EMMAt esittelyssä: Merenpohjan elinympäristöt - Vahterpään fladat

Limakotilo laiduntaa lumpeenlehdellä. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Alkusyksyn kiehkuraärviäviidakko pikkukaloineen on kuin toisesta maailmasta. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

”Kamala lutakko, ruopata tuo pitäisi. Tai ainakin niittää nuo vesikasvit, ihanhan se kasvaa kohta umpeen.” Kuulostaako tutulta? Valitettavan usein matalien ja suljettujen merenlahtien kohdalla ihmiset kokevat, että ne ovat menossa jotenkin pilalle, kun veden vaihtuvuus vähenee ja vesikasvit valtaavat alaa. Miten väärässä he usein ovatkaan!

Toimivassa ekosysteemissä kaikki ravintoketjun tasot ovat edustettuina. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Fladoja eli maankohoamislahtia on pitkin Suomen rannikkoa. Eniten niitä on Merenkurkun seudulla, jossa maan jääkauden jälkeinen kohoaminen on nopeinta, mutta myös itäisellä Suomenlahdella on muutamia fladoja, vaikka maa kohoaa täällä vain alle kolme millimetriä vuodessa. Fladalla tarkoitetaan matalaa lahtea, joka on lähes tai kokonaan kuroutunut, ja sen yhdistää mereen kynnys, joka rajoittaa veden vaihtuvuutta. Vähitellen flada muuttuu kluuviksi, jonka yhteys mereen on enää satunnaisen korkean veden tai myrskyn varassa. Fladat eri kehitysasteineen kuuluvat Suomen erityisvastuulla olevaan luontodirektiivin luontotyyppiin nimeltä rannikon laguunit, ja ne ovat paitsi vedenalaisen lajiston aarreaittoja, myös kalojen ja monien muidenkin eläinten lastentarhoja. Kuten usein luonnossa, koskemattomuus on tällekin luontotyypille hyvästä: ainutlaatuisen ympäristön suurimmat uhat ovat ruoppaaminen, veneilystä aiheutuvat haitat, rantarakentaminen ja tietenkin rehevöityminen ja saastuminen.

Monipuolinen fladakasvillisuus on paitsi itsessään arvokasta, myös kaunista! Näkinpartaislevät kirkastavat vettä, ja koko eliöyhteisö tarjoaa erinomaisia suoja- ja ravintopaikkoja niin selkärangattomille kuin kaloillekin. Punainen levä keskellä on fladojen tyyppilaji, punanäkinparta. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus

Loviisan itäosassa, Vahterpään pitkän niemen kärjessä, on kaksi hienoa fladaa (Hamnfladan ja Furufladan) sekä niiden väliin jäävä kluuvi (Lillfladan). Alue on Suomenlahdella varsinainen helmi: se on poikkeuksellisen edustava ja luonnontilainen, vesi on fladakehityksen mukaisesti kirkasta, ja vedenalainen luonto on monipuolinen. Kaiken lisäksi alueella on myös yksi harvoja harvinaisen tähtimukulaparran laajoja tunnettuja esiintymiä. Tässäpä siis ilmiselvä EMMA eli ekologisesti merkittävä vedenalainen meriluontoalue! EMMA-statuksen lisäksi alue kuuluu Natura2000-ohjelmaan.

Mitä sinä tuumaat näiden fladojen vedenalaisesta maisemasta?

Lillfladanilla näkinpartaiset muodostavat pohjaa peittävän kasvillisuusmaton. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Vahterpään fladoissa tavataan harvinaista tähtimukulapartaa, joka muodostaa alueella laajoja kasvustoja. Nimensä laji on saanut valkoisista, tähdenmuotoisista mukuloistaan. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Tähtimukulaparran (Nitellopsis obtusa) paras tuntomerkki on tähdenmuotoiset mukulat. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Paikoin tähtimukulapartamaton päällä on hieno sedimenttikerros. Näin vähäisessä määrin se ei juuri haittaa lajin elämää. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Mikä merihirviö siellä kasvillisuuden seassa piileskeleekään? (Kyllä, iso hauki!) Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Otollisella paikalla hapsivita voi muodostaa suoranaisen pensaikon! Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Myös sienieläimiin kuuluva järvisieni viihtyy kirkasvetisissä fladoissa. (uva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Sisälahden kelluslehtinen kasvillisuus tarjoaa suojaa monille eliöille. Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus

Pinnanpäällinen Furufladan näyttää vallan tavalliselta merenlahdelta. Kuva: Henna Nakari / Metsähallitus

Ilmakuvassa näkyy Lillfladanin ja Hamnfladanin välinen kapea vesiyhteys. Kuva: Henna Nakari / Metsähallitus

Tiesitkö, että ruovikon ja kaislikon aukot ovat tärkeitä elinympäristöjä lukuisille lajeille? Lähes kaikki aiemmat kuvat on otettu tällaisissa väleissä. Kuva: Henna Nakari / Metsähallitus

Loviisassa sijaitsevien Vahterpään fladojen muodostama kokonaisuus on paitsi Natura2000-alue, myös EMMA-alue. Kuva: VELMU

SUP-lauta on toimiva kartoitusapuväline matalassa, kasvillisuustäyteisessä fladassa.
Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus