Metsähallitus merellä: EMMAt esittelyssä: Geodiversiteetti

vedenalaiskuva, aaltomuodostunutta hiekkaa

Pitkäviirin pohjoiskärjessä on pitkä hiekkasärkkä, joka kertoo, että olemme harjusaarella. Hiekkainen maisema jatkuu myös pinnan alla. (Kuvat: Ari O. Laine / Metsähallitus ja Maiju Lanki / Metsähallitus)

Oletko tullut ajatelleeksi, että sama pinnanmuotojen moninaisuus, jonka näemme maan päällä, jatkuu myös pinnan alla? Saaret ovat oikeastaan mäkien huippuja, ja rantavyöhykkeet rinteitä. Jos saari on kallioinen ja jyrkkärantainen tai vaikkapa siirtolohkareiden peittämä, samankaltainen maisema jatkuu melko todennäköisesti myös pinnan alla. Elottoman luonnon moninaisuutta kutsutaan vedenalaiseksi geodiversiteetiksi.

Itäisellä Suomenlahdella saariston geologia muuttuu itä-länsi-akselilla melko nopeasti. Virolahdella ja Haminan edustalla on kallioisia saaria, jyrkkiä rantoja ja syviä vesiä, mutta mitä lännemmäs kuljetaan, sitä matalammaksi ja kivikkoisemmaksi maisema muuttuu. Viimeisimmän jääkauden jäljet ovat hyvin nähtävillä niin silokallioiden kuin lukemattomien siirtolohkareidenkin muodossa, ja alueella on myös muutamia harjusaaria, jotka ovat kuin maantieteen oppikirjasta. Kallioperän osalta Itäinen Suomenlahti kuuluu Viipurin rapakivimassiiviin, ja juuri rapakiven ansiosta alueen kivet ovat usein kuin jättiläisen leikkaamia kuutioita. Maankohoaminen on täällä hitaampaa kuin muilla merialueillamme, vain noin 3 mm vuodessa.

Luonnonvoimien kuutioiksi lohkomaa rapakivikalliota Mustaviirissä. (Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus)

siirtolohkare rannassa, ihminen kiipeää kivelle

Itäisen Suomenlahden suuret siirtolohkareet ovat kiipeilijän unelma, mutta veneilijän painajainen. (Kuva: Hanna-Kaisa Lakka / Metsähallitus)

Pyhtään ulkosaariston uloimmissa osissa sijaitsevat Pitkäviirin ja Mustaviirin saaret kuuluvat koillis-lounaissuuntaiseen harjujaksoon. Tällä paikalla on siis viime jääkauden aikaan virrannut jäätikköjoki! Alue saikin EMMA-statuksen (ekologisesti merkittävä vedenalainen meriluontoalue) paitsi monimuotoisen meriluontonsa ja luonnontilaisuutensa vuoksi, myös monipuolisen geologiansa ansiosta. Pitkäviirin ja Mustaviirin saaret sekä lähiluodot vesialueita lukuun ottamatta kuuluvat Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon.

Viirien EMMA-alue sijaitsee Pyhtään uloimmassa saaristossa. Se on kooltaan reilut 22 neliökilometriä, ja alueen keskisyvyys on 11,8 metriä. Alue kuuluu Syteskeriä lukuun ottamatta suureen Itäisen Suomenlahden saaristo ja vedet -Natura-alueeseen. (Kartta: VELMU)

Lähes kahden kilometrin pituinen Pitkäviiri on matala, pääosin koskemattomana säilynyt pitkittäisharju hiekkarantoineen, siirtolohkareineen ja laajoine rantamatalikkoineen. Saaren pohjoispäässä vaanii varomatonta veneilijää lähes kilometrin mittainen, kapea hiekka-sorasärkkä, joka matalalla vedellä on pinnan päällä, ja toisinaan taas kokonaan veden peitossa. Särkän itäpuolelta on aikoinaan otettu merisoraa, mikä näkyy edelleen jyrkkänä hiekkarinteenä ja syvänä kuoppana. Pitkäviirin kasvillisuus on mäntyvaltaista, mutta hienoilla hiekkarannoilla elää mm. erittäin uhanalainen piikkikasvi meriotakilokki sekä hyvin harvinainen kovakuoriainen, pulskasantiainen, jonka seuraavaksi itäisin esiintymä on Hangossa.

Pitkäviirin pohjoispään hiekkasärkkää pitkin voi leppeillä kesätuulilla kahlata. (Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus)

saaren ranta, erikokoisia kiviä, hiekkaa, mäntymetsää

Pitkäviirin harjusaaren länsirannalla ovat edustettuina kaikki geologiset raekoot hienosta hiekasta jättimäisiin siirtolohkareisiin. (Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus)

vedenalaiskuva, kiviä, merirokkoja, hiekkapohjaa

Rannan hiekka ja kivikko jatkuu pinnan alle, mutta täällä kiviä peittävät pienet merirokko-äyriäiset. (Kuva: Ari O. Laine / Metsähallitus)

Pitkäviirin eteläpuoliset saaret ja luodot ovat kallioisia ja kivikkoisia. Mustaviiri on suurehko, metsäinen saari, jonka pohjoisosat ovat kivikkoisia, ja muut rannat pääosin hienoja kallioita. Muinaisranta eli pirunpelto muistuttaa Itämeren aiemmista vaiheista. Pinnanpäällisten luontotyyppien moninaisuus ilahduttaa, ja onpa saarella myös perinnebiotooppi: vuosittain talkoilla hoidettu niitty, joka vie ajatukset vuosikymmenten takaiseen aikaan, jolloin saarella asui Grönholmien perhe. Mustaviirissä on myös UNESCOn maailmanperintökohde, nimittäin Hammerfestistä Mustallemerelle ulottuvan Struven ketjun Suomen eteläisin kolmiomittauspiste, joka nykyisellään on vain vaatimaton reikä kalliossa. Kolmiomittausketjun avulla määritettiin maapallon mittoja ja muotoja 1800-luvulla. Kulttuurihistoriallista merkitystä on myös yhdellä maan komeimmista jatulintarhoista, joka sijaitsee Mustaviirin pohjoisosassa.

muinaisranta eli valtavasti päänkokoisia kiviä

Mustaviirin muinaisrantaa... (Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus)

...ja Viirien nykyistä rantaa. Kivet hioutuvat pyöreiksi aaltojen syleilyssä. (Kuva: Ari O. Laine / Metsähallitus)

Syteskerin (Söderskär) matala ja vähäpuustoinen kalliosaari on tunnettu monipuolisesta merilinnustostaan. Viirien EMMA-alueella on myös muutamia luotoja ja kareja. Mustaviirin eteläpuolella sijaitseva Kolmikivi on saanut nimensä kolmesta kallioisella luodolla jököttäneestä jättimäisestä siirtolohkareesta; yksi lohkareista kuitenkin hävisi eräänä talvena jäiden valtavan voiman seurauksena, ja niinpä luodolla on nimestään huolimatta enää kaksi suurta kiveä. Harjujakso näkyy myös pinnan alla: saaria ja luotoja ympäröivä pohja muodostuu sorasta ja satunnaisista siirtolohkareista. Melko tasainen soraharju houkuttelee siikoja ja meritaimenia, ja alue onkin ollut perinteisesti tärkeä kalastusalue.

vedenalaiskuva, meriahdinparta, punalevä, suodattavat eläimet

Vedenalaisen luonnon loistoa Mustaviirin luoteiskärjessä: meriahdinpartaa, kalvomaista punalevää sekä levärupea ja merirokkoja. (Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus)

Entäpä vedenalainen luonto? Alueella on edustettuna kaikki ulkosaariston pohjanlaadut, ja niinpä eliöstökin on poikkeuksellisen monimuotoinen. Pitkäviirin pohjoispäässä, särkän kainalossa on matala hiekkarantainen lahti, jossa kasvaa edustavia näkinpartaisniittyjä ja laaja kirjo vedenalaisia putkilokasveja. Putkilokasveja, kuten vitoja ja hauroja, löytyy myös kaikista hiukankaan suojaisemmista hiekka- ja sorapoukamista Pitkä- ja Mustaviirin ympäristössä. Aallokolle alttiimmilla paikoilla kasvaa jouhilevää.

vedenalaiskuva, pieniä näkinpartaisia hiekkapohjalla

Pienet mukulanäkinpartalevät elävät Pitkäviirissä haasteellisessa ympäristössä hienolla hiekkapohjalla, aaltojen heilutettavina. Ne ankkuroituvat pohjaan pienillä juuria muistuttavilla ritsoideilla. (Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus)

Kukkiva merisätkin kuvattuna pinnan alta ja päältä

Merisätkin kukkii Mustaviirin pohjoisosan poukamassa. (Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus)

vedenalaiskuva, ahvenvitoja hiekkapohjalla

Ahvenvitoja hiekkapohjalla Mustaviirin ja Kaiskeri-luodon välisessä salmessa. (Kuva: Ari O. Laine / Metsähallitus)

Mustaviirin, Syteskerin ja luotojen rantavyöhykkeet ovat sekapohjaa, lohkareikkoa tai kalliota, joissa kasvaa monipuolisesti ulkosaariston viher-, rusko- ja punaleviä. Alueella on poikkeuksellisen hienoja ja puhtaita rakkohaurukasvustoja, jotka eivät kalpene läntisille serkuilleen kuin enintään koonsa puolesta. Rakkohauruvyöhykkeen syvemmällä puolella kasvaa usein punalevävyöhykkeen sijaan itäiselle Suomenlahdelle tyypillinen meriahdinpartamatto. Alueen ainutlaatuisuudesta kertoo myös se, että täällä esiintyvät kaikki ulkosaaristossa mahdolliset Natura-luontotyypit eli ulkosaariston luodot ja saaret (1620), harjusaaret (1610), vedenalaiset hiekkasärkät (1110) ja vedenalaiset riutat (1170).

Puhtaat rakkohaurukasvustot hulmuavat Viirien alueen kovilla pohjilla. (Kuva: Petra Pohjola / Metsähallitus)

vedenalaiskuva, rihmaleviä kivien päällä, kalanpoikasia

Kauniin pehmeä rihmalevävyöhyke toimii kalojen lastentarhana. (Kuva: Maiju Lanki / Metsähallitus)

Historiallisia jälkiä ja yksittäisiä kansallispuistoon kuuluvia rakenteita lukuun ottamatta Viirien EMMA-alue on hyvin luonnontilainen. Kulkijoita on melko vähän, sillä saaret sijaitsevat kaukana meren ja säiden armoilla, ja rantautuminen saariin on haastavaa. Parhaillaankin meri tuoksuu, aallot lyövät rantakivikkoon ja helisevät hiekkarannalla, ja tuuli humisee männiköissä. Sulje silmäsi ja voit kuvitella olevasi yhdellä Itäisen Suomenlahden hienoimmista saarista.

- - Maiju Lanki, meribiologi