Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ainakin varusteet on saatu jo saaren rantaan. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus |
Tämä on viimeinen viikkoni toimistolla, ensi viikolla minä ja tiiminä lähdemme pakkaamaan maastovarusteita ja valmistautumaan fyysisesti tulevaan maastokauteen.
Tuli mieleen kurkata, minkälaisia valmisteluja aiempina vuosina on päätynyt blogiin asti. Velmu-ohjelma eli valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma on tänä vuonna tehnyt töitä jo 20 vuoden ajan. Minä olen tehnyt meribiologin ja tutkimussukeltajan töitä 19 vuoden ajan, joista 18 vuotta Velmun parissa. Onnea Velmu 20 v ja onnea oman Velmuni täysi-ikäistyminen!
Meren pohjalta päivänvaloon – Velmu 20 v |
2010 oli ensimmäinen blogivuosi, ja heti löytyi blogi siitä, miten meribiologi odottelee innolla jäiden lähtöä pakkaillessaan sukellusvarusteita autoon.
.2011 toukokuun alussa meri on vielä ollut jäässä pohjoisella Perämerellä. Tänään on 29.5.2024 ja Perämeren pohjoisosista lähtivät viimeiset jäät käytännössä tällä viikolla.
Vedenalainen luontopolku on pystytetty Perämeren kansallispuistoon ja sää hellii sukeltajia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
Toukokuussa 2012 minua ovat työllistäneet vääränlaiset happipullojen kierteet ja työhaastateltavat, jotka haistattelivat puhelimessa, "koska en kumminkaan anna heille sitä työtä". En ole varsinaisesti päässyt mukaan kesän tiimin valintaan enää pitkään aikaan, mutta näitä ikäviä, ilmeisesti työvoimatoimiston väkisin patistamia, vastentahtoisia työnhakijoita en kyllä ikävöi. Muistan sen erään, joka oli kirjoittanut CV:nsä ruutupaperille lyijykynällä ja kun kyselin sähköpostilla, miten lajintunnistus onnistuu, vastaus oli "No kai ne levät nopee vois opetella". 2013 olen ollut valitsemassa työntekijöitä ja työharjoittelijoita kesäksi ja iloinnut jo valmiiksi työharjoittelijoiden ohjaamisen tuomasta riemusta. Toisaalta 2014 minua ovat kuormittaneet kaikki ne, jotka eivät päässeet meidän tiimiin.
Toukokuussa 2014 sen aikainen Pohjanmaan meritiimi teki opintomatkan Ruotsiin. Reissussa pohdittiin paljon myös tasa-arvoa. Matkalta kertyi paljon sukelluskokemusta tiimin uusille sukeltajille ja upeita vedenalaiskuvia, mielenkiintoisista tasa-arvokeskusteluista puhumattakaan.
Puna- ja viherlevien kirjo on Smögenissä Ruotsin länsirannikolla upea aivan laiturin kupeessakin! Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus |
2015 Itämerelle oli saapunut Tanskan salmista suolapulssi, ja sen mahdollisia seurauksia haluttiin kartoittaa kiinteillä sukelluslinjoilla. Pohjanmaan meritiimi perusti 2015 linjat Perämerelle ja Merenkurkkuun. Ne sukellettiin ensimmäisten parin kesän aikana 2-3 kertaa maastokauden aikana, että saataisiin tietoa myös vuodenaikaisista vaihteluista lajistossa. Viimeisen kerran linjat sukellettiin 2018/2019. Nykyisin nämä kiinteät linjat ovat enää muisto vain.
2016 huhtikuussa kollegani.Heidi Arponen kirjoitti siitä ihanasta hetkestä, kun veneet pitkän talvilevon jälkeen pääsevät taas vesille.
Vene on saatu poijuun ja on aika mennä yöpuulle. Kuva: Johanna Kehus / Metsähallitus |
Maastokauden valmistelut ja tiimin rekrytointi on jotenkin viivästynyt vuonna 2017. Tuo vuosi oli muutenkin itselleni erityisen raskas ja väärällä tavalla työntäyteinen, mutta siitä selvittiin, kuten myös maastokaudesta. Asioilla on tapana järjestyä aina jotenkin.
Vuonna 2017 alkoi myös kolmivuotinen Interreg-hanke SEAmBOTH, jota vedin yhdessä ruotsalaisten kollegojen kanssa. Hankkeessa mm. kerättiin kolmen vuoden ajan Velmu-menetelmällä vedenalaiskartoitustietoa.
Keväällä 2018 ollaan huhtikuussa suunniteltu maastokauden suunnittelemista. Kuulostaa tutulta.
Perämeren pohjoisosan ja Suomen ja Ruotsin yhteistyön kattava SEAmBOTH -hanke oli vedettävänäni vuosina 2017-2020. Keväällä 2019 hankkeesta osallistuttiin posterilla Pietarissa pidettäviin vuotuiseen GeoHab eli habitaattikartoituksen ja -mallinnuksen seminaariin. Sieltä lähes suoraan lähdettiin maastoon. Eipä vielä 2019 tiedetty, että seuraavana vuonna puhkeaisi maailmanlaajuinen pandemia, jonka takia kongressi- ja muut vierailut kaikkialle pysähtyivät lähes kahdeksi vuodeksi. Vielä vähemmän tietoa (ainakin allekirjoittaneella) oli siitä, että Venäjä pian aloittaisi sotilaserikoistoimensa Ukrainassa ja yhteistyö Venäjän kanssa pysähtyi osaltani tähän Pietarin kongressiin. Onneksi sieltä jäi elämän mittaiset muistot.
Suvin mallisuoritus haran heittämisestä lajiston varmentamiseksi. Kuva: Eveliina Lampinen / Metsähallitus |
Keväällä 2020 olen vetänyt loppuun SEAmBOTH-hanketta samalla kun maailmaa riepotteli koronaepidemian alkaminen. Hankkeen loppuseminaari 20.2.2020 oli yksi viimeisiä yhteisiä tilaisuuksia, jossa näin työkavereitani ja kollegoitani. Sitten maailma sulkeutui. Ei ihme, että huhtikuussa 2020 olen kaivannut lohtutyötä, joka tuo turvallisuudentunnetta omituiseen ja uuteen arkeen eristyeneenä työkavereista ja muusta maailmasta. Kenttätyötkin kilpistyivät tuolta kesältä hyvin vähiin pienen tiimin tekemiin Velmu-kartoituksiin Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Tämä oli itselleni tähän mennessä ainoa kesä Metsähallituksen meribiologin 18-vuotisella urallani, että en päässyt lainkaan maastotöihin kesällä. Syksyllä pääsin lähes säälittävän tuntuisesti vajaan viikon mittaiselle armolahjalta tuntuvalle kenttäkeikalle eteläiseen Merenkurkkuun. Parempi sekin kuin ei mitään, mutta vaikealta tuntui.
Vuoden 2021 kevättä kurittivat sekä edelleen jatkuva korona että Oulun toimiston palaminen .Maastoon pääsin jälleen, mutta hämmentävästi Saaristomerelle Seiliin. Sinne sitten kuljin lähes joka viikonloppu Oulusta koko kolmen kuukauden maastokauden ajan. Tänä kesänä eteläisessä Suomessa kartoitettiin Velmun toimesta riuttoja. Toisaalta oli antoisaa ja kiinnostavaa työskennellä muuallakin kuin Perämerellä, toisaalta lajisto ei ollut yhtä hyvin hanskassa ja kotimatka pitkä. Seilin saari kesällä oli tietysti upea.
Maastokauden 2022 pääsin viettämään jo hiukan lähempänä Oulunkotia, Merenkurkussa ja pohjoisella Selkämerellä. Velmu-kartoituksissa keskityttiin uhanalaisista lajeista tehtyjen levinneisyysmallien maastovarmennukseen. Työ oli mielenkiintoista, mutta pohjatyö olisi pitänyt tehdä tarkemmin - harasimme kilometritolkulla eri jokien alajuoksuja ja ruopattuja jokisuistoja, vaikka monen lajin kohdalta olisin voinut sanoa heti suoraan, että tästä sitä ei ihan varmasti löydy. No, tulipa nyt sitten virallisestikin todettua.
Viime vuonna tiimini teki sekä Velmu-töitä että perusti merenhoidon seurantalinjoja Merenkurkkuun ja Perämerelle. Velmu-kartoituksissa käytiin katsomassa Zonation-työkalulla määriteltyjä "hyvien" ja "huonojen" luontoarvojen laguuneja. Kesä oli mitä mielenkiintoisin, vaikkakin kovin työntäyteinen. Kilometrejäkin karttui, sillä työsarkaa riitti Korsnäsistä Tornioon.
Komeat suojaisat näkinpartaisniityt on nyt suojeltu luonnonsuojelulailla. Merenhoidon seurantalinjoille osui muutamia hyvin edustavia näkinpartaisniittyjä. Kuva: Erika von Essen / Metsähallitus |
Juuri nyt olen siis viimeisiä päiviä toimistossa. Maastokausi 2024 on suunniteltu. Tarkoituksena on Velmun töinä lähteä sukeltamaan hiekkasärkille ja harjusaarten vedenalaisille osille pohjoisella Perämerellä - aivan kotinurkilla siis! Suunnittelutyötä on tehty koko kevät ja kaiken pitäisi nyt olla valmiina. Maastossahan sen sitten huomaa, onko kaikkea tullut ajatelleeksi. Tämän kevään suunnittelun vastapainoksi sain vetää Itämeriaiheista työpajaa kansainvälisellä nuortenleirillä. Kokemus oli upea ja antoi toivoa tulevaisuuteen.
Velmun 20-vuotisen taipaleen aikana tämä on seitsemästoista kevät, jolloin suunnittelen Velmu-töiden maastokartoituksia kesäksi. Vuonna 2020 en saanut tehdä maastotöitä, ja vuonna 2005 ennen Metsähallitukselle tuloani tein töitä nykyisen Metsähallituksen-kollegani Kevinin kanssa Åbo Akademin ja Metsähallituksen yhteisessä meriajokashankkeessa. Velmu oli silloin tekemässä lähes ensimmäisiä maastopilottikokeiluitaan Saaristomerellä. Siellä minäkin sain kuulla syksyllä Ouluun avautuvasta Metsähallituksen meribiologin työpaikasta, jota sitten hain ja sain ja jossa edelleen istun.
Pitkälle on tultu ja moni asia maastotöiden tekemisessä, menetelmissä ja varusteissa on muuttunut. Yksi asia kuitenkin on ja pysyy - maastokautta suunnitellaan aina keväisin.
Essi, meribiologi