 |
| Nahkiainen on silmälläpidettävä laji Suomessa. 2-3 vuotta meressä vietettyään nahkiainen nousee syksyisin jokiin ja puroihin. Laji viettää talviajan joessa syömättä mitään ja kutee touko-kesäkuussa virtaavaan veteen sorapohjalle. Kudun jälkeen nahkiaiset kuolevat. Kuva: Lauri Urho / LUKE |
 |
| Valoa kohti! Matalissa merenlahdissa näkösyvyys ei päätä huimaa, mutta silti valoa riittää pohjassa kasvaville ärviöille. Kuva: Metsähallitus |
Helsingin molemmin puolin esiintyy kaksi erityislaatuista matalaa lahtea, Laajalahti sekä Vanhankaupunginlahti. Nämä lahdet ovat ekologiesti merkittäviä vedenalaisia merialueita eli EMMA-alueita lähellä hektisintä pääkaupunkiseutua ja tarjoavat tärkeitä elinympäristöjä monille kalakannoille, joista osa on kaupallisesti tärkeitä ja osa äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltuja. Monilta EMMA-alueilta löytyy usein paljon muitakin luontoarvoja, kuten uhanalaisia lajeja tai luontotyyppejä, mutta Laajalahti sekä Vanhankaupunginlahti ovat ansainneet EMMA-statuksensa yksinomaan kalakantojensa ansiosta!
 |
| Laajalahden ranta-alue on tiheän järviruo'on valtaama. Kuva: Metsähallitus |
Laajalahti on matala, avara ja ruovikkoinen merenlahti itäisessä Espoossa. Alue on tärkeä lisääntymisalue kaupallisesti merkittäville ahvenelle ja kuhalle. Onpa Laajalahden Huopalahteen laskeviin Monikonpuroon ja Mätäjokeen kotiutettu talkoovoimin äärimmäisen uhanalaista meritaimenkantaa, joka myös lisääntyy joissa. Vähäisen kartoitustiedon perusteella vedenalainen kasvilajisto ei ole erityisen monimuotoista ja koostuu suurelta osin karvalehdestä, kalvasärviästä, tähkä-ärviästä sekä järviruo’osta. Laajalahden EMMA-alueeseen sisältyy myös Laajalahden lintuvesi –Natura-alue, joka toimii linnuille muutonaikaisena levähdysalueena ja on siksi kansainvälisesti arvokas lintuvesi. Laajalahden alueesta vain vajaa 25 % kuuluu Naturaan, mutta tärkeäksi EMMA-alueeksi on rajattu paljon suurempi ala, josta suurin osa jää siis suojelun ulkopuolelle.
 |
| Laajalahden EMMA-rajaus. Alue on reilun viiden neliökilometrin suuruinen ja keskisyvyys on vain 1,9 metriä. Kartta: VELMU |
Vanhankaupunginlahti on laaja ruovikkoinen merenlahti Vantaanjoen suistossa. Luontotyypiltään suurin osa alueesta kuuluu kuitenkin jokisuistoihin, sillä Vantaanjoki tuo lahteen makeaa vettä. Vanhankaupunginlahden vedenlaatua ovat heikentäneet etenkin jätevedet ja esimerkiksi talvella 1996 Helsingin kaupungin jätevedet jouduttiin johtamaan lahteen purkutunnelin sortuman vuoksi. Vuonna 2018 Metsähallituksen meritiimi havaitsi vedenalaisen meriluonnon inventointien (VELMU) yhteydessä, että Vanhankaupunginlahden pohjassa on paljon sinne kuulumatonta roskaa, kuten siimaa ja verkkoja. Ihmispaineista huolimatta Vanhankaupunginlahti on tärkeä lisääntymisalue kaupallisesti tärkeille ahvenelle ja kuhalle. Alueella esiintyy myös silmälläpidettävä nahkiainen. Vanhankaupunginlahteen laskeva Vantaanjoki on merkittävä kotiutetun meritaimenen (äärimmäisen uhanlainen), vaellussiikakannan (erittäin uhanalainen) ja jossain määrin myös kotiutetun lohen (vaarantunut) lisääntymisalue. Vantaanjoen pääuomassa ei ole nousuesteitä ja se on mahdollisesti Suomenlahden tuottoisin meritaimenjoki. Vimpakin, tuo särkikaloihin kuuluva vaelluskala, lisääntyy Vantaanjoessa.
 |
| Tutkimussukeltajan apuna toimii linjanaru, jota seuraamalla veden alla ei ainakaan pääse eksymään, kunhan naru pysyy näkyvillä eikä uppoa pohjamutaan. Tämä sukellus on nopeasti ohi, kun pohjalla kasvaa vain harvakseltaan ärviää tai karvalehteä. Kuva: Metsähallitus |
Laajalahti sekä Vanhankaupunginlahti eivät tarjoa tärkeitä elinympäristöjä vain kaloille, vaan ne ovat tärkeitä virkistys- ja luontoharrastuskohteita myös pääkaupunkiseudun asukkaille.
 |
| Vanhankaupunginlahden EMMA-rajaus. Alue on Laajalahtea hieman pienempi, pinta-alaltaan reilu neljä neliökilometria ja keskisyvyys vain metrin verran. Kartta: VELMU |
Aija Nieminen
 |
| Tutkimussukeltaja on löytänyt kahvi- tai teepannun Vanhankaupunginlahden pohjasta. Kuva: Metsähallitus |
 |
| Matalien merenlahtien vedenalainen maisema voi näyttää vaikkapa tältä, mutta ne tarjoavat hyviä piilopaikkoja kalanpoikasille. Kuva: Metsähallitus |
 |
| Vimpa nousee touko-kesäkuussa merestä jokiin kutemaan ja kutee voimakasvirtaiselle kivikko- tai sorapohjalle. Vimpakannat ovat Suomessa heikentyneet viime vuosisadan alusta ja kuten lohikalatkin, vimpa on myös kärsinyt jokien rakentamisesta. Kuva: Lauri Urho / LUKE |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti