Uhanalaisia lajeja tasaisella hiekalla

 

Kotilo on löytänyt luikkaniityn matalalta suojaisalta lahdelta Krunnien saaristosta. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Vuonna 2023 saatiin pystyyn merenhoidon seurantaohjelmanmukainen verkosto kolmen vuoden välein toistettavia kasvillisuuslinjoja. Muta-, hiekka- ja sorapohjilla seurataan 100 m mittaisilla linjoilla kasvillisuuden muutosta. Perämeri oli aikataulussa viimeisenä. Ulkokrunniin perustettiin kaksi hiekkapohjan ja yksi mutapohjan seurantalinja. Kaikki nämä kolme linjaa ovat luonnollisesti pullollaan rauhoitettua, vaarantuneeksi arvioitua upossarpiota.

Upossarpion tunnistaa heti kun sen näkee. Pallomaisesta kukasta ja pitkistä, kapeista lehdistä ei voi erehtyä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Ulko-Krunni Krunnien saaristossa on käytännössä suojeltu jo vuonna 1936, vaikka byrokratian rattaat jauhoivatkin hitaasti ja virallinen suojelustatus saatiin vasta sodista selviytymisen jälkimainingeissa. Meribiologin kannalta Krunnit on häikäisevä paikka. Saaristo on kaukana kaikesta, ihmisvaikutus vedenalaiseen luontoon on minimaalinen (vaikka rehevöityminen ja veden laadun muutokset tietysti seuraavat vellovan veden mukana jokaiseen lintukotoonkin) ja uhanalaisia vesikasveja riittää. Krunneilta löytyy valtavasti upossarpiota, kuten myös vaarantunutta, rauhoitettua nelilehtivesikuusta, joka kasvaa hehtaarien laajuisina niittyinä. Myös vaarantunut paunikko löytyy Krunneilta, kuten myös silmälläpidettävä otavita. Uhanalaisista maakasveista puhumattakaan. Krunnit on myös EMMA-alue eli erityisen merkittävä ja arvokas meriluontoalue juuri uhanalaisen vesikasvillisuutensa takia. (Lintuihmiset tietysti älähtävät nyt, miksei Krunneja mainita yhtenä tärkeimmistä suomen lintualueista, mutta minä puhun nyt vain vedenalaisesta luonnosta.)

Uposvesitähti on myöhäisen kasvukauden kasvi. Perämerellä se ilmaantuu usein vasta heinäkuun lopulla pieninä versoina ja kukkii vasta elokuussa. Elo-syyskuun vaihteessa se on komeimmillaan, juuri ennen kuin syysmyrskyt alkavat paiskoa versoja rannalle kovassa merenkäynnissä. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Luusihamina on venevalkama, johon maihinnousun voi tehdä pienellä veneellä, jos on ensin anonut lupaa Maakrunnin säätiön hallitukselta ja Oulun yliopiston tutkimusasemalta. Maihinnousu Krunneille on kiellettyä muualle kuin Ulko-Krunnin eteläpäädyn Pensaskariin, jonne veneellä pääseminen taas vaatii erittäin hyvät navigointitaidot ja ripauksen onnea siihen päälle. Paikka ei siis ole jokaisen veneilijän saavutettavissa.

Siloparrat kuuluvat näkinpartaisiin, mutta Perämeren paria lajia ei voi erottaa toisistaan ilman lisääntymiselimiä, joita ei ilmaannu lainkaan joka vuosi. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kun Luusihaminan rantaa sitten lähestyy polvensyvyisessä vedessä vaikka kumiveneellä tai pikku-Busterilla, kirkkaan veden läpi näkee suoraan aaltoilevalle hiekkapohjalle. Haurat kasvavat tiiviinä vihreinä ruohotuppaina merividan ja luikkien kanssa, näkinpartaisia kasvaa siellä täällä yksittäisinä versoina ja uposvesitähden valkoiset kukat loistavat elokuusta lähtien pohjasta. Meribiologin tai kasvitieteilijän huomion vievät kuitenkin kauniinvihreät, rentolehtiset upossarpiot, jotka loistavat pohjasta kuin aarteet, joita ne biologille ovatkin. Upossarpioita on paljon, satoja, tuhansia, kymmeniä tuhansia versoja. Koko lahti on niitä täynnä, ja seurantalinjan yhdelletoista näytepisteellekin osui yksitoista versoa tai populaatiota, toisin sanoen joka näytepisteeltä kymmenen metrin välein löytyi upossarpio tai useampia.

Matalalta hiekkalinjalta löytyy paljon lajistoa koko linjan mitalta. 

Luusihaminen seurantalinjan lajikirjo on melkoinen.

Tämän linjan kartoittaminen onnistuu parhaiten pelastautumispuvussa kahlaamalla ja vesikiikarilla. Pohja on tasaista ja kovaa hiekkaa, se ei pöllyä, ja vesisyvyys on syvimmilläänkin vain vajaan metrin. Linjalta löytyy tusinan verran putkilokasvi- ja näkinpartaislajeja ja muutama levä.

Itselleni niiden kasvillisuuslinjojen kartoitus, joilta löytyy paljon lajistoa ja/tai uhanalaisia lajeja, ovat aina niitä tyydyttävimpiä ja mukavimpia, vaikka sekä lajikirjo että uhanalaiset lajit tietävätkin lisätöitä. Mutta mitäpä sitä ei luonnonsuojelun eteen tekisi.

Essi Keskinen

Äimäneula on nätti pikku kasvi, jonka kukka jää yleensä aukeamattomaksi pampulaksi. Nimensä kasvi saa äimämäisistä eli neulamaisista lehdistään. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tutustu erilaisiin vesikasvillisuuslinjoihin näistä blogeista:

Vesisammallinja Perämerellä

Luonnontilainen monotoninen näkinpartaismutapohja

Mosaiikkimainen pohja Merenkurkussa

Uhanalaisia lajeja tasaisella hiekkapohjalla

Pystysuora kallioriutta

Hyvin monilajinen mutapohja

Tyhjä hiekkapohja

Rakkohauruniittyinen riutta

EMMAt esittelyssä: Luontotyypit - Simo

Simojokisuisto on upea jokisuisto, jonka monet saaret ovat kyllä Natura 2000 -verkostossa, mutta vesialue eli jokisuisto itsessään ei. Jokisuiston ja sen edustan merialueen vedenalainen kasvillisuus on valtavan monipuolinen ja rikas ja alueelta löytyy paljon uhanalaisia vesikasveja. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Simon Satamalahti on tyypillistä pohjoisen Perämeren meriluontoa - hyvin hyvin matalaa. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Simo on vedenalaiselta luonnoltaan yksi Perämeren helmiä. Se valittiin EMMA-kohteeksi (ekologisesti merkittävä merialue) suuren ja upean jokisuistonsa (uhanalainen luontotyyppi), uhanalaisten lajiensa ja kalakantojensa vuoksi. Tiesitkö, että Simojoki on Torniojoen lisäksi ainoa Suomesta Itämereen laskeva patoamaton lohijoki? Tai että Simojoen suistosta löytyy valtavasti vesisammalia ja putkilokasveja? Kosteikkoja ja matalia rantoja, joilla viihtyvät lukuisat uhanalaiset lajit kuten esimerkiksi silonäkinparta?

Metsähallituksen Saumaton Perämeri #SEAmBOTH -meritiimi kartoittaa Simon Syvälahdella vedenalaista luontoa. Kuva Susanna Greus, Metsähallitus.

Simojoen edusta on ollut eräänlainen väliinputoaja Metsähallituksen ja SYKEn tekemissä VELMU-kartoituksissa (valtakunnallinen vedenalaiskartoitus) - se oli niin selkeästi jokisuistoa eikä merta, ja niin matalaa, että alue jäi pitkäksi aikaa kartoitusten ulkopuolelle. Vasta 2018 Saumaton Perämeri #SEAmBOTH -hankkeessa Simojoen suiston vedenalaisen luonnon kartoitukseen keskityttiin huolella, ja sieltä löytyikin sitten aiemmin avaamaton aarrearkku.

Vaarantunut silonäkinparta viihtyy Simossa. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.

Jos haluat tutustua Simon jokisuiston alueeseen tarkemmin, englanninkielinen blogi löytyy tämän linkin takaa.

Simon edustalta löytyy paljon erilaisia vesisammalia, kuten kaikista Perämeren suurista jokisuistoista. Tässä on mitä todennäköisimmini jokin Fissidens-suvun vesisammal. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.

Vellamonsammal (vasemmalla) ja jrantasiipisammal mikroskoopissa nähtynä. Simojokisuistossa ja sen edustan merialueella on paljon vesisammalia, jotka pitävät hyvin vähäsuolaisesta murtovedestä. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus.

Simojoen suistosta löytyy kyllä natura-alueita, mutta ne suojelevat lähinnä saaria eivätkä koko jokisuistoa, vaikka sieltä löytyy mm. suursimpukoita (pikkujärvisimpukka). Alue on matalaa ja hankalakulkuista heti väylien ulkopuolella, joten rannat ovat saaneet suurelta osin jäädä luonnontilaisiksi.

Essi Keskinen

Ratamosarpiot kurkottelevat Simon Harvakarissa kohti pintaa. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Onkalo sijaitsee Simon jokisuistossa juuri ennen merelle päätymistä. Metsähallituksen meribiologit ovat kartoittaneet Onkaloa ja Onkalonperää sekä VELMU- että SEAmBOTH -hankkeissa. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.

Pelastautumispukuun pukeutunut Metsähallituksen luontokartoittaja kahlaa rantavedessä kartoittamassa vesiluontoa Simon Onkalossa. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.

PIkkujärvisimpukka kurkottelee silttipohjalta ylöspäin. Se siivilöi sifonin ("suuaukon") ympärillä olevilla lonkeroillaan vedestä ravintoa ja happea ja voi liikkua jopa useita metrejä päivässä vahvan jalkansa avulla, jos sillä on kova tarve vaihtaa paikkaa. Kuva Pauliina Ahti, Metsähallitus.

Simon EMMA-rajaus pitää sisällään jokisuiston ja sisäsaariston. Kuva: VELMU

EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Rönnskäret

Leväkotilo kiipeilemässä näkinpartaisilla, kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Rönnskäretissä voi kokea pinnan alla pienoiskoossa koko Merenkurkun. Rönnskäretin EMMA-alue (ekologisesti merkittävä merialue) pääsi mukaan Suomen arvokkaimpiin merialueisiin mm. kalakantojensa, monipuolisen vedenalaisen luontonsa ja mosaiikkimaisuutensa vuoksi. Erilaiset merenpohjan eliöyhteisöt ovat ne, jonka takia Rönnskäret on Merenkurkun huippukohde - alueelta löytyy yhtä lailla tiheitä näkinpartaisniittyjä kuin haurukasvustojakin, syvempien alueiden pehmeitä pohjia ja kalliorantojen rihmalevävyöhykkeitä. Rönnskäretissä on pinnan alla kaikkea.

Rönnskäriltä löytyy niin suojaisia pehmeäpohjaisia fladoja kuin kallioisia ja lohkareikkoisia riuttojakin. Alueella kutee silakka ja sieltä löytyy uhanalaista meritaimenta. Ja jos katsotaan vedenalaista kasvillisuutta, Rönnskäretiltä löytyvät kaikki makrofyyttilajit, jotka ylipäätään on mahdollista löytää Merenkurkusta. Tämä johtuu pitkälti siitä, että alueen vedenalaisluonto on niin mosaiikkimaista eli hienopiirteistä - ei ole laajoja tasaisia pohjia yhtä ja samaa hiekkaa tai kivikkoa, vaan syvyydet ja pohjasedimentit vaihtelevat muutamien metrien välein. Tuossa on hiekkalaikku ja sillä kasvavia vitoja, tuossa kohoaa muutama kivenlohkare ja niillä sinnittelevät Itämeren lähes pohjoisin rakkohauru ja sinisimpukka, niiden takaa alkavat sorapohja ja näkinpartaiset, ja sitten tullaankin jo lahteen ja pehmeälle pohjalle, josta noustaan kalliorantaa pitkin lintusaarelle. Rönnskäret on myös niitä alueita Suomessa, josta löytää molemmat haurulajit, rakkohaurun ja kotoperäisen itämerenhaurun.

Rakkohaurua, näkinpartaisia ja hapsivitaa sulassa sovussa, kuva Heidi Arponen /Metsähallitus

Rönnskäret on mereisiltä arvoiltaan tärkeä myös pinnan päältä. Alue on linnustollisesti tärkeä mm. telkälle ja lapasotkalle ja sieltä löytyy vanhoja kalastusmökkejä ja luotsiasema, joista osa on nykyisin virkistyskäytössä. Lisäksi osa Rönnskäretin saaristosta kuuluu Suomen ainoaan UNESCOn maailman luonnonperintökohteeseen, joka yhdessä Ruotsin Korkearannikon ja Kvarkens skärgårdin kanssa välittää viestiä geologisesta historiasta - alueella näkyvät jääkauden jäljet moreeniharjanteina ja merestä irti kuroutuvina fladoina ja kluuveina (laguuneja). Maankohoaminen nostaa Merenkurkussa maata edelleen lähes 9 mm vuodessa, mutta samalla ilmastonmuutos makeuttaa Itämeren murtovettä niin että mereisemmät lajit kuten haurut ja sinisimpukat joutuvat pikkuhiljaa karkaamaan kohti etelää.

Gammelfladan rehevää kasvillisuutta - ärviöitä, hapsivitaa ja Vaucheria-rihmalevää pehmeällä pohjalla. Kuva Pekka Lehtonen / Metsähallitus

Jos Merenkurkussa voi vierailla veden alla vain yhdessä paikassa, Rönnskäretin EMMA-alueelta löytyy kaikki. Ja vieraile siellä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, koska lähitulevaisuudessa sekä maankohoaminen että ilmastonmuutos muuttavat aluetta.

Essi Keskinen

Piikkikala, kuva Anniina Saari / Metsähallitus

Leväkotilo kiipeilee näkinpartaisilla, oranssit pallot ovat lisääntymiselimiä. Kuva Essi Keskinen /Metsähallitus

Leväkotilo kiipeilee isonäkinsammalella. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Rönnskär. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Ahvenvitaa ja haurua, kiviä peittää myös rihmalevä. Ahenvita kasvaa hiekka- tai sorapohjalla, haurut (rakkolevä ja itämerenhauru) kasvavat kovalla pohjalla. Kuva Jussi-Tapio Roininen, Metsähallitus

Haarukkalevä. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Haura. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Mosaiikkimaisessa ympäristössä eri lajit esiintyvät rinnakkain. Keskellä olevat vaaleat näkinpartaiset kasvavat hiekka- tai sorapohjalla, samoin taaempana olevat vidat, mutta ympäröivät rusehtavammat rihmalevät kovalla pohjalla eli kivillä. Kuva Heidi Arponen / Metsähallitus

Kivellä kasvaa jouhilevää ja jotain muuta rihmalevää sekä pari pientä sinisimpukkaa. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Isonäkinsammal. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Iso parvi kolmipiikkejä. Kuva Raisa Turja / Metsähallitus

Kaksi kotiloa kohtaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kiven yläpinnasta ovat jäät ja veden liikkeet hioneet rihmalevät pois, mutta muutama läntti nukkamaista puna- tai ruskolevää vielä sinnittelee. Kiven alareunasta alkaa rihmalevä. Kuva Anu Riihimäki / Metsähallitus

Kivisimppu. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Rönnskäretin saariston EMMA-rajaus. Kuva VELMU

Undervattensnaturen i Rönnskärs skärgård kan sägas vara
en miniatyr av hela Kvarken. Rönnskärets EMMA-området (ekologiskt
betydelsefullt havsområde) inkluderades i listan över Finlands värdefullaste
havsområden bland annat på grund av sina fiskpopulationer, mångfaldiga
undervattensnatur och mosaikliknande natur. De olika artsamhällena gör
Rönnskäret till Kvarkens toppmål - på området hittas såväl täta ängar av
kransalger som av tång, på djupare områden mjuka bottnar och längs
klippstränderna bälten av trådalger. Under ytan finns allt. 

I Rönnskär skärgård hittas såväl skyddade flador med
mjukbotten som rev av klippor och stenblock. I området leker strömming och även
den hotade havsöringen förekommer. Om man ser på undervattensvegetationen
påträffas alla makrofytarter som överhuvudtaget är möjligt att hitta i Kvarken.
Detta beror till stor del på att undervattensnaturen är väldigt mosaikartad,
det vill säga finskalig - det finns inte vida områden med likartad sand- eller
stenbotten, utan djup och bottensediment varierar med några meters mellanrum.
Där finns små områden med sandbotten där nate växer, där finns stenblock på
vilka påträffas några av de nordligare förekomsterna av blåstång och blåmussla.
Bakom dessa börjar kanske grusbotten med kransalger för att sedan övergå till
en vik med mjukbotten, och sedan till en klippstrand och slutligen ett
fågelskär. Rönnskär är ett av de områden i Finland där man hittar både smaltång
och blåstång. 

Rönnskär har också höga värden ovanför ytan. Området är
viktigt för fågellivet, bland annat för knipa och bergand, och på området finns
gamla fiskestugor och lotsbostäder som idag används för rekreation. Dessutom är
Rönnskär en del av Finlands enda naturobjekt på UNESCO:s världsarvslista, där
Kvarkens skärgård tillsammans med Höga Kusten förmedlar information om områdets
geologiska historia - på området ses spår av istiden i form av moränryggar samt
flador och glon (laguner) som snörs av från havet. Landhöjningen lyfter
Kvarkens land ungefär 9 mm per år, men samtidigt gör klimatförändringen
Östersjöns brackvatten allt sötare vilket leder till att de mera marina
arternas, såsom blåstångens och blåmusslans, nordliga gräns småningom kommer
att förflyttas söderut.    Om du endast kan besöka ett objekt i Kvarken under ytan,
så har Rönnskärets EMMA-område allt. Och besök det gärna tidigare än senare,
för området är i ständig förändring av landhöjning och klimatförändring. 

EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Uudenkaupungin ulkosaaristo

Haarukkalevää (Furcellaria lumbricalis) ja rakkohauruja (Fucus vesiculosus). Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Eteläisen Selkämeren mainingit kohtaavat ensimmäisenä Uudenkaupungin ulkosaariston saaret, luodot ja vedenalaiset riutat. Siellä aallokon myllerryksessä, ulkomeren reunan kallio- ja kivikkopohjilla viihtyvät komeat rakkohaurupensaat ja sen seitsemän sortin punalevät. Saarten suojaisissa lahdelmissa ja fladoissa kukoistavat näkinpartaisten niityt sekä tiheät haura- ja hapsikkakasvustot.

Merisykeröparta (Tolypella nidifica) on nimensä veroisesti varsinainen sykerö ja vedenalainen harakanpesä. Merisykeröparta kuuluu viherlevien näkinpartaisiin, jotka muistuttavat putkilokasveja, vaikka ovatkin leviä. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Rakkohauru- ja punaleväyhteisöt arvioitiin uhanalaisiksi (EN) Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa vuonna 2018. Suojaiset näkinpartaispohjat arvioitiin tuolloin vaarantuneiksi (VU) ja haura- ja hapsikkapohjat taas ovat silmälläpidettävä (NT) luontotyyppi.

Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Uudenkaupungin ulkosaaristo kerää myös paljon muutolla levähtäviä vesilintuja, erityisesti pilkkasiipiä ja mustalintuja sekä kahlaajia. Alueella on monipuolinen ja runsas pesimälinnusto. Ulkosaaristoalue on tärkeä myös harmaahylkeille ja itämerennorpille.

Mikko Kytökorven kuvaamassa Selkämeri-videossa liikutaan myös Uudenkaupungin ulkosaariston avoimissa merimaisemissa.

Vietetään mukavaa juhannusta saaristossa veneillen ja luonnossa retkeillen, luonnonrauhaa ja toisiamme kunnioittaen!

Heidi Arponen

Uudenkaupungin ulkosaaristo koostuu pienistä kivikkoisista ja kallioisista ulkosaaristoista ja luodoista. Kuva: VELMU

EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Kvimofjärden

Vassorfjärden ilmasta katsottuna. Kuva Roosa Mikkola / Metsähallitus

Simpukoita, onko niitä? Kyllä, mutta niistä muodostuvat suursimpukkapohjat ovat Itämeressä erittäin uhanalainen luontotyyppi, tai oikeastaan merenpohjan eliöyhteisö. Kvimofjärdenin sisäsaaristo, matala pehmeäpohjainen lahti ja Kyröjoen suisto sulkevat sisäänsä runsaasti pikkujärvisimpukoita. Nimestään huolimatta pikkujärvisimpukat voivat olla lähes kämmenen kokoisia suursimpukoita, jotka ovat sopeutuneet elämään makeissa vesissä, mutta pärjäävät myös vähäsuolaisessa murtovedessä kuten jokisuistoissa ja Perämerellä.

PIkkujärvisimpukan sifo eli aukko, jonka ympärillä olevilla lonkeroilla simpukka ottaa sisään virtaavasta vedestä ravintoa ja happea. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Kvimofjärden valikoitui EMMA-alueiden (ekologisesti merkittävät vedenalaiset merialueet) joukkoon erittäin uhanalaisten suursimpukkapohjiensa vuoksi, mutta sieltä löytyy myös kaupallisesti tärkeiden kalalajien kuten ahvenen ja kuhan kutualueita. Vuonna 1939 sieltä on myös löytynyt vaarantuneen vesikasvin upossarpion esiintymä. Upossarpiota esiintyi aikanaan ympäri Suomen rannikkoa, mutta laji on pikkuhiljaa hävinnyt etelästä ja keskittynyt Perämerelle. Kvimofjärdenistäkin lajia on etsitty 1989-2014 muutamaankin otteeseen, mutta ilmeisesti elinympäristön umpeenkasvun myötä upossarpio on sieltä hävinnyt. Monilla rannoilla laidunsivat aikanaan lehmät ja lampaat ja pitivät korkeamman rantakasvillisuuden kurissa. Kun laidunnus sitten loppui ja Itämeri samaan aikaan rehevöityi, jäivät heikommat kilpailijat kuten upossarpio jalkoihin. Kvimofjärden on ruovikoitunut kovasti viimeisten vuosikymmenten ja maankohoamisen myötä, mutta linnuille kehitys on kelvannut - osa alueesta on liitetty kansainväliseen Ramsarin kosteikkoluokitukseen.

Lumme ja ulpukka sulassa sovussa.  Molemmat lajit esiintyvät usein jokisuistoissa ja laajoissa matalissa lahdissa, joissa vesi saattaa olla makeampaa kuin ulompana merellä. Kuva Maija Haukkala / Metsähallitus

Tiheitä suursimpukkapohjia on Perämeren rannoilla niin vähän, että Kvimofjärden on jo sen vuoksi arvokas sisälahti.

Essi Keskinen

Kvimofjärdenin EMMA-rajaus. Kuva VELMU

Palpakoita, upukoita, kaisloja ja uistinvitaa esiintyy suojaisissa melko makeavetisissä lahdissa. Kuva Maija Haukkala / Metsähallitus

Kaislat kurkottavat kohti taivasta. Kuva Maija Haukkala / Metsähallitus

Meritiimin luontokartoittajat kulkevat usein SUP-laudoilla - se on helpoin tapa liikkua matalilla pehmeäpohjaisilla alueilla. GPS-laite pitää olla vedenkestävässä pussissa. Kuva Maija Haukkala / Metsähallitus

Lumpeenkukka. Kuva Jon Ögård / Metsähallitus

Pystykeiholehden kukka pohjalta päin nähtynä. Kuva Alejandra Parra / Metsähallitus

Sarjarimpi. Kuva Niina Kurikka / Metsähallitus

Uistinvidan kelluslehtiä ja kukka. Kuva Niina Kurikka / Metsähallitus

Palpakon pallomaisia kukkia. Monet palpakkolajit erottaa toisistaan vain kukista. Kuva Niina Kurikka / Metsähallitus