Onko enemmän aina parempi? Muutaman lajin mutapohjalla

Lähes 100 % hapsivita kurkottaa kohti aurinkoista taivasta Tallörenin fladan mutapohjalta Merenkurkussa. Vain muutama verso punanäkinpartaa on eksynyt joukkoon. Tällainen suojaisa näkinpartaisniitty on uhanalainen luontotyyppi, joka on arvioitu vaarantuneeksi koko Suomessa. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Kun puhun kollegoideni kanssa fladojen eli maankohoamisen vaikutuksesta merestä irti kuroutuvien laguunien kasvillisuudesta, esiin nousee aina väistämättä muutamat samat asiat. Jos flada on täysin luonnontilainen ja nuori, sen kasvillisuus voi olla melko monimuotoista, mutta jos se on täysin luonnontilainen ja ”vanha”, toisin sanoen kasvillisuudella on ollut aikaa kehittyä laguunimaisessa eli suljetussa elinympäristössä pidempään, kasvillisuuden sukkessio on usein muokannut lajistoa vähälajisempaan suuntaan. Jos taas alueella on paljon ihmispaineita kuten rehevöitymistä, ruoppausta ja pohjan myllerrystä, lajisto saattaa olla hyvinkin rikas ja monimuotoinen. Lajirunsaus ei siis aina kerro fladan tilasta mitään.

Hapsivitaa ja punanäkinpartaa Tallörenin fladassa. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Esimerkki fladasta, jossa elonkirjo eli monimuotoisuus on korkeampi ihmisvaikutusten ansiosta, löytyy esim. mannerrannikon laguunista, jota on ruopattu jonkin verran - mahdollinen dominoiva yhden tai kahden lajin kasvillisuus on laikuttunut ja tullut mosaiikkimaisemmaksi, pohjasta on saattanut karata veteen ravinteita ja uutta pohjaa on paljastunut kilpailussa heikommin pärjääville lajeille. Fladaan on myös saattanut ilmaantua vieraslajeja kuten esimerkiksi kanadanvesirutto, joka on makeanveden laji, mutta pärjää vähäsuolaisissa erityisesti pohjoisen Perämeren lahdissa. Sillä ei kuitenkaan usein ole kilpailuetua muihin lajeihin nähden, jolloin se ei pääse dominoivaan asemaan vaan ainoastaan lisää lajikirjoa. Jokisuistoja myllättäessä uhanalainen ja rauhoitettu lietetatar saattaa hyötyä, koska se on pioneerilaji, joka saapuu paikalle ensimmäisten lajien joukossa. Lievä rehevöityminen hyödyttää monia lajeja, jolloin lajikirjo saattaa kasvaa. Jos haluat lukea enemmän luontoarvoista ja niiden määrittämisestä merialueilla, lue blogi täältä.

Tallörenin flada löytyy pohjoisenpuoleisesta Vaasan saaristosta. 

 

Tallörenin kaksi yhteenliittynyttä fladaa olivat koko neljän hengen koko päivän kokoinen ponnistus. SUP-laudoilla ja vesikiikarilla tehtiin reilut kymmenen kpl 100 m kasvillisuuslinjaa, sen lisäksi yksittäisiä pisteitä sinne tänne, niin että koko fladakompleksi kasvillisuus saatiin kartoitettua. Oikean alakulman kartassa punaisella on mallintunut arvokkain meriluonto, mustalla vähemmän arvokas, esim. ihmispaineen vaikutuksen alaiset alueet. Kuvakaappaus Essi Keskisen PowerPoint -esityksestä, kartat Uljas-tietokannan järjestelmistä.

Tässä on yksi esimerkki Tallörenin fladoihin tehdyistä kasvillisuuslinjoista. Pohja on rantaa lukuun ottamatta 100 % pehmeää mutaa, jossa esim. hapsivita ja näkinpartaiset viihtyvät. Rannasta lähtien linjalta on löytynyt järviruokoa, sitten hapsivitaa ja puna- ja mukulanäkinpartaa, syvemmältä vähemmän kasvillisuutta. Osa Tallörenin linjoista kulki matalammalla ja niiltä löytyi lähes 100 % mukulanäkinpartaniittyjä.

Tallörenin lajimäärä ei ole suuri (vain 9 taksonia), mutta luonnontilaisuus ja uhanalaisten suojaisten näkinpartaisniittyjen määrä sitäkin suurempi.

Mutta kyllä luonnontilainen upea tiheä näkinpartaisniittykin on ilo silmälle, vaikka lajikirjo ei olisikaan korkea. Edelliskesänä kartoitin Velmu-tiimini (Valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuudeninventointiohjelma) kanssa Merenkurkun fladoja, ja sieltä löytyi juuri tällainen helmi. Teimme linjan toisensa perään tähän suureen fladakompleksiin eikä kukaan halunnut lähteä pois. Snorklaamiseen ei ollut tarvetta, koska vesi oli kirkasta ja pohjaan asti näki hyvin vesikiikarilla. Pikkukalat uiskentelivat auringonsäteissä ja mukulanäkinpartaniittyä jatkoi silmänkantamattomiin.

Kirjoitin kenttäpäiväkirjaan fladan kuvaukseksi näin: ”Aivan käsittämättömän upea luonnontilainen matala mutapohjainen flada. Valtavia Chara tomentosa [punanäkinparta]- ja Chara aspera [mukulanäkinparta]-niittyjä, paljon Najas marinaa [merinäkinruoho]. Ihan valtavasti kaloja (särkikaloja, ahvenia, haukia, kalanpoikasia). Todella kirkas vesi. Aivan upea flada! Ei ruopattuja kynnyksiä, pari kesämökkiä, mutta ei näkyviä negatiivisia ihmisvaikutuksia. Fladaa reunusti Phr. australis [järviruoko].” Lueblogista enemmän tämän päivän ihastuksesta ja luonnontilaisuudesta enemmän täältä.

Järviruoko kasvaa kuin metsikkö kirkasvetisessä fladassa. Kuva: Rupert Simon / Metsähallitus

Kesällä 2023 Velmussa kierreltiin Suomen rannikon fladoja sillä ajatuksella, pitävätkö mallinnetut "hyvä" ja "huono" flada -tiedot paikkansa. Lopputulema on, että eivät oikeastaan, koska määrittely on niin vaikeaa. Lue kesän suunnitelmasta ja taustoista enemmän täältä.

Milloin voidaan siis sanoa, että fladan vedenalaiset biologiset arvot ovat korkeimmillaan? Onko se puhtaasti elonkirjo, lajimäärä? Vai ihmisvaikutusten vähyys? Vai erilaiset eliöyhteisöt? Koska jokainen näistä fladoista olisi keskenään eri laguuni, ja niiden ihmispainetasot hyvin erilaiset. Helppoa ja yksinkertaista matemaattista kaavaa ei ehkä olekaan, vaan jokainen flada täytyy kenties miettiä tapauskohtaisesti.

Essi Keskinen