Sonyn hautajaiset

Aika aikaansa kutakin. Videokamera Sonyn matka tuli selkeästi tiensä päähän viime kesänä. Hyvin sinä palvelit, paremmin kuin suurin osa nykyaikaisemmista ja uudemmista videointilaitteista. Vanha kunnon sotaratsu, käsivarakamera, joka nauhoittaa mini-DV-kasetille. Olit luotettava ja aina toimiva hamaan loppuun saakka. Kun uudempi elektroniikka petti, sinä jaksoit. Sinut otettiin aina back up –laitteistoksi uudempien HD- sun muiden hömpötyskameroiden rikkoutumisen varalle ja usein sinuun jouduin turvaamaankin. Et pettänyt koskaan.

Jäämme kovasti kaipaamaan sinua.

Sony syntyi Metsähallitukselle ensimmäisenä varsinaisena työkesänä, jolloin sain oman budjetin. Vuonna 2007 minulla oli työharjoittelija ja kaksi graduntekijää. Olin saanut pomoltani Janilta ensimmäiseksi videointilaitteistoksi Archos –mediatallentimen, joka toimikin hyvin aina kun suostui toimimaan ja kunnes sen näyttö särkyi ikävässä lattiallepaiskautumisonnettomuudessa.

Tarvittiin kuitenkin toinenkin kamera. Täytyy olla analoginen sisääntulo kuvalle, kestävät akut, halpa hinta. Analogisella sisääntulolla ei montaa nykyistä kameraa ole varustettu joten hetki piti etsiä.

Oikeanlainen Sony löytyi Kärkkäisen Rajalan kamerakaupasta Oulusta. Graduntekijä, reipas Marika, hoiti ostopuheet. Marikalla on suuret ruskeat silmät, kaunis hymy ja oljenvaalea tukka. Kukaan (mies)kauppias ei voi vastustaa Marikaa. Marikan siis annettiin hoitaa kaupat.

Hyvin meni, speksit olivat oikeanlaiset, vara-akuissa löytyi. Marika ryhtyi tinkimään. ”Että jää edes kahvirahat opiskelijalle jäljelle”, perusteli Marika. Kauppias heltyi, suostui alennettuun hintaan. Marika astui sivuun ja sanoi että laitetaankin sitten Metsähallituksen luottokortille. Jäipähän Metsähallitukselle kahvirahat.

Vuosien varrella Sonyn ympärille kasvoi kova kuljetussalkku, oikea PeliCase. Siihen tehtiin sähköläpiviennit, sen sisusta leikeltiin Sonylle, vara-akulle, moottoripyöräakulle ja kaseteille sopivaksi pesäksi. Johtoja tehtiin lisää, virtaa saattoi nyt ottaa joko tupakansytyttimestä tai moottoripyöräakusta piuhaa vaihtamalla.

Sateisina päivinä salkkuun lisättiin pari Minigrip-tuoteperheen suurinta pussia eli kakkupussia, johon vettä kestämätön Sony työnnettiin sateen ajaksi. Se ei kuitenkaan ollut moksiskaan pienestä kosteudesta, vaikka siinä oli kosketusnäyttö. Se toimi hyvin sateella, paisteella, sumussa ja räntäsateessa. Satoja videokasetteja kuvattiin Sonylla.

Kunnes viime kesänä se viimein antoi periksi, äkkiarvaamatta. Ei voi sanoa ”pitkällisen sairauden uuvuttamana”, koska lähtö tuli kertalaakista. Ja saappaat jalassa virantoimituksessa. Kunniakkaasti. Kosketusnäyttö ei enää yhtäkkiä toiminutkaan.

Erään aikakauden loppu.

Tiedän, että Perämeren tiimiä on kielletty jo pari vuotta sitten kuvaamasta mitään mini-DV-kaseteille. Kaiken pitäisi olla digitaalista ja nykyisin vielä myös HD-laatuista. Meillä oli kuitenkin vielä viime kesänäkin käytössä kaksi kasettivideokameraa, jotka tosin oli varustettu myös GoPron HD-tasoisilla digikameroilla, joilla syntyikin hyvää jälkeä. Mutta kuvan välittämisen pohjalta pinnalle hoiti edelleen videokamera. Suuria nykyaikaisia 40 m kaapelikeloilla varustettuja ja auton akkuja vaativia HD-kameroita ei myöskään mitenkään voi ottaa kumiveneeseen kahden ihmisen lisäksi. Tilaa ei kerta kaikkiaan ole. Pieneen salkkuun mahtuva Sony pienine akkuineen ja pienine GoPro-kameroineen toimi loistavasti kumivene Bellassa. Lisäksi Sony ei koskaan pettänyt kun uudemmat kamerat antoivat periksi. Sinnikäs pikku laite.

Näin olemme siis tulleet tien päähän Sonyn tarinassa.

Lepää rauhassa. Olet sen ansainnut.

Essi Keskinen