Punainen kirja

Nelilehtivesikuusi on edelleen uhanalaisten listalla, vaikka sen status putosikin erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi.

Kuuntelen parhaillaan Ympäristöministeriön livelähetystä Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnista 2019. Metsähallituksen erikoissuunnittelija Jari Ilmonen kysyi esityksensä aluksi, onko  yleisö pukeutunut punaiseen Punaisen listan julkistuksen kunniaksi, koska hän itse on pukeutunut mustaan. Moni muistaa, mitä Trio Niskalaukaus lauloi mustasta puvusta ja mitä se yleensä symboloi.

Monen lajin uhanalaisstatus on heikentynyt sitten vuoden 2010, jolloin arvio on tehty viimeksi. Mm. ankerias on kärsinyt kovasti - se putosi (tai nousi?) erittäin uhanalaisesta äärimmäisen uhanalaiseksi. "Sukupuutto, tuo hiljainen tappaja, on lähempänä kuin koskaan", on kuultu päivän aikana jo muutamaan kertaan.

Rakkohauru on silmälläpidettävä laji, vaikka rakkohauruniityt elinympäristönä ovatkin vaarantuneita.

Kaikista huonoista uutisista huolimatta päivästä on noussut myös toivoa. Professori Ilari Sääksjärvi Turun yliopistosta piti innostavan puheen siitä, mitä merkitystä lajeilla ja lajiston monimuotoisuudella on. Hän päätti puheensa tokaluokkalaisten koululaisten perusteluille lajien häviämistä vastaan. Jopa pienet lapset ymmärtävät monimuotoisuuden merkityksen. Lapset olivat luetelleet monimuotoisuuden tarpeen syiksi mm. sen, että jos jokin peto häviää, sen saaliseläimet saattavat lisääntyä liikaa, sen, että on hienoa kun maapallolla on värejä, muotoja, ääniä jne ja viimeisenä loppukaneettina sen, että "eläimistä voi saada ystäviä".

Tilaisuudessa puhuttiin myös siitä, että luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä ja lajien katoamisesta pitäisi puhua entistä enemmän. Ilmastonmuutos on jo oikealla tavalla "arkistunut" asia - uskoi siihen tai ei, oli siitä mitä mieltä tahansa, ihmiset tuntevat sen. Kun taas puhutaan "luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä", moni on jo eksyksissä. Siksi luonnon monimuotoisuudesta ja uhanalaisuuksista täytyy puhua yhä enemmän, nostaa asiaa esille ja opettaa sitä sekä lapsille että aikuisille, päättäjlle ja Pihtiputaan mummoille.

Vellamonsammal sai ilouutisia.

Muutamia toivonpilkahduksiakin löytyi Suomen punaiselta listalta. Oma voittoni oli vellamonsammalen putoaminen pois uhanalaisten listalta. Syynä oli tiedon lisääntyminen, ja tässä voin rehellisesti röyhistää rintaa ja sanoa, että Metsähallituksen Perämeren meritiimi, joka on tehnyt vuodesta 2006 töitä peruskartoitusten lisäksi mm. kansallisissa VELMU-kartoituksissa ja tällä hetkellä Saumaton Perämeri #SEAmBOTH -hankkeessa. Vellamonsammal on pieni ja huomaamaton, se kasvaa kivikossa metrin ja seitsemän metrin välillä ja se ei tartu haraan kauhean hanakasti. Lähes ainut tapa löytää se on sukeltaa. Aiemmassa arvioinnissa vellamonsammal oli valtakunnallisesti silmälläpidettävä ja alueellisesti uhanalainen, ja Perämeren meritiimi on täyttänyt uhanalaislapun toisensa jälkeen ja syöttänyt tiedot Hertan Eliölajit -tietokantaan. Nyt tuo urakka loppuu tähän! Ja siihen on syynä se, että nyt tiedetään, että vellamonsammalta on jokaisella kivikolla sopivalla syvyydellä sopivan avoimella paikalla ja aiemman uhanalaisstatuksen syynä oli tiedon puute, ei todellinen lajin ahdinko.

Karkkia silmille: punaiselta listalta poistettu pikkuruinen vellamonsammal, poistamisen syynä tiedon lisääntyminen.

Kun tietoa nyt on näin paljon, olisi jo aika ryhtyä tekoihin. Monen lajin kohdalla tiedetään myös keinot, joilla lajia voitaisiin suojella, mutta usein resurssit puuttuvat. Ja suojelu kyllä tehoaa kun sen päätetään tehoavan - tämänpäiväisistä esimerkeistä kirkkaiten loisti ehkä merikotka, joka on noussut vuosikymmenten takaisesta lähes sukupuuton partaalla ryömineestä tilastaan niin komeaan liitoon, että tänään merikotka pääsi kokonaan pois punaiselta listalta. Vielä vuonna 2015 merikotka on arvioitu vaarantuneeksi, ja tänään se on saanut statuksen "elinvoimainen". Kun merikotkalla meni huonosti, tutkittiin siihen syitä, aloitettiin talviruokinta, vähennettiin ympäristömyrkkyjen pääsyä Itämereen ja ryhdyttiin kiinnittämään huomiota salatappoihin ja tuulivoimaloihin. Tiedon ja päätöksen avulla laji saatiin pelastettua.

Tämänpäiväisen seminaarin ja Punaisen listan julkistuksen jälkeen ei pitäisi tuntea lannistumisen tai luovuttamisen tunnetta vaan entistä suurempaa tahtotilaa lajien ahdinkoon vaikuttamiseen. Meillä on tieto, nyt sitä pitäisi pystyä soveltamaan.

Essi Keskinen

Upossarpio voi tänään paremmin kuin kymmenen vuotta sitten - 2010 status oli erittäin uhanalainen, 2019 laji on enää vaarantunut. Upossarpionkin kohdalla statuksen löyhentyminen liittyy tiedon lisääntymiseen, ei siis välttämättä lajin tilan paranemiseen.

Paunikko on ja pysyy vaarantuneena.