“Missä on se paikka, jossa on niitä akvaarioita?”

Metsähallitus Kotkan meripäivien Itämerikylässä

Kotkan meripäivillä järjestetty Itämerikylä on selvästi vuosien saatossa vakiinnuttanut paikkansa kävijöiden tietoisuuteen. Sen verran taajaan kyseltiin infotiskiltä ohjeita festarialueen reunamilla sijaitsevaan telttaamme. 

Tänäkin vuonna Kylään oli kokoontunut suuri joukko asiantuntijoita aina lasten luontokoulusta  jätevedenkäsittelyn asiantuntijoihin jakamaan tietoa tiedonjanoiselle kansalle. Ja missä meri, siellä tietysti myös iloinen ja alati vaihtuva kokoonpano Metsähallituksen meribiologeja!

Reippaat ja rehdit meritietopankit Timo, Jamina ja Jyri valaisemassa kansaa

Monet osasivat jos alueelle sisään astuttuaan kysyä neuvoa kalojen ja muiden meriolioiden luokse ja meiltähän tietysti niitä paljon udeltuja akvaarioita löytyi. ”Pahoinvoivassa Itämeressä” lapset saivat kummeksua vedessä höllyviä roskia ja sameaa vettä. Sen sijaan ”Hyvinvoivan Itämeren” -akvaariossa vesi oli kirkasta ja lajikirjo monimuotoista.

Pahoinvoivaan mereen oli koottu myös ihmisen Itämereen tuomia uusia tulokkaita. Näytillä oli vieraslajeja piikkimonneista vaeltajasimpukoihin sekä uutiskynnyksenkin toisinaan ylittäneitä Itämerta pikavauhtia valloittavia mustatäplätokkoja. Kaukasin retkikunta koostui Saaristomereltä tuoduista liejutaskuravuista, jotka pääsivät matkan varrella lepuuttamaan kaikkia neljää jalkapariaan yöpymällä erään helsinkiläiskeittiön jääkaapissa.

Kyseinen rapu ei nyt mielellään esiintyisi

Kaikkein hyvinvoivimpia tuntuivat silti olleen ahvenet, jotka yön tunteina tyhjensivät allasta muista näyttelykohteista. Kyseisten ahmattien akvaariosta harvenivat pienemmät näyttelykumppanit päivä päivältä.

Jaa missä ne kolmipiikin poikaset?  Miä en on kyllä nähny. Kysäseppä viä Raimolta.

Akvaarioiden lisäksi tilavaan telttaamme oli kasattu hengästyttävän paljon tietoutta ja tekemistä jokaiselle ikäpolvelle. Yhdessä nurkassa askarreltiin limaa samalla kun viereisellä ruudulla pyöri reaaliaikainen kartta Itämeren laivaliikenteestä. Toisessa kulmassa oli löhöilytilaa ja lastenkirjoja, joita olivat kuuntelemassa myös kaksi lukukoiraamme. Kävijöille avattiin myös jäteveden puhdistusta ja ruokavalion vaikutuksesta Itämeren rehevöitymiseen.

Luottavaisimmat saivat myös jättää pehmolelunsa yökyläilemään luoksemme ja tutustumaan pyjamabileiden ohessa lähemmin meren saloihin.

Maiju tutustuttaa Amandalle kaloja

Asiakasrajapinnassa työskentelyssä meribiologi sai tälläkin kertaa varautua keskustelemaan niin kuivakäymälöistä kuin eläkkeiden verotuksestakin. Pahin sinileväkesä 20 vuoteen kuitenkin herätti odotetusti kansassa eniten keskustelunavauksia. Nytkin tarjolla oli samaa lohtua ja realismia mitä aikaisemminkin: tilanne on kehno, mutta suunta on oikea.

Päivän tietoiskuna vielä rautalankana pähkinänkuoressa siis: omat rantavetemme olemme itse rehevöittäneet ja jokainen voi auttaa lisäämällä kasvisten ja Itämeren kalan kulutusta ruokavaliossaan. Ihan kaikesta ei voi syyttää, entistä poliitikkoa lainaten, Venäjää, Venäjää ja Venäjää. Vaikka monenkin itämeren alueen maan valumavesissä on vielä työnsarkaa niin hoidetaanpa nyt ihan ensiksi omat rantamme kuntoon.

Lähtökohtaisesti meripäiväkansa oli kuitenkin ihailtavan valveutunutta Itämeren haavoittuvuuden ja suojelun suhteen. Osasivatpa useimmat jopa nimetä rakkohaurun (vanhalta nimeltään rakkolevän) puhtaasta vedestä kertovaksi lajiksi. Tutumpien lajien ohella monet kokeneemmatkin merenkävijät innostuivat nähdessään ensimmäistä kertaa jalallaan kitusiinsa planktonia hamuilevan merirokon. Suursuosikki olivat myös tuikitavalliset polyypit ja niiden pyyntilonkeroiden tutkailu mikroskoopin lävitse.

 

Polyypit lähikuvissa

Sunnuntaina oli aika purkaa teltta ja päästää reippaat ihmiset kotisohvilleen ja laiskanpulskeat ahvenet takaisin karuun todellisuuteen pois valmiiksi katetun meribuffetin äärestä.  

"Jatkakaa hienoa työtä" -toivotti muuan asiakas lähtiessään. Ja tätähän on hieno jatkaa. Kiitos Meripäiville upeista puitteista ja iso kiitos koko Itämerikylän poppoolle. Tästä jatketaan ensi vuonna. Entistä isommin.

Lari,

Luontokartoittaja

Iltasadun aika

Kuulumisia Suomenlahdelta

Helsingin edustalla on monenlaista vesilläliikkujaa. Kuva: Jamina Vasama

 Meritiimin organisaatiossa on puhaltanut uudet tuulet ja Suomenlahden entiset kaksi tiimiä yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Alueemme lähes tuplaantui ja samalla olosuhteet muuttuivat entistä monipuolisemmiksi. Nyt yhden tiimin alueella voi nähdä koko Suomenlahden pituudelta muutokset lajistossa, kun siirrytään Kotkan ja Haminan vähäsuolaista vesistä aina Hankoniemen kalliorannoille asti. Meidän uuteen tiimiin on myös yhdistelty henkilöitä niin entisistä läntisen ja itäisen tiimeistä, kuin myös Perämereltä.

Vaikka työ on kaikkialla ollut samalla lailla ohjeistettua, on luonnollisesti eri paikkakunnilla käytännössä pikkuasiat hoidettu vähän eri tavoilla. Oppivaista mielenlaatua ja pitkää pinnaa on alkukaudesta kysytty, kun tutut rutiinit taisi kaikilla mennä vähän uusiksi. Haluankin tässä kohtaa kiittää mahtavia tiimiläisiäni rennosta asenteesta uuden edessä! Tiimi haki hetken muotoaan mutta uskomattoman nopeasti ammattilaiset löysivät omat roolinsa uudessa porukassa ja jo viikon sisällä kaksi venekuntaa pyöri pääkaupunkiseudulla kuin vesillä vaan!

Timo ja Lari nostavat sukelluslinjaa Espoon edustalla. Kuva: Jamina Vasama / Metsähallitus

 Sipoon, Helsingin ja Espoon vesillä on nyt tehty töitä kuukauden verran ja ensi viikolla osa tiimistä siirtyy itään, Kotkaan ja alkulähteille. Pääkaupunkiseutu on kohdellut meitä hyvin, ihmiset ovat olleet hyvin ystävällisiä ja tulleet kiinnostuneina juttelemaan, lieneekö lyhyellä tv-julkisuudella osuutta asiaan? 😉 Varsinkin Helsingin edusta yllätti monipuolisuudellaan. Sisälahdet ovat toki sameita ja kaupunkilaisten rakkauden ulkoilmaan ja merenrantoihin huomaan kenties roskaisista rannoista, mutta kokeneitakin meribiologeja sykähdytti aivan kantakaupungin edustan upeat punaleväyhteisöt sekä hyvät näkösyvyydet!

Savusiikalounas maistui rantakalliolla! Kuva: Timo Tikka / Metsähallitus

 Viime viikolla alkaneet helteet lämmittivät myös meriveden vihdoinkin uimakuntoon mutta valitettavasti siitä innostuivat myös sinilevät. Suomenlahti on ollut paikoittain varsinaista raparperikiisseliä, mutta onneksi kuluneella viikolla levätilanne helpotti ja meribiologit pääsivät vilvoittelemaan mereen ja alumiiniveneen lämpöä pakoon hetkeksi.

Sinilevämössöä Sipoonselällä. Kuva: Jamina Vasama / Metsähallitus

Ensi viikonloppuna on taas edessä yksi kesän hauskimmista työrupeamista, kun pääsemme esittelemään työtämme ja vedenalaista meriluontoa Itämerikylään Kotkan Meripäiville! Paikalla on paljon meremme kanssa töitä tekeviä, tervetuloa juttelemaan ja kyselemään!

Kohti uusia seikkailuja!

 Jamina, Suomenlahden suunnittelija

Venettä tänään Helsingistä Kotkaan siirtäessä tuttu loisto Boistön eteläpuolella toivotti tervetulleeksi itäiselle Suomenlahdelle. Kuva: Jamina Vasama / Metsähallitus

 

 

Tähänastinen kenttäkausi 2017 suunnittelijan näkökulmasta

Nyt on menossa kuudes kesäni Itäisellä Suomenlahdella Metsähallituksella vedenalaisten luontokartoitusten parissa ja ensimmäinen kesäni suunnittelijana.  Aloitin työt kesäkuun puolen välin jälkeen ja vietin monta (vajaa kaksi) pitkää yksinäistä viikkoa toimistolla ennen kuin kenttäkausi alkoi ja luontokartoittajat tulivat ja toivat mukanaan elämän. Tietokone oli ainoa ystäväni (okei, välillä kohtasin myös muita ihmisiä toimistolla). Kenttäpäivät tuntuivat olevan kaukana tulevaisuudessa. Kun kartoittajat tulivat, ensimmäinen viikko meni perehdytyshommissa, toinen viikko lähinnä Kotkan Meripäivillä Itämerikylässä ja kolmas viikko allekirjoittaneella kesäflunssassa. Vasta heinäkuun viimeisellä viikolla pääsin oikeasti kentälle ja kylläpä oli kivaa päästä merelle!

Mutta palataan siihen, että mitä suunnittelijat puuhaavat pimeissä ja pölyisissä toimistoissa ennen kenttäkauden alkua. Suunnittelija nimensä mukaisesti suunnittelee kenttäkauden kulkua kesän tavoitteiden ja prioriteettien pohjalta. Mitä kesän kartoituksilla pitäisi saada selville, missä päin tutkimuskohteet sijaitsevat, missä järjestyksessä niitä kannattaisi käydä läpi ja miten kartoitukset olisi järkevää toteuttaa. Täytyy selvittää mahdollisia majoituspaikkoja eli miettiä mistä käsin milloinkin olisi hyvä tehdä töitä. Täytyy huolehtia välineiden kuten veneiden ja sukelluspullojen kunnosta, selvittää onko aihetta uusille hankinnoille, tehdä karttoja ja pisteitä videointialueille, suunnitella uusien ja vanhojen työntekijöiden perehdytysviikko, jotta kaikille palautuu mieleen veneilyturvallisuus, sukellusturvallisuus, hätäensiapu ja kartoitusmenetelmät.

Kesän kartoituksille tehdään suurpiirteinen suunnitelma, esimerkiksi tänä kesänä aloitimme kartoitukset vastuualueemme läntisimmästä osasta Porvoosta ja tarkoitus oli siirtyä sieltä itään päin. Yleensä jokaiselle viikolle tehdään jonkinlainen viikkosuunnitelma ja jokaiselle päivälle oma suunnitelmansa, mutta jopa samana aamuna ja parhaimmillaan kesken päivää suunnitelma voi muuttua täysin. Moni asia voi mennä pieleen, mutta ehkä joku muu kirjoittaa siitä aiheesta myöhemmin. Yleensä syynä suunnitelmien vesittymiseen on tuuli, tuo meribiologien videopelien loppuvastustaja. Suunnittelija voi siis suunnitella kaikenlaista, mutta näissä hommissa tarvitaan usein varasuunnitelmaa tai jopa varasuunnitelman varasuunnitelmaa. Joustavuutta jos jotain olen näissä töissä oppinut!

- Henna

Loppukevennykseksi kuvapläjäys tähänastisista meiningeistä:

Perehdytysviikolla Ulko-Tammiossa perinteisesti testattiin pelastautumispukujen toimivuus. Mukana 31-tiimi ja virkistyksen tyypit. (Kuvat: Metsähallitus/Maiju Lanki)

Itämerikylä rakennettiin jälleen yhdessä monen Itämeritoimijan kanssa Kotkan Meripäiville, tänä vuonna kylässä pääsi tutustumaan Itämeren rehevöitymisestä kertovaan toiminnalliseen näyttelyyn. (Kuvat: Metsähallitus/Maiju Lanki)

Huolestuttavaa on se, että jo ensimmäisenä kenttäpäivänä Luodematalilla Kotkan aluemeribiologimme Maiju käyttäytyi näin. Yleensä vastaavaa näkee aikaisintaan kenttäkauden puolessa välissä. (Kuvat: Metsähallitus/Henna Nakari)

Maiju ja Tuuli ilmaisevat mielipiteensä aurinkoisista kenttäpäivistä. (Kuva: Metsähallitus/Henna Nakari)

Saavuttamaton Suursaari näkyy horisontissa, sinne kun joskus pääsisi… (Kuvat: Metsähallitus/Henna Nakari & Maiju Lanki)

Tällä viikolla olimme etsimässä harvinaista meriuposkuoriaista ja joskus meribiologiakin onnistaa! Kuvassa iloinen Jyri. (Kuva: Metsähallitus/Tiina Ellonen)