Kotiloille nimiä

Itämerestä löytyy paljon erilaisia vedenalaisia nilviäisiä, monet niistä kotiloita. Kuva: Metsähallitus

Vaikka Carl von Linnén ajoista ja lajistoselvitysten alkamisesta on kulunut jo kolmesataa vuotta, kaikkea lajistoa ei vielä tunneta. Maailmasta on kuvattu tieteellisesti noin 1,7 miljoonaa lajia, Suomesta reilut 45 000, mutta kukaan ei tiedä maapallon todellista lajimäärää. Luonnollisesti eniten tuntemattomia löytyy kaikkein pienimmistä, bakteereista, sienistä, alkueläimistä jne, mutta myös suurempia lajeja ja jopa esim. lintuja ja nisäkkäitä löydetään yhä vuosittain.

Kotilot liikkuvat joskus paikasta toiseen pintaa pitkin. Niiden kuoren sisälle kertyy ilmaa, joka nostaa ne pintaan, missä tuulet ja virtaukset kuljettavat ne nopeasti uusille asuinsijoille. Kuva: Niina Kurikka, Metsähallitus

Suomesta löytyy netin nopean haun mukaan viitisenkymmentä kotilolajia. Lajisto kuitenkin muuttuu sekä uusien lajien saapuessa ja joidenkin hävitessä että lajinmäärityksen tarkentuessa.

Luomuksen eli Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti, dosentti Risto Väinölä, on keskusmuseossa eläinkuntatiimissä, jonka "äyriäiset ja muut vesiselkärangattomat, kalat, nisäkkäät" -kokoelmavastuu kuuluu hänelle. Olen myös istunut Väinölän kanssa samassa Äyriäistyöryhmässä, jossa selviteltiin Suomen vesiselkärangattomien uhanalaisuutta.

Ennen viime vuoden maastokautta Väinölä otti yhteyttä ja pyysi apua kotilonäytteiden keräämisessä.

Sara on ottanut kotilonäytteen ja esittelee Erikalle saalistaan. Kuva: Erika von Essen, Metsähallitus

"Kysymys on perusasioista: mitä eläinlajeja esiintyy Suomessa, ja missä!  Muunnoslimakotilo on perinteisestikin vaikea tapaus: nykyään nimellä tarkoitetaan 'virallisesti' lajia Radix balthica. Mutta tätä tieteellistä nimeä ja toiselle lajille kuuluvaa nimeä R. peregra on käytetty ristiin, joskus niitä on pidetty samana lajina, ja viime aikoina on aika paljon nostettu kädet pystyyn, että ei niitä voi varmasti morfologisesti erottaa, ei ehkä anatomisestikaan, vaikka ovatkin biologisesti eri lajeja. Lähdin näitä viivakoodaamalla katsomaan, ja ilmeni, että ilmeisesti meillä on kolmaskin, Suomesta aiemmin tuntematon laji, jota nyt on löytynyt erityisesti Itämerestä. Näitä nyt siis viivakoodauksella kartoitetaan, mahdollisimman laajasti. (Joitain pieniä yksilöitä meillä on Hailuodosta ja Oulunsalosta pohjanäytteistä/P. Majuri)." Väinölä sanoi sähköpostissaan.

Lupasin, että voimme kerätä kotilonäytteitä aina silloin kun niitä tulee muutenkin vastaan Velmu-kartoituksissa (Valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma). Yleensä kotiloita näkyy usein, joten niiden kerääminen samalla muiden mikroskopoitavien näytteiden kanssa ja säilöminen 96%:een etanoliin illalla ei olisi mikään suuri ongelma.

Näytteitä kertyi kymmenittäin, eikä niiden prosessointi häirinnyt muuta työtä.

Näissä näyteputkissa on kaspianpolyyppinäytteitä, mutta samanlaisissa ja vähän suuremmissa Luonnontieteelliselle keskusmuseolle toimitettiin kotilonäytteitä. Kuva: Essi Keskinen, Metsähallitus

Talvella sain Väinölältä määritettyjen kotiloiden tiedot. Hän kertoi sähköpostissaan näin:

"Nyt on saatu tuloksia Perämeren kotiloista, ei ihan täydellisiä, mutta seuraava analyysi ei varmaan tapahdu lähiaikoina, niin raportoin nämä nyt. Kuusi perinteistä lajia, hoikkasarvikotilo selvästi yleisin (16 näytteessä 40:stä), piippolimakotilo paikoin runsas. Korvalimakotilon yleisyys oli vähän yllättävä, tätä lajia en Helsingin rannoilla ole vielä tavannut. Etsimäni muunnoslimakotilo ja siihen sekoittuva "Radix F" sen sijaan olivat harvinaisia, ja vain pieniä aina yksittäisiä vaikeita yksilöitä. Laji.fi -nimistössä tämä ryhmä taitaa nyt olla Radix balthica/labiata.  Vain yhden etsinnän kohteena olleen Radix F:n sain varmistetuksi. 

Toistaiseksi ainoat Itämeren 'täysikasvuiset' muunnoslimakotilot sain MH:n Saaristomeren ryhmältä (Kevin ym.), ne olivat sukeltamalla vähän syvemmältä kerättyjä."

Lähettämämme "Lymnea-näytteet" tulivat takaisin kuuteen eri lajiryhmään määriteltyinä. Kuvakaappaus Excel-taulukosta.

Minä ja tiimini kun olimme lähettävinämme näytteinä kymmeniä samanlajisia yksilöitä, ja saimme takaisin vähintään kuutta eri lajia. Toisaalta, en missään vaiheessa myöskään väittänyt, että minä ja tiimiläiseni tunnistaisimme kotiloita hyvin, ja siksi Väinölä kehottikin lähettämään vain kaikki heille, he kyllä tunnistaisivat ne.

Kotilot lisääntyvät munimalla pikkukotiloita näiden munasäkkien tapaan. Nämä kotilot löytyivät Iin Röytän laiturin vedenalaisosista. Kuva: Essi Keskinen, Metsähallitus

Perämeren kesän 2024 Velmu-tiimin Luonnontieteelliselle keskusmuseolle lähettämät kotilot olivat kuutta eri lajia tai lajiryhmää. 

Osa vedenalaisista kotiloista on suuria, helposti erottuvia lajeja. Osa pienimmistä on vain muutaman millimetrin mittaisia, mutta parhaimmillaan niiden lukumäärä saatetaan laskea tuhansissa pienelläkin alueella. Kuva: Elli Leinikki, Metsähallitus.

Kotilot ovat kiitollisia valokuvattavia niiden hitaan liikkumisen takia. Kuva: Essi Keskinen, Metsähallitus

Nyt työpöydälläni on lajien korjaaminen Ympäristöhallinnon käyttämään lajitietokantaan LajiGISiin, johon kaikki nämä kotilot vietiin vain yleisesti Lymnaea-sukuna eli limakotiloina. Vaikka yksittäisten havaintojen korjaaminen käsin ei yleensä ole lempipuuhaani, tällä kertaa työ tuntuu kuitenkin merkitykselliseltä - saan tarkentaa viime kesän kotilohavaintoja ja viedä tietokantaan varmistetut, selkärangatonasiantuntijan määrittämät lajinimet.

Essi Keskinen

Näin ne tunnistetut lajit siirtyvät LajiGISiin! Kuvakaappaus LajiGISistä.

Reiät meressä

 

Suomen suoja-alueet sijoittuvat Suomenlahdelle ja Saaristomerelle. Ampuma-alueita on muuallakin (esim. Lohtajan alue Perämerellä), mutta niitä ei lasketa suojelualueiksi. Kuvakaappaus Uljas-ympäristöjärjestelmän LajiGIS-kartalta.

Itämeressä Suomen aluevesillä on suoja-alueita, jotka toimittavat turvallisuuteen ja aluevalvonnan järjestämiseen tähtääviä toimintoja. Nämä alueet ovat "aina" olleet olemassa, mutta viime vuosien turvallisuuspoliittisen tilanteen kiristymisen lieveilmiönä näiden alueiden luvanvaraisesta statuksesta on tullut entistä korostuneempi. Lista suoja-alueista löytyy täältä: https://puolustusvoimat.fi/kartat-suoja-alueista

Monet toiminnot suoja-alueilla ovat jo pitkään olleet luvanvaraisia, esim. laitesukellus, kalastus, jossa troolataan tai vedetään jotain pohjassa, ankkurointi pohjaan jne. Jos suoja-alueille on asiaa, se onnistuu  edelleen, kunhan lupa on hankittu etukäteen Pääesikunnalta ja lupapaperia ja henkilökorttia pitää mukanaan suoja-alueelle mennessään. 

Reikä meressä - tässä on suoja-alue, jonka sisältä kerätty vedenalaisdataa ei turvallisuussyistä löydy karttapalveluista ja tietokannoista. Kuvakaappaus ULJAS-ympäristöjärjestelmän LajiGIS-kartalta.

Syvyys- ja pohjanlaatudatan kanssa ollaan muutenkin varovaisia. Koordinaatteihin sidottuja syvyyksiä tai kattavia syvyyksiä ja pohjanlaatuja (hiekkaa, kiveä, soraa...) saavat kerätä vain viranomaiset, eikä niitä saa julkaista missään. Tietoja saa käyttää taustadatana, mallinnuksessa ja muussa taustatyössä, mutta niitä ei saa suoraan julkaista. 

www.laji.fi -sivustolta eli Lajitietokeskuksen sivustolta niin konsultit, tutkijat kuin yksityiset ihmisetkin voivat anoa käyttöönsä erilaisia datasettejä. Yksi näistä dataseteistä ovat Velmu-tiedot - lähes 200 000 näytepistettä 20 vuoden ajalta koko Suomen rannikolta. Kun sivustolta tekee aineistopyynnön, saapuu tuo pyyntö minun ja kollegani sähköpostiin. Luen hakemuksen perustelut, arvioin hakijan tarpeen juuri tähän dataan, ja jos kaikki näyttää vihreää valoa, hyväksyn hakemuksen tällaisella klausuulilla:

 "Aineiston sisältämät syvyys- ja pohjanlaatutiedot ovat Aluevalvontalain (2000/755) alaista salassapidettävää dataa. Niitä ei saa luovuttaa eteenpäin kolmannelle osapuolelle eikä julkaista sellaisenaan. Tietoja voi kuitenkin käyttää taustadatana esim. mallinnuksessa. Mikäli haluat tehdä merenmittausta, merenpohjantutkimusta tai tallentaa järjestelmällisesti muiden mittaamia kokonaisuuksia sekä yhdistellä niitä, ota yhteys lupaviranomaiseen, joka myöntää luvat ja määrittelee mahdollisen suojaustason toiminnalle tai tallenteille. Lisätietoja nettisivulta: Merenmittaus - Puolustusvoimat" 

Maavoimien ampuma-alueet löytyvät kartalta. Merialuetta kohti ammutaan Lohtajalla ja Santahaminassa. Kuvakaappaus Maavoimien nettisivustolta. 

Usein hakija haluaa saada käsiinsä vain Velmu-kartoitustietojen uhanalaisesiintymät. Silloin kerron, että hakija löytää kaipaamansa tiedot myös Lajien seurantakohteet -aineistosta, jonne kaikki Velmu-datan uhanalaistiedot on viety. Silloin kyse ei enää ole yhtenäisistä, laajoista kartoituksista vaan yksittäisistä pisteistä siellä täällä, joten tuon datan saaminen on Pääesikunnan kannalta pienempi riski.

Syvyystietojen julkisuus on sinänsä mielenkiintoinen asia. Hyvin suuressa osassa maapallon maita syvyys- ja pohjanlaatudata, jos niitä on olemassa, ovat täysin julkisia, eikä niitä piilotella missään. Suomessa ja Ruotsissa Aluevalvontalaki on niin tiukka, että vain harvat ja valitut pääsevät tarkastelemaan tarkkoja syvyyskarttoja. Suurelta osin tavalliset veneilijät liikkuvat vielä Tsaarin vallan aikaan tehtyjen luotimittaussyvyyksien mukaisilla kartoilla.

Lohtajan ampuma-alue osoittaa merelle päin. Maavoimien harjoitusalueiden nettisivustolta löytyvät jokavuotiset ampuma-aikataulut. Kun kymmenen vuotta sitten teimme vedenalaisia luontokartoituksia Lohtajalla, soitimme aina varmuuden vuoksi etukäteen maavoimille, ammutaanko alueella tänään ja ammutaanko kovilla. Kuvakaappaus Maavoimien harjoitusalueiden nettisivuilta.

Suomen ympäristökeskuksessa tarkkoja syvyyskarttoja ja -malleja saa tarkastella vain netittömässä turvahuoneessa ilman huoneeseen vietäviä muistitikkuja, ja luonnollisesti vain turvatarkastettujen henkilöiden toimesta. Suuren osan ajasta tämä kaikki on ihan OK, kun asiantilaan on jo tottunut, mutta välillä kyllä harmittaa, että meillä näitä tietoja pidetään niin tärkeinä, etteivät edes ympäristöviranomaiset ja tutkijat niihin oikein saisi koskea. Ruotsissa laki on ilmeisesti vieläkin tiukempi. Tämä tuli huomattua Suomi-Ruotsi -yhteistyöhankkeen SEAmBOTH (2017-2020) aikana, jolloin Ruotsin GTK (Geologian tutkimuskeskus) sai kyllä luvan kerätä hyvinkin tarkkaa aineistoa pohjasta, mutta loppupeleissä julkaisukarkeudeksi jäi 300 m pikselikoko.

Näillä kuitenkin mennään, ja katsotaan, josko tulevaisuuden tuulet joskus helpottaisivat tämänkin turvallisuusuhan yltä.

Essi Keskinen