perjantai 10. heinäkuuta 2020

EMMAt esittelyssä: Ihmispaineet – Hankoniemi

Vedenalainen merenpohja, jossa on kalliota ja isoja kiviä, joiden päällä kasvaa erivärisiä leviä. Välivedessä ui myös korvameduusa.
Hankoniemen monimuotoista meriluontoa parhaimmillaan. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Hanko vetää lomalaisia puoleensa ja on tunnettu vilkkaana kesäkaupunkina. Kilometrien pituiset hiekkarannat sekä purjehduskisat ovat aurinkoa palvovien turistien mieleenMutta Hanko on ennen kaikkea myös merikaupunki ja koko Hankoniemen edusta on valikoitunut EMMA-alueeksi (ekologisesti merkittävä vedenalainen merialue), josta jokainen hankolainen voi talven hiljaisina kuukausina olla ylpeäHankoniemen vedenalaiset luontoarvot eivät jätä ketään kylmäksi, mutta samanaikaisesti alueen eteläpuoliset mökitetyt lahdet ovat huonokuntoisia ja ihmisen kaltoin kohtelemia. Ihmisen aiheuttamista muutoksista huolimatta Hankoniemen merialueella on kukoistavaa elämää!

Hankoniemi sai arvokkaan EMMA-statuksen ensisijaisesti sen monimuotoisten hiekkapohjayhteisöjen ansiosta. Alue on laaja, ja arvokas luonto ulottuu huikean 100 neliökilometrin alueelleHankoniemen arvokas meriluonto on tunnistettu osittain jo aiemmin ja alue on osa laajempaa Tammisaaren ja Hangon saariston ja Pohjanpitäjänlahden merensuojelualue -nimistä Natura 2000 -aluetta. Natura-alueiden tavoitteena on merenpohjan, vedenalaisen luonnon ja veden laadun suojelu.
Ilmakuva, jossa on valkoisella värillä rajattu Hankoniemen eteläinen merialue.
Hankoniemen koko eteläinen merialue määriteltiin ekologisesti merkittäväksi merialueeksi (EMMA). Nykyinen EMMA-aluerajaus on lännen puolella jopa laajempi kuin mitä se on Tammisaaren ja Hangon saariston ja Pohjanpitäjänlahden Natura-alueessa. Kartta: VELMU

Hankoniemi on osa ensimmäistä Salpausselkää ja maaperältään ja rannoiltaan laajalti hiekkapohjaista. Alueen ominaispiirteisiin kuuluvat pitkät ja laajat hiekkarannat sekä vedenalaiset hiekkapohjat. Hankoniemi on meriajokkaan pääasiallista esiintymisaluetta Suomenlahdella ja meriajokasniityt peittävät laajoja alueita muun muassa Kolavikenissä. Hankoniemessä esiintyy runsaasti myös muita putkilokasveja ja vedenalainen maisema saa joskus akvaariomaisia piirteitä, niin kirkasta vesi on!


Merenpohja, jossa vallitsee meriajokasniitty hiekkapohjalla.
Hankoniemen meriajokasniittyä. Kuva: Juuso Haapaniemi / Metsähallitus

Vedenalainen ja kirkasvetinen kuva, jossa on yksittäisiä vesikasveja siellä täällä. Vesikasvien päällä kasvaa hieman punahelmilevää.
Hiekkapohjalla kasvaa ainakin tähkä-ärviää sekä hapsivitaa, jotka ovat Itämeren yleisimpiä putkilokasveja. Myös punahelmilevä viihtyy ja kasvaa muuhun vesikasvillisuuteen kiinnittyneenä. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus

Vedenalainen maisema, jossa vesi on turkooosin väristä ja vallitseva laji on vitakasvillisuus. Pohjalla on myös punalevää sekä sini- ja liejusimpukkaa.
Matalilla alueilla aurinkoisina päivinä vedenalainen maisema Itämeren eteläisillä merialueilla, kuten Hankoniemellä, saa turkoosin värisiä vivahteita, ja vesikasvillisuus kukoistaa. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Mitä muita vedenalaisia luontoarvoja monipuolinen Hankoniemi tarjoaa? Alue ei ole pelkkää hiekkapohjaa, mikä tuli ilmi jo tämän blogin ensimmäisestä kuvasta, vaan alueelle ominaisia luontotyyppejä ovat myös riutat, jotka tarjoavat kasvualustan monipuolisille leväyhteisöille. Riuttalueilla esiintyy erittäin runsaasti rakkohaurua ja punaleviä, kun taas näkinpartaisia kasvaa erityisesti Västerfjärdenin suojaisassa fladassa. Hankoniemen meren pohjassa asustelee paikoillaan, mönkii tai kävelee myös monipuolinen pohjaeläimistö. Ja onpa alue myös tärkeä poikasalue kampelakannoille!


Avomerta, jonka keskellä on vedenalainen riutta. Riutta näyttää sinisen väriseen mereen verrattuna ruskealta alueelta. Kaukaisuudessa siintää myös yksittäisiä luotoja ja saaria.
Västerharun riutta Hangon länsipuolella jää juuri ja juuri vedenpinnan alapuolelle. Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus

Vedenalainen kuva pinnan läheisyydessa kasvavasta rakkohaurusta.
Aina niin kuvauksellinen rakkohauru. Kuva: Juuso Haapaniemi / Metsähallitus

Vedenalainen kuva punaleviin kuuluvasta haarukkaleväkasvustosta, joka kasvaa kalliolla ja jota ympäröi ruskoleviin kuuluva rakkohauru.
Punaleviin kuuluva haarukkaleväkasvusto rakkohaurun ympäröimänä. Kuva: Olli Mustonen / Metsähallitus

Vedenalainen kallioriutta, jossa kasvaa monipuolisesti sekä uposkasvillisuutta kuin punalevää ja rakkohauruakin.
Pirteän vihertävää haurakasvustoa. Haurat ovat uposkasveja, jotka yleensä viihtyvät lieju-, hiekka- tai sorapohjilla, mutta jos kallion päälle on kertynyt irtonaista maa-ainesta, miksipä ei se kelpaisi kasvualustaksi. Haurakasvuston ympärillä kallioon kiinnittyneenä kasvaa punahelmilevää ja näkyypä taustalla rakkohaurupuskakin; monimuotoisuutta parhaimmillaan. Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus 

Vedenalainen otos kivistä, joiden päällä on kymmenittäin ruskean värisiä limakotiloita.
Lymnaea -suvun limakotilot tulevat niin hyvin toimeen Itämeren laimeassa murtovedessä, että Itämeren viimeistä vähäsuolaista kehitysvaihetta on kutsuttu Limneamereksi. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus

Sirokatkarapu vedenalla vihreän rihmalevän seassa.
Sirokatkarapu on 2000-luvulla voimakkaasti Itämereen levittäynyt vieraslaji. Sitä esiintyy ainakin Saaristomereltä Loviisaan ja myös Hangon vesillä sitä yleisesti tavataan. Vielä ei ole tietoa siitä, miten sirokatkarapu vaikuttaa Suomen alkuperäisiin lajeihin, kuten leväkatkarapuun, mutta kaikkiruokaisena sirokatkarapu on hyvä kilpailija. Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus

Merisukasjalkainen vedenpinnan alla vihreän rihmalevän seassa.
Merisukasjalkainen on vakuuttava peto voimakkaan leukansa ansiosta, jolla se nappaa suuremmat saaliseläimet. Isossa-Britanniassa lajia pidetään tärkeänä monimuotoisuuden indikaattorina, ja Hangon vesillä sitä myös elää. Kuva: Juho Lappalainen / Metsähallitus

Kallioinen merenpohja, johon on kiinnittyneenä kymmeniä sinisimpukoita vieretysten.
Vedenpuhdistamona tunnettu sinisimpukka on yleinen Hangon merialueella. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus

Kampela merenpohjalla ison kiven juurella. Kivellä kasvaa rakkohaurua.
Suomen rannikon kampelakannat ovat heikentyneet, mikä johtuu rannikkovesiemme makeutumisesta sekä rehevöitymisestä. Suolapitoisuuden aleneminen heikentää kampelan lisääntymismahdollisuuksia, sillä kudun onnistuminen vaatii riittävän korkean suolapitoisuuden. Rehevöityminen taas aiheuttaa hiekkapohjien liettymistä ja lisää hapettomia alueita, joita kampelat välttelevät. Kuva: Anu Riihimäki / Metsähallitus

Myönnän nyt itsekin, että tämä blogiteksti kallistui enemmän Hankoniemen vedenalaisen luonnon hehkutukselle kuin mitä se keskittyi ihmispaineisiin; minkä meribiologi itselleen voi. Mutta, jotta ei menisi vain hehkutukseksi, niin Hankoniemeen kohdistuvista uhista merkittävimpänä voidaan pitää Itämeren yleistä rehevöitymistä, joka on uhka etenkin meriajokkaalle ja rakkohaurulle sekä muille niukkaravinteisuutta suosiville lajeille. Rehevöitymisen merkkejä on Hankoniemellä jo nähtävissä; rihmamaiset levät valtaavat alaa ja tukahduttavat alleen monivuotista vesikasvillisuutta ja avainlajeja, kuten rakkohaurua.

Lisäksi Hankoniemen eteläpuolella on huonokuntoisia lahtia, kuten Kattrumpan sekä Täktominlahti, jotka ovat voimakkaan ihmisvaikutuksen alaisia. Etenkin Kattrumpanin ongelmana ovat rajut ruoppaukset, joita joudutaan toistuvasti tekemään liikkuvan liejupohjan takia venevalkaman ylläpitämiseksi. Täktominlahteen taas on valunut vuosikymmeniä ravinteita ja lahden pohjalle kertynyt ravinnevarasto on kiihdyttänyt vesikasvillisuuden kasvua; lahti on paikoin kasvanut umpeen tähkä-ärviää, joka muodostaa läpipääsemätöntä kasvustoa ja tukahduttaa alleen muun vesikasvillisuuden. Täktominlahden edustella esiityy vielä ainakin meriajokasta, joten toivoa ei ole täysin menetetty. 

Hankoniemen mökitetyt lahdet ovat enemmän tai vähemmän ihmisen toiminnan muokkaamia, mikä tuottaa kohtuutonta rasitusta vedenalaiselle luonnolle. Ruoppaustoimenpiteistä voi aiheutua arvaamattomiakin haittavaikutuksia: vesi samenee, ravinteita vapautuu pohjasedimentistä veteen, kalojen kutualueita tuhoutuu ja ranta-alueita sortuu. Ruoppaamisen vaikutuksista sekä muista Itämerta uhkaavista ihmispaineista voit lukea lisää täältä

Vedenalainen maisema merenpohjasta, jonka on vallannut täysin ruskean värinen rihmalevä. Muutama vihreä vesikasvi pilkistää rihmalevän seasta.
Ylempänä olevat kuvat saattavat kaikki näyttää tulevaisuudessa tältä, jos rehevöitymistä ja pääosin maalta lähtöisin olevia ravinnepäästöjä ei saada kuriin. Hankoniemellä on paljon menetettävää meriluontonsa puolesta. Tehdään kaikkemme, jotta alueen vedenalaiset luontoarvot säilyisivät! Kuva: Mats Westerbom / Metsähallitus

Kuva Täktominlahden venesatamasta, jossa on laituriin kiinnityneenä sekä soutu- että moottoriveneitä. Rannoilla kasvaa järviruokoa.
Täktominlahden venesatama. Täktominlahden suojaisissa olosuhteissa viihtyy vallan erilainen vedenalainen luonto kuin ulkomeren tyrskyissä. Kuva: Julia Nyström / Metsähallitus

Vedenalainen kuva erittäin rehevöityneestä pohjasta. Pohjalla kasvaa tähkä-ärviää, joka on peittynyt rihmalevään. Keskellä kasvillisuutta kuljee sukeltajaa varten valkoinen linjanaru.
Täktominlahden tähkä-ärviäkasvustoa, jonka päällä kasvaa liiallisista ravinteista innostunutta rihmamaista levää. Tämänkaltainen päällyskasvusto tuskin tähkä-ärviää hirveästi haittaa, sillä matalassa vedessä valoa riittää. Keskellä kasvustoa kulkee linjanaru, jota tutkimussukeltaja, tai ehkä tässä tapauksessa tutkimussnorklaaja, käyttää suuntimena kartoittaessaan vedenalaista luontoa. Tiheä kasvillisuus luo haasteita yksittäisten lajien tunnistamiselle. Kuva: Lari Pihlanjärvi / Metsähallitus

Hangon kaupunkin vierasvenesatama, joka on täynnä purje- ja moottoriveneitä. Kuva on otettu ilta-aikaan ja taivaalla on harsomaista pilveä.
Hangon kesäillan vierasvenesatama on lomalaisia täynnä. Kuva: Julia Nyström / Metsähallitus

Viimeinen kuva osoittaa, että Hanko on monen veneilevän kesälomalaisen suosiossa. Vilkkaille ja kovan käyttöpaineen alla oleville merialueille merialuesuunnittelun onnistuminen on erityisen tärkeää. Hankoniemi ympäristöineen on juuri edelläkuvatunlainen esimerkkialue, johon kohdistuu käyttöpaineita laidasta laitaan. Suomen ympäristökeskus koordinoi valtakunnallista VELMU-ohjelmaa (vedenalaisen meriluonnon inventointiohjelma), jota Metsähallituksen Luontopalvelujen meritiimi on ahkerasti merellä toteuttanut jo yli kymmen vuoden ajan tekemällä biologisia kartoituksia muun muassa sukeltamalla ja videokuvaamalla. Tämänkaltainen sinnikäs kartoitustyö on antanut hyvää taustamateriaalia ja työkaluja merialuesuunnitelun toteuttamiseksi!

Muistutellaan vielä mieleen hyvän veneilyetiketin muistilista:
  • Kunnioita luontoa, ja sen turvaamiseksi asetettuja rajoituksia ja kieltoja. Anna linnuille pesimärauha. 
  • Vesiliikenteen säännöt haltuun!
  • Varustaudu veneretkeen huolella.
  • Ennakoi ja suunnittele.
  • Suosi taukopaikkoina virallisia, karttaan merkittyjä tulenteko- ja rantautumispaikkoja.
  • Ota huomioon ja arvosta muita vesilläliikkujia.
  • Tee tulet vain merkitylle, viralliselle tulentekopaikalle.
  • Älä tee tulia lainkaan metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana. 
  • Vie roskat mukanasi ja tyhjennä käymäläjätesäiliö vastuullisesti.
  • Jaa veneretkestäsi vastuullisia somekuvia.

Aija Nieminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti