tiistai 20. lokakuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Geodiversiteetti - Viirit, Pyhtää

 

vedenalaiskuva, aaltomuodostunutta hiekkaa

hiekkainen niemi, merta, pilviä
Pitkäviirin pohjoiskärjessä on pitkä hiekkasärkkä, joka kertoo, että olemme harjusaarella. Hiekkainen maisema jatkuu myös pinnan alla. (Kuvat: Ari O. Laine / Metsähallitus ja Maiju Lanki / Metsähallitus)


Oletko tullut ajatelleeksi, että sama pinnanmuotojen moninaisuus, jonka näemme maan päällä, jatkuu myös pinnan alla? Saaret ovat oikeastaan mäkien huippuja, ja rantavyöhykkeet rinteitä. Jos saari on kallioinen ja jyrkkärantainen tai vaikkapa siirtolohkareiden peittämä, samankaltainen maisema jatkuu melko todennäköisesti myös pinnan alla. Elottoman luonnon moninaisuutta kutsutaan vedenalaiseksi geodiversiteetiksi.

Itäisellä Suomenlahdella saariston geologia muuttuu itä-länsi-akselilla melko nopeasti. Virolahdella ja Haminan edustalla on kallioisia saaria, jyrkkiä rantoja ja syviä vesiä, mutta mitä lännemmäs kuljetaan, sitä matalammaksi ja kivikkoisemmaksi maisema muuttuu. Viimeisimmän jääkauden jäljet ovat hyvin nähtävillä niin silokallioiden kuin lukemattomien siirtolohkareidenkin muodossa, ja alueella on myös muutamia harjusaaria, jotka ovat kuin maantieteen oppikirjasta. Kallioperän osalta Itäinen Suomenlahti kuuluu Viipurin rapakivimassiiviin, ja juuri rapakiven ansiosta alueen kivet ovat usein kuin jättiläisen leikkaamia kuutioita. Maankohoaminen on täällä hitaampaa kuin muilla merialueillamme, vain noin 3 mm vuodessa.


lohkeillut rantakallio
Luonnonvoimien kuutioiksi lohkomaa rapakivikalliota Mustaviirissä. (Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus)

siirtolohkare rannassa, ihminen kiipeää kivelle
Itäisen Suomenlahden suuret siirtolohkareet ovat kiipeilijän unelma, mutta veneilijän painajainen. (Kuva: Hanna-Kaisa Lakka / Metsähallitus)


Pyhtään ulkosaariston uloimmissa osissa sijaitsevat Pitkäviirin ja Mustaviirin saaret kuuluvat koillis-lounaissuuntaiseen harjujaksoon. Tällä paikalla on siis viime jääkauden aikaan virrannut jäätikköjoki! Alue saikin EMMA-statuksen (ekologisesti merkittävä vedenalainen meriluontoalue) paitsi monimuotoisen meriluontonsa ja luonnontilaisuutensa vuoksi, myös monipuolisen geologiansa ansiosta. Pitkäviirin ja Mustaviirin saaret sekä lähiluodot vesialueita lukuun ottamatta kuuluvat Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon.

karttakuva: Viirien EMMA-alue
Viirien EMMA-alue sijaitsee Pyhtään uloimmassa saaristossa. Se on kooltaan reilut 22 neliökilometriä, ja alueen keskisyvyys on 11,8 metriä. Alue kuuluu Syteskeriä lukuun ottamatta suureen Itäisen Suomenlahden saaristo ja vedet -Natura-alueeseen. (Kartta: VELMU) 


Lähes kahden kilometrin pituinen Pitkäviiri on matala, pääosin koskemattomana säilynyt pitkittäisharju hiekkarantoineen, siirtolohkareineen ja laajoine rantamatalikkoineen. Saaren pohjoispäässä vaanii varomatonta veneilijää lähes kilometrin mittainen, kapea hiekka-sorasärkkä, joka matalalla vedellä on pinnan päällä, ja toisinaan taas kokonaan veden peitossa. Särkän itäpuolelta on aikoinaan otettu merisoraa, mikä näkyy edelleen jyrkkänä hiekkarinteenä ja syvänä kuoppana. Pitkäviirin kasvillisuus on mäntyvaltaista, mutta hienoilla hiekkarannoilla elää mm. erittäin uhanalainen piikkikasvi meriotakilokki sekä hyvin harvinainen kovakuoriainen, pulskasantiainen, jonka seuraavaksi itäisin esiintymä on Hangossa.


hiekkasärkkä, meri, ihmisiä särkällä
Pitkäviirin pohjoispään hiekkasärkkää pitkin voi leppeillä kesätuulilla kahlata. (Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus)


saaren ranta, erikokoisia kiviä, hiekkaa, mäntymetsää
Pitkäviirin harjusaaren länsirannalla ovat edustettuina kaikki geologiset raekoot hienosta hiekasta jättimäisiin siirtolohkareisiin. (Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus)



vedenalaiskuva, kiviä, merirokkoja, hiekkapohjaa
Rannan hiekka ja kivikko jatkuu pinnan alle, mutta täällä kiviä peittävät pienet merirokko-äyriäiset. (Kuva: Ari O. Laine / Metsähallitus)


Pitkäviirin eteläpuoliset saaret ja luodot ovat kallioisia ja kivikkoisia. Mustaviiri on suurehko, metsäinen saari, jonka pohjoisosat ovat kivikkoisia, ja muut rannat pääosin hienoja kallioita. Muinaisranta eli pirunpelto muistuttaa Itämeren aiemmista vaiheista. Pinnanpäällisten luontotyyppien moninaisuus ilahduttaa, ja onpa saarella myös perinnebiotooppi: vuosittain talkoilla hoidettu niitty, joka vie ajatukset vuosikymmenten takaiseen aikaan, jolloin saarella asui Grönholmien perhe. Mustaviirissä on myös UNESCOn maailmanperintökohde, nimittäin Hammerfestistä Mustallemerelle ulottuvan Struven ketjun Suomen eteläisin kolmiomittauspiste, joka nykyisellään on vain vaatimaton reikä kalliossa. Kolmiomittausketjun avulla määritettiin maapallon mittoja ja muotoja 1800-luvulla. Kulttuurihistoriallista merkitystä on myös yhdellä maan komeimmista jatulintarhoista, joka sijaitsee Mustaviirin pohjoisosassa.


muinaisranta eli valtavasti päänkokoisia kiviä
Mustaviirin muinaisrantaa... (Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus)



vedenalaiskuva, pään kokoisia kiviä
...ja Viirien nykyistä rantaa. Kivet hioutuvat pyöreiksi aaltojen syleilyssä. (Kuva: Ari O. Laine / Metsähallitus)


Syteskerin (Söderskär) matala ja vähäpuustoinen kalliosaari on tunnettu monipuolisesta merilinnustostaan. Viirien EMMA-alueella on myös muutamia luotoja ja kareja. Mustaviirin eteläpuolella sijaitseva Kolmikivi on saanut nimensä kolmesta kallioisella luodolla jököttäneestä jättimäisestä siirtolohkareesta; yksi lohkareista kuitenkin hävisi eräänä talvena jäiden valtavan voiman seurauksena, ja niinpä luodolla on nimestään huolimatta enää kaksi suurta kiveä. Harjujakso näkyy myös pinnan alla: saaria ja luotoja ympäröivä pohja muodostuu sorasta ja satunnaisista siirtolohkareista. Melko tasainen soraharju houkuttelee siikoja ja meritaimenia, ja alue onkin ollut perinteisesti tärkeä kalastusalue.


vedenalaiskuva, meriahdinparta, punalevä, suodattavat eläimet
Vedenalaisen luonnon loistoa Mustaviirin luoteiskärjessä: meriahdinpartaa, kalvomaista punalevää sekä levärupea ja merirokkoja. (Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus)


Entäpä vedenalainen luonto? Alueella on edustettuna kaikki ulkosaariston pohjanlaadut, ja niinpä eliöstökin on poikkeuksellisen monimuotoinen. Pitkäviirin pohjoispäässä, särkän kainalossa on matala hiekkarantainen lahti, jossa kasvaa edustavia näkinpartaisniittyjä ja laaja kirjo vedenalaisia putkilokasveja. Putkilokasveja, kuten vitoja ja hauroja, löytyy myös kaikista hiukankaan suojaisemmista hiekka- ja sorapoukamista Pitkä- ja Mustaviirin ympäristössä. Aallokolle alttiimmilla paikoilla kasvaa jouhilevää. 


vedenalaiskuva, pieniä näkinpartaisia hiekkapohjalla
Pienet mukulanäkinpartalevät elävät Pitkäviirissä haasteellisessa ympäristössä hienolla hiekkapohjalla, aaltojen heilutettavina. Ne ankkuroituvat pohjaan pienillä juuria muistuttavilla ritsoideilla. (Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus)

Kukkiva merisätkin kuvattuna pinnan alta ja päältä
Merisätkin kukkii Mustaviirin pohjoisosan poukamassa. (Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus)


vedenalaiskuva, ahvenvitoja hiekkapohjalla
Ahvenvitoja hiekkapohjalla Mustaviirin ja Kaiskeri-luodon välisessä salmessa. (Kuva: Ari O. Laine / Metsähallitus)

Mustaviirin, Syteskerin ja luotojen rantavyöhykkeet ovat sekapohjaa, lohkareikkoa tai kalliota, joissa kasvaa monipuolisesti ulkosaariston viher-, rusko- ja punaleviä. Alueella on poikkeuksellisen hienoja ja puhtaita rakkohaurukasvustoja, jotka eivät kalpene läntisille serkuilleen kuin enintään koonsa puolesta. Rakkohauruvyöhykkeen syvemmällä puolella kasvaa usein punalevävyöhykkeen sijaan itäiselle Suomenlahdelle tyypillinen meriahdinpartamatto. Alueen ainutlaatuisuudesta kertoo myös se, että täällä esiintyvät kaikki ulkosaaristossa mahdolliset Natura-luontotyypit eli ulkosaariston luodot ja saaret (1620), harjusaaret (1610), vedenalaiset hiekkasärkät (1110) ja vedenalaiset riutat (1170).


vedenalaiskuva, rakkohaurua, punalevää
Puhtaat rakkohaurukasvustot hulmuavat Viirien alueen kovilla pohjilla. (Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus)



vedenalaiskuva, rihmaleviä kivien päällä, kalanpoikasia
Kauniin pehmeä rihmalevävyöhyke toimii kalojen lastentarhana. (Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus)


Historiallisia jälkiä ja yksittäisiä kansallispuistoon kuuluvia rakenteita lukuun ottamatta Viirien EMMA-alue on hyvin luonnontilainen. Kulkijoita on melko vähän, sillä saaret sijaitsevat kaukana meren ja säiden armoilla, ja rantautuminen saariin on haastavaa. Parhaillaankin meri tuoksuu, aallot lyövät rantakivikkoon ja helisevät hiekkarannalla, ja tuuli humisee männiköissä. Sulje silmäsi ja voit kuvitella olevasi yhdellä Itäisen Suomenlahden hienoimmista saarista.

-            -  Maiju Lanki, meribiologi


hiekka-soraranta, räpylänjäljet hiekalla
Ihminen on vain vieras vakiasukkien rinnalla. (Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus)


***

Jäikö tiedonnälkä? Lue lisää tietoa täynnä olevista EMMA-teemablogeista:

Kiviset & soraset eli vedenalainen geodiversiteetti rannikollamme:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-geodiversiteetti_10.html 

Mitä luonnontilaisuus tarkoittaa Itämerellä? Onko se edes mahdollista?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/09/emmat-esittelyssa-teema-luonnontilaisuus.html

Tutustu Itämerta uhkaaviin ihmispaineisiin:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-ihmispaineet.html

Missä Itämeren kalat oikein syntyvät?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-kalantuotantoalueet_10.html

Niin siis mikä EMMA?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html

Ai pinnan allakin on luontotyyppejä?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html

Merenpohjalla on monimuotoisia eliöyhteisöjä! http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html

Myös pinnan alla on uhanalaisia lajeja:

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-uhanalaiset-lajit.html


#metsahallitusmerella
#luontotyypit
#meriEMMAt
#metsahallitus
#VELMUohjelma

#itameri

 

tiistai 13. lokakuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Geodiversiteetti - Ouran saaristo

 



Omalaatuisen Ouran saariston tavoittamista luontoäiti ei ole tehnyt meille helpoksi. Mitä pohjoisemmaksi veneellä Selkämerta kulkee, sitä kivikkoisemmiksi ja matalammiksi sen vedet muuttuvat. Merenkävijän kulku käy haasteelliseksi. On pysyttävä merkityillä väylillä tai tunnettava vedet kuin omat taskunsa. Arvaamattoman lisämausteen alueelle tuovat pohjakiviä siirtelevät ahtojäät. Ja jos pääseekin veneellään luovimaan matalikkojen ja salakavalien vedenalaisten kivilabyrinttien halki, rannassa odottavat piikikkäät tyrnipensaikot ja tiheät katajikot. Jos pääsee rantautumaan, voi huomata joutuneensa vaikeakulkuiseen saareen, joka koostuu vain suurista kivistä ja lohkareista. 

Ouran saariston EMMA-alue sijaitsee Merikarvian ulkosaaristossa, aavan ulkomeren reunalla. Kartta: Lasse Kurvinen/Metsähallitus. 

Ouran saaristo on kuitenkin kaiken vaivanäön väärti.  Ainutlaatuinen ulkosaariston saariryhmä koostuu sadoista pienistä saarista ja luodoista, joilla on näennäisestä karuudestaan ja vähäpuustoisuudestaan huolimatta hyvin monimuotoinen luonto niin pinnan alla kuin päälläkin. Pienipiirteisessä saarten mosaiikissa kukoistavat monenlaiset elinympäristöt, joiden kasvilajisto on hyvin vaihtelevaa. Yhtäälle muodostuu avointen kalliorantojen lajistoa, toisaalle suojaisten lahdenpohjukoiden elinympäristöjä tai kuivaa nummimaista varpukasvillisuutta. Uloimmat pikkuluodot ovat karuja ja vähälajisia, suurempien saarten keskiosista taas löytyy jopa reheviä, soistuneita painanteita.  


Ouran saaristo EMMA-alue kuuluu Natura 2000 -verkostoon ja on myös HELCOM MPA -merisuojelualue. Osa saarista kuuluu Selkämeren kansallispuistoon. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.


Kivikkorannat ja tiheät tyrnipensaikot suojaavat saaria rantautumiselta. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Geologialtaan Ouran saariston EMMA-alue on omintakeinen ja monimuotoinen. Kallioperä muodosttuu dioriitista ja kiilleliuskeesta. Aluetta peittää hyvin lohkareinen moreenikerros, jonka vuoksi saaret ovat lähes kauttaaltaan louhikkoa, mutta joukosta löytyy myös kallio- ja somerikkosaariakin. Louhikkoisuus näkyy veden allakin: pohjat ovat kivikkoisia ja pinnan alla risteilee pohjasta kohoavia kivikkoharjanteita. Ouran saariston vedenalaiset ulkoriutat muodostuvat valtavista kivenlohkareista. Vesialueet ovat pääsääntöisesti matalia ja maankohoamisen vuoksi alueella on runsaasti pehmeäpohjaisia matalia lahtia ja useita fladoja ja kluuvialtaita. 


Kiviä on kaikenkokoisia, nyrkinkokoisista aina valtaviin siirtolohkareisiin saakka. Kiviä ja lohkareita on myös salakavalasti pinnan alla, minkä vuoksi saarten seassa veneily vaatii tarkkuutta -ja varapotkurin matkaan mukaan. Kuva: Anniina Saarinen/Metsähallitus.


Kivikkorantojen lisäksi Ouran saariston EMMA-alueelta löytyy maankohoamisen loiventamia hiekka- ja somerikkorantoja. Kuva: Anniina Saarinen/Metsähallitus.

Vedenalainen monimuotoisuus on Ouran saariston EMMA-alueella runsasta. Saaristoalueen matalat, pehmeäpohjaiset lahdet ja laguunit ylläpitävät huikeaa vesikasvien ja levien lajikirjoa. Ouran saariston sisäosien suojaisissa fladoissa ja laguuneissa on mm. punanäkinparran, karvanäkinparran ja mukulanäkinparran muodostamia tiheitä näkinpartaisniittyjä. Hapsivita, merinäkinruoho ja merihapsikka muodostavat myös paikoin laajoja kasvustoja lahdelmiin. Lisäksi lahdissa viihtyvät mm. ahvenvita, kalvas- ja kiehkuraärviä, merihaura sekä hapsi- ja pikkuluikka. Ouran saaristossa kasvaa myös kaksi vesisammallajia ja edustava joukko erivärisiä levälajeja.  


Matalissa, pehmeäpohjaisissa merenlahdissa viihtyvät niin vesikasvit kuin näkinpartaislevätkin. Kuvassa tähkä-ärviää (Myriophyllum spicatum) sekä puna- ja mukulanäkinpartoja (Chara tomentosa ja aspera). Kuva: Joonas Hoikkala/Metsähallitus.


Uhanalaiseksi luokiteltu nelilehtivesikuusi (Hippuris tetraphylla) on matalien merenrantojen kasvi. Se on harvinaistunut vähentyneen rantalaidunnuksen seurauksena. Kuva: Jamina Vasama/Metsähallitus. 


Ouran saariston pohjoisosien avoimille kivikkopohjille luonteenomaisia ovat laajat rakkohaurukasvustot. Alueen kivikkoisilla hiekka- ja savipohjilla kasvavat merisätkin, tähkä-ärviä, useita vitalajeja, kiertohapsikka ja monia näkinpartaislajeja. 
 
Ourien lohkareisilla ulkoriutoilla loistavat värikkäät monimuotoiset punaleväyhteisöt. Alueelta on löydetty ainakin seitsemää eri punalevälajia, esimerkiksi haarukkalevää, punahelmilevää, musta- ja purppuraluulevää sekä punanukkia.

Ouran saaristo on tärkeä elinalue monelle uhanalaiselle kasvilajille. Saarten rannoilla voi törmätä esimerkiksi uhanalaiseen nelilehtivesikuuseen. EMMA-alueen merenpohjilla on myös uhanalaisia ja taantuvia eliöyhteisötyyppejä. Haura- ja hapsikkapohjat sekä merinäkinruohopohjat on luokiteltu silmälläpidettäviksi, punalevä- ja rakkohaurupohjat taas uhanalaisiksi luontotyypeiksi.


Meriveden suolapitoisuuden vähentyessä rakkohaurut (Fucus vesiculosus) muuttuvat kitukasvuisemman näköisiksi. Selkämerellä voi samoilta alueilta löytää sekä leveälehtisiä että varreltaan kapoisempia kasvustoja. Kuva: Heidi Arponen 


Ulkosaariston avoimet kivikkoriutat ovat valoa vaativien punalevien ja rakkohaurujen suosiossa. Kuva: Heidi Arponen. 


Ruskeita pallomaisia kasvustoja muodostava meriruskomyhky (Leathesia marina) on yksi Ouran saariston EMMA-alueen erikoisimpia ruskoleviä. Kuvassa se muodostaa helminauhoja hapsividan haaroihin. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.


Ouran saaristo on tärkeä ja monipuolinen alue erityisesti meri- ja saaristolinnuille. Alueella ei ole yksittäisiä suuria lintuluotoja, vaan saaristolinnusto jakautuu tasaisemmin alueen pienille kiville ja karikoille.  
Ouran EMMA-alueella tapaa mm. merihanhia, lapasotkia, pilkkasiipiä, merikotkia ja merikihuja. Kivikkoinen ympäristö sopii hyvin pesäpaikoiksi riskilöille. Saarten suojaiset ja matalat lahdet ovat rauhallisia elinalueita puolisukeltajille, kuten sinisorsille, taveille, haapananoille ja lapasorsille. Pääosa vesilinnuista on kuitenkin sukeltajasorsia, joista haahka, tukkasotka sekä iso- ja tukkakoskelo ovat runsaslukuisia.  Alueelle ovat levittäytyneet myös kyhmyjoutsen ja kanadanhanhi. Lokkilintuja on saariston alueella paljon. Eniten pesii kalalokkeja, mutta myös harvinaistunut selkälokki, merilokki, kala- ja lapintiira sekä räyskä kuuluvat linnustoon. Alueella on myös kahlaajia, kuten karikukko, rantasipi ja tylli.


Maankohoamisen johdosta Ouran saaristossa on merestä irtikuroutuvia fladoja ja kluuvijärviä. Kuvassa  Hamskerin, Hevosluodon ja Skrakan saarten välissä olevia matalia laguuneita ylhäältä ilmasta kuvattuina. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.


Ouran saariston EMMA-alueella on vähän vapaa-ajan asutusta. Saaristoalueen luonnontilaisuutta lisää sen vaikeakulkuisuus ja etäisyys rannikosta. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.


Selkämerellä on vuosisatojen mittainen arvokas kalastuskulttuuri. Saarilla ja rannoilla tämä näkyy muun muassa muinaisina veneenpitopaikkoina, verkkojen kuivatuspaikkoina,
jatulintarhoina, yöpymispaikkoina ja kalastukseen liittyvien rakennusten raunioina. Myös Ouran EMMA-alueella on arkeologisia kohteita, jotka ovat osa ulkosaarten vanhinta kalastuskulttuuria: Hamskerin saaresta voi löytää useita kalastajien yöpymispaikkoina käytettyjä tomtning-jäännöksiä ja kivikehän, jonka ikä ja käyttötarkoitus ovat tuntemattomia. 
Merenkulun historiasta muistuttavat merenpohjilta löytyvät hylynkappaleet ja puuankkureiden jäänteet. Saarten vanhasta laidunkäytöstä taas kertovat mm. lohkareikkojen ja katajikkojen lomissa sinnittelevät harvinaiset noidanlukkokasvit.

Historiallinen Ouran pooki on koko saariston tunnusmerkki. Kuva: Heidi Arponen


Ouraluodon luotsiasema ja satama. Luotsiasemalla oli luotsaustoimintaa vuoteen 1968 saakka. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.


Osa merenkulun kulttuuriperintöä ovat Ouran pooki Pookikarilla ja Ouraluodon luotsiasema. Ouran pooki rakennettiin 1850 -luvulla. Tämän valottoman tunnusmajakan tehtävänä oli luotsata merenkulkijoita turvallisesti avomereltä Merikarvian satamaan. Ensimmäinen luotsitupa kohosi Ouraluotoon vuonna 1851 ja nykyinen luotsiasema on rakennettu sen paikalle 1937. Luotsiaseman pihassa säilynyt ns. ryssänkasarmi rakennettiin alun perin 1916 saaressa asemapaikkaa pitäneille venäläisille sotilaille majoitusrakennukseksi. 


Tyynen illan sininen hetki Ouran saaristossa. Kuva: Heidi Arponen.


Jos Ourilla saarten ja luotojen määrä on silmiinpistävää, on hiljaisuus taas korvin kuultavaa. Ouran saariston EMMA-alue on sijaintinsa ja vaikeakulkuisuutensa takia säilynyt varsin luonnontilaisena saaristoalueena.  Ouran saaristossa luonnonäänet hallitsevat äänimaisemaa ja ihmistoiminnasta peräisin olevan melun määrä on vähäinen.

Heidi Arponen, meribiologi




Luonnontilaisuus merialueilla


Kiviset&Soraset eli vedenalainen geodiversiteetti

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-geodiversiteetti_10.html



maanantai 12. lokakuuta 2020

Taide ja luonnonsuojelu ne yhteen soppii

Usko tai älä, Metsähallituksen Luontopalvelujen luonnonsuojelutiimi on usein käsikynkässä taiteen kanssa. Kimpassa mennään ja vielä samaan suuntaan. Moni mieltää luonnonsuojelun kaukaiseksi asiaksi taiteesta, erityisesti moni meistä luonnonsuojelutyötä tekevistä. Onneksi innovatiivisia ajatuksia, taiteilijoita, luonnonsuojelijoita ja asiantuntijoita kuitenkin löytyy ja yhteisen tekemisen syrjään päästään usein kiinni. 

Lauantaina kävin Oulun Taidemuseosa katsomassa Inka Niemisen näyttelyn Sea-changes. Hailuotolainen kuvataiteilija otti minuun yhteyttä kesällä ja kertoi avaavansa syksyllä näyttelyn, johon on tehnyt suuria keraamisia taideteoksia Hailuodon savesta. Hän oli törmännyt videoihin, joita kansallinen vedenalaiskartoitusohjelma VELMU (2014) ja Saumaton Perämeri -hanke SEAmBOTH (2019) olivat ottaneet Metsähallituksen meritiimin toimesta Hailuodon pohjoispuolelta löytyneistä vedenalaisista savikanjoneista ja -labyrinteistä. Inkaa kiinnosti tuoda tuon saman Hailuotoon asti yltävän savijuosteen vedenalaiset osat näyttelyyn videon avulla, ja siitä se yhteistyö sitten lähti.

Vedenalaista savikanjonia videolla seinälle heijastettuna, etualalla ajopuista tehty taideteos lautasta
Inka Niemisen näyttelyssä Sea-changes savikanjoneihin pääsee sukeltamaan täysin kuivin jaloin. Kuva Oulun Taidemuseon näyttelystä, Essi Keskinen / Metsähallitus.

Meritiimi ja taide ovat kohdanneet aiemminkin. Saaristomerelle perustettiin aikanaan Dalskärin patsaspuisto, johon lukiolaiset loivat veteen upotettavia patsaita. Patsaspuiston perustamisesta voi lukea lisää täältä ja täältä.

Betonipatsas veden alla: nainen makaa selällään ja pitelee kukkaa päänsä päälle nostetuilla käsillä
Dalskärin patsaspuistoon voi tutustua sukeltamalla Saaristomeren syvyyksiin. Kuva: Kevin O'Brien / Metsähallitus.

Saumaton Perämeri SEAmBOTH -hankkeessa kokeiltiin tieteen ja taiteen yhdistämistä sidosryhmille suunnatussa työpajassa. Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään ja oululainen kuvataiteiija Hanna Holopainen opasti meidät action-maalaamisen saloihin (Jackson Pollockin jalanjäljiljilkiä seuraten). Jokainen ryhmä alkoi työstää omaa taideteostaan, joka hetken kuluttua piti luovuttaa seuraavalle ryhmälle, joka taas jatkoi teoksen kimpussa. Prosessilla haluttiin symbolisoida sitä, kuinka merialuesuunnittelussakin jokaisella sidosryhmällä on omat näkemyksensä ja tarpeensa ja vaikka lopputulos on kaikkien yhteinen tekele ja kenties yksittäisen taiteilijan kannalta kompromissi, se voi kuitenkin kokonaisuudessaa  olla hyvä ja toimiva ratkaisu. Tauluista ainakin tuli komeita. Täältä voit englanniksi lukea enemmän työpajasta.

Henkilöitä maalaamassa lattialla olevalle kankaalle taideteosta
Yhteistyöllä syntyy toimintatauluja. Kuva Essi Keskinen / Metsähallitus.

Maaluonnonkin puolella taidetta ja luonnonsuojelua yhdistetään riemulla. Luonnon ja luontokokemuksien sanoittaminen voi edelleen hyvin, minkä osoittaa Beetles LIFE -hankkeessa järjestetty Biisisanoittamo-kilpailu. Kisan aiheena oli uhanalainen luonto. Sen voittaneen sanoituksen ensiesityksen voi katsoa ja kuunnella tällä oheisella videolla, jossa kappaleen esittää laulaja ja lauluntekijä Jouni Aslak.

Kuudes aalto -kappaleen ensiesitys nähtiin Nuuksiossa lauantaina 5. syyskuuta. Kappale on julkaistu YouTubessa ja Spotifyssä:



Lisää työstämme uhanalaisten hyönteislajien eteen voi lukea täältä.


Biisisanoittamon järjesti Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak)


Mutta miksi taidetta pitäisi tehdä luonnonsuojelusta? Miksi ihmeessä ei? Luonto on kirvoittanut Suomen ja maailman taiteilijoilta mitä moninaisimpia suorituksia vuosisatojen ja -tuhansien ajan. Ensimmäiset taideteokset ovat olleet maaväreillä ja hiilellä luonnosteltuja eläimiä luolien seinissä. Biologit tutkimusmatkailijoiden purjelaivoissa kolmesataa vuotta sitten ovat maalanneet mitä kauneimpia kuvia matkoillaan löytämistään lajeista. Tästä tieteen ja taiteen yhdistämisestä onkin sitten vain enää pikkuruinen kivenheitto suoraan uonnonsuojeluun. Vaikka luonnonsuojelu on vakava asia ja sitä tekevät vakavasti otettavat asiantuntijat, viesti menee kuitenkin useammalle perille, kun se esitetään hieman eri kanavaa pitkin ja eri muodoissa.


Inka Niemisen näyttelyssä keraamista nojatuolia ihmettelevä museossakävijä näkee videolta ainutlaatuisia vedenalaisia geologisia savimuodostumia, jotka on jo lisätty mm. Suomen ekologisesti merkittävien vedenalaisten merialueiden (EMMA) listalle (lue EMMA-alueista enemmän täältä). Sukeltaja voi ihmetellä Saaristomeren patsaspuistossa sitä, kuinka nopeasti veden alle upotetut ns. keinotekoiset riutat eli patsaat peittyvät meriluonnolla - sinisimpukoilla, rihmalevillä, rakkohauruilla ja selkärangattomilla eläimillä. Sattumalta Nuuksion kansallispuistoon lauantaina 5.9.2020 osunut lenkkeilijä on päässyt kuulemaan Kuudes aalto -kappaleen kantaesityksen ja saattanut saada kipinän ottaa selvää, mikä on kuudes aalto, paitsi tietysti uuden kappaleen nimi (niille jotka eivät vastausta tiedä, voin paljastaa, että kuudes aalto viittaa kuudenteen sukupuuttoaaltoon, jonka syntyyn ihminen ja hänen ympäristönmuokkauksensa on selkeästi pääsyyllinen).Ensi kesänä voi koko perhe ihmetellä kartanokimalaisen elämää luonnossa tapahtuvassa konsertissa, joka siirtyi koronaevakkoon tältä kesältä. Lue enemmän Luonnon konserttisalista täältä.


Taide ja luonto ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Nyt myös taide ja luonnonsuojelu sopivat helposti samoille areenoille.


Essi Keskinen, Beetles LIFE-teksti Ilkka Numminen


Kuudes aalto
San. Atte Komonen

Matkusta kanssani suuresta pieneen
taivalla varjosta valoon
sinulle sijaan kodikkaan kolon
sinne mahdut sä piiloon

Olet keijuna kaskessa, kolvana korvessa
kotona tässä
härönä haavassa, pedoilta piilossa
kotona tässä… metsän kainalossa lämpimässä

Matkusta kanssani suuresta pieneen
uskalla varjosta valoon
puhallan kanssasi yhteiseen hiileen
ei anneta maailman palaa

Olet keijuna kaskessa, kolvana korvessa
kotona tässä
härönä haavassa, pedoilta piilossa
kotona tässä…

Kun ratsastat harjalla kuudennen aallon, saat nimesi punaiseen kirjaan
kenelle kerron tarinan tämän, jos elonpuu jo maatua ehti

Olen keijuna kaskessa, kolvana korvessa
kanssasi tässä
härönä haavassa, hulluilta turvassa
kanssasi tässä… arkissa kiikkerässä

Matkusta kanssani suuresta pieneen
tee pienestä suurempaa

maanantai 5. lokakuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Geodiversiteetti - Rahjan saaristo

Sileää merenrantakalliota auringonlaskussa

Vaaleampi kiemurainen raita tummemmassa kalliopinnassa
Kalajoen eteläpuolelta löytyy Rahjan saaristo, jonka sileäksi kuluneet rantakalliot kertovat jääkauden tariana. Kuvat: Martin_Friedrichs_/ Metsähallitus

Rahjan saaristo on alue, joka on valikoitunut EMMA-alueeksi (ekologisesti merkittävä vedenalainen merialue, lue enemmän blogista) monimuotoisuutensa vuoksi. Rahjaan mahtuu kaikkea. Natura 2000 -luontotyypeistä alueelta löytyy jokisuisto, laaja matala lahti, riuttoja, fladoja (linkkien blogit englanniksi), kluuveja, rantaniittyjä ja vaikka minkälaisia maankohoamisrannan sukkessiovyöhykkeitä, kun noustaan keskivedenkorkeuden yläpuolelle. Monimuotoisuuden vuoksi veden altakin löytyy monenlaisia merenpohjan eliöyhteisöjä. Rahjan kasvillisuus on äärimmäisen monimuotoista. Terrestrisellä eli vesirajan yläpuolella on lukuisia uhanalaisia kasvilajeja, vesikasveista löytyvät paunikko ja nelilehtivesikuusi (linkkien blogit englanniksi), perässään pari alueellisesti uhanalaista lajia. Linnut sekä pesivät että pysähtyvät muutollaan Rahjassa ja lisäksi kaupallisesti merkittävät kalalajit harjus ja nahkiainen nousevat alueen läpi Isojokeen ja Siiponjokeen kutemaan. EMMA-raportti ynnää myös Rahjan erinäiset suojelustatukset: ”Alueen merkitystä kuvaa lisäksi se, että alue on kokonaisuutena tai osin mukana monessa eri suojeluohjelmassa: rantojensuojelu-, vesistöjen erityissuojelu-, koskiensuojelu- ja linnustonsuojeluohjelmassa.” Pelkästään maapuolen arvoja analysoitaessa Rahja nousee Suomessa sen kymmenen kärkiprosentin joukkoon, josta löytyy eniten korvaamattomia luontoarvoja.

Kotiloita kiipeilee vesikasveilla veden alla
Kotilot ovat löytäneet ärviät suojaisessa fladassa Rahjan saaristossa. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Avainsanoina Rahjan EMMA-rajauksen kohdalla on kuitenkin käytetty geodiversiteettiä eli geologista monimuotoisuutta ja monipuolista vesikasvillisuutta. Lue lisää EMMA-alueiden geodiversiteetistä täältä. Nämä liittyvät tietysti siinä mielessä yhteen, että monipuolinen geologia mahdollistaa myös monien erilaisten luontotyyppien ja elinympäristöjen muodostumisen alueelle. Rahja pitää sisällään mm. suojaisan jokisuiston, josta löytyy makean veden ja suojaisten alueiden kasvillisuutta (linkin blogi englanniksi), laajan ja matalan lahden, jota Rahjan saaristo suojaa tehokkaasti kovalta merenkäynniltä ja avoimen ulkosaariston, josta löytyy karuja kivikkoluotoja ja vedenalaisia riuttoja. Vedenalaiselta luonnoltaan Rahja on aikamoinen vedenjakaja. Esimerkiksi alueellisesti uhanalainen merinäkinruoho esiintyy Rahjassa aika lailla pohjoisimmilla levinneisyysalueillaan - se sinnittelee suolaisuusvaatimuksensa äärirajoilla n. 3,5 promillen suolapitoisuudessa. Toisaalta Perämeren nimikkolajit, vesisammalet (linkin blogi englanniksi), eivät viihdy Rahjassa - tästä sekä etelään että pohjoiseen siirryttäessä vesisammalia alkaa taas löytyä, mutta Raahen ja Kokkolan saariston väliin jäävällä pätkällä vesisammalet eivät viihdy. Liekö kyseessä sitten happamien alunamaiden vaikutus vai mikä, vesisammalia ei Rahjasta löydy. Myös uhanalainen laji nelilehtivesikuusi sinnittelee täällä, suhteellisen kaukana muista lajin esiintymistä.

Vesikasvin lehdet kurkottelevat tyynen pinnan päälle
Kiehkuraärviän (Myriophyllum verticillatum) lehdet kurkottelevat pinnan päälle tyynen fladan rantavedessä. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus.

Mitä erikoista Rahjan saaristossa sitten on, että se ansaitsee EMMA-statuksensa? Alue nousee esiin juuri geologisten kohteiden kirjon eli geodiversiteettinsä ansiosta. Rahjan saaristossa on paljon erilaisia geologisia kohteita suhteellisin pienellä alueella. Alue on maankohoamisrannikkoa ja sieltä löytyvät maankohoamisalueen eri vyöhykkeet. Muutenkin jääkauden merkit näkyvät Rahjan saaristossa hyvin (linkistä löytyy erittäin mielenkiintoinen englanninkielinen blogi Itämeren geologisesta historiasta). Rahjasta löytyy mm. drumliini-nimisiä moreenimuodostumia, jotka näkyvät kartallakin koillinen-luode -suuntaisina kapeina kalliorantaisina niemekkeinä. Siiponjoki taas on kasannut joen alapuolelle erityisen komean suistoalueen, koska Rahjan saaristo on aina suojannut jokisuistoa suuremmilta tuulilta, aalloilta ja veden sekoittumiselta. Monien saarten ja Rahjan mantereen rannat ovat luonnontilaisia, vaikka alueelta löytyykin vireää veneily- ja mökkeilykulttuuria.

Kartta: EMMA-rajaus ilmakuvan päällä
Rahjan saariston EMMA-rajaus. Kartta: VELMU.

Rahjassa kohtaavat siis arvokkaana kokonaisuutena geologia ja biologia, eteläisyys ja pohjoisuus, terrestriset, vedenalaiset ja jopa ilmanalan luontoarvot eli linnut.

Essi Keskinen (MH), Anu Kaskela (GTK), Aarno Kotilainen (GTK)

Vesikasveja alhaalta pintaan päin kuvattuna
Kalvasärviä viihtyy hyvin liejupohjaisissa suojaisissa fladoissa ja lahdissa, joita Rahjan sisäsaaristossa riittää. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus.

Vesikasveja suuren kiven juurella
Uposvesitähdet viihtyvät niin suojaisissa pehmeäpohjaisissa lahdissa kuin ulompana hiekka- ja sorapohjillakin. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus.

Kallioista merenrantaa auringonlaskussa
Rahjan saaristo on vilkkaassa virkistyskäytössä - sisäsaaristoon pääsee säällä kuin säällä, mutta ulkosaariston luodot ovat säiden ja tuulten armoilla. Kuva Martin Friedrichs / Metsähallitus.

Leväpalleroiden peittämä pohja
Ahdinpalleroiden irtonaisten pallukoiden peittämät pohjat ovat vielä mysteeri meribiologeillekin. Vuoden 2018 Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa ne päätyivät luokkaan DD - tiedonpuutteen vuoksi arvioimatta jätetyt luontotyypit. Rahjan saariston laajoista pehmeäpohjaisista ja suojaisista sisälahdista löytyy ahdinpalleropohjia.  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Tiheää vesikasvillisuutta veden alla
Pehmeistä pohjista pitävä Vaucheria -levä peittää suojaisia pohjia Rahjan saaristossa. Makean veden vesikasvi rannikkovesikuusi (Hippuris lanceolata) kurkottelee tiiviistä rihmalevänurmikosta. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus.

Kotilo rihmalevällä veden alla
Rahjan vedenalainen luonto on erikoinen sekoitus mereisempiä ja makeanveden lajeja. Pohjoisemman Perämeren vesisammalia ei enää juuri näy, mutta eteläisemmän Merenkurkun hieman suolaisemmasta pitäviä lajeja on vielä joitakin, kuten kuvassa vasemmalla näkyvä punahelmilevä (Ceramium tenuicorne), jolla kotilo kiipeilee. Kuva: Jussi-Tapio Roininen / Metsähallitus.

Murtovesisientä, joka näyttää rypyliäiseltä vaahtomuovilta
Murtovesisientä löytyy lähes joka paikasta veden alta koko Suomen rannikolta. Murtovesisieni on suodattaja, joka imee sisäänsä vettä, josta siivilöi sekä happea että ravinnehiukkasia, ja puskee sitten käytetyn veden ulos. Murtovesisieni tarvitsee kiinteää pintaa kiinnittyäkseen, esimerkiksi kiven, kallion, laiturintolpan tai hätätilassa vaikka suurehkon pikkujärvisimpukan kuoren. Kuva: Jussi-Tapio Roininen / Metsähallitus.

Vesikasvi pohjalta pintaan päin kuvattuna
Merinäkinruoho (Najas marina) sinnittelee Kalajoen ja Rahjan alueilla pohjoisimmalla levinneisyysrajallaan. Merinäkinruoho pitää suolaisemmasta vedestä ja kasvaa Rahjassa yksittäin muutaman sentin mittaisina pieninä versoina, kun se etelämpänä voi muodostaa tiheitä niittyjä. Rahjassa piikikäs merinäkinruoho on luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus.

Kaksi vesikasvia kuvattuna pohjasta pintaan päin, aurinko näkyy taivaalla pinnan läpi
Kalvasärviä on yleinen vesikasvi Rahjan saaristossa. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus.


Pieniä pystyjä "keppejä" kiven pinnalla veden alla
Runkopolyyppien jättämät ruskeat "juuret" kiven pinnalla kertovat tiheästä polyyppiverkostosta. Vähäsuolaisessa murtovedessä Rahjan korkeudella Perämerta esiintyy vain tulokaslajia kaspianpolyyppia (Cordolyphora caspia), joka on kulkeutunut Itämereen Kaspian- ja Mustanmeren alueilta. Kuva: Jalmari Laurila / Metsähallitus.

Katkaravun näköinen äyriäinen kiven pinnassa veden alla
Katkat ovat pieniä äyriäisiä, joita löytyy joka puolelta Itämerta. Kuva: Jalmari Laurila / Metsähallitus.