torstai 26. syyskuuta 2013

Päiväni raakkuna - Perämeren meritiimin terveiset Kainuusta

Mä olen ihan tavallinen suomalainen raakku, siis jokihelmisimpukka. Oon viettänyt viimeiset 40 vuotta tuolla Lietejoen pohjaan kaivautuneena, Kainuun korvissa, kahden kiven välissä. Mä oon siis ihan normi raakku, pituutta löytyy reilut kahdeksan senttiä ja ikää se sanottu 40 vuotta. Aika nuoriahan tässä vielä ollaan kun ottaa huomioon, että meitsi voi elää yli kakssataavuotiaaksi.

Mun lapsuus oli ihan tavallinen. Mutsi purskautti mut ja mun satatuhatta sisarusta yhtenä iloisena elokuun lopun päivänä veteen ja siinähän me sitten mentiin, kovaa kyytiä kohti alavirtaa. Parin päivän päästä ohi ui taimen, jonka kiduksiin mä sitten onnistuin tarrautumaan. Lapsuus meni leppoisasti taimenen kiduksissa, ja kun olin tsiigaillut tilannetta talven yli, pudottauduin vajaan millin mittaisena simpukkana seuraavan vuoden kesäkuussa joenpohjaan.

Melkein heti löytyi sopiva paikka soran seassa. Mä ja mun naapuriraakut tsillailtiin syvällä hiekan sisällä ensimmäiset viis-kuus vuotta ja sen jälkeen mä sitten päätin muuttaa yläilmoihin katsastamaan hiukan maisemia.

Niin mä sitten päädyin tähän nykyiseen läävään. Tässä on nyt sitten tullut katseltua näitä hoodeja ja päästeltyä maitia alavirtaan joka heinäkuu. Toivon vaan, että siellä alavirrassa joku hehkeä mimmiraakku ymmärtäis hyvän päälle ja ottais meikäläisen maidit munasolujensa hedelmöittäjäksi.

Kuten sanottu, mä olen ihan tavallinen suomalainen raakku. Siinä mä siis hengaan kavereiden kanssa yks kaunis päivä kun – siis mieti tätä! – joku kundi työntää kätensä jokeen ja kaivaa mut hiekasta ylös! Siis funtsi nyt! Mut nostetaan ekaa kertaa joenpohjasta ylös ja mä oikeesti ekaa kertaa näen, mitä veden pinnalla on! Se kaveri pistää mut keräyspussiin innosta hihkuen ja vie jollekin kimmalle sinne joenrannalle. Siinä mä sitten makoilen ruohikolla verkkopussissa ja mietin että tässäkö se elämä sitten oli.

No se gimma sitten mittaa mut ja pistää mun henkilökohtaset mitat vielä ylös paperille ja nakkaa mut sitten takaisin sille kundille, joka vie mut takaisin jonnekin sinne mun vanhojen hoodien tienoille. Eihän se osaa mua ihan oikeaan paikkaan viedä eikä se onneksi rupea runnomaan mua takaisin hiekan sisään vaan jättää siihen kiven suojaiselle puolelle hakeutumaan itse takaisin omille mestoille.

Mut siis funtsaa tätä! Millanen tarina mulla on nyt kerrottavana hoodien kimmoille ja kundeille! Mä aina aloitan sen niin että ”Se oli ihan tavallinen päivä kun mut yhtäkkiä temmattiin taivaisiin.” Ei ole muilla raakuilla tämmöstä tarinaa ei. Mä tietysti toivon, että tähän lähistölle muuttais jotain tuoreita nuoria raakkuja, jotka ei vielä olis kuullu mun seikkailusta, mutta saapa nähdä. Viime aikoina on ollut aika hiljasta tolla nuorisorintamalla. Se on lähinnä meitä nuoria aikuisia jotka ollaan saatu alkumme vuoden 1955 rauhoituksen jälkeen. Siihen asti ainakin mun sukuhistoria on täynnä lähinnä helmenkalastusta.

Nyt mä oon kuitenkin ainakin paikallinen julkkis ja kaikki tietää, että meikäläisen mitat lähtee Brysseliin tän Kainuun Helmenkalastajat –hankkeen matkassa. Miten moni raakku meidän lähiöstä on pystynyt samaan, kysynpä vaan!


Ja se mun tarina alkoi siis ihan tavallisena syyskuisena tiistaiaamuna. ”Mä oon ihan tavallinen suomalainen raakku…”

Essi Keskinen / Perämeren aluemeribiologi

Maanantaina tultiin Ukkkohallaan Hyrynsalmelle, tiistaina satoi ensilumi.  Tämän viikon minä ja Pekka olemme olleet "lainassa" Kainuun Helmenkalastajat -nimisessä raakkuhankkeessa.

Hyrynsalmen kasiluokkalaiset tutustumassa hankkeen maastotöihin.


Pekka kurkkii Lietejoen pinnan alle: löytyykö raakkuja?


Mervi mittaa raakkuja, jotka palautetaan hässäkän jälkeen takaisin kotijokeensa.

Terveestä raakkujoesta löytyy eri kokoisia simpukoita. Suurin on yli 13-senttinen vanhus, pienimmät alle kolmesenttisiä nuorukaisia.


Essi Keskinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti