Meriuposkuoriaisen varovaista tarkastelua Minigrip-pussissa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus |
”Hei olisko tää nyt semmonen meriuposkuoriainen?”
Mela pysähtyy, SUP-lautailija jää kuuntelemaan. Nyt ollaan jännän äärellä. Rintamasuunta kohti huutajaa, joka pitelee Minigrip-pussia aurinkoa vasten ja tiirailee sen sisällä hapsividalla ryömivää kovakuoriaista. Luppi esiin, varovaista katselua. Onko selkäkilpi tumma vai kirjava? Millaiset ovat perän piikit, pitkät ja terävät vai ennemminkin hieman matalammat ja pyöreämmät?
Tulemme yhdessä siihen johtopäätökseen, että kyllä tässä nyt katsellaan meriuposkuoriaista. Se on Suomessa direktiivilaji, jota löytyy Euroopasta vain meiltä ja Ruotsista. Suomessa laji määritettiin aiemmin vaarantuneeksi, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana havaintoja on kertynyt niin paljon lisää, että laji putosi silmälläpidettäväksi. Direktiiviin se silti jäi.
Hapsivita on yksi meriuposkuoriaisen ravintokasveista. Parhaimmillaan laji voi kasvaa vaikka parimetriseksi puskaksi. Kuva: Julia Honkanen / Metsähallitus |
Vielä parikymmentä vuotta sitten meriuposkuoriaisesta ”tiedettiin”, että niitä esiintyy Euroopassa vain Suomessa ja lähimmät naapurit löytyvät Kiinasta. Suomessa meriuposkuoriaista löydettiin lähinnä Espoonlahdelta, vaikka sadan vuoden takaa olikin muutama yksittäinen havainto myös Hailuodosta. Uposkuoriaisia on kolmea eri lajia ja ne kaikki saattavat esiintyä samassa murtovesilahdessa.
Sitten meriuposkuoriaista ryhdyttiin tosissaan etsimään.
Hailuodon mantereeseen kiinnittävä siltahanke aiheutti tiukan syynin rakennusalueelle
- löytyykö meriuposkuoriaista Hailuodosta vielä? No löytyihän sitä, lähes joka
paikasta, josta sitä etsittiin. Suomen ympäristökeskus teki
meriuposkuoriaiselle esiintymismallin, jonka mukaan sitä esiintyisi
todennäköisesti myös joillakin alueilla pohjoisen Perämeren rannikkoa.
Kuoriaista lähdettiin etsimään mallin mukaan, ja sehän ymmärsi noudattaa todennäköistä
esiintymisaluettaan aina Kemin Ajokseen asti. Sen pidemmälle ei olla vielä
ehditty, eikä rannikolta saarille. Tulevaisuus näyttää, löytyykö laji
sieltäkin.
Kesällä 2022 VELMU (valtakunnallinen
vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden kartoitusohjelma) etsi todennäköisyysmallin
avulla mm. meriuposkuoriaista. Malli ei Perämeren ulkopuolella toiminut aivan
yhtä hyvin, mutta uusia havaintoja kuitenkin tehtiin sekä Suomenlahdelta,
Selkämereltä että Merenkurkusta.
Meriuposkuoriainen on pieni ja huomaamaton vedessä koko
elämänsä viettävä koppakuoriainen, joka usein kävelee vedenalaisten kasvien
lehtien alapinnoilla. Sen ravinto- ja hengailukasveja ovat mm. hapsivita,
ärviät ja ahvenvita, mutta kuoriaista ei välttämättä huomaa, jollei kääntele
lehtiä ylösalaisin. Etsiminen on siis työlästä, mutta näköjään kannattaa. Tässä
onkin luultavasti laji, jota ei juuri ole aiemmin etsitty, ja tästä syystä
levinneisyydenkin on oletettu olevan niin suppea. Kun lajia etsittiin myös
Ruotsista, löytyihän se sieltäkin (lue
englanninkielisestä blogista enemmän).
Etsivä löytää jne.
Essi Keskinen
Tästä se lähtee! Kolme luontokartoittajaa lähdössä päivän kartoitusreissulle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
Vesikuusi (Hippuris vulgaris) löytyi samasta lahdesta meriuposkuoriaisen kanssa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
Ärviä kelpaa myös meriuposkuoriaiselle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
Merinäkinpartaa löytyy usein kirkasvetisistä fladoista ja lahdista. Käsissä laji tuntuu karkealta mutta samalla hauraalta. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
Sauvalude löytyi samasta matalasta lahdesta meriuposkuoriaisen kanssa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti