Merellä ollaan aina säiden armoilla. Juuri tätä kirjoittaessa "armoilla" tarkoittaa 1 m/s tuulta eli käytännössä täysin tyyntä merta ja täyttä hiljaisuutta. Merellä on aina kummallista, jos ei kuulu edes laineiden liplatusta, mutta nyt on niin tyyntä, että sitäkään ei kuulu. Sukeltaja on peilityynessä vedessä, kuplavana nousee pinnalle, henkiliina kiemurtelee sukellusvahdin kädestä pinnan alle sukeltajana vyötärölle. Minulla on aikaa kirjoittaa blogia, koska työpanostani ei tarvita juuri tällä hetkellä muuhun kuin paikalla olemiseen.
Metsähallituksen sukellustapahtumassa on aina oltava vähintään kolme henkilöä - yksi sukeltaja ja kaksi pintahenkilöä tai kaksi sukeltajaa ja yksi pintahenkilö. 99,9 % ajasta kolmas henkilö on täysin turha, jos sukeltaja tekee työnsä yksin henkiliinan toimiessa napanuorana veneeseen. Kolmas henkilö on oltava siltä varalta, että jotain menee pahasti pieleen ja sukeltajaa jouduttaisiin elvyttämään samalla kun venettä pitäisi ajaa kohti rantaa. Näin ei ole onneksi koskaan käynyt.
Snorklaaja ei kastu, mutta pintahenkilöllä ei ole erityisen mukavaa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus |
Näin helppoa ei työskentely merellä ole, jos tuulee. Tiettyyn rajaan saakka (n. 6-7 m/s suorassa tuulessa, siis vaahtopäiden juuri alettua muodostua) voidaan vielä sukeltaa, mutta kovemmalla tuulella on aina mahdollisuus, että ankkuri pettäisi, nouseminen veneeseen tikkaita pitkin olisi vaarallista tai matalassa vedessä aallot ja maininki heiluttaisivat sukeltajaa niin, ettei työstä tulisi mitään, tai vähintään sotkisi näkyvyyden. Kurkkaa vaikka vuoden 2010 blogista, kuinka tuuli voi estää työt.
Kova sade ja tuuli haittasivat veneen siirtoa Torniosta Iihin maastokaudella 2023. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus |
Sateella voidaan työskennellä, mutta eihän se hauskaa ole. Suurin osa meritiimin varusteista on täysin tai vähintään jonkin verran vesitiiviitä ja säänkestäviä, mutta esim. uusien lomakkeiden teippaaminen kirjoitusalustalle on mahdotonta, käsi-GPS:en vedenkestävät pussukat alkavat huurustua sisältä ja jossain vaiheessa myös pelastautumispuvut alkavat päästää vettä läpi. Puhumattakaan siitä, kuinka suuri moraalia laskeva vaikutus koko päivän kestävällä sateella on.
Sade ja tuuli yhdessä ovat yleensä sääkombinaatio, joka saa meritiimin pysyttelemään sisätiloissa, mikroskopoimaan, siirtämään tietoja lomakkeilta Exceleihin ja tekemään huoltotöitä. Sukelluspullot pitää täyttää, sitä ja tätä korjailla, pelastautumispuvut kuivata kunnolla aina välillä.
Viimeiset pari viikkoa sään jumalat ovat olleet meille suosiollisia ja olemme nauttineet auringonpaisteesta ja lähes tyynistä keleistä. Työ on helppoa ja mukavaa ja mereltä ei halua pois millään.
Tänä kesänä Velmu-tiimini (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) on sukeltanut hiekkasärkkiä ja harjusaarten vedenalaisia osia. Erityisesti hiekkasärkät voivat olla kaukanakin saarista, ulkomerellä, joten alueet ovat tuulille herkkiä. Kesäkuu oli erityisen tuulinen, mutta kyllä elokuun ensimmäisellekin viikolle mahtui niin kovia tuulia, että emme viikkoon päässet merelle lainkaan. Silloin tehtiin pelastautumispuvussa kahlaustöitä mantereelta käsin.
Itseäni ei lainkaan haittaisi, vaikka nämä säät kestäisivät maastokauden loppuun eli elokuun loppuun asti, mutta näillä näkymin vaikuttaa siltä, että jo huomenna alkaisi tuulla. Muttei sataa. Hyvä päivä kahlauksille siis.
Essi Keskinen
Pikkujärvisimpukka kurkistelee hiekkapohjalta. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus |
Auringonsäteet siivilöivät valoa sukeltajalle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti