koskeva aukeama ja vasta sen jälkeen sain katsoa sisälle kirjaan. Kun olin täyttänyt oman kyselyni, seuraavalta aukeamalta löytyivät samat tiedot tiimini täyttämänä :) Lempijuoman kohdalta löytyi tiimin täyttämänä asianmukaisesti "Shampanja" ja inhokkijuomista mehu ja kahvi. Minut tunnetaan lauseista "Ruoka on valmis!" ja "Mä en tiskaa." Kuinka korrektia. Oikein oli tiedetty myös että lempitanssini on "biletys" ja inhokkitanssini "pari-".

Mitä tällaiseen lahjaan voi sanoa? Muuta kuin tietysti kiitos ja pyyhkiä salaa silmäkulmiaan. Kyllä näin hienon tiimin kanssa syntyi taas mahtavan työtuloksen lisäksi koko kesällinen hyviä muistoja. Moniko työyhteisö voi kehua tällä?

Pakko on tähän lopuksi siteerata kesän parhaimpia ja huonoimpia muistoja. Huonoimmat ensin, että lukijalle jää makea maku suuhun.

Huonoimpia muistoja olivat siis 

"Trailerin rengas -päivä" (eikä tätä tarvitse aukaista tästä enempää...) 

"Aivotärähdys ja Incan kolistelu Pohjantähdellä" 

"Inca Pohjantähdellä"

"Pohjantähden kariseikkailu"  

"Incan kiinnitys Ulko-Krunnin poijuun kovassa aallokossa nostatti karvat pystyyn. Suvin ollessa vedessä piti olla valmiina hätätoimiin, ei siksi että Suvi vaan koska keli." 

"Incan kiinnitys poijuun Ulko-Krunnilla..." 

"Kesän jälkeen yksin kotona kuolleen ja haisevan kilkin kanssa" 

"paarmapaljous" 

"Nähdä Ulkokrunni ja tietää että ehdin olla siellä vain yhden yön" 

"nälkäiset ötökät" 

"Suomesta lähteminen"

Mutta ne parhaat muistot!

"Merenkurkun saariston sauna ja kävelyt" (espanjalaisvahvistuksen Josen muisto) 

"Pookitanssit" x 4 

"Poijupäivä Raahessa, poijulla lepäili hylje" 

"Megazone-päivä ja Härkälettopäivä" 

"Härkäleton sukelluspäivä" x 2

"Syntymäpäivieni vietto virkistyspäivänä Oulussa, koko tiimi mukana" 

"Turistina Kalajoella" 

"13 tuntia merellä jonka jälkeen Essin herkut ja lasi viiniä" 

"Sellainen yleinen hyvä fiilis kaikessa" 

Oli siis mahtava kesä! Kiitoksia rakkaalle Perämeren meritiimille 2014!

Essi Keskinen

Pookitansseista ja Härkäleton sukelluspäivästä voi lukea aiemmista blogeista.

http://www.metsahallitusmerella.blogspot.fi/2014/08/pookitanssit.html

http://www.metsahallitusmerella.blogspot.fi/2014/08/sukellus-872.html

”Jesse Almighty - Meritiimin ihmeidentekijä”

”Ei päivää ilman jessen apua”

Meritiimissä oppii monenlaisia taitoja. Ehkä yllättävin taito on ilmastointiteipin (jeesusteipin, jesarin, jessen, jesseteipin…) hyödyntäminen erinäisissä tilanteissa. Kaikillehan on selvä asia, että jesari on se paras teippi. Kaikki jesarit eivät kuitenkaan ole yhtä hyviä, ja meritiimille kelpaa vain ja ainoastaan ”advance”-jesari. Välillä joku ottaa harha-askeleen kauppareissulla ja ostaa vääränlaista teippiä, ja siitäkös saa palautetta Johannalta ;)

Tämä teippi ei kelpaa meritiimille, koska siitä jää hirveät liimajäljet kirjoitusalustoihin.

Johannan ehdoton suosikki!

Jeesusteipin historiaa

Jos jesseteippi, eli ilmastointiteippi, on jollekin tuntematon käsite, niin avaan sitä hieman. Kyseisen teipin ominaisuuksiin kuuluu hyvä lujuus, vedenkestävyys ja joustavuus. Yleisin väri lienee harmaa, mutta sitä löytyy myös kirkkaammissa väreissä, mustana ja läpinäkyvänä. Teipin käyttö on helppoa, koska leikkaamiseen ei tarvita saksia, vaan sen saa poikki reunasta repimällä.

Ilmastointiteippi on kehitetty Yhdysvalloissa jo vuonna 1942, jolloin sitä käytettiin ammuslaatikoiden sulkijana. Sotilaskäytössä huomattiin pian, että jesari on monikäyttöinen aseiden, ajoneuvojen ja lentokoneiden korjaamisessa. Toisen maailmansodan jälkeen teippiä käytettiin ilmastointikanavien yhteenliittäjänä, ja tällöin teipin väriksi valittiin harmaa. Näin teipin nimeksi vakiintui ilmastointiteippi, vaikka sitä ei enää nykyisin käytetä ilmastointiasennuksissa.

Jesaria käytetään monissa eri tarkoituksissa niin kotona kuin teollisuudessa. Sitä käytetään esineiden kiinnittämiseen, korjaamiseen ja jopa koristeluun. Teippi on vakiovaruste myös NASA:n avaruuslennoilla, jossa sitä käytetään erilaisissa korjaustarkoituksissa, ja uhkaavasti käyttäytyvä astronautti voidaan teipata sen avulla vaarattomaksi.

Meritiimi testasi NASA:n vinkkiä ja teippasi uhkaavan astronautin (tai hullun luontokartoittajan) tuoliin kiinni. Hyvin toimi ja vaara on ohi!

Jesarin monet käyttötarkoitukset meritiimissä

Muun muassa Iltalehdessä on listattu lukijoiden vinkkejä ilmastointiteipin hyödyntämiseen. Tässä muutamia meritiimin jessevinkkejä kuvien kera!

Jesarin päivittäinen käyttö liittyy maastolomakkeiden kiinnittämiseen ja tavaroiden merkitsemiseen.

Jesari kestää kovaa käyttöä, oheista kameraa pudotettiin merenpohjaan tänäkin kesänä satoja kertoja.

Vedenkestävyys on tärkeää, lomakkeen pitää pysyä kirjoitusalustassa myös pinnan alla.

Talviteloille siirretyt kenttätyövälineet merkitään hyvin, jotta tavarat löytyvät helposti keväällä.

Tässä on esimerkki huonosta teipistä, jota on epähuomiossa käytetty. Teippi irtoaa pikkuhiljaa..

Reilu peli on tärkeää kun töitä tehdään isolla porukalla. "Kotityöt" hoidetaan porukalla.

Ei se tiskaus niin herkkua oo, etteikö sitä vähän vois vältellä. Jesse tulee tässäkin apuun ja oman kuppinsa voi merkata ja käyttää sitä useampana päivänä.

Tänä kesänä sekä Essin että Waden housut sanoivat "riks, raks poks"..mutta ei huolta!

Sukassa reikä, korjaa neulalla ja langalla! Ei, vaan paljon nopeammin ja helpommin jesarilla!

Jessellä pidennät kenkien käyttöikää.

Lepäsen mökissä Kalajoella kaipasimme raitista ilmaa, joten laitoimme oven hieman raolleen.

Iltaisin dataa purkaessa mökin lattia on johtojen sekamelska, johdot saa kätevästi kuriin ilmastointiteipillä.

Kissankarvojen poisto vaatteista ennen fiiniä Pookitanssi -tapahtumaa onnistuu myöskin jeesusteipin avulla.

Askartelin meritiimille uudet laatikot ensi kesälle. Jesari oli taas apuna, kun sähköteippi ja kontaktimuovi eivät oikein pysyneet liukkaan laatikon pinnassa.

Tässä siis oli vain pieni kurkistus meritiimin jesarimaailmaan..ehkä tämä kuitenkin antoi hieman kuvaa arvokkaasta työvälineestämme ;)

Vietän tänään viimeistä työpäivää, ja haluan kiittää mahtavaa tiimiämme upeasta kesästä. Blogikin jää pikkuhiljaa talviteloille, mutta eiköhän toimistolta aina välillä tule kuulumisia.


Aurinkoisia talvipäiviä toivotellen,
Suvi

Myös pelastusliivit on nimetty jessen avulla. Tässä olen suunnistamassa inventointipisteelle Kokkolassa.

Suvin seurassa Siikamarkkinoilla

Päästiin tänäkin vuonna edustamaan Perämeren meritiimiä jokasyksyisille Hailuodon Siikamarkkinoille 11.-12.10. Neljän hengen kokoon kutistuneesta tiimistämme paikan päälle lähetettiin minut ja Suvi. Itse starttasin Hiluxin Oulusta aamukuuden jälkeen kohti Marjaniemeä, lomaa viettänyt Suvi puolestaan lensi Helsingin kautta Haniasta, Kreetalta. Meriluoto ja Merisilta eivät olleet onneksi tupaten täynnä ja lauttamatka Hailuotoon sujui joutuisasti. Ajomatka lauttarannasta vuonna 1871 rakennetun Marjaniemen majakan juureen meni mukavasti: ympärillämme vilisi perinnemaisemaa, mäntymetsiä, poronjäkälää ja hiekkamuodostumia.

Sadat joutsenet olivat pysähtyneet levähtämään lauttarannan kupeeseen.

Kannettiin tavarat autosta Luotsihotellin yhteydessä sijaitsevaan Metsähallituksen luontonäyttelytilaan ja ruvettiin kyhäämään meritiimin työstä kertovaa esittelypistettämme. Tilassa olevassa pysyvässä näyttelyssä pääpaino on Hailuodon historiassa ja luonnossa. Esillä on mm. valokuvia, poronjäkälää, lintuja ja vanhoja kalastusvälineitä sekä ylisöpö kuutti, joka keräsi viikonlopun aikana paljon ihailijoita. Me toimme näytille vedenalaisinventointeihin liittyvää työvälineistöä, kuten sukelluspuvun ja vedenalaiskameran. Lisäksi näytimme meribiologin päivästä kertovan videon sekä valokuvia ja videoita pinnan alta ja päältä. Näyttelyssä vieraili paljon markkinakansaa vauvasta vaariin ja oli taas niin mukava päästä kertomaan ihmisille työstämme.

Perämeren meritiimin esittelypiste

Luontonäyttelytilassa

Perinteinen kalatapahtuma järjestettiin tänä vuonna 23. kerran. Kaikenkirjavissa kojuissa tarjolla oli mm. tuoretta ja savustettua kalaa, leipää, omenoita, käsitöitä ynnä muuta maataloustuotetta. Näytillä oli myös 200 kg, 180 cm halli eli harmaahylje. Juttelimme paikalle saapuneiden Oulun vapaaehtoisten meripelastajien kanssa ja he pyysivät meitä käymään kahvilla. Valitettavasti ei ehditty piipahtaa heidän veneellään. Onneksi kerettiin kiertää markkina-alue kerran. Suvi sonnustautui tuulen- ja vedenpitävään, oranssiin pelastautumispukuun, koska ilma oli jo kovin syksyinen ja kylmä. Hän herätti kovastikin huomiota markkinaväen keskuudessa.

Suvi ja PePu (eli pelastautumispuku)

Sunnuntaina markkinoilla

Olipas mukavat kaksi päivää Hailuodossa! :) Lauantain kotimatka sujui vielä joutuisasti, kun mahduttiin heti ensimmäiseen Oulunsaloon suuntaavaan lauttaan, mutta sunnuntaina jouduttiinkin sitten odottelemaan tovi muiden markkinoilta palaavien kanssa. Neljäs lautta toden sanoi. Ehdittiin siinä odottellessa nauttia kirpakasta syyssäästä ja ihailla muuttomatkaansa valmistautuvia laulujoutsenia.

Siinä oli jonossa mittaa!

Taakse jäi 1700 vuotta sitten merestä kohonnut Hailuoto.

Johanna

Espanjasta Perämerelle

Joskus sitä haluaa pois ihmisten maailmasta. Loputtomasta ahneudesta, joka on jo aiheuttanut mielettömän suuren määrän tuhoa luonnollemme. Ja lyhytnäköisestä toiminnasta, joka vaikuttaa tahtomattammekin pitkäaikaisesti luontomme hyvinvointiin. Kuten meidän tämän hetkisen kasvavan kulutuksen määrä, joka aiheuttaa kasvihuonekaasujen lisääntymisen ja ilmastonmuutoksen voimistumisen. Meret varastoivat lämpöenergiaa ja siten omalla kustannuksellaan hillitsevät ilmaston nopeaa lämpötilan nousua. Vielä ei tiedetä tarkkaan, kuinka paljon meret ovat jo lämmenneet ihmisten toimien seurauksena ja mitkä ovat siitä aiheutuneet kustannukset.

Ihmisten maailma alkaa erityisesti ärsyttämään, silloin kun luonnosta ei välitetä. ”Hetkeksi ihmisten maailmasta pääsee pois veden alla”, ajattelee espanjalainen Jose. Vaikka sielläkin hän kohtaa ihmisten vastuuttomuuteen.

 

Kuva1. Jose toivoo, että joku päivä hän tulisi sukellukselta ilman, että ei kantaisi mukanaan muovijätettä.

Jose työskenteli Perämeren meritiimissä vapaaehtoisena kuluneen 2014 kesän alussa. Tie Perämeren meritiimiin oli useiden sattumusten summa. Ja minä Niina, Perämeren meritiimin yksi luontokartoittajista, olin yksi tekijä tässä sattumusten ketjussa. Samanlaiset kiinnostuksen kohteet lähinnä luontoon sai meidät ystävystymään kevään sukellusreissullani Espanjassa. Josea kiinnosti Perämeren meritiimin työ, jossa olin työskennellyt jo kolme aikaisempaa kesää ja  Jose kysyi, onko hänen mahdollista päästä meritiimin vapaaehtoiseksi. Kannatti kysyä, sillä Essi, tiimin pomomme, oli vastaanottavainen. Lopulta minä päädyin vielä maastokauden päätyttyä haastattelemaan Josea tänne hänen kotikaupunkiin Javeaan, Kaakkois-Espanjaan.

Kaiken kaikkeaan Josen mielestä Perämeren meritiimissä työskentely oli erinomainen kokemus. ”Ensinnäkin se, että tiimi otti minut niin hyvin vastaan ja se että kaikkien kanssa työskentely oli mukavaa.” Jose koki mielenkiintoiseksi uusien laitteiden, kuten sivukaikuluotaimen, hd-videokameroiden ja erilaisten näytteenottolaitteiden käytön.

Kuva 2. Sivukaikuluotain oli Josen mielestä mielenkiintoinen kartoitusmenetelmä

Kuva 3.Työt tuntuivat välillä pieniltä retkiltä. Matalien pisteiden kuvaamista on parasta tehdä kumiveneellämme, Bellalla.

Perämeren vedenalainen ympäristö oli yllätys Joselle, vaikka Josella on myös kokemusta kylmemmissä vesissä sukeltamisesta Irlanninmeressä. Ensimmäisellä sukelluksella Joselle selvisi    Perämeren näkyvyys, joka voi pahimmillaan olla todella heikko. Josen työt kanssamme alkoivat pystyttämällä Perämeren kansallispuiston vedenalaista luontopolkua. Jose kertoo, että veden pinnan alle päästyään hän arvioi näkyvyydeksi 30-50 senttimetriä ja laskeutuessaan alaspäin hän oli yrittänyt tähyillä pohjaa ja yhtäkkiä se iskeytyikin hänen kasvoillensa. Josen rauhallisuus ja kokeneisuus veden alla saivat hänet kuitenkin suoriutumaan tehtävästä hyvin.

Myöskin vähäinen lajien kirjo yllätti Josen. Silti Jose löysi mielenkiintoista seurattavaa veden alta. Kilkki, joka oli myös tämän kesän tiimipaidoissa tunnuskuvana, oli uinut selällään ja laskeuduttuaan maahan se oli kääntynyt jälleen oikein päin. Sen lisäksi ensimmäisellä sukelluksella  Selkä-Sarven edustalla hän oli nähnyt erilaisia kotiloita ja järvisimpukoita.

Kuva 4. Vaasan Fäliskäreillä Jose näki veden alla useampia eri kalalajeja ja sellaisia leviä, joita ei ollenkaan ollut nähnyt Perämerellä. Hän arvioi, ettei kasvukausi Perämerellä ollut päässyt vielä käyntiin toukokuun loppupuolella. Näin jälkeenpäin mietin itse, mahtoiko Jose tarkoittaa rakkoleviä, jonka esiintyvyys päättyy Merenkurkun pohjoisosiin suolan vähennettyä Merenkurkun kynnyksen vuoksi.

Jose olisi halukas työskentelemään Metsähallituksella uudelleenkin.  Jose piti siitä, että myös vapaaehtoisille annettiin vastuuta töistä. Josea harmitti hänen vapaaehtoistyönsä lyhyys, sillä hän oli juuri oppinut kaiken ja hänestä olisi voinut olla enemmänkin hyötyä tiimille, kun hänen täytyi jo lähteä tiimistä Espanjaan töihin.

Kuva 5. Välimeren keuhkot, Posidonia oceanica. Tämä ei ollut Joselle ensimmäinen kerta vapaaehtoisena työskentelystä vedenalaisessa maailmassa. Espanjassa hän on ollut mukana kartoittamassa Välimeren meriheinän, Posidonia oceanica, peittävyyttä ja kasvuston tiheyttä.

Javeassa hän työskentelee Cabo la Nao -sukelluskeskuksella johtaen sukelluksia ja opettaen ihmisiä.  Jose nauttii työstään paljon. Hän myös tuntee hyvin Välimeren vedenalaista maailmaa. Eroja Perämereen Jose löytää monia. Perämeri on Josen mielestä melkein makeaa vettä toisin kuin erittäin suolainen, suljettu Välimeri. Poikkeavaa on myös elämän määrä. Espanjan rannikkolta löytyy paljon pehmeitä koralleja, muttei niinkään kovia koralleja, erilaisia sienieläimiä, ja levistä enimmäkseen punaleviä.   Lisäksi vedenalaiset vuoristot luovat erilaisia elinympäristöjä sadoille erilaisille kalalajeille, merietanoille, ravuille, merisiileille, mustekaloille ja meritähdille joitakin Välimeren eliöstöstä mainitakseen. Josen mielestä Perämeri muistutti ikään kuin vedenalaista aavikkoa. ”Se oli erilainen, mutta silti kaikkeudessaan hieno!”

Jose odotti näkevänsä enemmän elämää Perämeressä, mutta vapaaehtoisena olon aikana Metsähallituksella hän alkoi ymmärtää, miksi elämää ei löydykään niin runsaasti Perämerestä. Suuri määrä makeaa vettä joista ja suolaisen veden virtaaminen etelästä aiheuttaa murtovesialtaan, johon kovin monet lajit eivät ole sopeutuneet.

Kuva 6. ja 7. Mutta elämää löytyy myös Perämerestä, ehkei Josen silmä ollut vaan harjaantunut erottamaan vaatimattomien näköisiä leviä ja vesisammalia toisistaan, kun oli tottunut näkemään Välimeren värikästä elämää.

Onko hänen mielestään sitten tärkeää kartoittaa Perämerta, vaikkei sieltä löydykään niin runsaasti elämää? ”Totta kai se on tärkeää, koska on todella tärkeää ymmärtää maailmaamme, jotta me voimme pitää sen hyvinvoivana. Emme voi auttaa ja suojella ympäristöä ellemme tunne ja ymmärrä sitä.” Jose toivoo, että Itämeren hyvä esimerkkitapaus leviää jonain päivänä jokaiseen maailmankolkkaan.

Jose toivoisi, että kaikki meret ja sen erilaiset ympäristöt suojeltaisiin. Hänen mielestään meidän on aika hoitaa vastuumme ja tehdä työtä sen eteen. ”Meidän pitää tehdä se nyt, jos voitaisiin, meidän olisi pitänyt tehdä se jo eilen, mutta me emme ainakaan voi odottaa huomiseen!”

Yhdyn itse kaikkiin näihin aatoksiin ja toivon hartaasti, että saisimme ympäristömme voimaan paremmin!

Luontokartoittaja Niina