Opettelua ja edesottamuksia

Metsähallituksen kenttäkausi alkaa lähennellä loppuaan samoin kuin minun kesäni harjoittelijana meritiimissä Itäisellä Suomenlahdella. Tässä siis hieman ajatuksia kuluneesta kenttäkaudesta harjoittelijan näkökulmasta. 

Töiden aloittaminen jännitti minua etukäteen kovasti. Tiesin että tulisin asumaan lähes koko kesän kahdeksan ventovieraan ihmisen kanssa kentällä melko ahtaissa ja askeettisissa olosuhteissa. Lisäksi minulle oli kerrottu, että olen porukan ainoa uusi työntekijä ja vieläpä kaiken lisäksi nuorin. Edessä ei siis olisi mikään ihan helppo rasti. Olin kuitenkin vielä enemmän innoissani kuin jännittynyt. Toivoin, että kesästä tulisi hyvän oppimiskokemuksen lisäksi myös aivan äärettömän hauska ja maailmaa avartava kokemus. Kenttäkautemme lähti käyntiin kolmen päivän koulutuksella Ulko-Tammiossa. Opettelimme mm. solmujen tekemistä, pelastautumispuvuissa uimista ja erilaisissa hätätilanteissa toimimista. Uutta tietoa tuli kerralla aikamoinen pläjäys ja olo oli toisinaan kuin Liisalla ihmemaassa.  Kaikki oli uutta ja hurjan jännittävää. Jännitys kuitenkin karisi pian, sillä asiat alkoivat pikkuhiljaa aueta. Paalusolmut alkoivat luonnistua ja pelastautumispuvussa veneeseen kapuaminenkin onnistui. Huomasin myös sopeutuvani työkavereideni sekaan varsin hienosti. Rempseämpää työyhteisöä saa hakea.  

Jo heti ensimmäisellä viikolla tuli selväksi, että yhdeksänhenkinen meritiimi ei liiku mihinkään ilman hillitöntä määrää tavaraa. Kuva Juho Lappalainen  

Kokonaisuudessaan kenttäkausi on ollut tapahtumarikas ja opettavainen kokemus. Olen oppinut paljon sellaisia taitoja, joita ei koulunpenkillä opita mutta joita kuitenkin työelämässä tarvitaan. Vesistöbiologin on hyvä osata esimerkiksi navigoida, liikkua vesillä ja tuntea vedenalaista lajistoa. Myös kärsivällisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä on tullut kesän aikana harjoitettua. Merellä muuttuvissa olosuhteissa työskenneltäessä asioiden tekeminen vain kestää kauemmin ja pienetkin ongelmat voivat vaikeuttaa työntekoa paljon. Esimerkiksi eräänä kenttäpäivänä unohdimme lähtökiireessä mittakelan rantaan vaihtaessamme sukelluspaikkaa. Emme pystyneet aloittamaan työntekoa ollenkaan ennen kuin toinen tiimi oli tuonut meille unohtuneen kelan. Odottelimme siis saaressa yli kaksi tuntia vain yhden unohtuneen mittakelan vuoksi. Asiassa oli kuitenkin myös valoisa puoli, sillä odotellessamme kelaa Juho ja Petra ehtivät opettaa minulle levien tunnistusta sukelluspaikkamme rantakalliolla.  Kesä on mennyt pitkälti sukeltajia avustaen, videoita kuvaten, näytteitä mikroskopoiden ja videoita katsoen. Lähes koko kesä on siis hurahtanut hyvin pitkälti kenttätöiden merkeissä. Kentällä olo on ollut mielenkiintoista, hauskaa ja siitä on saanut paljon irti, mutta toisaalta se on myös hyvin intensiivistä. Toisinaan työtehtävät tulivat ihan uniin asti. Olen ollut unissakävelijä koko ikäni ja sen ovat saaneet myös työkaverini huomata. Toisinaan olen naruttanut sukeltajaa unissani, toisinaan roikottanut kameraa sängyn laidan yli siinä toivossa, että se olisi jo pian pohjalla.    

Kahvittelua Asteropessa kentällä vesisateessa. Kuvassa Krista, Juho, Henna ja Jamina. Kuva: Jamina Vasama.     

Krista naruttaa sukeltajaa ilta-auringossa Asteropen aurinkokannella. Kuva : Juho Lappalainen 

Asiantuntevassa porukassa olen oppinut paljon, mutta aina ainoana harjoittelijana oleminen konkareiden keskellä ei ole kuitenkaan ollut ihan helppoa. Uusia asioita on täytynyt omaksua lyhyessä ajassa paljon ja toisinaan se, että kaikki muut osaavat jo kaiken ja itse en juuri mitään on tuntunut turhauttavalta. On turhauttavaa katsella kun työkaveri pyörittelee köydet knaapin ympärille alta aikayksikön sen enempää asiaa miettimättä, kun taas itse päädyn miettimään vähintään puoli minuuttia että mitenkäs päin se lenkki nyt oikein menikään. Onneksi työkaverit kuitenkin jaksavat vääntää rautalangasta ja neuvoa kädestä pitäen (tarvittaessa myös ihan kirjaimellisesti). Navigoimistakin olen opetellut kapteenin kanssa samalla penkillä istuen ja karttaa ja plotteria innokkaasti seuraten.  Innokkaalla asenteella ja reippaalla mielellä pärjää pitkälle, eikä tarvitse olla seppä jo syntyjään. 

Syntymäpäiväni kunniaksi ihanat työkaverini olivat järjestäneet yllätyksen laiturille sateisen merellä vietetyn kenttäpäivän päätteeksi. Kuvassa Emmi, Krista, Juho ja Petra. Kuva: Jamina Vasama 

Kesä Metsähallituksella on ollut kaiken kaikkiaan kokemus jota en vaihtaisi pois. Olen saanut paljon uutta tietoa ja taitoa, tutustunut upeisiin uusiin ihmisiin, saanut uutta näkökulmaa elämään ja motivaatioita opintojen edistämiseen. Meritiimissä työskentely on selkeästi vahvistanut käsitystäni siitä että olen oikealla alalla. Tulin harjoitteluun aivan totaalisena keltanokkana, mutta nyt osaan jo paljon. Pitkälti kiitos siitä kuuluu minua (toisinaan hieman liiankin) innokkaasti neuvoneille työkavereilleni, joiden kanssa huumori kukkii heikkoinakin hetkinä, kuten silloin kun kaaduin auringonpistoksen sekoittamana selälleni rannan ainoaan kuralätäkköön ja minulla ei ollut vaihtopaitaa mukana. 

Kivien katsomista ja filosofisia pohdintoja Asteropen keulalla. Onko mitään parempaa kuin kaunis kirpeän syksyinen päivä merellä!  Kuva: Juho Lappalainen.

Olen ruskettunut ja täynnä mustelmia auringon, ihmettelyn, kömmähdyksien ja meriveden täyteisen kesän jäljiltä, mutta hymy ei hyydy vielä täällä flunssankatkuisella toimistollakaan, kun ajattelen kesän aurinkoisia kenttäpäiviä ja mahtavia maastossa vietettyjä viikkoja samalla, kun kirjoitan tätä postausta vatsaflunssan kourissa työkaverin jatkuvaa aivastelua kuunnellen.  Tämä on ollut loistava alku tulevalle biologin uralleni ja toivon, että tällaisia kesiä on edessäni vielä monia.  Tästä se lähtee! 

Krista Rantamo Kotkan meritiimi