Linjasukellus: Våtskär, Loviisa 15.7.2014. Linjan pituus 89 m, syvyys 12,2 m, sukellusaika 61 min.

Itäisen Suomenlahden meritiimi liikkeellä. Kuva: Emmi Hänninen

Tämä sukelluskertomus on esimerkki siitä, miten kaikki ei aina suju täysin odotetusti…

Itse sukelluspäivä alkoi varsin mainiosti leppeässä ja vähätuulisessa kesäsäässä. Sen verran taisi tosin olla maininkeja, että tunsin orastavaa merisairautta kehossani… Kokemuksesta viisaana kuitenkin tiesin, että yleensä lievä pahoinvointi helpottaa, kun pääsee viileään veteen! Pahoinvointiin tarkoitettua kolmiolääkettä en voinut ottaa ennen sukellusta, mutta Burana sujahti kurkusta alas ihan varmuuden vuoksi. Olin innoissani uudesta maskistani, jossa oli laajempi näkökenttä kuin vanhassa tutussa maskissa. Maskin sopivuutta en ollut ehtinyt testata, joten tulevasta sukelluksesta tulisi samalla maskin testisukellus.

Ja sitten veteen! Lievä tuskanhiki otsallani merisairauden ja lämpimän sukellusvaatetuksen takia lähdin uimaan kohti rantaa, jossa linjan alkupää sijaitsi. Kaikki ok, viittoilin pintahenkilöille, ja lähdin vetämään linjakelaa kohti syvyyksiä. Ehkä kaikki ei kuitenkaan ollut aivan kunnossa, mutta päätin sulkea stressin mielestäni ja tehdä sen, mitä minun odotettiin tekevän, siis kasvillisuuskartoituksen.

Tutkimussukeltaja rantavyöhykkeellä. Kuva: Maiju Lanki

Heti pinnan alla sukeltaja on yksin ajatustensa kanssa. Tällä kertaa ajatukseni pyörivät olotilassa, tutkimusvälineistössä ja maskin toimivuudessa. Tuskanhiki toden totta helpotti hiukan, mutta kurkussa tuntui edelleen pala ja kaikki tutkimussukeltajan välineet käsissä ja ympäri tasapainotusliivin D-lenkkejä ahdistivat. Lenkeistä roikkuvat tavarat tuntuivat sotkeutuvan turvanaruun, mikä häiritsi. Kiroilin tavarapaljoutta ja mietin, miten mukavaa olisi sukeltaa ilman sitä kaikkea tavaramäärää.

Tutkimussukeltaja käsissään monenlaista välineistöä. Kuva: Petri Päivärinta

Hetken sukellettuani huomasin maskin vuotavan. Kirosana. Maskin tyhjennys. Matka jatkui. Maski täyttyi uudelleen ja se oli vähän väliä tyhjennettävä. Stressitaso nousi ja kuin tilauksesta kelakin jäi jumiin. Ilmeisesti siihen oli jäänyt edelliseltä sukellukselta hiekkaa tai levää, minkä takia mittanauha ei päässyt pyörimään vapaasti kelasta ulos. Koetin ensin käsivoimin kiskoa nauhaa samalla, kun toisella kädellä tarkkailin kompassisuuntimaa. Matka jatkui töksähdellen, kun jokainen kelan pyörähdys piti tehdä käsivoimin. Stressiä lisäsi vielä yhtäkkiä ilmaantunut moottoriveneen ääni – kuulosti siltä kuin vene olisi ajellut ympyrää linjan läheisyydessä. Painuin pohjaa vasten sydän pamppaillen mielessäni kauhukuva itsestäni kulkeutumassa holtittomasti veneen perässä turvanarun tartuttua veneen moottoriin. 

Typpihumala ja stressi taisivat hieman hidastaa ajatuksenjuoksua. Moottorin äänen loputtua muistin pian, että kelaa saa pyöritettyä myös kammesta! Oivallus helpotti työskentelyä, joskin siihen edelleen tarvittiin kaksi kättä. Tyhjensin jälleen maskin ja mietin hetkisen. Pohjan profiili oli alkanut muuttua jyrkemmäksi, joten eteneminen rinteen mukaisesti pää kohti pimeyttä vuotavan maskin ja jumittavan kelan kanssa ei houkutellut. Päätin muuttaa taktiikkaa; käännyin kasvot kohti ylärinnettä, otin kompassista vastasuuntiman ja jatkoin matkaa räpylät menosuuntaan. Pimeys ja syvyys ahdistivat stressaantunutta mieltäni, varsinkin kun vuotavasta maskista tunkeutui epämiellyttävästi kylmää vetää nenääni. Kasvot kohti ylärinnettä tuntui turvallisemmalta.

Sukeltajasta näkyy pinnalla vain ilmakuplat. Turvanaru toimii linkkinä pintahenkilön ja sukeltajan välillä. Kuva: Jamina Vasama

Hetken laskettuani alas rinnettä muistin katsoa pitkästä aikaa syvyysmittaria. Syvyyttä oli 12,2 metriä. Hupsista vain, olin aivan huomaamatta laskeutunut hieman turhankin syvälle, hiekkapohjalla ei tässä syvyydessä ollut enää mitään kasvillisuutta. Laitoin linjan loppupisteen tuohon paikkaan, pituuden näyttäessä 89 metriä. Kesti tovin ennen kuin löysin käsikopelolla liivini D-lenkistä kaipaamani poijun, jonka avulla merkattiin linjan loppupiste ja toisen tovin, että sain sen irrotettua lenkistä kankein rukkasin. Jätettyäni ”nakin” linjan loppupäähän sain vihdoin aloitettua - kaiken sählingin jälkeen - varsinaisen kartoitustyön. Tosin kirjoituslevynkin kaivaminen toisesta D-lenkistä ja sen selvittäminen irti turvaköydestä vaati hieman ponnisteluja. Lievästi sekaisissa tunnelmissa aloin tehdä määrityksiä metrin välein – en siis 10 pituusmetrin, kuten loivalla pohjalla, enkä syvyysmetreittäin kuten jyrkässä rinteessä olisi pitänyt tehdä, vaan metrin välein: 89 metriä, 88 metriä, 87 metriä… Näin jatkui aina kohtaan 70 metriä asti, jossa ilmeisesti ajatukseni taas selkenivät ja tajusin virheeni. Loput loivemmasta rantavyöhykkeestä tein 10 pituusmetrin välein ja loppusaldoksi tuli 27 määritysruutua, kun yleensä kartoituslinjalla on noin 10 ruutua.

Pintaan päästyäni selvisi vielä, että loppukoordinaattien määritykseen tarvittava poiju oli sotkeutunut turvanaruuni ja kulkeutunut mukanani rantaa kohti, joten se niistä loppukoordinaateista.

Tältä minusta tuntui sukelluksen jälkeen. Kuva: Jamina Vasama

Vaikka linjasukellukset ovat lähtökohtaisesti saman kaavan mukaan tehtäviä, vaikuttavat monet tekijät myös työsukellusten sujuvuuteen. Kaikki toiminta tulisi olla etukäteen pinnalla huolella suunniteltu ja välineet testattuja ja toimivia ennen pinnan alle menoa. Viime kädessä sukeltajan kunto ja psyyke vaikuttavat oleellisesti veden alla työskentelyyn. Tässä tapauksessa monet pienet tekijät lisäsivät sukeltajan stressiä haitaten työntekoa. Työ saatiin kuitenkin tehtyä eikä varsinaisia vaaratilanteita syntynyt, mutta onnettomuuden riski oli olemassa sukeltajan olotilan ja vedenalaisten tapahtumien seurauksena.

Mitä opimme tästä? 1) Sukeltamaan ei kannata mennä huonovointisena eikä stressaantuneena. 2) Stressillä on tapana kumuloitua ja veden alla se tuskin vähenee, varsinkaan jos tapahtuu jotain odottamatonta.  3) Tarkasta aina välineesi etukäteen, jotta tiedät niiden toimivuuden! 3) Karsi kaikki ylimääräinen ”romu” minimiin, ja laita välttämättömät tavarat helposti esille saatavaan paikkaan. 4) Ajattele pinnalla, älä vasta pohjalla. Toisin sanoen, kaikki suunnitelmat kannattaa tehdä ennen sukellusta, koska sukeltajan älykkyysosamäärä laskee välittömästi veden alla. Typpihumala lisää tyhmyyden määrää syvemmälle mentäessä.

Tämän sukelluksen jälkeen olen jatkanut vanhan maskini käyttöä. Säädin myös kaikki roikkuvat välineet niin, että pystyn näkemään ne maski päässä ja järkevöitin muutenkin välineiden sijoittelua. Lisäksi tästä sukelluksesta lähtien olen muistanut tarkastaa aina maskin pitävyyden pinnalla ja katsoa, ettei turvaköysi ole sotkeentunut välineistöön. Vielä riittävä juominen, syöminen ja oman kehon kuuntelu ennen sukellusta ja hyvä tulee!

A-lippu kertoo: sukeltaja vedessä. Kuva: Jamina Vasama

Emmi Hänninen