torstai 17. joulukuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Luontotyypit - Simo

Dronekuvaa saarista ja jokisuistosta, mantereella tuulivoimaloita
Simojokisuisto on upea jokisuisto, jonka monet saaret ovat kyllä Natura 2000 -verkostossa, mutta vesialue eli jokisuisto itsessään ei. Jokisuiston ja sen edustan merialueen vedenalainen kasvillisuus on valtavan monipuolinen ja rikas ja alueelta löytyy paljon uhanalaisia vesikasveja. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Dronekuvaa hyvin matalasta rannasta ja vesikasvillisuudesta
Simon Satamalahti on tyypillistä pohjoisen Perämeren meriluontoa - hyvin hyvin matalaa. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.


Simo on vedenalaiselta luonnoltaan yksi Perämeren helmiä. Se valittiin EMMA-kohteeksi (ekologisesti merkittävä merialue) suuren ja upean jokisuistonsa (uhanalainen luontotyyppi), uhanalaisten lajiensa ja kalakantojensa vuoksi. Tiesitkö, että Simojoki on Torniojoen lisäksi ainoa Suomesta Itämereen laskeva patoamaton lohijoki? Tai että Simojoen suistosta löytyy valtavasti vesisammalia ja putkilokasveja? Kosteikkoja ja matalia rantoja, joilla viihtyvät lukuisat uhanalaiset lajit kuten esimerkiksi silonäkinparta?

Kumiveneellä kaislikossa
Metsähallituksen Saumaton Perämeri #SEAmBOTH -meritiimi kartoittaa Simon Syvälahdella vedenalaista luontoa. Kuva Susanna Greus, Metsähallitus.

Simojoen edusta on ollut eräänlainen väliinputoaja Metsähallituksen ja SYKEn tekemissä VELMU-kartoituksissa (valtakunnallinen vedenalaiskartoitus) - se oli niin selkeästi jokisuistoa eikä merta, ja niin matalaa, että alue jäi pitkäksi aikaa kartoitusten ulkopuolelle. Vasta 2018 Saumaton Perämeri #SEAmBOTH -hankkeessa Simojoen suiston vedenalaisen luonnon kartoitukseen keskityttiin huolella, ja sieltä löytyikin sitten aiemmin avaamaton aarrearkku.

vesikasvi
Vaarantunut silonäkinparta viihtyy Simossa. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.


Jos haluat tutustua Simon jokisuiston alueeseen tarkemmin, englanninkielinen blogi löytyy tämän linkin takaa.

Pikkuriikkisiä vesisammalia kivellä veden alla
Simon edustalta löytyy paljon erilaisia vesisammalia, kuten kaikista Perämeren suurista jokisuistoista. Tässä on mitä todennäköisimmini jokin Fissidens-suvun vesisammal. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.

Kaksi linnun sulan mallista vesisammalta mikroskooppikuvassa
Vellamonsammal (vasemmalla) ja jrantasiipisammal mikroskoopissa nähtynä. Simojokisuistossa ja sen edustan merialueella on paljon vesisammalia, jotka pitävät hyvin vähäsuolaisesta murtovedestä. Kuva Essi Keskinen, Metsähallitus.


Simojoen suistosta löytyy kyllä natura-alueita, mutta ne suojelevat lähinnä saaria eivätkä koko jokisuistoa, vaikka sieltä löytyy mm. suursimpukoita (pikkujärvisimpukka). Alue on matalaa ja hankalakulkuista heti väylien ulkopuolella, joten rannat ovat saaneet suurelta osin jäädä luonnontilaisiksi.

Essi Keskinen

Kasveja hiekkapohjalla veden alla
Ratamosarpiot kurkottelevat Simon Harvakarissa kohti pintaa. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Kaislikkoa ja pusikkoa matalassa vedessä
Onkalo sijaitsee Simon jokisuistossa juuri ennen merelle päätymistä. Metsähallituksen meribiologit ovat kartoittaneet Onkaloa ja Onkalonperää sekä VELMU- että SEAmBOTH -hankkeissa. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.

Henkilö pelastautumispuvussa kahlaa vedessä
Pelastautumispukuun pukeutunut Metsähallituksen luontokartoittaja kahlaa rantavedessä kartoittamassa vesiluontoa Simon Onkalossa. Kuva Noora Kantola, Metsähallitus.

Simpukka seisoo hiekkapohjassa
PIkkujärvisimpukka kurkottelee silttipohjalta ylöspäin. Se siivilöi sifonin ("suuaukon") ympärillä olevilla lonkeroillaan vedestä ravintoa ja happea ja voi liikkua jopa useita metrejä päivässä vahvan jalkansa avulla, jos sillä on kova tarve vaihtaa paikkaa. Kuva Pauliina Ahti, Metsähallitus.


EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Rönnskäret

Kotilo vesikasveilla veden alla
Leväkotilo kiipeilemässä näkinpartaisilla, kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Rönnskäretissä voi kokea pinnan alla pienoiskoossa koko Merenkurkun. Rönnskäretin EMMA-alue (ekologisesti merkittävä merialue) pääsi mukaan Suomen arvokkaimpiin merialueisiin mm. kalakantojensa, monipuolisen vedenalaisen luontonsa ja mosaiikkimaisuutensa vuoksi. Erilaiset merenpohjan eliöyhteisöt ovat ne, jonka takia Rönnskäret on Merenkurkun huippukohde - alueelta löytyy yhtä lailla tiheitä näkinpartaisniittyjä kuin haurukasvustojakin, syvempien alueiden pehmeitä pohjia ja kalliorantojen rihmalevävyöhykkeitä. Rönnskäretissä on pinnan alla kaikkea.

Rönnskäriltä löytyy niin suojaisia pehmeäpohjaisia fladoja kuin kallioisia ja lohkareikkoisia riuttojakin. Alueella kutee silakka ja sieltä löytyy uhanalaista meritaimenta. Ja jos katsotaan vedenalaista kasvillisuutta, Rönnskäretiltä löytyvät kaikki makrofyyttilajit, jotka ylipäätään on mahdollista löytää Merenkurkusta. Tämä johtuu pitkälti siitä, että alueen vedenalaisluonto on niin mosaiikkimaista eli hienopiirteistä - ei ole laajoja tasaisia pohjia yhtä ja samaa hiekkaa tai kivikkoa, vaan syvyydet ja pohjasedimentit vaihtelevat muutamien metrien välein. Tuossa on hiekkalaikku ja sillä kasvavia vitoja, tuossa kohoaa muutama kivenlohkare ja niillä sinnittelevät Itämeren lähes pohjoisin rakkohauru ja sinisimpukka, niiden takaa alkavat sorapohja ja näkinpartaiset, ja sitten tullaankin jo lahteen ja pehmeälle pohjalle, josta noustaan kalliorantaa pitkin lintusaarelle. Rönnskäret on myös niitä alueita Suomessa, josta löytää molemmat haurulajit, rakkohaurun ja kotoperäisen itämerenhaurun.

Erilaisia kasveja erilaisilla pohjilla veden alla
Rakkohaurua, näkinpartaisia ja hapsivitaa sulassa sovussa, kuva Heidi Arponen /Metsähallitus


Rönnskäret on mereisiltä arvoiltaan tärkeä myös pinnan päältä. Alue on linnustollisesti tärkeä mm. telkälle ja lapasotkalle ja sieltä löytyy vanhoja kalastusmökkejä ja luotsiasema, joista osa on nykyisin virkistyskäytössä. Lisäksi osa Rönnskäretin saaristosta kuuluu Suomen ainoaan UNESCOn maailman luonnonperintökohteeseen, joka yhdessä Ruotsin Korkearannikon ja Kvarkens skärgårdin kanssa välittää viestiä geologisesta historiasta - alueella näkyvät jääkauden jäljet moreeniharjanteina ja merestä irti kuroutuvina fladoina ja kluuveina (laguuneja). Maankohoaminen nostaa Merenkurkussa maata edelleen lähes 9 mm vuodessa, mutta samalla ilmastonmuutos makeuttaa Itämeren murtovettä niin että mereisemmät lajit kuten haurut ja sinisimpukat joutuvat pikkuhiljaa karkaamaan kohti etelää.
Runsasta vesikasvillisuutta
Gammelfladan rehevää kasvillisuutta - ärviöitä, hapsivitaa ja Vaucheria-rihmalevää pehmeällä pohjalla. Kuva Pekka Lehtonen / Metsähallitus


Jos Merenkurkussa voi vierailla veden alla vain yhdessä paikassa, Rönnskäretin EMMA-alueelta löytyy kaikki. Ja vieraile siellä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, koska lähitulevaisuudessa sekä maankohoaminen että ilmastonmuutos muuttavat aluetta.

Essi Keskinen

Kala
Piikkikala, kuva Anniina Saari / Metsähallitus



Kotilo kiipeilee vesikasveilla veden alla
Leväkotilo kiipeilee näkinpartaisilla, oranssit pallot ovat lisääntymiselimiä. Kuva Essi Keskinen /Metsähallitus

Kotilo kiipeilee vesisammalella
Leväkotilo kiipeilee isonäkinsammalella. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Taloja ja pooki kallioluodolla
Rönnskär. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Leviä ja kasveja veden alla vierekkäin
Ahvenvitaa ja haurua, kiviä peittää myös rihmalevä. Ahenvita kasvaa hiekka- tai sorapohjalla, haurut (rakkolevä ja itämerenhauru) kasvavat kovalla pohjalla. Kuva Jussi-Tapio Roininen, Metsähallitus

Haarova jämäkkä levä veden alla
Haarukkalevä. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Vesikasvi veden alla
Haura. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Tiheää vesikasvillisuutta
Mosaiikkimaisessa ympäristössä eri lajit esiintyvät rinnakkain. Keskellä olevat vaaleat näkinpartaiset kasvavat hiekka- tai sorapohjalla, samoin taaempana olevat vidat, mutta ympäröivät rusehtavammat rihmalevät kovalla pohjalla eli kivillä. Kuva Heidi Arponen / Metsähallitus

Simpukka ja nauhamaisia leviä kivellä veden alla
Kivellä kasvaa jouhilevää ja jotain muuta rihmalevää sekä pari pientä sinisimpukkaa. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Vesisammal liehuu kivellä veden alla
Isonäkinsammal. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Paljon pikkukaloja
Iso parvi kolmipiikkejä. Kuva Raisa Turja / Metsähallitus

Kaksi kotiloa
Kaksi kotiloa kohtaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kivi lähes veden pintaan asti
Kiven yläpinnasta ovat jäät ja veden liikkeet hioneet rihmalevät pois, mutta muutama läntti nukkamaista puna- tai ruskolevää vielä sinnittelee. Kiven alareunasta alkaa rihmalevä. Kuva Anu Riihimäki / Metsähallitus

Kala
Kivisimppu. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus

Karttarajaus ilmakuvakartasta ulkosaaristosta
Rönnskäretin saariston EMMA-rajaus. Kuva VELMU

Undervattensnaturen i Rönnskärs skärgård kan sägas vara
en miniatyr av hela Kvarken. Rönnskärets EMMA-området (ekologiskt
betydelsefullt havsområde) inkluderades i listan över Finlands värdefullaste
havsområden bland annat på grund av sina fiskpopulationer, mångfaldiga
undervattensnatur och mosaikliknande natur. De olika artsamhällena gör
Rönnskäret till Kvarkens toppmål - på området hittas såväl täta ängar av
kransalger som av tång, på djupare områden mjuka bottnar och längs
klippstränderna bälten av trådalger. Under ytan finns allt. 

I Rönnskär skärgård hittas såväl skyddade flador med
mjukbotten som rev av klippor och stenblock. I området leker strömming och även
den hotade havsöringen förekommer. Om man ser på undervattensvegetationen
påträffas alla makrofytarter som överhuvudtaget är möjligt att hitta i Kvarken.
Detta beror till stor del på att undervattensnaturen är väldigt mosaikartad,
det vill säga finskalig - det finns inte vida områden med likartad sand- eller
stenbotten, utan djup och bottensediment varierar med några meters mellanrum.
Där finns små områden med sandbotten där nate växer, där finns stenblock på
vilka påträffas några av de nordligare förekomsterna av blåstång och blåmussla.
Bakom dessa börjar kanske grusbotten med kransalger för att sedan övergå till
en vik med mjukbotten, och sedan till en klippstrand och slutligen ett
fågelskär. Rönnskär är ett av de områden i Finland där man hittar både smaltång
och blåstång. 

Rönnskär har också höga värden ovanför ytan. Området är
viktigt för fågellivet, bland annat för knipa och bergand, och på området finns
gamla fiskestugor och lotsbostäder som idag används för rekreation. Dessutom är
Rönnskär en del av Finlands enda naturobjekt på UNESCO:s världsarvslista, där
Kvarkens skärgård tillsammans med Höga Kusten förmedlar information om områdets
geologiska historia - på området ses spår av istiden i form av moränryggar samt
flador och glon (laguner) som snörs av från havet. Landhöjningen lyfter
Kvarkens land ungefär 9 mm per år, men samtidigt gör klimatförändringen
Östersjöns brackvatten allt sötare vilket leder till att de mera marina
arternas, såsom blåstångens och blåmusslans, nordliga gräns småningom kommer
att förflyttas söderut.    Om du endast kan besöka ett objekt i Kvarken under ytan,
så har Rönnskärets EMMA-område allt. Och besök det gärna tidigare än senare,
för området är i ständig förändring av landhöjning och klimatförändring. 

EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Uudenkaupungin ulkosaaristo

Erilaisia leviä veden alla
Haarukkalevää (Furcellaria lumbricalis) ja rakkohauruja (Fucus vesiculosus). Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Eteläisen Selkämeren mainingit kohtaavat ensimmäisenä Uudenkaupungin ulkosaariston saaret, luodot ja vedenalaiset riutat. Siellä aallokon myllerryksessä, ulkomeren reunan kallio- ja kivikkopohjilla viihtyvät komeat rakkohaurupensaat ja sen seitsemän sortin punalevät. Saarten suojaisissa lahdelmissa ja fladoissa kukoistavat näkinpartaisten niityt sekä tiheät haura- ja hapsikkakasvustot.

Vedenalaiskasvillisuutta
Merisykeröparta (Tolypella nidifica) on nimensä veroisesti varsinainen sykerö ja vedenalainen harakanpesä. Merisykeröparta kuuluu viherlevien näkinpartaisiin, jotka muistuttavat putkilokasveja, vaikka ovatkin leviä. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus


Rakkohauru- ja punaleväyhteisöt arvioitiin uhanalaisiksi (EN) Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa vuonna 2018. Suojaiset näkinpartaispohjat arvioitiin tuolloin vaarantuneiksi (VU) ja haura- ja hapsikkapohjat taas ovat silmälläpidettävä (NT) luontotyyppi.

Kallioluoto ulkomerellä
Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Uudenkaupungin ulkosaaristo kerää myös paljon muutolla levähtäviä vesilintuja, erityisesti pilkkasiipiä ja mustalintuja sekä kahlaajia. Alueella on monipuolinen ja runsas pesimälinnusto. Ulkosaaristoalue on tärkeä myös harmaahylkeille ja itämerennorpille.



Mikko Kytökorven kuvaamassa Selkämeri-videossa liikutaan myös Uudenkaupungin ulkosaariston avoimissa merimaisemissa.
Vietetään mukavaa juhannusta saaristossa veneillen ja luonnossa retkeillen, luonnonrauhaa ja toisiamme kunnioittaen!

Heidi Arponen

Ulkosaariston rajaus ilmakuvakartassa
Uudenkaupungin ulkosaaristo koostuu pienistä kivikkoisista ja kallioisista ulkosaaristoista ja luodoista. Kuva: VELMU

Jäälauttoja kalliosaaren edustalla merellä


EMMAt esittelyssä: Merenpohjien eliöyhteisöt - Kvimofjärden

Rehevä kosteikko tai laguuni ilmasta katsottuna
Vassorfjärden ilmasta katsottuna. Kuva Roosa Mikkola / Metsähallitus


Simpukoita, onko niitä? Kyllä, mutta niistä muodostuvat suursimpukkapohjat ovat Itämeressä erittäin uhanalainen luontotyyppi, tai oikeastaan merenpohjan eliöyhteisö. Kvimofjärdenin sisäsaaristo, matala pehmeäpohjainen lahti ja Kyröjoen suisto sulkevat sisäänsä runsaasti pikkujärvisimpukoita. Nimestään huolimatta pikkujärvisimpukat voivat olla lähes kämmenen kokoisia suursimpukoita, jotka ovat sopeutuneet elämään makeissa vesissä, mutta pärjäävät myös vähäsuolaisessa murtovedessä kuten jokisuistoissa ja Perämerellä.

Lähikuva simpukan "suusta" ja lonkeroista
PIkkujärvisimpukan sifo eli aukko, jonka ympärillä olevilla lonkeroilla simpukka ottaa sisään virtaavasta vedestä ravintoa ja happea. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus


Kvimofjärden valikoitui EMMA-alueiden (ekologisesti merkittävät vedenalaiset merialueet) joukkoon erittäin uhanalaisten suursimpukkapohjiensa vuoksi, mutta sieltä löytyy myös kaupallisesti tärkeiden kalalajien kuten ahvenen ja kuhan kutualueita. Vuonna 1939 sieltä on myös löytynyt vaarantuneen vesikasvin upossarpion esiintymä. Upossarpiota esiintyi aikanaan ympäri Suomen rannikkoa, mutta laji on pikkuhiljaa hävinnyt etelästä ja keskittynyt Perämerelle. Kvimofjärdenistäkin lajia on etsitty 1989-2014 muutamaankin otteeseen, mutta ilmeisesti elinympäristön umpeenkasvun myötä upossarpio on sieltä hävinnyt. Monilla rannoilla laidunsivat aikanaan lehmät ja lampaat ja pitivät korkeamman rantakasvillisuuden kurissa. Kun laidunnus sitten loppui ja Itämeri samaan aikaan rehevöityi, jäivät heikommat kilpailijat kuten upossarpio jalkoihin. Kvimofjärden on ruovikoitunut kovasti viimeisten vuosikymmenten ja maankohoamisen myötä, mutta linnuille kehitys on kelvannut - osa alueesta on liitetty kansainväliseen Ramsarin kosteikkoluokitukseen.

Kaksi eri väristä kukkaa veden pinnalla
Lumme ja ulpukka sulassa sovussa.  Molemmat lajit esiintyvät usein jokisuistoissa ja laajoissa matalissa lahdissa, joissa vesi saattaa olla makeampaa kuin ulompana merellä. Kuva Maija Haukkala / Metsähallitus


Tiheitä suursimpukkapohjia on Perämeren rannoilla niin vähän, että Kvimofjärden on jo sen vuoksi arvokas sisälahti.

Essi Keskinen

Sisälahden rajaus ilmakuvassa
Kvimofjärdenin EMMA-rajaus. Kuva VELMU

Rehevää lahtikasvillisuutta vedessä
Palpakoita, upukoita, kaisloja ja uistinvitaa esiintyy suojaisissa melko makeavetisissä lahdissa. Kuva Maija Haukkala / Metsähallitus

Kasvit kurkottavat taivasta kohti
Kaislat kurkottavat kohti taivasta. Kuva Maija Haukkala / Metsähallitus

Käsi-GPS-laite muovipussiin pakattuna SUP-laudan päällä vedessä
Meritiimin luontokartoittajat kulkevat usein SUP-laudoilla - se on helpoin tapa liikkua matalilla pehmeäpohjaisilla alueilla. GPS-laite pitää olla vedenkestävässä pussissa. Kuva Maija Haukkala / Metsähallitus

Kukka vedessä
Lumpeenkukka. Kuva Jon Ögård / Metsähallitus

Kasvi pohjasta pintaan kuvattuna
Pystykeiholehden kukka pohjalta päin nähtynä. Kuva Alejandra Parra / Metsähallitus

Moniosainen kukka veden päällä
Sarjarimpi. Kuva Niina Kurikka / Metsähallitus

Kelluvia lehtiä veden pinnalla
Uistinvidan kelluslehtiä ja kukka. Kuva Niina Kurikka / Metsähallitus

Pallonmallisia kukkia vartessa veden päällä
Palpakon pallomaisia kukkia. Monet palpakkolajit erottaa toisistaan vain kukista. Kuva Niina Kurikka / Metsähallitus


EMMAt esittelyssä: Merenpohjien elinympäristöt - Haapasaaristo

Kirjavien levien peittämiä kallioita veden alla
Ahdinpallero kasvaa avoimella paikalla sammalmaisena mattona. Itäkarien vedenalainen luonto on värikäs! Kuva: Ari Laine / Metsähallitus

Millaisia mielikuvia sinulla Itäisen Suomenlahden ulkosaariston vedenalaisesta luonnosta? Valtaosa suomalaisista ei tunne aluetta, ainakaan pinnan alta. Tänne on kuitenkin valikoitunut useampikin EMMA-alue, eli ekologisesti merkittävä vedenalainen meriluontoalue. Yksi Suomenlahden suurimmista ja monipuolisimmista EMMA-alueista on Haapasaaristo, joka sijaitsee avomerellä, noin 20 kilometriä Kotkan keskustasta kaakkoon. Haapasaari oli oma kuntansa vuoteen 1975 asti, ja edelleenkin saarilla on vakiasutusta sekä lukemattomia mökkiläisiä ja kesävieraita. Muutamille varusmiehille paikka on tuttu siellä aiemmin sijainneen pienen varuskunnan ansiosta, ja lintuharrastajat tuntevat saariston merkittävänä saaristolintujen pesimäalueena. Mutta kuinka moni heistä kaikista on kurkistanut pinnan alle?

Vaaleiden pienten äyriäisten peittämää kivikko/kalliopohjaa
Merirokot eli suodattavat äyriäiset peittävät Eteläkaria ympäröivät vedenalaiset kalliot. Eläinten väliin on mahtunut muutamia syvänpunaisia punalevätupsuja. Kuva: Ari Laine / Metsähallitus


Haapasaaristo on pinnan päällä henkeäsalpaavan kaunis: muutamien isojen metsäisten saarien lisäksi merestä pilkistää lukuisia pieniä luotoja ja kareja. Mutta eipä maisema kalpene veden allakaan, sillä täältä löytyvät oikeastaan kaikki sellaiset vedenalaiset elinympäristöt, joiden on ylipäänsä mahdollista esiintyä itäisen Suomenlahden ulkosaaristossa. Avoimilla kalliorannoilla on monipuolisia rakkohauru- ja rihmaleväyhteisöjä, ja kivikkoisilla sekapohjilla elävien lajien kirjo on suuri. Etenkin harjusaarten kainaloissa ja kallioluotojen ja karien väleissä on myös monimuotoisia sora- ja hiekkapohjia, joita kansoittavat lukuisat putkilokasvit, makrolevät ja niihin kytkeytyvä eliöyhteisö selkärangattomista aina kaloihin ja lintuihin asti. Löytyypä alueelta myös pari enemmän tai vähemmän fladan eli maannousemalahden tunnuspiirteet täyttävää lahteakin suojaisuutta vaativine putkilokasveineen. Haapasaaristo valikoituikin mukaan EMMA-työhön monimuotoisuutensa ja luonnontilaisuutensa vuoksi.

Suurten levien peittämää pohjaa veden alla
Rakkohauru kasvaa runsaana, mutta pienikokoisena Itäisen Suomenlahden avoimilla kivikko- ja kalliopohjilla. Tässä se on saanut päällysvieraakseen punahelmilevän. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus


Saariston ydintä eli asuttuja saaria lukuun ottamatta alue kuuluu Natura2000-ohjelmaan, ja maanpäälliset osat myös Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon.
Jos kesäsuunnitelmasi ovat vielä auki, käännä ihmeessä veneesi keula kohti Haapasaaristoa (tai hyppää yhteysalukseen) ja bongaa EMMA!

Maiju Lanki

Merimaisema saarineen ja horisontteineen
Haapasaaren saaristokylä kukoistaa kesäisin. Yhteysalusliikenteen voit tarkastaa täältä: https://www.haapasaari.net/aikataulut Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Ilmakuvasta rajattu kaksi aluetta
Haapasaariston EMMA-alue on laaja, hiukan yli 111 km2. Kartalla näkyy myös Ulko-Tammion EMMA. Kartta: VELMU

Litteän nauhan mallinen mätinauha suuren levän ympärillä
Ahven laskee kauniisti laskostetun mätimattonsa vesikasvillisuuteen. Kala kutee kesäkuussa myös Haapasaariston alueella! Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Matalaa ruohikkomaista kasvillisuutta sekapohjalla (kiviä ja hiekkaa)
Sekapohjalla on erikokoisten kivien lisäksi hiekkakasaumia, joihin putkilokasvit kiinnittyvät. Tässä kiviä peittää letti- ja pilviruskolevät, ja hiekalla suikertaa vihreää merihauraa. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Vesikasvillisuutta hiekkapohjalla
Ahvenvidat koristavat avointa hiekkapohjaa. Kuva: Ari Laine / Metsähallitus

Paljon pieniä raidallisia kaloja
Mutu sietää huonosti rehevöitymistä, ja siksi laji on viime vuosikymmeninä vähentynyt Itämerellä. Mutta Vanhankylänmaan lahdessa nämä veikeät pikkukalat viihtyvät! Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Vesikasvillisuutta
Merisykeröparta on näkinpartaisiin kuuluva alkukantainen levä, joka kasvaa Itämeren aallokkoisilla hiekkapohjilla. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Äyriäinen ryömii levämaton päällä
Kilkki on arktinen jäämerirelikti, ja kuuluu olennaisena osana Itämeren pohjan eliöyhteisöön. Kilkki on peto ja raadonsyöjä, ja toisaalta se itse on tärkeää ravintoa isoillekin kaloille. Kuva:Petra Pohjola / Metsähallitus

Makrokuvassa kalkkikuoresta kurkottaa sulkamainen elin ja viuhtoo vettä
Oletko nähnyt pikkuruisen merirokon huiskuttavan? Koko elämänsä paikoillaan pysyttelevä siimajalkaisäyriäinen siivilöi pieniä eläimiä ja ravintohiukkasia ympäröivästä vedestä. Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus

Läpinäkyviä pieniä kotilonkuoria tummaa taustaa vasten
Pienenpienet sukkulakotilot ovat tärkeitä osasia meren eliöyhteisössä. Ne laiduntavat leviä, ja ovat itse ravintoa muun muassa pikkukaloille. Kuva: Henna Nakari / Metsähallitus