Metsähallitus merellä: EMMAt esittelyssä: Luonnontilaisuus

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, etenkään jos kaipaa hiljaisuutta, omaa rauhaa ja karuja avoimia maisemia. Ulkosaaristoalueet ovat eteläisen Suomen omia erämaita (Kuva: Heidi Arponen).

Saaristomeren ulkosaariston laaja EMMA-alue sijaitsee Saaristomeren uloimmalla reunalla, avomeren tuntumassa. Kartta: Lasse Kurvinen/Metsähallitus.

Saaristomeren eteläisessä ulkosaaristossa katse pyyhkii silmänkantamattomiin ulapan pintaa, jota täplittävät siellä täällä pinnan päälle yltävät pienet, karut kalliosaaret ja luodot. Ulkosaarten mosaiikki näyttää siltä, kuin joku olisi heittänyt ilmaan pussin pieniä kiviä ja katsonut, kuinka ne laskeutuvat sikin sokin mereen mikä millekin kohtaa. Satunnaisesti joukkoon on molskahtanut jokunen isompi metsäinen saari tai soraikkoinen moreeniluoto kauniin hiekkarannan kera.

Ulkosaaristossa vesipinta-alaa on enemmän kuin saaria. Kuva: Kevin O'Brien/Metsähallitus.

Ulkosaariston avarat, kauniit maisemat avautuvat parhaiten ilmasta käsin. Video: Kuvaus Heidi Arponen, editointi Kevin O'Brien.

Saaristomeren ulkosaariston EMMA-alue sijaitsee uloimmasta uloimmalla, eteläisellä saaristovyöhykkeellä. Alue kattaa laajan viipaleen ulkosaaristoa: se ulottuu Utön eteläpuolelta, Alun saaren kulmilta yli 60 km päähän itään aina Hangon läntisen selän puolelle saakka. Ulkosaariston EMMA -alueissa on eri tyyppisiä suojelualueita, kuten Saaristomeren kansallispuistoon kuuluvia vesi- ja maa-alueita, yksityisiä suojelualueita (YSA) ja Saaristomeren Natura 2000 -alueita (FI0200090 ja FI0200164; SAC, SCI ja SPA). Alue kuuluu myös HELCOM MPA -merisuojelualueeseen (Marine Protected Area).

Vedenalaiset riutat ja ulkosaarten ja -luotojen pinnanalaiset kalliorannat ovat ulkosaariston EMMA-alueen tyypillisiä Natura-luontotyyppejä. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus

Merenpohjan geologia on ulkosaariston EMMA-alueella monipuolista ja syvyysvaihtelut huikaisevan suuria. Merenpohjaa halkovat yli sadan metrin syvyiset kanjonit voivat varsin nopeasti vaihtua alle metrin syvyisiksi matalikoiksi ja kallioluotojen rannoiksi.

Pääosa EMMA-alueen merenpohjista on kovaa kalliota, mutta pinnan alla kulkevat myös koillis-lounaissuuntaiset vedenalaiset Salpausselkien moreenimuodostumat (I ja II). Niiden kohdalla on hiekka- ja sorapohjia ja pinnalle yltäviä kivikkorantaisia moreenisaaria.

Ulkosaariston luodot ovat karuja, mutta heti vedenpinnan alta löytyy erittäin monimuotoisia eliöyhteisöjä. Kuva: Heidi Arponen.

Vaihtelevat syvyysvyöhykkeet ja monipuolinen pohjanlaatu tarjoavat laajasti erilaisia kasvupaikkoja niille vedenalaisille eliölajeille, joita ei rantojen avoimuus, aallokko tai ajoittaiset myrskysäät haittaa. Ulkosaariston EMMA-alueella viihtyvät monenväriset leväyhteisöt ja kalliopintoihin tiiviisti kiinnittyvät eläimet, kuten sinisimpukka ja merirokko. Ne saattavat peittää suuria alueita rantavyöhykkeen kallio- ja kivikkopohjista aina syvänteiden kalliojyrkänteille asti. Ulkosaariston sinisimpukkayhteisöjen biomassa on suuri. Tästä hyötyvät myös merialueen simpukkaa ravintonaan käyttävät vesilinnut.

Sinisimpukat viihtyvät ulapan kallio- ja kivikkopohjilla tiiviinä rykelminä. Kuva: Heidi Arponen

Ulkosaariston kivikko- ja kalliopohjat ovat erityisesti valoa ja kirkasta vettä vaativien punalevien suosiossa. Tällä alueella on VELMU -kartoituksissa löydetty ainakin 10 eri punalevälajia tai -sukua, kuten haarukkalevä (Furcellaria lumbricalis), mustaluulevä (Polysiphonia fucoides), purppuraluulevä (P. fibrillosa), siroruusulevä (Aglaothamnion roseum), hauskanniminen lajipari töpöpunaröyhelö (Coccotylus truncatus)/sarvipunaliuska (Phyllophora pseudoceranoides) sekä harvinainen tummahelmilevä (Ceramium virgatum).

Ulkosaariston EMMA-alue on tärkeä myös vedenalaisten eliöyhteisöjen suojelun kannalta. Rakkohaurupohjat ja punaleväesiintyvät on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi (EN) ja meriajokasniityt silmälläpidettäviksi (NT) luontotyypeiksi. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Ulkosaaristo on erityisen tärkeä elinalue punalevälle nimeltään takkupunahuiska (Rhodomela confervoides), jota rannikollamme tavataan lähes ainoastaan Suomenlahden ja Saaristomeren ulkosaaristovyöhykkeellä. Komea ja tanakkavartinen takkupunahuiska on makrolevien uhanalaisuusarvioinnissa luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi (NT). Mereistä alkuperää olevan lajin uhkana on rehevöitymisen ohella meriveden mahdollinen makeutuminen ilmastonmuutoksen seurauksena.

Takkupunahuiska on harvinainen ulkosaariston punalevälaji. Kuva: Kevin O’Brien/Metsähallitus.

Matalilla merenpohjilla ja saarten rantavyöhykkeessä on mahdollista löytää myös useiden eri pohjatyyppien muodostamia mosaiikkimaisia sekapohjia. Näillä hiekka-sora-kivikkopohjilla kasvaa pehmeiden pohjien putkilokasvilajeja, kuten hapsivitoja (Stuckenia pectinata) ja meriajokasta (Zostera marina). Saattaapa sukeltajan silmään sattua jopa yleensä suojaisia merenlahtia suosivia ahvenvitojakin (Potamogeton perfoliatus).

Ahvenvitaan ei heti odottaisi törmäävänsä ulkomeren matalikolla, mutta niin vain nämäkin tavallista tanakammat ja lyhyemmät yksilöt sinnittelevät aallokkoisella hiekkasorariutalla. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Ulkosaaristossa voi paikoitellen löytää vielä elinvoimaisia, laajoja rakkohauruesiintymiä. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.

Ulkosaariston EMMA-alue on yksi vähiten rakennetuista ja liikennöidyistä merialueista Saaristomerellä. Luonnontilaisuus ja erämaisuus kuvaavatkin aluetta hyvin. Sokkeloinen ja karikkoinen ulkoluotoalue ei ole helpoimmasta päästä navigoida ja jää siksi sivuun useimpien huviveneilijöiden reiteiltä.

Ihminen ei suinkaan ole ainoa, jota ulkoluotojen hiljaisuus viehättää. Häiriöttömät karvanvaihtoluodot ovat elintärkeitä harmaahylkeille ja itämerennorpille. Ulkosaariston luodot ovat harmaahylkeen tärkeimpiä lepäily-, karvanvaihto- ja lisääntymisalueita Saaristomerellä. Itämerennorpan tulevaisuutta etelärannikollamme uhkaa lauhojen talvien jäättömyys. Pieni Saaristomeren norppapopulaatio ei kaipaa ylimääräisiä stressitekijöitä elämäänsä. Tästä syystä rauhalliset saaristoalueet ovat olennaisia harvinaisemman hyljelajimme tulevaisuudelle. Hylkeiden lisäksi voi hyvällä tuurilla nähdä pyöriäisen käyvän ulkomeren reunalla pyörähtämässä.

Eteläinen ulkosaaristo on harmaahylkeen parhaita esiintymisalueita. Hallien ujeltava ”laulu” voi ulkosaariston hiljaisessa illassa kiiriä pitkiä matkoja vedenpintaa pitkin. Kuva: Mervi Kunnasranta.

Saaristoalue tarjoaa monille lintulajeille levähdys-, pesimä- ja ruokailupaikkoja. Näiden siivekkäiden joukossa on lukuisia harvinaisiakin lintulajeja. Ulkosaariston EMMA-alue on tärkeä elinalue esimerkiksi haahkoille, pilkkasiiville, ristisorsille, karikukoille, punajalkavikloille, lapintiiroille, merikihuille, riskilöille ja ruokeille. Avoin saaristo on myös merikotkan valtakuntaa. Majesteetillisia merikotkia voi nähdä paitsi taivaalla liitelemässä, myös kallioluotojen korkeimmilla kohdilla ympäristöään tähystämässä.

Kovakuoriset merirokot (Amphibalanus improvisus) istuvat tiukasti kiinni aallonpieksemillä kallioseinämillä. Kuva: Roosa Mikkola/Metsähallitus.

Meriympäristön luonnontilaisuutta on mahdollista vahvistaa suojelualuerajoituksilla. Keskivaiheilla ulkosaariston EMMA-aluetta sijaitsee eteläinen puolikas ns. Trunsön liikkumisrajoitusalueesta, viralliselta nimeltään ”Nauvon Trunsön, Sandholmin ja Borstön rajoitusosa”. Tämä pinta-alaltaan rannikkomme suurin ympäristönsuojelullisista syistä kokonaan rauhoitettu merialue on koko eteläisen saaristoalueen suojelualuemosaiikin kova ydin. Trunsön rajoitusalueesta tekee ainutlaatuisen se, että ympärivuotinen liikkumiskielto koskee koko vesialuetta, ei ainoastaan maihinnousua saarille. Alueella ei siis saa liikkua veneellä tai harrastaa laitesukellusta ilman Metsähallituksen lupaa.

Trunsön suojelualueen tarkoituksena on rauhoittaa helposti häiriintyvien lintujen pesimä-, lepo-, ruokailu- ja sulkimisalueita sekä ulkosaariston hyljeluotoja. Osia Trunsön rajoitusalueesta on ollut yhtäjaksoisesti rauhoitettuina jo vuodesta 1968. Luonnontilaisena saaristoalueena se soveltuu erinomaisesti saaristoluonnon tutkimuksen vertailualueeksi. Rauhoitettu rajoitusalue on erittäin tärkeä myös vedenalaisluonnon suojelussa. Kaikkein luonnontilaisinta meriluontoa löytyy todennäköisimmin kaikelta ihmistoiminnalta rauhoitetulta ulkosaariston suojelualueelta.

Saaristomeren ulkosaaristo on erityinen alue vedenalaisen kulttuuriperinnön kannalta. Ulkosaariston karikkoisilla vesillä on paljon haaksirikkoutuneiden laivojen hylkyjä, ja alue on yksi rannikkomme ns. hylkyloukoista. Kuva: Heidi Arponen

Saaristomeren ulkosaariston EMMA-alueeseen sisältyy toinenkin ympärivuotinen liikkumisrajoitusalue, Grimsörarnan hylkeidensuojelualue ja useita suojeltuja lintusaaria ja -luotoja, joille maihinnousu on kielletty lintujen pesimäaikana. Varmistuakseen,ettei tulisi häirinneeksi herkkää saaristoluontoa, kannattaa ennen ulkosaaristoon suuntautuvaa venereissua tai melontaretkeä tarkastaa suojelualueiden sijainti kansallispuiston järjestyssäännöistä www.luontoon.fi/saaristomeri. Liikkumisrajoitusalueet on merkitty myös Metsähallituksen Retkikarttaan, www.retkikartta.fi.

Heidi Arponen, meribiologi