Pullopostia

Essi taas äänessä tämän viikon, sitten juhannusloma ja sen jälkeen on lomat pidetty tälle kesälle!

Pullopostin avaus.

Krunneilla odotti maanantaiaamuna iloinen yllätys – vanhaa kunnon pullopostia! Minä lähettelin pikkutyttönä pullopostia mökkirannasta ja mietin, minnehän asti viesti kulkee. Tämän pullopostin olivat laatineet Jenni 11 v ja Jesse 7 v. Kirje oli harmi kyllä päässyt vettymään oltuaan viikon verran laineiden vietävänä mutta teksti antoi kuitenkin ymmärtää, että lapset olivat viettämässä kesälomaa mökillään, ilma oli ollut hyvä ja he olivat uineet. Hyvä homma!

Välillä hiukan räiskyttää...

Navakasta puhurista huolimatta saimme töitäkin tehtyä. Pelastautumispuvussa on hyvä olla kun ei kastu eikä tule kylmä, mutta jotakin Suomen kesästä kertoo se, että minulla oli toppavuorisen pelastautumispukuni alla paksu toppahaalari ja saappaissa untuvalla täytetyt sukat eikä tullut yhtään lämmin.


Vaikka tiimi yritti parhaansa mukaan ajoittaa videointityöt mahdollisimman tuulettomiin rakoihin ja mahdollisimman tuulettomille puolille Krunneja, aallot pääsivät silti yllättämään. Perämeren tutkimusaseman pieni Terhi-vene hörppäsi reilut parisataa litraa vettä. Juskun lintukirja ja privaattikännykkä kastuivat, mutta virkamiesmäisesti mies piti työkännykkänsä kuivana. Kakkukokoiset Minigrip-pussit olivat kovassa käytössä kun veneessä piti suojata elektronisia laitteita pärskeiltä. Vaan eipä siellä merellä nyt niin hirveää ollut, aurinko paistoi siniseltä taivaalta, lokit ja tiirat kirkuivat ja pelastautumispuvussa oli mukavan lämmin. Ja illalla pääsi tietysti saunaan, kuten joka ilta maastossa. Puulämmitteisen saunan mukavan kosteat löylyt ovat kyllä niin hyvä illan rentoutumiskeino ettei toista!


Tynkä viikko kun perjantaina on juhannusaaton loma, mutta silti saatiin paljon videointipisteitä tehtyä. Tänään kävin vielä juuri ennen lähtöä tekemässä neljä sukellusta neljälle hyvin erilaiselle paikalle – ensimmäinen oli jyrkkä silttirinne, toinen hieno kivikko, josta löytyi alueellisesti uhanalaisia vesisammalia, kolmas olkavarteen asti yltävä kerros mustaa haisevaa liejua ja neljäs puhdas hiekkapohja, jossa auringon kilo leikitteli pohjaan muodostuneilla aaltokuvioilla. Oikein oli kivaa.


Tiistaina vietettiin Pekan syntymäpäiviä shampanjan, strutsipihvien ja kainuulaisen sahdin kera. Sankari itse kävi nostamassa Karhulla täytetyn lahjakatiskansa merestä ja löysi sieltä myös vedenkestävälle paperille kirjoitetun onnittelukortin. Kalamiesten palatessa pyydystä kokemasta kuultiin niitä perinteisiä kalajuttuja – ”Olisittepa nähneet sen joka pääsi pakoon, se oli ainakin litran tölkki! Nämä jäljelle jääneet ovat vain nollakolmosia.”

Krunneilla asutaan Perämeren tutkimusasemalla eli vanhassa luotsitalossa.

Illalla kuunneltiin radiosta virallista Krunnien kesäbiisiä ”Pakki auki, täältä tulee hauki” ja kohotettiin malja Suomen kesälle!

Outoja kuplia...

Toisella Krunni-viikolla polkaistiin tosi toimiin miestä vahvemmalla kokoonpanolla. Tuuliolosuhteiden pakosta työrytmiä muutettiin hieman iltapainotteisemmaksi, sillä meressä oli Jorman sanojen mukaan 'hieman käyntiä'. Aallokkoa olikin sen verran, että se sai Buster-ajelun tuntumaan huvipuistolaitteelta. Ei muuten tarvitse tänä kesänä mennä muuhun tärisyttäjään tai viikinkilaivaan. Ensimmäistä kertaa myös sääsket saivat saaresta kyytiä, kun tuuli vei ne hetkittäin mennessään.

Itikka-armeijan invaasio

Heti ensimmäisenä iltapäivänä kuvausyritykset kaatuivat vaahtopäinä vellovaan aallokkoon. Kuvaajien käsissä ei riittänyt enää liikkuvuutta vastata keinutukseen, joten kuvasta tuli dramaattisesti sinkoilevaa hyppyytystä pohjasta väliveteen ja takaisin. Uutta taktiikka vetäydyttiin miettimään Luotsiasemalle, ja koska aikaa oli läpi valoisan yön, yritys uusittiin meren asetuttua illan viileyteen. Pisteitä kuvattiin kahden veneen voimin puoleenyöhön, ja yksin Busterin kannelta niitä kerättiin yli 100 kappaletta. Veden levottomuuden vuoksi toimistotyöajoista alettiin liukua myös seuraavina päivinä ja kuvaustyö tuotti tulosta.

Tiistaina Jorma lähti Fasterilla mantereelle asioille, joten lopputyöt tehtiin yhdessä veneessä rennosti neljästään. Samalla saatiin dokumentoitua Kartoitustiimi 2010:n ainutlaatuista pohjakuvaustoimintaa.

Havaintoja saatiin nyt erityisesti selkärankaisten iltaelämästä. Kiiski ja hietatokko taisivat jäädä ainoiksi tunnistuksiksi, mutta puolen minuutin lyhytelokuvissa esiintyy myös kirjava joukko muuta, valosta sokaistunutta kalastoa.
Keskiviikkona jatkettiin myös sukelluksia kolmen pisteen verran ja saatiin ensimmäiset levä- ja sammalnäytteet. Kasvillisuus alkaa osoittaa merkkejä vihertymisestä. Purkkeihin tarttui myös alueellisesti uhanalaiset vellamonsammal ja ahdinsammal.
Viimeisen sukelluksen löytö aiheuttaa edelleen päänvaivaa. Kohde oli eräässä matalikossa, jossa ylipäällikkö oli ilmoittanut nähdyn 'outoja kuplia'. "Pidä silmällä outoja kuplia", Pekka heitti pilke silmäkulmassa, kun Jusku lähetettiin snorklaamaan. Pohjakuvahavainto osottautui kuitenkin oikeaksi: pohjassa ja kivien päällä oli epäsäännöllisinä laikkuina helmimäisiä, noin 2mm kokoisia pisaranmuotoisia kaasukuplia. Huolimatta ympäristöalan kattavasta edustuksesta veneessä, kuplille ei siinä keksitty sen kummemmin elollista kuin elotontakaan selitystä. Aivoriihi jäi voimaan toistaiseksi. Mikä on Krunnien kaasukuplien sijainti yleismaailmallisessa arvojärjestyksessä? Mistä niitä oikein tulee?
 

Kuplaniitty

 

Ulkokrunnin miehitys

Lokikirjaa jatkaa siis Essin lomaillessa Jukka. Terveisiä tropiikkiin, jos eräs meribiologi sattuu eksymään nettiin.

Viikon päätehtävänä oli muuttaa varusteet Krunneille ja käynnistää pohjan pistekuvaukset. Tiistaina ajettiin Busterilla ja Fasterilla Ulkokrunnille nelihenkisellä miehistöllä. Pilvet jäivät rannikolle ja perillä odotti jopa lämmin sääskipilvipouta. Mainittakoon, etteivät itikat olleet niin suuria kuin annettiin ymmärtää, mutta tyynellä säällä kovin lukuisia. Pääteltiin niiden harventamisen voivan johtaa juuri niihin ylisuuriin yksilöihin, joten oltiin huitomatta. Yöllä kuitenkin ainakin allekirjoittanut ratkesi, kun paljastui 200-vuotiaan luotsiaseman tilkkeiden tila: sääskiä veti sisään ovista ja ikkunoista.

Ensimmäinen päivä meni vielä kuivaharjottelussa, kun me Johannan kanssa ei oltu koskaan pohjakuvauksessa sovellettavia laitteita käytetty ja saunassakin piti ehtiä istua.

Keskiviikkona oltiin heti aamusta veneessä loiskuttamassa vedenpintaa, joka oli korkeintaaan hieman ryppyinen. Tuulta ei ollut nimeksikään ja auringon vastasivulla horisontti suli taivaanrantaan. Saaren eteläpuolen luodon ruokit kävivät pariin otteeseen tervehtimässä venettä. Laskin kameraa veneen kaulasta pohjaan ja Johanna kuvasi tietokoneelta. Veden alapuolellakin oli kirkasta ja videokuvassa saattoi nähdä kilkkejä kymmenen metriä alapuolella hiihtelemässä hiekkaan pieniä latuja. Pakollisesta laiterikosta vastasi kaikuluotain, minkä vuoksi iltäpäivä pelattin Fasterin omalla kaikuluotaimella. Vaihdettiin Johannan kanssa osia ja pörrättiin läpi loput reilusta 70 pisteestä Ulkokrunnin ympäristöstä, kaikki yli viidessä metrissä. Matalimmat jäävät kuun loppuun odottamaan vesikasvillisuuden kehittymistä.

Kilkki kuvattuna tarkistussukelluksella.

Torsta-aamun Pekka teki Johannan ja kuljettajamme Jorman kanssa tarkistussukelluksia viimevuoden pisteille. Järjestelmäkameralla tuli veden alla varsin käyttökelpoista kuvamateriaalia kasvillisuudesta ja pohjan laadusta. Itse jahtasin jalan lämpimistä rantavesistä uusia kasvinäytteitä herbaarioon, mutta ainoastaan merivita oli kunnolla päässyt kasvamaan. Kaikenkaikkiaan kelit olivat taas enemmän kuin kohtuullisia ja posket punottaa palaneina. Ihmiset palasivat mantereelle viikonloppulomalle tyytyväisinä. Ensiviikon varustetasoani tulen kohentamaan sähkökärpäslätkän ja ladattavan paristoparin verran.

Hapsivita.

Perämerta Torniosta Vaasaan

Tällä viikolla päästiin jo ihan sinne meidän omalle merelle, Perämerelle, asti. Olosuhteet Töölönlahdella viime viikolla oli aika samanlaiset kuin meillä Perämerellä tällä viikolla – sameaa ja ruskeaa, nollanäkyvyyttä.


Maanantaina tulivat töihin harjoittelijat Jukka ja Johanna, ja tiistaiaamuna lähdettiin Torniosta Perämeren kansallispuistoon. Kulkuri Pauha ajettiin Oulusta Tornioon jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, silloin kun oli tyyntä. Minä en tiennyt asiasta mitään mutta Pekalta tuli tekstiviesti sunnuntai-iltana kello 21.54: ”Lähden pian hakemaan venekuskeja Torniosta ja käyn sitten hiukan kotona nukkumassa. Tulen töihin kun herään.” Pekka kertoi kävelleensä kolmen maissa toimistolta kotiin ja katselleensa kun aurinko nousi ja linnut alkoivat laulaa. Mutta yö oli täysin peilityyni ja Pauhan ajaminen sujui nopeasti. On taottava kun rauta on kuuma ja tuuli tyyni.

Viikon agenda oli saattaa pystyyn Maasarven vedenalainen luontopolku. Polkuhan perustettiin viime kesänä ja laitettiin talviteloille marraskuussa. Matalimpien pisteiden vajaan kolmenkymmenen kilon betonilaatat siirrettiin syvemmälle ja poijut tuotiin pois. Keväällä piti olla helppo homma laittaa poijut paikoilleen, etsiä laatat koordinaattien avulla, siirtää ne paikoilleen ja vetää laattoja yhdistävä köysi. Yleensä sanotaan että ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” joten tämä homma ei ehkä ollut parhaiten suunniteltu. Touhuun meni kaksi kokonaista työpäivää ja yhteensä yli kymmenen sukellustuntia. Onneksi ilma oli kuin morsian ja aurinko paistoi joten mikäpäs maastossa oli ollessa. Johannakin meinasi että ”Tämäkö on teidän mielestä työtä?”

Venepoijun 800-kiloinen paino vielä löytyi helposti ja paikoiltaan, mutta loput laatat olivatkin sitten etsimisen päässä. Tiistaina näkyvyys lähenteli nollaa ja neljän metrin syvyydessä pohjassa oli säkkipimeää. Vesi oli talven ja jokien tuomien sulavesien jäljiltä humuspitoisen tummanruskeaa ja tuuli oli sekoittanut matalan lahden pehmeän pohjan veteen kuin kaakaojauheen. Laatoista löytyi vain kolmannes, ja loput näyttivät hävinneen kuin tuhka tuuleen! Pekka kertoi seuranneensa erästäkin laatan raahautumisjälkeä kolmisenkymmentä metriä pohjassa ennen kuin toisesta päästä ei löytynytkään mitään! Ilmeisesti laatta oli poijunsa avulla lähtenyt jäiden matkaan. Ties mistä sekin nyt sitten löytyy, jos löytyy.

Hylky sentään oli paikoillaan, mutta kaksi metriä hylyn toisella puolella ollut laatta oli tiessään. Toisaalta matalalle vahingossa jäänyt laatta löytyi täysin paikoiltaan. Lopulta kolme köydellä yhteen kiinnitettyä laattaa löytyi täysin sattumalta noin viidenkymmenen metrin matkan kulkeneina polun eteläpuolelta! Löysin vahingossa ensimmäisen, lähdin seuraamaan sitä ja tulin köysien päässä kahdelle muulle laatalle. Laatat olivat raahautuneet pohjassa mutkitellen ja hautautuneet lopulta lähes kokonaan pehmeään pohjamutaan. Jos kyseessä ei ole steroidihylje tai sukeltajien julma kepponen, jäät ovat tehneet hyvää työtä sekoittaessaan polun kylttejä ja siirrellessään niitä sinne tänne pitkin pohjaa.

Kahden kaksitoistatuntisen työpäivän jälkeen seurasi ryntäys Vaasaan ja nyt istun Hotelli Rantasipin (Tropiclandia) huoneessa, kuuntelen sateen ropinaa ikkunaan ja odottelen aamiaisen alkamista. Vaasalaiset kollegat pitävät tänään loppuseminaarin ULTRA-hankkeelle, jossa Merenkurkkua kuvattiin lentokoneesta lidar-säteen avulla. Projekti toimi yhteistyössä ruotsalaisten kanssa ja onnistui kuin unelma – päivässä pystyy kuvaamaan n. 30 km2 pohjaa lidar-systeemillä kun yhdellä meribiologitiimillä menee siihen kolme vuotta. Tällä keinolla meillä olisi Itämeri kartoitettuna jo ennen minun eläkeikääni. Nyt kartoitettuna on vajaa prosentti. Eilen pidettiin myös Metsähallituksen meribiologien yhteinen saunailta ja vaasalaisten puhelimet soivat yhtenään kun äidit, mummot ja ystävät soittelivat ”Näin sinut telkkarissa!” Lehdistötilaisuus oli ilmeinen hitti.

Varmaan täältä pääsee Ouluun junalla kun seminaari loppuu, Pekka nimittäin ottaa auton. Oikein hyvä viikko takana ja työt tehtynä. Minä jään puolentoista viikon lomalle ja loppu porukka saa selvitä yksinään. Blogin kirjoitus nakitettiin Jukalle, joka lupasi huolehtia asiasta. Mielenkiintoista nähdä, mitä sivuille ilmestyy! Sitä kun ei koskaan tiedä – tämäkin viikko alkoi Oulusta toimistosta ja jatkui Tornion, sukeltamisen ja parin kokouksen kautta Vaasaan kylpylään

Kehä Kolmosen sisäpuolella

Huh mikä viikko! Tiimi on pyörinyt Etelä-Suomessa maanantaista lähtien, tänään on perjantai ja kasvilajintuntemuskurssi Helsingissä Suomen Ympäristökeskuksen saunatiloissa kellarikerroksessa. Eilen saatiin lyhyt johdanto mallinnukseen Ympäristöministeriöllä. Teoriakoulutusta siis. Nyt taas tiedetään jotain enemmän. Ainakin teoriassa.

Tiistaina GEO-lehti järjesti Töölönlahdella kaupunkiluonnon monimuotoisuustapahtuman, johon kerääntyi yli neljäkymmentä eri alojen huippututkijaa Suomesta. Oli tietysti aika hienoa kun pääsi joukkoon jota kutsutaan huippututkijoiksi! Tapahtuma liittyy YK:n kansainväliseen luonnon monimuotoisuuden juhlavuoteen, ja tarkoituksena oli kartoittaa Töölönlahden lajisto mahdollisimman tarkkaan. Minä ja tiimini sekä kollegat Korppoosta ja Kotkasta toimimme vesiluontotiiminä, tongimme siis Töölönlahden pohjaa.

Kun hiukan kaivelin etukäteen Töölönlahden sukellusolosuhteita, minulle vastasi kaksi henkilöä. Toinen sanoi että oli kerran humalassa kaatunut Töölönlahteen ja loukannut polvensa (”varokaa siis pohjalla olevaa rojua”) ja toinen kertoi kartoittaneensa Töölönlahtea ja sanoi, että ”se nyt ei varsinaisesti ole mikään urheilusukeltajan ykköskohde”. Lahti on syvimmillään 2,5 m ja näkyvyys vaihtelee seitsemästä sentistä pohjoispäädyn n. 50 senttimetriin. Näkösyvyys on vajaan metrin. Pohja on pehmeää sedimenttiä ja haisevaa mustaa mutaa ja täynnä pullonpohjia, koukullisia ja siimallisia vieheitä, kanaverkkoa ja muuta mukavaa, johon sukeltaja voi loukata itsensä tai takertua.

Kävimme varmuuden vuoksi jo maanantaina katsastamassa tilanteen ja varmistamassa että varusteet toimivat. Varusteet eivät oikein toimineet ja näkyvyys oli täysin olematon, mutta löytöjä tuli heti. Aivan lahden länsipuolen hiekkarannan edustalta löytyi valekirjosimpukan kuoria. Tätä lajia ei aiemmin ole tavattu Suomesta kuin Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimalaitosten lauhdevesien vaikutusalueelta. Aivan uusi lajihavainto siis.

Tiistaiaamu alkoi kauniilla auringonpaisteella ja kovalla hyörinällä, kun GEO-lehti avasi tilaisuuden yhdeksältä. Lehden päätoimittaja ja tilaisuuden vetäjä Katriina Palo-Närhi sanoi tarjoavansa pullon kuohuviiniä ensimmäisestä lajihavainnosta. Kuohuviiniä! Meidän tiimille heti! Ennen kuin kukaan muu ehti reagoida esimerkiksi huutamalla ”vaahtera”, joiden varjossa seisoimme, minä kohotin käteni ja ääneni ja huusin ”Mytilopsis – valekirjosimpukka!” Sitten tuli aplodeja ja huraa-huutoja ja monta haastattelupyyntöä eri lehdiltä, radio- ja televisiokanavilta. Nyt meidän tiimi on kolmea televisioesiintymistä, radio- ja lehtihaastatteluja ja aitoa Shampanjapulloa rikkaampi.

Töölönlahti osoittautui yllättävän monipuoliseksi lajistoltaan. Kaikkiaan lajeja löytyi 755, siis kun myös vedenpinnan yläpuolelta laskettavat lajit kirjattiin ylös. Muita vedestä löytyneitä yllätyksiä olivat muutamat putkilokasvilajit, joita ei aiemmin ole havaittu Töölönlahdella (esim. ahvenvita ja hapsivita) ja harvinaisuus, josta kasvimuseollakin jaksettiin innostua, eli pyörösätkin.

Vesiluontotiimillä oli oma teltta, jossa tutkimme haisevasta mudasta löytyneitä pohjaeläimiä mikroskoopeilla ja esittelimme koululuokille sukellusvarusteita. Ainahan sukellus kiinnostaa kaikkia, taas se tuli huomatuksi! Vesiluontotiimi sai kovasti huomiota ja koululaisia kiinnosti.
Keskiviikkona pidettiin lehdistötilaisuus, jossa meidän tiimin voittama shampanjapullo luovutettiin juhlallisin menoin ja kerroin taas kerran lehdistölle Mytilopsis-löydön merkityksestä. Timo Tanninen Ympäristöministeriöstä kävi puhumassa, samoin kuin muutama muu tärkeä henkilö, ja tuntuihan se kieltämättä ihan hyvältä istua siellä ”Suomen huippututkijoiden” joukossa kertomassa uusista löydöksistä.

Tiukka viikko siis takana. Yksi gradukin tuli arvosteltua ja suunniteltua ensi viikon töitä. Maanantaina tulevat harjoittelijat! Mutta kunhan tästä perjantai-iltapäivästä vielä selvitään niin menen kaverille saunomaan ja grillaamaan ja saan toivottavasti yhden saunasiiderinkin.
Ensi viikkoa katsotaan sitten maanantaina.

Jäiden lähtöä odotellessa

Aurinko paistaa ulkona ja maastoon tekisi mieli mutta meri on vielä jäässä. Perämeren meritiimin vahvuus on tällä hetkellä kolme henkeä – minä eli aluemeribiologi Essi, ympärivuotinen kollegani Pekka ja tämän kesän projektityöntekijä Jusku. Kesäkuun alusta tiimi lisääntyy vielä kahdella yliopiston työharjoittelijalla ja sitten ollaankin valmiit kesän maastotöihin.

Tällä hetkellä odotamme jäidenlähtöä. Joka kevät on yhtä jännittävää nähdä, milloin jäät lähtevät ja veneet saadaan vesille. Juuri nyt Perämerellä on jäätä vielä vajaa puolimetrinen kerros mutta Ruotsin puolelta meri alkaa avautua. Helteiden alettua helatorstaina voisi kuvitella, että jäät lähtisivät nopeasti, mutta nyt tarvittaisiin navakkaa tuulta, joka rikkoisi yhtenäisen jääkuoren ja puhaltaisi jäät liikkeelle. Sunnuntaina näytti Oulun Nallikarin rannassa polskuttelevan jo joitakin uskaliaita pikkulapsia eikä jäästä ollut tietoakaan. Tilanne on kovin erilainen kun ajaa Oulusta Tornioon ja yrittää saada venettään vesille.

Mitä tiimillinen meribiologeja sitten tekee kun meri on jäässä, paitsi odottelee? Tähän aikaan vuodesta kaikki maastovarusteet täytyy huoltaa tulevaa kenttäkautta varten, veneet katsastaa, varmistaa maastokämppien vuokraustilanne, käyttää paineilmakompressori vuosihuollossa, kopioida kaikki kesän aikana käytettävät lomakkeet veden- ja sukeltajankestävälle paperille, käydä sukelluslääkärintarkastuksessa jne. Töitä siis kyllä riittää, tekisi vain jo mieli päästä tositoimiin. Koko talvi on istuttu ja analysoitu edellisenä vuonna kerättyä dataa, tehty teemakarttoja ja suunniteltu tulevaa kenttäkautta.

Uusi vedenalaiskamerakin piti käydä testaamassa ennen maastokauden alkua. Ouluntullista löytyi lähes jäätön hiekkakuoppa, jossa uutta kameraa ja sen vedenkestävää koteloa käytiin testaamassa. Hyvinhän tuo tuntui toimivan. Samalla tiimiä vahvistanut slovenialainen työharjoittelija Sasa pääsi näkemään hiukan elämää toimiston ulkopuolellakin.

Niin kuin luonto herää pitkän talven jälkeen eloon toukokuussa, meribiologit tomuttavat sukelluspukunsa ja pakkaavat painovyöt autoihin. Kun muu toimiston väki kahvitunnilla ryhtyy puhumaan kesälomista ja kokouksia suunnitellaan pidettäväksi ennen tai jälkeen kesälomien, meritiimi suunnittelee maastokautta ja kokouksia syksylle ”sitten kun ollaan pois maastosta”. Nyt aletaan siis heräillä talven data-analyysihorroksesta, verrytellä jäseniä ja valmistautua tulevan maastokauden koitoksiin.

Tervetuloa Metsähallitus merellä -blogin pariin!

Perämeren meribiologitiimi

Tässä blogissa on tarkoitus kurkistaa meribiologien elämään yhden maastokauden ajan. Suunnitelmat on tehty ja tavoitteet asetettu, mutta kukaan ei voi tietää, mitä kesä tuo tullessaan. Tuuleeko, sairastuuko kukaan, hajoaako veneen moottori…

Metsähallituksen Oulun toimistolla istuu aluemeribiologi Essi Keskinen, joka vastaa Perämeren vedenalaisista kartoituksista Kokkolasta aina Tornioon asti. Essin tiimiin kuuluu ympärivuotisesti suojelubiologi Pekka Lehtonen ja kesän ajaksi tiimiä täydennetään projektityöntekijällä, yliopistoharjoittelijoilla ja venekuskeilla. Perämeren meribiologitiimin työhön kuuluu vedenalaisen meriluonnon kartoitus valtion merialueilla rantaviivasta aina 25 m syvyyteen asti. Töitä tehdään tällä hetkellä etupäässä Perämeren kansallispuistossa ja Krunnien luonnonsuojelualueella.

Tule mukaan seuraamaan!