Mitä on lohturuoka? Se on tuhtia, rasvaista, suolaista,
turvallista, tuttua. Siinä ei ole ihmeellisiä nyansseja ja siitä on turha etsiä
mielenkiintoisia uusia vivahteita. Sen on tarkoitus olla niin tuttua, että se
luo turvallisuudentunnetta, siitä pitää saada lohtua eikä se saa yllättää.
Mitä sitten on lohtutyö? Minulle se on edellisen vuoden
uhanalaisten lajien havaintojen viemistä LajiGIS-tietokantaan. Aiemmin
havainnot vietiin Hertta-järjestelmän Eliölajit-tietokantaan, mutta nyt kun se
on sulautumassa yhteen LajiGISin kanssa, tai oikeammin häviämässä LajiGISin
korvatessa sen, kaikki uudet tiedot pyritään viemään LajiGISiin.
LajiGIS-tietokannasta otettu kuvakaappaus SEAmBOTH-hankkeen nimissä kerätyistä vaarantuneista ja erittäin uhanalaisista vesikasveista vuosilta 2017-2019. |
Uhanalaiset lajit voi viedä LajiGISiin näppärästi yhdellä
taulukolla massasyöttönä. Tai sitten ei. Meridataa ei. Tämä johtuu siitä, että
kaikki meridata viedään yhtenä könttinä toisenlaisella taulukolla, ja siellä sujahtavat
sisään myös kaikki uhanalaiset lajit, osana muuta meridataa. Ongelmia alkaa
nousta siinä vaiheessa, kun näille uhanalaishavainnoille pitäisi joko tehdä
uusi seurantakohde tai liittää havainto vanhaan seurantakohteeseen.
Jos lajit viedään sisään uhanalaislajien syöttö-Excelillä,
niille voidaan automaattisesti tehdä seurantakohde. Mutta koska meridatan
joukossa uudet uhanalaishavainnot ovat jo sujahtaneet LajiGISiin, niistä ei
haluta tehdä tuplahavaintoja viemällä niitä myös uhanalaistaulukolla.
Seurantakohteiden luominen täytyy siis tehdä käsin, yksi
kerrallaan. Havainto joko liitetään vanhaan seurantakohteeseen (”Seuranta”) tai
sille luodaan uusi lajin seurantakohde (”Ensihavainto”). Käsityötä kaikki
tyynni.
Nelilehtivesikuusi, pohjoisen ja Selkämeren uhanalaiserikoisuus. Kuva Alejandra Parra, Metsähallitus. |
SEAmBOTH-hankkeen aikana löydettiin 296 uhanalaista lajia,
eivätkä tässä edes ole mukana alueellisesti uhanalaisten lajien havainnot,
pelkät vaarantuneet ja erittäin uhanalaiset vesikasvit, eivätkä myöskään esim.
VELMU-hankkeen (kansallinen vedenalaisluonnon kartoitusohjelma) puitteissa
tehdyt havainnot. Työ on hidasta mutta toisaalta täysin mekaanista, se ei
erityisesti vaadi aivokapasiteettia ja sitä pystyy tekemään hieman vähemmälläkin
luovuudella, se luo turvallisuudentunnetta, koska ei heti lopu ja on tuttua vuosien
varrelta, mutta sen tekemisestä saa myös valtavasti lohtua, koska ainakin minä
koen, että juuri tämä työ on sitä merkityksellistä, todellista
luonnonsuojelutyötä. Katso vaikka blogi vuodelta 2018:
Aiemmin jokaisesta uhanalaishavainnosta täytettiin uhanalaisen
lajin havaintokortti, joiden täyttämiseen meni valtavasti aikaa ja joissa aina
oli virheitä, kuten vuoden 2015 blogi kertoo
Monia vuosia uharikorttien täyttöä harjoitelleena voin sanoa,
että vaikka uhanalaislajien tietojen kerääminen on meritiimissä parantunut,
silti saa välillä raapia päätään että ”mitähän tälläkin tässä on nyt oikein
tarkoitettu ja missä nämäkin koordinaatit muka ovat?”
Kesän aikana uhanalaiskortteja kertyy vino pino. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus. |
Mutta kun kaikki on valmista, lohtutyö tehty hitaasti ja
kiireettömästi pitkän talven aikana, tiedot syötetty järjestelmään, olo on hyvä
ja tuntee tehneensä jotain tärkeää. Koska kun tiedot sitten löytyvät
ympäristöhallinnon yhteisestä tietokannasta, niitä pystyvät käyttämään kaikki
ja luonto kiittää. Vain yksi esimerkki uhanalaislajien havaintojen kirjaamisesta
on joka kymmenes vuosi tehtävä uhanalaisten lajien tilan arviointi. Viimeksi se
tapahtui vuosi sitten:
Viime- ja vuoden 2018 lohtutöistä on vielä hiukan viemättä
LajiGISiin mutta sitten urakka alkaa olla valmis. Täytyy odotella kesän 2020
kartoituksia, joista saisi uutta lohtutyötä pimeisiin talviaamuihin.
Essi Keskinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti