Aidalle ikää

Tämän viikon agendana oli nostaa neljästä kalapadosta tai ohjuriaidasta puunäytteitä ja lähettää ne Joensuun yliopiston tutkija Pentti Zetterbergin matkaan ajoitettavaksi. Hommaan oli varattu hätätilanteita varten kolme päivää mutta asia hoitui vajaassa kahdessa.

Leikitkö sinä lapsena ”Laiva on lastattu” –leikkiä? Tämä laiva on lastattu oransseihin teletappipukuihin sonnustautuneilla tutkijoilla.

Asiaan vihkiytymätön saattaisi helposti luulla, että muutaman laudankappaleen nosto pohjamudasta ja kuljetus Joensuuhun hoituu noin vain vasemmalla kädellä. Totuus oli kuitenkin se, että kahdella eri veneellä pörrättiin kolmella eri järvellä, kannettiin sukellusvarusteita pitkin metsiä, vedettiin soutuvene kahteen otteeseen Muikkupurosta läpi Iso-Valkeisesta Keski-Valkeiseen, kahlattiin, riuhdottiin, sukellettiin, snorklattiin, kurkittiin vesikiikarilla, soudettiin, sahattiin jne. Zetterberg saapui paikalle moottorisahalla varustautuneena. Ei mikään maailman hienovaraisin näytteenottoväline, sinä saatat ajatella. Niin minäkin kyllä ajattelin. Iänmääritystä ei kuitenkaan pysty tekemään ei-kajoavasti vaan pala puuta on saatava. Puukiekot makoilevat sitten jopa kuukausitolkulla PET-liuoksessa tai muussa vastaavassa, mikä saa vuosirenkaat erottumaan paremmin. Vuosilustot erotellaan ja niitä verrataan sitten Suomen puista luotuun rekisteriin kuin sormenjälkitutkimuksessa. Tällä dendrokronologisella menetelmällä saadaan siis toivottavasti selville, millä vuosikymmenellä rakennelmien puut ovat kasvaneet ja iänmääritys voidaan tehdä sitä kautta.

Sukellus on aina ollut varusteurheilua, mutta teknologia menee menojaan ja meidän moninaiset varusteemme lisääntyneet vielä peräkärryllä varustetulla mönkijällä ja vedenalaisilla skoottereilla.

Jokaisesta neljästä kohteena olevasta padosta tai aidasta piti ottaa neljä näytettä. Jotkut rakennelmat eivät kelvanneet, koska puut näyttivät liian ohuilta – jos lauta ei ulotu ytimestä kuoreen saakka, ajoitus on vaikeaa jollei suorastaan mahdotonta. Penttiä siis soudettiin ympäri rantoja ja hän kurkisteli patorakennelmia vesikiikarilla ja osoitteli sukeltajille iänmääritykseen sopivia puita.

Eve soutaa, Pentti kurkkii vesikiikarilla ja Pekka odottaa ohjeita.

Minä ja Pekka sukelsimme. Jusku on jäähyllä rannalla rikottuaan kaulamansettinsa ja Evellä on ilmeisesti jännetuppitulehdus oikeassa ranteessa. Lisäksi Eveä tarvittiin pinnalla, hän kun on tiimin ainoa arkeologi ja vastuussa projektista. Minä ja Pekka siis likosimme kaksi päivää erilaisissa järvissä odottamassa ohjeita puiden nostosta.

Osa ohjuriaitojen liisteistä näkyi mudan päälle vain parinkymmenen sentin verran, mutta kun lopun laudan sai kiskottua mudasta, sieltä saattoi paljastua metri tai joskus jopa puolitoista vaaleaa hyvin tuoreen näköistä puuta. Veden ja hapen kanssa tekemisissä olleet mudan yläpuoliset osat olivat kuluneet ohuiksi tikuiksi, ne olivat tummuneet ja niissä kasvoi levää. Heti mudan pinnan alta alkoi kaunis lähes koskemattoman näköinen puu. Hapettomissa oloissa puu säilyy jopa tuhansia vuosia.

Montako tutkijaa tarvitaan mittaamaan lankku? Neljä.

Jotkut liisteistä lähtivät irti helposti, joidenkin kanssa jouduttiin kunnon kamppailuun. Hommassa käytettiin apuna 100 kg nostosäkkiä, joka sidottiin mahdollisimman syvälle mudan sisälle puun ympärille, säkki täytettiin vara-annostimesta ja toivottiin että noste nostaa liisteen ylös. Eihän se koskaan nostanut, vaan liisteitä jouduttiin kaivamaan, heiluttamaan, vetämään, huojuttamaan ja riuhtomaan. Lopulta jokainen näytepuu kuitenkin antoi periksi ja ne saatiin kiikutettua rantaan Zetterbergin nähtäväksi. Mittauksen, dokumentoinnin ja näytteenoton jälkeen liisteet vietiin takaisin sinne mistä ne otettiin ja padot jäivät lähes koskemattoman näköisiksi, mitä nyt mutapohja rakennelman ympärillä näyttää siltä kuin siellä olisi käyty ankara kamppailu.

Juuri muuta ei tällä viikolla ehdittykään tehdä. Vaasalaiset kollegat lainasivat meille ystävällisesti vedenalaisia skoottereitaan ja ne haettiin Juntusrannan Matkahuollosta maanantaina. Skootterit toimivat loistavasti kirkkaassa vedessä ja Öllörin pohjoispääty tuli kierrettyä ympäri tiistaina.

Tänään on torstai ja ollaan tekemässä kotiinlähtöä kahden viikon työputkelta. Sunnuntaina pidettiin sentään virkistäytymispäivä ja käytiin melomassa vuokrakanootilla Julma-Ölkyllä. Kyllä oli mahtava kanjoni! Pekan virvelöimä kirjolohi maistui nuotiolla paistettuna erityisen hyvältä ja ainakin koivujen ruska alkaa olla kauneimmillaan.

Julma-Ölkyn ruskamaisemat ovat kanjonista katsottuna mahtavat! Vielä tekisi mieli kiertää kallioiden yläreunaa kiertävä polku jalan ja saada erilainen perspektiivi asiaan.

Ensi viikolla päästään takaisin tiistai-iltana, kun maanantai menee Pohjanmaan meriluontotiimien (Vaasa ja Oulu) strategiapäivillä Raippaluodossa. Keskiviikkona kuskataan varmasti mönkijä Keski-Valkeiselle ja lähdetään kartoittamaan sitä, se kun meni viime syksynä jäähän ennen kuin ehdittiin löytää muuta kuin yksi kalapato.

Ja ne ketkä jäivät miettimään, milloin aidoille saadaan ikää, tässä tulee vastaus: helmikuun lopussa 2011. Tutkijamaailmassa ei hötkyillä.

Minä skootterin kanssa pinnan alla. Turvallista on, kun Evekin näkyy rannalla.