Rajansa kaikella

Kesän parhaat kelit osuivat tälle viikolle.

Maanantaina Manu soitti minulle inventointityömaalta Tornion edustalta: ”Puolet näistä pisteistä on Ruotsin puolella. Mennäänkö silti tekemään vedenalaiskartoitukset? Mulla ei kyllä ole passia mukana.”

Niina ja Lari aloittamassa sukelluslinjan tekoa. Ilmaa ei ole pilattu tuulella.

Manu on saksasta. Pisteet taas tulivat Helsingistä, mikä usein tuntuu olevan kauempana kuin monet ulkomaat. Yleensä kuitenkaan edes Suomen Ympäristökeskus ei ole tehnyt sellaisia maantieteellisiä virheitä, että olisi lähettänyt suomalaisia viranomaisia tekemään kansallisia inventointeja naapurivaltion puolelle. Nyt oli SYKEltä kuitenkin Torniojoen veteen piirretty viiva hukassa.

Toimistotöitäkin voi tehdä ulkona.

SYKE on myös toistuvasti lähettänyt meille Perämerelle kartoitettavaksi ”vedenalaispisteitä”, jotka ovat olleen maalla jo vuositolkulla ja joilla saattaa kasvaa miehenmittaista pajukkoa. Soitin Helsinkiin tämän kevään pisteiden johdosta ja sanoin, että kyllä ne minun kartallani ovat maalla. SYKEltä sanottiin että ei heidän kartoissaan. Vertailimme kartta-aineistoja, ja kävi ilmi, että ainakin yksi mallintaja käytti rantaviiva-aineistoa vuodelta 1993. 

Anna ja Johanna videokuvaamassa.

Kerroin että täällä meilläpäin vaikuttaa sellainen pieni ilmiö kuin maankohoaminen, ja että ei ihmekään, jos vajaan puolen metrin syvyyteen tarkoitetut pisteet ovat parissakymmenessä vuodessa kiivenneet maalle. ”Ai niin juu, se maankohoaminen. Ei se täällä Suomenlahdella juuri vaikuta. En ajatellut, että se on niin tärkeää.”

Vanhan rantaviiva-aineiston vielä ymmärrän, mutta millä aineistolla pelataan, jos Suomen ja Ruotsin raja on jossain muualla kuin keskellä Torniojokea? Nopea puhelinhaastattelukierros kulttuurihistorioitsijaveljelle ja historianopettajakaverille vahvistaa päähän juurtuneen vuosiluvun: Suomen ja Ruotsin välinen rajaviiva piirrettiin vuonna 1809 kun Ruotsi-Suomi hajosi ja Suomi liittyi Venäjään. Sen koommin rajaviivaan ei ilmeisesti ole kajottu.

Larin ja Annan inventointipisteet veivät lähelle Kemin satamaa...

Tämä on sen verran vanha aineisto, että sen kuitenkin luulisi löytyvän SYKEnkin aineistoista. Välillä vain tuntuu että täällä periferiassa, Perä-Pohjolassa, Lapissa, eletään niin kaukana Helsingin humusta, että joskus tuntuu kuin ulkomailla oltaisiin. Perämerellä on erilaiset olosuhteet kuin Helsingin saaristossa, siitä ei pääse mihinkään. Sehän se on Suomen rannikon rikkaus, Perämerellä on pitkiä matalia hiekka- ja kivikkorantoja ja Suomenlahdella komeita jyrkkiä kallioita. 

Hauenpoikanen.

Siksi onkin erityisen hienoa, että VELMU-vedenalaiskartoitukset kattavat koko Suomen rannikon. Kuinka muuten eteläsuomalaiset saisivat tietää, kuinka erilaiseksi Itämeri muuttuu kun tullaan Merenkurkusta pohjoiseen? Ja että rantaviiva tosiaan muuttuu aikojen saatossa – tänään yksi inventointipisteistä oli valtavan hiilikasan alla Tornion syväsataman laiturilla. SYKEn puolustukseksi on kyllä sanottava, että myös yksi meidän käsi-GPS-laitteista väitti pisteen olevan merellä.

Sarven mökki on asutun näköinen vielä viikon. Ensi viikolla on tarkoitus muuttaa pois.