Rakkohauruniityn korvaava vesisammalniitty

Tursonsammalet ja kaspianpolyypit (valkoiset polyypit kuvan vasemmassa laidassa) elävtä sulassa sovussa pohjoisella Perämerellä. Jo 5-6 m syvyydessä humuspitoinen vesi on niin tummaa, että taskulamppua tarvitaan. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähalitus

Vesisammalet ovat etupäässä makeiden ja virtavesien lajeja, mutta muutamat lajeista viihtyvät myös Itämeren vähäsuolaisessa murtovedessä. Isonäkinsammalta Fontinalis antipyretica löytyy koko Suomen mitalta, ja vähäsuolaisemmista lahdista läheltä mannerrantoja löytyy myös muita vesisammalia.

Poikkeava merialue on Perämeri, jonka vesi on niin vähäsuolaista, että vesisammalten mielestä se lasketaan lähes makeaksi vedeksi. Lue lisää Perämeren vesisammalista täältä. Erityisesti suurten jokisuistojen vaikutuspiirissä Oulujoen, Iijoen, Simojoen, Kemijoen ja Tornionjoen edustoilta löytyy helposti 5-6 lajia vesisammalta yhdeltä sukelluslinjalta. SEAmBOTH -hankkeen aikana laskettiin yhteen koko vesisammalsaalis Ruotsin ja Suomen puoleiselta pohjoiselta Perämereltä, ja vastaukseksi saatiin jopa parisenkymmentä lajia!

Rantasiipisammal on nätti pikku vesisammal, jonka voi löytää lähinnä jokivesivaikutteisilta alueilta pohjoista Perämerta. Kuva: Sara Karvo / Metsähallitus

Patokarin pieni saari löytyy aivan pohjoisesta Perämerestä. Vuonna 2023 saaren kaakkoispuolelle tehtiin merenhoidon seurantalinja, jolla etsittiin sorapohjaa. Sukelsin linjan itse, ja se oli upea! Pohja vaihteli soran, hiekan ja kiinteän glasiaalisaven välillä ja kasvillisuus oli riuttamaisen elinympäristön lajistoa, leviä ja erityisesti vesisammalia. Sammalia löytyi peräti kuutta eri lajia, ja monia niistä hyvin runsaasti.

Patokarin sukelluslinja on Suomen pohjoisin merenhoidon seurantalinja. Se on sekä Kemijoen että Tornionjoen makean veden massojen vaikutuspiirissä.

Patokarin 100 m seurantalinjalta löytyy paljon soraa, jota tällä linjalla pyrittiinkin etsimään. Pohja on kuitenkin sekapohja eli sieltä löytyy sekä hiekkaa, soraa että eri kokoisia kiviä ja lohkareita. Ylimmästä graafista näkee linjan syvyysvaihtelun 100 m matkalla, sekä joitakin valikoituja lajeja, jotka löytyvät linjalta.

Patokarin linjalta löytyy kuusi vesisammallajia. Listalla oleva Fissidens adianthoides on todellisuudessa Fissidens osmundoides, joksi se myöhemmin mikroskopoitaessa tarkentui. Letto- ja rantasiipisammal ovat hyvin samannäköisiä veden alla.

Vähäisen suolapitoisuuden vuoksi Perämeressä, Mikkelin- ja Valassaarten pohjoispuolella, ei kasva rakkohaurua. Muualla Suomessa rakkohauru ja itämerenhauru ovat silmälläpidettäviä lajeja ja niiden muodostamat elinympäristöt ”haurupohjat” on arvioitu erittäin uhanalaiseksi koko maassa.  Haurut ovat ns. avainlajeja, jotka muodostavat avainelinympäristöjä. Tämä tarkoittaa sitä, että ne ovat erityisen tärkeitä monille muille lajeille luomalla esim. ruokailu- ja piilopaikkoja selkärangattomille, kalanpoikasille ja muille lajeille.

Vellamonsammalen joukosta löytää ainakin kaspianpolyyppeja, rihmaleviä ja sinibakteeririhmoja. Kuva: Essi Keskinen

Koska haurut puuttuvat Perämerestä, hyvin samanlaista ekologista lokeroa täyttävät täällä vesisammalet. Ne ovat monivuotisia, suurehkoja kovaan pohjaan kiinnittyviä lajeja, jotka muodostavat elinympäristön, suojaa, ravintokohteen, kutupaikkoja jne. muille lajeille. Minusta voidaan kohtuudella sanoa, että Perämeressä vesisammalniityt korvaavat avainelinympäristönä muun Suomen hauruniityt.

Isonäkinsammal on Itämeren vesisammalista suurin ja rotevin. Tämän yksilön kohdalla on kato käynyt - joko joku on käynyt syömässä vesisammalen lehdyköitä tai ne ovat kuolleet esim. päälle kertyneen piilevämassan ja rihmalevien (ruskea hötö) alle menettäessään yhteyttämismahdollisuutensa. Myös jokin sinibakteeri on ottanut tämän isonäkinsammalen kodikseen - sinivihertävät pehmeän näköiset pallukat keskimmäisillä sammalenversoilla ovat sinibakteeria. Kuva: Suvi Saarnio

Patokarin sukelluslinjalta löytyi myös pikkujärvisimpukoita. Niiden muodostamat elinympäristöt, ”suursimpukkapohjat”, arvioidaan myös erittäin uhanalaisiksi. Simpukoita ei ole merellä tiheässä, mutta koska pohjaeläinten dominoivat elinympäristöt luokitellaan suurimman biomassan mukaan, yksikin simpukka vastaa useaa sataa muuta selkärangatonta.

Pikkujärvisimpukka ei nimensä mukaisesti ole erityisen pieni, vaan voi kasvaa vaikka kymmensenttiseksi mötkyläksi. Se siilaa suuaukkonsa lonkeroiden avulla vedestä ravinteita ja happea ja purskauttaa käytetyn veden ulos seuraavasta reiästä, sifosta. Kuva: Essi Keskinen

Patokarin linja on seurantavuorossa uudelleen vuonna 2026. On jännittävää nähdä, mitä linjalta löytyy kolmen vuoden tauon jälkeen!

Essi Keskinen