maanantai 17. syyskuuta 2018

Syysterveisiä Vaasasta


Työntekijä kiskoo täyttä venettä läpi ruovikon, joka kasvaa korkeampana kuin hän.
Usein löytyy sopiva ramppi, josta laskea vene vesille. Toisinaan löytyy myös ruovikkoa. Kuva Meri Lappalainen
Kenttäkauden loppu alkaa jo häämöttää horisontissa, ja kartoitukset ovatkin sujuneet varsin mallikkaasti! Kesä- ja heinäkuussa kartoitimme pääosin Vaasan sokkeloista sisäsaaristoa. Niillä vesillä liikkuessa on olo toisinaan kuin Liisalla Ihmemaassa, kun kartoilla ja ilmakuvissa avoimilta vaikuttaneet väylät katoavatkin kesken kaiken ja ruovikko hiipii varkain selustaan.

Merenkurkun saaristossa kulkuvälineistä ovat erityisesti kunnostautuneet notkeisiin liikkeisiin kykenevät pikkuveneet ja sup-laudat. Pienestä tilasta huolimatta mukaan mahtuu kaikki oleellinen: lautoihin teipatut kenttälomakkeet, vesikiikarit, pelastuspuvut, snorklausvarusteet, GPS-laitteet, näytepussit ja –purkit, linjakelat sekä eväät. Kuvatessa mukaan tulee kamera, tietokone, kaapelikela, näytehara ja laatikollinen johtoja. (Ja johonkin koloon saattaa ahtautua vielä kartoittajakin…)


Näytteenotto hara täynnä levää!
Näytteen perusteella Sundomin saaristossa vaikuttaa kasvavan hieman punanäkinpartaa. Kuva: Teemu Uutela
Myös matalissa vesissä ovat sup-laudat hyödyksi, kun vehreiden näkinpartaisniittyjen pehmeään savi- tai mutapohjaan humahtaa kartoittaja hetkessä sääriään myöten. Aiemmin kirkkaaseen veteen pöllähtää pilvenä sedimenttiä ja nenään hiipii ihastuttava, mädältä kananmunalta tuoksahtava rikin katku. Suden- ja ukonkorentoja löyhkä ei tunnu haittaavan; niillä on kesäkuun lämmössä pää pyörällä soidintanssista eikä pariskuntia hetkauta sen enempää tunkeilevat biologit kuin painovoimakaan. Sen sijaan tiiravanhemmat eivät kuokkavieraista ihastu, ja seuraavat sitkeästi perässä moittien kunnes turhan lähelle eksynyt kartoittaja poistuu (soveliaasti nuhdeltuna) paikalta.

Usein sameavetisten ja rehevöityneiden karikkojen, ruovikkojen ja matalikkojen lomasta löytyy toisinaan myös yllättäviä helmiä. Näistä esimerkkinä Svartöfjärdenin alueella sijaitseva pieni lahti on vehmas ja kirkasvetinen kalanpoikasten paratiisi, jossa auringonvalo siivilöityy pintakasvuston läpi pohjalle asti ja näkyvyys on jopa kymmenen metriä. Paljon parjattu ruovikko tarjoaa siellä kalanpoikasille suojaisan labyrintin jonka lomassa sopii kisailla vailla suurempaa pelkoa pedoista. Vaan niistäkään ei ole puutetta – jokunen suuri hauki vaanii verkkaisesti pohjan varjoissa.

Ruovikkoista pohjaa, paljon pikkukaloja.
Kalojen päiväkoti, Svaftöfjärden. Kuva Teemu Mustasaari

""
Punanäkinpartaa, merinäkinruohoa ja mukulanäkinpartakasvustoa. Kuva Teemu Mustasaari
""
Lisää punanäkinpartaa… Kuva: Teemu Mustasaari

Toisinaan kartoitus osuu hyvän näkyvyyden sijaan samalle päivälle kuin paikallisten tilaama ruoppaus, jolloin näkyvyyden voi olettaa olevan kymmenen sentin luokkaa. Edes käsikopelolla ei pohjalta löydy silloin muuta kuin satunnainen orpo näkinparta. Tasan eivät mene onnen lahjat.

Auringon lämpöä ja laineiden liplatusta on kuitenkin mukava muistella iltojen hämärtyessä. Edessä on vielä datan käsittelyä ja tarkistusta syksyn lähestyessä. Vuosi alkaa olla kenttätöiden kannalta pulkassa.

Meri Lappalainen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti