perjantai 1. elokuuta 2025

Riuttasukellusta

Kempela karkaa paikalta sukeltajan tuppautuessa liian lähelle. Kampeloita löytää usein sinisimpukkapedeiltä, ja sinisimpukoita usein riutoilta. Sinisimpukat ja niiden seassa seikkailevat selkärangattomat maistuvat hyvin kampeloille. Video: Paula Ruokolainen / Metsähallitus

Kun sanoo sukeltavansa riutalla, tulevat tietysti heti mieleen tropiikin koralliriutat. Itämeren riutat eivät ole eloperäisiä kuten koralliriutat, vaan geologisia muodostelmia, eli kivikasoja tai kallioita, jotka nousevat pohjasta kohti pintaa.

Sinisimpukoita tiuhassa vedenalaisella riutalla, joukossa vaahtomuovimaista bakteerikasvustoa.
Sinisimpukat kamppailevat elintilasta bakteerikasvuston kanssa. Ohuet punertavat säiemäiset syanobakteerit ovat yleensä Spirulina-nimistä lajia. Rehevissä olosuhteissa syanobakteerit ja muut bakteerikasvustot pääsevät leviämään. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus.

Riuttojen lajisto on pääsääntöisesti erilainen kuin saarten rantojen lajisto. Tärkein tekijä sille, mitä pohjassa kasvaa, on pohjan koostumus - ollaanko tässä nyt kalliolla, hiekalla, kivikossa vaiko kenties täysin pehmeällä pohjalla. Riutat muodostuvat lähinnä kovasta pohja-aineksesta (kallio, lohkareet, kivikot), joten esim. pohjaan juurtuvia putkilokasveja on turha odottaa. Sen sijaan lajisto koostuu erilaisista kiviin kiinnittyneistä levistä, sinisimpukoista, simpukoiden pintaan kiinnittyneistä äyriäisistä kuten leväruvesta ja merirokosta, ja kaikkien näiden houkuttelemista selkärankaisista. Myös kivinilkka (siis se käärmemäinen pohjakala, joka synnyttää eläviä poikasia ja jonka ruodot muuttuvat vihreiksi, jos se keitetään) viihtyy sinisimpukoilla, samoin kuin monet katkat ja siirat.

Käärmemäisen pitkulaisen kalan pää kurkistaa levien joukosta meren pohjassa.
Kivinilkka kurkistaa rihmalevien, sinisimpukoiden ja pienten kotiloiden joukosta. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus.

Tämän kesän Velmu-kartoituksissa (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) ollaan etsitty paikallisesti erityisen merkittäviä merialueita eli PEMMA-alueita. Sukelluksia on tehty saarten rannoille ja riutoille. Jokaiselle riutalle tehdään aina kaksi sukellusta, mahdollisuuksien mukaan yleisimmän tuulen (lounas) puolelle ja suojan (koillinen) puolelle. Käytännössä olemme vetäneet riutan matalimman kohdan yli kaksi sadan metrin kartoituslinjaa ja sukeltaneet ne kerralla - kaksi yhden hinnalla -sukellus siis. Riuttoja on sukellettu ennenkin, mutta silloin haluttiin lähinnä vain tutustua lajistoon - nyt etsitään arvokkaita riuttoja.

Riutalla viihtyvät mm. sinisimpukat, jotka voivat kiinnittyä rihmiollaan suoraan kallioon, tai muodostaa pehmeän höttökerroksen päälle ns. "patjan". Video: Paula Ruokolainen / Metsähallitus

Riutoilta on myös löytynyt leviä, joista on vain vähän aiempaa tietoa (DD eli data deficient -luokitus) tai joiden taksonomia eli lajijako on epäselvä. Hauskasti nimetyt töpöpunaröyhelö ja sarvipunaliuska eroteltiin joskus toisistaan morfologian eli ulkonäön perusteella, mutta sittemmin on herännyt epäilys, että lajit vain muuntelevat paljon, eikä todellinen lajintunnistus onnistu ilman DNA-näytettä. Niinpä olemme ottaneet näistä lajeista näytteitä, joista otetaan sekä DNA-näytettä varten kuivatettava palanen, että herbaarioksi säästettävä kuivanäyte. Levät ovat yllättävän kauniita myös litistettynä ja kuivattuna.

Kolmella paperilla sanomalehtien päällä eri värisiä leviä herbaarionäytteinä.
Levät ovat kuin kauniita maalauksia herbaarionäytteinä. Kuva: Paula Ruokolainen / Metsähallitus

Riuttojen luonteen vuoksi ne sijaitsevat yleensä keskellä ei mitään. Muutama tämän kesän riutta on ollut väylän vieressä ja merkattuna väylämerkillä, osa on ollut vain karikoita merikortissa. Riuttoja sukellettaessa täytyy siis aina olla tyyntä, koska minkään saaren suojassa ei koskaan olla. Heinäkuussa säät ovat suosineet ja riuttasukelluksia on tehtailtu urakalla.

Viimeisten parin päivän ehdottomasti heinoin saalis on ollut herkkä ja kauniin aniliininpunainen (vai fuksianpunainen?) ruusulevä, jota näkee vain harvoin. Liekö kyse vuodenaikaisuudesta vai paikasta, tällä viikolla ruusulevää on löytynyt jo useasti, mutta aikaisemmin tänä kesänä ei vielä kertaakaan.

Mikroskooppikuva hennosta punapevästä.
Ruusulevä on kaunis, hento punalevä, joka sukeltajien mukaan "liikkuu eri tavalla" vedessä. Nämä habitus-jutut eli "se nyt vain näyttää itseltään" kuulostavat maallikon korvaan typeryyksiltä, mutta niin se vain on - jokin näyttää vedessä "ihan itseltään", kun sitä on katsellut tarpeeksi kauan. Kuva: Paula Ruokolainen / Metsähallitus

Sinileväriutat eli syanobakteerikukinnat ovat haitanneet näkyvyyttä erityisesti pintavedessä, mutta syvemmällä näkyvyys paranee. Termokliinin eli lämpötilan harppauskerroksen alla 6-8 m syvemmällä puolella on yleensä jo hyvin kirkasta vettä. 

Veneen keulaportti on auki ja meri on täysin tyyni.
Riuttoja on hyvä sukeltaa täysin tyynellä, koska saarten suojaa ei yleensä juuri ole. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Myös korvameduusat ovat tehneet ilmestymisensä. Meduusan toukat kiinnittyvät kivi- ja kalliopintoihin ja kasvavat siellä, kunnes alkavat "haaroa" - polyyppimaisesta korvameduusan aihiosta lähtee pikkuriikkisiä meduusoja uimasilleen kiinnittyneen vaiheen jälkeen. Nämä pienet pikkurillin kynnen kokoiset meduusat ilmestyivät pintavesiin pari viikkoa sitten, ja nyt vauvan kämmenen kokoiset meduusat jo sykkivät menemään pitkin poikin merta. Syksyn tullen aikuisen nyrkin kokoisiksi ehtivät korvameduusat lisääntyvät ja sen jälkeen niistä aika jättää - kuolevia korvameduusoja voi kertyä rykelmittäin suojaisiin lahtiin, missä ne tulevat meduusaelämänsä tiensä päähän.

Korvameduusat ovat osa planktonia eli virtojen vietävissä olevia eläimiä, vaikka ne pystyvätkin jonkinlaiseen itsenäiseen liikkumiseen. Video: Paula Ruokolainen / Metsähallisut

Vielä ei olla kuitenkaan syksyssä, ja Velmun PEMMA-kartoitukset jatkuvat vielä syyskuun alkuun asti! Toivotaan suotuisien vähätuulisten kelien jatkumista ja syanobakteerikukintojen vähenemistä.

Essi Keskinen