Linjaan kytketyt näytepisteet

 

Jos Ympäristöhallinnon käyttämästä LajiGIS-tietokannasta hakee sukelluslinjat hankkeilla Velmu, Biodiversea, SeaGIS, SeaGIS2, Kvarken Flada ja SEAmBOTH, sekä Metsähallituksen omalla rahoituksella tehdyt linjat, löytyy reilut 4000 linjamaista kasvillisuuskartoitusta koko Suomen rannikolta. Kuvakaappaus: LajiGIS / Uljas

Vedenalaista lajitietoa voidaan kerätä monilla eri menetelmillä (videolla, sukeltamalla, ROVilla, droonilla, näytteenottimilla, vesikiikarilla), mutta data voi myös olla eri mallista. Yksikkö on kuitenkin usein näytepiste, mikä Velmu-kartoitusten (Valtakunnallinen vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) myötä on vakiintunut neljäksi neliömetriksi. Tuo neliömetri löytyy joko neljä metriä pitkänä ja metrin leveänä vyöhykkeenä kartoituslinjalta, kaksi metriä linjan molemmin puolin ja metri linjaa eteenpäin, tai 2 x 2 m neliönä snorklaajan alapuolella tai vesikiikarilla katsottaessa. Jos näkyvyys on erityisen huono, voidaan näyteala pienentää yhteen neliömetriin.

Välillä sukelluslinjalle osuu ihan kaikkea. Tässä on tyypillistä kovan pohjan kasvillisuustta (etualan rakkohaurut ja taaempi kivi, jossa on rihmaleviä, vielä taaempana ehkä punaleviäkin) ja sora- tai hiekkapohjan kasvillisuutta (vidat tai hapsikat, ruohon näköiset ohuet lehdet, keskellä). Tällaisen linjan sukeltamisessa voi kestää kauan, koska kasvillisuus on päällekkäistä ja kerroksellista. Näkyvyys sentään on hyvä. Kuva on Kemiönsaarelta Helsingholmenista. Kuva: Walter Vuori / Metsähallitus

Jos pisteitä laitetaan alueelle useita, saadaan ehkä kartoitettua polygonimallisia alueita. Alue saatetaan kattaa joko kokonaan, jos sieltä haravoidaan esiin esim. tiettyä lajia, tai polygoni voidaan kattaa sopivin välimatkoin yksittäisillä näytepisteillä, jolloin koko alue katsotaan katetuksi.

Jos halutaan kattava kuva fladoista, merestä maankohoamisen vuoksi irti kuroutuvista fladoista, voidaan alueelle arpoa tai sijoittaa sekä kasvillisuuslinjoja että yksittäisiä pisteitä, niin että koko alue tulee kartoitettua. Kuva: PowerPoint-esityksestä, Essi Keskinen / Metsähallitus

Yksi vedenalaisten kartoitusten kulmakivistä on kuitenkin sadan metrin linja. Linja voidaan vetää esim. rannasta merelle päin, tai riutan matalimmalta kohdalta syvemmälle mihin tahansa ilmansuuntaan, tai esim. lahden tai fladan suun yli. Standardimuotoinen linja on 100 m, mutta esim. fladan sisääntuloaukko ja kynnys eivät välttämättä ole juuri tämän levyisiä, ja silloin linja voi olla myös lyhyempi.

Kalajoella rannat ovat matalat. Tässä tehdään maskin kanssa matalaa kivikkopohjalta alkavaa linjaa. Kuva on otettu ennen kuin vesikiikarit saapuivat Metsähallituksen välineistöön - nykyisin tämä linja tehtäisiin vesikiikarilla. Kuva: Elina Keskitalo/Metsähallitus

Linja kartoitetaan niin, että joka 10 m välein, tai kun syvyysmetri muuttuu, tai jos luontotyyppi muuttuu merkittävästi, tehdään näytepiste. Tasaisella pohjalla 10 m välein tehtävällä linjalla on siis yhteensä 11 neljän neliömetrin näytepistettä. Jos syvyys muuttuu jyrkästi ja samalla myös luontotyyppi, pisteitä voi olla enemmänkin.

Linjamaisen kasvillisuuskartoituksen menetelmänä on syvemmillä alueilla aina sukeltaminen, mutta matalilla rannoilla tai vaikkapa laguuneissa myös snorklaaminen tai kahlaaminen tai SUP-lautailu vesikiikarin kanssa ovat päteviä menetelmiä. Kunhan pohjasta saadaan tarvittaessa näyte, jos lajia ei pystytä määrittämään paikan päällä. Eritysesti monet levälajit vaativat mikroskopointia.

Leipäreiltä Simosta löytyy paksu patja glasiaalisavea, jääkauden aikana kerääntynyttä jäätikön alapuolelle kulkeutunutta hyvin hienoa savea, joka on pakkautunut 1-2 m paksuiseksi patjaksi hiekkapohjalle.Joskus sukelluslinja sattuu laskeutumaan todella jännittävään paikkaan. Lue enemmän Leipäreiden alueesta täältä. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Glasiaalisavitörmiä löytyy Simon ja Iin edustoilta. Tässä ollaan vetämässä sukelluslinjaa Krunnien edustalla Iissä. Savijuotti jatkuu merenpohjalla ainakin Hailuotoon asti, missä se nousee maihin. Tämä pohjoisen Perämeren savierikoisuus nousi kerran myös taidenäyttelyyn Oulun taidemuseoon. Kuva: Eveliina Lampinen / Metsähallitus

Viime vuosina Velmu-kartoitusten tekemisessä on puhuttu paljon siitä, saadaanko alueesta parempi käsitys linjamaisella vai pistemäisellä lähestymistavalla. Linjamainen sopii erityisesti syvemmille alueille, joilla pistemäisten sukelluskartoitusten tekeminen olisi raskasta ja jopa epäturvallista, pistemäiset kartoitukset taas ovat omimmillaan matalissa lahdissa tai fladoissa, joissa näytepisteet voidaan jakaa sattumanvaraisesti tai tasan kattamaan koko rajattu alue. Tasaisella matalalla pohjalla linjamaisesta näytteenotosta ei välttämättä ole erityistä hyötyä verrattuna pistemäiseen ja harvempaan otantaan, koska tasaisella pohjalla kasvillisuus voi lähekkäisillä, 10 m välein tehdyillä linjan pisteillä olla täysin samaa koko linjan ajan, kun taas samat 11 pistettä koko alueelle jaettuna kattaisivat laajemman maantieteellisen alueen. Jos linjalle on odotettavissa gradienttia - syvyys muuttuu, tullaan rantaruovikosta avoimeen veteen, tai jos linja vedetään poikittain fladan kynnyksen yli - antaa linjamainen tieto enemmän informaatiota kuin sinne tänne ripotellut näytepisteet näytepisteet. Jos taas halutaan kattaaa laajempi, matalampi alue kokonaisuudessaan, pistemäinen otantamenetelmä rulettaa.

Välillä kasvillisuuslinjalle osuu jännittäviä lajeja kuten tämä vaarantunut ja koko Suomessa rauhoitettu laji nelilehtivesikuusi Krunneilla. Kuva: Lari Järvinen / Metsähallitus

Rakkohauru on silmälläpidettävä laji, vaikka sitä löytyykin Itämerestä vielä paljon. Laji on vähentynyt Itämeren rehevöitymisen myötä. Rakkohauruniityt kuten tämä niitty Saaristomerellä ovat avainelinympäristöjä, jotka ylläpitävät korkeaa elonkirjoa antamalla suojaa ja ravintoa monille muille levälajeille ja selkärangattomille. Kuva: Heidi Arponen / Metsähallitus

Jurmosta löytyy silmälläpidettävä laji, meriajokas. Sen muodostamat niityt, kuten tämä paljon irtonaista rihmalevää kerännyt niitty kuvassa, on vaarantunut luontotyyppi ja avainelinympäristö. Tätä linjaa sukeltavalla voi olla paljonkin työtä, jos meriajokkaan joukosta löytyy paljon muitakin putkilokasveja ja leviä. Joskus meriajokas esiintyy lähes 100 % yksilajisena vedenalaisena niittynä. Kuva: Mikaela Mäkilä / Metsähallitus

LajiGIS-tietokannasta löytyy peruskartoituslinjojen lisäksi myös esim. MHS- ja VPD-linjoja. MHS eli merenhoidon seurantalinja ja VPD eli vesipuitedirektiivi liittyvät molemmat lakiin vesien- ja merenhoidon järjestämisestä Suomessa. Nämä linjat kartoitetaan erilaisin väliajoin (esim. MHS-linjat kolmen vuoden välein ja osa VPD-linjoista vuosittain) ja samojen linjojen tietoja verrataan toisiinsa eri ajanjaksoilla. VPD-linjat sijaitsevat suurimmaksi osaksi kovilla pohjilla (kallio tai lohkareet) ja koostuvat lähinnä erilaisia makroleviä eli silmin nähtävistä levälajejeista ja rakkohaurusta ja pohjoisimmat VPD-linjat löytyvät Merenkurkusta. Perämereltä ei löydy rakkohaurua vähäisen suolapitoisuuden vuoksi. MHS-linjat on jaettu muta-, hiekka- ja sorapohjille ja niillä seurataan lähinnä putkilokasvillisuuden muutosta. Vaikka linjat eivät ole fyysisesti pysyviä merenpohjassa, ne pyritään joka vuosi vetämään mahdollisimman samaan paikkaan tietojen vertailtavuuden takaamiseksi.

MHS- ja VPD -linjoja löytyy koko Suomen rannikolta. Kuva: LajiGIS / Uljas

Tänä kesänä Velmu kerää paljon linjamaista tietoa lähinnä Saaristomereltä. Vuodenvaihteessa LajiGIS-järjestelmässä pitäisi olla taas muutama sata sukellus- ja snorklauslinjaa enemmän.

Essi Keskinen

Läntisellä Suomenlahdella Harmaakarin riutalla kotilo on löytänyt sukeltajien levittämän kasvillisuuslinjan. Kuva: Lassi Karvonen / Metsähallitus

Kaksi sukeltajaa tekee viimeisiä näytealoja rantaan päättyvältä sukelluslinjalta Mikkelinsaarilla. Kuva: Metsähallitus

Välillä 100 metrin sukelluslinjan tekeminen on helppoa, jos mitään lajeja ei kasva eikä syvyys tai pohjanlaatu muutu. Storsandenin hiekka- tai silttipohjalla Merenkurkussa näkyy vain hiukan irtonaista rihmalevää. Kuva: Jon Ögård / Metsähallitus

Matalilla pehmeillä pohjilla kirkasvetisillä alueilla kasvillisuuslinjan voi tehdä myös vesikiikarilla SUP-laudalta. Tässä ollaan merenhoidon mutaseurantalinjan kimpussa Eskonlahdella pohjoisella Peärmerellä. Siellä vesi ei ole kirkasta vaan tumman rooibosteen väristä, mutta pohjaan asti näkyy kyllä. Kuva: Saara Luukkonen / Metsähallitus

Hiekkapohja muotoutuu usein kauniiksi aaltokuvioiksi. Tässä mennään nopeaa ja helppoa sukelluslinjaa pitkin Leipäreillä Simossa Perämerellä. Kuva: Janni Ketola / Metsähallitus

Möylyn hylkeidensuojelualueen ympäristöstä Perämeren kansallispuiston etelärajalta löytyy sorapohjaa ja melko kirkasta vettä. Kuva: Linda Jokinen / Metsähallitus

Oulujoensuussa Nallikarin hiekkarannan edustalla Hietasaaressa on näin matalaa. Kasvillisuuslinjan teko onnistuu parhaiten pelastautumispuvulla kahlaamalla ja vesikiikarilla. Pohja on kovaa hiekkaa eikä pöllyä. Taustalla näkyy Oulun pääkirjasto ja kaupunginteatteri. Kuva: Niina Kurikka / Metsähallitus

Raahen saariston Kallanriutta on matala saarten ja laguunien rykelmä, jossa kasvillisuuslinjan teko onnistuu parhaiten vesikiikarin avulla, pelastautumispuvussa kahlaten. Pohja on pölisemätöntä kivikkoa ja soraa ja syvyys korkeintaan 40 cm. Kuva: Suvi Saarnio / Metsähallitus

Ulkokrunnin ympäristössä Perämerellä on paljon kasvittomia hiekkapohjia. Kuva: Essi Keskinen / Metsähallitus

Porin Kuuminaisessa ollaan tehty fladakartoituksia kasvillisuuslinjojen avulla. Kuva: Heidi Arponen / Metsähallitus

Porin Tahkoluodosta löytyy sinisimpukoita ja punaleviä lohkareiden väliin vedetyltä kasvillisuuslinjalta. Kuva: Joakin Sjöroos / Metsähallitus

Tutustu erilaisiin vesikasvillisuuslinjoihin näistä blogeista:

Vesisammallinja Perämerellä

Luonnontilainen monotoninen näkinpartaismutapohja

Mosaiikkimainen pohja Merenkurkussa

Uhanalaisia lajeja tasaisella hiekkapohjalla

Pystysuora kallioriutta