Perämeri etänä - terveisiä Perämereltä

Vasemmalla tämänhetkinen jäätilanne, oikealla normaalitilanne samaan vuodenaikaan.

Toimistotyöt ovat raskasta aikaa monelle maastotyöstä pitävälle. Minulle kesä on sitä varsinaista työaikaa ja talven toimistopäivät niitä avustavia toimintoja. Juuri nyt Oulussa sataa sankasti lunta ja viime viikon keväiset ja lämpimät päivät tuntuvat olevan kaukana. 

Talvi on ollut merkillinen. Ensin Oulussa käväisi vajaan viikon paukkupakkanen marraskuussa, sen jälkeen sinniteltiin kaksi kuukautta lumettomalla mutta jäisellä maalla. Helmikuussa alkoi jo kevät, lämpimät päivät ja lumeton maa. Viime viikolla paistateltiin täysin keväisissä tunnelmissa. Minä ja Johanna jo toivoimme, että Perämeren loputkin jäät lähtisivät pian että pääsisimme tänä kesänä aikaisemmin merelle. Ja nyt sitten sataa lunta...

Satelliittikuva Perämeren jäätilanteesta 20.3.2014. Meri on täysin auki Hailuodosta etelään!

Meribiologi ei pääse näyttöpäätettä lähemmäksi merta tällä hetkellä vuotta. Näyttöpäätekin kuitenkin kertoo siitä ihmeellisestä jäätilanteesta, joka tällä hetkellä vallitsee merellä. Perämeri on jäässä vain Hailuodosta pohjoiseen, sen todistavat sekä Ilmatieteenlaitoksen animaatiokuvat että Rapid LANCE -satelliittikuva Perämereltä.

Alimmainen kuva Perämerestä on kuitenkin se, jota tällä hetkellä joudun eniten tuijottamaan. Eurooppa on päivittämässä Natura-aluetietokantaansa ja minun pöydälleni on pudonnut 32 mereisiä luontotyyppejä sijaitsevaa natura-aluetta Torniosta Kokkolaan. Nyt pitäisi sitten käyttää asiantuntijan auktoriteettia ja päätellä paikkatietoaineistosta ja VELMU-datasta, mistä mitäkin luontotyyppiä löytyy.

Eli jospa nyt vain saataisiin sitä aurinkoa ja loputkin jäät sulamaan ja minut ja tiimini merelle täältä toimistosta!

Essi Keskinen

Tämän karttaohjelman avulla olisi tarkoitus ruotia mallinnetusta datasta todelliset hiekkasärkät, riutat ja laguunit natura-luontotyyppien hehtaarien laskemista varten. Tämän lähemmäksi merta ei tällä hetkellä ole menemistä.

Veneestä pudonneet - terveisiä Perämereltä

Maailman inhottavin tehtävä on ilmoittaa toiveikkaille harjoittelu- ja työpaikanhakijoille, että "Valitettavasti juuri sinua ei nyt tänä vuonna valittu, mutta yritä toki ensi vuonna uudelleen" (no, ehkä ei maailman vaikein, mutta tarpeeksi inhottava kuitenkin).

Oulun meritiimiin haki tänä vuonna 15 harjoittelijaa ja 46 luontokartoittajaa, Vaasaan haki yhdeksän harjoittelijaa ja 36 luontokartoittajaa. Tuossa joukossa oli hyvin päteviä ihmisiä, tutkimussukelluskoulutuksen saaneita biologian maistereita, joilla on rannikkolaivurin tutkinto, erinomaiset lajintuntemustiedot ja monen vuoden kokemus VELMU-kenttätöistä ja kaikenlaisista veneistä. Kuitenkin vain pari harjoittelupaikkaa ja muutama luontokartoittajan paikka voidaan jakaa. Jos rahaa olisi enemmän, ottaisin riemusta kiljahdellen töihin vaikka joka ikisen biologinalun, joka haluaa tulla rankkoihin mutta palkitseviin meribiologin kenttätöihin.

Kaikki eivät kuitenkaan mahdu veneeseen, siitä ei vain pääse mihinkään. Omalle kohdalle sattuva "Valitettavasti..." on tietysti aina yhtä inhottava, mutta sitä ei mitenkään pysty auttamaan - jonkun kohdalle se on osuva koska kaikille ei ole paikkoja. Jos tuntuu siltä, että vanhoja työntekijöitä suositaan uusien kustannuksella, sekin on totta - haimmehan luontokartoittajia "oikeisiin aikuisten töihin" emmekä pelkkiä harjoittelijoita.

Harjoittelupaikkoihin valitaan toki niitä, kenellä on myös tiimille jotakin annettavaa, mutta harjoittelupaikan saattaa myös saada joku, joka sen mielestäni "ansaitsee" - on opiskellut jo monta vuotta, on innokas, ei ole vielä ollut alan töissä tai joka pyrkii meribiologiksi tai tutkimussukeltajaksi. Luontokartoittajan pestiin ei näitä "minulle olisi hyväksi..." tai "olisipa kiva antaa tuolle työpaikka..." -ihmisiä voida ottaa, koska Ympäristöministeriö antaa tiimille tietyn määrän rahaa ja tuolla rahasummalla on tehtävä kaikki annetut tulostavoitteet. Harjoittelijoiden kohdalla tällaista vaatimusta ei ole, vaikka harjoittelijoistakin toivotaan tietysti olevan tiimille hyötyä. Heidän varaansa ei kuitenkaan voi samalla lailla laskea kuin luontokartoittajien.

Rannalle jääneiden hakemuksissa oli valtavan hyviä hakijoita, päteviä ihmisiä, loisteliaasti kirjoitettuja ansioluetteloita ja työpaikan varmasti ansaitsevia ihmisiä. Työmarkkinat eivät kuitenkaan toimi niin että mukavimmalle, saati sitten kaikille, voisi antaa työpaikan.Teimme Johannan kanssa neljä pitkää päivää töitä että saimme laitettua kaikki Oulun ja Vaasan hakijat taulukoihin ja pisteytettyä jokaikisen. Kukaan ei siis jäänyt rannalle vahingossa, joukossa vain sattui olemaan joku, jolla oli vielä enemmän aiempaa työkokemusta meribiologian alalta tai vielä parempi vesikasvilajintuntemus.

Nyt ei voi muuta kuin ilmoittaa niille, jotka eivät paikkaa saaneet, että "Valitettavasti..." ja toivottaa lopuille hakijoille parempaa onnea ensi vuonna, koska onnella on suuri osuus kesätyöpaikkoja jaeltaessa. "Vakituiset" jokakesäiset maastotyöntekijät jaksavat pari-kolme kesää, sitten he saavat ympärivuotisen työpaikan tai muuttavat muualle. Sen jälkeen maastotiimissä on uuden työntekijän mentävä kolo ja siihen väliin kannttaa tähdätä. Kaikilla Metsähallituksen meritiimien eri toimipaikoilla on erilainen kierto - Ouluun haki tänä vuonna ennätysmäärä "vanhoja" työntekijöitä, Korpoström taas saa tai joutuu ammentamaan lähes täysin uudesta työntekijäpoolista.

Ensi vuoteen siis niille, ketkä nyt jäivät vilkuttamaan tämän laivan perävaloille!

Essi Keskinen

Merisimpanssit - terveisiä Perämereltä

Luin kirjan nimeltä "Apinajohtajan käsikirja - esimiestaitoja simpanssien tavoin"(Ola Berggren & Tommy Lundberg, 2013). En lukenut kirjaa ensisijaisesti siksi, että olisin nimenomaan halunnut lukea johtamisesta tai esimiestaidoista, vaan koska unohdin loman ajaksi sähköisen kirjani lentokenttähotelliin ja jouduin lainaamaan lukemista muilta.

Mitä enemmän luin, sitä mielenkiintoisemmaksi kirja kävi. Koska olen biologi, mikä tahansa eläimiä esimerkkinä käyttävä kirja uppoaa minuun. Simpanssit ovat kädellisiä ihmisapinoita ja jaamme n. 97 % DNA:sta keskenään. Simpanssit ovat siis karkeasti yleistettynä kuin alle kouluikäisiä ihmislapsia. Mikä pätee hyvin toimivaan simpanssilaumaan, pätee myös pitkälti ihmislaumaan. Töissä tätä laumaa kutsutaan työyhteisöksi tai tiimiksi.

Kun olin lukenut Apinajohtajan käsikirjan, huomasin meidän kesäisten meritiimien käyttäytyvän hyvin pitkälti juuri niin kuin hyvinöljytty simpanssilauma toimii. Listaanpa tähän muutamia näkyvimpiä yhtäläisyyksiä.

Yhteenkuuluvuuden tunne: simpanssit viettävät paljon aikaa keskinäisten sosiaalisten suhteidensa vaalimiseen. Työpaikalle tuotuna se tarkoittaa sitä, että mitä enemmän tiimin jäsenet ovat vapaassa vuorovaikutussuhteessa keskenään, sitä tehokkaammin ja tuottavammin työyhteisö toimii. Toimiston kahvinkeitin pitäisi siis aina olla sellaisessa paikassa, että sen ympärille pääsee kerääntymään mahdollisimman moni, ja kahvitaukoja tulee vaalia. Merelle siirrettynä tämä toimii niin että olemme päivän samassa veneessä, syömme lounaat yhdessä veneessä tai saaren rannalla, illalla asumme samassa mökissä ja syömme päivällisen ja aamiaisen yhdessä. Saunommekin yhdessä. Aikaa vuorovaikutukselle siis on paljon. Eikä aina todellakaan puhuta töistä.

Koskettelu: simpanssit koskettelevat paljon toisiaan, nyppivät toisistaan täitä ja kirppuja, kuollutta ihoa, hilsettä, yleisesti ottaen ruokkoavat toistensa turkkeja. Tarkoituksena on vahvistaa sosiaalisia suhteita ja rauhoittaa muita lauman jäseniä kosketuksella. Työpaikalla tämä tarkoittaa sitä, että hyvä johtaja läpsäisee välillä olalle "Hyvin tehty!" -tyylisesti tai heittää ylävitoset ja samalla kosketuksella vähentää stressihormoneja ja alentaa verenpainetta. Merelle siirrettynä meitä pusertuu 8 meribiologia kuuden hengen ruokapöydän ääreen, kuusi henkeä neljän hengen saunanlauteille tai kolme henkeä kahden hengen veneenpenkille. Kosketus seuraa väistämättä suurta osaa päivän liikkumisesta. Tiimin tytöt ovat aina halailleet toisiaan ja painineet poikien kanssa. Varusteiden pukemisessa päälle täytyy auttaa naapuria. Fyysistä kosketusta ei pääse pakoon.

Johtaja suojelee laumaansa: jos simpanssilaumaa kohtaa jokin vaara, johtaja on se, joka ensimmäisenä alkaa huutaa, karjua, hakata rintaansa ja keppejä ja pitää yleistä älämölöä suojellakseen laumaansa. Työpaikalla esimiehen tehtävä on pitää alaistensa puolia monissa eri asioissa. Merellä olen joutunut taistelemaan tiimini puolesta esimerkiksi ikuisissa työaikapankkia koskevissa kysymyksissä - saavatko tiimini jäsenet työskennellä yli 8 tuntia päivässä jos itse haluavat, saavatko he tehdä töitä mihin kellonaikaan tahansa jos katsovat olosuhteet suotuisiksi, vai täytyykö alistua ma-pe 8-16 -ajatteluun. Olen myös puolustanut karille ajaneita kuskeja ja bensaa diesel-autoon tankanneita. Lauma pysyy koossa jos sillä on yhteinen luotto siihen, että lähiesimies seisoo heidän takanaan.

Kiittäminen: kun jotain hyvää tapahtuu, esim. nippu banaaneja löytyy, simpanssilauma alkaa hurjan ilonhuutojen tanssin ja hyppelyn. Yhteinen iloisen asian juhliminen nostaa yhteishenkeä ja lujittaa lauman keskinäisiä siteitä. Työpaikalla kakkukahvit onnistuneen sopimuksen solmimisen kunniaksi ovat aina paikallaan, samoin julkinen tiedottaminen ja kiitos jonkun erinomaisesta työpanoksesta. Hankkeen päättymistä juhlitaan. Merelle siirrettynä minä kiitän omalla tavallani eli vatsan kautta koko tiimiä joka päivä kun laitan kaikille mahdollisimman hyvää ruokaa. Lisäksi nostamme yleensä joka päivä maljan hyvän päivän kunniaksi ja muistaakseni olen myös muistanut kiittää usein hyvin tehdystä työstä.

Esimerkkejä löytyi vielä vaikka mitä muita, mutta kirjan loppuun päästyäni mieleni oli keveä. Olen aina itse ollut sitä mieltä, että ainakin meillä Oulussa on joka kesä ollut aivan mahtava meritiimi ja minä olen viihtynyt töissä. Tiimin jäsenetkin ovat ainakin sanoneet viihtyneensä, eikä minun tietooni ole tullut ryhmähenkiongelmia. Nyt sain biologisen todistepohjan hyvälle ryhmähengelle. Mehän olemme vain lauma apinoita, jotka työskentelevät saman tavoitteen saavuttamiseksi, ja se käy parhaiten kun tulemme kaikki hyvin toimeen keskenämme.

Kiitoksia kaikille Perämeren meritiimiläisille vuodesta 2006 lähtien!

Essi Keskinen

Mitä tästä taas opimme? - terveisiä Perämereltä

Istun Helsinki-Vantaan Hiltonin sviitissä kylpytakissa. Tulin juuri saunasta. Olo on raukea ja hyvä ja huomenna alkaa kesäloma!




Eilen ja tänään istuin Metsähallituksen viestintäpäivillä ja vietin esilomaa. Vaikka tapahtuma oli täyttä työtä, minusta se tuntui jo kuin lomalta. Pehmeä lasku töistä huomiselle Borneonlennolle.


Metsähallituksen viestintäosasto on kutsunut meidät työstämme meuhkaajat eli viestijät Helsinkiin oppimaan lisää viestinnästä ja jakamaan onnistumisia jo parina peräkkäisenä vuotena. Ratsastimme viestinnän viimeisimmällä aallonharjalla ja kuuntelimme uusimpia tuulia sosiaalisen median eli somen ja muun viestinnän saralta. Mehän teemme luonnonsuojelutyötä ja hoidamme upeinta luontoamme ja kansallispuistoja kansalaisten verovaroilla joten vähintä mitä voimme tehdä, on kertoa siitä, mitä kentällä tapahtuu. Mihin sinun markkasi menee.




Minun päivitykseni Perämeren kansallispuiston Facebook-sivulle:


Hyvää:


- usein
- kuvia
- säännöllisesti
- tarkistan, onko kommentteja tullut ja reagoin niihin


Huonoa


- tiedotusmaista
- en osallista - ihmiset haluavat kuulemma osallistua. Tiesinhän minä sen, en vain jostain syystä ole reagoinut. Hyvä että joku sanoi tämänkin ääneen.




Blogit ovat liian pitkiä ja tällä kertaa tässä ei edes ole kuvaa, koska en osaa liittää upeaa sviitin saunasta ottamaani räpsäisyä iPhonella blogiin. Facebook-käyttäytymistäni yritän parantaa entisestään. Paljon muutakin uutta tietysti tuli ja samalla uusi, energisöitynyt ja innostunut tunne meriluonnonsuojelun viestinnän suhteen. Kiitoksia valtavasti Tikkurilan Viestintäosaston loistaville Viestintäpäiville!




Mitä muuta opin tänään? Aina kannattaa luottaa siihen, että palvelutahtoa löytyy. Varasin Hiltonista huoneen jo pari kuukautta sitten koska halusin viettää ensimmäisen lomaillan käymällä kuntosalilla ja saunassa, syömässä hyvin ja rentoutumalla ennen huomista lentoa. Vastaanottotiskille päästyäni kuulin kauhukseni, että miesten sauna on rikki, joten miehet on ohjattu naisten saunaan. Saunovia naisia taas ei ollut kuin minä. Vastaanottotiskin tyttö lupasi yrittää järjestää minulle saunan. Pääsin hädin tuskin huoneeseen kun puhelin soi, ja respan tyttö ilmoitti, että ykköskerroksen saunallinen sviitti on varattu käyttööni kello 17 lähtien. Privaatisti.




Mitä luksusta! Tämä meribiologi on kesälomansa ansainnut!


Essi Keskinen

Kolmen päivän istunto

Oulu-laiva osoittautui mitä mainioimmaksi kokouspaikaksi!

Kylläpä oli kaiken sen istumisen arvoista! Kolme päivää istuimme Oulu-laivan salongissa, me kaikki tällä hetkellä töissä olevat Metsähallituksen meribiologit eli yksitoista suojelubiologia, suunnittelijaa ja erikoissuunnittelijaa. Teimme suunnitelmia tulevalle kenttäkaudelle, puhuimme turvallisuudesta ja varusteista, mietimme hankkeita, puimme budjetteja ja vatvoimme viestintää. Tiistaina poistuin sen verran sisätiloista että kävin hakemassa lähi-Tarmosta kaksi tölkkiä siideriä, keskiviikkona poistuin laivasta vain ottaakseni Perämeren kansallispuiston Facebook-sivulle ylläolevan kuvan, ja tänään sitten lopetimme rupeaman ja lähdimme pois.

Oulu-laiva oli mitä sopivin paikka pitää merihenkinen kokous. Seisoimme jäissä Toppilan satamassa Oulussa, majoituimme laivassa, saimme sieltä aamupalat, kahvit ja lounaat ja teimme itse päivällisen. Illalla oli sauna. Salongissa pidettiin sekä kokousta että syötiin, vaikka alakerrasta löytyisi toimiva luokkahuonekin.

Komentosillan ikkunat aamujäässä auringon noustessa.

Komentosiltaa ei talvisin turhaan pidetä lämpimänä, joten käytimme sitä jääkaappina. Asuttavaksi saimme yhden tai kahden hengen hytit, joissa oli mukava herätä aamulla hotellihuoneen sijaan.

Hotellihuoneen ikkuna aamulla.

Kaikki kokoukseen osallistuneet meribiologit olivat yhtä mieltä siitä, että Oulu-laiva oli loistava kokouspaikka. Näin lähelle merta ei Oulun meritiimikään ole päässyt pitkään aikaan :) Sitä paitsi oman merialueen historian siipien havinaa oli mukava kuunnella - Oulu-laivahan on aikoinaan partioinut Perämerellä ja Merellinen Oulu -yhdistys on ostanut sen "takaisin kotiin" uralta eläköitymisen jälkeen.

Kesäksi pitäisi suunnitella esimerkiksi merihenkinen seminaariristeily tai jotakin muuta mukavaa. Näin hienoa laivaa pitäisi Oulun kaupunginkin käyttää enemmän hyväkseen!

Vaikka kolme päivää istuttiinkin tiiviisti sisätiloissa, samoilla jakkaroilla ja samojen ihmisten kanssa, olo on taas virkistynyt. Oman meriporukan näkeminen on kuin henkäys raikasta tuulta muuten pitkähköissä toimiston talvipäivissä. Nyt on taas jotain mitä suunnitella ja mitä odottaa kesältä.

Kiitos kaikille mahtaville kollegoilleni erittäin loistavasta kolmesta päivästä! Nyt on virkistynyt ja uudistunut olo :)

Essi Keskinen

P.S. Kyllä ihmisen voi ilahduttaa pienellä! Johanna ja minä toimitimme viime viikolla Oulun yliopiston kasvimuseolle viimekesäisen nipun HERTTA-lomakkeita eli inventoinneissa löytyneistä uhanalaisista kasveista ja sammalista kirjoitetut tietolomakkeet. Yliopistolla innostuttiin. Meidät kutsuttiin kylään kertomaan lomakkeista enemmän. Museon kasviasiantuntijat istuivat pöydän ääressä innostusta hehkuen, jos tuuheiden partojen läpi voi hehkun havaita. Samalla minä ja Johanna ilahduimme - joku oikeasti lukee meidän vaivalla täyttämiämme lomakkeita ja vielä innostuu niistä! Yhä lisää motivaatiota täyttää lomakkeet entistä paremmin ensi kesänä :)

Vettä kohti! - terveisiä Perämereltä

Merellinen yhdistys -sivustolta napattu kuva Oulu-laivasta. Kuvaajaa ei mainittu.

Kävimme eilen Johannan kanssa tutustumassa Oulu-laivaan. Komea on laiva!

http://www.merellinenoulu.com/oululaiva

Ensi viikolla koko Suomen Metsähallituksen kaikki meribiologit pitävät yhteisen kokouksen Oulussa ja paikaksi haarukoitui Merellinen oulu -yhdistyksen omistama ja ylläpitämä Oulu-laiva.

Halusimme päästä pitämään kokousta jonnekin muualle kuin toimistoympäristöön ja jonnekin omaan rauhaan. Meriporukka on tiivis ja aivan omanlaisensa, ideat lentelevät eikä kukaan ujostele sanoa mielipidettään. Kokoukset ovat usein meluisia ja varsin lennokkaita, innostavia ja stimuloivia. Halusimme kokouksen ympäristöltä hyvät puitteet motivoivaa tapaamista varten.

Lähdin siis neuvottelemaan Merellinen Oulu -yhdistyksen kanssa Oulu-laivan käytöstä kokousta varten. Laivassa pystyy majoittumaan jopa 20 henkeä kahden hengen hyteissä, löytyy luokkahuone ja kokoushuoneeksi hienosti sopiva kapteenin ruokailusalonki. Saunakin löytyy, vaikka koko meriporukka ei sinne kerralla mahdukaan. Keittiönkin sain keskusteltua meidän käyttöömme, meripuolelta kun tuntuu näitä herkkusuita löytyvän. Taidanpa laittaa ensimmäisen kokousillan päätteeksi nyhtöpossua ja kim chi -majoneesia sekä kurkku-porkkana -pikkelssiä ja paahdettua sipulia.

Talvella Oulu-laiva seisoo Toppilan satamassa eikä liiku minnekään, kesällä sitä käytetään niin ulkomaisten turistien kyyditsemiseen kuin meritöissä käytettävänä tukialuksenakin. Toiveena olisi joskus myös järjestää esimerkiksi leirikoulu tai yliopiston meriaiheinen kurssi laivalla, mutta rahoitus vielä puuttuu.

Odotan innolla ensi viikon kokousta. Harvoin saa mitään kokousta odottaa innolla, yleensä kun kokoukset ovat joko väkisin minulle tyrkytettyä pakkopullaa tai edes jotenkin siedettävästi meneviä kuolettavan tylsiä tilaisuuksia, mutta meribiologitapaamiset toimivat kuin henkilöstön virkistyspäivät. Pääsee omanhenkistensä ihmisten joukkoon, puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ilman että täytyy selittää alaa tuntemattomille, ideoita voi heitellä ilmaan ilman että niitä ammutaan suorilta käsin alas tai niille naureskellaan tai hymähdellään. Jopa ryhmän huumorintaju ja ruokatottumukset ovat varsin yhteneväiset. Olen siis omieni joukossa.

Ja päästäänhän me nyt taas Johannan kanssa merelle, joskin paikoilleen jäätyneelle, mutta lähelle vettä kuitenkin :)

Essi Keskinen

Vihdoinkin talvi(lepo)! - terveisiä Perämereltä

Vihdoinkin se talvi tuli! Ulkona on -17 astetta pakkasta ja täällä sisällä toimistossa on +17 astetta lämmintä. Villasukat on jalassa, kynsikkäät käsissä, ja mietin fleecen laittamista päälle. Teekuppi höyryää käsien välissä. Ilmanlaadusta ei ainakaan voi valittaa, se on varsin raikas ja virkistävä.

Raikas 17-asteinen sisäilma toivottaa aamuisin tervetulleeksi toimistolle.

Tammikuu on tähän mennessä ollut riemastuttavaa hiljaiseloa töiden kannalta. On ehtinyt tehdä rästiin jääneitä töitä, lukea pinoon kertyneitä raportteja, nimetä viime kesän valokuvia ja yleensäkin tehdä rennosti töitä. Suurin osa vuotta kun menee sellaisessa matalalennossa, että vain pakollisen ehtii tehdä ja senkin toisella kädellä huitoen samalla kun toisella kädellä tekee jotain muuta, jonka dead-line on lähestymässä.

Lauhan syksyn ja vuodenvaihteen takia Perämerellä on tällä hetkellä huomattavasti vähemmän jäätä kuin normaalivuonna.

Lähes kaikki Etelä-Suomen meribiologit ovat talvilomalla ja Pohjanmaaltakin lähdetään pian kauas ja lämpimään, minä viettämään kesälomapäiviä Borneoon ja Pekka omille lomilleen Balille.

Kalenterista löytyy tyhjiäkin päiviä! Hip hip huraa!!

Vuodenvaihteeseen asti meribiologeilla on aina kiire. Vuodenvaihteessa pitää luovuttaa kesän aikana kerätyt aineistot analysoituina ja Exceleihin tallennettuina. Sen jälkeen alkaa siunattu hiljaiselo, jota kestää aina maaliskuun rekrytointeihin ja toukokuun ”maastokausi alkaa ja vieläkään mitään ei ole suunniteltu!!” –paniikkiin asti.

Nyt ehtii kuitenkin vielä nautiskella hämärästä hiljaiselosta toimistolla.

Pekka Aho kävi tammikuussa 2014 valokuvaamassa Perämeren kansallispuistossa. Talviselta näyttää.

Essi Keskinen