Aurinko armas, mihin katosit?

Heinäkuun puolenvälin jälkeen oli aika hyvästellä Mikkelinsaaret ja hyttyset. Tiimimme jakautuisi nyt joksikin aikaa kahtia. Toinen puolikas muuttaisi Rönnskäretille sukeltamaan ja kuvaamaan, ja toinen puolikas operoisi Vaasasta käsin keskittyen lähinnä ottamaan pohjaeläinnäytteitä Ponar-noutimella.

Kopteria lennättämässä sumuisella Rönnskäretillä.

Kopteri laskeutuu.

Itse kuuluin Rönnskäretin tiimiin. Minä, Ulrika ja Juspu muutimme käsittämättömän määrän tavaraa veneellä Vaasasta Rönnskäretille. Haastavan muutosta teki tavaramäärän lisäksi yltyvä tuuli ja sade. Vettä tuli tihkuttamalla vaakatasossa ja perille saapuessamme olimme kuin uitetut koirat. Onneksi pelastautumispuvut pitävät hyvin vettä. Kun sitten vene oli köytetty laituriin kiinni ja aloimme kantaa tavaroita sisälle, saimme jälleen kerran todeta että josko pelastautumispuku ei päästä vettä sisään, niin ei se kyllä päästä sitä uloskaan. Siinä paineilmakompressoria ja kannettavaa generaattoria (olen miettinyt pääni puhki että mikä osa tästä generaattorista on kannettava…) nostellessa nousi hikikarpalo jos toinenkin pintaan.

Fucus radicans - kapearakkolevä

Kun muutto oli vihdoin ohi, oli aika alkaa valmistautua tulevan viikon haasteisiin. Viikko olisi kiireinen sillä normaalien meri-inventointien lisäksi YLE saapuisi vieraaksemme tekemään juttua Metsähallituksen ”Rakkaudesta lajiin” –kampanjasta. Heinäkuun kuukauden lajina oli Fucus radicans, kapearakkolevä, joka on tiettävästi Itämerelle endeeminen laji, eli sitä ei löydy mistään muualta kuin Itämerestä. F. radicans on hyvin samanlainen F. vesiculosus rakkolevän kanssa ja niiden erottaminen toisistaan voi olla paikoitellen lähes mahdotonta ilman geneettisiä tutkimuksia. Kapearakkolevä tarjoaa muiden rakkolevien tapaan tärkeän elinympäristön suurelle määrälle selkärangattomia eläimiä ja kalan poikasia. Se on hyvin herkkä merten rehevöitymiselle, joten on tärkeää että huolehdimme mertemme hyvinvoinnista.

YLEn tiimi ja loput Metsähallituslaiset lähdössä takaisin Vaasaan.

Luontoäiti asetti sateen lisäksi muitakin haasteita tälle viikolle. Kun mediapäivä vihdoin koitti, oli sumu miltei veitsellä leikattavissa. Tämä tietenkin juuri silloin kun meidän piti esitellä paitsi kapearakkolevää,  myös kauko-ohjattavaa pientä helikopteria jolla voi kuvata etenkin matalia merialueita ja fladoja. Media-tiimi sai toden teolla tutustua työhömme säiden orjana. Seuraavana päivänä kun median edustajat olivat poistuneet, tuuli vei sumun mennessään mutta toi kovan aallokon tullessaan. Saimme tehdä aikamoista salapoliisityötä että löysimme sukellukseen soveltuvan lahden poukaman joka olisi tarpeeksi suojassa aalloilta. Ankarista säistä huolimatta saimme kuitenkin tehtyä töitä ja saatoimme iltaisin nautiskella tulisia ruokia – alkukesän habanero chilit ovat vaihtuneet naga morichiin, I dare you!

Sammakkomies (aka Juspukka) eksyksissä!

Auringonlasku Rönnskäretin huussin taakse.

Niinpä lauantaina meillä oli kuusipäiväinen työntäyteinen viikko takana Rönnskäretillä ja tarkoituksenamme oli vielä kotiintulomatkalla tehdä yksi sukelluslinja ja kartoittaa merenpohjan kasvillisuutta ja substraatin laatua sekä ottaa valokuvia. Pakkasimme veneen täyteen: kaikki minun tavarani, kahden hengen sukellusvarusteet, ensiapuhappi, bensakanistereita, vesikanistereita, valtava kameralaatikko, roskat ja ruoat sekä kolme ihmistä saatiin kaikki mahdutettua veneeseen. Taas kerran pienoinen pakkauksen taidonnäyte! Päivä meni kasvilinjaa sukeltaessa ja tavaroita kantaessa ja kello oli lähempänä iltakahdeksaa kun vihdoin romahdin omaan sänkyyni. Oli aika saada unta palloon, seuraavalla viikolla muu meritiimi jatkaisi inventointeja Vaasan seudulla ja minulla olisi edessä uudet vedet.

Pauliina Ahti