perjantai 10. heinäkuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Uhanalaiset lajit – Espoonlahti-Långviken

Karttakuva, jossa on valkoisella rajattu Uudellamaalla sijaitseva Espoonlahti-Långviken -alue.
Ekologisesti merkittävä Espoonlahti-Långviken -merialue on osa myös Espoonlahden ja Saunalahden Natura 2000 -aluetta. Kartta: VELMU
Arvaatko, mistä harvinaisesta lajista on kyse? Äläkä skrollaa ihan hirveästi alaspäin, muuten arvoitus paljastuu!

Asiaan vihkiytynyt asiantuntija tietäisi vastauksen jo pelkästään levinneisyystiedon perusteella. Soiko kellot, jos kerron, että tätä lajia on tavattu vain Suomessa, Ruotsissa ja Kiinassa? Jos ei, niin on ehkä aika siirtyä lajia kuvailevien vihjeiden pariin.

Tämä laji on perusväritykseltään oljenkeltainen ja selkäpuolella on mustia viiruja. Se on myös pitkäraajainen. Näistä tuntomerkeistä ei varmaan hirveästi ole apua? Okei, aika antaa helpompia vinkkejä.

Se on 6-7 mm pitkä. Ahaa, eli kyseessä ei ole mikään iso eläin! Sillä on myös pitkät tuntosarvet. No niin, eli laji on mitä todennäköisimmin hyönteismaailman edustaja, mutta mikä?

Sillä on lentävien hyönteisten tapaan lenninsiivet, mutta se ei pysty lentämään. Mitä ihmettä? Lisäksi se on täysin sopeutunut akvaattiseen elämään ja tarvitsee ravinnokseen vesikasvillisuutta kuten hapsivitaa. Tämä laji kuuluu vesielämään hyvin sopeutuneiden ruokokuoriaisten (Donaciinae) alaheimoon. Joko nyt tiedät?

Vastaus häämöttää tämän kuvan alapuolella!


Mikroskooppikuva vedenalla parittelevista kovakuoriaisiin kuuluvista meriuposkuoriaisista, jotka ovat pääväritykseltään keltaisia, mutta mustaraidallisia.. Alapuolella oleva naaras on tarttunut pitkillä raajoilla kiinni vesikasviin.
Meriuposkuoriainen on uhanalainen ja kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen II lajeihin. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus
Kyseessä on tietenkin uhanalaiseksi luokiteltu ja erityisesti suojeltava meriuposkuoriainen (Macroplea pubipennis)!

Harvinaisen meriuposkuoriaisen koti Uudellamaalla sijaitsee Espoonlahti-Långviken -alueella. Kyseinen alue tunnistettiin asiantuntijaryhmän toimesta ekologisesti merkittäväksi merialueeksi eli EMMAksi ensisijaisesti sen kalakantojen vuoksi, mutta vaakakupissa painoi myös alueen merkityksellisyys uhanalaiselle meriuposkuoriaiselle (lue lisää EMMA-alueiden uhanalaisista lajeista täältä). Espoonlahti-Långviken on läntisen Suomenlahden ainoa tunnettu ja vieläpä runsas meriuposkuoriaisen esiintymisalue, mutta mistä alue on tehty, jos se niin meriuposkuoriaista kiehtoo?

Jokaisella lajilla, niin suurella kuin pienelläkin, on omat elinympäristönsä olosuhteisiin perustuvat vaatimuksensa. Macroplea-suvun lajit ovat sopeutuneet täysin akvaattiseen elämään, mikä on kovakuoriaisten suuressa lajikirjossa melko harvinaista; vain pieni osa niistä elää vedessä. Akvaattisen ympäristön mitattavia fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi lämpötila sekä happi- ja suolapitoisuus, jotka voivat vaikuttaa lajien esiintymiseen, mutta meriuposkuoriaisen tapauksessa sen esiintymistä Espoonlahti-Långviken -alueella selittää eniten ravintokasvillisuuden suhteellinen osuus (Lähde: pro gradu -tutkielma, Sanna Saari). Meriuposkuoriainen on siis perso hyvälle ruoalle! Tähän voisi näsäviisasti todeta, että ihminenkin on aikojen saatossa jäänyt niille sijoilleen, jos ravintoa on vain ollut tarpeeksi saatavilla.


Tiheää vedenalaista vesikasvillisuutta, joka kurottaa pintaa kohti.
Meriuposkuoriaisen ravintokasveja Espoonlahti-Långviken -alueella ovat hapsivita (kuvassa), sekä tähkä- ja kalvasärviä. Hapsivita oli tutkimuksen perusteella suosituin ravintokasvi, kun taas ahvenvitaa laji ei hyödynnä lainkaan. Kuva: Victoria Ollus / Metsähallitus
Meriuposkuoriaista on metsästetty biologisin kartoitusmenetelmin myös Suomen ympäristökeskuksen luotsaamassa VELMU-ohjelmassa (vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelma). Metsähallituksen Luontopalvelujen meritiimi on sukeltanut, snorklannut, kahlannut ja haravoinut tiheän vesikasvillisuusviidakon luonnehtimia matalia lahtia kasvi kerrallaan. Kova työ ja uudet löydökset palkitsevat ja ennen kaikkea turvaavat lajin paremman suojelun tulevaisuudessa!

Espoonlahti-Långviken ei ole alueena vain meriuposkuoriaiselle tärkeä. Mainitsin alussa, että alue sai EMMA-statuksen ensisijaisesti kalakantojensa vuoksi. Espoonlahti-Långviken -alueella esiintyy luontotyypeille laguunit ja laajat matalat lahdet tunnusomaista lajistoa, kuten monipuolista ja runsasta vesikasvillisuutta, vesisammalia, näkinpartaislajeja sekä hyvin kehittynyt ruovikkovyöhyke. Tämänkaltainen ympäristö on omiaan tarjoamaan suojaisan lisääntymisalueen monille kaupallisestikin tärkeille kalakannoille, esimerkiksi ahvenelle ja kuhalle. Espoonlahden perukkaan laskevat Espoonjoki ja Mankinjoki ovat molemmat myös merkittäviä, alkuperäisen meritaimenen ja kotiutetun vaellussiian lisääntymisaluetta. Espoonlahti-Långviken -alueen tärkeyttä lajien elinkierrossa ei voi tarpeeksi korostaa, vaikka alue on pinta-alaltaan vain reilut 7 neliökilometriä!

Aija Nieminen

EMMAt esittelyssä: Ihmispaineet – Hankoniemi

Vedenalainen merenpohja, jossa on kalliota ja isoja kiviä, joiden päällä kasvaa erivärisiä leviä. Välivedessä ui myös korvameduusa.
Hankoniemen monimuotoista meriluontoa parhaimmillaan. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus
Hanko vetää lomalaisia puoleensa ja on tunnettu vilkkaana kesäkaupunkina. Kilometrien pituiset hiekkarannat sekä purjehduskisat ovat aurinkoa palvovien turistien mieleenMutta Hanko on ennen kaikkea myös merikaupunki ja koko Hankoniemen edusta on valikoitunut EMMA-alueeksi (ekologisesti merkittävä vedenalainen merialue), josta jokainen hankolainen voi talven hiljaisina kuukausina olla ylpeäHankoniemen vedenalaiset luontoarvot eivät jätä ketään kylmäksi, mutta samanaikaisesti alueen eteläpuoliset mökitetyt lahdet ovat huonokuntoisia ja ihmisen kaltoin kohtelemia. Ihmisen aiheuttamista muutoksista huolimatta Hankoniemen merialueella on kukoistavaa elämää!

Hankoniemi sai arvokkaan EMMA-statuksen ensisijaisesti sen monimuotoisten hiekkapohjayhteisöjen ansiosta. Alue on laaja, ja arvokas luonto ulottuu huikean 100 neliökilometrin alueelleHankoniemen arvokas meriluonto on tunnistettu osittain jo aiemmin ja alue on osa laajempaa Tammisaaren ja Hangon saariston ja Pohjanpitäjänlahden merensuojelualue -nimistä Natura 2000 -aluetta. Natura-alueiden tavoitteena on merenpohjan, vedenalaisen luonnon ja veden laadun suojelu.
Karttakuva, jossa on valkoisella värillä rajattu Hankoniemen eteläinen merialue.
Hankoniemen koko eteläinen merialue määriteltiin ekologisesti merkittäväksi merialueeksi (EMMA). Nykyinen EMMA-aluerajaus on lännen puolella jopa laajempi kuin mitä se on Tammisaaren ja Hangon saariston ja Pohjanpitäjänlahden Natura-alueessa. Kartta: VELMU
Hankoniemi on osa ensimmäistä Salpausselkää ja maaperältään ja rannoiltaan laajalti hiekkapohjaista. Alueen ominaispiirteisiin kuuluvat pitkät ja laajat hiekkarannat sekä vedenalaiset hiekkapohjat. Hankoniemi on meriajokkaan pääasiallista esiintymisaluetta Suomenlahdella ja meriajokasniityt peittävät laajoja alueita muun muassa Kolavikenissä. Hankoniemessä esiintyy runsaasti myös muita putkilokasveja ja vedenalainen maisema saa joskus akvaariomaisia piirteitä, niin kirkasta vesi on!


Merenpohja, jossa vallitsee meriajokasniitty hiekkapohjalla.
Hankoniemen meriajokasniittyä. Kuva: Juuso Haapaniemi / Metsähallitus
Vedenalainen ja kiskasvetinen kuva, jossa on yksittäisiä vesikasveja siellä täällä. Vesikasvien päällä kasvaa hieman punahelmilevää.
Hiekkapohjalla kasvaa ainakin tähkä-ärviää sekä hapsivitaa, jotka ovat Itämeren yleisimpiä putkilokasveja. Myös punahelmilevä viihtyy ja kasvaa muuhun vesikasvillisuuteen kiinnittyneenä. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus
Vedenalainen maisema, jossa vesi on turkooosin väristä ja vallitseva laji on vitakasvillisuus. Pohjalla on myös punalevää sekä sini- ja liejusimpukkaa.
Matalilla alueilla aurinkoisina päivinä vedenalainen maisema Itämeren eteläisillä merialueilla, kuten Hankoniemellä, saa turkoosin värisiä vivahteita, ja vesikasvillisuus kukoistaa. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus
Mitä muita vedenalaisia luontoarvoja monipuolinen Hankoniemi tarjoaa? Alue ei ole pelkkää hiekkapohjaa, mikä tuli ilmi jo tämän blogin ensimmäisestä kuvasta, vaan alueelle ominaisia luontotyyppejä ovat myös riutat, jotka tarjoavat kasvualustan monipuolisille leväyhteisöille. Riuttalueilla esiintyy erittäin runsaasti rakkohaurua ja punaleviä, kun taas näkinpartaisia kasvaa erityisesti Västerfjärdenin suojaisassa fladassa. Hankoniemen meren pohjassa asustelee paikoillaan, mönkii tai kävelee myös monipuolinen pohjaeläimistö. Ja onpa alue myös tärkeä poikasalue kampelakannoille!


Avomerta, jonka keskellä on vedenalainen riutta. Riutta näyttää sinisen väriseen mereen verrattuna ruskealta alueelta. Kaukaisuudessa siintää myös yksittäisiä luotoja ja saaria.
Västerharun riutta Hangon länsipuolella jää juuri ja juuri vedenpinnan alapuolelle. Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus
Vedenalainen kuva pinnan läheisyydessa kasvavasta rakkohaurusta.
Aina niin kuvauksellinen rakkohauru. Kuva: Juuso Haapaniemi / Metsähallitus
Vedenalainen kuva punaleviin kuuluvasta haarukkaleväkasvustosta, joka kasvaa kalliolla ja jota ympäröi ruskoleviin kuuluva rakkohauru.
Punaleviin kuuluva haarukkaleväkasvusto rakkohaurun ympäröimänä. Kuva: Olli Mustonen / Metsähallitus
Vedenalainen kallioriutta, jossa kasvaa monipuolisesti sekä uposkasvillisuutta kuin punalevää ja rakkohauruakin.
Pirteän vihertävää haurakasvustoa. Haurat ovat uposkasveja, jotka yleensä viihtyvät lieju-, hiekka- tai sorapohjilla, mutta jos kallion päälle on kertynyt irtonaista maa-ainesta, miksipä ei se kelpaisi kasvualustaksi. Haurakasvuston ympärillä kallioon kiinnittyneenä kasvaa punahelmilevää ja näkyypä taustalla rakkohaurupuskakin; monimuotoisuutta parhaimmillaan. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus 
Vedenalainen otos kivistä, joiden päällä on kymmenittäin ruskean värisiä limakotiloita.
Lymnaea -suvun limakotilot tulevat niin hyvin toimeen Itämeren laimeassa murtovedessä, että Itämeren viimeistä vähäsuolaista kehitysvaihetta on kutsuttu Limneamereksi. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus
Sirokatkarapu vedenalla vihreän rihmalevän seassa.
Sirokatkarapu on 2000-luvulla voimakkaasti Itämereen levittäynyt vieraslaji. Sitä esiintyy ainakin Saaristomereltä Loviisaan ja myös Hangon vesillä sitä yleisesti tavataan. Vielä ei ole tietoa siitä, miten sirokatkarapu vaikuttaa Suomen alkuperäisiin lajeihin, kuten leväkatkarapuun, mutta kaikkiruokaisena sirokatkarapu on hyvä kilpailija. Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus
Merisukasjalkainen vedenpinnan alla vihreän rihmalevän seassa.
Merisukasjalkainen on vakuuttava peto voimakkaan leukansa ansiosta, jolla se nappaa suuremmat saaliseläimet. Isossa-Britanniassa lajia pidetään tärkeänä monimuotoisuuden indikaattorina, ja Hangon vesillä sitä myös elää. Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus
Kallioinen merenpohja, johon on kiinnittyneenä kymmeniä sinisimpukoita vieretysten.
Vedenpuhdistamona tunnettu sinisimpukka on yleinen Hangon merialueella. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus
Kampela merenpohjalla ison kiven juurella. Kivellä kasvaa rakkohaurua.
Suomen rannikon kampelakannat ovat heikentyneet, mikä johtuu rannikkovesiemme makeutumisesta sekä rehevöitymisestä. Suolapitoisuuden aleneminen heikentää kampelan lisääntymismahdollisuuksia, sillä kudun onnistuminen vaatii riittävän korkean suolapitoisuuden. Rehevöityminen taas aiheuttaa hiekkapohjien liettymistä ja lisää hapettomia alueita, joita kampelat välttelevät. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus
Myönnän nyt itsekin, että tämä blogiteksti kallistui enemmän Hankoniemen vedenalaisen luonnon hehkutukselle kuin mitä se keskittyi ihmispaineisiin; minkä meribiologi itselleen voi. Mutta, jotta ei menisi vain hehkutukseksi, niin Hankoniemeen kohdistuvista uhista merkittävimpänä voidaan pitää Itämeren yleistä rehevöitymistä, joka on uhka etenkin meriajokkaalle ja rakkohaurulle sekä muille niukkaravinteisuutta suosiville lajeille. Rehevöitymisen merkkejä on Hankoniemellä jo nähtävissä; rihmamaiset levät valtaavat alaa ja tukahduttavat alleen monivuotista vesikasvillisuutta ja avainlajeja, kuten rakkohaurua.

Lisäksi Hankoniemen eteläpuolella on huonokuntoisia lahtia, kuten Kattrumpan sekä Täktominlahti, jotka ovat voimakkaan ihmisvaikutuksen alaisia. Etenkin Kattrumpanin ongelmana ovat rajut ruoppaukset, joita joudutaan toistuvasti tekemään liikkuvan liejupohjan takia venevalkaman ylläpitämiseksi. Täktominlahteen taas on valunut vuosikymmeniä ravinteita ja lahden pohjalle kertynyt ravinnevarasto on kiihdyttänyt vesikasvillisuuden kasvua; lahti on paikoin kasvanut umpeen tähkä-ärviää, joka muodostaa läpipääsemätöntä kasvustoa ja tukahduttaa alleen muun vesikasvillisuuden. Täktominlahden edustella esiityy vielä ainakin meriajokasta, joten toivoa ei ole täysin menetetty. 

Hankoniemen mökitetyt lahdet ovat enemmän tai vähemmän ihmisen toiminnan muokkaamia, mikä tuottaa kohtuutonta rasitusta vedenalaiselle luonnolle. Ruoppaustoimenpiteistä voi aiheutua arvaamattomiakin haittavaikutuksia: vesi samenee, ravinteita vapautuu pohjasedimentistä veteen, kalojen kutualueita tuhoutuu ja ranta-alueita sortuu. Ruoppaamisen vaikutuksista sekä muista Itämerta uhkaavista ihmispaineista voit lukea lisää täältä

Vedenalainen maisema merenpohjasta, jonka on vallannut täysin ruskean värinen rihmalevä. Muutama vihreä vesikasvi pilkistää rihmalevän seasta.
Ylempänä olevat kuvat saattavat kaikki näyttää tulevaisuudessa tältä, jos rehevöitymistä ja pääosin maalta lähtöisin olevia ravinnepäästöjä ei saada kuriin. Hankoniemellä on paljon menetettävää meriluontonsa puolesta. Tehdään kaikkemme, jotta alueen vedenalaiset luontoarvot säilyisivät! Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus
Kuva Täktominlahden venesatamasta, jossa on laituriin kiinnityneenä sekä soutu- että moottoriveneitä. Rannoilla kasvaa järviruokoa.
Täktominlahden venesatama. Täktominlahden suojaisissa olosuhteissa viihtyy vallan erilainen vedenalainen luonto kuin ulkomeren tyrskyissä. Kuva: Julia Nyström / Metsähallitus
Vedenalainen kuva erittäin rehevöityneestä pohjasta. Pohjalla kasvaa tähkä-ärviää, joka on peittynyt rihmalevään. Keskellä kasvillisuutta kuljee sukeltajaa varten valkoinen linjanaru.
Täktominlahden tähkä-ärviäkasvustoa, jonka päällä kasvaa liiallisista ravinteista innostunutta rihmamaista levää. Tämänkaltainen päällyskasvusto tuskin tähkä-ärviää hirveästi haittaa, sillä matalassa vedessä valoa riittää. Keskellä kasvustoa kulkee linjanaru, jota tutkimussukeltaja, tai ehkä tässä tapauksessa tutkimussnorklaaja, käyttää suuntimena kartoittaessaan vedenalaista luontoa. Tiheä kasvillisuus luo haasteita yksittäisten lajien tunnistamiselle. Kuva: Lari Pihlanjärvi / Metsähallitus
Hangon kaupunkin vierasvenesatama, joka on täynnä purje- ja moottoriveneitä. Kuva on otettu ilta-aikaan ja taivaalla on harsomaista pilveä.
Hangon kesäillan vierasvenesatama on lomalaisia täynnä. Kuva: Julia Nyström / Metsähallitus
Viimeinen kuva osoittaa, että Hanko on monen veneilevän kesälomalaisen suosiossa. Vilkkaille ja kovan käyttöpaineen alla oleville merialueille merialuesuunnittelun onnistuminen on erityisen tärkeää. Hankoniemi ympäristöineen on juuri edelläkuvatunlainen esimerkkialue, johon kohdistuu käyttöpaineita laidasta laitaan. Suomen ympäristökeskus koordinoi valtakunnallista VELMU-ohjelmaa (vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelma), jota Metsähallituksen Luontopalvelujen meritiimi on ahkerasti merellä toteuttanut jo yli kymmen vuoden ajan tekemällä biologisia kartoituksia muun muassa sukeltamalla ja videokuvaamalla. Tämänkaltainen sinnikäs kartoitustyö on antanut hyvää taustamateriaalia ja työkaluja merialuesuunnitelun toteuttamiseksi!

Muistutellaan vielä mieleen hyvän veneilyetiketin muistilista:
  • Kunnioita luontoa, ja sen turvaamiseksi asetettuja rajoituksia ja kieltoja. Anna linnuille pesimärauha. 
  • Vesiliikenteen säännöt haltuun!
  • Varustaudu veneretkeen huolella.
  • Ennakoi ja suunnittele.
  • Suosi taukopaikkoina virallisia, karttaan merkittyjä tulenteko- ja rantautumispaikkoja.
  • Ota huomioon ja arvosta muita vesilläliikkujia.
  • Tee tulet vain merkitylle, viralliselle tulentekopaikalle.
  • Älä tee tulia lainkaan metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana. 
  • Vie roskat mukanasi ja tyhjennä käymäläjätesäiliö vastuullisesti.
  • Jaa veneretkestäsi vastuullisia somekuvia.

Aija Nieminen

tiistai 7. heinäkuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Ihmispaineet

Kirkasvetinen hiekkapohja, jossa kasvaa siellä täällä vesikasveja. Pohjalla on myös sinne kuulumattomia esineitä, muun muassa akku.
Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tarina tämän kuvan takana on varmasti mielenkiintoinen, mutta on sanomattakin selvää, että akut eivät kuulu meren pohjaan! Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus
Halusin aloittaa tämän blogikirjoituksen kauniilla vedenalaisella maisemalla, jossa on kuitenkin jotain pielessä. Toivon, että etenkin näin kesälomien aikana jokainen pysähtyisi hetkeksi miettimään, voiko teoillaan vaikuttaa Itämeren hyvinvointiin.

Kun tietää, minkälainen Itämeri voi parhaimmillaan olla, on toisinaan masentavaa kirjoittaa sen ainaisista uhista, joihin myös mediassa tehokkaasti keskitytään. Tosin, viime aikoina on näkynyt muutoksen tuulia, kun muun muassa YLE kysyi “Ovatko nämä kuvat todella Suomen vesiltä?”. Toki otsikossa ollaan yllättyneitä, kun kaikki ei olekaan vielä menetetty. Ja ehkä juuri siinä piilee pienen meribiologin turhautuneisuus, kun Itämeressä ON paljon upeaa vedenalaista nähtävää. Tämä tulee muun muassa ilmi EMMAt-esittelyssä -viestintäkampanjamme blogeista ja somepäivityksistä, jotka pursuavat mitä kauneimpia vedenalaisia otoksia! Toki kauneus on myös katsojan silmissä, ja ehkä meribiologi näkee Itämeressä kauneutta keskimääräistä enemmänmutta toivoa Itämeren suhteen ei todellakaan ole menetettyMutta katsotaanpa, mitkä tekijät kuormittavat Itämerta tällä hetkellä kaikista eniten.

Roskia siellä, roskia täällä, roskia, roskia, roskia... Roskat sekä Suomen kesän piknikit, festarit ja muut ulkoilmatapahtumat linkittyvät vahvasti keskenään. Roskista puhutaan jo kyllästymiseen asti, mutta fakta on se, että roskat ovat tällä hetkellä Itämeren pahimpia rasitteita. Yli 90 % mereen päätyvästä roskasta on peräisin maaltaSinänsä loogistasillä minne muuallekaan roskat päätyisivät kuin mereen, jos ne eivät sitten itsestään löydä tietä asianomaiseen keräysastiaanMeressä lojuvien roskien kirjo on lähes loputon, mutta erityisesti muovista on tullut oikea murheenkryyni. Edes me emme ole turvassa meressä lilluvalta muoviroskalta, joka haurastuessaan hajoaa mikromuoviksi eli mikroskooppisen pieniksi palasiksi, joita joku onneton eliö luulee ruuaksi. Näin mereen päätynyt roska päätyy takaisin ihmiselle luonnollista ravintoketjua pitkin, jonka huipulla olemme. Joidenkin lähteiden mukaan puolet merien mikromuovista on peräisin liikenteestä, eli toisin sanoen autojen kuluvista renkaista. Taas yksi hyvä syy vähentää autoilua! Seuraava kuvakavalkadi esittelee murto-osan tutkimussukelluksillamme vastaan tulleista Itämeren luontoon kuulumattomasta roinasta.


Epämääräinen, pyöreän muotoinen, ohut kappale meren pohjassa, jossa on ainakin keltsita, punaista, mustaa ja valkoista. Kappale on kulunut ja rapistunut.
Rapistuva roska, joka haurastuessaan saattaa muuttua mikromuovin kappaleiksi. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus
Kertakäyttöinen muovimuki? Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus
Meren pohjassa ilmeisesti käsikranaatti, jonka laukaisin osa vain on näkyvillä. Muuten kranaatti on levän ja merirokkojen peittämä.
Kranaatti pohjalla?! Tähän näkyyn ei kukaan sukeltaja haluaisi törmätä. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus
Karhu -merkkinen alumiiininen kaljatölkki meren pohjalla.
Huokaus! Kaljatölkit muovin ohella ovat Itämeren yleisimpiä roskia. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus
Meren pohjalla rakkohaurun ja rihmamaisen levän joukossa on muovipullon kappale.
Muovipullon hajoaminen meressä kestää jopa 450 vuotta. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus
Ruostunut ja hapristunut metallitölkki meren pohjassa.
Joskus roskat ovat olleet niin kauan meren pohjassa rapistumassa, että alkuperäistä tuotetta on vaikea tunnistaa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus
Oranssiin pelastautumispukuun pukeutunut henkilö kantaa merestä löytämäänsä auton rengasta polven syvyisessä vedessä.
Autojen renkaita ei Suomessa tavata normaalisti heittää mereen, mutta muualla maailmassa auton renkailla on jopa yritetty rakentaa keinotekoisia riuttoja, mikä on ennemminkin päätynyt ekokatastrofiin. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus
Ruskeaa lasia oleva pullo meren pohjassa.
Lasi säilyy meren pohjassa hamaan tulevaisuuteen. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus
Metallinen opastustaulu pinnalla, joja on juuri nostettu meren pohjasta. Taustalla lumpeen lehtiä.
Liekö joku kyllästynyt opastekylttiin ja viskonut sen mereen. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus
Kaksi pelastautumispukuista henkilöä pitelee lapsille ohuesta kankaasta tehtyä huvimajaa SUP-laudan päällä hiekkarannalla. Huvimaja on löydetty merestä.
Heppoinen lasten huvimaja lähtee pienelläkin tuulella livohkoon. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus
Kaunis vedenalainen maisema, jossa rakkohaurua ja punalevää kivikkoisella pohjalla. Joukossa on roskaa, kuten laudanpätkä ja vihreän värinen lasipullo.
Kaunis vedenalainen maisema menee pilalle sinne kuulumattomien vierasesineiden takia. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus
Metsähallituksen meritiimi on ollut keräämässä roskia itäisen Suomenlahden kansallispuistossa. Roskaa kertyi monta jätesäkillistä yhdeltä rannalta! Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus
Itämeren luontotyypeille ja meren pohjien eliöyhteisöille erityisesti ruoppaus, johon moni mökkeilijäkin enempää ajattelematta sortuu, aiheuttaa mittavaa haittaa. Emme ehkä aina hahmota yksittäisten tekojemme yhteisvaikutuksia. Metsähallituksen teettämässä kartoituksessa, jossa haluttiin tuottaa koko rannikon kattava aineisto ihmispaineista, todettiin ruoppauksia noin 30 000 kappaletta. Jos nämä kaikki ruoppaukset olisivat Suomen noin 1250 kilometrin pituisella rannikolla (saarten rantaviiva pois lukien) tasaisesti, niitä olisi noin 40 metrin väleinPieni- tai suurialaisen ruoppauksen yhteydessä meren pohja autioituu vähintään tilapäisesti, kun pohja-aineksen mukana poistuu pohjakasvillisuutta sekä -eläimistöä. Melko yleinen käsitys on, että kaikki vesikasvillisuus johtuisi rehevöitymisestä ja huonontaisi vedenlaatua, mutta asia on juurikin päinvastoin: useilla kasveilla ja levillä on vettä puhdistavia vaikutuksia. Kun vesikasvillisuus poistetaan, pohjan sedimenttiin sitoutuneita ravinteita pääsee helpommin vapautumaan veteen.

Ruoppausten yhteydessä myös kalojen kutualueita tuhoutuu, vesi samenee ja pohja liettyy. Usein ruopataan auki fladan (rannikon laguuni) kynnys, jonka ajatellaan parantavan vedenvaihtoa, minkä ruoppaus tekeekin, mutta samalla muutetaan fladan olosuhteita. Fladat lämpenevät keväisin kynnyksen ansiosta nopeammin kuin muu merialue ja monen kalalajin kutu on riippuvainen näistä suojaisista keitaista. Ruopattu fladan kynnys mahdollistaa kylmemmän meriveden pääsyn fladaan, jolloin flada ei enää sovellu kutualueeksi. Vesirakentamisen vaikutukset rajautuvat suhteellisen pienelle alalle, mutta muutos merenpohjassa on usein pitkäaikainen tai jopa palautumaton.


Kuvassa on ruoppaaja, jonka sivut on vuorattu auton renkailla. Ruoppaajan päällä on punainen, merikontin näköinen hytti.
Ruoppaaja Perämerellä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus
Tuulivoimalaa pystytetään ulkomerellä.
Tuulivoimalaa rakennetaan Kemin edustalla. Tuulivoimalat tuottavat ekologista energiaa, mutta rakennusvaihe, jossa merenpohjaa kaivetaan tai räjäytetään, on meriluonnolle aina rasite. Kuva: Pekka Lehtonen / Metsähallitus
Liialliset ravinnemäärät ja rehevöitymisen noidankehä, niistä on Itämeremme tehty”, moni ehkä miettii. Valitettavasti totuus ei ole kaukana etenkään Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Rehevöittävät ravinteet, etenkin typpi ja fosfori, sekä lämpimät kesäpäivät saavat aikaan monen lomalaisen harmiksi syanobakteerien massaesiintymiä eli tutummin sinileväkukintoja. Ravinteiden runsas määrä vedessä myös kiihdyttää perustuotantoa ja lisää levien kasvua. Kuollessaan levä vajoaa pohjaan, jossa sen hajottaminen kuluttaa vedestä happea. Pahamaineinen noidankehä on valmis, kun hapettomissa olosuhteissa pohjan sedimentistä pääsee vapautumaan siihen jo kertaalleen sitoutunutta fosforia. Ei siis riitä, että Itämereen päätyy ravinnekuormaa ulkoisista lähteistä, kuten maataloudesta ja kalankasvatuksesta, vaan rehevöitymisongelmaa lietsoo Itämereen aikojen saatossa kertyneet sisäiset ravinnevarastot.


Meren pohjan peittää kauttaaltaan vihreä, rihmamainen levä. Siellä täällä näkyy vähän rakkohaurua, joka yrittää kasvaa rihmalevän alla.
Liialliset ravinteet vedessä lisäävät etenkin yksivuotisen rihmamaisen levän kasvua, joka tukahduttaa monivuotisen rakkohaurun kasvun. Rakkohaurua näkyy kuvassa esimerkiksi oikeassa alakulmassa. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus
Hapettomuudesta kärsivää mutaista meren pohjaa, joka on pintaväritykseltään lähes valkoinen, sillä siinä kasvaa Beggiatoa -suvun bakreereja, jotka muodostavat rihmamaista, vaaleaa kasvustoa.
Tältä näyttää hapettomuudesta kärsivä Itämeren pohja. Pinnan valtaa usein Beggiatoa -suvun bakteeri, joka muodostaa vaaleaa, rihmamaista kasvustoa, ja joka saa energiansa hapettamalla rikkivetyä. Hapettomalta pohjalta otettu pohjanäyte on mustaa mutaa ja haisee mädälle kananmunalle, joka on selkeä hapettomuuden merkki. Huolestuttavaa on, että hapettomia pohjia esiintyy yhä matalammilla alueilla, jopa vain muutaman metrin syvyydessä. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus
Pieni Itämeremme on maailman liikennöidyimpiä merialueita, jossa seilaa päivittäin 2000 laivaa. Tästä määrästä 95 % on rahtialuksia, joita eivät koske määräykset, mitä tulee ruokajätteen ja jäteveden purkamiseen sellaisenaan suoraan Itämereen. Tämä on omiaan lisäämään rehevöittävien ravinteiden määrää. Laivaliikenne on välttämätöntä, mutta se rasittaa herkkää meriympäristöä monin tavoin. Merenkulku aiheuttaa vedenalaista melua ja laivojen mukana kulkeutuu Itämereen myös vieraslajeja. Kansainvälinen merenkulkujärjestö on nimennyt Itämeren erityisen herkäksi merialueeksi, mutta pelottavinta on silti jatkuva suuren öljy- tai kemikaalivahingon riski, jota matala sisämeremme ei yksinkertaisesti kestäisi. VELMU-ohjelmassa on selvitetty, missä arvokkain meriluonto sijaitsee sekä rajattu ekologisesti merkittävät merialueet (EMMA-alueet), mistä on hyötyä, jos alueita öljyä torjuttaessa täytyy priorisoida. Myös merialuesuunnittelussa on tarkoitus keskittää esimerkiksi energiantuotanto- tai vesiviljelyalueita merialueille, missä negatiiviset vaikutukset ympäröivään meriluontoon saadaan minimoitua.


Suuri, Maersk line -niminen rahtialus satamaan kiinnittyneenä. Taustalla suuria merikonttien siirtämiseen tarkoitettuja nostokurkeja.
Suureen rahtialukseen mahtuu jopa yli 10 000 merikonttia. Kuva: Metsähallitus
Meren pohjaa, jossa rihmamaisen levän ja sinisimpukoiden keskellä on mustatäplätokko kalalaji.
Kuka se siellä lymyää? Jo Oulun seudulle levinnyt mustatäplätokko on aggressiivinen vieraslaji, joka voi syrjäyttää paikallisia kalakantoja. Ilmastonmuutoksen ennustetaan helpottavan uusien vieraslajien levittäytymistä Itämerelle. Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus
Entäpä sitten ilmastonmuutos? Sekin on uhka Itämeren herkälle ekosysteemille. Pohjoisen sijaintinsa takia Itämeren alueen lämpötila nousee enemmän kuin maapallolla keskimäärin.  Pohjanlahden veden lämpötilan ennustetaan nousevan jopa hieman enemmän kuin varsinaisen Itämeren. Etenkin talviajan lämpötilat kohoavat ja sademäärät lisääntyvät, mikä huuhtoo ravinteita maalta enenevässä määrin mereen. Talvisen merijään levinneisyys on jo pienentynyt ja kesto lyhentynyt. Lisääntynyt sadanta laskee Itämeren ennestään alhaista suolapitoisuutta, mikä ennakoi, että tulavaisuudessa makean veden lajit runsastuvat ja levittäytyvät laajemmalle alueelle. Kenelläkään ei ole kristallipalloa käsissään, emmekä pysty varmasti sanomaan, miltä Itämeren vedenalainen meriluonto tulee näyttämään vaikkapa 100 vuoden päästä, mutta muutokset heijastuvat varmasti koko Itämeren ravintoverkkoon sekä luonnon monimuotoisuuteen.


Kallioinen meren pohja, joka on täynnä leviä. Kalliolla kasvaa ainakin itämerenhaurua, vesisammalta ja rihmamaista levää.
Merenkurkussa, missä suolaisuus laskee nopeasti, esiintyy makeampaan veteen sopeutunutta vesisammalta sekä itämerenhaurua (Fucus radicans) rintarinnan. Aika näyttää, valtaako vesisammal enemmän alaa, jos Pohjanlahden suolaisuus laskee lisääntyneen sadannan myötä. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus
Itämeri ei ole poikkeuksellinen meri, mitä tulee liikakalastukseen ja kalakantojen hupenemiseen. Uusien pyyntimenetelmien myötä kalastus on tehostunut ja kalasaaliiden koko kasvanut, minkä ohella myös sivusaalismäärät ovat kasvaneetNykyisen kaltainen kalastuspaine on saattanut esimerkiksi Itämereturskakannat kriittiseen tilaan ja viime vuoden heinäkuu jäi historiankirjoihin, kun Euroopan komissio pysäytti turskan kalastuksen osassa Itämerta kokonaan. Kaupallisen kalastuksen kalastuskiintiöiden arvioimista hankaloittaa raportoimattoman ja väärin raportoidun kalan osuus. Esimerkiksi Puola raportoi lohisaalista yleisesti meritaimenena. Yksityishenkilö voi tehdä vastuullisia ruokakalavalintoja noudattamalla esimerkiksi WWF:n kalaopasta ja suosimalla lähikalaa: esimerkiksi särkikaloja syömällä ehkäistään rehevöitymistä.


Kaksi särkeä vedenalla ruovikon seassa.
Särjen syömisessä on järkeä, mikä pitää yhä enemmän ja enemmän paikkansa. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus
Itämeri tuottaa meille paljon iloa ja mahdollistaa monen vesi(urheilu)lajin harrastamisen. Ennusteissa on erityisen vilkas kesä vesillä ja onkin hyvä hetki muistuttaa Metsähallituksen laatimasta vesillä liikkujan veneilyetiketistä, joka sisältää kymmenen kohdan muistilistan. Kun ne ovat hallussasi, olet valmis nauttimaan Itämeren tarjoamista ikimuistoisista hetkistä!


Lähimeri on meille kaikille se tärkein meri. Pidetään yhdessä huolta Itämerestämme.” -Heidi Arponen, 8.6.2020 Maailman merien päivänä 

Aija Nieminen