Kaikki kiva päättyy aikanaan

On tullut se hetki kun on mun vuoro jättää meritiimi ja siirtyä uusiin haasteisiin. Mieli on todella haikea ja olo on tyhjä, mutta toisaalta tulevaisuus näyttää valoisalta ja siellä odottaa uudet mielenkiintoiset työtehtävät. Nyt on kuitenkin aika käydä läpi mun historia meritiimissä.

2013 maaliskuussa sain puhelun Essiltä ja Essi kertoi että minut on valittu harjoittelijaksi Perämeren meritiiimiin. Enpä olisi silloin uskonut millainen tarina puhelusta seuraisi :) Mietin koko kesän ajan sitä kuinka onnekas olen! Sain olla kaikki päivät merellä ja oppia Perämeren luonnosta työkavereiltani.

Perämeren meritiimi 2013 oli suuri ja aloitti kesäkuun alun Merenkurkusta 6 asteen lämpötilasta, 10 m/s tuulesta ja tihkusateesta. Kuva Metsähallitus

Kärsivällisyys oli itse kullakin koetuksella ekoina päivinä kun opeteltiin Lindan (oltiin molemmat harjoittelijoita) kanssa ajamaan inventointipisteelle käsiGPS-laitteen avulla. Se ei nimittäin ole niin helppoa merellä, kun et voi vaan ottaa sitä viimeistä askelta kun piste on 1 m päässä ja sitten pysähtyä ja todeta että tässä ollaan! Veneen vauhti pitää saada hidastumaan sopivasti pistettä lähestyttäessä jotta veneen saa pysähtymään juuri pisteen kohdalle. Tähän kun vielä lisätään pieni aallokko tai virtaus niin harjoittelu todella tekee mestarin. Kiitos Larille ja Johannalle kärsivällisyydestä!

Busterilla on helpompi harjoitella pisteille ajoa kuin suuremmilla veneillä. Kuva Metsähallitus.

Hyvässä säässä pisteille ajo onnistuu helpommin kuin huonossa... Kuva Metsähallitus.

Eräänä päivänä oltiin Manun ja Lindan kanssa videokuvaamassa ja yhtäkkiä merisumu lähestyi ja hetken kuluttua jo ympäröi meidät. Istuin veneen keulassa tuntikausia (ainakin siltä se tuntui!) kun putputeltiin kohti Lepäsen saarta Kalajoen saaristossa tiheän sumun keskellä, ja silmät oli loppuillan kipeät sumuun tuijottamisesta. En myöskään koskaan unohda sitä kun oltiin Niinan kanssa Maakrunnilla tekemässä kahlauspisteitä ja Niina luetteli kymmeniä ja kymmeniä latinankielisiä nimiä ja minä pikku-harjoittelija yritin nimiä kirjata edes sinnepäin oikein lomakkeelle 😂 Viime vuosina minua onkin aina hymyilyttänyt kun luen meidän uusien työntekijöiden kirjauksia kentältä ja huomaan heidän taistelleen saman ongelman kanssa :)

Tärkeintä ei ole kirjoittaa latinankielisiä nimiä oikein vaan tarpeeksi ymmärrettävästi. Kuva Metsähallitus.

Välillä lajeja on enemmän ja välillä vähemmän... Kuva Metsähallitus.

Maastossa kirjoitetaan lyijykynällä, otetaan näytteitä (oikean reunan kirjain- ja numeroyhdistelmät) ja illalla näytteet katsotaan mikroskoopin avulla ja merkitään oikeille paikoilleen kuulakärkikynällä. Kuva Metsähallitus.

2014 pääsin luontokartoittajaksi Johannan VELMU-tiimiin, ja pääsin auttelemaan myös töiden suunnittelun kanssa. Mikä olikin erittäin hyvä asia, koska 2015 minut valittiin suunnittelijaksi VELMU-tiimiin. Suunnittelijan työt tuntui heti omalta jutulta, koska nautin suunnattomasti ennakkoon suunnittelemisesta, organisoimisesta ja järjestyksen ylläpitämisestä. 2014 Perämeren meritiimi suuntasi ensimmäistä kertaa Kokkolaan yhdessä Merenkurkun meritiimin kanssa. Kokkola oli ns. väliinputoaja ja sen kartoitus oli jäänyt todella vähäiseksi koska se oli juuri Vaasan ja Oulun tiimien rajalla. Heinäkuu 2014 oli todella kuuma! Sillon hypittiin mereen aina kun mahdollista, koska ilma oli tukahduttava.

Vuoden 2014 Perämeren tiimi oli suurin koskaan! Palkattujen suunnittelijoiden ja luontokartoittajien lisäksi tiimiin mahtui kaksi palkallista ja kaksi palkatonta työharjoittelijaa ja yksi innostunut vapaaehtoinen tutkimussukeltaja. Kuva Metsähallitus.

Vuoden 2014 heinäkuu oli ekstrakuuma. Töitä pystyi tekemään bikineissä. Kuva Metsähallitus

Helmikuussa 2015 valmistuin Oulun yliopistolta ja valmistujaislahjaksi suoritin sukelluksen peruskurssin (Open Water Diver) ja kesällä pääsin tekemään ensimmäiset kasvillisuuslinjani sukeltamalla. Kesän tiimi oli sukeltajapainotteinen, koska suurin osa kenttätyöstä oli sukeltamista.

Perämeren meritiimi poseerasi vuonna 2015 Maakallan pookin portailla. Kuva Metsähallitus.

Kesällä 2015 sukellettiin paljon. Kuva Metsähallitus.

Kesällä 2016 suuntasin ensimmäistä kertaa Perämeren lisäksi myös Merenkurkkuun töihin. Oli todella mielenkiintoista päästä väistelemään suuria kiviä ja siirtolohkareita Perämeren matalien hiekkarantojen sijaan. Matka Oulusta Vaasa-Kristiinankaupunki -akselille oli kuitenkin pitkä, ja kesä oli todella rankka.

Vuoden 2016 tiimit Perämereltä ja Merenkurkusta aloittivat yhdessä työrupeaman puolivälistä, Kokkolasta. Kuva Ville Savilampi, Metsähallitus.

Välillä ollaan veneelläkin ruovikossa... Kuva Metsähallitus.

Välillä joudutaan rämpimään aikamoisessa järviruovikossa. Kuva Metsähallitus.

Vuonna 2017 mun tiimi aloitti työt Vaasasta mutta kipusimme pikkuhiljaa kohti pohjoista, aina Tornioon asti. Teimme paljon viistokaiutusta hiekkasärkkiä etsien ja aloitimme jokisuistokartoitukset. Tiimi joutui jälleen matkustamaan paljon, mutta meillä oli mahtava porukka ja saimme paljon aikaiseksi.

Tiimi 2017. Kuva Metsähallitus.

Helmikuussa 2018 aloitin suunnittelijana SEAmBOTH-hankkeessa ja nyt, 2 vuotta 1 kuukautta myöhemmin on aika ripustaa kuivapuku naulakkoon. SEAmBOTH-hankkeessa työskentely on ollut todella mielenkiintoista ja monipuolista. Olen oppinut paljon hankkeista ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Teimme tietenkin myös todella paljon kenttätöitä, ja vuosi 2018 jää mieleen kuumimpana ja tuulettomimpana merikesänä meriurani aikana. Kesä 2019 taas oli suhteellisen kovatuulinen ja hieman kylmempi, mutta onneksi meillä oli paljon kahlaustöitä, joita voi tehdä myös tuulisella säällä.

SEAmBOTH-tiimi 2019 kuvattiin Ulkokrunnin rautapookissa. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Vuonna 2018 riitti mahtavia helteitä ja tyyniä säitä! Kuva Metsähallitus.

Nyt on aika sanoa KIITOS kaikille niille, jotka ovat olleet kanssani kentällä, kaikille niille, joiden kanssa olen työskennellyt meritiimissä ja kaikille niille, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä SEAmBOTH-hankkeessa. Kiitos kaikesta avusta, tuesta, opastuksesta ja seurasta.

Suvi Saarnio

Dream Team. Kuva Metsähallitus.

Välillä maastotyöt menevät iltahommiksi. Kuva Metsähallitus.

Työvaatemuotia 2013. Kuva Metsähallitus.

Joskus lajien opetteleminen on haastavaa... Kuva Metsähallitus.

Aamujoogaa Ruotsalossa vuosimallia 2014. Kuva Metsähallitus.

Välillä on matalaa. Kuva Metsähallitus.

Kesä alkaa Kaskisista!

Tänä vuonna meidän Natura-alueiden luontokartoituksia tekevä tiimimme suuntasi heinäkuun alusta Kaskisiin kartoittamaan Selkämeren suojelualueita. Tarkoituksenamme on kartoittaa vedenalaista luontoa sukeltaen, snorklaten, kahlaten ja videoimalla Närpiön ja Kristiinankaupungin edustalla aina elokuun loppupuolelle saakka.

Kesäkelejä Kaskisissa. Kuva: Metsähallitus / Iiris Kokkonen

Lähdimme pääkaupunkiseudulta kohti Kaskisia meribussiksi nimetyllä pakettiautolla, tiimiläisten lisäksi mukaan pakattiin melkoinen määrä tavaraa. Ensimmäinen matka Kaskisiin tehtiinkin tiiviissä tunnelmassa.

 

Meribussin tunnelmissa suunnittelija ja muutama tuikitärkeä tavara: happipullot hätätilanteita varten, kumivene, pelastuspuku ja vedenalaisen kameran vaijeri. Kuva: Metsähallitus / Victoria Ollus

Kartoituksemme Kaskisten alueella lähtivät nytkähdellen käyntiin. Ensimmäisellä viikolla painiskeltiin plotteriongelmien kanssa, ja lopulta vuosia nähnyt plotterimme sanoi sopimuksensa kokonaan irti. Onneksi saatiin sijainen eli kannettavassa salkussa kulkeva varaplotteri, joka toimii veneessä auton akulla. Tarkoituksena on kuitenkin vaihtaa veneeseemme Aureliaan kokonaan uusi plotteri vielä seuraavien viikkojen aikana.

Kannettava plotteri pelasti meidät pulasta. Kuva: Metsähallitus / Victoria Ollus

Olimme kuulleet Selkämeren alueesta paljon hyvää ja jotakin huonoa; täällä on todella kaunista, kirkkaat vedet ja julmetusti kareja. Huhut pitivät paikkansa, näkösyvyys on monin paikoin todella hyvä, sukeltaessa ei tarvitse roikkua linjaköydessä ja lajisto on kiinnostavaa.  Mutta sitten ne karikot… Aivan keskeltä ulappaa nousee valtavia kivimuodostelmia, kutsumme näitä alueita dinosaurusmaisemiksi. Kivien keskellä saa todella ajaa kieli keskellä suuta, ja myös tähystäjän on syytä olla hereillä. Suurin osa videointipisteistämme löytyy juuri näiden karikkoisten alueiden keskeltä, ja välillä pisteille kierrelläänkin monen mutkan kautta.

Selkämeren kivikot. Kyllä sinne sekaan mahtuu, kunhan ajaa varovasti. Kuva: Metsähallitus / Victoria Ollus

Onneksi meillä on mukanamme apuvälineitä hankaliin paikkoihin. Pinnan alla piilevien lohkareiden tullessa liian lähelle vaihdamme veneen suppilautaan tai kumiveneeseen. Kumivene kulkee hyyyvin hitaasti sähkömoottorilla, jonka saa nopeasti tempaistua ylös vedestä matalikoissa. Oikein matalissa paikoissa ja tyynellä säällä paras kulkupeli on suppilauta, jolla saa yllättävän paljon tavaraakin kulkemaan. Kaiken lisäksi suppailu on tietysti tosi kivaa! Toisinaan paras keino on kuitenkin uida perille. Kahluupisteitä tehdessä kartoittaja tiputetaan mahdollisimman lähelle pistettä, ja loppumatka hoidetaan uiden, kelluen ja ajautuen. Nopeaa pisteiden tekeminen tällä menetelmällä ei ole, mutta toisaalta päästään paikkoihin, joihin olisi mahdotonta muuten päästä. Monet kahluupisteet keskellä kivikkoja ovat olleet lajistoltaan varsin monipuolisia ja kiinnostavia, ja samalla tulee päivän hyötyliikunta hoidettua.

Vene on lastattu veneellä. Kuva: Metsähallitus / Lippi Vertio

 

Kartoittajilla kaikki kunnossa ja matka kohti karikoita voi alkaa. Kuva: Metsähallitus / Victoria Ollus

Kartoittaja palaa veneeseen kahluuruudulta. Pelastuspuvussa uiminen on vähän kömpelöä, mutta tavalla tai toisella kaikki on saatu hinattua takaisin veneeseen. Kuva: Metsähallitus / Iiris Kokkonen

Suppailija voi vetää sukelluksen linjaköyden, kuljettaa sukeltajan tavarat ja jäädä linjan läheisyyteen valvomaan sukellusta. Kuva: Metsähallitus / Tiina Ellonen

Karikoiden lisäksi olimme kuulleet varoituksia Selkämeren saariston tuuliherkkyydestä. Alue on hyvin avoin, ja kohtuullinenkin tuuli voi nostaa aallokon työnteon kannalta hankalaksi. Lisäksi myrskyjen jälkeen mainingit saattavat kestää päiväkausia. Ensimmäistä viikkoa lukuun ottamatta meitä ei kuitenkaan ole tuulilla kiusattu. Hellettä on riittänyt, ja meri on monesti ollut suorastaan rasvatyyni. Viime aikoina on lähinnä hätistelty psykoottisia paarmoja ja pohdittu kuinka paljon aurinkorasvaa on tarpeeksi. 

Meren pinta on ollut monena päivänä aivan täydellisen tyyni. Kyllä kelpaa kartoittaa! Kuva: Metsähallitus / Lippi Vertio

 

Uskollinen Tordmolen odottaa seuraavan päivän koetuksia Kaskisten laiturissa. Kuva: Metsähallitus / Lippi Vertio

Bonuksena Kaskisissa on viehättävä puutalokeskusta, leppoisa kesätunnelma ja tarjolla on myös hyvää ruokaa. Terassilla ravintola Sinisessä hetkessä on syöty vuoden parhaat kasvisburgerit. Kaskisissa voivat siis biologit hyvin ja paksusti!

Lippi, luontokartoittaja

Luontokartoittajan iltapähkinät

Etelä-Suomen superliikkuva 31-kartoitustiimimme on viettänyt kolme antoisaa viikkoa Porin seudulla yhdessä Korpoströmin tiimin kanssa.

On ollut jännittävää lähteä aamuisin merelle, sillä Selkämeri on tähän asti ollut itselleni tuntematonta merenpohjaa. Mitä ennennäkemätöntä tällä kertaa tulee vastaan?

Tiimimme on paiskinut töitä fladoissa ja jokisuistoissa ja jokainen paikka on ollut ainutlaatuinen. Molemmat ympäristöt ovat osoittautuneet uskomattoman monipuoliseksi sekoitukseksi makean ja murtoveden lajistoa.

Iloitsemme aina, kun näemme fladoissa näkinpartaisia. Kirkkaassa vedessä on myös kiva työskennellä. Kuvassa punanäkinparta Chara tomentosa. Kuva: Metsähallitus / Anna Soirinsuo

Torstaina tuli vesirajassa vastaan suolaleinikki, Ranunculus cymbalaria, joka kasvaa Suomen rannikolla vain Selkämeren pohjoisosassa, Porista Merikarvialle saakka.

Suolaleinikki Ranunculus cymbalaria. Kuva: Metsähallitus / Anna Lyssenko

 

Allekirjoittanut lähdössä fladaan. Kuva: Metsähallitus / Jamina Vasama

Päivittäin kuljetamme kartoitusalueemme monimuotoisuudesta riippuen noin 50 purkillista kasvinäytteitä mökkitoimistoomme. Sitten varsinainen iltahupi vasta alkaa eli kasvien tunnistus!  

Kasvin olemuksen perusteella erottaa tietyt lajit, mutta joskus kasvi on jäänyt kehityksessään vähän puolitiehen ja harvemmin sillä on kukinto silloin, kun sitä kaipaisi määrityksessä. Ymmärsinhän kirjan tuntomerkit oikein? Onko se harmahtava vai sinertävä? Vai jättäisikö sen vain sukutasolle? Fladojen kasvit myös risteytyvät välillä keskenään, tehden illoistamme hauskan hämmentäviä. Tahtoisin hehkuttaa jokaista hienoa kasvilöytöämme, mutta niitä on aivan liian monta.

Pystykeihonlehti Sagittaria sagittifolia ja ratamosarpio Alisma plantago-aquatica, joilla on kolmenlaisia lehtiä. Joskus löytyy pientä vihiä lehden kärjessä kuten keskimmäisessä kuvassa, tai tuttu suonitus kuten kolmannessa kuvassa. Kuvat: Metsähallitus / Heini Ukkonen

Keihonlehti vai palpakko? Molemmat kasvavat toisinaan veden alla upoksissa, jolloin lehdet ovat saman näköiset, kuten ensimmäisessä kuvassa. Olemme huomanneet, että palpakon uposlehti on litteä ja parkettikuvioinen, keihonlehden uposlehdet taas mehevämmät. Jos kumpaakaan lajia ei tule pitkään aikaan uudelleen vastaan, sormituntuma alkaa unohtua ja tiimi pähkäilee taas, että kumman kasvin uposlehdet tällä kertaa?

Joskus pystykeihonlehdelle kasvaa tunnistettavat päällyslehdet ja määritys helpottuu. Kuva: Metsähallitus / Jamina Vasama

 

Kaitapalpakko Sparganium angustifolium armahti kartoittajaa tunnistettavilla hedelmillä! Kuva: Metsähallitus / Anna Lyssenko

Viime kesänä kollegani Heini piirsi vihkoonsa vedestä poimimani mysteerikasvin lehden. Se oli erikoinen tummine terävine kulmineen. Lähetimme kasvin asiantuntijalle tunnistettavaksi muiden uusien kasvien mukana. Kiitos hyvin säilytetyn muistiinpanon kasvin tullessa tänä kesänä Heinille vastaan hän muisti heti, mistä on kyse. Luhtalitukka! On palkitsevaa, kun tällaiset palaset loksahtelevat paikoilleen! 
 

Sehän on se Cardamine pratensis eli luhtalitukka! Hyvin pieni sellainen. Kuvat: Metsähallitus / Heini Ukkonen ja teoksesta Bilder ur Nordens Flora.

Myös eri luikkalajeja on ollut oivaltavaa vertailla samanaikaisesti, eikä kukinnon puuttuminen aiheuta enää kauhua.

 

Opin perjantaina, että mutaluikka Eleocharis mamillata on lötkömpi ja vaaleampi, kun taas meriluikka E. uniglumis on jäykkävartinen ja tumma.

Nyt uusin elämyksin varustettuina kiitämme Korpoströmin tiimiä yhteisistä hetkistä Selkämerellä ja jatkamme matkaa kohti kenttäkauden viimeistä stoppia. Saaristomeri kutsuu kolmeykkösiä! 

-Anna L, 31

 

Tiimit pakkaamassa lähtöaamuna Ouran saaristossa Merikarvialla. Löydättekö kuvasta kolmannen veneen? Oikealla seisova Jamina ei suinkaan seiso veden päällä vaan tiimi 31:n pienessä Arenaria -veneessä (ei näy kuvassa), joka on kulkenut mukanamme Kotkasta asti.