Toivon Agenda 2030

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet kiteytyvät Toivon agenda 2030 -tavoitteissa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Oulun kaupunki järjesti 8-9.5.2025 Toivon agenda 2030 -tapahtuman kaikille Oulun koululaisille. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Varmasti sekä palkitsevimpia että voimia vievimpiä työpäiviä ovat yleisötapahtumat. Niin paljon kuin nautinkin siitä, että lapset ja nuoret innostuvat Perämerestä, Itämeren suojelusta ja vedenalaisesta luonnosta, illalla olen aivan naatti ja poikki. Mutta hyvällä tavalla. 

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut on järjestänyt Toivon Agenda -tapahtumia useina vuosina. Tänä vuonna Metsähallitus osallistui Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen SEaMoreEco -hankkeen kanssa koko kahden päivän ajan. Torstaina tapahtumapaikalla kävi 2000 päiväkoti- ja alakouluikäistä lasta, perjantaina tuhat yläkoululaista, lukiolaista ja ammattikoululaista. Kahdessa päivässä siis 3000 lasta ja nuorta. Oli siinä hulinaa.

Lavalla pyöri erilaista ohjelmaa melkein koko ajan, ja koko tapahtuman aukioloajan, klo 9 - 15, Metsähallituksen ja ELY-keskuksen pöydällä kävi kova hyörinä. Ainoastaan lounaaksi ehti istahtaa hetkeksi alas ja kuulla omat ajatuksensa, muuten oli koko ajan joku jonottamassa mikroskoopille tai pelaamaan muistipeliä.

Yltäkylläinen messupöytä houkuttelee lapsia ja nuoria luokseen. ELY-keskuksen uusi vedenalainen robottikamera (sininen laite oranssin laatikon päällä) kiinnosti monia, mutta muistipeliä pelattiin eniten. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Tällä edustuksella tapahtumaan osallistuttiin. ELY-keskukselta SeaMoreEco -hankkeesta Anton Pajukoski, Metsähallitukselta Essi Keskinen. Kuva: Henna Anunti.

Pienemmät lapset saivat muistokseen varmasti lähinnä muistikuvan siitä, että Perämerestä löytyy paljon erilaisia lajeja ja mikroskooppi on jännä juttu, isommille nuorille pystyi jo sitten kertomaan hieman enemmän siitä, mitä me meribiologit työssämme teemme, miksi ja miten. 

Pikkulasten kanssa sekä mikroskooppi että muistipeli olivat täysi hitti. Arvuuteltiin ELY-keskuksen kollegan kanssa, mahtaisiko teini-ikäisiä nuoria enää seuraavana päivänä kiinnostaa muistipeli, mutta eipä olisi tarvinnut miettiä - peliä pelattiin koko päivä ja kovalla innolla. Olen nyt pelannut muutaman sadan lapsen ja nuoren kanssa varmaan 300 peliä muistipeliä kahden päivän aikana. 

Erityisesti nuorten kanssa lajikorttien kääntämisen yhteydessä mukaan sai sopivasti ujutettua myös faktoja: "Nämä kaikki kuvat on otettu Velmu-kartoitusten (Valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) yhteydessä tai muissa meidän vedenalaiskartoituksissa." "Tämä on upossarpio. Se on uhanalainen vesikasvi, ja se on muuten tuossa ELY-keskuksen vetämässä SeaMoreEco -hankkeen logossakin, sen takia, että varmaan 80 % kasvin yksilöistä löytyy täältä pohjoiselta Perämereltä." "Päivän fakta: tämä kivinilkka tässä on Suomen ainoa kala, joka synnyttää eläviä poikasia eikä muni mätimunia." "Tämä on kanadanvesirutto. Se on vieraslaji, joka pääsi yli 100 vuotta sitten karkuun Kaisaniemen kasvitieteelliseltä puutarhalta ja nyt se on vallannut monet lammet ja pienemmät järvet, ja Perämerestäkin sitä löytyy jokisuistoista ja makeista sisälahdista. Sekä Biodiversea-hankkeessa että SeaMoreEco -hankkeessa ennallistamisessa on mietitty myös keinoja hävittää kanadanvesiruttoa, koska se saattaa vallata koko vesistön ja estää muita lajeja kasvamasta."

ELY-keskuksen kanssa yhteisesti tehdyt muistipelikortit olivat hitti sekä lasten että nuorten kanssa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Muistipeli upposi kaikenikäisiin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Mikroskooppi on yllättävän tehokas keino saada lapset ja nuoret kiinnostumaan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Kestävän kehityksen Toivon Agenda -tavoitteet oli hienosti leivottu tapahtuman ohjelmaan sisään. Meidän pöytämme edusti numeroita 14, 15 ja 17 eli "Säilyttää meret ja merten tarjoamat luonnonvarat sekä edistää niiden kestävää käyttöä" (=Vedenalainen elämä), "Suojella maaekosysteemejä, palauttaa niitä ennalleen ja edistää niiden kestävää käyttöä; edistää metsien kestävää käyttöä; taistella aavikoitumista vastaan; pysäyttää maaperän köyhtyminen ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen" (=Maanpäällinen elämä) ja "Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta" (=Yhteistyö ja kumppanuus).

Oppilaat saivat osallistua Toivon Agenda 2030 -bingoon, jossa pysty- tai vaakariville piti saada vähintään neljä ruksia, ja sitten pystyi osallistumaan leffalippujen arvontaan. Ruksin sai, kun kävi pisteellä, joka edusti jotakin seitsemästätoista tavoitteesta, ja teki pisteellä määrätyt tehtävät. Meidän pisteemme edusti vedenalaista elämää (luonnollisesti, meribiologeja kun ollaan ja meriluonnonsuojelua tehdään), maanpäällistä elämää (kollegamme sekä Metsähallituksella että ELY-keskuksella tekevät vastaavaa suojelutyötä, mutta veden pinnan yläpuolella) ja yhteistyötä ja kumppanuutta, koska olihan meitä samalla pisteellä ja samoissa hankkeissa kaksi organisaatiota, ja lisäksi teemme molemmat paljon yhteistyötä ruotsalaisten kollegojen kanssa, koska jaamme yhteisen Perämeren. Pisteellä piti vähintään katsella lajeja mikroskoopilla ja lupilla tai pelata lajimuistipeliä, ja samalla sai kuunnella selostusta vedenalaisen luonnon kartoituksesta ja meriluonnon ennallistamisesta.

Bingoarvontalapun sai jättää, kun pystyyn tai vaakaan kertyi vähintään neljä ruksia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Muukin ohjelma oli loistavasti räätälöity kummankin päivän kohdeyleisölle. Pienempien lasten päivänä nauratti vatsastapuhuja Sari Aalto mm. Kakkis-hahmollaan, mutta kuitenkin esim. meren roskaantumisesta puhuen. Teinien päivänä katselimme tankotanssijaa ja kuuntelimme pohjoisen suomiräpin tähteä Stepaa. Kumpanakin päivänä jaettiin myös palkintoja Tool Camp -ongelmanratkaisutöistä, kuultiin esimerkiksi luontotoimittajan esitys ja nähtiin ja kuultiin nuorten itsensä esittämiä kappaleita ja tanssiesityksiä, jotka tavalla tai toisella liittyivtä Toivon Agenda 2030 -tavoitteisiin. Itseäni meinasi suorastaan itkettää kun koulun bändi esitti upeasti John Lennonin kappaleen Imagine.

Vatsastapuhuja Sari Aalto toi esityksessään esiin mm. Itämeren roskaantumisongelman. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Mitä me tehtiin lapsena koulun hauskoina tapahtumapäivinä? Käytiin läheisessä eläinpuistossa katsomassa käärmeitä pienissä, likaisissa terraarioissa, ja takapihalla oli karuselli ja pomppulinna.

Oli taas ilo ja kunnia jutella niin monien fiksujen, kiinnostuneiden ja innostuneiden lasten ja nuorten kanssa. Viime keväänä pääsin osallistumaan YK:n kestävän kehityksen Itämeri-nuorisoleirille, ja siellä tuli sama tunne: kyllä nuorison varaan uskaltaa jättää tulevaisuuden, jos sitä ei nyt ennen heidän aikuistumistaan ehditä pilata aivan kokonaan.

Essi Keskinen

P.S. Näissä hanke- ja organisaatio-T-paidoissa edustin:

Metsähallituksen työntekijänä Metsähallitus-T-paidassa... Kuva: Anton Pajukoski / ELY-keskus

...Velmu-kartoittajana... Anton Pajukoski / ELY-keskus

... ja Biodiversea-hankkeessa mm. ennallistamassa meriluontotyyppejä. Anton Pajukoski / ELY-keskus

PEMMA - paikallisesti merkittävät meriluontoalueet

Harmaakarin riutta on nykyisin määritelty PEMMA-alueeksi Helsingin edustalla. Värikkäältä riutalta löytyy ensisilmäyksillä ainakin meriahdinpartaa, suolilevää, rakkohaurua ja joitakin lyhyitä puna- ja ruskoleviä. Kuva: Lassi Karvonen / Metsähallitus.

"Paikallisesti ekologisesti merkittävien vedenalaisten meriluontoalueiden tunnistaminen: Esimerkki pääakupunkiseudulta" -julkaisu näki päivänvalon 2024. Pari vuotta sitten Velmu-kartoituksissa (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) keskitytiin Suomenlahdella Helsingin Helmiin ja Espoon Erikoisuuksiin eli paikallisesti merkittäviin meriluontokohteisiin. Mutta minkälainen haarukointi on tarvittu, että ollaan päästy näin alueelliselle tasolle meriluontoarvojen määrittelyssä?

Helsingin Helmet ja Espoon Erikoisuudet rajattiin vuoden 2022 maastokauden tulosten ohjaamina. Kuvakaappaus Velmun karttapalvelusta.

Vuonna 2019 YK:n biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen tieteellis-teknisessä kokouksessa tunnistettiin ympäri maailmaa ekologisesti ja biologisesti merkittäviä merialueita (tässä esimerkiksi Itämeren pohjoisin EBSA-alue englanniksi esiteltynä). Suomen merialueille tunnistettiin neljä EBSA-aluetta, kaksi Pohjanlahdelle, yksi Saaristomerelle ja Ahvenanmaalle ja yksi Suomenlahdelle.

Harmaakarin PEMMA-alueelta löytyy myös merinisäkkäitä. Utelias harmaahylje on tullut katsomaan, mitä ne sukeltajat oikein melskaavat. Kuva: Petra Saari / Metsähallitus.

EBSA-alueita hienopiirteisempiä ovat Suomen kansalliset ekologisesti merkittävät merialueet, EMMAt. EMMA-alueet eivät ole hallinnollisia tai suojelullisia rajauksia, vaan ne kertovat siitä, että alue on meriluonnoltaan erityisen merkittävä. Sieltä saattaa löytyä esimerkiksi kalojen kutualueita, uhanalaista lajistoa, erityistä geodiversiteettiä tai se voi olla harvinaisen luonnontilainen. Rajaus siis kertoo potentiaaliselle merialueen käyttäjälle, että nyt ollaan tekemisissä erityisen arvokkaan merialueen kanssa. EMMA-alueita on käytetty mm. erilaisten meritoimintojen ohjaamiseen ja aluerajaukseen merialuesuunnittelussa. EMMA-raportteja voi selata näistä linkeistä:

- Syken julkaisema virallinen EMMA-raportti

- Metsähallituksen julkaisema kuvitettu ja kuvaileva raportti joistakin EMMA-alueista

- Syken avoimen datan kautta löytyvät EMMA-rajaukset

Mikäs se on tehdessä sukellustöitä tyynessä illassa, kun räpylöiden alla aukeaa upea riutta. Uppoluoto löytyy Helsingin edustan ulapalta. Kuva: Jyri Tirronniemi / Metsähallitus.

Teisti ei ole harvinainen, mutta ei se erityisen yleinenkään ole. Sen saattaa useimmiten bongata sinisimpukkakoloniasta, mutta viihtyy tämä pohjakala myös sorapohjilla pohjaeläimiä etsien, kuten tässä Uppoluodossa. Kuva: Jyri Tirronniemi / Metsähallitus.

Levärupi on päässyt valtaamaan haarukkalevän täysin - tämähän näyttää jo melkein trooppiselta kalkkikivikorallilta! Uppoluodon PEMMA-alueelta löytyy mm. punaisia rihmaleviä ja paljon haarukkalevää. Kuva: Jon Ögård / Metsähallitus.

Kun kansalliselta EMMA-tasolta mennään vielä alueellisemmalle ja paikallisemmalle tasolle, vastaan tulevat paikalliset EMMAt eli PEMMAt. Vuoden 2022 maastokartoituksissa Helsingin ja Espoon edustalla Velmu-kartoitukset keskitettiin yksinomaan PEMMA-alueiden kartoittamiseen. Työ toteutettiin niin, että maastokartoitukset, lähinnä sukellukset, snorklaukset ja vesikiikarein tehtävät inventoinnit, keskitettiin alueille, joilta arveltiin löytyvän erityisen paljon vedenalaisia luontoarvoja, tai jotka olivat vielä täysin tuntemattomia, mutta joille mallit antoivat odottaa vedenalaisia luontoarvoja. Kun aineistot myöhemmin analysoitiin, ne käytiin asiantuntijoiden kanssa läpi, ja kaiken tunnetun datan ja asiantuntijalausuntojen avulla luotiin Suomen ensimmäiset PEMMA-alueet. Raportti löytyy täältä ja rajaukset voi ladata täältä.

Kilkki on syvempien pohjien puhtaanapitolaitos. Sille kelpaa ravinnoksi kaikki orgaaninen, mikä sattuu satamaan merenpohjaan ylemmistä vesikerroksista. Kuva: Lassi Karvonen / Metsähallitus.

Tänä kesänä PEMMA-alueiden etsintä siirtyy Saaristomerelle. Syke ja Metsähallitus yhdessä paikallisten kuntien, kaupunkien ja ELY-keskuksen kanssa tekevät maastokaudella vedenalaiskartoituksia vielä vähemmän tunnetuilla, mutta potentiaalisesti arvokkailla merialueilla. Tarkoitus on tehdä satoja sukelluslinjoja aivan ulkosaaristosta syvälle sisäsaaristoon ja lahdenperukoihin asti. Suurin osa työstä tehdään sukeltamalla, mutta matalilla alueilla riittää snorklaus tai vesikiikarin käyttö.

Punalevät töpöpunaröyhelö ja sarvipunaliuska ovat niin muuntelevaisia, että nykyisin niitä ei enää erotella silmämääräisesti toisistaan. Punalevät hehkuvat kameran salaman valossa syvän punaisina Harmaaluodon riutalla. Kuva: Jon Ögård / Metsähallitus.

Maastotyöt aloitetaan kesäkuun alussa ja saadaan valmiiksi syyskuun puoliväliin mennessä. Jos siis näet Metsähallituksen veneen tai oransseihin pelastautumispukuihin pukeutuneita luontokartoittajia Saaristomerellä tänä kesänä, he saattavat hyvinkin olla etsimässä uusia PEMMA-alueita.

Essi Keskinen

P.S. Jos pidät podcastien kuuntelusta, otappa kokeiluun nämä Metsähallituksen meritiimin meriluonnon suojelusta kertovat podcastit: Vedenalaisen varjelijat.

Harmaakarin riutalta löytyy mielin määrin haarukkalevää ja sitä kiinnittymisalustanaan käyttävää pikkuriikkistä yhteisöllistä äyriäistä, levärupea (valkoinen pitsi oranssinpunaisen haarukkalevän päällä). Kuva: Karl Weckström / Metsähallitus.

Harmaakarin riutan matalammilta osilta löytyy kauniinvihreää ja notkeaa suolilevää. Kuva: Lippi Vertio / Metsähallitus.

Sukelluslinja kulkee rihmalevän ja rakkohaurun välistä Länsi-Toukin PEMMA-alueen riutalla. Kuva: Aleksi Leinikki / Metsähallitus.

Ahvenet ovat uteliaita ja ovat tulleet tarkistamaan, mitä sukeltaja tekee niiden valtakunnassa Länsi-Toukin riutalla. Kuva: Anna Lyssenko / Metsähallitus.

Itämeren riutalla

 

Upea rakkohauruniitty levittäytyy matalalla tyynen merenpinnan alla. Kuva: Heidi Arponen / Metsähallitus

Yksi kauneimpia maisemia Itämeren pinnan alla on parin metrin syvyydellä sijaitseva tiheä hauruniitty auringonpaisteessa. Jos ”hauru” ei heti sano mitään, lisätään vielä rakkohauru tai sen sukulainen itämerenhauru. Rakkohauru (Fucus vesiculosus) tunnettiin aiemmin paremmin rakkolevänä ja sen serkku, endeeminen eli kotoperäinen Itämeren laji Fucus radicans kapearakkolevänä, kunnes järkeiltiin, että sen nimenä kapeaRAKKOlevä on harhaanjohtava, koska F. radicansin yksi ero F. vesiculosukseen on nimenomaan rakkojen puute. Näin siis kumpikin ruskolevä siirtyi haurujen sukuun. Lue blogista tarkemmin lajien nimeämisestä.

Parhaimmillaan (rakko)hauruniitty on kauniin kellanruskeana aaltoileva, tiheä lakeus, joka jatkuu Selkämeren tasaisilla pohjilla silmänkantamattomiin ja Suomenlahden jyrkemmillä kalliorinteillä muodostaa parin metrin levyisen vyöhykkeen metristä 3-5 m syvyydelle asti.

Tässä hauruluontotyypissä ainakin yksi laji on varmasti rakkohauru Fucus vesiculosus, koska haaroja pystyssä pitävät rakot erottuvat näin selvästi. Kuva: Heidi Arponen / Metsähallitus

Moni veneilijä, mökkeilijä tai saariston asukki saattaa muistella lapsuuttaan tai nuoruuttaan Saaristomerellä, kun vesi oli niin kirkasta, että pohjaan näkyi lähes kymmenen metrin syvyydelle asti ja rakkolevä kasvoi vielä 7-8 m syvyydelle. Pahimmoillaan Saaristomerellä kärvisteltiin valtavien sinilevälauttojen ja samean veden kanssa 90-luvulta 2000-luvun alkumetreille, kun näkösyvyys katosi lähes tyystin eikä pinnan alle nähnyt juurikaan. Aivan pahin on ehkä selätetty, mutta Itämeren toipuminen valtavasta ravinnekuormasta ja nykyisenlaisesta rehevöitymisestä vie aikansa, ja tästä syystä haurupohjat on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN) koko Suomessa (Perämerestähän hauruja ei löydy, koska laji kaipaa enemmän suolaa). Kumpikin laji sinänsä on ”vain” silmälläpidettävä (NT) (lue blogista enemmän Suomen Punaisesta kirjasta eli uhanalaisarvioinneista), mutta yhtenäiset, niittymäiset ja tiheät kasvustot, ovat häviämässä rehevöitymisen ja veden samenemisen vuoksi. Haurujen suurin kasvusyvyys on madaltunut monta metriä niistä kirkkaan veden ajoista vain reilut 50 vuotta sitten.

Sirokatkarapu on vieraslaji, joka levisi Itämereen 2000-luvun alussa. Suomen rannikolta sen löytää nyt koko Suomenlahdelta ja Selkämereltä aina Porin tietämille asti. Haurukasvustot tarjoavat hyvän suoja- ja ruokailupaikan sekä vieraslajeille että alkuperäisille lajeille kuten leväkatkarapu. Kuva: Heidi Arponen / Metsähallitus

Haurupohjat on avainluontotyyppi ja haurut ovat avainlajeja. Ne ovat siis lajeja, jotka olemassaolollaan luovat muille lajeille paremmat oltavat tarjoilemalla ruokailu- ja suojapaikkoja, koloja, mihin piiloutua, pintoja, joilta raaputtaa rihmalevää ja bakteerimassaa syötäväksi. Rakkohaurujen alla viihtyvät merirokot ja pienet sinisimpukat, kalvomaiset levät ja pitsimäiset punalevät. Niiden pinnoilla kasvaa epifyyttisinä eli päällyskasveina erilaisia rihmamaisia leviä, esimerkiksi kirjaimellisesti nimetty haurunturkki (Elachista fucicola).

Trälanin saari sijaitsee Saaristomeren ulkosaaristossa. 

Trälanin 100 m mittainen sukelluslinja putoaa rantavedestä noin kymmenen metrin syvyyteen. Ennen jyrkempää pudotusta kolmen metrin jälkeen löytyvät tiheät ja yhtenäiset hauruniityt, sen jälkeen sekapohjalta muita riuttalajeja.

Trälanin lajilista voisi olla tyyppiesimerkki eteläisen Suomen rannikon riuttalajeista.

Trälanin linja jatkuu lahdenpohjukasta lähes puoleen väliin melko matalana ja tasaisena, kunnes sitten lahden suulta laskee jyrkästi kymmenen metrin syvyyteen.

Kauas Saaristomeren eteläosiin sijoittuva ulkosaariston linja lähtee Trälanin saaren rannasta länteen avautuvan lahden perästä ja putoaa sadan metrin matkalla noin kymmenen metrin syvyyteen. Haurupohja yltää lähes rannasta vajaan kolmen metrin syvyyteen (paikoin lähes 100 % haurua) ja jatkuu sitten tyypillisenä Suomen eteläisen rannikon riuttana. Kaikki tavalliset tuttavuudet, rihmalevät, sinisimpukat, merirokot, haarukkalevät, punalevät ja punaiset kalvomaiset levät löytyvät. Jos pitäisi määritellä suomalaisen riutan tyyppilajeja Suomenlahdelta, Trälanin lajilista olisi se. Perämerellä riutalta puuttuisivat haurut, sinisimpukat, merirokot ja suurin osa punalevistä ja tilalla olisi monivuotisia viherleviä ja erityisesti vesisammalia. Lue blogi Perämeren riuttalinjoista täältä.

Toivotaan, että tulevaisuudessa ruskeankeltaisena vedenalaisena viljapeltona lainehtivat haurupohjat peittäisivät enemmän sitä alaa, millä ne aikanaan kasvoivat.

Essi Keskinen

Sukeltaja lopettelee linjaa sen matalaan päätyyn kalliorannalle. Ruskeana näkyvät haurut, vihreät kivet kasvavat rihmaleviä. Kuva: Roosa Mikkola / Metsähallitus.

Tutustu erilaisiin vesikasvillisuuslinjoihin näistä blogeista:

Vesisammallinja Perämerellä

Luonnontilainen monotoninen näkinpartaismutapohja

Mosaiikkimainen pohja Merenkurkussa

Uhanalaisia lajeja tasaisella hiekkapohjalla

Pystysuora kallioriutta

Hyvin monilajinen mutapohja

Tyhjä hiekkapohja

Rakkohauruniittyinen riutta

Hiekkapohja tyhjää täynnä

 

Tällaisen sukelluslinjan tekemisessä ei kauaa nokka tuhise. Kuva: Sara Karvo, Metsähallitus

Välillä pääsee tai joutuu tekemään sukelluslinjan, jonka läpikäynti kestää tuskin kahtakymmentä minuuttia. Tällaisia paikkoja ei oikeastaan löydy kuin kahdesta elinympäristöstä – puhtailta mutapohjilta ja puhtailta hiekkapohjilta. ”Puhtailla” tarkoitetaan tässä tapauksessa pohjaa, jolla ei ole kasvillisuutta eikä juuri silmin nähtävää selkärangatoneläimistöäkään, ei siivouspuhtautta. Pohjalla voi olla paksu kerros ylemmistä vesikerroksista satanutta sedimentaatiota, tai aaltojen pyörittelemiä rihmalevämöykkyjä, mutta ei mitään varsinaisesti elävää.

Jos ”puhtaalta” hiekka- tai mutapohjalta ottaa pohjaeläinnäytteen, erityisesti mudan joukossa elelee kaikenlaisia pieniä selkärangattomia. Hiekan joukosta näitä löytää usein vähemmän, koska erityisesti matalalla merialueella oleva hiekkapohja on selkärangattomille hyvin rankka elinympäristö. Aallot kuljettelevat hiekanjyväsiä ja kasaavat niitä kauniiksi aaltokuvioiksi, mutta pohjaeläimille tällainen epästabiili ja melko karkea pohja on hankala. Puhtaat mutapohjat löytyvät yleensä syvempää tai suojaisammista paikoista – siksi niihin on mutaa kertynytkin. Näistä elinympäristöistä löytyy jos jonkinlaista matoa, simpukkaa, äyriäistä ja muuta selkärangatonta.

Sukeltaja voi ottaa pohjaeläinnäytteen hiekkapohjalta esimerkiksi pleksiputkella. Putken molemmat päät suljetaan kumikorkilla ja näyte kuljetetaan verkkokassisa pinnalle seulottavaksi tai etanoliin säilöttäväksi. Kuva: Sara Karvo, Metsähallitus

Jos hiekkapohja on niin matalalla, että auringonvalo pääsee tunkeutumaan pohjaan asti, paikalla voi olla kasvillisuutta. Jos paikka kuitenkin on avoin ja hiekka liikkuvaa, kasvien on vaikea juurtua siihen. Tällaisilta alueilta löytyy hiekkapohjia, joilla ei ole kasvin kasvia.

Röytän saari Iin edustalla on hyvä esimerkki tällaisista täysin tyhjistä hiekkapohjista. Saaren pohjoispäädyssä on pitkä aallonmurtaja, jonka molemmin puolin levittäytyy hehtaaritolkulla metrin, parin syvyistä hiekkapohjaa, jossa ei kasva yhtään mitään. Ainoat elämän merkit löytyvät muutamasta erikokoisesta kivestä, joita löytyy sieltä täältä. Tarkkaan katsomalla kiviltä voi erottaa rihmaleviä ja kaspianpolyyppeja.

Maastokaudella 2024 Röytän pohjoisosaan tehtiin kansallisten Velmu-kartoitusten yhteydessä kolme sadan metrin mittaista sukelluslinjaa kun haluttiin kartoittaa harjusaarten vedenalaisia osia. Kaikki kolme linjaa ovat täysin kasvittomia lukuun ottamatta paria levää parilla kivellä. Linjoilta otettiin myös pohjaeläinnäytteet, mutta niiden seulominen tapahtuu vasta tämän vuoden aikana. Sitten saadaan tietää, elääkö hiekan sisällä mitään makroskooppisia (silmin nähtäviä, vaikkakin mikroskoopilla tunnistettavia) selkärangattomia. Meiofauna tarkoittaa vielä pienempää eliöstöä.

Essi Keskinen

Iin Röyttä (erotuksena Tornion Röyttästä) sijaitsee heti Iin edustalla vain parin kilometrin päässä rannikolta.

Tutustu erilaisiin vesikasvillisuuslinjoihin näistä blogeista:

Vesisammallinja Perämerellä

Luonnontilainen monotoninen näkinpartaismutapohja

Mosaiikkimainen pohja Merenkurkussa

Uhanalaisia lajeja tasaisella hiekkapohjalla

Pystysuora kallioriutta

Hyvin monilajinen mutapohja

Tyhjä hiekkapohja

Rakkohauruniittyinen riutta

Valtavan monilajinen mutapohja

 

Keiholehtien ja lahnaruohojen ruusukkeet saavat niitylle lisäkseen uposvesitähdet ja vidat. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Mutapohjat voivat olla hyvin hämmentäviä. Välillä 1 m syvällä pehmeällä suojaisalla mutapohjalla ei kasva mitään, ei siis yhtikäs mitään, ja siihen ei tunnu olevan mitään kunnollista syytä. Välillä päällepäin täysin samannäköisellä pohjalla saattaa kasvaa valtava niitty vain yhtä lajia, esimerkiksi mukulanäkinpartaa (ja silloin puhutaankin jo uhanalaisestaluontotyypistä, suojaisat näkinpartaispohjat, joka on Suomessa arvioitu vaarantuneeksi). Ja välillä, joskus, kun tähdet osuvat kohdilleen ja elämä hymyilee meribiologille (tai ei hymyile, jos olisi kova kiire, ja työ pitäisi silti saattaa huolellisesti loppuun saakka), päästään mutapohjaiselle sekaniitylle, josta löytyy heittämällä kymmenen, viisitoista lajia putkilokasveja, ja rihmalevät päälle.

Eskonlahden vesikasvillisuuslinjalta löytyi lähes kaksikymmentä putkilokasvilajia. Vesi on tummanruskeaa, mutta kirkasta. Kuva: Saara Luukkonen / Metsähallitus

Tuollainen upea niitty löytyi Simon Eskonlahdelta, johon kesällä 2023 perustettiin Perämeren merenhoidon seurantalinjoja. Lahden pohjalta löytyi mutaa, kuten toivottiinkin, ja vaikka veteen mentiin pelastautumispukujen ja SUP-lautojen ja vesikiikareiden kanssa pienestä venevalkamasta, ruoppauksia ei oltu pitkään aikaan enää tehty ja lahti melkein umpeenkasvanut monilta rantaosuuksilta. Alueella oli aikanaan käyty tekemässä Velmu-kartoituksia (valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma), ja sen, ja SEAmBOTH-hankkeen kartoitusten, avulla tämä mutapohjainen pieni helmi löytyi seurantoja varten. Lue enemmän pohjoisen Perämeren vesikasvillisuuskartoituksista täältä.

Eskonlahti sijaitsee Simossa, mannerrannalla, joten paikalle pääsee autolla

Eskonlahden linja on täysin vaakasuoralla, mutapohjaisella lahdella, josta löytyy reilu tusina putkilokasvia monelta linjan pisteeltä.

Eskonlahden mutalinjan lajilistalta löytyvät "ne tavalliset epäillyt", jotka pohjoisella Perämerellä usein tulevat vastaan erityisesti mannerrantojen lahdissa. Monet lajeista ovat sopeutuneet lähinnä makeaan veteen (tylppövita, sätkimet, keiholehdet, lahnaruoho, vesiherne, saukonsammal erityisesti).

100 m mittainen linja alkoi rantaruovikosta ja jatkui parin pienen ruovikkolaikun kautta pidemmälle lahteen. Syvyys ei vaihdellut vajaasta metristä lainkaan, vesi oli kirkasta, vaikkakin rooibosteen väristä humusaineista johtuen, ja pohjaan oli helppo nähdä vesikiikarilla. Siellä täällä pohjaa täplittivät yksittäiset ahvenvidat, mutta varsinainen kasvimassa koostui sirppikeiholehden pohjaruusukkeista ja niistä ylös pintaan kiemurtelevista hiuksenohuista lehtiruodeista. Sirppikeiholehti on pystykeiholehden ja kelluskeiholehden risteymä, jota esiintyy erityisesti pohjoisella Perämerellä. Siellä emeritusmuseonhoitaja ja kasvitieteilijä Tauno Ulvisen (osallistuin hänen 90-vuotispäivilleen vajaat viisi vuotta sitten) mielestä ei esiinny kumpaakaan yksittäistä lajia puhtaana, vaan kaikki yksilöt olisivat risteymää, sirppikeiholehteä.

Hyvin monilajinen ja monipuolinen mutapohja Paskaletossa pohjoisella Perämerellä. Video: Metsähallitus.

Luikkia on monenlaisia ja eri kokoisia. Niiden erottaminen toisistaan vaatii vähintään luppia tai mikroskooppia, sekä rutkasti asiantuntemusta. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Pikku- ja hentoluikat muodostavat ruohikkomaisia niittyjä matalille pehmeille-, siltti- tai hiekkapohjille. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Lähes pohjaa peittävien keiholehtiruusukkeiden joukossa kukkii uposvesitähtiä, sieltä löytyy pieniä niityllisiä muutaman sentin mittaista, ruohomaista luikkaa, rannempana myös suurempia luikkia. Ärviöitä pistää esiin sieltä täältä ja kiemurtelee kohti pohjaa. Välillä joukosta löytyy muutama mukulanäkinparta ja yksittäisiä lahnaruohoruusukkeita. Pikkuriikkiset vesirikon pisaranmuotoiset lehdet täplittävät pohjaa siellä täällä. Myös makeanveden vesisammal ja vesiherne tekevät esiintymisen, samoin reheviä vesiä indikoiva ristilimaska, jota usein löytyy rehevistä, seisovista fladoista (fladat muuten ovat maankohoamisen vuoksi merestä hiljalleen umpeen kuroutuvia laguuneja tai lahtia, joilla on lopussa meren kanssa vain pieni yhteys matalan kynnyksen kautta. Lue enemmän fladoista tästä SEAmBOTH-hankkeen englanninkielisestä blogista).

Pohjoisella Perämerellä esiintyy pystykeiholehden ja kelluskeiholehden risteymää sirppikeiholehteä. Nämä lehdet muistuttavat enemmän kelluskeiholehteä, mutta eivät ole kuitenkaan tyypillisiä - eiköhän tämäkin ole risteymä. Kasvin lehtiruusukkeet ovat tiukasti pohjassa ja jokaisesta ruusukkeesta johtaa ohut lehtiruoti kelluslehteen. Kuva: Ville Savilampi

Tällaisissa runsaissa ja rehevissä linjoissa on kova tekeminen, mutta lajiston perkaaminen on silti aina yhtä mielenkiintoista ja palkitsevaa.

Essi Keskinen

Ahvenvita on varsinainen jokapaikanhöylä. Sen löytää suuresta osasta Suomea ympäröivää Itämerta. Se pystyy kasvamaan kaikenlaisilla pohjilla kovia pohjia lukuun ottamatta, suojaisissa ja aallokkoisissa paikoissa, ja hyvin erilaisissa ravinteisuuksissa ja lämpötiloissa. Kuva: Pekka Lehtonen / Metsähallitus

Tutustu erilaisiin vesikasvillisuuslinjoihin näistä blogeista:

Vesisammallinja Perämerellä

Luonnontilainen monotoninen näkinpartaismutapohja

Mosaiikkimainen pohja Merenkurkussa

Uhanalaisia lajeja tasaisella hiekkapohjalla

Pystysuora kallioriutta

Hyvin monilajinen mutapohja

Tyhjä hiekkapohja

Rakkohauruniittyinen riutta

Pystysuoraa riuttaa ja särkkää, kalliota ja hiekkaa

 

Jos mitään muuta ei meren pohjasta löydy, polyyppeja löytyy. Kaspianpolyyppeja löytyy koko rannikon pituudelta, murtovesipolyyppeja suolaisemmassa vedessä aina Merenkurkkuun asti. Kuva: Heidi Arponen / Metsähallitus

Riutta tarkoittaa pohjasta nousevaa, Suomessa kivistä, lohkareista tai kalliosta muodostuvaa geologista muodostelmaa. Muualla maailmassa riutat voivat muodostua myös eläinperäisesti, mistä tunnetuimpana esimerkkinä ovat tietysti koralliriutat. Riutalla on tietty, sille ominainen lajisto, mikä riippuu myös siitä, missäpäin Suomen rannikkoa riutta sijaitsee. Merenkurkussa ja siitä etelään riuttaa määrittävät haurut, sinisimpukat ja punalevät, Perämerellä vesisammalet, kaspianpolyypit ja murtovesisieni.

Sinisimpukoita, punalevää ja levärupea löytyy usein 5-15 m syvyydeltä kalliopohjalta. Kuva: Jon Ögård / Metsähallitus

Kesän 2021 Velmu-kartoituksissa (Valtakunnallinenvedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) kartoitettiin riuttoja. Minä ja tiimini saimme Turun sisäsaariston riutat. Näkyvyys oli surkea, ruotsinlaivat pöllyttivät pohjaa mennessään ja koko ajan sai varoa, mistä singahtaa seuraava muskelivene tai vesijetti.

Sitä luulisi, että riuttojen löytäminen on helppoa. Että voisi vaikka vain ottaa merikortin ja katsoa sitä ja osoittaa karimerkkiä ja kivikkoa ja päätellä, että tuossa on riutta, erityisesti, jos syvyyskäyrät osoittavat, että vesisyvyys putoaa matalimmalta kohdalta rivakasti kohti syvyyksiä.

28 m syvyyteen asti yltävä 100 m sukelluslinja paljastaa pohjalta kalliota ja päältä hiekkaa. Kallion ja hiekan rajapinnassa oli erikoinen mutainen kohta, vaikka rinne oli hyvin jyrkkä. Vain muutama harva laji sinnittelee näin huonossa näkyvyydessä pilkkopimeässä.

Kuulisen linja oli Turun sisäsaaristossa Airistolla, hyvin sameassa vedessä, jossa näkyvyys ei ollut kuin metrin luokkaa.

Vain muutama laji löytyi Kuulisen riutalta, eikä suurinta osaa lajeista esiintynyt kuin kerran. Yleisin laji olivat polyypit (Hydrozoa), kaikila linjan yhdellätoista kartoituspisteellä.

Eihän mikään tietenkään ole näin helppoa. Eräs riutta, mille teimme neljä kartoituslinjaa (linjan joka pääilmansuuntaan matalimmalta alueelta), osoittautui syvemmältä kallioksi, mutta päältä hiekaksi – laelta löytyi jopa hiekkasärkän kasvillisuutta, vaikka lähes pystysuorat kalliopinnat hiekan alapuolella olivatkin kiistatta riuttaa. Lue täältä tyypillisemmästä riutasta enemmän.

Tämä Kuulinen -niminen riutta kiusasi minua kaikilla neljällä sukelluksellaan. Toinen tiimini sukeltajista ei sukeltanut 18 m syvemmälle, joten syvät sukellukset osuivat väistämättä minulle. Airistolla eli sisäsaaristossa näkyvyys oli lähes nolla ja sukellusolosuhteet ikävät. Mutta tulipa nyt tehtyä kuitenkin. Lue täältä enemmän ikävistä Kuulisensukelluksista.

Punahelmilevä on hyvin kaunis mikroskoopissa katsottuna. Sen pihtimäiset 2-haaraiset versonkärjet erottaa myös veden alla. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallius

Kuulisen kalliopinnat olivat niin jyrkät ja syvät, ja vesi niin sameaa, että levälajeja löytyi vain muutama, ja nekin vasta kiviltä sukelluslinjan harpattua hiekkaiselle riutan lakialueelle. Kalliolta löytyi sinisimpukoita, merirokkoja, levärupea ja polyyppeja, jotka pärjäävät myös sameassa vedessä. Vieraslajejakin tältä riutalta löytyi, sekä pieniä katkamaisia äyriäisiä että joka paikkaan Saaristomerellä levinneitä liejutaskurapuja. Mustatäplätokkojakin vilisteli pohjassa. Lue enemmän Saaristomeren vieraslajeista täältä.

Tämä kohde ei siis ollut tyypillinen riutta eikä tyypillinen hiekkasärkkä, vaan jotain siltä väliltä.

Essi Keskinen

Tutustu erilaisiin vesikasvillisuuslinjoihin näistä blogeista:

Vesisammallinja Perämerellä

Luonnontilainen monotoninen näkinpartaismutapohja

Mosaiikkimainen pohja Merenkurkussa

Uhanalaisia lajeja tasaisella hiekkapohjalla

Pystysuora kallioriutta

Hyvin monilajinen mutapohja

Tyhjä hiekkapohja

Rakkohauruniittyinen riutta