Kalojen kutua korjaamassa

 

Ensin tehdään väliaikainen pato, sitten tyhjennetään puro. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Perämeren kansallispuistossa on Pensaskari-niminen saari, josta löytyy komea kluuvi, eli merestä maankohoamisen johdosta irti kuroutunut järvi. Täältä voit kuunnella podcastin fladoista ja niiden kunnostamisesta sekä muusta meriluonnonsuojelusta. Pensaskarin kluuvia vaivaa vieraslaji vesirutto, jota on yritetty poistaa kahtena kesänä, mutta turhaan (lue enemmän blogista). Toinen ongelma on laskuoja, joka on joskus padottu, ja josta merivesi pääsee kluuviin vain veden ollessa hyvin korkealla. Kluuvista löytyy kyllä kaloja, mutta vesi ei vaihdu meren ja kluuvin välillä välttämättä juuri silloin, kun kalojen pitäisi päästä nousemaan sinne kudulle. 

Pensaskarin saari sijaitsee Perärämeren kansallispuiston pohjoisosassa. Kluuvin laskuoja on aikanaan tukittu kokonaan suurilla kivillä (nuoli).

Biodiversea LIFE IP -hankkeen sloganina on "meriluonnon puolesta". Tätä on toteutettu mm. ennallistamisella ja kunnostuksella. Merenkurkussa meriharjusten kutusoraikoita on kunnostettu ja poikasia siirtoistutettu, Akionlahdella kunnostettu kalatietä.

Nyt kunnostettiin sitten Perämeren kansallispuiston Pensaskari-saaren kluuvin laskuoja, ja toiveena on, että tulevaisuudessa kalat pääsisivät helpommin ja useammin nousemaan kluuviin kutemaan.

Uoma kuivataan väliaikaisen padon avulla pariksi päiväksi ja siihen rakennetaan luonnollisen näköisiä pohjapatoja, joiden korkeus on tarkkaan mitattu kluuvin pintaan nähden. Kluuvi ei saa kuivua, mutta toisaalta veden pitäisi päästä merestä kluuviin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kluuvista uomaan johtavaan kohtaan rakennettiin väliaikainen pato, jonka avulla uoma saatiin kuivaksi. Uomaan suurista kivistä rakennettu pato avattiin ja siihen rakennettiin kaksi uutta pohjapatoa, joiden yli korkeamman veden on kuitenkin tarkoitus päästä. Padot tehtiin mahdollisimman luonnonmukaisen näköisiksi ja niiden materiaalina käytettiin vain paikalta saatuja kiviä ja maa-ainesta. 

Isotkin kivet nousevat suhteellisen kevyesti, kun oikeat työkalut ovat käytössä. Rannan kiviä käytettiin purouoman maisemointiin. Kuvat: Essi Keskinen / Metsähallitus

Talven jälkeen nähdään, mitä jäät tekevä kunnostetulle uomalle, jos mitään, ja kuinka padot pitävät vettä. Työ ei kestänyt omalla, vuokratulla ja vapaaehtoistyövoimalla kuin kaksi päivää, joten myös korjaustoimet on nopeaa toteuttaa, jos padot eivät osoittaudu toivotunlaisiksi ja niitä pitää vielä muokata. Kluuviin ja Pensaskarin eteläpuolelle jäi nyt kaksi loggeria mittamaan vedenkorkeuden muutoksia ja lämpötiloja - loggerit poimitaan pois ennen jäiden tuloa ja viedään taas keväällä takaisin jäiden lähdettyä.

Toivotaan, että yhä useampi kala pääsee suojaisaan kluuviin kutemaan tulevana keväänä.

Essi Keskinen

Muita ennallistamisesta ja kunnostamisesta kertovia blogeja:

Moniongelmainen Akionlahti, ja voiko sitä korjata?

Ojasta allikkoon - miten vesi pysäytetään?

Päiväni kasvinkannattimena

Uuden äärellä - meriajokkaita istuttamassa

Podcast meriajokkaan istutuksesta

Tukea luonnonsuojelulle

Espoonlahtea ristiin rastiin

 

Veteen on joskus vaikea päästä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Merellä tuulee. Eilen siellä on tuullut lähes 18 m/s ja aallot ovat sen mukaisesti lähemmäs kolmimetrisiä. Minä ja tiimini emme siispäässeet tällä(kään) viikolla saareen Velmu-töihin.

Jotain pitäisi kuitenkin tehdä kun on tiimillinen ihmisiä, omalle työmaalle ei pääse ja työaika juoksee. Onneksi joku tarvitsee aina jotain apua maastotöissä.

Tällä kertaa se oli Biodiversea-tiimin potentiaalisia ennallistamiskohteita kartoittava tiimi, jolta irtosi meille kohde, jota he eivät ehkä itse olisi ehtineet kartoittaa, Espoonlahti. Sinne pääsee autolla ja työt pystyy tekemään SUP-laudoilla. Sinneppä siis!

Harmaa taivas, vettä tulee ja tuuli on kova. Tämän kesän hyviä työsäitä odotellaan vielä. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Eilen tietysti tuuli kovaa ja satoi, mitäpä muutakaan. Saatiin kuitenkin tehtyä pistemäisiä kartoituksia, mutta seuraavaksi päiväksi luvattiin ottaa suuremmat ankkurit. Tänäänkin tuuli, mutta suuremmat ankkurit pitivät, ja sade tuli vasta kun vaihdoimme pelastautumispukuja pois työrupeaman jälkeen.

Espoonlahdelta löytyi yksi verso kanadanvesiruttoa vuonna 2016. Nyt tehtävänä oli käydä katsomassa, onko kasvusto vielä siellä, onko se levinnyt, ja löytyykö lajia muualtakin lahdesta.

Kanadanvesirutto on vieraslaji, joka nimensä mukaisesti leviää rivakkaa tahtia sopivissa makeissa tai äärimmäisen vähäsuolaisissa murtovesissä kuten jokisuistoissa. Laji on levinnyt Suomen järviin ja lampiin ja peittänyt monelta osin muun kasvillisuuden kokonaan alleen. Kanadanvesiruttoa on torjuttu ja poistettu monin keinoin Järvi-Suomessa. Perämeressä sen poistamista on kokeiltu Perämeren kansallispuistossa, mutta käsin se lienee mahdotonta. Myös Akionlahdella Oulun edustalla kanadanvesiruttoa on torjuttu, mutta peittämällä se ja estämällä kasvien yhteyttäminen.

Haraa käytetään, kun pohjaan ei näy vesikiikarilla eikä olla sukeltamassa tai kahluusyvyydessä, ja halutaan silti tietää, mitä pohjassa kasvaa. Kuva: Paula Ruokolainen / Metsähallitus

Kahden päivän kovan yrityksen jälkeenkään kanadanvesiruttoa ei löytynyt Espoonlahdesta. On lähes mahdotonta sanoa 100 % varmuudella, että lajia EI olisi valtavassa lahdessa, mutta lähes sadan harauspisteen jälkeen voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että minusta lajia ei löydy Espoonlahdesta, eikä se missään nimessä ole päässyt dominoivaan tai edes leviävään asemaan.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vuoden 2016 havainto on joko ollut todella erikoinen poikkeus, tai laji on tunnistettu väärin. Kallistuisin jälkimmäiseen sillä perusteella, että Espoonlahden vesi on suolaista. Kun se tuulen ja aaltojen vaikutuksesta pärskyi naamalle, suolan maistoi. Missään niin suolaisessa en ole ennen törmännyt vesiruttoon. Perämerellä vesiruttoa tavataan jokisuistoista ja joistakin lahdista, joihin laskee jokivettä, mutta ei varsinaisesta murtovedestä.

Ahdinpallero kasvaa joko pallomaisena muotona, jota löytyi myös, ja tällaisena lyhyenä, mattomaisena muotona. Kuva: Floriaan Eveleens Maarse / Metsähallitus

Oli juurisyy mikä tahansa, hyvä uutinen on, että kanadanvesiruttoa ei tarvitse ruveta torjumaan Espoonlahdella, koska sitä ei siellä ole. Ei siis aivan huonosti käytetyt kaksi päivää, vaikka Espoonlahden mutainen vesi ja haralla kartoitetut näytepisteet olivatkin melko köyhä lohdutuspalkinto sille, että koko tiimi olisi halunnut olla Saaristomeren ulkosaaristossa 9.5 m Secchi-syvyydessä sukeltamassa.

Muitakin hyviä uutisia tästä kahdesta pääkaupunkiseutupäivästä oli. Ainakin kahdella pisteellä löytyi ärviöiden juuristosta uposkuoriaisten toukkia. Meriuposkuoriainen on silmälläpidettävä ja suojeltu laji, jonka toukat viihtyvät putkilokasvien juuristoissa. Uposkuoriaisia löytyy Suomesta kolmea lajia, joista erityisesti uhanalaisen meriuposkuoriaisen kanta on vahva nimenomaan Espoonlahdella. Toukista ei tiedä lajia ilman DNA-näytettä, mutta mitkä tahansa uposkuoriaislajin toukat ovat siis havainto plussan puolella.

Essi Keskinen

Toivon Agenda 2030

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet kiteytyvät Toivon agenda 2030 -tavoitteissa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Oulun kaupunki järjesti 8-9.5.2025 Toivon agenda 2030 -tapahtuman kaikille Oulun koululaisille. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Varmasti sekä palkitsevimpia että voimia vievimpiä työpäiviä ovat yleisötapahtumat. Niin paljon kuin nautinkin siitä, että lapset ja nuoret innostuvat Perämerestä, Itämeren suojelusta ja vedenalaisesta luonnosta, illalla olen aivan naatti ja poikki. Mutta hyvällä tavalla. 

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut on järjestänyt Toivon Agenda -tapahtumia useina vuosina. Tänä vuonna Metsähallitus osallistui Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen SEaMoreEco -hankkeen kanssa koko kahden päivän ajan. Torstaina tapahtumapaikalla kävi 2000 päiväkoti- ja alakouluikäistä lasta, perjantaina tuhat yläkoululaista, lukiolaista ja ammattikoululaista. Kahdessa päivässä siis 3000 lasta ja nuorta. Oli siinä hulinaa.

Lavalla pyöri erilaista ohjelmaa melkein koko ajan, ja koko tapahtuman aukioloajan, klo 9 - 15, Metsähallituksen ja ELY-keskuksen pöydällä kävi kova hyörinä. Ainoastaan lounaaksi ehti istahtaa hetkeksi alas ja kuulla omat ajatuksensa, muuten oli koko ajan joku jonottamassa mikroskoopille tai pelaamaan muistipeliä.

Yltäkylläinen messupöytä houkuttelee lapsia ja nuoria luokseen. ELY-keskuksen uusi vedenalainen robottikamera (sininen laite oranssin laatikon päällä) kiinnosti monia, mutta muistipeliä pelattiin eniten. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Tällä edustuksella tapahtumaan osallistuttiin. ELY-keskukselta SeaMoreEco -hankkeesta Anton Pajukoski, Metsähallitukselta Essi Keskinen. Kuva: Henna Anunti.

Pienemmät lapset saivat muistokseen varmasti lähinnä muistikuvan siitä, että Perämerestä löytyy paljon erilaisia lajeja ja mikroskooppi on jännä juttu, isommille nuorille pystyi jo sitten kertomaan hieman enemmän siitä, mitä me meribiologit työssämme teemme, miksi ja miten. 

Pikkulasten kanssa sekä mikroskooppi että muistipeli olivat täysi hitti. Arvuuteltiin ELY-keskuksen kollegan kanssa, mahtaisiko teini-ikäisiä nuoria enää seuraavana päivänä kiinnostaa muistipeli, mutta eipä olisi tarvinnut miettiä - peliä pelattiin koko päivä ja kovalla innolla. Olen nyt pelannut muutaman sadan lapsen ja nuoren kanssa varmaan 300 peliä muistipeliä kahden päivän aikana. 

Erityisesti nuorten kanssa lajikorttien kääntämisen yhteydessä mukaan sai sopivasti ujutettua myös faktoja: "Nämä kaikki kuvat on otettu Velmu-kartoitusten (Valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) yhteydessä tai muissa meidän vedenalaiskartoituksissa." "Tämä on upossarpio. Se on uhanalainen vesikasvi, ja se on muuten tuossa ELY-keskuksen vetämässä SeaMoreEco -hankkeen logossakin, sen takia, että varmaan 80 % kasvin yksilöistä löytyy täältä pohjoiselta Perämereltä." "Päivän fakta: tämä kivinilkka tässä on Suomen ainoa kala, joka synnyttää eläviä poikasia eikä muni mätimunia." "Tämä on kanadanvesirutto. Se on vieraslaji, joka pääsi yli 100 vuotta sitten karkuun Kaisaniemen kasvitieteelliseltä puutarhalta ja nyt se on vallannut monet lammet ja pienemmät järvet, ja Perämerestäkin sitä löytyy jokisuistoista ja makeista sisälahdista. Sekä Biodiversea-hankkeessa että SeaMoreEco -hankkeessa ennallistamisessa on mietitty myös keinoja hävittää kanadanvesiruttoa, koska se saattaa vallata koko vesistön ja estää muita lajeja kasvamasta."

ELY-keskuksen kanssa yhteisesti tehdyt muistipelikortit olivat hitti sekä lasten että nuorten kanssa. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Muistipeli upposi kaikenikäisiin. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Mikroskooppi on yllättävän tehokas keino saada lapset ja nuoret kiinnostumaan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus.

Kestävän kehityksen Toivon Agenda -tavoitteet oli hienosti leivottu tapahtuman ohjelmaan sisään. Meidän pöytämme edusti numeroita 14, 15 ja 17 eli "Säilyttää meret ja merten tarjoamat luonnonvarat sekä edistää niiden kestävää käyttöä" (=Vedenalainen elämä), "Suojella maaekosysteemejä, palauttaa niitä ennalleen ja edistää niiden kestävää käyttöä; edistää metsien kestävää käyttöä; taistella aavikoitumista vastaan; pysäyttää maaperän köyhtyminen ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen" (=Maanpäällinen elämä) ja "Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta" (=Yhteistyö ja kumppanuus).

Oppilaat saivat osallistua Toivon Agenda 2030 -bingoon, jossa pysty- tai vaakariville piti saada vähintään neljä ruksia, ja sitten pystyi osallistumaan leffalippujen arvontaan. Ruksin sai, kun kävi pisteellä, joka edusti jotakin seitsemästätoista tavoitteesta, ja teki pisteellä määrätyt tehtävät. Meidän pisteemme edusti vedenalaista elämää (luonnollisesti, meribiologeja kun ollaan ja meriluonnonsuojelua tehdään), maanpäällistä elämää (kollegamme sekä Metsähallituksella että ELY-keskuksella tekevät vastaavaa suojelutyötä, mutta veden pinnan yläpuolella) ja yhteistyötä ja kumppanuutta, koska olihan meitä samalla pisteellä ja samoissa hankkeissa kaksi organisaatiota, ja lisäksi teemme molemmat paljon yhteistyötä ruotsalaisten kollegojen kanssa, koska jaamme yhteisen Perämeren. Pisteellä piti vähintään katsella lajeja mikroskoopilla ja lupilla tai pelata lajimuistipeliä, ja samalla sai kuunnella selostusta vedenalaisen luonnon kartoituksesta ja meriluonnon ennallistamisesta.

Bingoarvontalapun sai jättää, kun pystyyn tai vaakaan kertyi vähintään neljä ruksia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Muukin ohjelma oli loistavasti räätälöity kummankin päivän kohdeyleisölle. Pienempien lasten päivänä nauratti vatsastapuhuja Sari Aalto mm. Kakkis-hahmollaan, mutta kuitenkin esim. meren roskaantumisesta puhuen. Teinien päivänä katselimme tankotanssijaa ja kuuntelimme pohjoisen suomiräpin tähteä Stepaa. Kumpanakin päivänä jaettiin myös palkintoja Tool Camp -ongelmanratkaisutöistä, kuultiin esimerkiksi luontotoimittajan esitys ja nähtiin ja kuultiin nuorten itsensä esittämiä kappaleita ja tanssiesityksiä, jotka tavalla tai toisella liittyivtä Toivon Agenda 2030 -tavoitteisiin. Itseäni meinasi suorastaan itkettää kun koulun bändi esitti upeasti John Lennonin kappaleen Imagine.

Vatsastapuhuja Sari Aalto toi esityksessään esiin mm. Itämeren roskaantumisongelman. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Mitä me tehtiin lapsena koulun hauskoina tapahtumapäivinä? Käytiin läheisessä eläinpuistossa katsomassa käärmeitä pienissä, likaisissa terraarioissa, ja takapihalla oli karuselli ja pomppulinna.

Oli taas ilo ja kunnia jutella niin monien fiksujen, kiinnostuneiden ja innostuneiden lasten ja nuorten kanssa. Viime keväänä pääsin osallistumaan YK:n kestävän kehityksen Itämeri-nuorisoleirille, ja siellä tuli sama tunne: kyllä nuorison varaan uskaltaa jättää tulevaisuuden, jos sitä ei nyt ennen heidän aikuistumistaan ehditä pilata aivan kokonaan.

Essi Keskinen

P.S. Näissä hanke- ja organisaatio-T-paidoissa edustin:

Metsähallituksen työntekijänä Metsähallitus-T-paidassa... Kuva: Anton Pajukoski / ELY-keskus

...Velmu-kartoittajana... Anton Pajukoski / ELY-keskus

... ja Biodiversea-hankkeessa mm. ennallistamassa meriluontotyyppejä. Anton Pajukoski / ELY-keskus

Öljyä laineilla

Ahvenpankin uimaranta on suljettu, kunnes viimeisimpien vesinäytteiden tulokset saapuvat. Öljy on vaarallista sekä ihmisille että eläimille myös ihon kautta "nautittuna", ei vain nieltynä. Allergiset saattavat saada siitä pahojakin ihoreaktioita, ja koiran turkista öljykerrosta on hyvin vaikea saada pois. Kuva: Lotta Mattila

"Maanantaina 22.7.2024 PVO-Vesivoiman Isohaaran voimalaitoksella sattuneessa öljyvuodossa kulkeutui 500 litraa öljyä Kemijoen ranta-alueille Torniossa, Keminmaassa ja Kemissä. Kemijoesta otetuissa vesinäytteissä ei havaittu mitattavia määriä öljyhiilivetyjä."

Näin uutisoi Kemin kaupunki päivitetyssä tiedotteessaan reilu viikko onnettomuuden jälkeen tiistaina 30.7.2024.

Ahvenpankin hiekkarannalta löytyi ohut öljykalvo heti öljyvuodon jälkeen. Kuva: Lotta Mattila

Mitä tapahtuu, kun veteen pääsee öljyä? Öljy on hyvin haitallista kaikille eliöille. Öljyn laadusta riippuen se voi joko haihtua pinnalta itsestään, ajautua rantaan ja sotkea sekä eläimet, kasvit että rannan tai upota pohjaan, jossa se vaikeuttaa pohjaeläimistön ja -kasvillisuuden elämää. Kukaan ei halua öljyä Itämereen (eikä maallekaan, tietysti) ja siksi meillä onkin tehokas koneisto, joka pyörähtää käyntiin öljyvahingon sattuessa.

Kemin öljyvahingon oli huomannut tarkkaavainen kansalainen, joka teki siitä ilmoituksen. Öljyvahingot ilmoitetaan ensisijaisesti hätäkeskukseen, joka mobilisoi lähimmän pelastuslaitoksen, tässä tapauksessa Lapin pelastuslaitoksen. Kemin palolaitokselta tehtiin tarkastuskäynti Isohaaran voimalalle, jonka tulvaluukkujen alapuolelle levitettiin 2 x 80 m litteää imeytyspuomia öljykalvon poistamista varten. PVO-Vesivoiman Isohaaran voimalaitos sulki vuotaneen turbiinin.

Kansalaisten ilmoittamat öljyhavainnot 31.7.2024. Kartta: Envineer Oy

Kun pelastuslaitos ja vuotava taho ovat tehneet kaiken voitavansa, että öljyä ei pääsisi maastoon enempää ja että vuoto saataisiin rajattua suuremmalta leviämiseltä, alkaa öljyonnettomuuden seurausten ja öljyyntyneiden alueiden puinti yhteistyössä lianneen tahon, pelastuslaitoksen, kaupungin, terveysviranomaisten, ELY-keskusten ja usein myös esimerkiksi Metsähallituksen Luontopalvelujen, Suomen ympäristökeskuksen, rajavartiolaitoksen, meripelastuksen ja WWF:n kanssa. Jos öljyvuoto tapahtuu avomerellä, onnettomuuden organisoinnista vastaa nykyisin Rajavartiolaitos (Pelastuslaki 27 a §).  Kun öljyvuoto sattuu maalla tai sisävesissä, alueelliset viranomaiset ovat vastuullisia öljyntorjunnan organisoinnista.

Ilmoitetut, tarkastetut ja havaitut öljyyntyneet alueet 25.7.2024. Matalan jokisuiston koluaminen läpi on hidasta ja hankalaa, syvemmän uoman rannat tarkastaa helpommin. Kartta: Envineer Oy

Jokaisella ELY-keskuksella on alueelleen tehty öljyntorjuntasuunnitelma, jossa myös torjuntatilanteen komentoketju on tarkkaan määritelty. Jos öljy likaa esimerkiksi lintuja, WWF:lle voidaan antaa mandaatti ryhtyä vapaaehtoiseen öljyyntyneiden eläinten ja rantojen puhdistukseen. Metsähallitukselta saatetaan pyytää paikallista asiantuntija-apua sekä maaston että lajiston suhteen, ja rajavartiolaitos ja meripelastus voivat ilmoittaa merelle levinneen öljyn laajuudesta. Terveysviranomaiset antavat ihmisiä ja eläimiä koskevia rajoituksia ja neuvoja. Esim. Kemin öljyturman yhteydessä terveysviranomaiset kehottivat kaupunkeja sulkemaan uimarantoja vedessä esiintyneen öljykalvon ja rannalle päätyneen öljyn johdosta. Vedessä, jossa selkeästi on havaittavissa öljyä, ei saa uida, eivätkä siinä saa uida myöskään lemmikkieläimet. 

Lapin pelastuslaitoksen ja Envineer Oy:n kanssa lähdössä tarkastamaan Kemijokisuiston Natura-alueiden ja epävirallisten hiekkarantojen mahdollisia öljyyntyneitä alueita. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Hyvin nopeasti kuvaan astuvat myös konsultit, jotka ottavat vesi- ja maaperänäytteitä, jotka lähetetään laboratorioihin analysoitaviksi. Jos öljyn lähde ei heti ole täysin selvä, voidaan se joutua päättelemään näytteiden perusteella.

Öljyvahinkojen torjunta- ja muista kustannuksista vastaa aiheuttaja tai tämän vakuutusyhtiö. Viranomainen vastaa torjuntakustannuksista siihen saakka, kunnes ne saadaan perittyä vastuulliselta taholta. Jos öljyvahinko on ollut suuri, sen jälkiseuraamuksena voidaan joutua esimerkiksi kunnostamaan öljyyntyneitä maa-alueita. Todella suurissa öljyturmissa kuten Alaskan Exxon Valdezin (1989) tai Meksikonlahden Deepwater Horizonin (2010) tapauksessa jälkiä saatetaan joutua korjaamaan vuosikausia ja onnettomuuden vaikutukset näkyvät alueella vuosikymmeniä.

Lapin pelastuslaitoksen viemäriputkiveneellä pääsi hyvin matalillekin rannoille tarkastuskäynneille.  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kemin öljyonnettomuudesta oli ehditty pitää yksi viranomaisneuvottelu kun Lapin ELY-keskukselta soitettiin Metsähallitukselle eli minulle. Minä ja Velmu-tiimini työskentelemme Kemissä vedenalaiskartoitusten parissa koko elokuun joten olimme kätevästi paikan päällä. Lisäksi olen profiloitunut Metsähallituksella Perämeren aluemeribiologiksi, joten minut oli helppo kutsua kokoukseen. Kemin tapauksessa Metsähallituksen huomioiminen johtui vuodon leviämisalueen lähelle sijoittuvista Natura-alueista, joiden hoidon ja käytön suunnittelu on Metsähallituksen vastuulla. 

Viikko vuodon tapahduttua lähdin Envineer Oy:n konsultin ja Lapin pelastuslaitoksen kanssa tarkastamaan Perämeren saarten natura-alueiden rantoja ja muutamia epävirallisia uimarantoja Kemijoen suistossa. Yhteistyö eri tahojen kanssa toimi hienosti - pelastuslaitos hoiti kuljetukset hyvin matalalle jokisuistoalueelle ja lennätti droonia, Envineer Oy:n konsultti otti näytteitä ja suoritti visuaalista tarkastusta (ja välillä haisteli hiekkaa ja heitteli rantahiekkaa veteen, jolloin sen joukossa mahdollisesti piileskelevä öljy nousee kalvona pintaan) ja minä lähinnä ihmettelin menoa. Sattumalta löysin kolme uutta havaintopaikkaa uhanalaiselle vesipaunikolle, joten minun kannaltani retki oli onnistunut. Myös öljyonnettomuuden jälkitorjunnan kannalta, koska öljyä ei löytynyt.

Paunikko on kaikessa vaatimattomuudessaan suloinen kasvi. Onneksi tällä tarkastuskäynnillä öljyä ei löytynyt, mutta uhanalaisia lajeja kyllä.  Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Säännölliset viranomaisneuvottelut jatkuvat vielä, kunnes uimarannat pystytään avaamaan ja koko jälkirumba on käsitelty. Maankunnostustöitä ei tarvinne tällä erää tehdä, koska öljyä ei päässyt maastoon niin suuria määriä. Suurimmat haittavaikutukset ovat aiheutuneet uimareille ja rantojenkäyttäjille, jotka eivät ole voineet mennä veteen. Muuten tämän onnettomuuden vaikutukset jäänevät melko pieniksi.

Ns. suoöljy, bakteerin aiheuttama öljykalvon näköinen ohut kelmu veden päällä, on täysin luonnollinen ja harmiton ilmiö. Sen erottaa öljystä mm. siitä, että bakteerien aiheuttama kalvo ei haise miltään. Kuva: Lauri Manninen / Lapin Pelastuslaitos

Kansalaishavaintoja kertyi eri puolilta Kemijokisuistoa ja lähes kaikki pyrittiin tarkistamaan maastossa. Joskus maastosta löytyy ns. suoöljyä, rautabakteerin aiheuttamaa sateenkaaren väreissä kiiltelevää kalvoa, joka näyttää erehdyttävästi öljyltä. Se ei kuitenkaan haise öljyltä ja usein sen alkulähde on selvästi esim. turpeen tai kasvillisuuden alla eikä esim. venerantaan unohtuneessa öljykanisterissa. Ympäristöviranomaiset ovat kuitenkin kiinnostuneita kaikista öljyltä vaikuttavista havainnoista, joten jos ilmoitus tulee, joku käy havainnon tarkastamassa.

Vesinäytteitä on otettu valituista kohteista öljyvuodosta alajuoksulle. Kuva: ELY-keskus

Näin öljyvahingon torjunta ja jälkitorjunta siis lähtevät purkautumaan - tiiviinä viranomais- ja muuna yhteistyönä lukuisien eri tahojen kanssa.

Essi Keskinen

Moniongelmainen Akionlahti, ja voiko sitä korjata?

 

Akionlahti on suuri merestä irti kuroutunut kluuvijärvi. Kuva: Anton Pajukoski / POP-ELY (SeaMoreEco)

Akionlahdella on monta ongelmaa. Rehevöityminen on niistä yksi pahimpia, mutta myös vieraslajit vaivaavat. Oireina rehevöitymisestä ovat mm. veden samentuminen, runsaista ravinteista kielivä kasvillisuus kuten karvalehti, levittäytyvät järviruokoniityt ja talvinen hapettomuus. Monet ojitusojat johtavat vesiään Akionlahteen, joka on yhteydessä mereen vain kahden kapean uoman kautta. Vedenvaihto mereen on vähäistä.

Akionlahdelle on pesiytynyt vieraslaji kanadanvesirutto, joka helposti ottaa ylivallan kaikesta muusta kasvillisuudesta. Sen mätänevät kasvimassat aiheuttavat hapettomuutta ja peittävät alleen kaiken muun. Lisäksi se saa aikaiseksi äkillisiä pH-vaihdoksia, joita muiden kasvien voi olla vaikea sulattaa. 

Pohjaan asennettavaan juuttikankaaseen leikataan reikiä, että kankaan alle ei jää ilmakuplia. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Järviruoko levittäytyy matalilla rannoilla ja saa aikaan umpeenkasvua. Samaa tekee leveäosmankäämi, joka on alkanut lisääntyä vahvasti Akionlahdella. 

Akionlahdella on kuitenkin vahva biologinen arvonsa. Se on kluuvijärvi, fladasta seuraava askel kohti järveä. Fladat ovat maankohoamisen seurauksena merestä irti kuroutuvia lahtia, ja kluuvi on jo lähes irti merestä. Akionlahden vesitilannetta parantamaan on kluuviin aikanaan avattu myös toinen uoma, mikä johti siihen ongelmaan, että kuivaan aikaan lahti kuivui lähes umpeen kaiken veden paetessa mereen. Myöhemmin uomiin rakennettiin pohjapadot niin että kaikki vesi ei pääse karkaamaan kuivinpaankaan vuodenaikaan.

SUP-lautojen armada valmiina lähtöön! Akionlahdella näppärin kulkuväline on SUP-lauta, jolla pystyy kuljettamaan sekä juutikankaat että tarvittavat kivet. Kuva: Eveliina Lampinen / POP-ELY

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Akionlahti on Natura2000 -verkoston luonnonsuojelualue. Alueella on monia Natura-luontotyyppejä  ja ne edustavat rannikon maankohoamisrannan erilaisia sukkessiohabitaatteja. Alue on hyvin tärkeä sekä lintujen muutolle että pesimiselle, sieltä löytyy uhanalaista vesikasvillisuutta (rauhoitettu upossarpio) ja uhanalaisia lintuja ja kluuvi on erittäin tärkeä kalojen kutualue. Heti lahden ulkopuolelta mereltä löytyy rauhoitettu meriuposkuoriainen. Akionlahden rantaniittyjä hoidetaan laiduntamalla.

Paikalliset asukkaat tulevat helposti juttelemaan ja kertovat, kuinka heidän lapsuudessaan 60-70 -luvuilla lahti oli kirkasvetinen ja hiekkapohjainen, siellä oli syviä kohtia, joihin lapset hyppivät uimaan ja kalansaaliit olivat suuria. Nyt näkyvyys ei ylitä kymmentä senttimetriä, pohja on pehmeää ja pöllyävää eikä mistään löydy syvää kohtaa. Kalastus on vähentynyt lähes olemattomiin.

Talvisia kalakuolemia ja keväistä kalojen kutunousua helpottamaan Oulun kaupunki, Suomen vapaa-ajan kalastajat, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja Metsähallitus tekivät kevyitä toimenpiteitä toisella mereen johtavista uomista muutama vuosi sitten. Vuonna 2021 asennetut ohjuriaidat on sittemmin poistettu niiden toimimattomuuden vuoksi, ja koska jäät liikuttelivat niitä. Nousua helpottava kivikkouoma on paikoillaan.

Työmaata kohti menossa! Kuva: Anton Pajukoski / POP-ELY

Ensin lahdelta etsittiin vesiruttoesiintymät, jotka voitaisiin peittää. Kluuvia kartoitettiin jo vuosi sitten, mutta tänä kesänä karvalehti on syrjäyttänyt monet vesiruttokasvustot. Lopulta juuttikankaille kuitenkin löytyi sopivat paikat ja ne asennettiin pohjaan. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Nyt suomalais-ruotsalainen yhteistyöprojekti SeaMoreEco on ottanut yhdeksi pilottikunnostuskohteekseen Akionlahden. Tarkoitus on kokeilla kahden erilaisen peittämis- tai tukahduttamismenetelmän avulla vieraslaji kanadanvesiruton poistamista. Koska kluuvista löytyy myös rauhoitettua upossarpiota, esimerkiksi koko lahden nuottaaminen vesiruton poistamiseksi ei tule kysymykseen. Lisäksi kanadanvesirutto ei ole (vielä?) vallannut koko kluuvia, vaan sitä löytyy runsaina kasvustoina sieltä täältä.

Kanadanvesiruton poistamista käsin pilotoitiin Perämeren kansallispuistossa 2021-2022, mutta valitettavasti vesirutto oli jo päässyt asettumaan Pensaskarin kluuviin liian vahvasti.

Metsähallituksen vesiluontotiimin Velmu-kenttätiimi Perämereltä pääsi auttamaan POP-ELYä juuttikankaiden asettelemisessa pohjalle. Muutamien neliömetrien kokoisilla kankailla kokeillaan, voidaanko tiheitä vesiruttokasvustoja tukahduttaa estämällä niiltä pääsy valoon ja yhteyttämiseen. Juuttikankaat painettiin pohjaan ja kiinnitettiin kivillä ja niiden annetaan olla pohjalla kahden kasvukauden ajan - peiton alle kurkataan siis ensi kertaa ensi vuoden syksyllä.

Tukholman satamaan jumittuneet kelluvat pressut asennetaan myöhemmin. Ne ankkuroidaan paikoilleen pehmeään pohjaan niin että pressu kelluu kluuvin pinnalla ja valolta suojattavan alueen reunat peittyvät pohjaan asti ulottuvilla "verhoilla". Tarkoitus on sama kuin juuttikankailla - estää valon pääsy ja yhteyttäminen kasveilta. 

Juuttikangas asennetaan pohjaan ja kiilataan sinne kivillä. Kuva: Eveliina Lampinen / POP-ELY

Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kaikkia menetelmiä täytyy testata ennen kuin voidaan sanoa, mikä toimii ja mikä ei, ja minkälaisissa olosuhteissa. Juuttikangasta on myös asennettu pohjoisempaan Tukkikarin kluuviin, josta löytyy hyvin laajasti uhanalaista upossarpiota vieraslaji kanadanvesiruton joukosta.

Juttelin erään paikallisen asukkaan kanssa. Hänen mielestään teimme ihan höpöjä ja että "eihän tuo nyt tietenkään toimi!" Yritin perustella, että kaikkia menetelmiä pitää testata pienimuotoisesti ennen kuin niiden toiminnasta tai toimitattomuudesta voidaan sanoa yhtään mitään. Erityisesti alueilla, joilla operoidessa voi törmätä uhanalaisiin lajeihin ja luontotyyppeihin, varovaisuus on paikallaan.

Pari vuotta sitten käynnistyi Suomen suurin meriluonnonsuojeluun tähtäävä IP LIFE -hanke Biodiversea, jota luotsaa Metsähallitus. Yksi hankkeen vahvoista kärjistä on meriluontotyyppien kunnostaminen. Sitä varten SeaMoreEcon pilottikokeilussakin ollaan kuulolla ja oppimassa mahdollisia menetelmiä maastossa.

Akionlahti on hyvin rehevä. Sieltä löytyy valtavasti esim. ristilimaskaa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Ja tältä se vesirutto sitten näyttää! Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Juuttikankaat asetettiin pohjaan kivien avulla. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Parin vuoden sisällä nähdään, toimiiko jompi kumpi tukahduttamismenetelmistä vai ei. Kustannukset menetelmän testaamiseen eivät ole olleet erityisen isot. Pilotointeja erilaisista kunnostusmenetelmistä kuitenkin tarvitaan nyt kun EU:n ennallistamisasetuskin vasta hyväksyttiin.

Essi Keskinen

P.S. Jos ennallistaminen tai kunnostus ovat termeinä vieraita, niin ne olivat itsellenikin vielä vähän aikaa sitten. Jos haluat vielä syventää tietämystäsi, tässä tämänhetkinen tietämys Itämeren meriluontotyyppien kunnostamisesta ja ennallistamisesta.

P.S. 2 Myös siirtoistutus voi olla ennallistamista.

Merta puhtaammaksi

 

Kevätsiivous meressä. Kuva: Anette Bäck / Metsähallitus

Aina välillä sitä miettii, että mihinkähän minut oikein palkattiin? Viimeksi olen ihmetellyt tätä kun seisoin polvia myöten hyisessä vedessä pohjoisilla Merenkurkun saarilla ja harjasin katuharjalla pohjakiviä. Minä, joka inhoan siivoamista niin paljon, että meidän kahden aikuisen taloudessa käy siivooja kerran kuukaudessa!

Pohjakivien harjaus on kovaa hommaa! Video: Anette Bäck / Metsähallitus

Syy siihen, miksi Metsähallituksen meribiologi on yllättäen huolestunut rantakivien puhtaudesta, ei tällä kertaa johdu onneksi öljyonnettomuudesta (jolloin kiviä saateaan pestä päivätolkulla ja hyvinkin tarkasti), vaan kunnosturtarpeesta. Kansallisessa Biodiversea -hankkeessa tehdään pilottikokeilu siitä, pystyttäisiinkö merikutuisen harjuksen kutualueita kunnostamaan. Yhden syyn merikutuisen harjuksen häviämiseen Merenkurkusta arvellaan olevan Itämeren rehevöityminen. Rehevöityminen kiihdyttää yksivuotisten rihmalevien kasvua ja leviä kasvaa erityisesti matalassa rantakivikossa. Levät tukkivat kivien välejä ja  kuollessaan ne vajoavat pohjaan ja tukahduttavat soraikon koloset, jolloin meriharjuksen munat eivät enää hapetu levämössössä vaan kuolevat.

Tänä keväänä meritiimi pakkasi siis mukaan katuharjoja ja painepesurin ja lähti pesemään matalan rantaveden kivikoita Valassaarille, Merenkurkun luoteisimpaan saaristoon. 

Toukokuun alussa Valassaarten rannoilla oli vielä vanhoja jääkansia, jotka sulivat viikon aikana pois. Kuva: Anette Bäck / Metsähallitus

Merikutuinen harjus kutee heti jäidenlähdön jälkeen 4-10 -asteisessa vedessä hyvin matalassa rantakivikossa. Vajaat sata vuotta sitten harjusta eli harria pyydettiin tähän aikaan tai heti vesien lämmettyä venelasteittain mm. harrilaudoilla. Viimeistään 80-luvulla harjuskannat romahtivat ja nyt laji on äärimmäisen uhanalainen. Muita uhanalaistumisen syitä ovat mm. Itämeren veden kiintoainepitoisuuden kasvu (kiintoaineet tukkivat soraikot ja munat eivät saa kaipaamaansa happikylpyä) ja vesien lämpeneminen. Lisääntyneiden hylje- ja merimetsokantojen vaikutusta on mietitty, samoin mahdollista ylikalastusta historiallisina hyvinä aikoina, mutta varmoja vastauksia näiden vaikutuksesta ei ole. Se tiedetään, että herkät mätimunat vaativat hyvin paljon happea, kylmää ja raikasta vettä ja suurta veden vaihtuvuutta - jos rihmalevät ja sedimentti tukkivat soraikot ja kivikot, mätimunat kuolevat hapenpuutteeseen.

Luonnonvarakeskus Luke ja Metsähallituksen Luontopalvelut laati yhdessä tutkimussuunnitelman, jolla harjuksen kutukivikoiden kunnostusta lähdettiin pilotoimaan. Pitkin Valassaarten rantamatalikkoja sijoitettiin kahdeksantoista kappaletta 10 m pitkiä ja 2 m leveitä koealoja. Vierekkäisinä olivat aina kontrollialue, jolla ei tehdä toimenpiteitä, ja koeala, joka joko harjattiin puhtaaksi katuharjalla tai kivet pestiin painepesurilla. Aloista otettiin ennen ja jälkeen kuvat, ja niitä käydään seuraamassa kolmen viikon välein koko kesän ajan. Koealojen rantoihin istutetaan kesäkuun alussa meriharjuksen poikasia, jotka on kasvatettu laitoksessa. Poikasten selviämistä pyritään seuraamaan sekä putsatuilla koealoilla että viereisillä kontrollialueilla.

Kovassa aallokossa pyöreillä kivillä pystyssä pysyminen onnistui helpommin harjaan nojaten :D Video: Anette Bäck / Metsähallitus

Jotta äärimmäisen uhanalaisen merikutuisen harjuksen poikasia saisi istuttaa saaristoon, ELY-keskus vaati tarkat kartoitukset siitä, että harjus ei todellakaan enää lisäänny Merenkurkussa. Istutuspoikasten emokalat tulevat lähinnä Perämereltä, koska Merenkurkusta niitä ei enää löydy. Lupa "vieraiden" poikasten istutukseen heltisi, koska alkuperäisiä merenkurkkulaisia meriharjuksia ei enää ole.

Jos pilottikokeilu toimii, Merenkurkun ja kenties muidenkin aiempien meriharjusten kutualueiden kutukivikkoja voidaan alkaa kunnostaa samanlaisin menetelmin. Luontaisesti meriharjus kutee enää ainoastaan Perämerellä Krunnien saaristossa ja Perämeren kansallispuistossa sekä Selkämerellä Ouran saaristossa.

Viikon verran kivien pesua riitti saamaan olkalihakset ja muutamat muut vähemmän käytetyt käsivarsien lihakset helliksi. Toivottavasti istutettavat harjuksenpoikaset ymmärtävät arvostaa puhtaampaa Itämerta ja siivoustiimin kovaa panosta!

Essi Keskinen

Horisontti aukeaa ja aallot vyöryvät rantaan kun Metsähallituksen meritiimi pesee rantakiviä! Kuva: Anette Bäck / Metsähallitus

Ensimmäisen vuoden luontokartoittajan näkökulma VELMU-kartoituksiin

 

Ensimmäinen maastopäivä, vähän jännittää. Työpäivän aluksi kaikki tiimin jäsenet lähtivät suppailemaan eri suuntiin, joten näissä hommissa pääsi tekemään paljon itsenäistä työtä. Aluksi tuli kerättyä todella paljon näytteitä, mutta kesän kuluessa luotto omiin lajintunnistustaitoihin kasvoi ja samalla kerättyjen näytteiden määrä väheni. Kuva: Julia Honkanen / Metsähallitus

Kiertohapsikka, Ruppia cirrhosa. Yliopiston opetukseen kohdistuvien leikkausten ja säästötalkoiden takia vesikasvit pelkästään kuivattujen kasvinäytteiden ja valokuvien avulla opetelleena on aina hienoa nähdä tietokoneen näytöltä tutut kasvit luonnollisessa elinympäristössään. Monelle muulle tämä rihmalevän täyttämä, harmaa ja ankea kuva ei ehkä vaikuta erityiseltä, mutta minulle se on ensimmäinen oma havainto kiertohapsikasta. Kuva: Julia Honkanen / Metsähallitus

Hapsivita, Stuckenia pectinata. Yleinen kasvi, jota löytyi lähes kaikilta kartoitetuilta alueilta. Ensikertalaiskartoittajalle tuli kuitenkin yllätyksenä se, miten erilaiselta tämä kasvi voi näyttää eri kasvupaikoissa. Kuvassa olevan puskan tunnistaa helposti hapsividaksi, mutta pienestä ja vähälehtisestä 5 cm pituisesta kasvista voi olla hankalampi päätellä lajia. Kuva: Julia Honkanen / Metsähallitus

Säät suosi – ainakin suurimman osan ajasta. Ensimmäisten viikkojen helteet vaihtuivat ensin myrskyihin ja sitten Vaasan kaatosateisiin. Elokuussa pärjäsi shortseilla ja aamurutiiniin kuului vielä aurinkorasva, mutta viimeisillä viikoilla piti jo turvautua lämpöhaalariin pelastautumispuvun alla lämpötilan ollessa kymmenen asteen alapuolella. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Työtahti oli tiivis, sillä Merenkurkun alueet piti saada valmiiksi elokuun puoliväliin mennessä. Välillä oli kuitenkin aikaa myös päikkäreille auringossa. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Kartoituskohteet Merenkurkussa olivat todella vaihtelevia. Jokisuistoja, saaristoa, kirkasvetisiä lahtia, rehevöityneitä alueita, kaupunkiympäristöä, sameita ja mutaisia vesiä jne. Joskus sai kulkea kirkkaassa, syvässä vedessä avoimella lahdella… Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

… ja välillä alueet olivat niin ruovikoituneita, ettei niillä päässyt edes kulkemaan. Kuvissa Tuovilanjoen suistoa, jossa kartoitus jouduttiin rajoittamaan ruopatuille väylille, sillä ruovikoiden seasta ei löytynyt edes sup-laudan mentävää aukkoa. Kuvat: Jaakko Haapamäki, Erika von Essen, Essi Keskinen / Metsähallitus

Meriuposkuoriainen, Macroplea pubipennis – vihdoin! Kesän alueista lähes jokaiselle oli mallinnettu Macroplea pubipennistä, mutta kerta toisensa jälkeen kenttäpäiväkirjaan oli työpäivän jälkeen kirjoitettava ”mallinnettuja uhanalaisia lajeja ei löytynyt”. Ahkera työ palkittiin viimeisillä maastotyöviikoilla elokuussa, kun Luodon saaristosta ja Lapuanjoen suistosta löydettiin molemmista 1kpl aikuinen Macroplea pubipennis. Kuvat: Erika von Essen ja Julia Honkanen / Metsähallitus

Vieraslajeja löytyi kesän aikana jonkin verran. Usein löydöt olivat yksittäisiä, mutta esimerkiksi Porvoossa hentokarvalehti, Ceratophyllum submersum, oli dominoiva laji useammassakin kohteissa. Kuvissa kanadanvesirutto Elodea canadensis ja rangiasimpukka Rangia cuneata. Kuvat: Essi Keskinen ja Erika von Essen / Metsähallitus

Roskaisuus ei yllättänyt. Mitä lähempänä tiivistä asutuskeskusta, sitä todennäköisemmin päivän aikana näyteämpäriin päätyi kasvinäytteiden lisäksi myös roskia. Roskaisimmat kartoituskohteet löytyivätkin Vaasan ja Porvoon kaupunkien läheisyydestä. Kuvat: Essi Keskinen, Erika von Essen, Julia Honkanen / Metsähallitus

Ei se ole niin helppoa kuin miltä näyttää… Joskus voi helpoksi luultu homma osoittautua yllättävän haasteelliseksi. Näissä kuvissa etsimme hyvin pieneltä, matalalta ja suojaisalta alueelta punanäkinparta eli Chara tomentosa -istutuksia. Kuulostaa helpolta, eikö? Lopulta vaadittiin kuitenkin tunteja kestävä etsintä vesikiikarilla ja snorklaamalla sekä pari diy-merkkipoijua, jotta istutusruudut löydettiin. Kuvat: Essi Keskinen / Metsähallitus

Kunnostustöillä voi vaikuttaa elinympäristöön. Kuvassa Chara tomentosa -niitty Porvoon Seitlaxfjärdenissä, jonka kasvillisuus koostui vielä n. 5 vuotta sitten lähinnä järviruo’osta Phragmites australiksesta. Paikallisen yhdistyksen toteuttama niitto on tuottanut tulosta, ja nyt alueen kasvillisuudelle on tyypillistä punanäkinparta Chara tomentosa, mukulanäkinparta Chara aspera ja merinäkinruoho Najas marina -niityt. Kuva: Julia Honkanen / Metsähallitus

Kesän ehdottomasti positiivisin yllätys oli lehdistön ja paikallisten asukkaiden positiivinen asenne ja kiinnostus tekemäämme työtä kohtaan. Kartoituspaikoilla oli paljon mökkejä, ja usein rannan läheisyydessä töitä tehdessä pääsikin juttelemaan paikallisten asukkaiden kanssa. Kuvassa närpiöläisen Syd-Österbottenin toimittaja kuvaamassa työtämme. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Honkanen kiittää ja kuittaa! Kuluneen kesän aika tuli suppailtua satoja ja ajettua tuhansia kilometrejä, tunnistettua kymmeniä eri lajeja ja vietettyä lukuisia hetkiä kauniin meriluonnon parissa. Nyt toimistolla istuessa alkaa olla jo ikävä näihin maisemiin, joten saa nähdä, minne tie vie ensi kesänä. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus

Julia Honkanen