Pallomeressä

Kirjoitanpas vielä vaikka lupasin että ehkä en! Toivottavasti joku vielä lukee. Asia on nimittäin niin että vihdoinkin meri tyyntyi kahdeksi päiväksi – sunnuntai-iltana lakkasi tuulemasta eikä tuuli alkanut uudelleen ennen kuin keskiviikkona iltapäivällä. Minä ja Pekka ehdittiin siis merelle ja tulosta tuli.

Lampurille on nyt tarkastettuna kaikki muut mahdolliset maihinnousupaikat paitsi Tiurasenkrunni, jonne olisi ollut niin pitkä venematka että valoisa aika tuskin olisi riittänyt. Vesi oli Busterin lämpömittarin mukaan mukavan kaksiasteista. Kasvillisuus vetelee viimeisiään, paitsi vesisammalet, jotka ovat monivuotisia ja elää purskuttavat iloisesti talvenkin läpi. Suurin osa muista kasveista kuolee ainakin niiden osiensa suhteen, jotka ulottuvat merenpohjan yläpuolelle – juurakoita saattaa toki jäädä. Osa kasveista lisääntyy ensi keväänä siemenistä.

Koko lokakuun on tuullut mutta sentään pariksi päiväksi helpotti.

Vedenalainen luontopolku on nyt myös korjattu talviteloille eli molemmat poijut on viety varastoon, laatat kerätty hyvään talteen syvempään veteen, köydet poistettu ja suurin osa laattojen poijuistakin – rosterisakkelit ruostuivat puhki muutamassa viikossa, kaikki täytyy ensi keväänä vaihtaa haponkestäväksi.

Pekka kelluu poijujen pallomeressä vedenalaisen luontopolun poisto-operaation loppumetreillä.

Ilma oli luontopolun poiskeräämiseen mitä parhain! Aurinko paistoi ja meri oli niin tyyni kuin se nyt yleensä voi olla. Vesikin tuntui jostain syystä hieman lämpimämmältä, ehkä melkein kolmeasteiselta. Kilkit ja halkoisjalkaiset eli massiaiset(mysikset, siis sellaiset pienet katkaravun näköiset äyriäiset) olivat löytäneet tiensä mataliin rantavesiin, yleensä näitä lajeja löytää vain kylmistä vesistä syviltä pohjilta.

Selkä-Sarvessa oli muitakin kävijöitä kuin me, vaikka luulimme kyllä olevamme ainoat. Kalastaja-Pekka oli majoittuneena Pirkkiön kalastusseuran mökkiin naapurisaarelle Maasarveen, ja lampuri itse kävi parin vieraan kanssa tekemässä jotain mittauksia. Muuten Sarvessa oli kyllä rauhallista.

Taivaan tulet

Keskiviikkoiltapäiväksi luvattiin kovaa tuulta niin että Sarvesta lähdettiin heti aamupäivällä kohti Tornion Röyttää. Tyyni pakkasyö oli tehnyt tepposensa ja satama-allas oli yllättävän paksussa jäässä. Buster toimi kuitenkin oivana jäänsärkijänä ja vene saatiin vielä maihin asti vaikka oli siinä ja siinä, suostuiko traileri menemään jään läpi ramppia alas. Hyvissä ajoin tultiin siis maihin.

Buster joutui jäänsärkijäksi kun Röyttän satama-allas olikin yllättäen jäätynyt.

Perämeren merityöt on siis tältä vuodelta tehty ja ensi vuonna merelle lähdetään taas uusin innoin! Hyvää talvikautta kaikille!

Tuulta ja sadetta

Tälläkin viikolla hiukan jännättiin, josko sittenkin päästäisiin merelle torstaiksi ja perjantaiksi. Viime hetkessä suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin kun keskiviikkona luvattiin 9-12 m/s tuulta. Ei siis merelle vieläkään.

Meneillään on harvinaisen pitkä tuulijakso - yleensä väliin kuitenkin mahtuu muutamia tuulettomiakin päiviä. Ensi viikko voidaan vielä kyttäillä mutta sitten pukkaavat lomat päälle ja merikin jo rupeaa jäätymään. Päivät siis kuluvat nykyään kesän videoita katsellessa ja merituulivoimapuistojen ja muiden ympäristövaikutusten arviointiselostusten lausuntoja antaessa. Myös ensi vuoden budjetointi ja suunnittelu pukkaa päälle mutta suunnittele nyt sitten tässä kun hallitus vielä miettii budjettia ja niskassa on sekä YT-neuvottelut että rekrytointikielto.

Ehkä on parasta lopetella tämän vuoden blogi tähän kun kerran merellekään ei enää päästä. Jos päästään niin siitä voin vielä kirjoittaa mutta muussa tapauksessa tähän jäädään. Hauskaa syksyä, talvea ja kevättä kaikille ja ensi kesänä nähdään taas!

Toimistoon lukitut

Koko viikko on pian mennyt eikä merelle ole päästy kun siellä vain tuulee ja tuulee. Muutenkin syksy tekee tuloaan – Jukka lopetti työt syyskuun lopussa ja Jusku viime viikolla. Ensilumi satoi edellispäivänä ja Kemi I majakalla kävi tuuli lähes 25 m/s pari yötä sitten. Hossasta tuodut tavarat on purettu ja huollettu, Buster viety talliin ja mapit tuotu takaisin toimistoon.


On ollut pakko käydä käsiksi olennaiseen eli videoiden katseluun. Kesän aikana kerätyt videot pitää katsoa läpi ja analysoida. Tänä aamuna suurten lumiräimäleiden iskeytyessä ikkunana katselin videoita Santapankilta, keskeltä Perämerta. Vedenalainen maailma siellä oli suorastaan lumoavan näköinen! Mahtavia kivenlohkareita, upeita aaltojen dyyneiksi muotoilemia hiekkapohjia, lähes pintaan asti ulottuvia ahvenvitoja, näkinpartaisniittyjä… Jukka ja Johanna kuvasivat nämä videot sillä aikaa kun minä, Pekka ja Jusku olimme sukeltamassa. Sukellus onnistuttiin sijoittamaan puhtaalle sorapohjalle, josta ei löytynyt yhtään mitään. En siis nähnyt videoita ennen kuin nyt, räntäsateisena pimeänä lokakuun aamuna. Vaikka videot hienoja ovatkin, ne ovat silti aika kehnoja korvikkeita sille että pääsisi sukeltamaan aitoon veteen.

Jos tuuli ensi viikolla tyyntyisi, lähdettäisiin Pekan kanssa parin-kolmen päivän reissulle Selkä-Sarveen. Muutamat kansallispuiston saarten rannoista pitäisi vielä tarkistaa ja vedenalainen luontopolku laittaa talviteloille. Viime vuonna polku kerättiin pois 18-19.11 eli vasta marraskuun puolivälissä. Oli pimeää ja kylmää ja rannat alkoivat jäätyä. Toivottavasti merelle päästään tänä syksynä hiukan aikaisemmin.

Peukut pystyyn siis että tuuli tyyntyy ja päästään merelle! Seinät alkavat jo ahdistaa vaikka täällä ei ole istuttu kuin viikko…

Hossan hautaus

Maanantaina saatiin monta asiaa päätökseen. Illalla pidettiin Hossan maastokauden lopettajaisia rantasaunalla, nostettiin Buster Iso-Valkeaisesta ja sukellettiin Pekalle viimeinen 30 m syväsukellus tutkimussukelluskurssia varten.

12 m syvyisellä lavalla Öllöri-järvessä on komeita ja uteliaita ahvenia.

Hossan maastokauden lopettajaisia varten Jusku teki pienestä männystä pikkujoulukuusen, joka oli koristeltu sukeltajalipulla, roudarinteipistä tehdyllä tähdellä ja Hossan järvistä löytyneillä ”koristeilla” kuten kaljatölkillä. ”Kuusi” ajoi hyvin virkansa takkahuoneen somistajana. Minulla oli ruuasta visio (loimulohi), jonka mission Pekka ja Jusku toteuttivat (pala pitkospuuta ja viisi ruuvia). Hyvää tuli. Kuohuviini oli eteläisestä Venäjästä tuotettua ja Tallinnasta haettua ja Eve ehti juuri väistää itsestäänlaukeavan muovikorkin tieltä. Sauna oli lämpimänä puoleenyöhön asti, 3/5 väestöstä kävi 9-asteisessa Öllörissä uimassa ja mökille könytessä oli TODELLA pimeää kun leirintäalueen muutamat katuvalot oli sammutettu.

Krouvin miehekkäästi valmistettu loimulohi.

Tiistaina pakattiin sitten kimpsut ja kampsut ja muutettiin taas, jo neljättä kertaa tälle kesää. Kesäkuun alussa muutettiin Krunneille, heinä-elokuun vaihteessa Selkä-Sarveen, syyskuun alussa Hossaan ja nyt takaisin Ouluun. Toimiston nurkassa seisoo lohduton pino laatikoita jotka pitäisi purkaa. Laatikoissa on kaikenlaista tärkeää ja asiat pitäisi järjestellä oikeille paikoilleen, mutta homma ei inspiroi. Pakkaaminen on kivaa, purkaminen ei.

Nyt pitäisi sitten pikkuhiljaa, pehmeän laskun kautta, opetella tulemaan taas toimeen neljän seinän sisällä. Videoita on vielä katsottavana ja arkiset asiat pukkaavat päälle – Tornion Röyttän merituulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta pitäisi antaa lausunto. Ja kuinka paljon aikaa byrokratia viekään! On täytettävä lippua ja lappua, matkalaskua ja ajankäytönseurantaa, luettava sähköposteja ja vaikka mitä. Tällaistako ihmiset tekevät vuodet pääksytysten? Itse saa olla maastossa kuin lintukodossa.

Vihoviimeinen poseeraus kala-aidan vierellä.

Pari viikkoa vielä yritetään pyristellä ja päästä edes hetkeksi ulos mutta sitten on varmaan luovutettava ja jäätävä odottamaan ensi vuoden maastokautta. Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä käymään Perämeren kansallispuistossa tutkimassa muutamat saarenrannat – voisiko niitä hiukan ruopata sitä varten että saataisiin perinnemaisemia hoitavat lampaat ensi vuonna laitumille? Nyt toivotaan vain tyyniä tuulia alkuviikolle.

Tiimipalaverista pelastautumispukuun

Tämä viikko on taas ollut yksi niitä, jolloin on saanut tehdä (tai joutunut tekemään, riippuen näkökulmasta) aivan kaikenlaista. Viikko aloitettiin kokopäiväisellä vesisammalkurssilla Oulun yliopistolla. Viisi vuotta sitten luulin tietäväni, että vesisammalia on noin kolme ja tunnistin niistä kaksi. Hyvin meni. Viime vuonna olin jo tajunnut, että vesisammalia on aika paljon enemmän ja että en tunnista niitä kaikkia. Alkoi ahdistaa. Kurssilla selvisi, että sellaisia vesisammalia, joita mahdollisuuksien rajoissa voisi löytyä Perämerestä, on itse asiassa jopa parikymmentä. Tieto siis lisää tuskaa, koska en edelleenkään tunnista vesisammalista kuin ne muutamat harvat. Mutta jospa se siitä, harjoittelemalla. Uusi mikroskooppi kyllä tarvitaan, koska vanhalla pystyy juuri ja juuri kuvittelemaan näkevänsä hampaistukset ahdinsammalen lehdenreunoissa, mutta mistään solurakenteiden näkemisestä on täysin turha puhua. Kiitokset Risto Virtaselle ja FINMARINET-hankkeelle, joka kustansi kurssin!
Muu tiimi lähti ajamaan Hossaan jo maanantai-iltapäivällä, minä jäin Ouluun odottelemaan ratkiriemukasta tiistain tiimipalaveria. 9.00-16.00, minä sihteerinä, juhuu… Voi kai sanoa että en ole mikään varsinainen palaveri-ihminen, vaikka kieltämättä kokoukset ovat joskus ihan tarpeellisiakin. Mieheni istuu kokouksissa päivät pääksytysten, lähes työkseen. En voi ymmärtää! Tiistai siis meni rattoisasti ilmastoidussa neuvotteluhuoneessa kun muu tiimi sukelsi upeassa auringonpaisteessa Hossassa. Äänensävystäni voi kuulla pienen kateudenpoikasen olemassaolon.

Tällä hetkellä ¾ tiimistä on flunssassa, yksi toipumistilassa, yksi vakaassa antibioottikuurissa ja yksi sairastumisen alkumetreillä. Kaksi sukeltajaa ollaan kuitenkin saatu päivittäin veteen ja kierretty tällä viikolla Iso ja Pieni Hossalaislampi. Kummastakaan ei löytynyt mitään muuta kuin tosi paljon vieheitä ja kirkasta vettä. Kauniita maisemia kuitenkin.

Viistokaikuluotauksen kanssa meni ihan hyvin. Eilen käytiin viistokaiuttamassa Iso-Valkeaisella ja yksi anomalia eli ”röhelmä” tulkittiin kalaparveksi. Tänään käytiin GPS:n kanssa etsimässä viistokaiusta löytyneitä jälkiä, laskettiin videokamera ja yritettiin katsoa, mitä pohjassa makaa. Kalaparven kohdalta löydettiin kalaparvi! Sadoittain ahvenia! Se meni siis oikein. Muuten löydettiin lähinnä kaatuneita puita ja muita tukkeja.

Juuri äsken tultiin metsästä autolla. Käytiin hakemassa rannasta pois Rajavartiolaitoksen jättämät eristysnauhat kun Puolustusvoimat kertoi että viimeviikkoinen ”pommi” ”ei todennäköisesti muistuta mitään tällä hetkellä tunnettua räjähdetyyppiä”. Käytiin siis ottamassa mötikästä kuvat ja piirtämässä ja mittaamassa se.

Rajavartiolaitos rajasi viimeviikkoisen löydön kunnes Puolustuslaitos varmisti, että kyseessä ei ole ”ainakaan luultavasti mikään tunnettu räjähde”.

Aamupäivällä käytiin myös ottamassa ns. ”promokuvia”. Aurinko paistoi aamulla upeasti ja ajateltiin että nytpä käydään ottamassa kuvia sukeltajasta ja muutamasta padosta – tällaisia kuvia tarvitaan aina, eikä niitä taas töiden lomassa ole aikaa ottaa. Lisäksi pohja pöllyää niin pahasti että jos patoa on alettu mitata, ei kuvien ottamisesta enää tule mitään. Kuvia piti siis varta vasten lähteä ottamaan. Kauniissa auringonpaisteessa lähdettiin, pientä pilveä alkoi kerääntyä taivaalle kun päästiin rantaan, ja kun päästiin kohteelle ja minä ja Pekka hyppäsimme veteen, aurinko meni paksuakin paksumpaan pilveen ja valo katosi. Otettiin siis kuvat hämärässä. Ihan hyviä niistä kuitenkin tuli. Heti kun päästiin takaisin veneeseen ja maihin, aurinko lähti purkamaan tietään pilviverhon takaa ja pian se jo paistoi upeasti. Tätä tuuria…

Pekan ottama Pato & Essi

Huomenna on perjantai ja lähdetään kotiin heti sen jälkeen kun perinteisten kalastusasioiden asiantuntija Ari Lappalainen Kalastusmuseosta on käynyt katsomassa patoja. Hienoa saada tänne alan asiantuntija, jos hän pystyisi vaikka hiukan valaisemaan patojen käyttöä.

Muuten on ollut ihan perusviikko. Oltiin yhdessä sanomalehdessä, Pekka pyysi mateen pelkillä käsillä ja Jusku teki meille pikkujoulukuusen männystä, sukelluslipusta ja roudarinteipistä.

Pekka pyysi mateen käsillään.

Pomminvarmaa jälkiviisautta

Niin kuin kissa kantaa ylpeänä emännälleen kuolleen myyrän, minä tuon Evelle rantaan epämääräisen rautaesineen järvenpohjasta. Kun näytän sitä Evelle, hänen silmänsä laajenevat kauhusta ja seuraavaksi metsä raikaa: ”Se on pommi! Laita se alas! Älä tee mitään! Se on kranaatti!” Tässä tilanteessa kai pitäisi elämän juosta filminauhana silmien editse mutta minä mietin vain tyhmänä ”Kuinka voi yhtä aikaa laittaa sen alas ja olla tekemättä mitään?” Adrenaliinia ja pako paikalta. Hetken kuluttua esinettä ihmettelevät Rajavartiolaitoksen pojat, jotka sanovat, että tuskin se kuitenkaan on pommi mutta hekään eivät ole varmoja, joten metsään ilmestyy eristysnauhaa ja Puolustusvoimat. Nähtäväksi jää, pitelinkö sodanaikaista laukeamatonta kranaattia kädessäni vai en, mutta oli lopputulos mikä tahansa, minulle tuo Pirun esine jää aina kummittelemaan mieleen sydämenpysäyttävänä laitteena.

Sukelluspoiju kertoo siitä, missä sukeltaja huristaa vedenalaisella skootterillaan.

Eihän tunnistamattomiin metalliesineisiin Suomen vesistöissä ikinä pitäisi mennä koskemaan, tänäkin vuonna on ainakin pari miinaa räjäytetty pois päiväjärjestyksestä, ja joku saanut epävakaan sodanaikaisen pommin silmilleen, mutta minä luulin esinettä ensin omituisennäköiseksi puunkappaleeksi! Kun siihen sitten koski, kävi ilmi, että ainakin osa kyynärvarren mittaisesta mötikästä oli rautaa koska ruostekerros oli komea, mutta osa näytti minusta edelleen puulta. Joten toin laitteen pinnalle arkeologin ihmeteltäväksi. Niinhän ei pitäisi tehdä mutta hyvähän se on näin jälkeenpäin todeta. Aina on helppo olla jälkiviisas.

Miksi tahansa esine sitten loppujen lopuksi paljastuukin, aika jännähän se on näin päivän jälkeen ajateltuna. Jos se ON pommi, hyvä että se tuli löydetyksi ja pois tuulastavien miesten atrainten ulottuvilta, jos se taas EI ole pommi, se on jokin muu rautaesine, joka on maannut järvenpohjassa hyvin pitkän aikaa ja saattaa siten olla jotakin muuta merkittävää. Pomminvarma ei kuitenkaan vielä voi olla, annetaan nyt Puolustusvoimien ensin ihmetellä esinettä.

Monet muutkaan asiat eivät ole ollenkaan niin pomminvarmoja kuin mitä sitä itse kuvittelee. Viime viikon torstaina viikonloppuvapaalle lähtiessä Eve antoi autossa haastattelua eräälle kainuulaiselle sanomalehdelle. Maanantaina oli mennyt lehdistötiedote, edellisellä viikolla oli haastateltu erikoissuunnittelija Päivi Tervosta ja nyt oli siis Even vuoro. Koko autollinen ouluunmenijöitä voi todistaa, mitä Eve puhelimeen oikein sanoi. Kun juttu perjantaina kuitenkin ilmestyi, oli otsikko aivan toinen, faktalaatikosta löytyi karkeita virheitä, etusivullakin oli virheellinen otsikko ja itse jutusta löytyi niin paljon kuuhaa että voi vain kummastella, kuinka kahden haastattelun ja yhden kirjallisen lehdistötiedotteen päätteeksi voi kirjoittaa niin virheellistä tekstiä. Karkein virhe, joka lähti jo lehden etusivulta, oli tietysti se että ”Hossan tutkimukset jäissä!” –otsikko ei pitänyt millään tasolla paikkaansa. Ilmeisesti samanaikainen uutishössötys Metsähallituksen jämeristä leikkauksista ja YT-neuvotteluista oli inspiroinut, mutta kun se vain ei sattunut pitämään paikkaansa Hossan hankkeen kanssa. Jutut pitäisi aina pyytää tarkistettavaksi ennen painoon menoa, vaikka kuinka tuntuisi että itsellä olisi kiire, mutta helppohan tämäkin on jälkeenpäin sanoa.

On tällä viikolla jotain hyvääkin tapahtunut ja töitä saatu tehtyä. Yhtenä päivänä saatiin kartoitettua kaksi kokonaista järveä vaikka päivä vähän venähtikin ja illalla oli väsy. Löytyi lisää kalapatoja, ohjuriaitoja ja paljon puisia järviveneitä sekä pohjasta että rantavedestä. Eve on par’aikaa haastattelemassa Eetua, jolla on yli 80 vuoden kokemus Hossan alueelta, hän kun asuu tuossa naapurissa. Tarkoitus olisi mm. kysyä, milloin puisia tietyntyyppisiä järviveneitä on lakattu käyttämästä täällä aktiivisesti, eli miltä vuosikymmeneltä hylyt mahtavat olla peräisin. Pomminvarmaa ei tämäkään tietenkään ole koska ihmisen muisti on valikoiva ja subjektiivinen ja jos yksi asia on totta täällä niin se voi olla tarua toisaalla.

Mitä viikolta sitten jäi käteen, paitsi epävarmuutta? No ainakin se että Jusku haluaa itselleen mönkijän kun se on niin kätevä kulkuväline hankalassa maastossa ja että Virkavalta saapuu paikalle kun sitä kutsuu. Ja että vaikka sataa 12 tuntia putkeen niin myös seuraavana päivänä voi sataa.

Pekan löytämä komea kalapato.

Aidalle ikää

Tämän viikon agendana oli nostaa neljästä kalapadosta tai ohjuriaidasta puunäytteitä ja lähettää ne Joensuun yliopiston tutkija Pentti Zetterbergin matkaan ajoitettavaksi. Hommaan oli varattu hätätilanteita varten kolme päivää mutta asia hoitui vajaassa kahdessa.

Leikitkö sinä lapsena ”Laiva on lastattu” –leikkiä? Tämä laiva on lastattu oransseihin teletappipukuihin sonnustautuneilla tutkijoilla.

Asiaan vihkiytymätön saattaisi helposti luulla, että muutaman laudankappaleen nosto pohjamudasta ja kuljetus Joensuuhun hoituu noin vain vasemmalla kädellä. Totuus oli kuitenkin se, että kahdella eri veneellä pörrättiin kolmella eri järvellä, kannettiin sukellusvarusteita pitkin metsiä, vedettiin soutuvene kahteen otteeseen Muikkupurosta läpi Iso-Valkeisesta Keski-Valkeiseen, kahlattiin, riuhdottiin, sukellettiin, snorklattiin, kurkittiin vesikiikarilla, soudettiin, sahattiin jne. Zetterberg saapui paikalle moottorisahalla varustautuneena. Ei mikään maailman hienovaraisin näytteenottoväline, sinä saatat ajatella. Niin minäkin kyllä ajattelin. Iänmääritystä ei kuitenkaan pysty tekemään ei-kajoavasti vaan pala puuta on saatava. Puukiekot makoilevat sitten jopa kuukausitolkulla PET-liuoksessa tai muussa vastaavassa, mikä saa vuosirenkaat erottumaan paremmin. Vuosilustot erotellaan ja niitä verrataan sitten Suomen puista luotuun rekisteriin kuin sormenjälkitutkimuksessa. Tällä dendrokronologisella menetelmällä saadaan siis toivottavasti selville, millä vuosikymmenellä rakennelmien puut ovat kasvaneet ja iänmääritys voidaan tehdä sitä kautta.

Sukellus on aina ollut varusteurheilua, mutta teknologia menee menojaan ja meidän moninaiset varusteemme lisääntyneet vielä peräkärryllä varustetulla mönkijällä ja vedenalaisilla skoottereilla.

Jokaisesta neljästä kohteena olevasta padosta tai aidasta piti ottaa neljä näytettä. Jotkut rakennelmat eivät kelvanneet, koska puut näyttivät liian ohuilta – jos lauta ei ulotu ytimestä kuoreen saakka, ajoitus on vaikeaa jollei suorastaan mahdotonta. Penttiä siis soudettiin ympäri rantoja ja hän kurkisteli patorakennelmia vesikiikarilla ja osoitteli sukeltajille iänmääritykseen sopivia puita.

Eve soutaa, Pentti kurkkii vesikiikarilla ja Pekka odottaa ohjeita.

Minä ja Pekka sukelsimme. Jusku on jäähyllä rannalla rikottuaan kaulamansettinsa ja Evellä on ilmeisesti jännetuppitulehdus oikeassa ranteessa. Lisäksi Eveä tarvittiin pinnalla, hän kun on tiimin ainoa arkeologi ja vastuussa projektista. Minä ja Pekka siis likosimme kaksi päivää erilaisissa järvissä odottamassa ohjeita puiden nostosta.

Osa ohjuriaitojen liisteistä näkyi mudan päälle vain parinkymmenen sentin verran, mutta kun lopun laudan sai kiskottua mudasta, sieltä saattoi paljastua metri tai joskus jopa puolitoista vaaleaa hyvin tuoreen näköistä puuta. Veden ja hapen kanssa tekemisissä olleet mudan yläpuoliset osat olivat kuluneet ohuiksi tikuiksi, ne olivat tummuneet ja niissä kasvoi levää. Heti mudan pinnan alta alkoi kaunis lähes koskemattoman näköinen puu. Hapettomissa oloissa puu säilyy jopa tuhansia vuosia.

Montako tutkijaa tarvitaan mittaamaan lankku? Neljä.

Jotkut liisteistä lähtivät irti helposti, joidenkin kanssa jouduttiin kunnon kamppailuun. Hommassa käytettiin apuna 100 kg nostosäkkiä, joka sidottiin mahdollisimman syvälle mudan sisälle puun ympärille, säkki täytettiin vara-annostimesta ja toivottiin että noste nostaa liisteen ylös. Eihän se koskaan nostanut, vaan liisteitä jouduttiin kaivamaan, heiluttamaan, vetämään, huojuttamaan ja riuhtomaan. Lopulta jokainen näytepuu kuitenkin antoi periksi ja ne saatiin kiikutettua rantaan Zetterbergin nähtäväksi. Mittauksen, dokumentoinnin ja näytteenoton jälkeen liisteet vietiin takaisin sinne mistä ne otettiin ja padot jäivät lähes koskemattoman näköisiksi, mitä nyt mutapohja rakennelman ympärillä näyttää siltä kuin siellä olisi käyty ankara kamppailu.

Juuri muuta ei tällä viikolla ehdittykään tehdä. Vaasalaiset kollegat lainasivat meille ystävällisesti vedenalaisia skoottereitaan ja ne haettiin Juntusrannan Matkahuollosta maanantaina. Skootterit toimivat loistavasti kirkkaassa vedessä ja Öllörin pohjoispääty tuli kierrettyä ympäri tiistaina.

Tänään on torstai ja ollaan tekemässä kotiinlähtöä kahden viikon työputkelta. Sunnuntaina pidettiin sentään virkistäytymispäivä ja käytiin melomassa vuokrakanootilla Julma-Ölkyllä. Kyllä oli mahtava kanjoni! Pekan virvelöimä kirjolohi maistui nuotiolla paistettuna erityisen hyvältä ja ainakin koivujen ruska alkaa olla kauneimmillaan.

Julma-Ölkyn ruskamaisemat ovat kanjonista katsottuna mahtavat! Vielä tekisi mieli kiertää kallioiden yläreunaa kiertävä polku jalan ja saada erilainen perspektiivi asiaan.

Ensi viikolla päästään takaisin tiistai-iltana, kun maanantai menee Pohjanmaan meriluontotiimien (Vaasa ja Oulu) strategiapäivillä Raippaluodossa. Keskiviikkona kuskataan varmasti mönkijä Keski-Valkeiselle ja lähdetään kartoittamaan sitä, se kun meni viime syksynä jäähän ennen kuin ehdittiin löytää muuta kuin yksi kalapato.

Ja ne ketkä jäivät miettimään, milloin aidoille saadaan ikää, tässä tulee vastaus: helmikuun lopussa 2011. Tutkijamaailmassa ei hötkyillä.

Minä skootterin kanssa pinnan alla. Turvallista on, kun Evekin näkyy rannalla.

Suppajärven pohjasta

Terveisiä Hossasta itärajalta! Meribiologi taipuu kyllä kartoittamaan vedenalaista kulttuuriperintöä kun saa projektinvetäjäksi meriarkeologin. Tultiin tänne viideksi viikoksi jatkamaan viime vuonna keskenjääneitä inventointeja.

Metsähallituksen Hilux on ihmeauto, sillä saa Busterin vesistöön kuin vesistöön! Nyt jännätään vain sitä, miten se saadaan tästä kyseisestä vesistöstä ylös…

Kolmen ensimmäisen työpäivän aikana löytyi kaksikymmentäkaksi uutta kohdetta, kalapatoja, ohjuriaitoja, yksittäisiä liisteitä eli työstettyjä puita ja yksi lähes hajonnut soutuvene. Vaikka maastossa yritettiin tehdä mahdollisimman tarkat ja hyvät muistiinpanot löydöksistä, arkeologi-Evellä oli kova salapoliisintyö edessään kun hän kolmannen päivän iltana istui alas ja alkoi setviä päivien tuloksia. Jollakin kertaa ei mukana ollut kameraa ja kohteilla käytiin myöhemmin uudelleen, jollakin kertaa ei saatu tarpeeksi tarkkoja koordinaatteja koska käsi-GPS jäi mökille tai kohteille ei päästy syystä taikka toisesta, ja mittoja käytiin ottamassa kerta jos toinenkin. Kolmen päivän aikana joillakin kohteilla käytiin siis kerran, joillakin kolme kertaa, eri ihmisten toimesta, eri koordinaattijärjestelmillä mitattuna, kolmella eri kameralla tallennettuna. Yksi pato saattoi ensimmäisen päivän muistiinpanoissa olla ”pato 1”, toisen päivän muistiinpanoissa ”kaksi lautaa” ja kolmantena päivänä jotain muuta. Parin tunnin pähkäilyn ja tukanrepimisen jälkeen Eve ilmeisesti onnistui jäljitystyössä. Otamme opiksi ja yritämme tehdä paremmat muistiinpanot ensi kerralla.

Juskun ottama hieno kuva vanhanoloisesta ohjuriaidasta Iso-Valkeisen pohjassa.

Viime vuonna Hossaan tullessa satoi ensimmäisenä päivänä ensilumi, eikä sitten enää lähtenytkään pois. Järvetkin jäätyivät alta niin ettei meinattu työpaikalle päästä ja tänä vuonna päätettiin siis tulla kuukautta aikaisemmin. Tällä kertaa säät ovatkin suosineet, aurinko on paistanut ja lämpöä on ollut parhaimmillaan T-paitakelin verran. Vesikin on vielä 12-asteista, varsin mukavaa linnunmaitoa. Sukeltajiakin piisasi kun viikonlopuksi saapui parikymmentä henkeä Kainuun urheilusukeltajista pitämään vuotuista Hossan syysleiriään.

Tässä Eve mittailee juuri löydettyä hienoa kalapatoa.

Tänään oli yleiseurooppalainen rakennusperintöpäivä (ja kuulemma myös Euroopan Autoliiton autopäivä, kertoi isäni). Tämänvuotinen rakennusperintöpäivän teema oli rakennettu maisema, joka sopi Hossaan kuin nenä naamaan. Metsähallituksen Luontopalvelut järjesti koko päivän kestävän ”Ovet ja vedet auki” –tapahtuman, jossa kahvittelun jälkeen kuultiin muutama pieni alustus Hossan alueen muinaisperintöön eli kivikautisiin löytöihin, rakennusperintöön ja vedenalaiseen kulttuuriperintöön. Puheosuuden jälkeen jalkauduttiin maastoon, jossa arkeologeja (ja muutama biologi) päivysti kolmella eri rastilla. Yhdellä esiteltiin Lounatkosken myllyä, toisella Mykräniemen arkeologisia kaivauksia kivikautisella asuinpaikalla ja kolmannella Keihäslampeen uponnutta rekeä. Me esittelimme tietysti rekeä.

Tässä Pekka ja Eve pöllyttävät pohjaa samalla kun testaavat, kuinka nostosäkin avulla saadaan kalapadon yksi liisteistä ylös pohjamudasta iänmääritystä varten. Vaati paljon työtä, pöllynnyttä pohjamutaa ja puuskutusta.

Keihäslammen rannalle jyrkkään mäntyrinteeseen oli viritelty erinomainen pressulaavu sateen- ja auringonsuojaksi, sinne jykevä pöytä suurelle televisioruudulle ja niiden eteen kelosta mukava penkki yleisölle. (Käytin ensin sanaa katsomo mutta se tuntui ehkä hiukan suureelliselta.) Näyttöön oli kytketty vedenalainen videokamera, jota operoi sukeltaja eli minä, Pekan toimiessa sekä avustajana että stuntmiehenä, kun kuvaan kaivattiin muutakin kuin vain vanha reki. Ihmisiä ripotteli paikalle aivan mukavasti pitkin päivää ja ihmetteli kovasti vedenalaisia maisemia. Keihäslampi on yksi näitä Hossan alueen upeita pohjavesijärviä eli suppajärviä, joissa on lähes kristallinkirkas vesi. Mukavaa vaihtelua Perämeren humuspitoisen ruskean veden jälkeen.

Pekan hieno kuva siitä kun hauet tuijottavat toisiaan reviirikamppailussa kuin Villissä Lännessä kaksintaistelussa – kumpi vetää ensin?

Viimeinen puolituntinen viimeisen asiakkaan jälkeen istuttiin takki tyhjänä penkillä ja tuijotettiin näyttöruutua, jossa oli nätti kuva rantavedestä jossa kamera makasi. Paikoilleen jähmettynyt kuva jossa muutamat vesikirput välillä sätkivät ruudun ylitse toimi vallan hypnoottisena ja meditoivana näytönsäästäjänä. Sitten saatiin ruudulle äksöniä kun pojat keksivät heitellä veteen kameran eteen muutamia käpyjä. Melko iso siika innostui luulemaan käpyjä ilmeisesti hyönteisiksi ja pyörähti muutamaankin otteeseen kameran editse.

Keihäslammen viereen rinteeseen viriteltiin laavun alle näyttö, jolta paikalle osuneet ihmiset pystyivät kurkistamaan livenä pinnan alle. Esittelyn kohteena oli uponnut reki.

Töitä on nyt tehty kuusi hyvin pitkää päivää putkeen ja huomenna eli sunnuntaina ajateltiin pitää tiiminsisäinen virkistäytymispäivä, vuokrata kanootti ja suunnata kohti Julma-Ölkkyä, josta löytyvät yhdet Suomen vanhimmista kalliomaalauksista. Voisi paistella lounaaksi vähän makkaraa ja tulla sitten virkistyneenä takaisin mökille ja aloittaa maanantain työt puhtaalta pöydältä.

Pekka snorklasi, mittasi ja valokuvasi jo löydettyjä kalapatoja ja ohjuriaitoja ja minun roolikseni jäi raahata mittaa, kirjoituslevyjä, käsi-GPS-laitetta, räpylöitä, maskia, snorkkelia ja kameraa pitkin upottavia rantoja. Ei ollut häävi kassialman osa.

Tiedonkeruuta seuraa käsittely

Neljä päivää toimistolla ja yksi lähes metsässä, Iin varastolla. Siinä Jukan viikko. Muullakaan tiimillä ei sen suurempia seikkailuja, paitsi keskiviikkona Jusku ja Pekka kuuleman mukaan näkivät meren testatessaan jälleen korjatun Busterin käyntiä. Tarkoitus oli karata vielä lähivesille pisteenhakuun, mutta syystuulet sulkivat ovet siltä osin.

Oulun yliopiston ja Metsähallituksen veneennosto ja koeajo-operaatio keskiviikkona Iissä.

Tiedonkeruustahan ei ole mitään hyötyä, eikä tule numeroista karttaa, ilman käsittelyä. Tämän kesän tulossaldo oli tuhannen kuvattua pistettä, joiden jatkojalostus sovellettavaksi tiedoksi tietää joka ikisen videon analysointia ja muuttujien taulukointia. Eli kun kaikki videot on katsottu läpi, jäljellä on vielä musertava määrä Excelin hakkaamista ja neliökilometrin kokoisen taulukon edestakaisin rullaamista. Jos maastotyö on ekologin ammatin voitto- niin taulukointi on sen varjopuoli. Näiden kahden suhde kuvaa työn luonnetta akselilla vapaus-virkamies. Pikaisella laskukaavalla saan kesälleni meribiologina vapausarvoksi huimaavan 6,16, mikä tarkoittaa yli kuusinkertaista määrää maastopäiviä suhteessa toimistoon.

Videon analysointia toimiston hämärässä.

Tänään Essi on juuttunut päättymättömään kokoukseen Kemiin ja muut pitävät lomaa. Koko kesän Johannan vastuulla ollut maastopäiväkirja on pysähtynyt keskiviikkoon, sillä silloin hän jo jatkoi omille teilleen kuin nuuskamuikkunen syksyllä konsanaan, eikä enää liity tiimin miesvahvuuteen työn merkeissä. Kiitän Johannaa kaikkien puolesta hyvästä kesästä. Ei olisi ollut sama ilman.

Haikeista tunnelmista huolimatta meritiimin maastokausi ei tyssää vielä syyskuuhun, ei niin kauan kun järvet pysyvät sulana. Ensiviikolla työn toimenkuva nimittäin muuttuu antropologisemmaksi, kun tiimi lähtee Suomussalmen Hossaan kartoittamaan vedenalaista kulttuuriperintöä yhteistyössä Oulun yliopiston arkeologian laitoksen kanssa. Viikon päästä siis uusi tehtävä ja uudet maisemat. Pysykää kanavalla.

Vielä on kesää jäljellä?

Näin kesäisen kaunista oli tiistaina!

Vaikka muuten en Mamban musiikista välitäkään, tällä viikolla on pakko laittaa kysymysmerkki Mamban kappaleen ”Vielä on kesää jäljellä” perään. Maanantaina tuuli ja oli hillittömän kylmää, keskiviikkona ja torstaina tuuli ja oli hillittömän kylmää ja syksyistä, ja tänään, perjantaina, on vain hillittömän kylmää. Aamulla mittari sanoi +5 C-astetta. Mutta tiistai sitten! Sääennusteen mukaan piti tuulla 6-8 m/s (max 11) ja sataa vettä. Sen sijaan koko päivä iltakuuteen asti oli tyyntä kuin peili, aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta ja lämpö nousi kahdenkymmenen hujakoille. Hyvä että löytyi tuo yksi tyynikin päivä tälle viikolle, loput menikin sitten sisähommissa. Eilen muutettiin tältä vuodelta pois Sarvesta 10 m/s koillistuulessa.

Pauha kyntää merta reippaassa 13 m/s koillistuulessa.

Maanantaina Johanna toi tuliaisiksi äitinsä leipoman tyrnihyydykekakun. Äitinsä leipoman, koska oli itse flunssassa, ja sen kunniaksi, että ollaan viimeistä viikkoa Sarvessa. Kakku oli tosi hyvää, kiitos Johannan äidille! Ja oli pohjakin oikein hyvä, sen oli kuulemma Johanna tehnyt. Kakku on aina ylellisyyttä saaressa jossa ei ole uunia tai hyytymiseen vaadittavia jääkaappitiloja. Ja juhlittiin me maanantai-iltana myös sitä että kaikki tämän vuoden videointipisteet on nyt tehty, korkattiin Alkon halvin shampanja (Pekan sanoin ”kyllä tätä nyt ennemmin juo kuin selkäänsä saa”…) ja syötiin sushia. Kenttäkauden päätöstä pitää aina juhlia! Ylipäätäänkin elämässä pitäisi juhlia enemmän.

Johannan äidin leipoma erinomainen tyrnihyytelökakku Selkä-Sarven viimeistä viikkoa juhlistamassa.

Tiistaina oli tosiaan upea ilma. Jakauduttiin perinteisiin tyttö-poika –tiimeihin ja lähdettiin töihin. Minä ja Johanna lähdimme tekemään ”varmennussukelluksia” eli pistemäisiä sukelluksia sellaisille alueille, jotka on jo videokuvattu. Videosta kun ei näe kaikkia lajeja. Näitä saatiin päivän mittaan tehtyä yhteensä 14 kpl. Pintauintia sukellusvarusteet päällä tuli reilun kilometrin verran. Yksi piste osui vain puolitoista metriä syvälle kohdalle jossa kasvoi kolmimetristä ahvenvitaa hyvin tiuhassa. Johanna joutui riipimään vitoja potkurista ja minä raavin niitä naamalta, regulaattorista, maskista, jalkojen ympäriltä, varusteiden ympäriltä… Jossakin vaiheessa tuli lähes klaustrofobinen olo kun kasvit tarrautuivat jalkoihin kiinni niin ettei meinannut irti päästä.

Tässä pitkään kerrastoon pukeutunut Essi mikroskopoi neuvostoliittolaisella ilmaiseksi saadulla mikroskoopilla sulassa sovussa kahden päivän tiskien ja kuivuvien sukellus- ja pelastautumispukujen kanssa… Pitkät kalsarit sen takia, että olen juuri tullut sukellukselta enkä vielä ehtinyt vaihtaa.

llä aikaa poikien tiimi viritteli viistokaikuluotainta eli ”kalaa” toimintakuntoon. Tarkoitus oli käydä viistokaikuluotaamassa yksi neliökilometrin ruutu, mutta laitehankaluudet estivät tämän lopulta. Tällä kertaa petti kuitenkin yliopiston laite - meritiimin ja yliopiston yhteinen viistokaikuluotain toimii erään tietyn kannettavan tietokoneen kanssa, ja nyt kone oli keksinyt vaatia käyttäjältä administraattorin oikeuksia. Eihän niitä tietenkään löytynyt, joten kala jäi uittamatta. Onnistuivat pojat sitten tekemään yhden hyvän kasvilinjan Pohjois-Kraaselin länsipuolelle. Ja kaikuluotausepisodista huolimatta on muistutettava, että tämäkin viikko oltiin yliopiston veneiden, Busterin ja Mårdin, varassa, oma Buster kun on saanut hoitoa Kemin Prima-raudassa jo viime viikosta lähtien. Olisihan se tietysti ihan leuhkaa joskus Metsähallituksen omillakin vehkeillä päästä töihin mutta kun ei niin ei… Onneksi yhteistyö sujuu yli yhtiörajojen.

Torstaina sitten pakattiin kimpsut ja kampsut ja muutettiin kaikki tavarat pois Selkä-Sarvesta hurjassa syystuulessa. Tänä vuonna Sarvessa on tarkoitus käydä enää syksyllä korjaamassa vedenalainen luontopolku pois, mutta muuten maastotyöt merellä on nyt suoritettu. Ensi viikko menee henkisessä siirtymässä mereltä sisämaahan, koska syyskuun alusta lähdetään Hossaan tekemään vedenalaisia kulttuuriperinnön kartoituksia.

Niin se kesä taas meni että hujahti, mutta 6-7 viikkoa tehdään vielä maastotöitä. Nyt perjantaiaamuna näyttää ainakin täällä Oulussa olevan aivan tyyntä – mistä vetoa, että tyyntä riittää sunnuntaille asti ja sitten alkaa taas kauhea myräkkä?

Syksyn tulo ulkosaaristossa on aina jotenkin lohdutonta, vaikka punaiset pihlajanmarjat ovat kyllä tosi kauniita.

Nautintoa Ruotsista

Ollaan tässä lopettelemassa viikkoa, syömässä lounasta torstaina Selkä-Sarvessa. Iltapäivästä ajellaan aika navakkaa koillistuulta vasten takaisin Tornion Röyttään ja sitten Ouluun. Perjantaiaamuna on vielä yksi kokous toimistolla ja sitten on viikko paketissa.


Ja hyvä viikko olikin! Vaikka Metsähallituksen Buster, joka maanantaina haettiin huollosta, oli kyllä entistä pahempi. Oltiin siis täysin Yliopiston kaluston varassa, Buster ja Mård olivat kovassa käytössä koko viikon. Hiukan noloahan se on ettei Metsähallituksella ollut tarjota omaa toimivaa venettä meriluontotiimille mutta niin se nyt vain meni.

Jukka nauttii työstään!

Koko maanantai ja tiistai meni siinä että juostiin Suomen Ympäristökeskuksen SYKEn pohjoiseen satunnaistamia pisteitä Tornio- ja Kemijokisuistoista. SYKElle tiedoksi: älkää sijoittako pisteitä maankohoamisrannikolle jokisuistoon! Saatettiin juuttua 10 cm syvyiseen pehmeään pohjaan lahden suulla ja katsella kaukaisuudessa siintävää kuvauspistettä, jonne olisi ollut matkaa monta sataa metriä järvikaislikossa kahlausta. Kyllä oli työlästä muutaman harvan videointipisteen metsästäminen! Vuoroin vedettiin Busteria tai Mårdia kymmensenttisessä vedessä, vuoroin irrotettiin kaksimetrisiä ahvenvitoja potkurista. Pisteet oli sijoitettu kemiläisten kesämökkien edustoille ja eräskin punakka mies spiidoissa kävi ihmettelemässä, mitä me teemme hänen mökkilaiturinsa päädyssä videokameran kanssa. Kaksi täyttä työpäivää, kaksi venettä ja kuusi henkeä ja tulos 72 pistettä! Ei mitään kustannustehokasta hommaa.

Tiheässä kasvillisuudessa on hankala ajaa perämoottoriveneellä.

Pohjoisimmat pisteistä oli sijoitettu lähes Haaparantaan niin että siellä piti sitten poiketa turistireissulla. Minä jäin venevahdiksi kun Pekka ja Jukka kävivät pelastautumispuvut päällä ostamassa jäätelöä paikalliselta huoltoasemalta. Minä tilasin ”jotakin jossa on paljon kaikkea” ja Pekka toi ison suklaa-pähkinätuutin, jonka kannessa luki ”XXL-pleasure”, XXL-nautinto. Hyvää oli.

SYKEn onnistuneesti satunnaistamien pisteiden valmistumisen myötä saatiin tämän vuoden pistesaldo täyteen. Hyvä me! Olisi pitänyt olla kuoharipullo joka korkata.

Alkuviikosta metsurit kävivät viimeistelemässä Linnanklupun ja Maasarven ennallistamiskaadot ja nuorisotyöllistetyt eli ”Keijon pojat” polttivat kaadettua katajikkoa Linnanklupussa. Keskiviikkona saaresta alkoi nousta aika lailla savua ja sinnehän jouduttiin sammutustöihin.

Keijo ja Marko sammuttelevat katajakokon jäänteitä.

Sarven eteläpuolella käytiin sukeltamassa tiililaivan hylyllä, vaikka eihän siellä nyt ole juuri muuta kuin pino tiiliä. Viereen tehtiin komea 300 metrin mittainen kasvillisuuslinja, josta ei löytynyt montaakaan kasvia, alueellisesti uhanalaisia vesisammalia kylläkin.

Essi ja Jusku neuvottelevat kasvilinjan lopun kohtalosta.

Jukka kuulutti jossakin heinäkuun blogissaan raupjuhlia ja ne pidettiin eilen illalla. Tarjoiluastioita ei täältä mökiltä oikein löydy niin että ravut tarjoiltiin kätevästi sinisestä pesuvadista. Hyviä olivat nekin vaikka eivät oikeita suomalaisia jokirapuja olleet nähneetkään. Nämä oli lennätetty Espanjasta ilahduttamaan meriluontotiimin elokuista iltaa.

Espanjalaiset pakasteravut maistuvat oikein hyvin sinisestä pesuvadista tarjoiltuna.

Ensi viikko onkin sitten viimeinen viikko täällä Selkä-Sarvessa, loppuviikosta muutetaan kaikki tavarat takaisin kaupunkiin. Onhan täällä kieltämättä jo aika syksyistä kun pihlajanmarjat mökin pihalla loistaa punaisina ja ilma on aamuisin kirpakan raikas. Lampaatkin tulivat pasteeraamaan tuohon vessan taakse, ovat taas päässeet matalan veden aikaan kiertämään aidan ympäri rannan kautta.

Jos vielä Anne tuo meille auton Röyttään niin päästään pian kotiin.

Meribiologi pohjasta päin katsottuna.

Viestintäsuhteiden hoitamista

Torstai-ilta, tulin juuri kotiin tasan viikon mittaiselta maastopätkältä. En siis arkiviikon, vaan seitsemän päivän. Viime viikolla riehuivat tuulet mutta perjantaiksi sää selkeni ja tuuli tyyntyi niin että minä, Jukka ja Johanna lähdimme Selkä-Sarveen odottelemaan lauantaisia Sarvipäiviä.
Sarvipäivät on vuotuinen Perämeren veneilijöiden päivä. Perinteisesti Sarvipäivillä paistaa aurinko ja on tyyntä ja kaunista eikä sää taaskaan pettänyt odotuksia. Jo perjantaina veneilijöitä alkoi tipahdella Sarveen ja illalla saunasta tappeli meidän lisäksi kahdenkymmenen muun veneen miehistöt. Saunavuoro jäi varsin lyhyeksi mutta töitä saatiin tehtyä sitäkin enemmän. Kahden viikon pistehiljaiselon jälkeen kuvasimme perjantaina yli sata pistettä!

Vierasvenesatama organisoi itse itsensä ja perjantaina saapuneet veneet järjestyivät niin tiiviiksi kuvioksi sataman perälle, että yhtään hukkatilaa ei jäänyt minnekään. Lauantaiaamu valkeni täysin tyynenä ja upean auringonpaisteisena. Joskus Sarvipäivien sää kiukuttaa minua – ihmiset tulevat saareen ehkä vain yhtenä päivänä vuodesta ja sää on kuin morsian joten se on varmaan samanlainen koko kesän. ”Miten ihana työpaikka, tehän voitte olla täällä bikineissä koko ajan ja ottaa aurinkoa tyynellä merellä!” What a load of …

Selkä-Sarven vierasvenesatama täyttyi jo perjantai-iltana veneistä, lauantaina saatiin jo improvisoida että kaikki halukkaat mahtuivat.

Pauha saapui Keijon ohjastamana ja Buster Pekan ajamana yhdentoista maissa. Kulkuneuvoista rantautui reilu tusina ihmisiä, nuorin vain vajaa puolivuotinen vieras. Metsähallitus oli hyvin edustettuna, meriluontotiimi neljällä, virkistys neljällä ja luonnonsuojelu yhdellä miehellä. Puolilta päivin saapui Kemistä perinnelaiva Katariina, upea musta purjelaiva, ja Simosta pienempi ”yhteysalus” Seksmiilar. Jukka laski tornista yhteensä 41 erikokoista alusta + kolme Kemistä tullutta vesiskootteria ja yhden kanootin. Blogissa veneitä näytettiin laskettaneen 45 kpl. Ihmisiä riitti reilusti yli sadan, lohisoppaa meni ja ilmeisesti ohjelmastakin oltiin kiinnostuneita.

Miika kirjoittaa nimeään ja terveisiään vedenalaisen luontopolun vieraskirjaan.

Vedenalaisella luontopolulla käytiin taas sukeltamassa ja vieraskirja sai yli kymmenen uutta nimeä kun Tornion laitesukeltajat innostuivat paikalle koko viikonlopuksi. Telttailualueelle pystytetystä puolijoukkueteltasta oli hyvä käydä va-polulla pariinkin otteeseen.

Kun suurin osa veneilijöistä ja vierailijoista saatiin hätisteltyä matkoihinsa, minä, Jukka ja Johanna kävimme vielä kunnioittamassa täysin tyyntä iltaa ja upeaa säätä lähtemällä videointitöihin Möylyn hylkeidensuojelualueen lähistölle. Pari hyljettä kävi kurkkimassa ja töitä saatiin tehtyä. Auringonlaskua katseltiin veneessä kelluskellen ja mansikka-pihvisalaattia syöden. Oranssi tyyni meri oli upea ja maihin tultiin vasta auringon laskettua.

Sunnuntaina satamassa kiersi sitkeä huhu, jonka mukaan 25 m/s puhaltava myrsky olisi lähestymässä Perämerta. Minä ja minun tekstiviestisääpalveluni eivät tienneet asiasta mitään joten töissä käytiin aamupäivällä ja iltapäiväksi tultiin saareen pitelemään niin mahtavaa ukonilmaa, että ei toista! Makea vesi alkoi olla lopussa ja räystään alle laitettiin pari pesuvatia, kattila ja muovikulho keräämään tiskivettä. Jostain syystä kattila ei kerännyt yhtä paljon vettä kuin muut astiat. Liekö sillä ollut päällä joku voimakenttä tai jotain? Maissa myrsky oli kaatanut puita, poikkaissut sähköjä ja estänyt Mötley Cruen keikan.

Thomas Ruotsin radiosta teki virtuaalisukelluksen vedenalaiselle luontopolulle.

Maanantaina Pauha toi Pekan, liudan metsureita ennallistamistöihin ja naturalisti Thomasin, joka tuli Luulajasta tekemään radio-ohjelmaa Suomen puolen maankohoamisrannikosta ja vedenalaisesta luontopolusta. Kierrätimme ei-sukeltavan Thomasin virtuaalisesti polulla – minä kuljetin Thomasin ”silminä” videokameraa pitkin polkua ja Thomas seurasi live-kuvaa veneestä. Johanna lainasi ystävällisesti marjapuuronvärisen villasukan mikrofonin päälle tuulisuojaksi. Illalla uhmattiin Suomen kesää ja grillattiin sinnillä lampaanfileitä ja -kyljyksiä tuskaisen kovassa tuulessa. Pahvilautasesta piti pitää kiinni tai se lähti lentoon, ja muovisessa viinilasissa oli parasta olla täytettä tai mukia sai etsiä pitkin rantakivikkoa. Mutta suomalainen säähän on vain varustelukysymys ja vuohenjuustorisotto ja portviini-suklaakastike maistui aika erinomaiselta pestogrillatun lampaan kanssa, lasissa Ruotsista tuliaisena saatua shiraz-viiniä.

Kaksi päivää menikin sitten pr-hommia hoidellessa ja tuulta pidellessä. Tiistaina saapui vielä veneellinen toimittajia, tällä kertaa patsastelemaan perinnebiotooppityömaalle. Saatiin siinä sivussa tehtyä pieni haastattelu Radio Perämerelle myös pinnanalaisesta luontopolustakin. Meritiimi pääsi loisimaan perinnebiotooppi-ihmisten nuotiolle ja makkaroille ja Maasarvessakin päästiin käymään ensimmäistä kertaa vaikka viisi kesää ollaan istuttu viereisessä saaressa ja katseltu salmen toiselle puolelle saunan rappusilta...

Kovin on kivikkoinen piknikkipaikka tämä Pohjantähti…

Heti kun julkisen sanan saattajat oli saatu saaresta pois, meri tyyntyi ja päästiin ihan oikeisiinkin töihin, sukeltamaan ja videokuvaamaan. Keskiviikkona katseltiin isoa hylkeenrötkälettä, joka paistatteli päivää pienellä karinnokalla, pyrstö ja pää ylhäällä kuin grillimakkaralla. Toinen halli kävi kurkistelemassa venettä muutaman kymmenen metrin päästä.

Kukkulan kuningas

Kaikenlaista mahtuu meriluontotiimin viikkoon.

P.S. Ani kysyi blogissa, mikä on flada. Tämä on flada eli siis merestä maankohoamisen seurauksena irtikuroutuva lahti:

Flada

Myrskyn silmässä

Yhden pisteen viikon jälkeen tuli sitten neljäntoista pisteen viikko ja myrsky. Tänään on torstai ja tiimi on palautunut kuka mistäkin. Minä (Essi) ja Pekka oltiin alkuviikko Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla Hangon kupeessa FINMARINET-hankkeen järjestämällä kasvikurssilla ja tahkoamassa vielä kerran sitä, miten kaikki Metsähallituksen meribiologit saataisiin analysoimaan videoitaan yhtenäisellä tavalla. Merialueet ovat erilaisia ja tieteellisesti ja käytännöllisesti eri tavalla orientoituneet meribiologit korostavat eri asioita. Tästä yhteisen byrokratian puutteesta voi tietysti päätellä, että Metsähallituksella ei vieläkään ole omaa tietokantaa meritiedolle. Valtaisa puute, kun pistetietoa rupeaa kuitenkin pian olemaan Excel-riveinä laskettuna toistakymmentätuhatta. Joka toinen vuosi herätään siihen että ”jottai tarttis tehrä”, sitten jahkataan ja pähkäillään samaa asiaa ja tullaan siihen samaan tulokseen – tietokanta pitäisi saada mutta ei ole rahaa eikä tekijää, mutta ryhdytään nyt kuitenkin analysoimaan dataa yhteneväisellä kaavakkeella. Kaavaketta ei koskaan saada tehtyä. Töitä jatketaan kuten ennenkin. No, jospa tällä kertaa…

Vuoden 2008 Oulun työharjoittelija ja nykyinen Vaasan kollega Tiina tutustuu vesikasvien ah! niin mielenkiintoiseen maailmaan.

Kun minä ja Pekka nautimme Tammisaaren kollegoiden vieraanvaraisuudesta, Jusku, Jukka ja Johanna (J:t eli Juniorit…) pyristelivät Perämeren kovassa tuulessa. Antaa Jukan kertoa:

”Toiseen Sarvi-viikkoon lähdettiin ryminällä paikkaamaan laihaa aloitusta, päin navakkaa etelätuulta. Ristiaallokko puijuutti ison Pauhankin keulaa eikä korjattua Busteria saatu saareen asti. Kuvaamista ei tarvinnut suunnitella vaan Vartio-mökkiin perustettiin kolmen pistorasian tupatoimisto, jossa exelöitiin ja huollettiin. Illalla paistoi jopa aurinko pitkästä aikaa.

Tiistaina pitkän veden mitalta pyyhkinyt tuuli toi tyynnyttyäänkin vielä reipasta maininkia, mutta kuvausta kokeiltiin. Siinä sitten selvisi, että viimeviikon kosketushäiriö asui myös videokameran piuhoissa (yksi ja sama oli tietenkin vain mukana) ja että aallokko oli ylivoimaista. Näitä avomeren pisteitä tuntuu olevan lähes mahdotonta saada haaviin. Taitaa olla töitä seuraavalle tyynelle illalle.

Perinnebiotooppia hoitavat lampaat ovat mukava lisä Selkä-Sarven kesän eläimistöön.

Kun toimistoelämää maastossa tuli mitta täyteen, karattiin Johannan kanssa laskemaan lampaita, vaihteeksi oikeita lampaita, nummenhoitajia. Tehtävää ei tarvinnut ottaa turhan vakavasti, kun Keijo oli jo laskenut täydet 30. Samalla syötiin vadelmia, mansikoita ja lillukoita nummenlaidasta.”

Johanna taas oli kirjoittanut maastopäiväkirjaan että ”nakeltiin Juskun kans myös tikkaa. Sitten saunottiin, tehtiin ruoka ja syötiin se, ja laitettiin nukkumaan.” Ilmeisesti työmotivaatio on ollut hiukan hakusessa kovassa tuulessa.

Keskiviikkoiltana alkoi tuulla ja yöllä Hailuodossa tuuli jo 20 m/s. Meritiimin maastopuolikas siis kotiutui ja nyt ollaan täällä toimistolla. Jukka ja Johanna ovat tänään lomalla mutta huomenna eli perjantaina yritetään uusin voimin takaisin Sarveen. Pekka läträä työpöydällä kasvinäytteiden ja veden kanssa kahvihuoneen lautasilla ja Jusku kiroilee Travel-matkaohjelmaa. Normi päivä.

Viikon loppupuoli onkin mielenkiintoinen. Jos maininki tasaantuu huomiseksi, saatetaan jotain saada aikaan, mutta lauantaina on joka tapauksessa työntäyteinen päivä. Perämeren kansallispuiston vuotuiset veneilijäpäivät eli Sarvipäivät pidetään ties monennettako kertaa Selkä-Sarvessa. Kävijöitä odotetaan kymmeniä. Tapahtumien kulusta raportoidaan ensi viikon blogissa.

Siihen asti näkemiin. Toivottavasti sade lakkaa ennen kuin pitää pyöräillä kotiin…
Sammakko tuli tervehtimään sammakkomiehiä.

Yhden pisteen viikko

Essi lomailee, tappiot ja voitot kirjaa Jukka.

Ensin pakollista puhetta säästä, merenkäynnistä kun on kyse. Mantereelta vielä torstaina tavattu hiuostava helle ei vaivannut ensinkään ulkomerellä vaan ilma vaihtui hyvin, jopa liiaksi asti. Sarven ympäristön pistejoukot sijaitsevat niin ulkona ja syvällä, ettei niitä kannattanut lähteä yrittämäänkään 8m/s tuulessa. Ainakin Selkä-Sarven vähät sääsket pysyivät poissa jopa saunan ja mökin kuisteilta.

Keskiviikkona merenkäynti kuivui vanhoiksi, laakeiksi aalloiksi, joiden keskellä kuvaaminen olisi juuri ja juuri onnistunut, ellei useampi kone- ja laiterikko olisi sattunut sarjassa. Ensin ei startannut Metsähallituksen Buster lainkaan ja mokoma vedettiin samana iltana arestiin Tornioon. Mukavaksi todettu yliopiston Buster toimi jälleen hyvänä varaveneenä, jolla kelpasi paukuttaa täyttä hanaa päin pohjoisen vasta-aaltoa, mutta perillä paljastui kameran kunto: kosketushäiriö piuhoissa ja lerpattava varjostinkangas. Yrityksen kunniaksi nauhoitettiin yksi video. Reissu ei suinkaan jäänyt noin kehnoksi, sillä pistettä kuvatessa veneen ympärillä pyöri ja kurkki kolme hyljettä pitkän aikaa. Taisi olla kesän ensimmäinen (elävä) hyljehavainto tiimille ja elämän ensimmäinen minulle ja Johannalle. Paluumatkalla poikettiin vielä Ruotsin ruusuisilla aluevesillä ihan vain elämyksen vuoksi.

Muu aika, joka kuvauskelvottomassa säässä jäi, laitettiin kasvitieteen eli pyhän yleissivistyksen harrastamiseen. Parina päivänä piipahdettiin Maa-Sarven rannoilla, missä haravoitiin pohjaa sukeltamalla, snorklaamalla ja  kahlaamalla tarkoituksena kerätä näytteet kaikista vastaantulevista lajeista ensiviikon Metsähallituksen koulutuspäiviä varten. Homma oli hauskaa ja varmasti kaikille opettavaista, vaikka mitään valtavan erikoista ei löytynytkään.

Maa-Sarven fladanpohjan vidat kiinnostaa näytteenottoparia.

Sinivalkoinen sukelluslippu varoittaa muita tulemasta 50 metriä lähemmäs tukivenettä.

Perämeren kesä on lyhyt ja ennakoiden todettiin nyt olevan otollisen ajan Sarven Oktoberfestille. Siispä koukkasimme jo mennessä saksalaisen elintarvikekaupan katta bratwurstia, pilsneriä, kartoffelsalatia sekä virheeksi osoittautuvaa weissweinsauerkrautia. Kokonaisuus oli joka tapauksessa erinomainen mättö suoraan grillistä. Seuraavaksi rapujuhlat suunnitteluun.

Ensiviikosta tulee sikäli jännittävä, että 'aikuiset' Essi ja Pekka ovat ainakin alkuviikon kasvinäytteiden kanssa etelässä ja olemme Juskun ja Johannan kanssa kolmestaan, toivon mukaan kuvaamassa, Keijon kyydittäminä. Ensi lauantaina on myös vuotuinen Sarvi-päivä, johon meritiimi osallistuu, mahdollisesti vietettyään maastossa täyden viikon.