perjantai 13. syyskuuta 2019

Kuulumisia Perämereltä, eteläsuomalaisen näkökulmasta!


VELMU-hankkeen Metsähallituksen pohjoisimman meritiimin kenttäkausi on tältä kesältä saatu päätökseen näin syyskuun alun kunniaksi. Kesä on ollut varsin tapahtumarikas ja mielenkiintoinen näin eteläsuomalaisen näkökulmasta. Paljon olen oppinut lisää Itämerestä ja saanut huomata kuinka paljon Itämeren vesialueet eroavat sekä lajistoltaan että olosuhteiltaan toisistaan.
Kesän aikana sain huomata, kuinka paljon Perämeri eroaa esimerkiksi etelän Saaristomerestä lajistoltaan. Etelässä olen tottunut näkemään laajoja rakkohaurun (Fucus vesiculosus) vedenalaisia kasvustoja, kun taas Perämerellä rakkohaurua ei esiinny. Perämeren pohjilla esiintyy taas enemmän putkilokasveja sekä vesisammalia. Kesän aikana tuli kohdattua kauniita näkinpartaisniittyjä sekä tiheitä ahvenvitakasvustoja. Saaristomeren punalevä- ja sinisimpukkavyöhykkeet puuttuvat Perämeren syvemmistä vesistä veden tummuuden sekä vähäisen suolapitoisuuden takia. Perämerellä törmäsimme usein pikkujärvisimpukkaan (Anodonta anatina) pehmeillä pohjilla.

Näkinpartainiitty Hailuodossa. Kuva Janni Ketola, Metsähallitus

Kenttäkauden edetessä huomasin myös, kuinka matalaa ja tuulista Perämerellä on. Esimerkiksi Hailuodossa pystyi kävelemään 500 m rannikosta ulospäin, mutta silti oli vain vyötäröä myöten vedessä. Saaristomeren jyrkkiin ja syviin rantoihin tottuneena oli erikoista huomata, että esimerkiksi veneellä ei pystykään pääsemään aina ihan rantaviivan tuntumaan. Veneessä saimme myös olla tarkkoja kivien suhteen, kun jäät pystyvät kuljettamaan kivenlohkareita uusiin paikkoihin. Merikartassa näkyvä vedenalainen kivi ei ehkä seuraavana vuonna olekaan aina samassa paikassa.
Perämeren tuulisuus tuli myös huomattua parikin kertaa. Perämerellä ei saa samanlaista suojaa kuin Saaristomerellä rikkonaisesta saaristosta. Kesän edetessä saimme päivittäin tarkistaa tuuliennusteet sekä myös vedenkorkeuden. Vedenkorkeuskin pystyi muuttumaan kesken päivän monia senttimetrejä riippuen siitä, mistä suunnasta tuuli.
Kartoitusalueemme keskittyivät tänä vuonna enemmän rannikkoalueen läheisyyteen, joten saimme enimmäkseen tehdä kartoitustyöt kävellen kahlaamalla tai käyttämällä kumivenettämme. Vain pari kertaa pystyimme käyttämään isompaa venettämme syvempien kohteiden kartoitukseen. Perämerellä sukellussyvyydet eivät olleet kesän aikana kovinkaan syviä. Sukelsimme keskimäärin 2 metrin tuntumassa.

Joskus sukelluslinja on helpointa aloittaa snorklaamalla. Kuva Ashley Gipson, Metsähallitus.
 
Iloiset sukeltajat lähdössä tekemään sukelluslinjaa. Kuva Ashley Gipson, Metsähallitus.

Erikoisuutena kesän aikana oli käytössämme oleva sähköperämoottori. Perämoottori toimi ladattavilla akuilla, joiden lataamiseen kului käytön jälkeen kokonainen seuraava yö. Onneksi akkuja meillä oli käytössä kaksi. Sähköperämoottori toimi meidän käytössä hyvin, vaikka mihinkään huippunopeuksiin sillä ei päässyt. Tyynenä päivänä huippunopeudeksi saimme 8,2 km/h eli noin 4 solmua. Yhden kerran meidän toinen sähköperämoottorimme akuista päätti olla toimimatta ratkaisevalla hetkellä Hailuodon pohjoispuolella. Emme voineet muuta kuin ajaa 3 km:n matka jäljellä olevalla 6 %:n akun latauksella. Saimme ainakin testattua, että tyhjällä akulla voi vielä ajaa 500 m 0,5 solmun nopeudella.

Kumiveneemme sähköperämoottorin kanssa Simppusäikän hiekkarannalla Siikajoella. Kuva Janni Ketola, Metsähallitus.

Kiinnostusta tekemäämme kartoitustyöhön löytyi kaikilta rannikkoalueilta, joihin menimme. Ihmisiä tuli rantaan saakka kyselemään minkälaista työtä olemme tekemässä. Näytimme varmasti muista ihmisistä erikoisilta oransseissa pelastuspuvuissa ja vesikiikarit kainalossa. Joskus päivän aikana sai keskustella monen ihmisen kanssa alueen kehityksestä, sen lajistosta sekä maankohoamisen vaikutuksesta.  

Janni Ketola, luontokartoittaja

Kuva Ashley Gipson, Metsähallitus.



keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Raportoinnin ihanuus


Interreg-hankkeissa tehdään väliraportointi noin viiden kuukauden välein. Edellinen raportointi, nro 4, sattui lokakuun alusta helmikuun loppuun. Minä ja Suvi pidimme tuolloin molemmat paljon lomia, joulu ja uusivuosi sattuivat tähän väliin, maastotyöt oli jo tehty ja niiden tuloksia vain vietiin tietokantoihin, eikä mitään erityisiä kokouksiakaan sattunut tuohon väliin. Raportointi 4:n väliraportti oli laihanlainen - asiat luistavat ja juoksevat, mutta varsinaisia virstanpylväitä ei tällä välillä saavutettu.


Toista on ollut raportoida raportointikautta 5, maaliskuun alusta elokuun loppuun. Ensinnäkin tuohon väliin sattuu tietysti merkittävimpänä maastokausi. Siitä ei olekaan kuin hyvää sanottavaa. Maaginen tuhannen kahlauspisteen saalis ylitettiin, kesän tavoitteet saavutettiin, uusia uhanalaishavaintoja tuli rutkasti, uusia vesisammalia löytyi Perämereltä viisi (5!), lapinvesitähden levinneisyys ulottui ensimmäistä kertaa Perämerelle aiemmin tunnettujen Lapin ja Hämeen lisäksi, ja kahden lopputyön aineistot kerättiin kesän aikana. GTK:n (Geologian tutkimuskeskus) kanssa tehtiin yhteistyötä savikanjonien ja -labyrinttien kartoituksessa ja Norrbottenin lääninhallituksen kanssa yhteistyötä yleisötapahtumassa Torniossa. Huonona uutisena oli, että nopeasti levittäytyvä vieraslaji mustatäplätokko löydettiin kesällä pohjoisimmillaan Oulusta.


Lisäksi tälle raportointikaudelle osui myös mahtava Pietarin kansainvälinen kongressi, GeoHab 2019, hienosti onnistunut sidosryhmätilaisuus Oulussa, Raahen meripäivät Pooki flakkaa, jossa kävi noin 20 000 vierasta, Tornion Leton sataman Päivä merellä -tapahtuma ja yksi oikein onnistunut nuorisotyöpaja. Lisäksi toukokuussa pidettiin todella mainio Zonation-työpaja.


Eivät ole raportoinnit veljeksiä, vaikka saman ajanjakson kattavatkin. Rahamäärien käytöstäkin näkee, että kesällä tapahtuu - kesällä käytetään 3-4 kertaa niin paljon rahaa kuin talvella, jolloin töissä olemme vain minä ja Suvi, kun kesällä tiimissä on lisäksi harjoittelija ja luontokartoittaja, polttoainetta ostetaan tuhansilla euroilla, vuokrataan autoa, mökkejä ja laitureita ja täydennetään inventointikalustoa.

Nelilehtivesikuusi

Vesisammal

Väliraportoinnin hyvä puoli projektipäällikölle on se, että itsekin huomaa, kuinka paljon tässä oikein on edistytty. Raportointikausi 5 oli mahtava, kuutoselta (syyskuun alusta tammikuun loppuun) on taas odotettavissa hiljaisempi raportti.

Essi Keskinen








lauantai 17. elokuuta 2019

Katse tulevaan

Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mikä usein pitää kutinsa. Kuva, jonka ympärille tämä juttu on kirjoitettu (alla), herättää monia kysymyksiä, mutta ilmentää myös hyvin meribiologiaa tutkimusalana. Veneeseen on yleensä pakkautunut yhtä paljon tavaraa kuin asiantuntijuutta. Mikään kivi, tai tässä tapauksessa vesikasvi, ei jää kääntämättä. Mutta mitä hyötyä on, kun kahden maan hanketyökumppanit ryhtyvät yksissä tuumin kartoittamaan yhtä Ruotsin Korkean rannikon harvoista fladoista, jotka ovat tyypillisiä matalia merenlahtia Merenkurkun maankohoamisrannikolla?


Leonardo da Vincin "Pyhä ehtoollinen" ECOnnect style. Kuva: Erik Engelro.

Palataan ajassa hieman taaksepäin. Vuonna 2018 starttasi ainutlaatuinen hanke nimeltä ECOnnect, joka selvittää Suomen ja Ruotsin yhteistyönä ilmastonmuutoksen vaikutuksia vedenalaiseen meriluontoon. ECOnnectia rahoittaa Interreg Botnia-Atlantica EU-ohjelma, jonka slogan on “Meret, vuoret ja rajat ylittävä yhteistyö”. Botnia-Atlantican hankkeissa työskennellään tiiviisti yhdessä ohjelmaan kuuluvien alueiden kehittämiseksi.

ECOnnectin hankealue käsittää Merenkurkun ja sen pohjois- ja eteläpuolella olevat Pohjanlahden merialueet. Pohjanlahden meri ja saaristo ovat yhteinen resurssi rajan molemmilla puolilla oleville valtioille ja hankkeen lopputulokset valtionrajat ylittäviä ja eri sidosryhmien käytettävissä. Koska ilmastonmuutos tai meri eivät tunnista maiden välisiä rajoja, miksi hankkeen toiminta-alueen pitäisi loppua ihmisen määrittämään keinotekoiseen rajaviivaan?

ECOnnectin hankealue.

Takaisin alkuun ja veneen kyytiin! ECOnnect-hankkeen myötä suomalaiset ja ruotsalaiset ovat päätyneet kirjaimellisesti työskentelemään samassa veneessä, jossa asiantuntijoiden lisäksi kyydissä on erilaisia vedenalaisen meriluonnon kartoitusvälineitä kuten ROV eli kauko-ohjattava vedenalainen ajoneuvo, sedimenttinäytteenotin, drone-lennokki, viistokaikuluotain sekä välineet snorklaamiseen. Eri tutkimusmenetelmät palvelevat eri käyttötarkoituksia: dronella ja viistokaikuluotaimella saadaan fladasta kokonaisvaltainen kuva, kun taas sukeltava tai snorklaava tutkija pääsee lähelle yksityiskohtaisempaa lajitietoa.

Maiden välinen yhteistyö tuo monia etuja ja hyödyttää molempia osapuolia, joten miksi emme varautuisi yhdessä tulevaan? Pohjanlahti lämpenee nopeammin kuin muu Itämeri ja ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt muun muassa jäätalvien lyhenemisenä. Eri maiden asiantuntijoiden välinen kokemusten vaihtaminen ja tutkimusmenetelmien yhdistäminen luo vankan pohjan ilmastonmuutoksen vaikutusten selvittämiselle. Hankkeen tuloksia voidaan hyödyntää muun muassa luonnonsuojeluverkoston kehittämisessä sekä merialuesuunnittelussa.

Meribiologin työ on ennen kaikkea välineurheilua, mutta kukapa ei kantaisi ja kuljettaisi tutkimusvälineistöä sinne ja tänne rakkaudesta lajiin ja yhteisen edun nimissä. Vielä emme tiedä kaikkia haasteita, joita tulemme kohtaamaan, mutta meri ja rajaviiva ovat jo tässä hankkeessa ylitetty, kirjaimellisesti.

Suomalaiset ja ruotsalaiset hankekumppanit.

Aija Nieminen

Tutustu hankkeen kotisivuihin: https://econnect2120.com/fi/

torstai 18. heinäkuuta 2019

Vesikasvien levinneisyystiedot laajenevat


Vaarantunut vesipaunikko Raahen natura-alueella. Kuva Catherine Egerton, Metsähallitus.

Pohjanlahdella eletään tänä kesänä jännittäviä aikoja! Kolmen eri hankkeen neljä eri tiimiä on tämän maastokesän aikana tehnyt havaintoja kolmesta eri lajista aivan uudelta alueelta.

Rannikko-LIFE eli CoastNet LIFE -tiimi, joka työskentelee Raahen natura-alueella, löysi ensimmäistä kertaa natura-alueen rajojen sisäpuolelta vaarantuneen VU paunikon, Crassula aquatica. Kun tarkastelee ympäristöhallinnon uhanalaistietokantaa Hertta Eliölajit, heti natura-alueen rajan ulkopuolelta löytyy 1x1 km kokoinen ruutu Preiskarin saaren itäpuolelle sijoitettuna. Sen tietona on ”vuonna 1994 lisätty arkistohavainnosta”.

Nyt havainnon teki suomalaistunut australialainen vapaaehtoistyöntekijä. Vapaaehtoiset todella hyödyttävät hankkeita! Raahen natura-alue on siis saanut uuden uhanalaishavainnon.

Aiemmat tiedot vesipaunikon esiintymisestä Raahen natura-alueella. Kuva kaapattu Hertta Eliölajit -järjestelmästä.

Yhtä jännittäviä kuuluu Merenkurkusta ja pohjoiselta Perämereltä. SEAmBOTH-hankkeen tiimi ja Perämeren ja Merenkurkun VELMU-tiimit ovat kaikki löytäneet jokisuistoista ja muista lähes makeista vesistä, mm. Torniojokisuistosta ja mahdollisesti myös Merenkurkusta, lapinvesitähteä Callitriche hamulata. Lähdekirjallisuudessa lajin levinneisyydeksi mainitaan Lappi ja Häme. Onhan Meri-Lappikin toki osa Lappia, mutta kasvia ei mitä ilmeisimmin ole esiintynyt missään päin Itämeren rannikkoa aiemmin. Nyt havainnot on varmistettu Luonnontieteellistä keskusmuseota myöten.

Lapinvesitähden lehdenkärjet ovat pihtimäiset. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.

Laji.fi -sivustolta kaapattu kuva lapinvesitähden havainnoista Suomesta. Karttaa ei voi käyttää levinneisyyskarttana, mutta osviittaa se antaa, samoin kuin Retkeilykasvion ja Suuren Pohjolan värikasvion karttakuvat, jotka antavat saman kuvan lapinvesitähden levinneisyydestä. Nyt lajia on löydetty pitkin pohjoisen Perämeren rantoja ja jokisuistoja ja mitä todennäköisimmin myös Merenkurkusta.

Kolmas lajin aiemmin tunnetun levinneisyysalueen laajentuminen löytyy Merenkurkusta, josta Mustasaaresta Värlaxfjärdenistä löytyi poimuvitaa Potamogeton crispus ”suuria määriä ympäri sitä lahtea”. ”Luulisin että jos sitä on noin paljon, se olisi jo levinnyt lähialueille”, sanoo Merenkurkun VELMU-tiimin luontokartoittaja. Aiemmin poimuvidan levinneisyysalue on ollut hyvin eteläsuomalaispainotteinen.

Poimuvita on nimensä mukainen, poimuinen. Kuva Teemu Mustasaari, Metsähallitus

Poimuvidan lehdet ovat terävän sahalaitaiset. Kuva Teemu Mustasaari, Metsähallitus.

Laji.fi -sivustolta kaapattu kuva poimuvidan havainnoista Suomesta. Kaikkien lähdeviitteiden mukaan lajin levinneisyyden on aiemmin tiedetty painottuneen vain Etelä-Suomeen.


Suurella todennäköisyydellä nämä löydöt eivät tarkoita sitä, että lajit olisivat välttämättä levittäytymässä uusille alueille, vaan sitä, että on vielä paljon, mitä ei vedenalaisesta luonnosta tiedetä. Vesikasveihin on kuitenkin hankalampi päästä käsiksi kuin maakasveihin, ja jokaista kolkkaa Suomen merialueista ei ole vielä selvästikään koluttu.

Iso kiitos tarkkojen maastokartoittajien lisäksi myös hankerahoittajille, jotka ovat tehneet mahdolliseksi nyt käynnissä olevat kartoitukset! LIFE, Interreg Nord ja Ympäristöministeriö: Tuhannesti kiitoksia!

Essi Keskinen

Poimuvita rehevässä lahdessa Merenkurkussa. Kuva Teemu Mustasaari, Metsähallitus.

Poimuvita, kuva Teemu Mustasaari, Metsähallitus.

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Kansalaisen ääni


Viime viikonloppuna pidettiin ties kuinka monetta kertaa yleisötapahtuma Pooki flakkaa - Raahen meripäivät. Kävijöitä oli noin 20 000 ja tuntui siltä, että suurin osa heistä pysähtyi juttelemaan kanssani CoastNet LIFE- eli Rannikko-LIFE -hankkeen teltalla.

Taas kerran konkreettisuus ja erikoisuus vetivät. Minun musta Loitokarin kuminen sukelluspukuni roikkui sisäänheittotuotteena, jota lapset tulivat ihmettelemään, ja lasipurkit, joissa oli näytillä raahelaisia vesikasveja, vetivät puoleensa kaikenikäisiä. 

Ihmisten kanssa jutteleminen ja hankkeesta kertominen yleisötapahtumissa on aina sekä erityisen palkitsevaa että erityisen väsyttävää. Sama homma kuin koululaisvierailuilla. Yhtä aikaa on täysin poikki ja samaan aikaan äärimmäisen tyytyväinen olo.

Meri yhdistää ihmisiä. Vielä enemmän heitä yhdistää yhteinen meri, josta Raahen kaupunki, Metsähallitus ja Rannikko-LIFE -hanke nyt yhdessä pitävät huolta. Moni paikallinen veneilijä ja mökkeilijä kävi mielenkiinnolla kuuntelemassa, miten hankkeessa kartoitetaan Raahen saariston natura-alueen vedenalaista ja maanpäällistä luontoa, ennallistetaan perinnebiotooppeja ja raivataan nummia, vain muutamia toimenpiteitä mainitakseni. Ihmiset kokivat omakseen hankkeen, joka hoitaa heidän takapihaansa.



Monien raahelaisten lisäksi juttelin Floridasta saapuneen lapsiperheen kanssa, Kuusamosta matkustaneen rouvan kanssa, joka oli lopussa sitä mieltä että "onneksi te kaikki biologit ette ole semmoisia puunhalaajia ja viherpiipertäjiä vaan joillakin tuntuu olevan ihan järkeäkin päässä", Ahvenanmaalta tulleiden mökkiläisten kanssa, joiden mielestä oli mahtava ajatus, että apolloperhoset pystyisivät tulevaisuudessa etelän lämmetessä siirtymään pikkuhiljaa Natura 2000 -alueverkostoa pitkin kohti pohjoista, ja mitä ilmeisimmin venäläistä alkuperää olleen Jurin kanssa, joka sanoi lopuksi kaikkein eniten mieltä lämmittäneet sanat.

Mitä muilta sitten sai kuulla? Niitä tyypillisiä yleisötapahtumajuttuja:

- Silloin minun lapsuudessa sitä yhtä vesikasvia sanottiin jeesusheinäksi kun sen päällä pystyi kävelemään kun sitä oli niin paljon. Mitähän se mahtoi olla?

- Meillä oli tänä keväänä mökin rannassa ihan ensimmäistä kertaa semmoista kirkkaan vihreää juttua, jossa oli sammakonkudulta näyttäviä asioita. Mitähän se mahtoi olla?

- Meillä on mökkiranta madaltunut niin että matalalla vedellä mökille ei enää pääse. Kaisla valtaa alaa. Millähän sinne saisi ruoppausluvan?

- Mitenköhän me saataisiin kivikkoisesta mökkirannasta järviruoko poistettua kun sitä ei pysty rouhimaan eikä sitä oikein tohtisi ryhtyä myrkyttämäänkään?

Jussi Häkkilä Radio Pookista haastattelee meribiologia ennen Raahen meripäivien alkamista.

Kun naapurisaaressa oleva oma mökkiranta on saatu käsiteltyä, ja lapsuudessa tulleet kalansaaliit käyty läpi, johonkin väliin on aina hyvä työntää hiukan Rannikko-LIFE-tietoutta. Ihmisiä kiinnostaa koska asia on omakohtainen, Raahen saaristoa käytetään aktiivisesti, on siellä veneileviä ja purjehtivia. Ja vaikka kojulla kävijä ei olisi paikallinen, tosi moni on kiinnostunut purkeissa köllivistä vesikasveista, koska suurinta osaa löytyy koko Suomen rannikolta. Kaksi varttuneempaa rouvaa osasi luetella ulkoa sadan suomalaisen kasvin latinankieliset nimet "koska silloin viisikymmentä vuotta sitten ne piti opetella". Osa vesikasveistakin tuli kuin vettä valaen.

Hieno tapahtuma, hienoja ihmisiä, mahtavaa kiinnostusta! Kiitos ja näkemiin toivottavasti ensi vuoteen!

Niin, ja mitä se Juri sitten loppumetreillä sanoi? Hän sanoi, että on ollut markkinoilla nyt kaksi päivää ja paras tuote olen minä, koska osaan hymyillen myydä luonnonsuojeluhankkeen makkaraa ostaville markkinavieraille ja saada sen vielä kuulostamaan kiinnostavalta. Kiitos Juri! Positiivista palautetta on aina kiva saada :)

Essi Keskinen

Rannikko-LIFE -hanke kiinnosti kaikenikäisiä taaperoista eläkeläisiin. 

Raahen meripäivien juontaja haastattelee meribiologia Rannikko-LIFE -hankkeen tekemisistä Raahen saaristossa. Kuva Olli Joensuu.

perjantai 28. kesäkuuta 2019

VEDENALAISIA AVAINLUONTOTYYPPEJÄ ETSIMÄSSÄ

  
Rakkohaurun muodostamaa tiheää kasvustoa, joka tarjoaa elinympäristön ja ravintoa lukuisille muille lajeille sekä piilopaikkoja esimerkiksi kalanpoikasille. Kuva: Metsähallitus.

Kesälomallaan moni suuntaa meren äärelle ja saaristoon. Siellä kohtaamme tuttuja meressä viihtyviä lajeja kuten rakkohaurun (entiseltä nimeltään rakkolevä) muodostamat moniulotteiset vyöhykkeet tai uimareissulla jalkoja kutittelevat ahvenvitakasvustot. Harva kuitenkaan pysähtyy pohtimaan, mikä mahtaa olla näiden vedenalaisten eliöiden merkitys lajien monimuotoisuuden säilymisen tai ekosysteemin toiminnan kannalta. Tai ihmisiä hyödyttävien ekosysteemipalveluiden kuten kalantuotannon kannalta. Ovatko kaikki pinnan alta löytyvät luontotyypit samalla viivalla näiden suhteen? Voimmeko tunnistaa mikä luontotyyppi on tärkein, mitä tulisi suojella ja millä perusteella? 

Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Suomen ympäristökeskuksen, Luonnonvarakeskuksen ja Metsähallituksen Luontopalveluiden yhteisessä Euroopan Meri- ja Kalatalousrahaston rahoittamassa MERIAVAIN-hankkeessa. Hankkeessa tunnistetaan rannikkomme vedenalaiset avainluontotyypit, kuvataan niiden tuottamia ekosysteemipalveluita sekä määritetään ekosysteemipalveluille taloudellinen arvo. 

Luontotyypit ja ekosysteemin toiminta 


Luontotyypit ovat maa- tai vesialueita, joilla on tietynlaiset ympäristöolot sekä näiden ympäristöolojen määrittelemä luonteenomainen kasvi- ja eläinlajisto. Joulukuussa 2018 julkaistussa Suomen toisessa luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa 42:lle Itämeren vedenalaiselle luontotyypille arvioitiin uhanalaisuus. Näistä Itämeren luontotyypeistä 10 arvioitiin uhanalaisiksi ja 4 silmälläpidettäviksi. Esimerkiksi rakkohaurun ja itämerenhaurun muodostamaa luontotyyppiä kutsutaan haurupohjaksi. Vaikka haurupohjat ovat edelleen luontotyyppinä varsin yleisiä, arvioitiin ne erittäin uhanalaisiksi viimeisen 50 vuoden aikana tapahtuneen näkösyvyyden heikentymisen, rehevöitymisen ja sitä seuranneen rihmalevien kilpailuedun vuoksi. Esimerkkejä muista luontotyypeistä ovat meriajokaspohjat ja liejusimpukkapohjat. Pohjien lisäksi myös ulappaympäristö, sen plankton ja kalasto muodostaa oman luontotyyppinsä.


Kuvassa etualalla näkyvä yleinen ahvenvita on ensisijaisesti sisävesilaji, mutta se on sopeutunut monenlaisiin elinympäristöihin ja viihtyy Itämeren vähäsuolaisessa vedessä. Se voi kasvaa yli kaksimetriseksi ja laajat sekä tiheät kasvustot tarjoavat arvokkaita suojapaikkoja kaloille.  Kuva: Metsähallitus/Noora Kantola. 

Avainluontotyyppien kuvaaminen ja ekosysteemipalveluiden tunnistaminen vaatii ymmärrystä luontotyypeissä esiintyvien lajien ja eliöyhteisöjen toiminnasta. Yksi elämää ylläpitävistä ekosysteemitoiminnoista on perustuotanto. Perustuotannossa omavaraiset eliöt kuten kasvit ja levät muuntavat yhteyttämisprosessissa auringosta lähtöisin olevaa energiaa orgaanisiksi yhdisteiksi muotoon, joka on toisenvaraisten eliöiden kuten kasvinsyöjien käytettävissä. Sen lisäksi että perustuotanto ylläpitää ravintoverkkoja, yhteyttämisessä sitoutuu ilmakehän hiilidioksidia ja syntyy happea. Esimerkiksi ulappa-alueiden kasviplanktonyhteisöjen yhteyttämisen on arvioitu tuottavan yli puolet kaikesta maapallon ilmakehän hapesta. Itämeressäkin elää sadoittain eri syanobakteeri- ja levälajeja, ja niillä on tärkeä merkitys hapen tuotannon lisäksi myös hiilensidonnassa. Ilmastonmuutoksen myötä kiinnostus mereisten perustuottajien kykyyn sitoa hiilidioksidia onkin kasvanut. Tutkimusten mukaan esimerkiksi meriajokasniityt ja makroleväyhteisöt sitovat huomattavia määriä hiiltä ja voivat hillitä ilmastonmuutosta.  

Myös paljaalta vaikuttavilla hiekka- ja mutapohjilla tapahtuu. Pohja-ainekseen kaivautuva liejusimpukka on yksi Itämeren tärkeimmistä lajeista ja lajin yksilömäärät pehmeillä pohjilla voivat olla hyvin suuria. Pohjaeläinten myllertäessä ne muokkaavat fyysistä elinympäristöään ja tätä toimintoa kutsutaan bioturbaatioksi. Rehevöityminen ja hapettomat kuolleet pohjat ovat suurimpia ympäristöongelmia Itämerellä. Pohjaeläinten bioturbaatio auttaa hapettamaan sedimentin pintakerroksia, mikä vaikuttaa positiivisesti pohjan kuntoon ja siellä tapahtuvaan hajotustoimintaan. Näennäisesti paljailla valoisilla pohjilla voi elää myös huomattava määrä pienen pieniä mikroleviä, jotka ovat ihmissilmältä piilossa, mutta tuottavat yhteyttäessään merkittäviä määriä happea.


Liejusimpukoita. Kuva: Metsähallitus.

Osasta rannikkomme luontotyypeistä kuten hauru-, sinisimpukka- tai liejusimpukkapohjista löytyy tutkimustietoa, toisista taas tiedetään hyvin vähän. Yksi puutteellisesti tunnetuista luontotyypeistä on rauta-mangaanisaostumapohjat, joilla 90 % pohja-aineksesta on peittynyt pääasiassa raudasta ja mangaanista muodostuneilla mineraalisaostumilla. Saostumat ovat muodostuneet merenpohjassa mikro-organismien ylläpitämissä biogeokemiallisissa prosesseissa. Ne vaihtelevat kooltaan muutamista millimetreistä jopa usean neliömetrin kokoisiin levyihin. Sukeltajalle nämä pohjat näyttäytyvät jopa mystisinä, samoin avainluontotyyppiä etsivälle. 

Rannikkomme vedenalaiseen eliöstöön liittyy siis monia ekosysteemitoimintoja, jotka hyödyttävät myös ihmisiä. MERIAVAIN-hankkeessa kesä ja syksy jatkuvatkin jännittävän tiedonkeruun parissa, kun kokoamme yhteen tieteellistä tietoa näistä toiminnoista. Selvää on jo nyt, että 42 vedenalaisen luontotyyppimme joukkoon mahtuu niitä, joista tutkimustietoa löytyy vähän. Ensi keväänä meillä on kuitenkin koossa tietopaketti, jota voimme hyödyntää sekä avainluontotyyppien kuvaamisessa että tiedon puutteiden tunnistamisessa.  Tämä on tärkeä askel niin meriluonnon suojelun kuin meriluonnon taloudellisen arvon määrittämisen näkökulmasta.  

Mukavaa kesää toivottaen, 
Fiia Haavisto ja Essi Lakso  


Lisätietoa hankkeesta: 
Metsähallitus (http://www.metsa.fi/meriavain
Suomen Ympäristökeskus 
(https://www.syke.fi/fi-FI/Tutkimus__kehittaminen/Tutkimus_ja_kehittamishankkeet/Hankkeet?n5=2
Luonnonvarakeskus (www.luke.fi/projektit/meriavain)

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Mustatäplätokon maailmanvalloitus



Kellon Kiviniemen kalasatama, ensimmäinen työpäivä merellä kesän uusille luontokartoittajille. Aurinko paistaa, ilma on nätti, ollaan lähdössä merelle harjoittelemaan videokuvausta.

Venettä lähestyy kalastaja, joka on hoksannut Maian kyljessä Metsähallituksen sinivihreät teipit. Kalastajalla on SEAmBOTH-tiimille tuliaisia.

-Tuli tämmöinen. Tuolta Kattilankallasta. En ole ennen nähnyt. Mikähän lienee rumilus.

Tiimin jäsenet tutkivat kalaa. Se on selkeästi pohjakala, koska maha on litteä ja rintaevät suuret. Väritys on tumma ja pääkin iso. Mutta eihän tämä tämmöinen kuulu Suomen kalalajistoon, niihin kahteenkymmeneen kahdeksaan lajiin, jotka löytyvät Itämerestä.

- Voisko se olla joku omituinen? Joku vieraslaji? Mitä niitä nyt on? Mustatäplätokko? Mutta tällä ei ole mustaa täplää.

Kalastaja kertoo, että verkko oli hieman runnellut kalaa, ja sen selkäevästä puuttuu palanen. Juuri se kriittinen palanen, jossa paljonkertova musta täplä sijaitsee.

Mustatäplätokon tunnistaa selkäevän selkeästä mustasta täplästä. Tämän yksilön on kuvannut Janica Borg akvaario-olosuhteissa.


No niin, nyt on siis mustatäplätokko levinnyt jo Oulunkin korkeudelle saakka. Samalla laji on ensimmäinen havainto SEAmBOTH-hankealueella. Kala on lähtöisin Mustanmeren ja Kaspianmeren seutuvilta ja on saapunut Itämerelle 1990 -luvulle, Suomen rannikolle vuonna 2005. Kalaa tavataan suurimpien satamien läheisyydestä eli selkeästi se matkustaa painolastivesien mukana tai runkoon takertuneena munana. Suomenlahdella mustatäplätokko leviää jo ihan omalla painollaan ja on monin paikoin valloittanut pohjan muilta kaloilta lähes kokonaan.

Kun Metsähallituksen Perämeren meritiimi edellisen kerran törmäsi mustatäplätokkoon, se tapahtui Raahessa. Silloin Itämeren pohjoisin havainto mustatäplätokosta löytyi sieltä, muutama vuosi sitten, nyt pohjoisin havainto siirtyi Oulun pohjoispuolelle. Joku epäili havainnon olevan maailman pohjoisin, koska Ruotsissa tämä vieraslaji on varsin eteläinen ja USAn Suuret Järvet, joihin mustatäplätokko on levinnyt, taas sijaitsevat Oulun eteläpuolella.

Mustatäplätokko on ruskeanlaikullinen pohjakala, jonka koiras tummuu kutuaikaan lähes mustaksi. Tältä Kattilankallasta nostetulta mustatäplätokolta puuttuu tyypillinen musta täplä - sen pitäisi olla selkäevässä puuttuvan palasen kohdalla. Kuva Suvi Saarnio, Metsähallitus.


Jos maalla kurttulehtiruusu ja lupiini levittäytyvät ja vievät tilaa alkuperäisiltä lajeilta, meressä samaa tekee mustatäplätokko. Yhteistä monille menestyville vieraslajeille on se, että ne ovat generalisteja kaiken suhteen - syövät lähes mitä vaan, eivät ole turhan nirsoja veden lämpötilan tai laadun suhteen, pärjäävät lähes millaisissa olosuhteissa vain ja osaavat löytää sopivan ekolokeron uusista elinympäristöistä ja uusista ravintokohteista. 

Suomi ratifioi alusten painolastivesiä koskevan kansainvälisen sopimuksen joitakin vuosia sitten. Muutaman vuoden sisällä kaikkien alusten täytyy ryhtyä käsittelemään painolastivesiään tavalla, joka estää uusien vieraslajien siirtymisen merialueelta toiselle.

Joidenkin lajien kohdalla ollaan kuitenkin jo myöhässä. Eiköhän mustatäplätokko ole tullut jäädäkseen. Jos saat sen onkeen, heitä pannulle - sieltä mistä se on kotoisin, kalaa pidetään aivan kelpo ruokakalana. Ja muista ilmoittaa vieraslajihavaintosi, jos sellaisia tulee vastaan!


Essi Keskinen