perjantai 25. marraskuuta 2016

Yksinpuhelua englanniksi


Aina sanotaan että "Tuo ihminen sitten rakastaa omaa ääntään!" Mietin tätä kun tänään istuin etätöissä oman keittiöni pirtinpöydän äärellä ja vaikeana (ja jo pari viikkoa eteenpäintyönnettynä ja väisteltynä) työtehtävänä oli tehdä englanninkielinen esitys aiheesta "Metsähallituksen meribiologien yhteistyö koulujen kanssa" NAUHOITETTUNA! Kyllähän minä teen esityksen, vaikka kaksi tai viisi, mutta se piti myös saada kommenttiraidalla varustettuna maailmalle siitä yksinkertaisesta syystä että satun olemaan lomalla silloin kun esitys pitäisi antaa.

Piti kerätä rohkeutta ja viime hetken paniikkia, pakata tietokone matkaan ja tulla oman kodin turvaan ja yksityisyyteen että pystyisin toimittamaan tilatun tuotteen. Jostain syystä tuntui että en voisi nauhoittaa yksinpuhelua toimistossa kun vaikuttaisi pöljältä puhua yksinään tietokoneelle mutta toisaalta - jos joku avaisi toimiston oven ja näkisi minut puhumassa luurit korvilla englantia tietokoneelle, kuka muka tietäisi, että langan päässä ei ole ketään muuta? Tästä huolimatta piti luikkia omaan keittiöön.

Harjoittelin pari kertaa ja niinhän se näytti toimivan, helposti, se PowerPointin nauhoittava toiminta. Helppoa ja yksinkertaista, en voi epäteknisenäkään henkilönä väittää mitään muuta.

Mutta se oman äänen kuuleminen nauhalta! Miten se aina kuulostaa niin omituiselta, nasaalilta ja epäinnokkaalta ja jotenkin kummalliselta? Kuulostaako se kaikista muistakin samanlaiselta, vai vain omaan korvaan?

No, työ tuli hoidettua yhdellä otolla parin harjoituksen jälkeen, pyydetty tasan 20 minuutin esitys on purkissa ja jo menossa Dropboxilla kovaa vauhtia kohti työn tilaajaa. Kerta se oli ensimmäinenkin mutta on pakko sanoa että ramppikuume yksinpuhumiselle omassa keittiössä oli paljon pahempi kuin mitä olen pitkään aikaan esiintyessäni kokenut! Tätäkö tarkoitetaan että itse on itsensä pahin kriitikko?

Essi Keskinen

maanantai 14. marraskuuta 2016

Kuvat kertovat

 
Metsähallituksella otetaan vuoden aikana tuhansia ja taas tuhansia valokuvia maastotöistä, lajeista, maisemista ja vaikka mistä. Yksistään Perämeren meritiimi ottaa yhden maastokauden aikana reilusti yli 10 000 valokuvaa. Jokaiselle venekunnalle annetaan kamera matkaan, ihan vain päivän dokumentointia varten. Koskaan ei voi tietää, milloin vastaan tulee joku uusi laji, upea maisema, mielenkiintoinen sääilmiö tai jotakin muuta kuvattavaa. Ohjeistuksena on vain että räpsikää menemään - näin digikuvauksen aikakaudella valokuvien poistaminen ei maksa mitään mutta niiden hakeminen uudelleen - varsinkin jos tilanne on mennyt ohi - on täysin mahdotonta.

Venekameroiden lisäksi sukeltajat ottavat usein kameran matkaan, joskus vain lisäksi linjalle, joskus sukellus tehdään nimenomaisesti valokuvausta varten. Parhaimmat kuvat tulevat yleensä niiltä sukelluksilta, joille on lähdetty vain kuvaamaan. Silloin käytetään yleensä parempaa kameraa, ulkoista salamaa ja keskitytään pelkästään kuvaamiseen. Toisinaan kuitenkin muiden töiden ohessa räpsityt kuvat osoittautuvat niin upeiksi, että niitä käytetään tulevina vuosina vaikka missä.

Viimeisimmäksi silmään pisti vuoden 2014 vapaaehtoisen työharjoittelijan Helmin ottama valokuva, joka komeili Itämeren suojelukomission HELCOMin suojelualueista kertovan raportin kannessa. Raporttia luetaan vähintään kaikissa HELCOM-maissa (kymmenen maata  ympäri Itämerta) ainakin erilaisissa ympäristöviranomaisten toimistoissa, luonnonsuojeluorganisaatioissa ja vaikka missä, EU-direktiivinsäätäjistä ja muista eurooppalaisista luonnonsuojelujärjestöistä puhumattakaan. Kuva siis leviää ympäri Eurooppaa, luultavasti myös Euroopan ulkopuolelle, koska HELCOM laatii alansa kärkiraportteja millä tahansa mittareilla mitattuna.



Omia ja oman tiimin kuviksi tunnistettavia putkahtelee myös esiin mitä erilaisimmissa tilanteissa. Olet seminaarissa Ympäristöministeriössä ja yhtäkkiä joku tiimisi kuvista esiintyy neuvottelevan virkamiehen PowerPoint-esityksessä. Olet käymässä kansainvälisessä seminaarissa, jossa HELCOM jakaa vuoden 2016 kalentereja ja tiimisi ottamia kuvia on seitsemän (7!) kuukauden kuvana. Kuulet uudesta villasaksirapuhavainnosta ja klikkaat auki Vieraslajit.fi -sivuston ja siellä on vuonna 2008 ottamasi kuva villasaksiravusta Perämerellä.

Usein sanotaan että hyvä kuva vastaa tuhatta sanaa. Usein tämä on NIIIIIN totta! Hyvä kuva herättää huomion, saa pysähtymään, ehkä lukemaan kuvatekstin ja kenties muutakin. Hyvä kuva herättää kiinnostusta, tai se häiritsee sillä oikealla tavalla (esimerkiksi roskat meressä) että sitä tekee jotakin välttääkseen samanlaisen kuvan ottomahdollisuuden tulevaisuudessa. Hyvä kuva saattaa kertoa työskentelytilanteesta jotakin sellaista, mikä voisi sanoilla selittämällä viedä sivun verran tekstiä. Hyvä kuva saa pysähtymään ja vain ihailemaan Suomen upeaa luontoa, tai ihmettelemään, mitä meren pinnan alta oikein löytyykään.

Toivon ja uskon löytäväni paljon Metsähallituksen meribiologien ja heidän tiimiensä ottamia kuvia ensi vuonna ilmestyvästä Suomen meriluonto -kirjasta.

Olen ylpeä siitä että tiimini kuvia käytetään niin monipuolisesti. Niiden avulla suomalaiset toivottavasti saavat vielä laajemman kuvan eräästä Suomelle niin tärkeästä osasta luontoa - meriluonnosta.

Essi Keskinen





keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Työnkuva: kirjoittaminen



Kirjoitan tässä blogia, joka kertoo siitä kuinka suunnittelen kirjoittavani lehtiartikkelia, joka puolestaan kertoo siitä, kuinka kirjoitamme "Suomen meriluonto" -kirjaa.
 
Viimeisen vuoden aikana virallisiin työtehtäviini on kuulunut myös kirjailijana toimiminen. Ei ainoastaan "journalistina" tai "toimittajana", niinkuin silloin kun kirjoitan juttuja lehtiin tai annan haastatteluja, eikä myöskään vain "bloggarina", kuten juuri nyt kun kirjoitan blogia, vaan oikeana kirjailijana, kirjan kirjoittajana.
 
Valtakunnallinen meriluonnon kartoitushanke VELMU keräsi tietoja pitkin Suomen rannikkoa yli kymmenen vuoden ajan ja ensi vuonna, Suomen 100-vuotissynttäreiden kunniaksi, julkaistaan työnimeä "Suomen meriluonto" kantava eeppinen teos, joka tulee kertomaan kaiken, mitä olet koskaan Itämerestä halunnut tietää - lajitietoa, tietoa pohjaeläinyhteisöistä, juttua vedenalaisista maisemista, kertomuksia ja sattumuksia maastotöistä ja kaikenlaista muuta mukavaa. Teos on tietysti kuvitettu upeasti koska kymmenen vuoden ajalta on kertynyt myös muutama julkaisukelpoinen valokuva sekä tietysti hienoja mallinnettuja, värikkäitä karttoja.
 
Kippari-lehteen olen kirjoittanut palstaa "Veneenalainen maailma" jo vuodesta 2012 lähtien, joka kuukausi. Nyt juttua tulee ilmestymään joka toinen kuukausi. Suunnitelmissa on kirjoittaa artikkeli siitä, kuinka "Suomen meriluonto" -kirjaa kirjoitetaan ja miten sen pitäisi kuulua jokaisen veneilijän peruskirjavalikoimaan.
 
Ja tässä kirjoitan nyt sitten blogia tästä koko kirjoitussopasta.
 
Kirjoitusurakka on ollut varsin mielenkiintoinen ja tuonut vaihtelua työn arkeen. Olen mm. kirjoittanut tarinoita, joissa kerrotaan hauskoja sattumuksia, joita vuosien varrella on maastotöiden aikana väistämättä käynyt. On päässyt muistelemaan ja kirjoittamaan muutakin kuin kapulakielistä virastotekstiä Metsähallitukselta lähteviin lausuntoihin.
 
Olen jo ennenkin todennut - meillä meribiologeilla on sangen moniulotteinen työnkuva.
 
Essi Keskinen