EMMAt esittelyssä: vedenalainen kulttuuriperintö

 

Sukeltaja vanhalla puuhylyllä. Kuva: Olli Mustonen / Metsähallitus

Kyllähän se säväyttää ja värisyttää ihan joka kerta kohdata veden alla jotain historiallista. Kokemusta vahvistaa yleensä se, että havaitset esimerkiksi hylyn vasta, kun sukellat sen kohdalla. Jos kohde on suuri, sydämesi lyö ehkä pari ylimääräistä lyöntiä, kunnes totut näkemääsi.

EMMA-viestintäkampanjassa olemme esitelleet Ekologisesti Merkittäviä vedenalaisia MeriluontoAlueita (EMMA) ja niiden tunnistamiseen ja rajaamiseen käytettyjä kriteerejä. Kriteerejä on kuvailtu eri teemojen alla; jonkun alueen erityispiirre on sen luonnontilaisuus tai geodiversiteetin huomattava edustavuus, jotkut alueet taasen ovat erityisen tärkeitä lajien elinkierrossa. Viimeisenä teemana esittelemme vedenalaista kulttuuriperintöä, jota ei EMMA-alueita arvioitaessa käytetty kriteerinä, mutta joka nivoutuu vahvasti aihepiirin ympärille.

Ukonmaa 1 -niminen hylky sijaitsee aivan rantavedessä Upinniemen saaristossa Ukonmaan ja Mätässaaren välisessä kapeikossa. Kartoitusmielessä hylky on helpompi saavuttaa maalta kuin mereltä käsin. Kesällä, kun vesi on sameampaa, rihmalevän peittämä hylky saattaa silti jäädä huomaamatta. Kuva: Helena Lunden / Metsähallitus

Sanotaan, että Itämeri on kulttuuriperinnön aarreaitta ja uusia historiallisia hylkyjä löytyy vuosittain. Tämä johtuu usein Itämeren vallitsevista olosuhteista; kylmä, pimeä, vähäsuolainen ja -happinen ympäristö säilöö hylkyjä jopa tuhansien vuosien ajan. Puuta tuhoava laivamato (Teredo navalis) ei myöskään viihdy kylmässä murtovedessä.

"Itämeren vedenalainen kulttuuriperintö merkitsee minulle yhteyttä omaan historiaan ja niihin ihmisiin, jotka ovat eläneet ennen meitä." - Riikka Tevali, meriarkeologi, Museovirasto

Vedenalainen kulttuuriperintö kattaa muutakin kuin vedenalaisia alusten hylkyjä, esineitä, lasteja ja rakennelmia. Ihmisen toiminnasta syntyneitä jäännöksiä ovat myös merenkulkuun, merisotaan ja kalastukseen liittyvät satamapaikat, rakennusten jäännökset ja rakennelmat keskiajalta aina 1900-luvulle asti. Ulkosaarilla rakennelmat ovat tyypillisesti kivistä ja lohkareista koottuja. 

Vanhan sahan peruja Perämeren Kuusiluodon saaren rannalla. Saha aloitti toimintansa jo vuonna 1901 ja saareen syntyi vilkas sahayhdyskunta. Lapin sota ja Tornion maihinnousu kuitenkin ratkaisi Kuusiluodon kohtalon, kun saksalaisten tykistön ammukset sytyttivät tulipalon, joka tuhosi yhdyskunnan asunnot. Veden alla sukeltajaa on vastassa hämmentävästi sahausjätettä, jota kutsutaan rimamöljäksi. Sahajätettä heitettiin rantavyöhykkeeseen ja rimojen päälle aseteltiin kiviä painoksi, jotta ne pysyivät pohjassa siihen asti kunnes vettyivät. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Museoviraston ylläpitämässä muinaisjäännösrekisterissä on tällä hetkellä yli 2000 vedenalaista kohdetta, joista noin 800 on rauhoitettuja muinaisjäännöksiä. Muinaismuistolaki suojaa sekä maanpäällisiä että vedenalaisia muinaisjäännöksiä. Vanhat laivanhylyt on rauhoitettu iän perusteella ja hylky tai sen osa, jonka voidaan olettaa uponneen yli 100 vuotta sitten, on kiinteä muinaisjäännös. Tämänkaltaisesta hylkylöydöstä on aina ilmoitettava Museovirastolle.

Porkkala on maamme suurin hylkykeskittymä, sillä alue on kautta aikain ollut tärkeä läpimenoalue ja siellä on myös käyty sotaa. Kartan hylkysymbolit esittävät kesällä 2016 Metsähallituksen toimesta viistokaiutettuja hylkykohteita. Vihreä viiva rajaa Kirkkonummen saaristo -nimistä Natura-aluetta, jonka sisällä hylkyjen viistokaiutus pääosin toteutettiin. Kartta: Joonas Hoikkala / Metsähallitus

Viistokaikukuva St. Nikolai laivan hylystä. Hylky löydettiin vuonna 1948 ja sillä on muinaismuistolain perusteella määrätty suoja-alue, joka on halkaisijaltaan 600 metrin laajuinen ympyrä, jonka keskellä hylky sijaitsee. Suoja-alueella sukeltaminen ja ankkurointi on kielletty ilman Museoviraston lupaa. Kuva: Metsähallitus

Metsähallituksen lakisääteisiin tehtäviin kuuluu velvollisuus vaalia hallussaan olevaa kulttuuriomaisuutta. Näkyvin osa kulttuuriperintöä valtion alueilla ovat vanhat arvokkaat rakennukset ja muinaisjäännökset. Vähemmän näkyvän osan muodostavat vedenalaiset ja vedenrajaiset kulttuuriperintökohteet, joita valtion vesialueilta on löytynyt tähän mennessä 188. Puolet kohteista on rannikkovesien hylkyjä ja toinen puoli on sisävesien uittopatoja, kanavarakenteita, liistekatiskoja ja kohonneen järvenpinnan alle jääneitä esihistoriallisia asuinpaikkoja. Joukossa on Lapin Ylä-Pulmankijärveen vuonna 1944 pakkolaskun tehneen saksalaisen Junkers-lentokoneen hylkykin.

Suurimpana valtion maa- ja vesiomaisuuden haltijana Metsähallitus vastaa moninaisten kulttuuriperintökohteiden säilymisestä: niin kansallispuistojen vedenalaisista liistekatiskan osista (kuva yllä) kuin veden äärellä olevista kalliomaalauksista. Kuvat: Jari Ilmonen (kuva yllä) ja Sirke Seppänen / Metsähallitus

Metsähallituksen Luontopalvelut osallistui kuluvana syksynä päättyneeseen BalticRIM-hankkeeseen, jonka päämääränä oli mm. integroida merellinen ja vedenalainen kulttuuriperintö osaksi merialuesuunnittelua. Hankkeessa tehtiin Saaristomerellä ja Selkämerellä arkeologinen inventointi, jossa ideana oli etsiä kohteita sukeltamalla ja viistokaiuttamalla samanaikaisesti, kun kohteita etsittiin myös saarista. Näin hyödynnettiin sitä havaintoa, että monin paikoin arkeologiset kohteet liittyvät saumattomasti rantavyöhykkeeseen ja merenpohjan rakenteisiin ja hylkyihin. Monipuolinen tiedonkeruu on myös kustannustehokasta. Esimerkiksi historiallisen satamapaikan rakennetta ja toimintoja ei voi riittävästi ymmärtää pelkästään joko maissa tai merenpohjassa tehtyjen havaintojen perusteella.

"Vedenlaisen kulttuuriperinnön tekee erityisen mielenkiintoiseksi ja jännittäväksi historia tai tarina, joka herättää kohteen tai paikan jälleen eloon". -Ari Laine, erikoissuunnittelija, Metsähallitus/BalticRIM-hanke

Vedenpäällisiä kulttuuperintöarvoja ovat mm. kalastajakylät sekä kalastukseen liittyvät rakenteet, kuten kuvan vasemmassa laidassa olevat verkkojen kuivaustelineet Pensaskarin saaressa Perämeren kansallispuistossa. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Merenpinnan alainen ympäristö limittyy ja rinnastuu maanpäälliseen myös ihmisen kokemuksen tasolla. Sukelluksen nykytekniikka mahdollistaa vedenalaisen maiseman vahvan havainnoinnin, kokemisen ja muille välittämisen. Sukeltaja mieltää ja tulkitsee vedenalaista maisemaa vuosisatojen kuluessa kerrostuneiden ihmisen tuottamien jälkien, rakenteiden ja poikkeavuuksien perusteella.

"Koen kulttuuriperinnön moniaistisesti maisemana, jossa yhdistyvät menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus sekä aineettomat ja materiaaliset kulttuuri- ja luontoarvot.” -Sallamaria Tikkanen, intendentti, Museovirasto

Metsähallitus vaalii hallussaan olevaa kulttuuriperintöä, mutta myös yhteensovittaa retkeilykohteiden tärkeitä luonto- ja kulttuuriarvoja virkistystoiminnan kanssa. Etenkin vapaa-ajan veneily ja veneiden ankkurointi helposti vaurioittavat vedenalaisia hylkyjä ja muinaismuistoja. Virkistyssukeltamisen suosio on myös kasvanut ja tuonut vedenalaisen kulttuuriperinnön lähemmäksi tavallista ihmistä. Hylyt saattavat paikallisesti lisätä myös alueen luonnon monimuotoisuutta toimimalla lähes kuin keinotekoinen riutta tarjoten suojaisia piilopaikkoja vaikkapa kaloille.

Alko-hylky sijaitsee Porkkalan Träskön saaren pohjoispuolen niemenkärjestä hieman itään päin ja on yksi meriarkelogisen seuran ylläpitämän Porkkalan Hylkypuiston nähtävyyksistä. Kyseessä on tasasaumaisen puurunkoisen aluksen hylky noin 8 metrin syvyydessä. Alus sai vuodon matkallaan kotisatamasta Paraisilta Helsinkiin ja upposi kalkkilastissa 21.5.1880. Hylky toimii erinomaisena elinympäristönä alustaan kiinnittyville lajeille, kuten sinisimpukalle, merirokolle ja polyypeille. Kuva: Ari Laine / Metsähallitus

Suomen mereiset kansallispuistot ja muut suojelualueet eivät ole ainoastaan luonnonsuojelun näkökulmasta arvokkaita, vaan alueet ovat mielenkiintoisia myös maamme historian kannalta. Kulttuuriperinnön vaaliminen ja vedenalaisen luonnon suojelu kulkevatkin usein käsikkäin, toinen toistaan edistäen. 

Kulttuuriperintö on osa menneisyyttä, osa meitä. Mikä tekisi Ekologisesti Merkittävistä vedenalaista MeriluontoAlueista vieläkin arvokkaampia? Vastauksen luit varmastikin jo rivien välistä. Arvokkaiden luonto- sekä kulttuuriperintöalueiden päällekkäisyyksien selvitystyö odottaa vielä tekijäänsä.

Aija Nieminen (meribiologi) ja Tapani Tuovinen (arkeologi)

***

Lue lisää tietoa täynnä olevista EMMA-teemablogeista:

Tästä kaikki alkoi: niin siis mikä ihmeen EMMA?

Vedenalaiset luontotyypit

Merenpohjan monimuotoiset eliöyhteisöt

Lisätietoa Itämerta uhkaavista ihmispaineista

Myös pinnan alla on uhanalaisia lajeja

Itämeren tärkeät kalantuotantoalueet

Itämeren luonnontilaiset alueet

Itämeren geodiversiteetti

Terveisiä Saaristomereltä

Tänä kesänä Metsähallituksen yksi meritiimeistä on liikkunut Saaristomeren metsäisten saarien ja ulkosaariston välissä kartoittaen merenpohjan eliöstöä sukeltaen, snorklaten ja videoiden. Saaristomerellä olemme olleet kiinnostuneita siitä, miten ihmispaine vaikuttaa alueen eliöstöön sekä löytyykö Saaristomereltä korkean biodiversiteetin eli monimuotoisia alueita. Tarkoituksenamme on ollut myös kartoittaa alueen fladoja eli merenlahtia, jotka ovat vielä yhden tai useamman vesiväylän kautta yhteydessä mereen. Fladojen kasvillisuuden kartoittamiseen olemme käyttäneet avuksemme droneja, joiden tuottamasta ilmakuvista pystyy näkemään paremmin fladan muodon sekä pohjan syvyysprofiilin. 

Onko se kala vai hylje? Ei se on sukeltaja työssään kuivalla maalla. Janni Ketola / Metsähallitus

Kenttäkautemme lähti liikkeelle Kasnäsin saariston merenpohjan kartoituksella. Nopeasti suuntasimme kartoittamaan hiekkasärkkää ulkosaaristoon sään suosiessa. Ensin hiekkasärkkää käytiin viistokaikuluotaamassa mahdollisten hiekkaesiintymien selvittämiseksi. Sen jälkeen alueelle palattiin videoimaan merenpohjaa sekä tekemään pistesukelluksia ja linjasukelluksia. Hiekkaa alueelta löytyi, mutta ei merikartoissa ilmoitettua 1,7 m matalikkoa. Alueelle pääsimme hyvin, kun otimme huomioon päivän tuuliennusteet. Ulkosaaristossa 8 m/s tuulet tuntuivat varsin kovilta, kun aallot pystyivät kasvamaan korkeiksi ilman esteitä. Onneksi suurimmaksi osan aikaa sää tuntui suosivan kartoittajia ja tuuli pysyi maltillisena tai jopa olemattomana. Muutama utelias hylje tuli välillä seuraamaan kartoittajien työtä.

Halli meitä tutkimassa. Tuuli Pietinen / Metsähallitus

Stora Buskärin venelaiturissa veneemme Najas ja Fucus. Janni Ketola / Metsähallitus

Hiekkasärkän kartoituksien lomassa saimme yöpyä Stora Buskärin saaressa. Saavuimme saarelle melkoisen tavarakuorman kanssa kahdella uskollisella veneellämme Najaksella ja Fucuksella. Alueella ei tuntunut liikkuvan muita kuin me, joten saimme rauhassa liikkua alueella veneillä. Aamiaisen nautimme ulkosalla piknikpöydillä tiirojen lentäessä läheisellä salmella.

Muuttokuormamme Stora Buskärissä. Tuuli Pietinen / Metsähallitus

Saaristomeri on tarjonnut tänä kesänä parastaan mahtavien maisemien ja jatkuvan hellejakson lomassa. Kartoittajilla ja suunnittelijoilla on vettä, aurinkorasvaa ja elektrolyyttijuomaa kulunut normaalia enemmän kesän aikana, ettei nestehukka ole iskenyt. Kesän säät ovat tehneet kartoitusolosuhteista suotuisat. Saaristomeren eliöstö on osoittautunut monipuoliseksi. Ulkosaariston kivikkoisilla pohjilla on kasvanut punaleviä kuten huiskupunalevää (Rhodomela confervoides) sekä punahelmilevää (Ceramium tenuicorne). Fladoissa olemme tavanneet ahvenvitaa (Potamogeton perfoliatus) ja hapsivitaa (Potamogeton pectinatus). 

Huiskupunalevää (Rhodomela confervoides), sinisimpukoita (Mytilus trossulus) ja merirokkoja (Amphibalanus improvisus) Ytterlandilla. Elli Leinikki / Metsähallitus

Sukeltajaa ulkoiluttamassa. Tuuli Pietinen / Metsähallitus

Janni Ketola, Luontokartoittaja Korpoströmin meritiimi

Saaristomereltä Selkämerelle

Korpoströmin tiimin kesä on alkanut kahden kuukauden puuhastelulla Saaristomerellä, ja jatkuu nyt muutaman viikon ajan Selkämeren seudulla. Selkämeren ensimmäinen kenttätyöviikko on nyt takana, ja joitain eroja olemme jo saaneet huomata kahden merialueen välillä. Jo merialueiden nimet antavat vihjeitä alueiden eroista. Saaristomeri on nimensä mukaisesti varsin suojaista ja runsassaarista seutua, ja ulkomerelle saa ajaa veneellä jopa yli tunnin matkan. Selkämerellä saaria on vain rannikon tuntumassa, eivätkä väylät ole samalla tavalla saariston suojissa. Keskimäärin Saaristomeri on myös Selkämerta matalampi – Saaristomeri on vain 23m syvä, kun taas Selkämeren keskisyvyys on noin 60 metriä. Tämä ei luultavasti tule kovin paljoa näkymään töissämme, sillä Selkämerellä joudumme pysyttelemään enimmäkseen rannikon tuntumassa. Meriveden suolapitoisuuden ero alueiden välillä on keskimäärin 0,1 %.

Vaikka Saaristomeri onkin Selkämerta suojaisampi meri, Saaristomerellä työskennellessämme myös sääolosuhteet olivat suotuisat. Heinäkuun helteet eivät välttämättä tuntuneet kuivapukusukeltajista kovinkaan miellyttäviltä, mutta hyvällä säällä kenttätöitä oli mukava tehdä, eikä juurikaan tarvinnut turvautua ”huonon sään paikkoihin” töitä suunnitellessa. Ulkomerellä työskennellessämme vastassa on ollut useamman kerran myös uteliaita hylkeitä, jotka ovat kuitenkin pysytelleet turvallisen matkan päässä sukeltajien ja veneilijöiden kameroista.

Saaristomeren tyyneyttä. Elli Leinikki / Metsähallitus

Sinisimpukoita ja haarukkalevää Ytterlandilla. Aleksi Leinikki / Metsähallitus

Jo ensimmäisen Selkämeri-viikon aikana olemme huomanneet olevamme paljon enemmän tuulen armoilla. Tuuliolosuhteiden vuoksi ensimmäiset kenttäpäivämme ovatkin keskittyneet Reposaaren edustalle. Kokemäenjoen edustalla sukellettaessa, videoidessa ja harattaessa pohja on ollut pääosin mutaa ja näkyvyys kehno. Lajisto on joen vaikutuksesta johtuen makrofyyttipainotteista, ja pohjalta on löydetty suursimpukoita, jotka ovat saaneet tiimimme simpukkanörtit innostumaan. Olemme havainneet järvi- ja jokisimpukoita, mutta toistaiseksi emme ole löytäneet uhanalaista vuollejokisimpukkaa (Unio crassus), jonka kanta Kokemäenjoessa on vahva.

Haran heittoa Reposaaressa. Elli Leinikki / Metsähallitus

Ensimmäisellä Selkämeri-viikollamme pääsimme yhtenä avoimemmalle merelle. Ensimmäiset kohteemme sijaitsivat Pietarmerellä, Luvian edustalla. Pinnan alle pääsy tuntui suorastaan helpottavalta – vastassa oli ainakin kahden metrin näkyvyys ja hiekkapohja. Sukelluksen edetessä pohja muuttui kivikkoisemmaksi, ja näkyviin tulivat runsaat rakko- ja itämerenhaurut. Miellyttävän sukelluksen jälkeen siirryttiin lounastauon jälkeen seuraavaan kohteeseen. Tuuli oli tässä vaiheessa jo hieman noussut, mikä vaikutti jonkin verran seuraavan linjan sijoittamiseen. Sukelluksen aikana tuuli yltyi niin voimakkaasti, että tiimimme toinen vene varoitti ”yli metrin korkuisista aalloista”. Sukellukselta palattiin rauhallisesti takaisin Reposaareen suojaisaa reittiä. Olimme saaneet ensikosketuksen Selkämeren vaativista tuulioloista. 

Haurua Vähä-Pietarin edustalla. Elli Leinikki / Metsähallitus

Elli Leinikki, luontokartoittaja. Aleksi Leinikki / Metsähallitus

Minun mereni

Itämeremme on minulle rakas. Asun aivan sen rannalla, lähes kaikki lapsuusmuistoni liittyvät siihen ja lopulta tein siitä ammatinkin. Merellä mökkeillään, veneillään, kalastetaan tai vain nautitaan olosta. Metsähallituksen hommissa olen saanut kiertää rannikkoamme viisi kesää ja valokuvia on karttunut matkan varrelta muutamia tuhansia. Hauskojen sattumusten, pelastautumispukufiilistelyjen tai kenttäruokien kehumisen sijaan ajattelin esitellä teille palasen sielunmaisemaani, tuokiokuvia minun mereltäni.

- Jamina