torstai 26. heinäkuuta 2012

Toiminto 21505 = Tavaroiden ja ihmisten kuljettaminen


Jos joku kysyy minulta tänään, mitä olen tehnyt tällä viikolla, vastaan että kantanut tavaroita paikasta toiseen, lastannut niitä maista veneeseen ja veneestä toiseen ja kuljettanut sekä ihmisiä että tavaroita milloin minnekin. Juu, olihan siinä välissä kolme tuulipäivääkin, kun istuttiin vain sisällä ja analysoitiin ja tallennettiin dataa. Puuduttavaa touhua, kun jo kuitenkin ollaan maastossa eikä missään toimistossa, ja kun ulkona paistaa aurinko eikä sada vettä. Ainut vika on että vain tuulee liikaa. Mutta niin rankkoja ja väsyttäviä kuin satojen videoiden analysointipäivät ovatkin, niistä ei jää varsinaista muistijälkeä.
Oulun Metsähallituksen meribiologitiimin armada jättää Krunnit ja siirtyy joukolla Perämeren kansallispuistoon.

Eilisestä illasta taas jäi sekä muisti- että ruumiillinen jälki. Muutettiin nimittäin koko Oulun meribiologitiimi Ulkokrunnista Selkä-Sarveen Perämeren kansallispuistoon. Ja kun kahdeksan hengen tiimi, joka tekee neljä kuukautta töitä maastossa sekä sukeltaen että videokameroiden kanssa inventoiden ja joka käyttää viittä eri venettä, muuttaa, siinä on tavara poikineen.
...ja sitä tavaraa sitten on!!

Varsinaiseksi ongelmaksi uhkasi muodostua se, että tuuli ei meinannut millään laskea alle 7 m/s. Odottelimme koko keskiviikkopäivän, koska iltapäivästä oli luvattu tyynempää, ja kas, ihme tapahtui kello 17! Tuuli laski Kemissä yhdestätoista seitsemään ja Marjaniemessä yhdeksästä kuuteen, ja päätimme lähteä hakemaan Fasteria muuttoavuksi.
Nelilehtivesikuusia Ulkokrunnilla.

Tietysti alkoi sataa kun kannoimme tavarapinoja rannalle lastaamista odottamaan, mutta se oli odotettavissakin, kun matalapaineen keskus ja tyyni hetki saavuttivat Ulkokrunnnin. Kolmen tunnin kantamisen ja pakkaamisen jälkeen tavarat oli pinottu rannalle ja tunnin päästä siitä pakattu veneisiin. Armadaa johdin minä Maialla, seuraavina tulivat Yliopiston laina-Buster ja Metsähallituksen oma Buster, ja viimeisenä Faster kumivene-Pikku-Pauhaa vetäen. Komea laivue kerrassaan, kun kuljimme suoraan kohti auringonlaskua yhdeksän maissa illalla. Samalla näki konkreettisesti, ettäa aurinko todella laskee hyvin pohjoiseen näillä lakeuksilla, kun Krunneilta Selkä-Sarvelle ajetaan luoteeseen tai luoteen ja pohjoisen välille koko matka, ja koko ajan kuljimme suoraan kohti aurinkoa.
Vesisammal Maasarven vedenalaiselta luontopolulta.

Meri tyyntyi lähes kokonaan, vaikka edellisen puolen viikon kovan tuulen maininki hyppyyttikin aina välillä. Sarveen päästiin puoli kymmenen maissa ja päivällispöytään yhdeltätoista illalla. Sauna lämpeni puoliltaöin ja nukkumaan päästiin kahdelta tänä aamuna. Nyt tuntuu sitten kaikissa lihaksissa, että eilinen on kannettu painavia ja ergonomisesti hankalan mallisia tavaroita edestakaisin.
Muuttopäivällinen kello 23.00 Selkä-Sarven yössä.

Muuttaessa tuntuu aina, että tavaraa vain on ja on eikä se koskaan lopu, ja varsinkin kun Ulkokrunnissa sitä joutuu kiskomaan maitokärryillä hyttysten infestoiman rehevän metsän läpi monen sadan metrin mittaista polkua pitkin. Talvella sitten kuitenkin on jo unohdettu, miten ikävää muuttaminen on, ja tällekin kesälle on suunniteltu neljässä eri paikassa asumista. Muutamme siis viisi kertaa, koska vimeisestä paikasta on vielä muutettava kotiinkin.

Tänä kesänä ajankäytön seurantamme on tiukempaa kuin koskaan. Sieltä löytyy nyt uusi toiminto, numero 21505, tavaroiden ja ihmisten kuljettaminen. Tällä viikolla tätä toimintoa on harjoitettu varsin hyvin tuloksin ja lukuisia tunteja.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Meren lahja – Pikku-Myy

Kohtaus 1:


Moottorivene lähestyy nopeaa vauhtia lähes peilityyntä merenpintaa. Kippari huomaa jotain punaista ja valkoista kelluvan pinnalla. Onko se ilmatieteilijöiltä karannut sääpallo? Onko se kalastajalta karannut verkonmerkki? Onko se veneestä karannut fendari?

- Se on Pikku-Myy!!

Se on lapselta karannut vappupallo. Kiskomme Pikku-Myyn veneeseen ja yritämme elvyttää sitä. Ankaran tekohengityksen jälkeen Myy saa hyvän kodin Ulkokrunnin saaresta Perämeren tutkimusasemalta.

Pikku-Myy on saatu elvytettyä ja miehistöllä on hymyt kuin Hangon kekseillä!


Kohtaus 2:

Johanna ja Niina ovat kumiveneellä inventoimassa Törön saaren ympäristöä. Operaatio vaatii, että tytöt nousevat hetkeksi maihin ja käyvät tarkastamassa pari pistettä. Töröllä pesii ruokkiyhdyskunta, ja linnut pyrähtävät hätääntyneenä lentoon. Ne kaartavat, kokoavat joukkonsa, kääntävät nokkansa ja syöksyvät kaikki kohti Johannaa.

- Sikarilaivue hyökkää! Lintuja tulee joka puolelta kohti!

Ruokit kaartavat ohi, käyvät tekemässä kunniakierroksen merellä ja kaartavat takaisin.

Ruokkilaivue hyökkää!


Kohtaus 3:

Olen tulossa saunasta yömyöhään ja säikähdän puolikuoliaaksi, kun aivan jalkojeni juuresta polunvarresta lähtee pakoon pikkuruinen jäniksenpoika. Pupu loikkii hädissään nelisen metriä polkua pitkin pakoon ja jää sitten keskelle polkua ”piiloon”. Se kyyristyy niin pieneksi kuin osaa ja toivoo ettei sitä nähtäisi.

Manu hakee kameran ja hiipii hiljaa kohti peloissaan kyyristelevää jäniksenpoikaa.

- Kunhan ei katso silmiin ja lähestyy hitaasti, se ei lähde pakoon.

Vasta viime metrillä jäniksenpojan hermo pettää ja se loikkii karkuun, jälleen vain muutaman metrin ja polkua pitkin. Pitkän kissa ja hiiri –leikin jälkeen pelästynyt pupu ymmärtää loikata polulta syrjään ja katoaa pitkään heinikkoon.

Taivaaseen kurkottavat vidat.


Kohtaus 4:

Teemme sukelluslinjaa Paska-Kraasukan pohjoiskärjestä suoraan länteen. Ranta on kivikkoa, veden alla näkyy kivikkoa. Vesi on ruskeaa, rannalla ei kasva mitään. Larin piti tulla valokuvaamaan, mutta hän päättääkin jäädä veneeseen, koska linja näyttää tylsältä eikä pohjassa näytä kasvavan mitään.

- Omapahan on päätöksesi. Minä käyn kuitenkin tekemässä sukelluksen.

Pulahdan pohjaan ja päädyn upeanvihreänä lainehtivalle näkinpartaisniityllä. Vasemmalla kasvaa reilun puolen metrin mittaista hapsivitaa ja oikealla metristä ahvenvitaa. Teen asiaankuuluvat muistiinpanot ja lähden sukeltamaan linjaa pitkin.

Hetken päästä näkinpartaisniitty harvenee ja antaa tilaa tuuheina puskina kasvaville ärviöille ja kukkiville merividoille. Kivisimput ja hietatokot singahtelevat pohjasta tieltäni ja kivellä näyttää heiluvan komea nippu näkinsammalta. Kiertelen lohkareita ja pienen etsiskelyn jälkeen murtovesisienten, runkopolyyppien ja kotiloiden lomasta löytyy myös kahta alueellisesti uhanalaista vesisammalta, ahtia ja vellamoa.

Rannan tuntumasta löytyy upeita tupsuja punalevää ja hiukan merihauraa. Perämeren vedenalainen luonto ei enää tästä parane.

Ihmetteleekö kotilokin kuvauksellisia ilmakuplia?


Kohtaus 5:

- Loukussa on kaksi supinpentua!

Soitamme Juolan Köpille, joka huolehtii Krunnien luonnonsuojelualueesta. Supeja ja kettuja on yritetty hävittää Ulkokrunnista jo pitkään, koska ne tuhoavat lintujen pesiä ja syövät munia ja poikasia. Krunnit taas on yksi Suomen tärkeimmistä linnustoalueista.

Käymme katsomassa supeja. Ne ovat kovin luottavaisia ja tulevat häkin reunaan katsomaan niitä kummastelevia meribiologeja. Köpi antaa ohjeeksi lopettaa pennut.

Yöllä näen unenpätkän, jossa olen jättänyt kenkäni ulos viikoksi. Ne ovat sateesta likomärät ja joku on käynyt jyrsimässä niitä. Toisesta pilkistää yksinäinen supinpennun pää silmät syyttävinä ja kieli roikkuen.

Linnustonsuojelualue ei kuitenkaan ole oikea paikka supeille ja ketuille.

Niina ja puolet mansikoista.


Kohtaus 6:

- Unohdin ostaa mansikoita mansikkasalaattiin!

Johanna, Niina ja Manu muistavat hyvän metsämansikkapaikan polunvarrella. Käymme kimpassa poimimassa reilut pari litraa vajaassa puolessa tunnissa. Mansikat ovat makeampia kuin olen koskaan maistanut.

"Sademetsän hämyssä puuntaimet kurkottavat kohti valoa..." Eikun vesitähdet ruovikossa.


Kohtaus 7:

Hiukan ennen keskiyötä katselemme upean oranssinkeltaisen auringon laskemista saunan kuistilta. Meri on tyyni ja hyttyset kiusaavat.

Seuraavana aamuna Pekan tullessa hakemaan meitä kotiin Maialla koko meri on yhtä vaahtopäätä. Aallot pyrkivät Busteriin keulan kautta.

Koskaan ei tiedä, mitä merellä on tarjolla seuraavana hetkenä.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Sosiaalinen media rantautuu Perämerelle

Meri välkkyy elohopeisena. Aurinko kultaa reitin rantaan. Faster kyntää edellä, Buster perässä. Meri on peilityyni, aurinko paistaa. Tätä on veneily parhaimmillaan. Tämän minä haluan jakaa muiden kanssa. Tätä on myös minun työni parhaimmillaan, ja erityisesti sen haluan jakaa muiden kanssa. Niin kummalta kuin se kuulostaakin, mietin, missä iPhone on, voisinko ottaa kuvan ja mahtaisiko tästä keskeltä Perämerta löytyä tarpeeksi kenttää että voisin päivittää kuvan Perämeren kansallispuiston Facebook-sivuille.

Välillä merikin voi olla aika tyyni.

Kolme vuotta sitten vastustin vielä kiivaasti koko ajatusta siitä, että joutuisin ottamaan vastaan jonkun sovelluksen, jolla sähköpostit tuotaisiin kesällä luokseni saareen. En halunnut arkisen ja työlään toimistomedian tunkeutuvan kesäiseen maastopyhättööni. Kaksi vuotta sitten minut houkuteltiin pitämään blogia meribiologin maastokaudesta, ja tässähän sitä nyt sitten istutaan ja tilitetään. Vuosi sitten Vaasan saaristossa pidettiin kaksiviikkoinen SUPERB-leiri, jonne oli hankittu WLAN ja pystyin hoitamaan osan työsähköposteista Hotmail-osoitteeni kautta. Eipähän ollut niin paljon purettavaa kun tuli puolen kuukauden jälkeen jälleen käymään toimistolla.
Manun näkemys kolmipiikistä.

Kuukausi sitten sain iPhonen sillä perusteella, että minun pitäisi päivittää Metsähallituksen Facebook-sivuja reaaliajassa, mereltä. Ensin olin kummissani, myös hieman peloissani, koska uusi puhelin on hieno, valkoinen, kallis, ei kestä pisaraakaan vettä, ei kolhuja eikä rasvaisia työnäppejäni kosketusnäyttöineen, ja sen akkukesto on n. 22 h kun se etsii jatkuvasti 3G-verkkoa Ulkokrunnissa, josta harvoista paikoista löytyy yhden tolpan verran Soneran verkkoa.

Nyt olen kuitenkin löytänyt sosiaalisen median hienouden. Keskiviikkona kävimme vihdoin Pekan, Manun ja Larin kanssa laittamassa vedenalaisen luontopolun paikoilleen (vilpittömät pahoittelut myöhästymisestä! Jos se yhtään lohduttaa, olen stressannut polun puuttumista toukokuun lopulta lähtien, ei vain ollut tilaisuutta mennä virittelemään sitä paikoilleen.) Ensimmäistä kertaa uskalsin ottaa iPhonen mukaan veneeseen, tosin alkuperäisessä pahvirasiassaan (iskusuojaksi) ja Minigrip-pussissa (kosteussuojaksi). Pekka sanoi heti että ”tästä tulee vielä kallis reissu”. Niin minäkin hiukan pelkäsin, mutta enpäs pudottanut kalikkaa laidan yli.
Essi levähtää vedenalaisen luontopolun rakentamisen lomassa.

Sen sijaan näppäilin kuvia vedenalaisen luontopolun rakennusprosessista ja päivitin niitä lähes reaaliajassa Facebookiin, Perämeren kansallispuistojen sivuille. Krunnien rannalta löytyi helposti kenttä ja sain ensimmäisen kuvan päivitettyä heti aamuseitsemältä, kun olimme lähdössä, mutta Selkä-Sarvesta kenttää ei meinannutkaan löytyä. Pari tolppaa löytyi laiturin päästä, yksi tolppa kuistilta (se ei riittänyt päivittämiseen) ja vihdoin tajusin väistämättömän – minun oli kiivettävä vartiotorniin päästäkseni päivittämään Facebook-sivuja.

Pelkään korkeita paikkoja yli kaiken enkä ole käynyt tornin ylätasanteella kuin kerran, silloinkin kiipeämällä viimeiset portaat nelinkontin. Nyt oli pakko kiivetä torniin periaatteella ”Kansan on saatava tietää!” Kiipesin, en vilkuillut ympärilleni, päivitin, ja kiipesin alas. Tämä neljään, viiteen kertaan, kun projekti pikkuhiljaa eteni.
Sudenkorennon toukka.

Kuvat ja tekstit saivat ”tykkään” –klikkauksia ja kommentteja pitkin päivää ja eräästä juuri laituriin ajaneesta purjeveneestä kerrottiin, että olivat seuranneet projektin etenemistä livenä netin kautta purjehtiessaan Selkä-Sarveen. Nyt perjantaiaamuna kello 7.17 kaikkia kuvia on käyty katsomassa vajaat 300 kertaa.

Ei huonompi näkyvyys vedenalaiselle projektille.



perjantai 6. heinäkuuta 2012

Matikkaa merellä


Krunneilla auringonlaskutkin ovat kauniimpia...


Oulun meribiologitiimillä on uusi vene, Maia. Maia laskettiin vesille varsin vähäeleisin menoin juhannuksenjälkeisellä viikolla ja otettiin vähän suureellisemmin menoin tiimin työkäyttöön Maijanpäivän jälkeisenä tiistaina. 
Tiistaina muutettiin Krunneille koko varustearsenaalin kera. Tuoli tosin kuuluu Oulun yliopiston Perämeren tutkimusaseman kalustoon eikä meidän muuttokuormaan.

Maia painaa 2,2 tonnia. Se on 7,5 m pitkä ja rekisteröity III-alueelle saakka, käytännössä Ruotsin rajalle asti siis. Maian bensatankki on ilmeisesti reilun 300 litran vetoinen, minkä luulisi antavan laajan käyttösäteen. No, pääseehän Maialla kauas, mutta bensa loppuu ennen kuin sieltä pääsee takaisin.


Niina lähdössä sukeltamaan ensimmäistä kertaa kuivapuvulla. Hyvin meni.

Maia nimittäin hörppii parhaimmillaan lähes 60 ltraa bensiiniä tunnissa. Tällä kyllä irtoaakin sitten neljänkymmenen solmun vauhti, mutta Maiaa on täysin mahdoton tankata täyteen kanistereista. 350 litran tankkiin mahtuisi 17 kahdenkymmenen litran jerrykannullista bensaa. Eihän kukaan voi tankata tuollaisia määriä maastossa, saati sitten kuljettaa näitä määriä laillisesti bensapumpulta maastoon. Autossa saa nimittäin lain mukaan kuljettaa kerrallaan vain 20 litraa polttoainetta tai muuta palavaa ja/tai räjähtävää nestettä. Pitäisi siis tehdä 17 matkaa huoltoasemalta Maian luo, jollei Maiaa voi tuoda tankin luo.

Larin näkemys kettingistä ja poijusta. Kaunista Perämeren humuksenpunaisessa vedessä.
Tankillakin Maia on melko ahne. Nykyisistä polttoaineenmyyjistä johtuen pankki- ja luottokorteissa on ominaisuus, jonka mukaan yhden kortin bensaostoksen yläraja on 130 euroa kerrallaan. 130 eurolla saa n. 70 litraa bensaa. Maia syö viisi kertaa tämän yhdellä koko tankin täytöllä. Minun ja Pekan täytyy siis kaivella lompakoistamme kummankin Metsähallituksen luottokortin lisäksi vielä molempien omat luottokortit ja hiukan seteleitä päälle, jollei toiselta löydy kahta luottokorttia. Tai täytyy käydä kesäharjoittelijoiden ja projektityöntekijöiden kukkaroilla että löydetään tarvittava määrä pankki- tai luottokortteja.

Morenian pohjaeläinnäytteitä sihdataan Krunnien auringossa.
Jos Maialla nyt sitten on varaa kulkea jonnekin, se vaikuttaa kyllä ihan kelpo laitteelta ulkomerikäyttöön. Eilen minä, Lari ja Pekka teimme pitkän päivän ja haimme maa-aineksia myyvälle Morenia Oy:lle Yppärin edustalta pohjaeläin-, raskasmetalli- ja raekokoanalyysinäytteitä. Krunneilta Raahen eteläpuolella sijaitsevalle Yppärin tutkimuspisteelle hurautti kahdessa ja puolessa tunnissa. Takaisintullessa täytyi kyllä käydä tankilla Raahessa. Maiasta oli hyvä sukeltaa ja se käyttäytyi vakaasti pienessä aallokossa. Matalille Perämeren rannoille se on tietysti täysin soveltumaton, 2,2 tonnin painoista venettä kun ei hinata mies/naisvoimin hiekkasärkkien yli niin kuin Busteria.

Manu kävi laskemassa merimetsojen pesät Pohjanletolta. Nälkäiset merimetsonpoikaset kerjäsivät ruokaa Johannalta.
Tällä viikolla on muutenkin setvitty numeroita. Ulkokrunnissa Perämeren tutkimusaseman pihalla seisoo uusi uljas hyttysensyöjälaite. Mööpeli toimii kaasulla ja houkuttelee itikoita ilmeisesti jonkun feromonin avulla, tai sitten hiilidioksidin. Mistä minä tiedän. Käyttöohjeessa kuitenkin sanotaan, että pussi, johon hyttyset kerääntyvät kuolemaan, tulee tyhjentää 21 vuorokauden välein. Tyhjensimme laitteen, ja seuraavana päivänä se oli jo täynnä. Näin meillä Krunneilla.

Myös lämpötilat ovat erilaisia täällä meillä Perämerellä kuin esim. venemainosten maailmassa. Mainostauluissa autoteiden varsilla ja venemessuilla annetaan ymmärtää, että jos ostat suuren nopeasti kulkevan isomoottorisen veneen (kuten Maia) niin jollei se nyt aivan tule varustettuna sillä hyvinmuodostuneella nuorella bikinipukuisella naisella niin sen kannelle voi ainakin sijoittaa sellaisen ajon ajaksi. Entä mitä minulla on päällä Maian kannelle sijoitettuna vajaan kolmen tunnin ajon aikana heinäkuun toisella viikolla lähes tyynenä päivänä auringonpaisteessa? Ei toki bikinejä, vaan lämpökerrasto, fleecekerrasto, sukellusalushaalari eli toppahaalari, untuvatöppöset, pelastautumispuku ja pipo. Olisin kaivannut lapasia ja tuli melko kylmä ennen kuin päästiin perille. Johtuneeko tämä sitten ilmastosta vai siitä että mainosten tipusilla on niin paljon parempaa näytettävää, että sen avulla hammasta purren voidaan voittaa arktisen tuulenkin vaikutukset? Mene ja tiedä.
Pyydyksestä tyhjennetyt kuolleet hyttyset.

Viikko on joka tapauksessa ollut kerrassaan loistava – VELMU-pisteitä on tehty muutamia kymmeniä, FINMARINET-pisteitä on tehty monia satoja, kumpaankin hankkeeseen on tehty pistesukelluksia ja Morenian pohjaeläinnäytteet on otettu. Ja minä poltin eilen naaman alaosan, otsa on siis valkoinen ja silmistä alaspäin on kirkkaan punaista, siitä pipon alareunastsa lähtien, ja Johanna poltti niskan. Jollei tässä ole tarpeeksi saavutusta yhdelle viikolle, sitten en enää tiedä, mitä tehdä.

Näillä eväillä on hyvä lähteä viikonlopunviettoon.