Saaristomeren paikalliset vedenalaishelmet kartalle

 

Tässä näitä nyt syntyy! Paikallisesti erityisen merkittävien merialueiden Turun työpajassa aloitettiin Saaristomeren helmien piirtäminen kartalle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Viime kesänä Velmu eli valtakunnallinen vedenalaiskartoitus kartoitti riuttoja ja rantoja Saaristomerellä. Tarkoitus oli lisätä tietoa Saaristomeren merkittävistä vedenalaisista arvoalueista, jotka kyllä oli mallinnettu teoriassa kartalle, mutta haluttiin tutkia myös tosielämässä veden alla. Tuloksena tästä ovat aikanaan kartalle piirretyt arvoalueet, PEMMAt, eli paikallisesti erityisen merkittävät merialueet.

Turussa pidettiin koko päivän työpaja, jossa Suomen ympäristökeskuksen, Luonnonvarakeskuksen, Geologian tutkimuskeskuksen ja Metsähallituksen asiantuntijat kohtasivat kuntien ympäristö- tai kaavoituspuolen asiantuntijat. Ensin käytiin läpi ja keskusteltiin PEMMA-alueiden kriteeristöstä, sitten istuttiin karttojen ääreen ja piirrettiin.

PEMMA-alueiksi yltävät merialueet, joiden vedenalainen luonto täyttää vähintään yhden näistä kriteereistä:

        Alueen ainutlaatuisuus

        Merkitys lajien elinkaarelle

        Merkitys uhanalaisille lajeille ja luontotyypeille

        Ekologisten komponenttien herkkyys

        Biologinen monimuotoisuus

        Luonnontilaisuus

Vanhat kunnon printtikartat ovat karttatyöskentelyssä käteviä. Fyysistä karttaa on helppo katsella ja piirtää karttaan omia ehdotuksia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kriteereistä luonnontilaisuus on hyvin helppo ymmärtää - alueella on minimaalinen ihmisvaikutus. Tosin Itämeressä ei ole vesipisaraakaan, joka ei olisi rehevöitymisen vaikutuksen alainen, ja rehevöityminen on pahimman luokan ihmisvaikutus, mutta rehevöitymisen lisäksi ihmisvaikutuksia ovat mökit, laiturit, ruoppaukset, veneväylät, satamat jne.

Uhanalaiset lajit ja luontotyypit on myös helppo ymmärtää, samoin kuin biologinen monimuotoisuus - lajistoa on paljon eikä mikään dominoi, tai lajisto on erityisen merkittävää jostain muusta syystä. Esim. hienoilta riutoilta (luontodirektiivissä mainittu luontotyyppi) löytyy punaleväpohjia (erityisen uhanalainen luontotyyppi), joilla voi kasvaa 3-6 punalevälajia. Myös meriajokasniityt ovat arvokkaita sekä lajin (silmälläpidettävä) että luontotyypin (vaarantunut) vuoksi. Jokaista meriajokasviheriötä ei silti automaattisesti rajata PEMMA-alueeksi, vaan alueen muutkin luontoarvot otetaan huomioon, samoin kuin meriajokkaiden määrä - onko paikalla muutama verso hieman kituvaa meriajokasta, vai katsellaanko tässä nyt upeaa, tiheää niittyä.

Kesän 2025 kartoituksissa havaittiin paljon uusia meriajokkaita. Jotkut havainnot lähinnä laajentavat jo tiedettyjen niittyjen alueita, mutta monet havainnoista ovat aivan uusia. Karttaesitys: Tytti Wärri / Metsähallitus

"Merkitys lajin elinkaarelle" tarkoittaa lähinnä kalojen kutualueita. Näitä ovat erityisesti jokisuistot, lahdet ja fladat eli laguunit. "Ekologisten komponenttien herkkyys" on hieman vaikeammin ymmärrettävä määre. Herkkiä voivat olla esimerkiksi laguunit, jotka ruopataan, ja joiden kasvillisuuden paluu saattaa kestää hyvin kauan, tai ruopattavat jokisuistot, joista suursimpukat (suursimpukkapohjat on myös erittäin uhanalainen luontotyyppi) häviävät - niiden paluu kestää kauan, koska ne ovat hitaita lisääntymään ja liikkumaan.

"Alueen ainutlaatuisuus" kuvaa erityisesti alueen geologisia arvoja. Esim. Salpausselkien vedenalaiset jatkeet, harjusaaret ja hiekkasärkät, ovat geologisesti ainutlaatuisia. Lisäksi ne ylläpitävät monimuotoista putkilokasvistoa ja hyvin usein myös meriajokasniittyjä.

Työpajaan osallistui vajaat kolmekymmentä asiantuntijaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Asiantuntijoiden kokoelma täydensi hyvin toisiaan: kuntien edustajat osasivat sanoa, että "tarkennappas kartalla tuonne, siellä voisi olla jotain", Syken ja Metsähallituksen paikkatietoasiantuntijat osasivat tarjoilla erilaisia karttatasoja, joilta katsella kalojen kutualueita, mallinnettuja luontotyyppejä, havaittuja meriajokkaita ja kaikenlaista muuta. Minä ja muut meribiologit osasivat tulkita lajilistoja ja nimetä uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja tai luontotyyppejä. Rajoja piirtyi kartalle. 

PEMMA-työ jatkuu nyt niin, että Syke tarkastelee valmiiksi saatuja rajauksia ja lisäilee kartalle vielä ne, joita ei tilaisuudessa ehditty käydä läpi, tarkentaa rajauksia eri karttatasojen avulla ja kaivaa esiin joka ikisen vedenalaisen kartoituspisteen ja pisteeltä löytyneen lajin, joka alueelta on löytynyt. Tarkennettujen rajausten kanssa tavataan vielä eri organisaatioiden asiantuntijoita (kala-asiantuntijat Lukelta ja pohjasedimentin asiantuntijat GTK:lta), ja vielä tarkentuneiden alueiden kanssa palataan kuntakohtaisiin keskusteluihin. Kaikki saavat tilaisuuden kommentoida rajauksia, ja valmiita ollaan toivottavasti toukokuussa. PEMMA-rajaukset on tarkoitus julkistaa Itämeripäivänä elokuussa.

Dia: Louise Forsblom/ SYKE

PEMMA-rajaukset eivät ole hallinollisia rajoja, ne eivät siis estä tai mahdollista sellaisenaan mitään. Ne toimivat kuitenkin indikaattorina siitä, että tässä katsellaan nyt erityisen merkittävää merialuetta, ja esim. Helsingin ja Espoon kaupungit ovat lisänneet monet omien merialueidensa PEMMAt luonnonsuojeluohjelmaansa suojeltavina alueina. 

Nämä työpajat ovat yksiä niistä syistä, joiden takia haluan työskennellä Luontopalveluilla meribiologina. Tällaisina hetkinä sitä tuntee todella vaikuttavansa meriluonnon suojelun puolesta.

Essi Keskinen

Loppuun vielä Paula Ruokolaisen (Metsähallitus) leikkaama ja hänen ja Floriaan Eveleens Maarsin (Metsähallitus) kuvaama video Kalkskärin saaristosta Saaristomeren kansallispuistosta elokuun lopulta. Korvameduusat ovat kansoittaneet meren, punalevät ja rakkohauru kukoistavat. Tällaista Itämeren pinnan alla on parhaimmillaan.

Kalojen kutua korjaamassa

 

Ensin tehdään väliaikainen pato, sitten tyhjennetään puro. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Perämeren kansallispuistossa on Pensaskari-niminen saari, josta löytyy komea kluuvi, eli merestä maankohoamisen johdosta irti kuroutunut järvi. Täältä voit kuunnella podcastin fladoista ja niiden kunnostamisesta sekä muusta meriluonnonsuojelusta. Pensaskarin kluuvia vaivaa vieraslaji vesirutto, jota on yritetty poistaa kahtena kesänä, mutta turhaan (lue enemmän blogista). Toinen ongelma on laskuoja, joka on joskus padottu, ja josta merivesi pääsee kluuviin vain veden ollessa hyvin korkealla. Kluuvista löytyy kyllä kaloja, mutta vesi ei vaihdu meren ja kluuvin välillä välttämättä juuri silloin, kun kalojen pitäisi päästä nousemaan sinne kudulle. 

Pensaskarin saari sijaitsee Perärämeren kansallispuiston pohjoisosassa. Kluuvin laskuoja on aikanaan tukittu kokonaan suurilla kivillä (nuoli).

Biodiversea LIFE IP -hankkeen sloganina on "meriluonnon puolesta". Tätä on toteutettu mm. ennallistamisella ja kunnostuksella. Merenkurkussa meriharjusten kutusoraikoita on kunnostettu ja poikasia siirtoistutettu, Akionlahdella kunnostettu kalatietä.

Nyt kunnostettiin sitten Perämeren kansallispuiston Pensaskari-saaren kluuvin laskuoja, ja toiveena on, että tulevaisuudessa kalat pääsisivät helpommin ja useammin nousemaan kluuviin kutemaan.

Uoma kuivataan väliaikaisen padon avulla pariksi päiväksi ja siihen rakennetaan luonnollisen näköisiä pohjapatoja, joiden korkeus on tarkkaan mitattu kluuvin pintaan nähden. Kluuvi ei saa kuivua, mutta toisaalta veden pitäisi päästä merestä kluuviin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kluuvista uomaan johtavaan kohtaan rakennettiin väliaikainen pato, jonka avulla uoma saatiin kuivaksi. Uomaan suurista kivistä rakennettu pato avattiin ja siihen rakennettiin kaksi uutta pohjapatoa, joiden yli korkeamman veden on kuitenkin tarkoitus päästä. Padot tehtiin mahdollisimman luonnonmukaisen näköisiksi ja niiden materiaalina käytettiin vain paikalta saatuja kiviä ja maa-ainesta. 

Isotkin kivet nousevat suhteellisen kevyesti, kun oikeat työkalut ovat käytössä. Rannan kiviä käytettiin purouoman maisemointiin. Kuvat: Essi Keskinen / Metsähallitus

Talven jälkeen nähdään, mitä jäät tekevä kunnostetulle uomalle, jos mitään, ja kuinka padot pitävät vettä. Työ ei kestänyt omalla, vuokratulla ja vapaaehtoistyövoimalla kuin kaksi päivää, joten myös korjaustoimet on nopeaa toteuttaa, jos padot eivät osoittaudu toivotunlaisiksi ja niitä pitää vielä muokata. Kluuviin ja Pensaskarin eteläpuolelle jäi nyt kaksi loggeria mittamaan vedenkorkeuden muutoksia ja lämpötiloja - loggerit poimitaan pois ennen jäiden tuloa ja viedään taas keväällä takaisin jäiden lähdettyä.

Toivotaan, että yhä useampi kala pääsee suojaisaan kluuviin kutemaan tulevana keväänä.

Essi Keskinen

Muita ennallistamisesta ja kunnostamisesta kertovia blogeja:

Moniongelmainen Akionlahti, ja voiko sitä korjata?

Ojasta allikkoon - miten vesi pysäytetään?

Päiväni kasvinkannattimena

Uuden äärellä - meriajokkaita istuttamassa

Podcast meriajokkaan istutuksesta

Tukea luonnonsuojelulle

Vuoden viimeinen

Suomestakin löytyy komeita vedenalaisia pystyseinämiä. Kuva: Paula Ruokolainen / Metsähallitus

Velmun (Valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelma) PEMMA-kartoitukset (paikallisesti merkittävä vedenalainen merialue) saatiin aikataulussa päätökseen, huolimatta kesäkuun tuulista! 

Sukeltajan rannetietokone valaisee kuin taskulamppu, vaikka näin kirkkaissa vesissä ei lamppua tarvitakaan.  Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Korvameduusat ovat kasvaneet aikuisiksi ja alkavat pian kuolla ennen talven tuloa. Kuva: Paula Ruokolainen / Metsähallitus

Heinäkuussa kukkivat sinibakteerit eli sinilevät ja elokuussa siirryttiin lähemmäs mannerrantoja ja näkyvyys huononi huomattavasti. Alkukesän 9,5 m Secchi-syvyydestä (näkösyvyys eli kuinka syvälle näkee valkoisen 30 cm halkaisijaltaan olevan levyn) päästiin pahimmillaan reilun metrin Secchi-syvyyteen.

Korvameduusojen sukuelimet loistavat kauniin vaaleanpunaisina meduusan kellon keskellä. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Loppukesästä ja alkusyksystä korvameduusat näyttävät lisääntyvän vesissä kun ne kasvavat pikkuruisista poikasista aikuisiksi, lisääntyviksi yksilöiksi. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Kun pakolliset Velmu-sukelluslinjat oli suoritettu, käytiin vielä tekemässä yksi kirkkaan veden PR-sukellus. Viimeisellä maastoviikolla vieraina kävi liettualaisia dokumentaristeja, jotka haastattelivat ja kuvasivat toivon mukaan ensi vuonna julkaistavaa The Sea Begins Here -dokumenttielokuvaa varten, ja tarvitsivat siihen videokuvaa kirkkaassa vedessä. Ulkosaariston Kalkskäristä löytyi kirkasta vettä, pystyseinämiä ja tuhansittain korvameduusoja.

Ulkosaaristossa voi loppukesällä olla hyvinkin kirkas vesi, ja tuhansittain korvameduusoja. Videot: Paula Ruokolainen ja Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus.

Essi Keskinen

PEMMA - paikallisesti merkittävät meriluontoalueet

Harmaakarin riutta on nykyisin määritelty PEMMA-alueeksi Helsingin edustalla. Värikkäältä riutalta löytyy ensisilmäyksillä ainakin meriahdinpartaa, suolilevää, rakkohaurua ja joitakin lyhyitä puna- ja ruskoleviä. Kuva: Lassi Karvonen / Metsähallitus.

"Paikallisesti ekologisesti merkittävien vedenalaisten meriluontoalueiden tunnistaminen: Esimerkki pääakupunkiseudulta" -julkaisu näki päivänvalon 2024. Pari vuotta sitten Velmu-kartoituksissa (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) keskitytiin Suomenlahdella Helsingin Helmiin ja Espoon Erikoisuuksiin eli paikallisesti merkittäviin meriluontokohteisiin. Mutta minkälainen haarukointi on tarvittu, että ollaan päästy näin alueelliselle tasolle meriluontoarvojen määrittelyssä?

Helsingin Helmet ja Espoon Erikoisuudet rajattiin vuoden 2022 maastokauden tulosten ohjaamina. Kuvakaappaus Velmun karttapalvelusta.

Vuonna 2019 YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen tieteellis-teknisessä kokouksessa tunnistettiin ympäri maailmaa ekologisesti ja biologisesti merkittäviä merialueita (tässä esimerkiksi Itämeren pohjoisin EBSA-alue englanniksi esiteltynä). Suomen merialueille tunnistettiin neljä EBSA-aluetta, kaksi Pohjanlahdelle, yksi Saaristomerelle ja Ahvenanmaalle ja yksi Suomenlahdelle.

Harmaakarin PEMMA-alueelta löytyy myös merinisäkkäitä. Utelias harmaahylje on tullut katsomaan, mitä ne sukeltajat oikein melskaavat. Kuva: Petra Saari / Metsähallitus.

EBSA-alueita hienopiirteisempiä ovat Suomen kansalliset ekologisesti merkittävät merialueet, EMMAt. EMMA-alueet eivät ole hallinnollisia tai suojelullisia rajauksia, vaan ne kertovat siitä, että alue on meriluonnoltaan erityisen merkittävä. Sieltä saattaa löytyä esimerkiksi kalojen kutualueita, uhanalaista lajistoa, erityistä geodiversiteettiä tai se voi olla harvinaisen luonnontilainen. Rajaus siis kertoo potentiaaliselle merialueen käyttäjälle, että nyt ollaan tekemisissä erityisen arvokkaan merialueen kanssa. EMMA-alueita on käytetty mm. erilaisten meritoimintojen ohjaamiseen ja aluerajaukseen merialuesuunnittelussa. EMMA-raportteja voi selata näistä linkeistä:

- Syken julkaisema virallinen EMMA-raportti

- Metsähallituksen julkaisema kuvitettu ja kuvaileva raportti joistakin EMMA-alueista

- Syken avoimen datan kautta löytyvät EMMA-rajaukset

Mikäs se on tehdessä sukellustöitä tyynessä illassa, kun räpylöiden alla aukeaa upea riutta. Uppoluoto löytyy Helsingin edustan ulapalta. Kuva: Jyri Tirronniemi / Metsähallitus.

Teisti ei ole harvinainen, mutta ei se erityisen yleinenkään ole. Sen saattaa useimmiten bongata sinisimpukkakoloniasta, mutta viihtyy tämä pohjakala myös sorapohjilla pohjaeläimiä etsien, kuten tässä Uppoluodossa. Kuva: Jyri Tirronniemi / Metsähallitus.

Levärupi on päässyt valtaamaan haarukkalevän täysin - tämähän näyttää jo melkein trooppiselta kalkkikivikorallilta! Uppoluodon PEMMA-alueelta löytyy mm. punaisia rihmaleviä ja paljon haarukkalevää. Kuva: Jon Ögård / Metsähallitus.

Kun kansalliselta EMMA-tasolta mennään vielä alueellisemmalle ja paikallisemmalle tasolle, vastaan tulevat paikalliset EMMAt eli PEMMAt. Vuoden 2022 maastokartoituksissa Helsingin ja Espoon edustalla Velmu-kartoitukset keskitettiin yksinomaan PEMMA-alueiden kartoittamiseen. Työ toteutettiin niin, että maastokartoitukset, lähinnä sukellukset, snorklaukset ja vesikiikarein tehtävät inventoinnit, keskitettiin alueille, joilta arveltiin löytyvän erityisen paljon vedenalaisia luontoarvoja, tai jotka olivat vielä täysin tuntemattomia, mutta joille mallit antoivat odottaa vedenalaisia luontoarvoja. Kun aineistot myöhemmin analysoitiin, ne käytiin asiantuntijoiden kanssa läpi, ja kaiken tunnetun datan ja asiantuntijalausuntojen avulla luotiin Suomen ensimmäiset PEMMA-alueet. Raportti löytyy täältä ja rajaukset voi ladata täältä.

Kilkki on syvempien pohjien puhtaanapitolaitos. Sille kelpaa ravinnoksi kaikki orgaaninen, mikä sattuu satamaan merenpohjaan ylemmistä vesikerroksista. Kuva: Lassi Karvonen / Metsähallitus.

Tänä kesänä PEMMA-alueiden etsintä siirtyy Saaristomerelle. Syke ja Metsähallitus yhdessä paikallisten kuntien, kaupunkien ja ELY-keskuksen kanssa tekevät maastokaudella vedenalaiskartoituksia vielä vähemmän tunnetuilla, mutta potentiaalisesti arvokkailla merialueilla. Tarkoitus on tehdä satoja sukelluslinjoja aivan ulkosaaristosta syvälle sisäsaaristoon ja lahdenperukoihin asti. Suurin osa työstä tehdään sukeltamalla, mutta matalilla alueilla riittää snorklaus tai vesikiikarin käyttö.

Punalevät töpöpunaröyhelö ja sarvipunaliuska ovat niin muuntelevaisia, että nykyisin niitä ei enää erotella silmämääräisesti toisistaan. Punalevät hehkuvat kameran salaman valossa syvän punaisina Harmaaluodon riutalla. Kuva: Jon Ögård / Metsähallitus.

Maastotyöt aloitetaan kesäkuun alussa ja saadaan valmiiksi syyskuun puoliväliin mennessä. Jos siis näet Metsähallituksen veneen tai oransseihin pelastautumispukuihin pukeutuneita luontokartoittajia Saaristomerellä tänä kesänä, he saattavat hyvinkin olla etsimässä uusia PEMMA-alueita.

Essi Keskinen

P.S. Jos pidät podcastien kuuntelusta, otappa kokeiluun nämä Metsähallituksen meritiimin meriluonnon suojelusta kertovat podcastit: Vedenalaisen varjelijat.

Harmaakarin riutalta löytyy mielin määrin haarukkalevää ja sitä kiinnittymisalustanaan käyttävää pikkuriikkistä yhteisöllistä äyriäistä, levärupea (valkoinen pitsi oranssinpunaisen haarukkalevän päällä). Kuva: Karl Weckström / Metsähallitus.

Harmaakarin riutan matalammilta osilta löytyy kauniinvihreää ja notkeaa suolilevää. Kuva: Lippi Vertio / Metsähallitus.

Sukelluslinja kulkee rihmalevän ja rakkohaurun välistä Länsi-Toukin PEMMA-alueen riutalla. Kuva: Aleksi Leinikki / Metsähallitus.

Ahvenet ovat uteliaita ja ovat tulleet tarkistamaan, mitä sukeltaja tekee niiden valtakunnassa Länsi-Toukin riutalla. Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus.

Uhanalaisia lajeja tasaisella hiekalla

 

Kotilo on löytänyt luikkaniityn matalalta suojaisalta lahdelta Krunnien saaristosta. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Vuonna 2023 saatiin pystyyn merenhoidon seurantaohjelmanmukainen verkosto kolmen vuoden välein toistettavia kasvillisuuslinjoja. Muta-, hiekka- ja sorapohjilla seurataan 100 m mittaisilla linjoilla kasvillisuuden muutosta. Perämeri oli aikataulussa viimeisenä. Ulkokrunniin perustettiin kaksi hiekkapohjan ja yksi mutapohjan seurantalinja. Kaikki nämä kolme linjaa ovat luonnollisesti pullollaan rauhoitettua, vaarantuneeksi arvioitua upossarpiota.

Upossarpion tunnistaa heti kun sen näkee. Pallomaisesta kukasta ja pitkistä, kapeista lehdistä ei voi erehtyä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Ulko-Krunni Krunnien saaristossa on käytännössä suojeltu jo vuonna 1936, vaikka byrokratian rattaat jauhoivatkin hitaasti ja virallinen suojelustatus saatiin vasta sodista selviytymisen jälkimainingeissa. Meribiologin kannalta Krunnit on häikäisevä paikka. Saaristo on kaukana kaikesta, ihmisvaikutus vedenalaiseen luontoon on minimaalinen (vaikka rehevöityminen ja veden laadun muutokset tietysti seuraavat vellovan veden mukana jokaiseen lintukotoonkin) ja uhanalaisia vesikasveja riittää. Krunneilta löytyy valtavasti upossarpiota, kuten myös vaarantunutta, rauhoitettua nelilehtivesikuusta, joka kasvaa hehtaarien laajuisina niittyinä. Myös vaarantunut paunikko löytyy Krunneilta, kuten myös silmälläpidettävä otavita. Uhanalaisista maakasveista puhumattakaan. Krunnit on myös EMMA-alue eli erityisen merkittävä ja arvokas meriluontoalue juuri uhanalaisen vesikasvillisuutensa takia. (Lintuihmiset tietysti älähtävät nyt, miksei Krunneja mainita yhtenä tärkeimmistä suomen lintualueista, mutta minä puhun nyt vain vedenalaisesta luonnosta.)

Uposvesitähti on myöhäisen kasvukauden kasvi. Perämerellä se ilmaantuu usein vasta heinäkuun lopulla pieninä versoina ja kukkii vasta elokuussa. Elo-syyskuun vaihteessa se on komeimmillaan, juuri ennen kuin syysmyrskyt alkavat paiskoa versoja rannalle kovassa merenkäynnissä. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Luusihamina on venevalkama, johon maihinnousun voi tehdä pienellä veneellä, jos on ensin anonut lupaa Maakrunnin säätiön hallitukselta ja Oulun yliopiston tutkimusasemalta. Maihinnousu Krunneille on kiellettyä muualle kuin Ulko-Krunnin eteläpäädyn Pensaskariin, jonne veneellä pääseminen taas vaatii erittäin hyvät navigointitaidot ja ripauksen onnea siihen päälle. Paikka ei siis ole jokaisen veneilijän saavutettavissa.

Siloparrat kuuluvat näkinpartaisiin, mutta Perämeren paria lajia ei voi erottaa toisistaan ilman lisääntymiselimiä, joita ei ilmaannu lainkaan joka vuosi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kun Luusihaminan rantaa sitten lähestyy polvensyvyisessä vedessä vaikka kumiveneellä tai pikku-Busterilla, kirkkaan veden läpi näkee suoraan aaltoilevalle hiekkapohjalle. Haurat kasvavat tiiviinä vihreinä ruohotuppaina merividan ja luikkien kanssa, näkinpartaisia kasvaa siellä täällä yksittäisinä versoina ja uposvesitähden valkoiset kukat loistavat elokuusta lähtien pohjasta. Meribiologin tai kasvitieteilijän huomion vievät kuitenkin kauniinvihreät, rentolehtiset upossarpiot, jotka loistavat pohjasta kuin aarteet, joita ne biologille ovatkin. Upossarpioita on paljon, satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia versoja. Koko lahti on niitä täynnä, ja seurantalinjan yhdelletoista näytepisteellekin osui yksitoista versoa tai populaatiota, toisin sanoen joka näytepisteeltä kymmenen metrin välein löytyi upossarpio tai useampia.

Matalalta hiekkalinjalta löytyy paljon lajistoa koko linjan mitalta. 

Luusihaminen seurantalinjan lajikirjo on melkoinen.

Tämän linjan kartoittaminen onnistuu parhaiten pelastautumispuvussa kahlaamalla ja vesikiikarilla. Pohja on tasaista ja kovaa hiekkaa, se ei pöllyä, ja vesisyvyys on syvimmilläänkin vain vajaan metrin. Linjalta löytyy tusinan verran putkilokasvi- ja näkinpartaislajeja ja muutama levä.

Itselleni niiden kasvillisuuslinjojen kartoitus, joilta löytyy paljon lajistoa ja/tai uhanalaisia lajeja, ovat aina niitä tyydyttävimpiä ja mukavimpia, vaikka sekä lajikirjo että uhanalaiset lajit tietävätkin lisätöitä. Mutta mitäpä sitä ei luonnonsuojelun eteen tekisi.

Essi Keskinen

Äimäneula on nätti pikku kasvi, jonka kukka jää yleensä aukeamattomaksi pampulaksi. Nimensä kasvi saa äimämäisistä eli neulamaisista lehdistään. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tutustu erilaisiin vesikasvillisuuslinjoihin näistä blogeista:

Vesisammallinja Perämerellä

Luonnontilainen monotoninen näkinpartaismutapohja

Mosaiikkimainen pohja Merenkurkussa

Uhanalaisia lajeja tasaisella hiekkapohjalla

Pystysuora kallioriutta

Hyvin monilajinen mutapohja

Tyhjä hiekkapohja

Rakkohauruniittyinen riutta

Onko enemmän aina parempi? Vain muutaman lajin mutapohjalla

Lähes 100 % hapsivita kurkottaa kohti aurinkoista taivasta Tallörenin fladan mutapohjalta Merenkurkussa. Vain muutama verso punanäkinpartaa on eksynyt joukkoon. Tällainen suojaisa näkinpartaisniitty on uhanalainen luontotyyppi, joka on arvioitu vaarantuneeksi koko Suomessa. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Kun puhun kollegoideni kanssa fladojen eli maankohoamisen vaikutuksesta merestä irti kuroutuvien laguunien kasvillisuudesta, esiin nousee aina väistämättä muutamat samat asiat. Jos flada on täysin luonnontilainen ja nuori, sen kasvillisuus voi olla melko monimuotoista, mutta jos se on täysin luonnontilainen ja ”vanha”, toisin sanoen kasvillisuudella on ollut aikaa kehittyä laguunimaisessa eli suljetussa elinympäristössä pidempään, kasvillisuuden sukkessio on usein muokannut lajistoa vähälajisempaan suuntaan. Jos taas alueella on paljon ihmispaineita kuten rehevöitymistä, ruoppausta ja pohjan myllerrystä, lajisto saattaa olla hyvinkin rikas ja monimuotoinen. Lajirunsaus ei siis aina kerro fladan tilasta mitään.

Hapsivitaa ja punanäkinpartaa Tallörenin fladassa. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Esimerkki fladasta, jossa elonkirjo eli monimuotoisuus on korkeampi ihmisvaikutusten ansiosta, löytyy esim. mannerrannikon laguunista, jota on ruopattu jonkin verran - mahdollinen dominoiva yhden tai kahden lajin kasvillisuus on laikuttunut ja tullut mosaiikkimaisemmaksi, pohjasta on saattanut karata veteen ravinteita ja uutta pohjaa on paljastunut kilpailussa heikommin pärjääville lajeille. Fladaan on myös saattanut ilmaantua vieraslajeja kuten esimerkiksi kanadanvesirutto, joka on makeanveden laji, mutta pärjää vähäsuolaisissa erityisesti pohjoisen Perämeren lahdissa. Sillä ei kuitenkaan usein ole kilpailuetua muihin lajeihin nähden, jolloin se ei pääse dominoivaan asemaan vaan ainoastaan lisää lajikirjoa. Jokisuistoja myllättäessä uhanalainen ja rauhoitettu lietetatar saattaa hyötyä, koska se on pioneerilaji, joka saapuu paikalle ensimmäisten lajien joukossa. Lievä rehevöityminen hyödyttää monia lajeja, jolloin lajikirjo saattaa kasvaa. Jos haluat lukea enemmän luontoarvoista ja niiden määrittämisestä merialueilla, lue blogi täältä.

Tallörenin flada löytyy pohjoisenpuoleisesta Vaasan saaristosta. 

 

Tallörenin kaksi yhteenliittynyttä fladaa olivat koko neljän hengen koko päivän kokoinen ponnistus. SUP-laudoilla ja vesikiikarilla tehtiin reilut kymmenen kpl 100 m kasvillisuuslinjaa, sen lisäksi yksittäisiä pisteitä sinne tänne, niin että koko fladakompleksi kasvillisuus saatiin kartoitettua. Oikean alakulman kartassa punaisella on mallintunut arvokkain meriluonto, mustalla vähemmän arvokas, esim. ihmispaineen vaikutuksen alaiset alueet. Kuvakaappaus Essi Keskisen PowerPoint -esityksestä, kartat Uljas-tietokannan järjestelmistä.

Tässä on yksi esimerkki Tallörenin fladoihin tehdyistä kasvillisuuslinjoista. Pohja on rantaa lukuun ottamatta 100 % pehmeää mutaa, jossa esim. hapsivita ja näkinpartaiset viihtyvät. Rannasta lähtien linjalta on löytynyt järviruokoa, sitten hapsivitaa ja puna- ja mukulanäkinpartaa, syvemmältä vähemmän kasvillisuutta. Osa Tallörenin linjoista kulki matalammalla ja niiltä löytyi lähes 100 % mukulanäkinpartaniittyjä.

Tallörenin lajimäärä ei ole suuri (vain 9 taksonia), mutta luonnontilaisuus ja uhanalaisten suojaisten näkinpartaisniittyjen määrä sitäkin suurempi.

Mutta kyllä luonnontilainen upea tiheä näkinpartaisniittykin on ilo silmälle, vaikka lajikirjo ei olisikaan korkea. Edelliskesänä kartoitin Velmu-tiimini (Valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuudeninventointiohjelma) kanssa Merenkurkun fladoja, ja sieltä löytyi juuri tällainen helmi. Teimme linjan toisensa perään tähän suureen fladakompleksiin eikä kukaan halunnut lähteä pois. Snorklaamiseen ei ollut tarvetta, koska vesi oli kirkasta ja pohjaan asti näki hyvin vesikiikarilla. Pikkukalat uiskentelivat auringonsäteissä ja mukulanäkinpartaniittyä jatkoi silmänkantamattomiin.

Kirjoitin kenttäpäiväkirjaan fladan kuvaukseksi näin: ”Aivan käsittämättömän upea luonnontilainen matala mutapohjainen flada. Valtavia Chara tomentosa [punanäkinparta]- ja Chara aspera [mukulanäkinparta]-niittyjä, paljon Najas marinaa [merinäkinruoho]. Ihan valtavasti kaloja (särkikaloja, ahvenia, haukia, kalanpoikasia). Todella kirkas vesi. Aivan upea flada! Ei ruopattuja kynnyksiä, pari kesämökkiä, mutta ei näkyviä negatiivisia ihmisvaikutuksia. Fladaa reunusti Phr. australis [järviruoko].” Lueblogista enemmän tämän päivän ihastuksesta ja luonnontilaisuudesta enemmän täältä.

Järviruoko kasvaa kuin metsikkö kirkasvetisessä fladassa. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Kesällä 2023 Velmussa kierreltiin Suomen rannikon fladoja sillä ajatuksella, pitävätkö mallinnetut "hyvä" ja "huono" flada -tiedot paikkansa. Lopputulema on, että eivät oikeastaan, koska määrittely on niin vaikeaa. Lue kesän suunnitelmasta ja taustoista enemmän täältä.

Milloin voidaan siis sanoa, että fladan vedenalaiset biologiset arvot ovat korkeimmillaan? Onko se puhtaasti elonkirjo, lajimäärä? Vai ihmisvaikutusten vähyys? Vai erilaiset eliöyhteisöt? Koska jokainen näistä fladoista olisi keskenään eri laguuni, ja niiden ihmispainetasot hyvin erilaiset. Helppoa ja yksinkertaista matemaattista kaavaa ei ehkä olekaan, vaan jokainen flada täytyy kenties miettiä tapauskohtaisesti.

Essi Keskinen

Tutustu erilaisiin vesikasvillisuuslinjoihin näistä blogeista:

Vesisammallinja Perämerellä

Luonnontilainen monotoninen näkinpartaismutapohja

Mosaiikkimainen pohja Merenkurkussa

Uhanalaisia lajeja tasaisella hiekkapohjalla

Pystysuora kallioriutta

Hyvin monilajinen mutapohja

Tyhjä hiekkapohja

Rakkohauruniittyinen riutta

Öljyä laineilla

Ahvenpankin uimaranta on suljettu, kunnes viimeisimpien vesinäytteiden tulokset saapuvat. Öljy on vaarallista sekä ihmisille että eläimille myös ihon kautta "nautittuna", ei vain nieltynä. Allergiset saattavat saada siitä pahojakin ihoreaktioita, ja koiran turkista öljykerrosta on hyvin vaikea saada pois. Kuva: Lotta Mattila

"Maanantaina 22.7.2024 PVO-Vesivoiman Isohaaran voimalaitoksella sattuneessa öljyvuodossa kulkeutui 500 litraa öljyä Kemijoen ranta-alueille Torniossa, Keminmaassa ja Kemissä. Kemijoesta otetuissa vesinäytteissä ei havaittu mitattavia määriä öljyhiilivetyjä."

Näin uutisoi Kemin kaupunki päivitetyssä tiedotteessaan reilu viikko onnettomuuden jälkeen tiistaina 30.7.2024.

Ahvenpankin hiekkarannalta löytyi ohut öljykalvo heti öljyvuodon jälkeen. Kuva: Lotta Mattila

Mitä tapahtuu, kun veteen pääsee öljyä? Öljy on hyvin haitallista kaikille eliöille. Öljyn laadusta riippuen se voi joko haihtua pinnalta itsestään, ajautua rantaan ja sotkea sekä eläimet, kasvit että rannan tai upota pohjaan, jossa se vaikeuttaa pohjaeläimistön ja -kasvillisuuden elämää. Kukaan ei halua öljyä Itämereen (eikä maallekaan, tietysti) ja siksi meillä onkin tehokas koneisto, joka pyörähtää käyntiin öljyvahingon sattuessa.

Kemin öljyvahingon oli huomannut tarkkaavainen kansalainen, joka teki siitä ilmoituksen. Öljyvahingot ilmoitetaan ensisijaisesti hätäkeskukseen, joka mobilisoi lähimmän pelastuslaitoksen, tässä tapauksessa Lapin pelastuslaitoksen. Kemin palolaitokselta tehtiin tarkastuskäynti Isohaaran voimalalle, jonka tulvaluukkujen alapuolelle levitettiin 2 x 80 m litteää imeytyspuomia öljykalvon poistamista varten. PVO-Vesivoiman Isohaaran voimalaitos sulki vuotaneen turbiinin.

Kansalaisten ilmoittamat öljyhavainnot 31.7.2024. Kartta: Envineer Oy

Kun pelastuslaitos ja vuotava taho ovat tehneet kaiken voitavansa, että öljyä ei pääsisi maastoon enempää ja että vuoto saataisiin rajattua suuremmalta leviämiseltä, alkaa öljyonnettomuuden seurausten ja öljyyntyneiden alueiden puinti yhteistyössä lianneen tahon, pelastuslaitoksen, kaupungin, terveysviranomaisten, ELY-keskusten ja usein myös esimerkiksi Metsähallituksen Luontopalvelujen, Suomen ympäristökeskuksen, rajavartiolaitoksen, meripelastuksen ja WWF:n kanssa. Jos öljyvuoto tapahtuu avomerellä, onnettomuuden organisoinnista vastaa nykyisin Rajavartiolaitos (Pelastuslaki 27 a §).  Kun öljyvuoto sattuu maalla tai sisävesissä, alueelliset viranomaiset ovat vastuullisia öljyntorjunnan organisoinnista.

Ilmoitetut, tarkastetut ja havaitut öljyyntyneet alueet 25.7.2024. Matalan jokisuiston koluaminen läpi on hidasta ja hankalaa, syvemmän uoman rannat tarkastaa helpommin. Kartta: Envineer Oy

Jokaisella ELY-keskuksella on alueelleen tehty öljyntorjuntasuunnitelma, jossa myös torjuntatilanteen komentoketju on tarkkaan määritelty. Jos öljy likaa esimerkiksi lintuja, WWF:lle voidaan antaa mandaatti ryhtyä vapaaehtoiseen öljyyntyneiden eläinten ja rantojen puhdistukseen. Metsähallitukselta saatetaan pyytää paikallista asiantuntija-apua sekä maaston että lajiston suhteen, ja rajavartiolaitos ja meripelastus voivat ilmoittaa merelle levinneen öljyn laajuudesta. Terveysviranomaiset antavat ihmisiä ja eläimiä koskevia rajoituksia ja neuvoja. Esim. Kemin öljyturman yhteydessä terveysviranomaiset kehottivat kaupunkeja sulkemaan uimarantoja vedessä esiintyneen öljykalvon ja rannalle päätyneen öljyn johdosta. Vedessä, jossa selkeästi on havaittavissa öljyä, ei saa uida, eivätkä siinä saa uida myöskään lemmikkieläimet. 

Lapin pelastuslaitoksen ja Envineer Oy:n kanssa lähdössä tarkastamaan Kemijokisuiston Natura-alueiden ja epävirallisten hiekkarantojen mahdollisia öljyyntyneitä alueita. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Hyvin nopeasti kuvaan astuvat myös konsultit, jotka ottavat vesi- ja maaperänäytteitä, jotka lähetetään laboratorioihin analysoitaviksi. Jos öljyn lähde ei heti ole täysin selvä, voidaan se joutua päättelemään näytteiden perusteella.

Öljyvahinkojen torjunta- ja muista kustannuksista vastaa aiheuttaja tai tämän vakuutusyhtiö. Viranomainen vastaa torjuntakustannuksista siihen saakka, kunnes ne saadaan perittyä vastuulliselta taholta. Jos öljyvahinko on ollut suuri, sen jälkiseuraamuksena voidaan joutua esimerkiksi kunnostamaan öljyyntyneitä maa-alueita. Todella suurissa öljyturmissa kuten Alaskan Exxon Valdezin (1989) tai Meksikonlahden Deepwater Horizonin (2010) tapauksessa jälkiä saatetaan joutua korjaamaan vuosikausia ja onnettomuuden vaikutukset näkyvät alueella vuosikymmeniä.

Lapin pelastuslaitoksen viemäriputkiveneellä pääsi hyvin matalillekin rannoille tarkastuskäynneille.  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kemin öljyonnettomuudesta oli ehditty pitää yksi viranomaisneuvottelu kun Lapin ELY-keskukselta soitettiin Metsähallitukselle eli minulle. Minä ja Velmu-tiimini työskentelemme Kemissä vedenalaiskartoitusten parissa koko elokuun joten olimme kätevästi paikan päällä. Lisäksi olen profiloitunut Metsähallituksella Perämeren aluemeribiologiksi, joten minut oli helppo kutsua kokoukseen. Kemin tapauksessa Metsähallituksen huomioiminen johtui vuodon leviämisalueen lähelle sijoittuvista Natura-alueista, joiden hoidon ja käytön suunnittelu on Metsähallituksen vastuulla. 

Viikko vuodon tapahduttua lähdin Envineer Oy:n konsultin ja Lapin pelastuslaitoksen kanssa tarkastamaan Perämeren saarten natura-alueiden rantoja ja muutamia epävirallisia uimarantoja Kemijoen suistossa. Yhteistyö eri tahojen kanssa toimi hienosti - pelastuslaitos hoiti kuljetukset hyvin matalalle jokisuistoalueelle ja lennätti droonia, Envineer Oy:n konsultti otti näytteitä ja suoritti visuaalista tarkastusta (ja välillä haisteli hiekkaa ja heitteli rantahiekkaa veteen, jolloin sen joukossa mahdollisesti piileskelevä öljy nousee kalvona pintaan) ja minä lähinnä ihmettelin menoa. Sattumalta löysin kolme uutta havaintopaikkaa uhanalaiselle vesipaunikolle, joten minun kannaltani retki oli onnistunut. Myös öljyonnettomuuden jälkitorjunnan kannalta, koska öljyä ei löytynyt.

Paunikko on kaikessa vaatimattomuudessaan suloinen kasvi. Onneksi tällä tarkastuskäynnillä öljyä ei löytynyt, mutta uhanalaisia lajeja kyllä.  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Säännölliset viranomaisneuvottelut jatkuvat vielä, kunnes uimarannat pystytään avaamaan ja koko jälkirumba on käsitelty. Maankunnostustöitä ei tarvinne tällä erää tehdä, koska öljyä ei päässyt maastoon niin suuria määriä. Suurimmat haittavaikutukset ovat aiheutuneet uimareille ja rantojenkäyttäjille, jotka eivät ole voineet mennä veteen. Muuten tämän onnettomuuden vaikutukset jäänevät melko pieniksi.

Ns. suoöljy, bakteerin aiheuttama öljykalvon näköinen ohut kelmu veden päällä, on täysin luonnollinen ja harmiton ilmiö. Sen erottaa öljystä mm. siitä, että bakteerien aiheuttama kalvo ei haise miltään. Kuva: Lauri Manninen / Lapin Pelastuslaitos

Kansalaishavaintoja kertyi eri puolilta Kemijokisuistoa ja lähes kaikki pyrittiin tarkistamaan maastossa. Joskus maastosta löytyy ns. suoöljyä, rautabakteerin aiheuttamaa sateenkaaren väreissä kiiltelevää kalvoa, joka näyttää erehdyttävästi öljyltä. Se ei kuitenkaan haise öljyltä ja usein sen alkulähde on selvästi esim. turpeen tai kasvillisuuden alla eikä esim. venerantaan unohtuneessa öljykanisterissa. Ympäristöviranomaiset ovat kuitenkin kiinnostuneita kaikista öljyltä vaikuttavista havainnoista, joten jos ilmoitus tulee, joku käy havainnon tarkastamassa.

Vesinäytteitä on otettu valituista kohteista öljyvuodosta alajuoksulle. Kuva: ELY-keskus

Näin öljyvahingon torjunta ja jälkitorjunta siis lähtevät purkautumaan - tiiviinä viranomais- ja muuna yhteistyönä lukuisien eri tahojen kanssa.

Essi Keskinen