 |
| Silmiähivelevän kauniin korvameduusan voi tavata vielä Långören-Söderskärin alueella, mutta vähänkään idempänä se on jo harvinaisuus. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus |
 |
| Kalvomaiset rusko- ja punalevät muodostavat kiven päälle luonnon omaa taidetta. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus |
Oletko koskaan miettinyt, miltä luonnontilainen Suomenlahden ulkosaaristo näyttää pinnan alla?
Porvoon ulkosaaristossa sijaitseva Långören-Söderskärin suuri EMMA-alue on valikoitunut ekologisesti merkittäväksi vedenalaiseksi meriluontoalueeksi erityisesti luonnontilaisuutensa vuoksi. Avomerestä nousee muutamia kaukana toisistaan sijaitsevia kallioluotoja, lännessä Söderskärin kalliosaaristokokonaisuus sekä idässä Långörenin matala harjusaari. Monimuotoinen ja vaihtelevan syvyinen pohja tarjoaa elinympäristön lukuisille eliöille: kirkasväriset levät tarrautuvat kallioihin ja kiviin, putkilokasvit suikertavat pohjan sorapaljastumilla ja selkärangattomat eläimet nauttivat alati liikkuvan veden mukanaan kuljettamista ruokahippusista tai kasvillisuuden tarjoamasta herkkupöydästä ja suojasta. Selkärangattomat houkuttelevat paikalle kaloja, ja kalat taas lintuja ja hylkeitä. Nämä aaltojen armoilla olevat saaret ja luodot ovat tärkeitä merilintujen pesimäalueita, ja täällä sijaitsevat myös Suomenlahden tärkeimmät harmaahylkeiden lepäily- ja karvanvaihtoluodot.
 |
| Harmaahylkeet loikoilevat luonnontilaisella luodolla. Kuva: Mervi Kunnasranta |
 |
| Porvoon ulkosaaristossa sijaitsevan Långören-Söderskärin EMMA-alue koostuu avomerestä ja luonnontilaisista ulkosaariston luodoista. Alueen pinta-ala on hulppeat 202,5 neliökilometriä, ja keskisyvyys 21,9 metriä. Täällä suolapitoisuus on Suomenlahden mittakaavassa vielä melko suuri, mikä näkyy monimuotoisessa lajistossa. Alueesta reilut 55 % kuuluu Söderskärin ja Långörenin saariston Natura-alueeseen. Kartta: VELMU |
Itää kohti vähenevä suolapitoisuus on monen mereisen lajin levinneisyyttä rajoittava tekijä. Långören-Söderskärin alue on itäisimpiä kolkkia, jossa sinisimpukka muodostaa vielä paljaalla silmällä näkyviä massaesiintymiä. Tämän idempää on myös turha etsiä pitkiltä ruohoilta näyttäviä, vain suolaisessa vedessä viihtyviä meriajokkaita. Vesi on usein kirkasta, ja luonnonrauhaa rikkovat ainoastaan satunnaiset väylää pitkin kulkevat laivat ja veneet. Juuri nyt tätä lukiessasi lännenpuoleinen navakka tuuli saa tyrskyt nousemaan kalliorantaa vasten, ja syksyn hiljaisuudessa meren kohina on ainut ääni, mitä ihmiskorva voi kuulla. Ja jossain siellä näkymättömissä pinnan alla kuhisee kokonainen maailma.
Maiju Lanki
 |
| Monimuotoisella matalalla sekapohjalla elävät vieretysten niin putkilokasvit kuin erilaiset ruskolevät ja selkärangattomatkin. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus |
 |
| Isohaura on sopeutunut ulkosaariston aallokkoisille rannoille, ja tarrautuu juurillaan tiukasti pieniinkin hiekkapaljastumiin. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus |
 |
| Suolilevät ovat matalalla kasvavia viherleviä, joiden sisällä on sekovartta kannattelevia kaasukuplia. Loppukesästä kirkkaanvihreät suolilevät saattavat vallata myös luotojen kalliolammikoita. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus |
 |
| Jouhilevä on nimensä mukaisesti jouhia tai hiuksia muistuttava ruskolevä, joka kasvustot kiinnittyvät kovaan alustaansa pyöreän tartuntalevyn avulla. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus |
 |
| Pikkuruinen liejusimpukka on runsaslukuisin ja laajimmalle levinnyt simpukkalaji Itämeressä. Sen tyhjiä kuoria on helppo löytää lähes miltä tahansa merenrannalta. Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti