Mikä tekee tytön onnelliseksi?

Marilyn Monroen mielestä blondeilla on hauskempaa. Hänen mielestään myös timantit ovat naisen parhaita ystäviä.

Marilynillä ei välttämättä ole meribiologin luonteenlaatua. En tietenkään voi mennä puhumaan kaikkien naispuolisten meribiologien puolesta enkä edes voi väitellä Marilynin ensimmäisestä teesistä, koska en ole koskaan ollut blondi.

Viime aikoina olen kuitenkin ollut valtavan onnellinen. Monta kertaa on tullut mieleen että "Että sentään miten hienoa, ihan mahtavaa, tulipa hyvä mieli, olenpa onnellinen!" Onnellisuuslistallani näkyy ehkä vahvasti Työminä-puoleni mutta Siviiliminä on varsinkin kesäisin niin naimisissa Työminäni kanssa että en osaa erotella, kumpi minä oli kyseessä. Ehkä kokemukset olivat holistisia. Tässä joka tapauksessa listausta siitä, mikä tämän meribiologitytön on viime aikoina tehnyt onnelliseksi.

Merivartiostolta saatiin kuljetusapua.

Onnellinen meribiologi.

1. Sain kaksi vapaaehtoista työharjoittelijaa, toinen 2 kk pestillä, toinen 1,5 kk pätkänä. Työharjoittelijat tekevät minut aina onnelliseksi. Saan ensinnäkin ilmaista työvoimaa vapaaehtoisista, jolloin voimme tehdä kaikenlaista hauskaakin, ja toiseksi pidän kaikkien työharjoittelijoiden ohjaamisesta. Työharjoittelu on tärkeä osa opintoja ja haluan antaa kaikille työharjoittelijoille mahdollisimman hyvän harjoittelun. Kaksi kertaa on puhelin soinut ja soittaja on sanonut "Voisin sitten tulla työharjoitteluun" ja minä olen saanut hurrata. Lisäksi olen vakaasti sitä mieltä, että meidän kesätyöt on maailman parhaita eikä kukaan ole koskaan valittanut maastokesän jälkeen. Minulle tulee hyvä mieli kun saan tuottaa hienoja elämyksiä muille. 

2. Olimme Suvin kanssa viikonlopun töissä, laittamassa vedenalaista luontopolkua paikoilleen Perämeren kansallispuistossa. Seura oli mukavaa (Kemin Urheilusukeltajien vapaaehtoinen ja kansallispuiston isännöitsijä), ilma kuin morsian, täysin tyyntä ja aurinkoista, polku meni paikoilleen kipuilematta ja kolme kiinteää vesikasvillisuuden seurantalinjaa löytyivät talven jäljiltä sieltä mistä niiden pitikin löytyä. Saimme kaikki kolme sukellettua eikä tehnyt edes tiukkaa. Illalla grillattiin ja saunottiin ja puhuttiin ja nautittiin luonnosta ja tehdystä työstä ja vartin välein joku hoki "Että sentään miten voi olla näin upea ilma ja näin kaunista!" Onko väärin tehdä töitä tällaisissa olosuhteissa?

3. Tänään meni kaikki putkeen. Olimme tehneet virka-apupyynnön Merivartiostolle ja toivoimme heiltä kuljetusapua Oulun edustan kiinteille sukelluslinjoille. Pelkäsin että a) linjat ovat karanneet talven aikana, b) sää vaihtuu samanlaiseksi kuin viime kesänä joka kerta kun olisimme saaneet virka-apua eli tuuli vähintään 12 m/s ja c) että jokin muu menee pieleen. Eivät olleet karanneet, ei tuullut, ei mennyt pieleen. Kaikki meni kuin Stromsössä. Linjat löytyivät heti ensiyrittämällä, jäät eivät olleet kuljettaneet niitä minnekään, vesi oli mustaa mutta lampun valokeila auttoi, linjoilla kasvoi alueellisesti uhanalaisia vesisammalia ja vaikka mitä ja sukellukset menivät hyvin. Ja sää suosi! Peilityyntä ja reilusti yli 20 astetta ja auringonpaistetta. Mikäs siinä oli istuskellessa Merivartioston veneessä kun miehet veivät paikalle ja hoitivat kaiken, itse piti vain tehdä sukelluslinja. Tämmöisiä työpäiviä voisi olla vieläkin useammin.

Mikäs tässä on ollessa, onnellisena ihmisenä ja meribiologina.

Essi Keskinen

Maasarven vedenalainen luontopolku on taas paikoillaan!



Muiden kanssa merellä

Perämeren meritiimin maastokausi on nyt lähes virallisesti lähes avattu. Virallisesti se varmaan aukeaa 1.6 kun uudet työntekijät tulevat töihin ja muutetaan kaikkine kimpsuinemme ja kampsuinemme Kokkolaan koko kuukaudeksi.

Epävirallisesti kauden voi jo kuitenkin katsoa alkaneen. Pohjanlahden tämänhetkiset tiimintyngät eli minä (Perämeren 31-tiimin vetäjä) ja Suvi (Pohjanlahden VELMU-tiimin vetäjä) vietimme koko viime viikon aivan muualla kuin toimistossa.

Hailuodon henkilöstöpäivillä harjoiteltiin maakrapujen kanssa sukelluslinjan tekemistä hiekkadyyneillä. Maskit päässä ja märkkärihanskat käsissä on yhtä hankala kirjoittaa niin maan päällä kuin meressäkin. Monelta tuli kiitosta siitä että nyt meidän meripuolen työt vasta ensimmäistä kertaa konkretisoituivat - terrestrisen puolen työn tekijän on hankala käsittää veden alla tehtävää työtä ja sen erikoisuuksia. Nyt tätäkin ymmärryksen tai ymmärtämättömyyden raja-aitaa on edes hiukan madallettu.

Kuivalla maalla harjoitellaan sukelluslinjan tekoa.

Loppuviikko vietettiin Raahessa, jossa pidettiin Vaasan meritiimin kanssa yhteinen pre-maastokausikokous. Kaikkien varusteiden testaus, treenisukellus talven jälkeen, maastotietokoneiden päivitys ja kesän inventointien suunnittelua. Minua aina jaksaa kummastuttaa että laite, joka on toiminut koko kesän ja syksyn ja joka on talviteloilla vain maannut paikoillaan, ei välttämättä enää toimikaan keväällä. Mitä kummaa tapahtuu meribiologisten välineiden talvihorroksen aikana kun monikaan niistä ei enää herää henkiin keväällä?

Raahessa asuimme Meripelastusseuran kämpällä ja harjoittelimme junioreiden kanssa ensiapua. Kättä ja jalkaa saatiin nyrjähtämään komeassa laatikonkantamisesityksessä ja sen jälkeen tuli kylmäpussia ja painesidettä. Meripelastus jäi treenaamatta tältä keväältä kun oma vene ei ollut vielä vesillä ja Meripelastuksen veneisiin ei mahtunut, mutta katselimme kiikarilla ikkunasta kuinka oikeaoppisesti nostellaan turtuneita veden varaan joutuneita veneeseen.

Raahen Mursujen kanssa sukeltamassa.

Raahen sukellusseuran Mursujen kanssa käytiin treenaamassa sukeltamista paikallisella Herkuleksen (vai Herkuleen?) hylyllä. Sekä sukelluslaitteet, sukeltajat että lamput toimivat vaikka viimeksi on sukellettu syksyllä.

Suvi pääsi vihdoin taas talven jäljeltä merelle kun Elektra piti ajaa huoltoon Himangalta Pietarsaareen.

Kaikki tämä yhden viikon aikana.

Pienimuotoinen Oulu-Hailuoto-Raahe-Himanka-Pietarsaari -tournee ja siihen yhdistetyt sidosryhmät - terrestriset metsähallituslaiset, Raahen Meripelastusseura ja Raahen Mursut - on nyt sitten suoritettu. Kaikki mahdolliset sidosryhmät (meripelastajat, sukellusseurat, Rajavartiolaitos, Merivartiosto jne.) on aina hyvä pitää verkostossa mukana kun ollaan lähdössä koko kesäksi tekemään töitä merelle. Jos sitten jotain sattuu, on monta eri tunnettua ja tiedettyä auttamistahoa olemassa.

Tästä on hyvä lähteä viikonloppuna laittamaan vedenalaista luontopolkua paikoilleen Perämeren kansallispuistoon.

Essi Keskinen

Ulrikalle ja Matille "sattui onnettomuus" ja Raahen Meripelastusseuran nuoriso paikkasi "kolhut".

Illalla rentouduttiin jääkiekon maailmanmestaruuskisojen parissa.



My story as an intern at Metsähallitus marine team

Hello everyone!

I’m Petrouschka and I am 16 years old, I am living in the Netherlands but currently I am doing my internship at the marine team of Metsähallitus in Oulu. I am following lessons at the Scala College in Alphen aan den Rijn in the Netherlands and I have one year left in the bilingual department at the pre-university secondary education.  My lessons are mostly taught in English at the bilingual department, and this department allowed us to leave the Netherlands for three weeks in April and May. These three weeks of international work experience are called the GLOBE project. The goal of GLOBE is to develop our level of English further and get a taste of life after our studies.

A map of the Netherlands, I live close to Leiden (located in South Holland)

I am truly interested in the study of Medicines so I wanted to do my internship in a company that does a lot of research in the biological sector. Because I am sixteen it was very hard to find an internship position in the medical sector, so I looked outside the medical department and I started to look for another research position. The internship could be anywhere across the world, but I really wanted to go to Scandinavia. That is why I searched for research team in Scandinavia. I came across the website of the marine team at Metsähallitus and my first impressions where very good. It was a biological research department and it was located in Finland. I started sending emails and that is how I got this internship position. I was looking forward to this internship and now I am here, in Finland for a week.

When I arrived in Oulu by plane I was picked up at the airport by Essi Keskinen, she took me to her home and we had a nice dinner together. Later in the evening she brought me to my sleep accommodation and I went to bed quickly because the travelling costs a lot of energy. I had been so nervous for flying alone and going to a foreign country alone, but when I arrived the nervousness changed in excitement. Already on the second day I started working at Metsähallitus. I prepared lots of herbarium samples and I was amazed by the amount of knowledge the marine team had about all the samples. Later in the first week I found a very special type of invasive aquatic species. The specie came from Asia and Northern America but not from anywhere close to Finland so this was very special.

Me at the police statue, Oulu centre

In the past week I have done several tasks varying from preparing herbarium samples to fitting keys and locks together. This first week was above all my expectations, it was great and Oulu has so much to offer as a city. There is beautiful nature; there are beautiful lakes but the thing that impressed me the most is the peace everyone in Oulu carries. There is no hurry, no stress and no violence. Everything is quiet and peaceful.

Vappu in the park of Oulu

After my first work week the weekend started, it was a special weekend because it was Vappu in Finland. All students were dressed in overalls and all the students and lots of graduated people wore white caps. There were parties all over the city and everyone was having fun. It was great!

This second week is almost finished and it was a great week! I have been doing lots of practical tasks varying from carrying heavy stuff to driving around the city centre of Oulu. I met a new colleague and it was fun!

Thursday the 5^th of May; I’ve visited the island of Hailuoto. The island was beautiful and I do not think I have ever seen such a fantastic nature. There was a beach, a forest but there were also dry pieces of land.  It was amazing! Yesterday I realized how incredibly beautiful Europe is, Finland certainly has to offer a lot regarding the beauty of Europe. 

My trip to Hailuoto

Written by Petrouschka Verdouw

Blogin arvoinen asia

Hollantilainen Petrouschka, 16 v, työskentelee seuraavat kolme viikkoa Perämeren meritiimissä. Tänään on työpäivä numero kaksi ja "Petruska" teki jo nyt todella hienon löydön.

Yksi Petruskan omista projekteista on saattaa herbaariokuntoon vuosia vanhat prässätyt kasvinäytteet, joita ei ole aina ehditty tehdä loppuun asti. Olisi näköjään pitänyt, koska vuodelta 2012 löytyi ensikatsomalta hieman epämääräisen näköinen näyte, joka tarkemmalla tutkimuksella osoittautui minulle ennestään täysin tuntemattomaksi lajiksi. Minun silmissäni Perämeri siis sai uuden lajin kun Ryöpäksen saarelta Rahjan saaristosta löytyi itulimaska Lemna turionifera.

Jos olet biologi etkä ole ennen kuullut moisesta limaskasta, ei se mitään. En ollut minäkään. Laji on nimetty vasta vuonna 1975 ja se on Suomelle tulokaslaji joko Pohjois-Amerikasta tai läntisestä Aasiasta. Lajinmäärityskin on varmasti pätevä, koska sen on tehnytt kasviguru Tauno Ulvinen Oulun yliopiston kasvimuseolta. Hän on myös kirjoittanut lappuun että on ottanut puolet näytteistä Oulun kasvimuseon kokoelmiin.

Minulta menee varmaan paljon asioita ohi kun muka kiireisemmät ja tärkeämmät vaativat enemmän huomiota, mutta tällaisten löytöjen ei pitäisi jäädä arkistojen kätköihin.

Tuuletin ja hihkuin kuinka hieno löytö tämä oli ja Petruska kysyi ihmeissään että tämäkö, onko tämä todella niin erityinen kasvi? Nämä pienet vihreät idut paperilla Kyllä, kyllä se on. Erityisesti jos olet meribiologi.

Kyllä kannattaa ottaa harjoittelijoita! Minä opin häneltä tänään varmaan enemmän kuin hän itse (opin myös, että huhtikuun 27. eli tänään on Hollannin Kuninkaanpäivä, vapaapäivä, jolloin kaikki pitävät oransseja vaatteita).

Kirjoitin tänään myös artikkelia uuden opetussuunnitelman mukaisesta ilmiöpohjaisesta oppimisesta. Minusta tänään ollaan oikeiden asioiden äärellä niin monella eri tavalla!

Essi Keskinen


Se aika vuodesta

Niin kuin alkaa keväällä odottaa kesätyöntekijöiden saapumista, odottaa myös veneiden vesillelaskua ja uskollisten työtuhtojen jälleennäkemistä. Tutuksi tulee vääjäämättä, kun satoja tunteja istuu ruorin takana. Niille melkein juttelee, kun talven jälkeen tapaa laiturissa. Melkein kyselee, miten talvi telakalla sujui ja millä fiiliksillä lähdetään taas merelle töihin. Sellaisia ne ovat, nuo kelluvat työkaverimme.

Kun kurjet ovat saapuneet ja haahkat mouruavat soitimellaan, alkaa pälyillä toimiston ikkunasta tyhjälle laiturille. Niin tälläkin kertaa, eikä auttanut kuin hypätä bussiin ja suunnata kohti venetelakkaa. Kiitos saariston riisuttujen bussivuorojen, tälläkin kertaa veneenhakumatkalle lähti mukaan myös keltainen potkupyörä. Sujuu sitten joutuisammin myös se kymmenen kilometrin kotimatka. Repussa kulkivat kuivapuku, merikartta ja muut varusteet veneenajoa varten.

Kevään ensimmäinen kohtaaminen on tavallista starttia aistillisempi. Herkällä korvalla kuuntelee moottorin murinaa. Muistin lokeroista kaivelee, että kaikki on kohdillaan ennen vesille lähtöä. Huolestuneena kurtistaa kulmiaan, kun gps ei löydäkään heti signaalia. Haeskelee vielä trimmien sujuvinta säätöä.

Aurinko paistaa, mutta kylmänkirpeä pohjoistuuli muistuttaa talven läheisyydestä. Merikotka morjestaa komealla kaarroksella rantapuiden yllä. Kymmenien ja kymmenien haahkaparvien kanssa saa olla ajossa tarkkana. Joutsenparille antaa tietä kapeassa väylässä, räpylänpolkijoilla on aina etuajo-oikeus. Heillä ei totisesti ole kiire toiselle puolelle. 

Kotilaituriin kiinnittyessään huomaa mutisevansa veneelle puoliääneen, että kohta mennään taas. Merelle tositoimiin. 

Heidi, meribiologi

Saaristo-Selkämeren meritiimi

Taidetta pinnan alle osa 2: Patsaita puistoksi asti

Kauan ei Kalakodon tarvinnut olla yksin aaltojen alla. Koska Stora Hästön vedenalainen luontopolku osoittautui sukeltavien ja snorklaavien kansallispuistokävijöiden suosikkikohteeksi, siinsi toiveissamme perustaa toinen vedenalainen luontopolku itäiselle Saaristomerelle Dalskärin saaren rantaveteen, Kalakodon seuraksi. Pohdimme aluksi jotain pientä ja luovaa, ehkäpä jonkun kiinnostuneen koululuokan kanssa toteutettuna. Syksyllä 2012 ajatuksemme vedenalaisesta sukellus- ja snorklauskohteesta sai innostuneen vastaanoton Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion biologian, historian ja kuvataiteen opettajien keskuudessa -ja ennen kuin huomasimmekaan, seuraavana keväänä oli polkaistu pystyyn kokonainen oppilasprojekti aiheen ympärille. Oli riemastuttavaa seurata, miten vaatimaton ideamme lähti iloisesti lapasesta elämään omaa luovaa elämäänsä: näimme pienen muuttuvan suureksi, parin kuvalaatan kokonaiseksi puistoksi vedenalaisia patsaita, kun työvaihe kerrallaan innokkaat ja osaavat lukiolaiset opettajineen muuttivat suunnitelmansa upeiksi betonitaideteoksiksi.

Ensimmäinen tutustumiskäynti Dalskärille tehtiin Olga -purjealuksella toukokuussa 2013. Kuva: Heidi Arponen.

Pohjaa tutkittiin snorklaamalla ja sukeltamalla veistoksille sopivien paikkojen löytämiseksi. Kuva: TSYK.

Aallokko ja tuuli eivät haitanneet, kun oppilaat kävivät useaan kertaan Dalskärillä tutustumassa patsaiden tulevaan sijoituspaikkaan sukelluskouluttaja Jouko Moisalan johdolla. Pitkien koulupäivien jälkeenkin lukiolaiset jaksoivat uurastaa patsaiden parissa milloin metalli- ja hitsaustöiden, milloin betonivalujen kanssa. Taiteilija Miika Karttunen opasti patsaiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Projektia vetäneiden opettajien Katja Tauriaisen, Nina Branderin, Christiane Ala-Nissilän ja Marja Haapakankaan periksiantamatonta asennetta ei voinut kuin ihailla: pitkin vuotta projekti eteni kuin vauhtiin sysätty keilapallo, joka kerta toisensa jälkeen kolisteli tieltään eteen tulevat ongelmat. Risto Niinivirta Hartela Oy:stä innostui jälleen tukemaan vedenalaista betonitaidetta lahjoittamalla materiaalia ja lainaamalla työvälineitä. Betonivaluun tarvittavat työtilat järjestyivät Forum Marinumista ja patsaiden kuljetus Aurajoelta Dalskäriin ja niiden pohjaan laskeminen onnistuivat Alfons Håkansin myötävaikutuksella.

Patsaat laskettiin paikoilleen Dalskärin rantaveteen 4.6.2014. Kuva: Heidi Arponen.

 Jokaisen taideteoksen taustalla on tarina ja teema, joka liittää ne osaksi Saaristomeren historiaa ja meriluonnonsuojelua. Merenneito on kukitettu pohjaan laskemisen kunniaksi. Kuva: Kevin O'Brien.

Sinisimpukka, Merikotka, Merenneito, Mänty meressä, Tie merellä, Syvyyksien Houdini… Ympäristötaideteokset ovat kantaaottavia, ja niissä kuvastuu ihmisen suhde meriympäristöön. Kuva: Kevin O'Brien. 

Kohteet esitellään rannan opastaulussa. Sen vieressä olevasta postilaatikosta löytyy vieraskirja –sekä maski ja snorkkeli lainaksi kävijöille! Kuva: Kevin O'Brien.

Sukeltaminen vedenalaisessa taidenäyttelyssä on elämys vailla vertaa –kirkkaan valkoiset veistokset loistavat Itämeren vihreän veden syleilyssä. Juuri kun kadottaa näkyvistä edellisen patsaan, seuraava hohtaa horisontissa. Kuva: Kevin O'Brien/Metsähallitus.

Sinisimpukka -kaunis kuin Itämeri. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Dalskärin vedenalainen Veistospolku on palkittu kunniamaininnalla Suomen paras maisemahanke –kilpailussa vuonna 2014. Veistospolku sai kunniamaininnan myös Euroopan neuvoston Kulttuuriympäristön tekijät –kisassa, jossa TSYKin oppilaat toivat esille vedenalaisen kulttuuriperinnön ja sen haavoittuvuuden Hiljainen Maisema – Vedenalainen veistospolku –työllään. 

Lukiolaiset säätytalolla vastaanottamassa kunniakirjaa Suomen paras maisemahanke –kilpailussa. Kuva: TSYK.

Veistospolkuprojekti herätti suurta kiinnostusta EU:n Coastal and Maritime Tourism -merialuesuunnittelukonferenssissa Venetsiassa 2014. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Vuosien kuluessa veistoksista muodostuu simpukoiden, merirokkojen, levien ja kalojen asuttamia vedenalaisia riuttoja.  Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Kivisimppu on löytänyt paikkansa patsaan kolosta. Taustalla luimistelee sirokatkarapu. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Veistokset muuttuvat vuodenaikojen vaihtuessa, kun eri levälajit kasvavat vuorotellen niiden pinnoilla. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus. 

Sinisimpukat, levärupi ja merirokot elävät sulassa sovussa patsaiden pinnoilla. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Lisää tietoa ja kuvia löytyy Vedenalaisen Veistospolun kotisivuilta:

https://blog.edu.turku.fi/vedenalainenveistospolku/

Sukella vedenalaiseen taidenäyttelyyn:

https://www.youtube.com/watch?v=2m_f04Xijj8

Teksti: Heidi Arponen, meribiologi

Jotain uutta, jotain vanhaa

Darwinissa on ilta, lämpötila on 31 astetta ja ilmankosteus 81 %. Saan tekstiviestin töistä: "Perämeren meritiimissä on kesällä harjoittelijan lisäksi Linda ja Lari".

The Usual Suspects. Lari tuli töihin muistaakseni 2011, Linda harjoittelijaksi muistaakseni 2012, ja molemmat ovat olleet joko minun tai kollegani tiimissä joka kesä sen jälkeen.

Tänä vuonna budjettiani pienennettiin viimekesäisestä noin puolella, viimekesäistä pienennettiin edelliskesäisestä noin kolmanneksella. On siis ihme että enää saan venettä veteen. Mutta henkilöstön pätevyydestä ei ainakaan tarvitse tinkiä. Mukaan mahtuu hyvin yksi uusi työharjoittelija ja jokunen vapaaehtoinen, kun tiimin perustan ammattilaisuus on betoniin valettu.

Lomaa Australiassa kestää enää pari viikkoa ja siitä puolet vietän sukeltamalla Suurella Valliriutalla. On mukava ajatella työasioita sen verran lomallakin, että tietää kaiken olevan kunnossa kesää varten. Tiimi on hyvä ja kokenut, kollegat ovat ystävällisesti huolehtineet kaikesta juoksevasta loman aikana ja kesän suunnittelukokous osunee reilun viikon päähän töihinpaluusta.

Lomasta on hienoa ja rentouttavaa nauttia kun tietää voivansa palata jollain tavalla kasassa olevaan työpisteeseen eikä huomata pudonneensa täysin kelkasta loman aikana.

Kiitos uus-vanhalle tulevan kesän tiimille että saan tuntea olevani varmalla pohjalla kesän suhteen myös lomalla!

Essi Keskinen