EMMAt esittelyssä: Kalantuotantoalueet - Ii

Jokisuistot sekoittavat meri- ja makeanveden lajeja keskenään. Iijoen suistossa makeanveden järvisätkinten kukat kurkottelevat kohti dramaattista kesätaivasta. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Iin EMMA-rajaus. Kartta VELMU.

Kukapa ei tietäisi Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa. Päätalo varttui Perämerellä Iijoen varrella ja kerrottavaa varhaislapsuudesta ja nuoruudesta noissa maisemissa (toki jokisuistosta yläjuoksulle päin reippaat 100 km mutta saman joen varrella kuitenkin) oli niin paljon, että Iijoki-sarjan romaaneja kertyi peräti 26 kpl. Jos tämä jo ei kuvaa Iijoen merkittävyyttä, tämän artikkelin luettuasi olet viimeistään vakuuttunut Iijoen ja sen suiston luontoarvoista. Iijoki on yksi Pohjanmaan suurimmista joista ja kuudenneksi suurin jokivesistö koko Suomessa.

Iijokisuistosta löytyy vaarantunut upossarpio. Kuva: Manuel Deinhards / Metsähallitus

EMMA-rajaus (ekologisesti merkittävät vedenalaiset merialueet) nimeltään Ii pitää sisällään Iijoen suiston, Hiastinlahden, ja koko rannikon pohjoiseen Olhavanjokeen asti. EMMA-statuksen perusteena Iissä ovat kalakannat ja monipuolinen vesikasvillisuus. Tällä perusteella koko mannerrantakin on lisätty rajaukseen - se pursuilee uhanalaisia putkilokasveja. Iijoen suistosta ja mannerrannalta löytyvät niin upossarpio (VU) (blogi englanniksi), vesipaunikko (VU) (blogi englanniksi) kuin silonäkinpartakin (VU) (blogi englanniksi). Lisäksi Iijoen suistosta löytyy Suomen merkittävin lietetattaren (EN) esiintymä.

Iijoessa on massiivisia kalanpyydyksiä mm. vaellussiialle. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Pääskyt pesivät savitörmässä Iijokisuistossa. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Vaikka Iijoki on valjastettu sähköntuotantoon, vedenkorkeus on säädelty ja jokea ja sen suistoa on aiemmin perattu tukinuittoa varten, alueelta löytyy myös paljon luonnontilaisia rantoja ja kosteikkoja. Hiastinlahti on matala, rehevä vesistö tai kosteikko, joka on valtakunnallisesti merkittävä lintuvesi. Siellä pesii harvinaisia lajeja ja siellä levähtää paljon muuttolintuja. Hiastinlahden vesikasvillisuus on runsasta ja rehevää ja luonnontilassa lukuun ottamatta alueelle levinnyttä vieraslajia kanadanvesiruttoa. Lue enemmän ihmispaineista täältä.

Metsähallituksen meritiimi on kartoittanut Iijokisuiston vedenalaista luontoa sekä SYKE-johtoisen kansallisen vedenalaiskartoitusohjelman VELMUn että keväällä päättyneen Saumaton Perämeri SEAmBOTH -hankkeen toimesta. Matalilla alueilla kartoituksia voidaan tehdä vesikiikarin avulla. Kuva: Sjef Heijnen / Metsähallitus

Jokisuisto itsessään on myös merkityksellinen. EU:n Luontotyyppidirektiivissä määritelty luontotyyppi ”1130 jokisuisto” on Suomessa huonoilla kantimilla - luontotyypin tila on epäsuotuisa, huono. Kuitenkin juuri jokisuistot ovat kriittisiä monien kalalajien lisääntymisen ja monien uhanalaisten putkilokasvien kannalta. Jokisuistoista löytyy paljon erilaisia pohjan eliöyhteisöjä, koska jokisuistot ovat usein mosaiikkimaisia ja esim. suolaisuus vaihtelee makeasta jokivedestä suolaisempaan murtoveteen. Jokisuistoista voit lukea enemmän englanniksi täältä.

Vesipaunikko tai tuttavallisemmin paunikko, vaarantunut pieni ja huomaamaton vesikasvi, viihtyy aivan rantavedessä. Välillä se jää kuivillekin, ja pidempään kuivilla ollessaan sen väri muuttuu reilusti punertavaksi. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Kaikkein merkityksellisintä Iijoen suistossa ja Iijoessa on sen kaupallisten kalakantojen elinvoimaisuutta  ylläpitävä vaikutus. Iijoki on padottu, mutta alimmissa nousuesteissä on kalateitä, joten vaellussiika (EN), meritaimen (CR) ja lohi (VU) pääsevät nousemaan jonkin matkaa yläjuoksulle. Mädin kehittyminen ei kuitenkaan ole ollut kovin menestyksekästä, joten vaelluskalakannat ovat istutusten varassa. Jokisuisto on myös kalataloudellisesti tärkeä alue, sillä merikutuinen siika (VU) ja muikku kutevat Iijoen jokisuun edustalla. Alkuperäinen lohikanta haluttaisiin palauttaa takaisin Iijokeen. Lisää vaelluskaloista voi lukea LUKEn blogista täältä.

Iijoen tarina siis jatkuu Kalle Päätalon jälkeenkin.

Essi Keskinen (MH) ja Meri Kallasvuo (Luke)

Purovita on makeanveden laji, joka löytyy Iijokisuistosta. Iijokisuiston ja läheisten rantojen ja kosteikkojen vedenalainen kasvillisuus on monipuolista. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus

Metsähallitus vai Merihallitus

 

Merellä hymyilyttää. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Monelle kansalaiselle on edelleen epäselvää, miten Metsähallitus pitäisi yhdistää Itämereen. Eihän meressä kasva metsää. Metsähallitus kuitenkin hallinnoi Suomen yleisiä vesialueita, ja Metsähallituksen Luontopalvelut on se taho, joka hoitaa mm. myös mereisiä kansallispuistoja ja suojelualueita, tekee kansallista vedenalaisen meriluonnon kartoitusta ja toimii monissa eri asiantuntijarooleissa Itämeren tilan parantamiseksi.

Haralla voidaan ottaa kasvillisuusnäyte silloin, kun ei haluta lähteä sukeltamaan. Kuva: Petra Pohjoja / Metsähallitus.

Metsähallituksen Meritiimi on tehnyt kansallista vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden kartoitusta vuodesta 2005 lähtien (VELMU-ohjelman ensimmäisen osan valmistumisesta voi lukea blogin täältä). Monet tiimin jäsenet ovat olleet mukana pitkälti yli kymmenen vuotta, ja tuntevat rannikon vedenalaisen luonnon kuin omat taskunsa. Valmiina on lähes neljännesmiljoona vedenalaista biologista näytepistettä koko Suomen rannikolta. Tämän tiedon avulla etsitään mm. lajien ja luontotyyppien levinneisyysalueita ja arvioidaan niiden uhanalaisuutta. Metsähallituksen meribiologit ovat olleet maastotöiden suunnittelun, kartoituspisteiden tekemisen ja aineiston analysoimisen lisäksi asiantuntijoina arvioimassa uhanalaisuuksia kerran kymmenessä vuodessa tehtävissä lajien ja luontotyyppien uhanalaisuusarvioinneissa (lajien uhanalaisuusarvioinneista voi lukea enemmän täältä). Vedenalaisten avainluontotyyppien etsinnästä voi lukea enemmän täältä.

Maastokauden aikana toimiston pöytä voi näyttää tältäkin. Kuva: Metsähallitus.

VELMU-tietoja on käytetty myös monissa muissa Itämeren suojelua ja meren hyvää tilaa edistävissä töissä, viimeksi mm. Suomen ekologisesti merkittävien vedenalaisten merialueiden (EMMA-alueet, lue niistä enemmän täältä) määrittelyssä. Nämä merialuesuunnittelua varten luodut erityisen merkittävät merialuerajaukset luotiin yhteistyössä SYKEn, Metsähallituksen meritiimin, Luken, GTK:n ja ELY-keskusten asiantuntijoiden avulla (lue enemmän tästä asiantuntijatyöstä täältä). Asiantuntemus on kysyttyä myös merialuesuunnittelussa, niin alueellisessa kuin valtakunnallisessakin yhteistyössä eri toimijoiden välillä sekä esimerkiksi suojelualueiden tilaa ja suojelun toimivuutta arvioitaessa. Metsähallituksen meribiologit käyttävät VELMU-dataa ja omaa asiantuntijuuttaan jatkuvasti myös esimerkiksi mereisiä hankkeita arvioitaessa - kun joku haluaa perustaa suuren merituulivoimapuiston, kalanviljelylaitoksen tai ydinvoimalan Itämereen tai sen rantaan.  Sanotaan, että Luontopalvelujen meritiimi on Itämeren edunvalvoja. Meritiimi tuntee koko Suomen rannikon (lue siitä blogi täältä) ja voi siksi lausua millä tahansa merialueella.

Asiantuntijatyössä on usein kyse työpajatyöskentelystä ja "viisaiden päiden lyömisestä yhteen". Kuva: Länsstyrelsen.

Meritiimi on myös loistanut erilaisissa hankkeissa, joissa on kartoitettu, tutkittu ja mallinnettu Itämerta ja sen lajeja, katsottu sen tulevaisuuteen ilmastonmuutoksen kourissa, luotu uusia kartoitusmenetelmiä ja toimittu myös rajat ylittävästi Ruotsiin, Viroon ja Venäjälle - vesihän ei tunnetusti rajoja tunne (lue enemmän rajat ylittävästä yhteistyöstä esim. täältä). Silloin tällöin meritiimin jäseniä on nähty myös kansainvälisissä kokouksissa ja konferensseissa hakemassa uutta oppia ja ideoita sekä tietenkin esittelemässä omia hienoja aikaansaannoksiaan.

Sukeltamalla saadaan tarkin tieto lajistosta, mutta sukeltaminen on hidasta ja kallista. Kuva: Jon Ögård / Metsähallitus.

Eikä pidä räpylänkään vertaa vähätellä meritiimin asiantuntevaa osallistumista hylje-eläinten suojeluun. Olemme olleet 5 vuotta tärkeitä, kumiasuisia tekijöitä saimaannorpan suojelussa. Jokakeväisillä Saimaannorppa-LIFEn istukkasukelluksilla koottiin dna-tietoja emoista ja poikasista. Samoin nyt käynnissä olevat, vaikkakin pienimuotoiset itämerennorpan kameraseurannat ovat osoittautuneet toimivaksi keinoksi hankkia tietoa direktiivilajin liikkeistä Saaristomerellä. Meritiimiläiset ovat myös osallistuneet monta kertaa hylkeiden lentolaskentoihin Saaristo-Selkämerellä ja Itäisellä Suomenlahdella.

Välillä ei jaksa meloa... Kuva: Jon Ögård / Metsähallitus.

Samaan hengenvetoon voi vielä lisätä, että meritiimi on tietysti mukana öljyntorjunnassa ja sen suunnittelussa. Metsähallituksen rooli on osallistua öljyyntyneiden eläinten etsintään ja hoitoon ja öljyn leviämisen kartoittamiseen. Samantyyppisen ympäristönsuojelun piirissä on liikuttu kun on puhuttu meriroskasta, kerätty sitä rannoilta monta sataa säkillistä ja naarattu pohjasta haamuverkkoja. Merten roskasta voi lukea lisää täältä.

Sidosryhmätyöpajassa voidaan tehdä myös taidetta yhteistyön nimissä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Entä oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kuka kuskaa polttopuut vaikkapa Itäisen Suomenlahden kansallispuiston nuotiopaikoille? Tai huoltaa pitkokset Perämeren kansallispuistossa? Tai miettii järjettömän laajalle ja monimuotoiselle Saaristomeren kansallispuistolle hoidon ja käytön suunnittelua tai järjestyssääntöjä? Tai kuka hallinnoi suuria alueita Suomen ainoasta UNESCOn maailman luonnonperintöalueesta Merenkurkun saaristossa? Entä kuka hoitaa rantaniittyjä ja kitkee kurtturuusuja mereisiltä natura-alueilta? Sehän on tietysti Metsähallitus. Metsähallitus on myös alkanut kunnostaa ja ennallistaa meriluontotyyppejä mm. istuttamalla meriajokkaita (lue enemmän tästä ensi viikon blogista!) ja kunnostamalla fladoja (lue enemmän meriluonnon ennallistamisesta täältä).

Metsähallituksen meritiimiläisiä näkee usein veneilytapahtumissa kertomassa vedenalaisesta luonnosta. Kuva: Metsähallitus.

Itämerestä viestiminen on myös tärkeä tehtävä. Kaikki meistä eivät asu Itämeren rannalla, ja vaikka asuisimmekin, suurin osa meistä ei koskaan näe sen pinnan alle, saati ymmärrä, millainen lajikirjo Itämerestäkin löytyy. Metsähallituksen meribiologit voi usein bongata veneilytapahtumista, koululaisopastuksesta tai antamasta haastattelua radioon, televisioon tai lehdille. Olemme esiintyneet mitä erilaisimmissa TV- ja radiotuotannoissa, aina yhtä tyylikkäästi ja ammattimaisesti, samalla tuoden esille meriluonnonsuojelun tärkeyttä. Haastattelut ovat sujuneet niin Loitokari-kuivapuvun kiristävässä hupussa sukelluksen jälkeen räkä poskella valuen kuin studiossa paksussa puuteripakkelissa. Me tiedämme, mitä merestä löytyy ja haluamme jakaa sen kaikkien kanssa. Mitä ei tunne, sitä ei voi suojella. Suomen juhlavuonna 2017 me VELMU-yhteistyökumppanit kirjoitimme kirjan Itämeren aarteista (lue enemmän Meren aarteet -kirjan julkaisemisesta täältä). Entä tiesitkö, että Metsähallituksen meritiimi auttoi rakentamaan sukeltajille tarkoitetun patsaspuiston ja ylläpitää vedenalaista luontopolkua sukeltajille  ja snorklaajille Saaristomerellä  (katso video täältä)? Vedenalaiset luontopolut ovat erinomaista ympäristökasvatusta ja portti pinnanalaiseen maailmaan ihan konkreettisestikin. Samalla olemme saaneet olla myös vedenalaisen pienrakentamisen moniosaajia. Dalskärin vedenalainen veistospolku on vienyt meidät vedenalaisen taiteen ja patsaiden rakentamistekniikan maailmaan - miten tehdään betonista veistos, joka kestää aallokkoa, merivettä ja jääkannen? Patsaspuiston perustamisesta voi lukea lisää täältä ja täältä.

Aina ei merelläkään paista aurinko. Kuva: Henna Nakari / Metsähallitus.

Vaikka ei nimen perusteella heti uskoisikaan, Metsähallitus on siis vahvasti kiinni Itämeren suojelussa ja sen mereisen luonnonsuojelualueverkoston ylläpidossa. Metsähallitus on Merihallitus.

Hyvää Itämeripäivää kaikille!

Essi Keskinen, Heidi Arponen, Maiju Lanki, Aija Nieminen, ruotsinkielisen käännöksen taiteillut Anette Bäck

Nuorisossa on tulevaisuus, myös Itämeren suojelun tulevaisuus. Kuva: Alejandra Parra / Metsähallitus.

Forststyrelsen eller Havsstyrelsen

För många är det ännu oklart på vilket sätt Forststyrelsen är kopplat till Östersjön. Skog växer ju inte i havet. Forststyrelsen förvaltar dock Finlands allmänna vattenområden, och Forststyrelsens naturtjänster är den aktör som till exempel sköter om marina nationalparker och skyddsområden, gör nationella karteringar av undervattensnaturen och deltar i olika expertgrupper med målsättning att förbättra Östersjöns tillstånd.

Forststyrelsens havsteam har gjort nationella karteringar av havsnaturens mångfald sedan år 2005 (du kan läsa mera om när den första delen av VELMU-programmet blev klar i bloggen här). Många av teamets medlemmar har varit med över tio år, och känner kustens undervattensnatur som sin egen ficka. Det finns nu nästan en fjärdedels miljon biologiska provpunkter längs hela Finlands kust. Med hjälp av denna information undersöker man till exempel arters och naturtypers utbredningsområden och bedömer deras hotnivå. Förutom att ha planerat fältarbete, gjort inventeringspunkter och analyserat materialet har Forststyrelsens marinbiologer också varit med som experter i den hotbedömning av arter och naturtyper som görs vart tionde år (du kan läsa mera om arters hotklassificering här).

Informationen som samlats in genom VELMU har också använts i annat arbete som berör skydd av Östersjön och främjande av god status i havsområden, senast till exempel när man har utsett Finlands ekologiskt viktiga havsområden (EMMA-områden, du kan läsa mera om dessa här). Det gjordes som ett samarbete mellan Finlands miljöcentral (SYKE), Forstsyrelsens havsteam, Naturresursinstitutet LUKE, Geologiska forskningscentralen (GTK) och NTM-centralernas experter, med målsättning att stödja områdesplaneringen till havs (läs mera om detta expertarbete här). Forststyrelsens marinbiologer använder också VELMU-data och den egna expertkunskapen vid bedömning av olika marina projekt - när någon vill grunda en stor vindpark till havs, bygga en fiskodling eller anlägga ett kärnkraftverk längs Finlands kust. Man säger att Naturtjänsternas havsteam är Östersjöns förvaltare. Havsteamet känner hela Finlands kust (läs mera om detta i bloggen här) och kan därför ge utlåtande om vilka havsområden som helst.

Havsteamet har också glänst i olika projekt där man karterat, undersökt och modellerat Östersjön och dess arter, tittat på effekterna av klimatförändringen, utvecklat nya karteringsmetoder och samarbetat över gränserna med Sverige, Estland och Ryssland - havet känner ju inga gränser (läs mera om det gränsöverskridande samarbetet här).

Inte heller ska man bortse från havsteamets expertkunskap och deltagande i skyddet av sälar. Under fem år har vi varit viktiga, gummibeklädda arbetare i skyddet av saimenvikaren. I de årliga dykningar som gjorts inom projektet Saimaannorppa-LIFE har man letat efter saimenvikares moderkakor för att få information om honornas och ungarnas dna. På samma sätt har de småskaliga kamerauppföljningarna av Östersjövikare visat sig vara en fungerande metod att inhämta kunskap om hur denna direktivart rör sig i Skärgårdshavet. Havsteamet har också deltagit många gånger i flygräkningar av sälar i Skärgårdshavet-Bottenviken och i östra Finska viken.

I samma andetag kan man ännu tillägga att havsteamet såklart varit med i oljebekämpning och planering av denna. Forststyrelsens roll är att delta i sökandet och skötseln av nedoljade djur samt i kartering av hur oljan sprider sig. Likaså har man engagerat sig i diskussionerna om skräp i haven, bland annat genom att samla in flera hundra säckar med skräp från stränder och dragga efter spöknät från havsbottnen.

Har du någonsin funderat på vem det är som för ut brännved till exempel till eldplatserna i östra Finska vikens nationalpark? Eller sköter spångarna i Bottenvikens nationalpark? Och vem är det som planerarskötseln och användningen av den vidsträckta Skärgårdshavets nationalpark eller skriver ner ordningsreglerna? Vem förvaltar stora delar av Finlands enda naturvärldsarv Kvarkens skärgård? Och vem sköter strandängar och klipper vresrosor i marina Natura-områden? Det är såklart Forststyrelsen. Forststyrelsen har också börjat restaurera och återställa naturtyper till havs, till exempel genom att återplantera ålgräs (läs mera om detta i nästa veckas blogg) och restaurera flador (läs mera om restaurering av havsområden här).

Att sprida information om Östersjön är också en viktig uppgift. Vi bor inte alla längs Östersjöns kust. Men även om vi gjorde det, ser de flesta av oss aldrig vad som finns under ytan, än mindre förstår vilken brokig sammansättning av arter som finns i Östersjön. Forststyrelsens marinbiologer kan man ofta träffa på vid båtevenemang, guidningar av skolelever eller genom någon intervju i radio, TV eller tidningar. Vi har framträtt i olika TV- och radioproduktioner, alltid stilfullt och professionellt samtidigt som vikten av skydd av våra hav lyfts fram. Intervjuer har gjorts i Loitokari-torrdräktens trånga huva, med snor på kinden efter avslutat dyk, och i studio med ett tjockt lager puder. Vi vet vad man hittar i havet och vi vill dela den kunskapen med er alla. Det man inte känner kan man inte skydda. Till Finlands jubileumsår 2017 skrev vi tillsammans med samarbetspartnerna i VELMU en bok om Östersjöns skatter (läs mera om publiceringen av boken Meren aarteet här). Visste du att Forststyrelsens havsteam hjälpte till att bygga den statypark som är avsedd för dykare och uppehåller Skärgårdshavets undervattensnaturstig för dykare och snorklare? Undervattensnaturstigar är mycket bra för miljöfostran och är en konkret port till världen under ytan. Samtidigt har vi också fått vara mångkonstnärer vad gäller småbyggande under ytan. Dalskärs undervattens-skulpturpark har tagit med oss till undervattenskonstens och byggnadsteknikens värld - hur gör man en skulptur av betong, som tål vågor, havsvatten och istäcke?

Trots att man utgående från namnet inte skulle tro det, är Forststyrelsen alltså nära knuten till skyddet av Östersjön och bevarandet av de marina naturskyddsnätverken. Forststsyrelsen är Havsstyrelsen.

En god Östersjödag till alla!

Essi Keskinen, Heidi Arponen, Maiju Lanki, Aija Nieminen, kääntänyt Anette Bäck

EMMAt esittelyssä: Kalantuotantoalueet - Tornio-Kemijokisuisto

Lohen vaelluspoikaset vedessä. Kuva: Ville Vähä / LUKE.

Tornion Närhiluoto on saari keskellä jokisuistoa. Kapeat uomat mutkittelevat kaislikoiden ja makeanveden kasvustojen välillä ja tarjoavat levähdyspaikan muuttolinnuille ja portin kohti kutualueita lohelle ja meritaimenelle. Kuva: Sjef Heijnen / Metsähallitus.

Nyt voidaan ladata superlatiiveja ja huutomerkkejä! Euroopan pisin valjastamaton joki - Tornionjoki! Euroopan suurimpiin kuuluva jokisuisto - Tornio-Kemijokisuiston EMMA-alue (ekologisesti merkittävä merialue) on pinta-alaltaan lähes 130 km²! Kemi-Torniojoki tuo yli neljänneksen koko Perämeren jokien kokonaisvesimäärästä vuodessa, 30 000 miljoonaa m3! Toinen Suomen kahdesta vapaana virtaavasta lohijoesta (toinen on Simojoki), johon vielä nousee alkuperäinen ja elinvoimainen lohikanta! Vaellussiika (erittäin uhanalainen EN) lisääntyy Torniojoen alaosassa ja meritaimen (äärimmäisen uhanalainen CR) nousee sen sivupuroihin kutemaan! Suistoalue on tärkeä lisääntymisalue kaupallisesti merkittävillä kalalajeille hauelle ja ahvenelle, sekä vaarantuneelle merikutuiselle siialle! Perämeren kansallispuiston lisäksi eniten vesikasvilajeja koko valtakunnassa! Yksistään vesisammallajejakin löytyy nykyisin jo lähes parikymmentä! Uhanalaisia putkilokasvilajeja on kolme, uhanalaisia näkinpartaisia yksi (silonäkinparta, jonka Suomen havainnoista puolet löytyy tältä alueelta) ja alueellisesti uhanalaisia vesiputkilokasvejakin on vielä kaksi lisää! Lisäksi suistoalueelta löytyy pikkujärvisimpukkaa - suursimpukkapohjat kun ovat käyneet harvinaisiksi! Ja kaiken kruunaa vielä se, että Tornio-Kemijokisuistosta löytyy valtakunnallisesti tärkeä lintujen pesimäalue ja tärkeä muutonaikainen levähdyskosteikko! Ja löytyyhän täältä vielä kaksi hyljelajiakin, halli ja itämerennorppa! Norppahan tarvitsee jäätä lisääntyäkseen - siksi Tornio-Kemijokisuiston edusta saattaa ilmastonmuutoksen kourissa olla tulevaisuudessa ainoa alue, jolla norppa pystyy varmasti lisääntymään!

Tornio-Kemijokisuiston EMMA-alue. Kartta VELMU.

Jokisuistossa viihtyvät makeanveden lajit kuten järvisätkin, jonka kauniit valkoiset kukat kurkottelevat pinnalle. Makeanveden lajeista Perämeressä voit lukea enemmän englanninkielisestä blogista.  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Erikoinen sahalehti jäi jääkauden jälkeen nalkkiin Suomen makeisiin vesiin ja sitä löytää mm. Kemijoen suistosta. Sahalehden erikoisesta ekologiasta voi lukea enemmän englanninkielisestä blogista. Kuva: Manuel Deinhardt / Metsähallitus.

Vesipaunikko on uhanalainen mehikasvi ja vesikasvi, joka viihtyy aivan rantavyöhykkeessä, jossa vedenkorkeuden vaihtelut välillä paljastavat sen kuiville, välillä peittävät sen. Paunikko on hyvin huomaamaton ja pieni laji ja se saattaa kasvillisuuskartoituksissa helposti jäädä huomaamatta. Toisaalta hyvällä kasvupaikalla kuten esimerkiksi Torniojoen mutarannoilla sitä saattaa esiintyä tuhansien ja taas tuhansien yksilöiden niittyinä. Lue enemmän vesipaunikosta tästä englanninkielisestä blogista. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus.

Jos nyt sitten puhutaan muutenkin kuin huutamalla niin Tornio-Kemijokisuisto on löytänyt tiensä EMMA-kohteeksi niin monesta eri syystä, että sitä on vaikea laittaa mihinkään yksittäiseen kategoriaan. Avainsanoiksi on löydetty valjuhkot ”Kalakannat, monipuolinen vesikasvillisuus”. Kuulostaa varsin latistavalta sen ymmärryksen valossa, mitä alueesta todella tiedetään.

Auringonlasku jokisuistossa. Kuva: Ville Vähä / LUKE.

On uskomatonta, että tälle kahden jättiläismäisen joen muodostamalle suistoalueelle on pakkautunut tällainen määrä luontoarvoja, kun ottaa huomioon, miten paljon ihmispaineita samalta alueelta löytyy (lue enemmän ihmispaineista englanninkielisistä blogeista täältä). Sekä Kemin Ajoksessa että Tornion Röyttässä on syväsatama, raskasta teollisuutta ja tuulivoimaloita rakennettuna keinosaarille. Laivaliikennettä on paljon, kaupallinen kalanpyynti verottaa nousulohia ja runsaat hyljekannat puolestaan verottavat kalastajien saaliita. Perämeri on ainoa kolkka Suomessa, jossa itämerennorpan metsästäminen on laillista. Tornionjoesta löytyy akvaarioista luontoon karannut vieraslaji kanadanvesirutto. Alueella on aikanaan ollut paljon sahateollisuutta ja tukkeja löytyy pitkin pohjia edelleen. Englanninkielisessä blogissa kerrotaan enemmän Kuusisaaresta, jossa toimi saha aina toiseen maailmansotaan asti ja toisessa blogissa Kemin saariston vedenalaisluonnosta. Kaikesta tästä huolimatta luonnolle näyttää silti jäävän tilaa.

Vedenkorkeuden vaihtelut pohjoisimmassa osassa Itämerta eli Perämeressä saattavat muutaman päivän sisällä olla kaksi, jopa kolme metriä. Vedenkorkeuteen vaikuttavat vallitsevat tuulet ja ilmanpaine. Perämeren pohjukasta vesi ei enää pääse pohjoisemmaksi, jolloin etelätuulilla vesi nousee. Tässä kuvassa Tornion Laivaniemessä vesi on vetäytynyt lähes metrin keskivedenkorkeuden alapuolelle ja jättänyt ahvenvitaniityn kuiville. Kuva: Eveliina Lampinen / Metsähallitus.

Tornionjoen lohi on uskomaton menestystarina. Tornionjoen lohikanta oli 1900-luvun lopulla sukupuuton partaalla. Kiitos tiukan kalastuksensäätelyn kudulle selviytyi vähitellen enemmän ja enemmän lohta, mikä on johtanut poikastuotannon voimakkaaseen kasvuun. Tornionjoen lohikanta elpyi ja Tornionjoki on nykyään Tenojoen ohella Suomen merkittävin lohijoki ja yksi maailman tärkeimmistä Atlantin lohen lisääntymisjoista. Kolmannes Itämerellä syönnösvaelluksella olevista noin 1,5 miljoonasta lohesta on syntynyt Tornionjoessa. Luonnonvarakeskus seuraa vuosittain Tornionjokeen kudulle pyrkivien lohien määrää sekä kutuvaelluksen ajoittumisesta. Seurantatietoja pääset tarkastelemaan täällä (linkki: www.luke.fi/nousulohet). Lohen ohella Tornionjoki on merkittävä vaellussiika-, nahkiais- ja harjusvesistö. Lisäksi lukuisat vesistön sivujoet ovat uhanalaisten meritaimenpopulaatioiden lisääntymisalueita. Lisää vaelluskaloista voi lukea LUKEn blogista täältä.

Vaikka Kemi-Torniojokien suistosta löytyy valtavasti arvokasta meriluontoa, ihmisvaikutukset eivät koskaan ole kaukana. Kemin Ajoksen tehdas siintää horisontissa syväsataman vieressä. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus.

Uskomaton määrä putkilokasveja, näkinpartaisia, vesisammalia ja uhanalaisia vesikasveja selittyy ainakin sillä, että jokisuisto ja sen edustan riutat pitävät sisällään niin paljon erilaisia elinympäristöjä, että jokaiselle lajille löytyy oma ekolokeronsa. Joki on makeaa vettä, jokisuisto vähäsuolaista murtovettä (n. 1,7 promillea). Joesta löytyy virtaavaa vettä, suistosta kosteikkoja, hiekkasärkkiä, riuttoja, laguuneja ja sekä pehmeää että kovaa pohjaa, monilta eri syvyyksiltä. Jokisuistoja rakastavien vesisammalten tunnettu lajimäärä on viimeisen parin vuoden aikana lähtenyt huimaan nousuun, kun jokisuiston vedenalaista luontoa on alettu tarkemmin kartoittaa. Vesisammalista voi lukea englanniksi enemmän täältä.

Mitä monimuotoisempi ympäristö, sitä enemmän lajeja se pystyy ylläpitämään. Ihmispaineista huolimatta Tornio-Kemijoen suisto on uskomaton luonnon monimuotoisuuden keidas.

Essi Keskinen (Metsähallitus) ja Meri Kallasvuo (LUKE)

Kemin Ajoksen kaakkoispuolelta löytyy Perämerellä harvinaisia kallioita. Tällä alueella peruskallio on yleensä monen metrin moreenikerroksen alla. Ajoksen tuulivoimalat keinosaarillaan näkyvät taustalla. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus.

EMMAt esittelyssä: Uhanalaiset lajit - Preiviikinlahti ja Kuuminaistenniemi

Preiviikinlahden ja Kuuminaistenniemen EMMA-alue käsittää osan Preiviikinlahdesta, Riitsaranlahden sekä Kuuminaistenniemen pohjoisreunan ja kärjen laguunit. Kuva: Lasse Kurvinen/Metsähallitus.

Porin Preiviikinlahti muodostaa yhdessä Viasvedenlahden kanssa yhden Selkämeren edustavimmista laajoista matalista merenlahdista. Lahden hiekkavaltaisten pohjien lajikirjo on hengästyttävä. Alueella tavataan hyvin monimuotoista putkilokasvi- ja levälajistoa, joukossa myös useita harvinaisempia lajeja. Preiviikinlahden lajistoon kuuluu useita vitalajeja, kuten runsaana esiintyvät hapsivita (Stuckenia pectinata) ja ahvenvita (Potamogeton perfoliatus), mutta myös murtovedessä vähemmän yleiset tylppälehtivita (P. obtusifolius), pikkuvita (P. berchtoldii) ja hentovita (P. pusillus) sekä uhanalainen otavita (P. friesii). Lisäksi matalilla hiekkapohjilla kasvaa runsaasti ärviä-, haura- ja hapsikkalajeja. 

Hiekkapohjien putkilokasviniittyjen suojissa elää runsas joukko pieniä selkärangattomia eläimiä, kuten kotiloita, simpukoita, siiroja ja katkarapuja. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Preiviikinlahden sopukoissa viihtyvät lukuisat näkinpartaiset, kuten mukulanäkinparta (Chara aspera), itämerennäkinparta (C. baltica), karvanäkinparta (C. canescens), punanäkinparta (C. tomentosa), hapranäkinparta (C. globularis), merisykeröparta (Tolypella nidifica) ja merinäkinruoho (Najas marina).

Preiviikinlahteen rajautuva Riitsaranlahti koostuu matalista, umpeenkuroutuvista vesialtaista, joita reunustavat rantaniityt ja ruovikot. Kuva: Kevin O'Brien/Metsähallitus.

Heleänvihreä otavita on uhanalainen, silmälläpidettäväksi arvioitu vitakasvi, jota tavataan Riitsaranlahden laguuneissa. Kuva: Ville Savilampi/Metsähallitus.

Riitsaranlahdesta nostetussa heittoharanäytteessä on runsaasti merinäkinruohoa, joka onkin yksi alueen vedenalaisista valtalajeista yhdessä karvanäkinparran kanssa. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Preiviikinlahden rantaniityillä ja suojaisissa ruovikoissa pesii monipuolinen vesilintulajisto, ja joukossa tavataan monia harvinaisuuksia. Alue on myös erittäin merkittävä vesilintujen muuttolevähdys- ja sulkasatoalue. Lahtialue on tärkeä lisääntymisalue kaupallisesti merkittävälle ahvenkannalle, ja se on myös mahdollisesti merikutuisen siian (VU) poikasaluetta.

Kuuminaistenniemen hiekkasorarantoja täplittävät matalat, sokkeloiset fladat ja kluuvit. Ne muodostavat suojaisia kasvupaikkoja monille levä- ja kasvilajille. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Kuuminaistenniemi on Viasvedenlahden ja Preiviikinlahden välistä mereen työntyvä pitkänomainen niemi, jonka rantaviivaa rikkovat lukuisat pienet maankohoamisen seurauksena eriasteisesti merestä irti kuroutuvat suojaisat fladat, kluuvit ja pienet lahdelmat. Näissä pehmeäpohjaisissa, matalissa vesialtaissa kasvaa merinäkinruohoniittyjä ja useita näkinpartaislajeja, kuten mukulanäkinparta, merisykeröparta ja karvanäkinparta. Vesisammaliin kuuluvaa isonäkinsammalta (Fontinalis antipyretica) voi myös löytää Kuuminaistenniemen pienistä fladoista. Kuuminaistenniemi on paikoittaisesta karjanlaidunnuksesta huolimatta melko luonnontilaista. Rantaniittyjen vesirajasta tavataan uhanalaista nelilehtivesikuusta (Hippuris tetraphylla).

Punertavavartinen ja tanakka nelilehtivesikuusi viihtyy vesirajassa laidunnettujen rantaniittyjen tuntumassa. Nelilehtivesikuusi on uhanalainen ja se on luokiteltu vaarantuneeksi. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Kuuminaisten Hevoskarin laguunia reunustavat matalat, lietteiset rantaniityt. Taustalla Truutholman, Puskuurin ja Vartkruntin kivikkorantaiset harjusaaret. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Erikoisen näköinen meriruskomyhky (Leathesia marina) on ruskolevä, joka kasvaa vesikasveihin kiinnittyneenä. Hapsividan haaroihin se muodostaa ruskeita, kauniin helminauhamaisia kasvustoja. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. 

Kuuminaistenniemen tyveltä, Viasvedenlahden pohjukasta löytyy vielä yksi geologinen erikoisuus, jossa vedenalaiset luontoarvotkin ovat kohdillaan. Pienellä Selkpuoran EMMA-alueella jääkauden jäljet näkyvät rannikon suuntaisina, vedenpintaa raidoittavina moreeniharjanteina. Näiden harjanteiden väleihin jää suojaisia kolosia ja lahdelmia, joissa pehmeää pohjaa kasvualustakseen vaativat kasvit, kuten merinäkinruoho, merihaura, mukulanäkinparta, karvanäkinparta ja hapsikat erityisen hyvin viihtyvät.

Jääkauden raidoittamissa moreeniharjanteiden sopukoissa kasvaa lukuisia matalien, pehmeiden pohjien kasvilajeja. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. 

Jääkauden jäljet näkyvät Preiviikinlahden, Kuuminaistenniemen ja Viasvedenlahden maisemassa monin tavoin. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Preiviikinlahti, Riitsaranlahti ja Kuuminaistenniemen kärki fladoineen kuuluvat Natura 2000 -alueeseen. Selkpuora ei sisälly mihinkään suojelualueeseen.

Heidi Arponen, meribiologi.

EMMA-teemablogit löydät täältä:

Mikä on EMMA?

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-mika-ihmeen-emma.html

Luontyypit pinnan alla

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-luontotyypit.html

Merenpohjan monimuotoiset eliöyhteisöt

http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/06/emmat-esittelyssa-merenpohjien.html

Roskia, melua ja muita ihmispaineita
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/07/emmat-esittelyssa-ihmispaineet.html

Uhanalaiset merilajit
http://metsahallitusmerella.blogspot.com/2020/05/emmat-esittelyssa-uhanalaiset-lajit.html

EMMAt esittelyssä: Kalantuotantoalueet

Ahvenen kutunauhoja löytää vesikasvillisuuden seasta alkukesällä.. Kuva: Petra Pohjola / Länsstyrelsen.

Kaloilla lisääntymisvaihe on huipputärkeä. Vuosiluokan vahvuus määräytyy pitkälti jo kututapahtuman menestyksellisyydessä ja kalanpoikasten ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana. Vuosiluokan vahvuus taas tuntuu suoraan muutaman vuoden päästä kalastettavan kalakannan vahvuudessa. Lisääntymisvaiheen onnistumistumista voidaan arvioida muun muassa lisääntymisaikaisten elinympäristöjen laajuudella ja tilalla.

Kaloilla on monenlaisia lisääntymisstrategioita ja vaatimuksia sopivalle lisääntymisaikaiselle elinympäristölle. Osa rannikkomme kalalajeista nousee jokiin kutemaan (esimerkiksi lohi, meritaimen ja vaellussiika). Osa kutee ulkosaariston riutoille ja sorapohjille (esimerkiksi merikutuinen siika ja harjus). Osa suosii suojaisia ja matalia kasvillisuusrantoja (esimerkiksi hauki ja särkikalat). Osalla on niin kova hinku päästä muuta ympäristöä lämpimämpiin ja suojaisempiin ympäristöihin, että ne hyppivät jopa kynnyksien yli fladoihin ja kluuveihin (esimerkiksi ahven). Joidenkin lajien mäti kelluu tietyssä syvyydessä vesipatsaassa suolaisuudesta riippuen (esimerkiksi turska ja jotkut kampelalajit).

Tämäntyyppinen Merenkurkun flada on erinomainen lisääntymisalue ahvenelle. Emokalat hyödyntävät kapeaa meriyhteyttä noustessaan keväällä fladaan kutemaan. Poikaset kehittyvät lämpimän fladan turvassa ja kesän mittaan levittäytyvät merelle, usein sateiden jälkeen vesiyhteyden taas auetessa. Yksi flada voi tuottaa valtavasti kalaa, joka muutaman vuoden päästä näkyy saaliissa. Kuva: Lari Veneranta / Luke. En sådan här flada i Kvarken är ett utmärkt reproduktionsområde för abborre. Moderfiskarna drar nytta av den begränsade kontakten med havet då den på våren stiger till fladan för att leka. Ynglen utvecklas i skydd av den varma fladan, och under sommaren sprider de sig ut till havet, ofta i samband med regn när öppningen till havet igen öppnas. En flada kan producera väldigt mycket fisk, vilket efter några år ses på fångstmängden. Bild: Lari Veneranta/LUKE

 Vaikka karttaa katsomalla saattaisi vaikuttaa siltä, että kalojen lisääntymisalueita on lähes missä vain, niin todellisuudessa ne ovat yleensä varsin rajallisia. Hyvinkin pienet alueet voivat tuottaa runsaan kalakannan. Ympäristöolosuhteiden pitää olla juuri kohdallaan lisääntymistapahtuman aikana, muuten vuosiluokan vahvuus jää heikoksi. Esimerkiksi ahven lisääntyy tehokkaasti muuta ympäristöä lämpimämmissä fladoissa ja fladan kynnyksen ruoppaaminen voi kasvattaa vedenvaihtuvuutta siinä määrin, että aiemmin hyvä lisääntymispaikka menee pilalle.

"Anna antti ahvenia", sanoo suomalainen, kun nakkaa mato-ongen veteen. Tämä utelias ahven on kuvattu Öllöri-järvessä itäisessä Suomessa. Kuva: Pekka Lehtonen / Metsähallitus.

Vaelluskalojen tilanne on ehkä heikoin.  Esimerkiksi lohet nousevat kaikki omaan syntymäjokeensa kutemaan, ja kahta jokea lukuun ottamatta kaikki Suomen Itämereen laskevat joet on padottu. Ainoastaan Torniojoki ja Simojoki virtaavat vielä vapaina. Padot ja muut vaellusesteet ovat tuhonneet monta alkuperäistä kalakantaa ja estävät paitsi emokalojen nousun jokeen niin vaikeuttavat poikasten ja jo kuteneiden kalojen paluuta merelle. Jokien lisäksi myös jokisuualueet ovat tärkeitä lisääntymisympäristöjä monelle kevätkutuiselle, alun perin makeanveden kalalajille, jotka hakeutuvat makeaan veteen kutemaan ja hyödyntäisivät mielellään tulvaniittyjä kutu- ja poikasalueinaan. Lisää vaelluskaloista voi lukea LUKEn blogista täältä.

Äärimmäisen uhanalainen meriharjus on keväällä matalassa vedessä karuilla ulkosaariston luodoilla ja karikoilla kuteva kala, joka vaatii puhdasta vettä ja puhtaita sora- ja kivipohjia lisääntymis- ja elinalueikseen. Meriympäristön rehevöityminen on lajille hyvin haitallista. Meriharjus lisääntyy enää harvoissa paikoissa Suomen rannikolla, todennäköisesti lähinnä Perämerellä. Tästä kivikosta Ulkokrunneilta on löydetty meriharjuksen poikasia. Kuva: Alpo Huhmarniemi / Luke. Den starkt hotade havslekande harren leker på våren i grunda områden vid ytterskärgårdens karga rev och skär, och behöver rent vatten och rena grus- och stenbottnar som reproduktions- och livsmiljö. Övergödningen av havsmiljön är mycket illa för arten. Den havslekande harren reproducerar sig numera på väldigt få platser längs den finska kusten, troligtvis huvudsakligen i Bottenviken. Här har yngel av den havslekande harren hittats vid det steniga Ulkokrunnit. Bild: Alpo Huhmarniemi / LUKE.

EMMA-alueisiin (ekologisesti merkittävät merialueet) on kalojen lisääntymisalueen perusteella valittu lähinnä jokisuistoja ja suojaisia sisälahtia. Alueet ovat tärkeitä joko kaupallisesti merkittäville kalakannoille, kuten silakalle, ahvenelle tai kuhalle, tai uhanalaisille kalakannoille, kuten meriharjukselle tai meritaimenelle. Monilta näistä alueista löytyy paljon muitakin luontoarvoja, kuten esimerkiksi uhanalaisia lajeja tai luontotyyppejä, mielenkiintoista geologiaa tai luonnontilaisia rantoja, mutta osa alueista nousee EMMA-statukseen yksinomaan kalakantojensa vuoksi.

Suomen Itämereen kutevista kuhista suuri osa syntyy samoissa lahdelmissa ja samoilla rannoilla. Vaikka vettä piisaa, kuhalle ei kelpaa mikä tahansa. Kuva: Pekka Tuuri

Suurin osa meistä syö kalaa, kotimainen kalastus tuo työpaikkoja ja parantaa huoltovarmuutta ja joka kolmas suomalainen harrastaa vapaa-ajankalastusta. Kalat näkyvät jokaisen elämässä jollakin tavalla ja ne ovat vedenalaisista lajeista ehkä helpoiten lähestyttäviä. Jos puhutaan esimerkiksi erittäin uhanalaisesta lietettaresta tai erittäin uhanalaisesta vaellussiiasta, kumman se naapurin pappa todennäköisemmin tunnistaa? Kalojen lisääntymisalueina tunnistetut EMMA-alueet ovatkin ehkä helpoimmin ymmärrettäviä meriluonnon arvokkaiden alueiden joukossa.

Meri Kallasvuo (LUKE) ja Essi Keskinen (Metsähallitus)

Presentation av EMMA-områden: fiskepopulationer

För fiskarna är själva reproduktionsskedet mycket viktigt. En årsklass styrka bestäms långt av hur själva leken lyckas och hur ynglens första veckor och månader går. Årsklassens styrka kan efter några år ses direkt på hur stark den fiskbestånd som fiskas är. Reproduktionsframgången kan man bedöma bland annat genom att se på storleken av, och tillståndet i, de miljöer som används som reproduktionsområde.

Fiskar har många olika sorters reproduktionsstrategier och krav på reproduktionsområden.  En del av kustens fiskar stiger upp i åar och bäckar för att leka (till exempel lax, havsöring och vandringssik). En del leker på ytterskärgårdens rev och grusbottnar (till exempel havslekande sik och harr). En del föredrar skyddade och grunda stränder med rik vegetation (till exempel gädda och mörtfiskar). En del vill så gärna nå varma och skyddade miljöer, att de kan hoppa över hinder för att nå flador eller glon (till exempel abborre). En del fiskars rom flyter på ett visst djup i vattenspalten på grund av salthalten (till exempel torsk och vissa flundror).

När man ser på en karta kan det verka som att det finns lämpliga reproduktionsområden för fisk lite varstans, men i verkligheten är antalet lämpliga områden ganska begränsade. Även mycket små områden kan producera rikliga fiskbestånd. Miljöförhållandena måste vara precis de rätta under reproduktionstillfället, annars kan hela årsklasser bli svaga. Till exempel abborren reproducerar sig speciellt effektivt i miljöer som är varma, såsom flador, och muddring av fladans mynning, vilket leder till ökad vattenomsättning, kan förstöra ett tidigare bra reproduktionsområde totalt.

Situationen är kanske sämst för vandringsfiskar. Till exempel laxar stiger alltid upp i de vattendrag de själv kläckts i för att leka, och idag finns dammar i alla lämpliga vattendrag längs Finlands Östersjökust. Endast Torne älv och Simo älv rinner ännu fria. Dammar och andra vandringshinder har förstört många ursprungliga fiskstammar och hindrar inte bara moderfiskar att nå upp till vattendraget utan gör det även svårt för ynglen och de återvändande lekfiskarna att nå havet igen. Förutom de rinnande vattendragen är även själva mynningsområdena viktiga reproduktionsområden för många vårlekande, i grunden söktvattensarter, som söker sig till sötvatten för att leka och gärna drar nytta av flödesängar som lek- och yngelområde.

EMMA-områden (ekologiskt betydelsefulla havsområden) som utnämnts på grund av deras betydelse som lekområde för fisk är huvudsakligen mynningsområden och skyddade innervikar. Områdena är viktiga för ekonomiskt viktiga fiskarter, såsom strömming, abborre eller gös, eller för hotade fiskbestånd, såsom havslekande harr eller havsöring. I många av dessa områden finns också andra naturvärden, såsom hotade arter eller naturtyper, intressant geologi eller stränder i naturtillstånd, men en del av områdena har lyfts till EMMA-område enbart på grund av deras fiskbestånd.

De flesta av oss äter fisk, det inhemska fisket ger arbetsplatser och förbättrar självförsörjningen och till och med var tredje finländare ägnar sig åt fritidsfiske. Fisk ses i allas våra liv på sätt eller annat och de är kanske de undervattenarter som är enklast att ta till sig. Om man pratar om den starkt hotade ävjepilörten eller den starkt hotade vandringssiken, vilken tror du farbrorn i granngården känner igen? Av alla värdefulla havsområden som valts ut som EMMA-områden är kanske de som valts ut baserat på deras betydelse för fisk enklast att förstå.

Meri Kallasvuo (LUKE) och Essi Keskinen (Forststyrelsen)

Käännös Anette Bäck, Metsähallitus