Oulusta suoraan Hyrynsalmelle, Saariselän kautta

Oulusta Oulujärvelle ja sieltä sitten Saariselän kautta Hyrynsalmelle.

Välillä tuntuu, että meribiologin elämä on pelkkää ajamista. Eikä edes vain veneellä, vaan maalla, autolla.

Sunnuntai-iltana palasin kotiin kahden viikon Suomi-tourneelta. Syyskuun alulla aloitettiin Oulusta, ajettiin Oulujärvelle ja työskenneltiin siellä muutama päivä vedenalaista kulttuuriperintöä inventoimassa. Veneellä tuli myös käytyä Manamansalosta Paltamossa asti, yli kahden tunnin venematka suuntaansa siinäkin.

Aiemmin keväällä olimme Vaasan kollegan Pekan kanssa päättäneet, että kun nyt tien päälle ryhdytään, mennään sitten kerralla kunnolla. Niinpä poikkesimme matkalla Oulujärveltä Hyrynsalmelle (vajaan 2 h ajomatka) pitämässä esityksen raakuista Kiehisen luontokeskuksessa Saariselällä – vajaan 7 h ajomatka suuntaansa.

Mikäs oli ajaessa, seura oli hyvää, alla työpaikan hyväajoinen Toyota Hilux, tiet kuivina ja päivänvaloakin riitti melkein perille asti. Poroja oli mutta ne eivät tulleet yllätyksinä tielle.

Raakkuesitys veti salintäydeltä väkeä ja kirvoitti alkuperäisasukkaista ja matkailijoista koostuneen yleisön vielä vireään keskusteluunkin. Ei siis ollut turha poikkeama Saariselälle asti. Huomattavasti turhemmissakin kinkereissä on valitettavasti tullut välillä käytyä.

Esityksen jälkeen taas autoon ja nokka kohti Hyrynsalmea, jossa suhailtiin Paljakan, Puolangan, Suomussalmen ja Ukkohallan alueella rymyämässä puronpohjia Kainuun Helmenkalastajat-hankkeessa.

Incan viimeinen maastokeikka tänä kesänä. Sarven uudet laiturit on nyt myös kokeiltu ja hyvät ovat, varsinkin kun painot saadaan upotettua pohjaan.

Viikon raakkuisten maastotöiden jälkeen auto ja sen perään kiinnitetty mönkijä ja kumivene liikahtivat Ouluun, josta tehtiin vielä pisto Perämeren kansallispuistoon Tornion kautta, kun nyt kerran tien päälle lähdettiin. Kävimme poimimassa vedenalaisen luontopolun talviteloille ja nostamassa Incan vesiltä.

Pekka ja Essi ähertävät vedenalaisen luontopolun poijua pois, Johanna kuskinpaikalla.

Eilen illalla palauduin kotiin kahden viikon intensiivisen, mielenkiintoisen, rankan ja mukavan maastoputken päätteeksi. Laukun sisällön sai suoraan kaataa pyykkikoppaan, samoin kuin jokaisen päällä olleen vaatekappaleen riisua samaan osoitteeseen saunaan mennessä. Ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon en tänään ole laittanut pelastautumispukua päälleni – olen vain kanniskellut sitä paikasta toiseen, kuin en malttaisi pysytellä tutusta haalarista erossa nyt kun toimistotyö väistämättä on vetämässä minua sisälle.

Monet australialaisnuoret tekevät ennen yliopistoon menoa ”walkabout”in, aboriginaalinuorten aikuistumisriittiä vastaavan poistumisen yhteisöstä. Australian länsimaiset nykynuoret lähtevät ulkomaille ja palaavat virkistyneinä takaisin opiskelemaan. Aboriginaalimiehet menevät ”puskaan”, opettelevat elämään ja henkistymään yksin. Minun walkaboutini tämän vuoden maastotöiden ja toimistotöiden välillä ei ollut yksinäistä henkistymistä vaan kollega Pekka jaksoi koko matkan mukana. Maisemat ja työtehtävät vaihtuivat, kilometrejä kertyi niin autolla kuin puronpohjalla ja veden alla. Kesän aikana on yhteensä ajettu n. 15 000 km.

Nyt voin asettua aloilleni toimistoon.

Essi Keskinen

Sarveen oli löytänyt myös muita syksystä nauttivia veneilijöitä.

BBB-hanke (Boundless Bothnian Bay eli Rajaton Perämeri) oli pystyttänyt komean Perämeren kansallispuisto -kyltin Selkä-Sarven vierasvenesatamaan. Hyvin sopi mereiseen maisemaan ja punamullan värisiin rakennuksiin.

Lyijyinen syyskuinen meri.

Kesän aikana vedenalaisen luontopolun vieraskirjan kynään on pesiytynyt huomattava määrä runkopolyyppejä. Oli suorastaan sydäntäriipivää nostaa polyypit kuiville talveksi...