Terveisiä Hossasta itärajalta! Meribiologi taipuu kyllä kartoittamaan vedenalaista kulttuuriperintöä kun saa projektinvetäjäksi meriarkeologin. Tultiin tänne viideksi viikoksi jatkamaan viime vuonna keskenjääneitä inventointeja.
Metsähallituksen Hilux on ihmeauto, sillä saa Busterin vesistöön kuin vesistöön! Nyt jännätään vain sitä, miten se saadaan tästä kyseisestä vesistöstä ylös…
Kolmen ensimmäisen työpäivän aikana löytyi kaksikymmentäkaksi uutta kohdetta, kalapatoja, ohjuriaitoja, yksittäisiä liisteitä eli työstettyjä puita ja yksi lähes hajonnut soutuvene. Vaikka maastossa yritettiin tehdä mahdollisimman tarkat ja hyvät muistiinpanot löydöksistä, arkeologi-Evellä oli kova salapoliisintyö edessään kun hän kolmannen päivän iltana istui alas ja alkoi setviä päivien tuloksia. Jollakin kertaa ei mukana ollut kameraa ja kohteilla käytiin myöhemmin uudelleen, jollakin kertaa ei saatu tarpeeksi tarkkoja koordinaatteja koska käsi-GPS jäi mökille tai kohteille ei päästy syystä taikka toisesta, ja mittoja käytiin ottamassa kerta jos toinenkin. Kolmen päivän aikana joillakin kohteilla käytiin siis kerran, joillakin kolme kertaa, eri ihmisten toimesta, eri koordinaattijärjestelmillä mitattuna, kolmella eri kameralla tallennettuna. Yksi pato saattoi ensimmäisen päivän muistiinpanoissa olla ”pato 1”, toisen päivän muistiinpanoissa ”kaksi lautaa” ja kolmantena päivänä jotain muuta. Parin tunnin pähkäilyn ja tukanrepimisen jälkeen Eve ilmeisesti onnistui jäljitystyössä. Otamme opiksi ja yritämme tehdä paremmat muistiinpanot ensi kerralla.
Juskun ottama hieno kuva vanhanoloisesta ohjuriaidasta Iso-Valkeisen pohjassa.
Viime vuonna Hossaan tullessa satoi ensimmäisenä päivänä ensilumi, eikä sitten enää lähtenytkään pois. Järvetkin jäätyivät alta niin ettei meinattu työpaikalle päästä ja tänä vuonna päätettiin siis tulla kuukautta aikaisemmin. Tällä kertaa säät ovatkin suosineet, aurinko on paistanut ja lämpöä on ollut parhaimmillaan T-paitakelin verran. Vesikin on vielä 12-asteista, varsin mukavaa linnunmaitoa. Sukeltajiakin piisasi kun viikonlopuksi saapui parikymmentä henkeä Kainuun urheilusukeltajista pitämään vuotuista Hossan syysleiriään.
Tässä Eve mittailee juuri löydettyä hienoa kalapatoa.
Tänään oli yleiseurooppalainen rakennusperintöpäivä (ja kuulemma myös Euroopan Autoliiton autopäivä, kertoi isäni). Tämänvuotinen rakennusperintöpäivän teema oli rakennettu maisema, joka sopi Hossaan kuin nenä naamaan. Metsähallituksen Luontopalvelut järjesti koko päivän kestävän ”Ovet ja vedet auki” –tapahtuman, jossa kahvittelun jälkeen kuultiin muutama pieni alustus Hossan alueen muinaisperintöön eli kivikautisiin löytöihin, rakennusperintöön ja vedenalaiseen kulttuuriperintöön. Puheosuuden jälkeen jalkauduttiin maastoon, jossa arkeologeja (ja muutama biologi) päivysti kolmella eri rastilla. Yhdellä esiteltiin Lounatkosken myllyä, toisella Mykräniemen arkeologisia kaivauksia kivikautisella asuinpaikalla ja kolmannella Keihäslampeen uponnutta rekeä. Me esittelimme tietysti rekeä.
Tässä Pekka ja Eve pöllyttävät pohjaa samalla kun testaavat, kuinka nostosäkin avulla saadaan kalapadon yksi liisteistä ylös pohjamudasta iänmääritystä varten. Vaati paljon työtä, pöllynnyttä pohjamutaa ja puuskutusta.
Keihäslammen rannalle jyrkkään mäntyrinteeseen oli viritelty erinomainen pressulaavu sateen- ja auringonsuojaksi, sinne jykevä pöytä suurelle televisioruudulle ja niiden eteen kelosta mukava penkki yleisölle. (Käytin ensin sanaa katsomo mutta se tuntui ehkä hiukan suureelliselta.) Näyttöön oli kytketty vedenalainen videokamera, jota operoi sukeltaja eli minä, Pekan toimiessa sekä avustajana että stuntmiehenä, kun kuvaan kaivattiin muutakin kuin vain vanha reki. Ihmisiä ripotteli paikalle aivan mukavasti pitkin päivää ja ihmetteli kovasti vedenalaisia maisemia. Keihäslampi on yksi näitä Hossan alueen upeita pohjavesijärviä eli suppajärviä, joissa on lähes kristallinkirkas vesi. Mukavaa vaihtelua Perämeren humuspitoisen ruskean veden jälkeen.
Pekan hieno kuva siitä kun hauet tuijottavat toisiaan reviirikamppailussa kuin Villissä Lännessä kaksintaistelussa – kumpi vetää ensin?
Viimeinen puolituntinen viimeisen asiakkaan jälkeen istuttiin takki tyhjänä penkillä ja tuijotettiin näyttöruutua, jossa oli nätti kuva rantavedestä jossa kamera makasi. Paikoilleen jähmettynyt kuva jossa muutamat vesikirput välillä sätkivät ruudun ylitse toimi vallan hypnoottisena ja meditoivana näytönsäästäjänä. Sitten saatiin ruudulle äksöniä kun pojat keksivät heitellä veteen kameran eteen muutamia käpyjä. Melko iso siika innostui luulemaan käpyjä ilmeisesti hyönteisiksi ja pyörähti muutamaankin otteeseen kameran editse.
Keihäslammen viereen rinteeseen viriteltiin laavun alle näyttö, jolta paikalle osuneet ihmiset pystyivät kurkistamaan livenä pinnan alle. Esittelyn kohteena oli uponnut reki.
Töitä on nyt tehty kuusi hyvin pitkää päivää putkeen ja huomenna eli sunnuntaina ajateltiin pitää tiiminsisäinen virkistäytymispäivä, vuokrata kanootti ja suunnata kohti Julma-Ölkkyä, josta löytyvät yhdet Suomen vanhimmista kalliomaalauksista. Voisi paistella lounaaksi vähän makkaraa ja tulla sitten virkistyneenä takaisin mökille ja aloittaa maanantain työt puhtaalta pöydältä.
Pekka snorklasi, mittasi ja valokuvasi jo löydettyjä kalapatoja ja ohjuriaitoja ja minun roolikseni jäi raahata mittaa, kirjoituslevyjä, käsi-GPS-laitetta, räpylöitä, maskia, snorkkelia ja kameraa pitkin upottavia rantoja. Ei ollut häävi kassialman osa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti