perjantai 5. kesäkuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Luontotyypit - Luodematalat


Tyyni avomeri ja pinnalla oleva tutkimussukeltaja
Pinnan alla piilevän matalikon salat paljastuvat, kun tutkimussukeltaja painuu pinnan alle. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus


Aavaa merta. Lähes silmänkantamattomiin aavaa merta, jollei jylhää Suursaarta ja hyvin kaukana pohjoisessa horisontissa siintävää rannikkoa lasketa. Siellä pinnan alla uinuu riutta nimeltä Luodematalat. Tai uinuminen on ehkä kuitenkin hiukan väärä sana, sillä riutat, nuo avomeren keitaat, ovat täynnä elämää: rihmalevät huojuvat veden ainaisen liikkeen tahdissa, jotkut selkärangattomat eläimet vipeltävät levien suojissa ja toiset taas keskittyvät jököttämään valloittamallaan paikalla ja suodattamaan herkullisia pieneliöitä ympärillä vellovasta vedestä. Kalat piilottelevat kallion ja kivien suojassa ja napsivat suuhunsa varomattomia selkärangattomia tai pienempiä kaloja. Silloin tällöin kalojen perässä paikalle sukeltaa vesilintu, ja saattaapa myös harmaahylje pyörähtää tarkastamassa saalistilannetta.


Merenpohjan kivikkoa, riutan eliöstöä ja kivinilkka
Kivinilkka köllöttelee kivikkopohjalla luottaen suojaväriinsä. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus 

Luodematalat on monille tuntematon matalikko itäisen Suomenlahden avomerellä, melko lähellä nykyään Venäjälle kuuluvaa Suursaarta. Se sijaitsee Suomen talousvyöhykkeellä, eli varsinaisten aluevesiemme ulkopuolella. Pinnan päälle ei nouse pienintäkään merkkiä riutasta, sillä kivisen kohouman päällä on matalimmillaankin viitisen metriä vettä. Luodematalat on monella tapaa tunnustettu tärkeäksi: se on suojeltu Natura2000-alue, sillä se edustaa riutat-luontotyypin Suomen levinneisyysalueen äärimmäisten reuna-alueiden esiintymiä ja luontotyypin vain syvissä vesissä esiintyviä vaihettumisvyöhykeitä. Se on myös Itämeren suojelukomissio HELCOMin tunnustama MPA-merisuojelualue. Uusimpana tunnustuksena se määriteltiin ekologisesti merkittäväksi vedenalaiseksi meriluontoalueeksi (EMMAksi) ainutlaatuisuutensa ja luonnontilaisuutensa vuoksi.


Polyyppejä kiven pinnalla
Luodematalilla elävät Laomedea-polyypit ovat autuaan tietämättömiä elinalueensa suojelustatuksesta. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Riutta-sanasta tulee useimmille mieleen trooppisten vesien elämää kuhisevat koralliriutat. Mutta Itämerelläkin on riuttoja! Täällä pohjolassa ne ovat ympäröivästä merenpohjasta nousevia kohoumia, jotka koostuvat peruskalliosta ja hyvin vaihtelevan kokoisista kivistä. Jääkauden jäljiltä moreeni on tavallinen maalaji myös merenpohjassa, ja niinpä riutoilla saattaa esiintyä kivien lisäksi myös hiekkaista moreenia. Joskus riutta- ja hiekkasärkkä-luontotyyppien erottelu onkin vaikeaa, ja nämä luontotyypit voivat esiintyä myös toistensa yhteydessä. Näin on myös Luodematalilla, josta on helppo löytää kaikenkokoista murikoita suurista siirtolohkareista pikkukivikkoon ja melko hienojakoiseen hiekkaan.  


Vedenalaista kivikkoa
Luodematalat koostuvat paikoin vedenalaisesta pirunpellosta, joka on mainio alusta lukuisille suodattajaeläimille. Itämerellä vallitseva vihreä veden väri luo rauhoittavaa tunnelmaa! Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Luodematalien kaltaisten avomerellä sijaitsevien alueiden biologinen kartoittaminen vaatii hyvää kalustoa ja hyvin vähätuulista säätä. Sukellus riutan vedenalaiseen maailmaan palkitsee taatusti niin harraste- kuin ammattisukeltajankin. Näin idässä Itämeren vesi on melko vähäsuolaista, ja niinpä lajisto on niukkaa, mutta eliöiden yksilömäärät sitäkin suurempia. Luodematalilla sukeltajan huomio kiinnittyy lukuisiin suodattajaeläimiin, kuten valkoisiin merirokkoihin, useaa eri lajia edustaviin polyyppeihin, vaaleisiin sienieläimiin, pitsimäiseen levärupeen ja kiivaasti runsastuneeseen vieraslaji vaeltajasimpukkaan. Rakkohaurulle tämän riutan ympäristö on liian syvä ja ankara, mutta muutamat rihmalevät sinnittelevät kiinni kivissä, ja tarjoavat hyvän alustan ja ruokapöydän pienille liikkuville selkärangattomille, kuten kotiloille ja katkoille. Kivinilkat, ahvenet ja muut petokalat seurailevat sivusilmällä ihmisen puuhia, mutta muuten sukeltaja saa täydellisen työskentelyrauhan. Pidä silmäsi auki myös pinnan päällä, sillä kalansaaliiden ansiosta paikalla päivystää usein myös oikeita mestarisukeltajia, eli harmaahylkeitä.

Piilossa pinnan alla tämäkin avomeren keidas elää rauhassa omaa, hidasta elämäänsä.

    Maiju Lanki





Tutkimussukeltaja istuu veneen peräkannella ja hymyilee
Iloinen tutkimussukeltaja lähdössä kartoittamaan Luodematalien eliöstöä. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus


Murtovesisieni keskellä kuvaa ja ympärillä kivikkoa
Murtovesisieni on sienieläimiin kuuluva suodattaja, joka menestyy riuttaympäristössä. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus


Kaksi avovenettä tyynellä avomerellä, taustalla majakka
Avomeren matalikoilla tehtävä tutkimustyö vaatii hyvää säätä. Tällä kertaa tutkijoita hellittiin! Veneiden taustalla siintää Kotkan majakka. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus


Kartta, jossa Luodematalien rajaus sekä sijainti Suomen laajuisella kartalla
Luodematalat on hiukan yli 10 neliökilometrin kokoinen matalikko Itäisen Suomenlahden avomerialueella. Kartta: VELMU




keskiviikko 27. toukokuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Uhanalaiset lajit

Siemenellisiä kasveja veden alla
Upossarpio on tyypillinen Perämeren uhanalainen vesikasvilaji. Tässä kasvi tuottaa jo siemeniä. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus.
Itämerestä ja sen rannoilta löytyy paljon uhanalaisia lajeja, mutta puhtaasti vedenalaisia niistä on vain osa. Monet ovat rantaniittyjen tai kosteikoiden lajeja. Useat levälajeista ovat vielä tiedonpuutekategoriassa DD (data deficiency) - niistä ei tiedetä tarpeeksi, jotta voitaisiin sanoa, ovatko ne uhanalaisia vai eivät. Viimeksi uhanalaisarviointi tehtiin vuonna 2019.

Erityisesti monet Perämeren EMMA-alueet (ekologisesti merkittävät merialueet) ovat valikoituneet juuri uhanalaisen lajiston mukaan, mutta myös muualta Suomesta löytyy uhanalaisia lajeja ylläpitäviä EMMA-alueita. EMMA-raportin kriteeri ”tärkeys uhanalaiselle tai taantuvalle lajille tai luontotyypille” täyttyy lähes kaikkien pohjoisen Perämeren EMMA-kohteiden kohdalla, koska joka paikka tuntuu olevan pullollaan uhanalaisia putkilokasveja. Raportin mukaan myös kriteerin Herkkyys tai hidas palautumiskyky mukaan käytännössä kaikki suojaisat lahdet ovat herkkiä rehevöitymiselle ja ihmistoiminnan aiheuttamille paineille. ”Kriteerit myös lomittuvat melko paljon muihin kriteereihin. Esimerkiksi monet uhanalaiset lajit ja luontotyypit ovat herkkiä ympäristön muutoksille ja hitaita palautumaan”, todetaan EMMA-raportissa.

Kasveja veden alla
Nelilehtivesikuusen kukat ovat heleän purppuranpunaisia lehtihangoissa. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus.
Suomessa uhanalaisten tai direktiivilajien listalla keikkuu meren selkärangatonlajeista näyttävimpänä meriuposkuoriainen Macroplea pubipennis. Sen tilanne Suomessa on parantunut - vuoden 2010 uhanalaisarvioinnissa se luokiteltiin vielä kategoriaan VU vaarantuneet, mutta vuonna 2019 se nostettiin luokkaan NT silmälläpidettävät. Silti meriuposkuoriainen on edelleen EU:n laji- ja luontotyyppidirektiivin liitteen II laji, rauhoitettu ja erityisesti suojeltu Suomessa ja löytyy sekä luonnonsuojeluasetuksesta että kiireellisesti suojeltavien lajien listalta. Aiemmin Suomesta tiedettiin vain muutama meriuposkuoriaisen esiintymä mm. Espoonlahdelta, Selkämereltä ja Merenkurkusta, mutta kun sitä on parin viime vuoden aikana tarkoituksella etsitty mm. Hailuodon itä- ja pohjoisrannoilta ja Oulunsalon rannoilta, uusia elinalueita on löydetty runsaasti. Itäisen Suomenlahden meriuposkuoriaisista voi lukea lisää täältä ja Perämeren kuoriaisista täältä.

Kaksi kovakuoriaista päällekkäin vesikasvin päällä veden alla
Meriuposkuoriaiset viihtyvät mm. ärviöillä. Kuva: Norbottenin lääninhallitus.
Levistä ja niiden tuntemuksesta kertoo paljon se, että suuri osa lajeista uppoaa DD-tiedonpuute -kategoriaan. Viherlevistä tai ruskolevistä mitään ei ole pystytty luokittelemaan silmälläpidettävien luokkaa uhanalaisemmiksi, punalevistä kaksi yltää tuohon joukkoon ja Itämeren näkinpartaisista kolme. Näitä kolmea näkinpartaislajia löytyy ympäri Suomen rannikkoa, vaikka lajeista kaksi (kalvassiloparta ja silonäkinparta) ovat makeanveden lajeja, jotka pystyvät elämään myös murtovedessä, ja kolmas selkeästi mereisempi piikkinäkinparta.

Kasvi mutapohjalla veden alla
Piikkinäkinparta on nimensä veroinen. Kuva: Joonas Hoikkala / Metsähallitus.

Kasveja veden alla
Silonäkinparta. Kuva: Norbottenin lääninhallitus.
Putkilokasvit ovatkin sitten aivan oma lukunsa. Niistä löytyy lukuisia Itämeressä esiintyviä uhanalaisia lajeja, ja vaikka suurin osa niistä viihtyykin aivan rantavedessä, ne ovat kuitenkin kiistatta vesikasveja. Osa on löytänyt tiensä myös direktiiviliitteen II lajien joukkoon (upossarpio ja nelilehtivesikuusi). Syystä tai toisesta suurin osa Suomen rannikon uhanalaisista putkilokasveista löytyy nykyään pohjoiselta Perämereltä. Siellä samalla natura-alueella saattaa tungeksia niityittäin nelilehtivesikuusta, upossarpiota ja paunikkoa, saattaapa joukkoon liittyä myös lietetatarkin. Nelilehtivesikuusta ja upossarpiota on aiemmin esiintynyt ympäri Suomen rannikkoa mutta mm. laidunnuksen väheneminen, rantarakentaminen ja Itämeren rehevöityminen ovat verottaneet esiintymiä. Nykyisin esiintymät keskittyvät Kalajoen ja Tornion (upossarpio) ja Liminganlahden ja Iin Krunnien (tai englanniksi täältä) (nelilehtivesikuusi) väliselle alueelle. Selkämereltä ja Merenkurkusta löytyy muutama nelilehtivesikuusen esiintymä. Vaarantunut liejupahaputki puolestaan on selkeästi eteläinen laji.

Vesikasveja märällä maalla
Paunikko kasvaa vesirajassa ja jää välillä kuiville. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus.
Erityisesti Perämerellä monet Natura 2000 -alueista on perustettu suojelemaan nimenomaan uhanalaisia vesikasveja, mutta natura-alueverkoston ulkopuolelle jää vielä paljon alueita, joilta löytyy uhanalaisia lajeja. Uhanalaisten lajien EMMA-rajauksilla onkin haluttu korostaa uhanalaisten lajien esiintymistä ympäri Suomen rannikkoa, Natura 2000 tai muista luonnonsuojelualueiden rajauksista riippumatta. Tästä(kin) syystä EMMA-rajaukset ovat päätyneet mm. merialuesuunnitteluun, jossa kaikki meren käyttökohteet on pyritty tiivistämään yhdelle kartalle ja sovittamaan yhteen. Kun EMMA-alueet ovat selkeästi meriluonnon helmiä, on hyvä, että ne näkyvät myös merialuesuunnittelussa.

Essi Keskinen

EMMAt esittelyssä: Luontotyypit

Ilmakuva rannikon laguunista Suomen rannikolla.
Yksi rannikkomme monista laguuneista. Kuva: Roosa Mikkola / Metsähallitus

Miten mahtavia vedenalaisia luontotyyppejä meillä onkaan! Ja ei, nyt en puhu meressä sukeltavista tyypeistä, vaan sananmukaisesti luonnon “tyypittelystä” sopiviksi kokonaisuuksiksi. Tarkastellaanpa asiaa lähemmin!

Sukeltaja veden alla valokuvaamassa
Vedenalainen luonnosta nauttiva tyyppi voisi olla vaikkapa tämä tutkimussukeltaja, mutta tässä blogissa keskitymme toisenlaisiin luontotyyppeihin. Kuva: Katja Svahnbäck / Metsähallitus

Ihmiselle on hyvin luonteenomaista luonnon ryhmittely ja luokittelu. Esimerkiksi nykyisen tieteellisen luokittelujärjestelmän eliöille perusti Carl von Linné jo 1700-luvulla. Luontotyyppien tapauksessa ympäristöjä, joissa lajit elävät, luokitellaan ja nimetään niiden ominaispiirteiden mukaisesti. Vedenalaiset elinympäristöt ovat kemiallisten, fysikaalisten ja fyysisten ominaispiirteiden kokonaisuuksia. Yksittäisiä ominaispiirteitä voi olla muun muassa veden syvyys ja lämpötilan vuotuinen vaihtelu, virtaukset, rannan avoimuus, veden suolaisuus ja merenpohjan koostumus, joista jokainen vaikuttaa osaltaan meressä elävien eliöiden esiintymiseen. Ja nyt olemmekin jo lähellä luontotyyppimääritelmän ydintä, sillä luontotyypit ovat rajattavissa olevia maa- tai vesiympäristöjä, joilla vallitsevat samankaltaiset ympäristötekijät ja eliöstö, ja jotka eroavat näiden ominaisuuksien perusteella muista luontotyypeistä.

Valitettavasti luontotyypin määritelmää sotkee se, että sitä käytetään useassa eri merkityksessä. Suomen merialueen vedenalaisten pohjayhteisöjen luokitteluun kehitettiin kansallinen luokittelujärjestelmä vuonna 2008 luontotyyppien uhanalaisuusarviointia varten. Sittemmin tietopohja Itämeren luontotyypeistä on kasvanut huomattavasti, joten uusimmassa uhanalaisuusarvioinnissa Itämeren luontotyyppiluokittelu on kokonaan uudistunut ja päivitetty vastaamaan Itämeren suojelukomission (HELCOM) luokittelujärjestelmää. HELCOMin luokittelujärjestelmä on nimeltään HUB (Helcom Underwater Biotope and Habitat Classification), jossa luontotyyppiä määrittäviä tekijöitä ovat eliöyhteisön sijainti vesimassassa (pohja, avovesi, jää), valon määrä, pohja-aines ja eliöyhteisössä vallitsevat lajit.

Vedenalainen kuva rakkohaurukasvustosta, joka kasvaa kallion päällä
Kallipohjan vallitsevana lajina on rakkohauru (Fucus vesiculosus), jolla ei ole aavistustakaan HUB-luokittelusta. Kuva: Olli Mustonen / Metsähallitus

Pääsimme taas askeleen eteenpäin luontotyyppien määrittelyssä, mutta siinä ei ollut aivan kaikki. Erittäin viranomaisen vivahteen luontotyyppi –sanaan tuo EU:n luontodirektiivin mukaiset luontotyypit. Euroopan unioni edellyttää, että suojelemme lajeja ja luontotyyppejä, jotka luontaisesti esiintyvät suppealla alueella tai ovat uhanalaisia. Suojelu perustuu EU:n luonto- ja lintudirektiiveihin. HUB-luokitteluun verrattuna luontodirektiivissä luontotyyppien määrittely perustuu alueen geologisiin, maisemallisiin ja kasvitieteellisiin piirteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että luontodirektiivin mukaiset luontotyypit yleensä muodostuvat useammasta eri HUB-luontotyypistä.

Itämeren vedenalaista luontoa, jossa esiintyy eri levälajeja rinnakkain
Itämeren monimuotoinen vedenalainen luonto ei aina suostu taipumaan selkeisiin "tyypittelyihin". Onko kuvan vallitsevia lajeja rusko-, puna- vai peräti suolilevät? Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Mutta palataksemme tämän blogin alkuun, niin tarkastellaanpa vihdoinkin niitä meidän mahtavia vedenalaisia luontotyyppejä! Luontodirektiivin mukaisista luontotyypeistä kahdeksan on sellaisia, joissa esiintyy vedenalaista meriluontoa ja niitä ovat jokisuistot, rannikon laguunit, kapeat murtovesilahdet, laajat ja matalat lahdet, harjusaaret, vedenalaiset hiekkasärkät, riutat sekä ulkosaariston luodot ja saaret. Osa näistä luontotyypeistä sisältää sekä pinnanpäällisiä että pinnanalaisia osia, toiset taas ovat kokonaan meren pinnan alla.

Jokisuistot ovat makeavetisimpiä mereisten luontotyyppien joukosta, sillä ne sijaitsevat maan ja varsinaisen meren välissä. Suistot saavat ensimmäisen kuorman jokien mukana kulkeutuvasta maa-aineksesta, mistä syystä jokisuistojen vesi on yleensä sameaa. Jokisuistoille luonteenomaista kasvillisuutta ovat laajat ja tiheät ruovikot ja kaislikot.

Jokisuistomaisemaa, jossa kasvaa järviruokokasvillisuutta
Jokisuistomaisemaa itäiseltä Suomenlahdelta. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Rannikon laguunit
-luontotyyppi kuulostaa enemmänkin tropiikilta palmuineen ja valkoisine hiekkarantoineen, mutta Suomenkin rannikolla laguunit tarjoavat suojaa ja lämpöä muun muassa monille kalanpoikasille. Rannikon laguunit ovat matalia rannikkoalueita, jotka ovat kuroutuneet merestä kokonaan tai osittain. Suomen rannikolla laguuneiksi luetaan muun muassa fladat, jotka ovat pieniä, matalia ja selvästi rajautuneita altaita. Fladan suulla on kynnys, joka rajoittaa veden vaihtuvuutta, mikä tekee siitä tärkeän kutupaikan esimerkiksi ahvenelle ja hauelle. Erityisen paljon laguuneja, fladoja ja kluuvijärviä löytyy Merenkurkusta, jossa UNESCOn luonnonmaailmanperintökohteen status kertoo nimenomaan maankohoamisesta - kun maa kohoaa lähes 9 mm vuodessa, fladoja kehittyy koko ajan lisää.

Ilmakuva fladasta, joka on tiheän vesikasvillisuuden ympäröimä ja mereen vain kapean suun kautta yhteydessä.
Maankohoamisen seurauksena matalat merenlahdet kuroutuvat hiljalleen umpeen ja syntyy flada, joka tarjoaa suojaisan kutualueen kaloille. Kuva: Jaakko Haapamäki / Metsähallitus

Kapeat murtovesilahdet -luontotyyppiä esiintyy pääasiassa Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Lahdet ovat tyypillisesti pitkiä ja matalia, ja vedenalainen kynnysalue erottaa ne muusta merialueesta. Kapeat murtovesilahdet ovat makeavetisempiä kuin varsinainen merialue, sillä niihin virtaa usein puroja ja pienempiä jokia. Monipuoliselta lajistoltaan ne vetävät vertoja sekä jokisuistoille että rannikon laguuneille.

Ilmakuva pitkästä, kapeasta ja kiemurtelevasta murtovesilahdesta
Långviken on 5 kilometriä pitkä ja edustaa kapeita murtovesilahtia Lounais-Suomessa. Kuva: Tulostettu Maanmittauslaitoksen asiointipalvelussa

Laajat ja matalat lahdet ovat isoja ja suojaisia hiekka- tai pehmeäpohjaisia merenlahtia, joissa makeanveden vaikutus on pienempi kuin edellä mainituissa luontotyypeissä. Näitä lahtia esiintyy sekä rannikolla että suurissa saarissa. Laajat matalat lahdet tarjoavat suojaa aallokkoa huonosti kestäville lajeille, kuten esimerkiksi näkinpartaisleville.

Punanäkinpartaa kasvaa mutapohjalla
Punanäkinparta (Chara tomentosa) viihtyy parhaiten pehmeillä pohjilla suojaisissa lahdissa ja fladoissa. Kuva: Victoria Ollus / Metsähallitus

Harjusaaret -luontotyypistä puhuttaessa keskitytään yleensä maanpäälliseen luontoon unohtaen, että harjusaarten vedenalaiset osat muodostavat myös yhden luontodirektiivin mereisistä luontotyypeistä. Harjusaaret ovat muodostuneet pääosin mannerjäätikön sulamisvesien kuljettamasta hiekasta ja sorasta, ja seassa voi olla myös suurempiakin kiviä tai lohkareita. Harjusaarten vedenalaista luontoa hallitsevat erilaiset levät, kun taas suojan puoli ja hienojakoisempi pohjamateriaali tarjoaa kasvupaikan myös putkilokasveille.

Ilmakuva harjusaaresta
Sandön-saari on osa Salpausselän harjumuodostelmaa. Kuva: Tulostettu Maanmittauslaitoksen asiointipalvelussa

Vedenalaiset hiekkasärkät ovat dynaamisia ja voivat liikkua virtausten mukana. Ne sijaitsevat yleensä rantavyöhykkeen läheisyydessä merenpohjasta kohoten, mutta pysyttelevät veden pinnan alapuolella. Nimensä mukaisesti hiekkasärkät muodostuvat pääasiassa hiekasta, mutta joukossa on usein myös kiviä ja lohkareita. Aallokolle alttiina ne voivat olla täysin kasvittomia, mutta monet pehmeillä pohjilla elävät uposkasvit ja levät ovat sopeutuneet eloon myös hiekkasärkillä. Laajoja meriajokasyhdyskuntia esiintyy hiekkasärkillä erityisesti Saaristomerellä sekä Uudellamaalla.

Vedenalainen meriajokasniitty hiekkapohjalla
Hiilinielunakin tunnettu meriajokasniitty (Zostera marina) hiekkapohjalla. Kuva: Juuso Haapaniemi / Metsähallitus

Riutat
tuovat mieleen suolaisempien merien koralliriutat, mutta Suomen rannikolla riutat ovat vedenalaisia merenpohjasta kohoavia kallioita, lohkareita tai kivikoita. Etelä-Suomessa riuttoja luonnehtivat muun muassa runsaat sinisimpukka- ja rakkohauruesiintymät, jotka ylläpitävät Itämeren monimuotoisimpia eliöyhteisöjä. Perämeren makeammissa olosuhteissa riuttakasvillisuus muodostuu muun muassa vesisammalista.

Vedenalainen vesisammal kivellä
Vedenpinnan lähellä oleva vedenalainen kallio, jossa kasvaa viher- ja punalevää
 Perämeren riuttakasvillisuus (yläkuva) poikkeaa huomattavasti Etelä-Suomen suolaisemman veden riuttakasvillisuudesta (alakuva).  Kuvat: Pauliina Ahti (yläkuva) ja Mats Westerbom (alakuva) / Metsähallitus

Ulkosaariston luodot ja saaret -luontotyypin vedenalainen luonto on alttiina koville olosuhteille, kuten aallokolle sekä jääeroosiolle. Vedenalaiset osat ovat riuttamaisia ja pohja on yleensä kalliota. Etelä-Suomen riutoille sekä ulkosaariston luotojen ja saarien vedenalaiselle luonnolle ominaista on kovien pohjien vyöhykkeinen leväkasvillisuus, mikä tarkoittaa sitä, että leväkasvillisuus jaetaan kolmeen vyöhykkeeseen: rihmalevä-, ruskolevä- ja syvänveden punalevävyöhykkeeseen. Pohjanlahdella ja Suomenlahden pohjukassa samankaltaista levävyöhykkeisyyttä ei juurikaan esiinny ja Perämerellä levävyöhykkeisyyttä ei esiinny lainkaan.

Paljas kallioluoto avomerellä
Ulkosaariston luodot ja saaret -luontotyyppi voi näyttää pinnan päältä tämännäköiseltä, mutta karun ulkokuoren ei kannata antaa pettää, sillä pinnanalainen maisema saattaa olla henkeäsalpaava. Kuva: Julia Nyström / Metsähallitus

Nyt olemme kahlanneet läpi luontotyypin määritelmiä sekä rannikkomme mahtavia luontotyyppejä avomerelle saakka. Seuraavana "EMMAt esittelyssä" -blogisarjassamme tarkastelemme luontotyyppejä alueellisesti Lapin Simossa sekä avomeren Luodematalilla.

Aija Nieminen

maanantai 25. toukokuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Mikä ihmeen EMMA?


Suomen kartta, johon on piirretty Suomen ekologisesti merkittävät vedenalaiset meriluontoalueet
Suomen ekologisesti merkittävät vedenalaiset meriluontoalueet jakautuvat koko rannikon alueelle. Kartta: Juho Lappalainen / SYKE
(Vill du hellre läsa bloggen på svenska? Rulla neråt!)

”Oi Emma, Emma…” Viimeisten parin vuoden aikana rannikkomme meribiologien huulilta on useasti livahtanut sana EMMA. Mutta kuka on tämä mystinen EMMA, joka on työllistänyt meitä ja lukuisia muitakin suomalaisia meriluonnon asiantuntijoita?

Koko maailmasta on tähän mennessä kansainvälisesti tunnistettu 321 ekologisesti tai biologisesti merkittävää merialuetta eli EBSAa. Vihdoin vuonna 2018 myös Itämeri huomioitiin, ja Suomen aluevesiltä mukaan kansainväliseen luokitteluun pääsivät Itäinen Suomenlahti, Ahvenanmeri, Ahvenanmaa ja Saaristomeri, Merenkurkun saaristo sekä Perämeren pohjoisosa. Nämä alueet ovat kuitenkin varsin suuria ja karkeasti rajattuja, eivätkä kerro kovin tarkasti, missä meriluontomme biologisesti ja ekologisesti monimuotoisimmat kohteet sijaitsevat. Niinpä Suomessa päätettiin listata erikseen rannikkomme tutkitusti tärkeimmät meriluontoalueet, ja näin sai alkunsa EMMA, eli Suomen ekologisesti merkittävät vedenalaiset meriluontoalueet tunnistava työ.

Alueiden määrittely ja rajaus oli pitkä prosessi, jossa oli mukana lukuisia meriluonnon asiantuntijoita. Mukaan otettiin vain sellaisia alueita, joilta oli jo paljon konkreettista vedenalaista tutkimustietoa esimerkiksi vesikasveista, makrolevistä, selkärangattomista eläimistä, luontotyypeistä, geologiasta ja kalojen lisääntymisalueista. Matemaattisen mallinnuksen avulla saatiin alustavia arvioita parhaista kohteista, mutta rajaukset tehtiin vasta kartoitushavaintojen ja asiantuntijoiden paikallistuntemuksen ja erityisosaamisen avulla. Suomen rannikolta tunnistettiin tässä vaiheessa 87 ekologisesti erityisen merkittävää merialuetta, ja tiedon lisääntyessä EMMA-listalle on mahdollista myös lisätä uusia kohteita. Luontoarvojen määrittelystä voit lukea lisää esimerkiksi täältä

Ekologisesti merkittävien vedenalaisten meriluontoalueiden määrittelyssä käytettiin kansainvälisiä EBSA-kriteereitä, kuitenkin pohjoisen Itämeren oloihin muokattuina. Alueen merkittävyys arvioitiin suhteessa kyseisen merialueen, esimerkiksi Saaristomeren, luontoarvoihin. Jokaisen alueen tuli täyttää ainakin yksi (mielellään toki useampikin) seuraavista vaatimuksista:

  • Ainutlaatuisuus, harvinaisuus tai huomattava edustavuus
  • Erityinen tärkeys lajin elinkierrossa
  • Tärkeys uhanalaiselle tai taantuvalle lajille tai luontotyypille
  • Herkkyys tai hidas palautumiskyky
  • Biologinen monimuotoisuus
  • Luonnontilaisuus 

Harjusaaren kapea hiekkainen niemi, jota ympäröi meri. Taivaalla on sadepilviä.
Pyhtään ulkosaaristossa sijaitseva Viirien alue on paitsi pääosin luonnontilainen harjujatkumo, myös biologisilta arvoiltaan hyvin monimuotoinen niin pinnan päällä kuin allakin. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

EMMA tulkitsee ja kokoaa meriluontoa kuvaavaa tietoa erityisesti merialueiden kestävän käytön suunnittelun tueksi sekä alan asiantuntijoille, mutta myös koko kansan iloksi ja hyödyksi. On olennaista huomata, että EMMA ei ota kantaa hallinnollisiin rajoihin eikä luonnonsuojelualueisiin: jotkut määritellyistä alueista ovat suojeltuja ja joidenkin osat saattavat olla eriasteisen suojelun piirissä. Jotkut alueet taas ovat kokonaan suojelualueverkoston ulkopuolella, mikä osoittaa, että vedenalainen tieto on viime vuosina lisääntynyt huomattavan nopeasti. VELMU (vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) on tuottanut kymmenen vuoden aikana valtavan määrän havaintoja pohjoisen Itämeren vedenalaisesta luonnosta, ja nyt VELMUn alaisuudessa tuotetut EMMAt kokoavat näitä tietoja yhteen. 

Tutkimussukeltaja kirjoittaa muistiinpanoja veden alla
Tutkimussukellus on tärkeä menetelmä vedenalaisen tiedon hankinnassa. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Tästä blogista alkaa koko kesän kestävä EMMAt esittelyssä -blogisarja, jossa esitellään erilaisia meriluonnon ekologista merkittävyyttä määritteleviä ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä kurkistetaan tarkemmin lukuisille EMMA-alueille Perämeren pohjukasta Suomenlahden itärajalle. Sarja julkaistaan myös Facebookin LuontoTyypit-ryhmässä sekä alueellisesti eri merikansallispuistojen Facebook-sivuilla. Oppaina EMMA-maailmaan toimivat Metsähallituksen Luontopalvelujen meribiologit. Pysy kuulolla!

   Maiju Lanki

Ps. Kun kaikkia kuitenkin kovin kiinnostaa, onko juuri omalle koti- tai mökkiseudulle määritelty omaa EMMAa, ruotsinkielisen version alla on vielä tarkemmat alueelliset kartat tähänastisista rajauksista. Löydätkö tuttuja alueita? 

***

EMMORNA i presentation: EMMA?

”Oj Emma, Emma…” Under de senaste åren har marinbiologer längs våra kuster ofta nämnt ordet EMMA. Vad är detta mystiska EMMA, som gett arbete åt oss och flera andra finländska havexperter?

Hittills har 321 olika ekologiskt eller biologiskt signifikanta marina områden (EBSA-områden) identifierats i olika delar av världen. År 2018 uppmärksammades äntligen även Östersjön och av finländska vatten valdes Östra Finska viken, Ålands hav, Åland och Skärgårdshavet, Kvarkens skärgård och Norra Bottniska viken med i det globala EBSA-nätverket. Dessa EBSA-områden är i sig dock rätt stora och rätt grovt begränsade och därmed anger de inte särskilt noggrant var de mest betydelsefulla miljöerna i våra havsområden exakt ligger. Därmed beslöt man i Finland för att ytterligare, på en mindre skala, identifiera och lista upp de mest betydelsefulla miljöerna i våra havsområden, genom att utnyttja bästa möjliga data. På så vis fick EMMA sin början, det vill säga arbetet för att identifiera och beskriva Finlands biologiskt och ekologiskt mest betydelsefulla marina miljöer.

Arbetet för att identifiera och avgränsa ifrågavarande områden var en lång process, där flertalet havsexperter var involverade. Med i processen togs endast havsområden som var tillräckligt noggrant karterade, med stora mängder tillgänglig information över exempelvis vattenväxter, makroalger, ryggradslösa djur, olika naturtyper, geologi, samt lekområden för fisk. Med hjälp av modellering fick man fram preliminära resultat över de bästa områdena, men de slutliga områdesavgränsningarna gjordes på basen av ytterligare analys av data från tidigare karteringar och med hjälp av lokalkännedom och sakkunnighet av olika experter. Vid den finska kusten identifierades i detta skede sammanlagt 87 olika ekologiskt speciellt betydelsefulla havsområden, dvs. EMMA-områden. I framtiden då mera karteringsdata blir tillgängligt, kan det bli möjligt att identifiera och beskriva nya EMMA-områden. Mer om bedömning av naturvärden kan du läsa om här (på finska).

Vid identifiering och beskrivning av de olika EMMA-områdena utnyttjades för Östersjön anpassade internationella EBSA-kriterier. Betydelsen av ett område fastställdes i relation till naturvärden i det omkringliggande havsområdet, exempelvis Skärgårdshavet. För att ett havsområde kan identifieras som ett EMMA-område måste åtminstone ett, men gärna flera, av följande krav uppfyllas:

  • Området måste vara unikt, sällsynt eller inneha betydande representativitet
  • Området måste vara av speciell betydelse för arters livscykel
  • Området är av betydelse för hotade eller nedgående arter eller naturtyper
  • Området är sårbart och/eller har en långsam återhämtningsförmåga
  • Området har stor biologisk mångfald
  • Områdets naturlighet

EMMA tolkar och sammanför data av undervattensmiljön i Östersjön, speciellt för hållbar områdesanvändningsplanering och för olika experter, men även för allmänheten. Det bör noteras att EMMA inte beaktar eller tar ställning till olika administrativa gränser eller naturskyddsområden: en del av de identifierade EMMA-områdena är idag helt eller delvis skyddade, medan andra inte ingår i något naturskyddsnätverk, vilket markerar en markant ökning i mängden tillgängligt data av undervattensnaturen i Östersjön. VELMU (programmet för inventeringen av den marina undervattensmiljön) har i över tio år producerat en enorm mängd data av undervattensnaturen i Norra Östersjön, som EMMA arbetet nu sammanställer.  

Med detta blogginlägg börjar EMMORNA i presentation- bloggserie (”EMMAt esittelyssä -blogisarja”), som pågår hela sommaren och där bland annat olika EMMA-områden från Norra Bottenviken till Östra finska viken presenteras. Serien publiceras även i Facebook i LuontoTyypit-gruppen, samt i olika lokala Facebook-grupper. Som guider i EMMornas värld fungerar marinbiologerna vid Froststyrelsens naturtjänster. Stay tuned!

    Maiju Lanki, marinbiolog

Ps. Nedan finner du kartor över de olika hittills identifierade EMMA-områdena. Hittar du bekanta områden?

Ps2. Bloggserien är i huvudsak på finska, men en del av inläggen kommer att översättas till svenska.



Kartta, johon on piirretty Perämeren pohjoisosan EMMA-alueet
EMMA-alueet: Perämeren pohjoisosa. Kartta: Juho Lappalainen / SYKE
Kartta, johon on piirretty pohjoisen Pohjanmaan rannikon EMMA-alueet
EMMA-alueet: Pohjois-Pohjanmaan rannikko. Kartta: Juho Lappalainen / SYKE
Kartta, johon on piirretty Merenkurkun ja pohjoisen Selkämeren EMMA-alueet
EMMA-alueet: Merenkurkku ja Selkämeren pohjoisosa. Kartta: Juho Lappalainen / SYKE
Kartta, johon on piirretty Selkämeren EMMA-alueet
EMMA-alueet: Selkämeri. Kartta: Juho Lappalainen / SYKE

Kartta, johon on piirretty Saaristomeren EMMA-alueet
EMMA-alueet: Saaristomeri. Kartta: Juho Lappalainen / SYKE
Kartta, johon on piirretty läntisen Suomenlahden EMMA-alueet
EMMA-alueet: läntinen Suomenlahti. Kartta: Juho Lappalainen / SYKE
Kartta, johon on piirretty keskisen Suomenlahden EMMA-alueet
EMMA-alueet: keskinen Suomenlahti. Kartta: Juho Lappalainen / SYKE
Kartta, johon on piirretty itäisen Suomenlahden EMMA-alueet
EMMA-alueet: itäinen Suomenlahti. Kartta: Juho Lappalainen / SYKE


Luontoarvot

Lumpeenkukka tyynellä merellä


SEAmBOTH-projekti on juuri päättynyt, ja päättymisen myötä tulevat myös lopputulokset. Yksi hankkeen päätuloksista oli löytää alueen merkittävimmät meriluontoarvot. Jotta pystymme suojelemaan luontoa, meidän täytyy ensin tietää, missä tärkeimmät luontoarvot sijaitsevat.

Luontoarvojen määrittelyyn päätyvä analyysiketju voi näyttää esimerkiksi tältä: 1) Määrittele luontoarvot, toisin sanoen, mitä haluat suojella, 2) kerää olennainen tieto siitä, mistä laji tai elinympäristö löytyy, 3) arvioi lajisi (tai elinympäristösi) levinneisyys alueella esimerkiksi tilastotieteellisellä mallinnuksella, 4) arvioi mahdolliset luontoa uhkaavat tekijät kuten ihmispaineet, jotka voivat tuhota elinympäristön 5) yhdistä kaikki keräämäsi tieto luontoarvoja esittäväksi kartaksi sopivalla menetelmällä luotuna, esimerkiksi spatiaalisen suojelun priorisoinnilla.

SEAmBOTH-projektissa seurattiin tätä polkua, ja nyt tulokset ovat valmiit.

1. Määrittele ”luontoarvot”

Ensimmäiseksi meribiologit määrittelivät arvokkaan luonnon MOSAIC-työkalua käyttäen (MOSAIC on asiantuntijatyökalu, jota käytetään mm. määrittelemään arvokkaita luontotyyppejä tai elinympäristöjä. Lisää MOSAIC-työkalusta voi lukea englanninkielisistä blogeista luontoarvotyöpajasta ja täältä.) Elinympäristöt, eliöyhteisöt ja lajit pisteytettiin ekologisesta näkökulmasta katsoen eri pistemäärillä. Mitä korkeampi pistemäärä, sitä tärkeämmäksi tai merkittävämmäksi kohde katsottiin koko meriekosysteemin kannalta. Korkeampia pisteitä saivat mm. lajit tai elinympäristöt, joiden tiedetään vaikuttavan yleiseen luonnon monimuotoisuuteen tai koko meriekosysteemin toimintaan. Tällaisia olivat mm. kalojen lisääntymisalueet ja nelilehtivesikuusiniityt (lue niistä enemmän englanniksi täältä).

2. Kerää tietoa lajeista ja elinympäristöistä

SEAmBOTH-projekti on viimeisen kolmen vuoden aikana kerännyt biologista dataa erilaisilla menetelmillä kuten sukeltamalla (esittelyvideo sukeltamisesta löytyy englanninkielisestä blogista), kahlaamalla (esittelyvideon kahlaamisesta löydät englanniksi täällä) ja drop-videoilla (esittelyvideon drop-videoiden tekemisestä löydät englanniksi täältä). Biologisten kartoitusten tuloksista löydät enemmän suomeksi tästä blogista. Kun kaikki biologiset näytepisteet, jotka SEAmBOTH-alueelta on koskaan tehty, kerätään yhteen, tietoa oli yli 23 000 näytepiteestä (kuva 1)! Se on ollut valtava työponnistus!

kartta
Kuva 1. Kartta näytepisteistä, joista biologista dataa on kerätty (kartta Elina Virtanen, SYKE).
Lisäksi kerättiin ympäristömuuttujadataa siitä, millaisessa elinympäristössä laji elää, esimerkiksi tietoa suolapitoisuudesta, pohjan rakenteesta, syvyydestä ja turbiditeetista eli veden sameudesta. Tätä tietoa kerättiin mm. kaukokartoitusmenetelmillä (kuva 2) ja geologisilla kartoituksilla.

kartta
Kuva 2. Turbiditeetti eli veden sameus kasvukaudella 2015-2018 Sentinel-2 -mittauslaitteelta saatujen kuvien perusteella arvioituna (ennen matalien alueiden poistamista) (Kartta Elina Virtanen, SYKE).

3. Ekologinen mallinnus

Lajien ja luontotyyppien esiintymistä vedenalaisessa maisemassa voidaan arvioida yhdistämällä lajitieto maastosta ja kehitetyt ympäristömuuttujatiedot (kaukokartoitustiedot). Kaiken kaikkiaan 112 lajimallia (Kuva 3) käytettiin ekologisissa malleissa (mukaan lukien esim. vesisammalet, näkinpartaiset, makrofyytit ja uhanalaiset lajit kuten upossarpio, josta voi lukea lisää englanninkielisestä blogista täältä, kuva 4).

piirakkadiagrammi

Kuva 3. Prosenttiosuudet käytetyistä malleista.
kartta

Kuva 4. Prosenttitodennäköisyys, jolla upossarpiota löytyy SEAmBOTH-alueelta kahden lähemmäksi zoomatun lähikuvan kanssa (kartta Elina Virtanen, SYKE).
4. Luontoarvoja uhkaavia tekijöitä

Ihmisvaikutuksilla (joista voi lukea enemmän englanninkielisestä blogista täältä) saattaa olla merkittävä vaikutus meriluontoon. Elinympäristöt saattavat huonontua esimerkiksi väylältä pöllyävän maa-aineksen johdosta, tai ne voivat tuhoutua kokonaan kuten esimerkiksi käy ruoppauksen yhteydessä (kuva 5). Ihmispaineiden vaikutukset arvioitiin asiantuntijatyönä - jokaisen ihmispaineen vakavuus ja intensiteetti arvioitiin erikseen MOSAIC-työkalua muistuttavalla menetelmällä. Lisäksi ihmispaineiden alueellinen laajuus arvioitiin.

kartta

Kuva 5. Ilmakuvasta arvioidut pienialaiset ruoppaukset ja lähikuva kahdelta alueelta. Musta kertoo ruoppauksesta ja kokonaan hävinneestä merenphjasta, puna-oranssi-keltainen kertoo vaikutuksesta ympäröivään alueeseen (kartta Elina Virtanen, SYKE).
5. Alueellisen suojelun priorisointi

Viimeiseksi kaikki luodut ekologiset mallit ja ihmispainekartat koottiin yhteen alueellisen suojelun priorisointityökalulla Zonationilla (lue enemmän englanninkielisestä blogista täältä). Zonation on kehitetty auttamaan maankäytön suunnittelua ekologisin perustein. Lopputuloksena käyttäjä saa tasapainotetun arvotuslistan meriluonnosta, jossa iteratiivisella menetelmällä on aina poistettu se solu, jonka hävittämisellä menetetään vähiten jäljelle jäävästä luonnon monimuotoisuudesta. Alueet, jotka saavat korkeimman arvotuksen, ovat avainalueita luonnonsuojelun kannalta - lajirikkaita alueita, alueita, joilla on paljon erityisesti arvokkaita lajeja tai elinympäristöjä - ja alueet, jotka jäävät pisteissä vähimmälle, ovat ihmispaineiden alaisia vähälajisia tai vähän ekologisia arvoja sisältäviä alueita. SEAmBOTH-hankealueella korkeimpien luontoarvojen alueet löytyvät esimerkiksi matalista lahdista ja jokisuistoista, jotka ovat monien kalalajien lastentarhoja ja tärkeitä monille uhanalaisille putkilokasveille. Lisäksi suuri osa arvokkaista luontoalueista löytyy ulkosaaristosta vähiten ihmispaineille altistuneilta alueilta (kuva 6).

Pidetään nämä alueet koskemattomina myös tulevaisuudessa.

kartta

Kuva 6. Korkeimmat meriluontoarvot SEAmBOTH-alueella MOSAIC- ja Zonation -työkalujen avulla määriteltynä. Kartta Elina Virtanen, SYKE.


Elina Virtanen, SYKE

Kääntänyt alkuperäisestä englanninkielisestä blogista Essi Keskinen, joka ottaa myös täyden vastuun kaikista käännöksessä syntyneistä kielikukkasista tai lapsuksista. Jos haluat tietää lisää siitä, millaisia aluerajauksia Zonation-työkalulla voidaan tehdä, lue blogi EMMA (ekologisesti merkittävä merialue) -alueista.