Pitkäsunnuntai 29.6.

eli tositapahtumiin perustuva kertomus siitä, miten ja miksi viikon työt ja 11 hengen tavaroiden muutto suoritetaan 1 vuorokauden aikana 6 hengen voimin. Silminnäkijänä Helmi Mentula.

Kuten aiemmin on kerrottu, koko toissaviikon tuuli kovaa. Osa ihmisistä lähti sen jälkeen viikonloppua viettämään, mutta osa jäi talolle. Säätiedotukset lupailivat, että perjantain ja lauantain välisenä yönä tyyntyisi. Niinpä suunnitelmissa oli tehdä jäljellä olevat random-pisteet silloin yötöinä, jolloin lauantaina päivällä nukuttaisi uuden tuulen yli, ja sunnuntaina päästäsi viemään muuttokuormat ja Maia Kalajoelle. Perjantai-iltana laitettiin tarvikkeet valmiiksi ja käytiin aikaisin nukkumaan. Herätyskellot kilisivät kolmelta, ja väki pomppasi ylös sängyistään tarttuakseen töihin (ja Martin palasi kalastamasta). Tuuli oli kuitenkin ihan yhtä kova kuin oli ollut päivälläkin. Sääennuste oli muuttunut, ja sen pitikin hiljetä vasta parin tunnin päästä. Kellot säädettiin uudestaan soimaan viideksi. Taas herättiin, ja todettiin tuulen jatkuvan. Johanna heräsi vielä seitsemältä tarkistaakseen tilanteen, joka ei ollut muuttunut. Se siitä sitten.

Aamupäivällä Johanna laati uuden suunnitelman: Lauantaina lastataan peräkärry täyteen, siivotaan taloa, ja mennään aikaisin nukkumaan. Herätään aamuyöllä, tehdään kaikki pisteet valmiiksi, palataan talolle ennen yhdeksää, pakataan ja siivotaan loput, viedään tavarat ja veneet Lepäseen. Se kuulosti tehokkaalta, mutta minä naureskelin sarkastisesti, että mikä muka voisi mennä pieleen.  Paitsi siivous, myös logistinen valmistelu alkoi jo lauantaina, sillä perjantaina meille oli kerrottu, ettei Busteria voitaisi nostaa trailerille Marinkaisissa. Siellä olisi sunnuntaiaamuna kalajuhlat ja paljon väkeä. Niinpä Johanna ja Suvi etsivät kartalta Rytikarin, ja kävivät viemässä trailerin sinne. 

Heräsimme sunnuntaina aamuyhdeltä, vaikka osa ihmisistä oli saanut vasta hetki sitten nukahdettua. Tuuli tosiaan oli tyyntynyt tällä kertaa. Traileriasia mutkisti yhä elämää: Ensin piti mennä kahdella autolla Rytikariin, mihin jätimme Hiluxin, jonka avaimet näin päätyivät Suvin haltuun. Sieltä mentiin joukolla Skodalla Marinkaisiin, mihin Linda jätti minut, Waltterin ja Suvin. Linda itse palasi talolle hakemaan Martinia ja Johannaa, ja he lähtivät Incalla tekemään eteläisempiä pisteitä.

Meillä busteritiimissä työ sujui hyvin. Auringonnousu oli kaunis ja meri melko tyyni. En ollut aiemmin tositoimissa käyttänyt GoPro:ta ja tätä toista tietokoneohjelmaa, mutta ei se paljon eronnut Incan systeemistä. Jotkut pisteistä olivat kivikossa, ja jouduttiin siirtämään, mutta toinen porukka oli kuulemma saanut vielä keljummat karikot vastuulleen. Aamupäivän aikana tuuli yltyi, vaan ei se ehtinyt nostaa haitallisia aaltoja, koska tuli eri suunnasta kuin mainingit. Olimme valmiita siinä yhdeksän maissa, ja ajoimme rytikariin. Siellä Busteri nostettiin ylös merestä. Sössin jumiin erään kiinnitysliinoista, joka jäi löysälle. Se oli ruosteinen, enkä osannut kunnolla käyttää niitä härveleitä, mutta nyt osaan. Onneksi niitä oli useampia.

Hetken meri oli aivan tyyni.

Yksi kartta tehty loppuun. 

Idästä aurinko nousi.

Kiviä ja joutsenia

Tällä kivellä sijainnut piste piti siirtää.

Nousee nousee jaksaa jaksaa

Talolla siivousurakka jatkui toden teolla vartin lounastauon jälkeen. Minulle eniten päänvaivaa aiheutti ruoan heittäminen pois. Erinäiset ihmiset, jotka eivät nyt olleet paikalla, olivat jättäneet jääkaappiin kaikenlaista, mikä ei ollut enimmäkseen edes pilaantunut vielä. Perillä Lepäsessä ei valitettavasti olisi jääkaappia. Yritin hävittää ruoat syömällä, mutta edes köyhän opiskelijan maha ei ole pohjaton. Linda ja Suvi joutuivat lopulta tekemään varsinaisen roskiin laittamisen, vaikka osa mahtui mukaankin. Tein sentään jotakin pesemällä uunista pannukakun jämät (miksemme tajunneet tehdä sitä perjantaina) ja luuttuamalla lattiaa.

Suvi ja Waltteri vietiin Maialle, ja he lähtivät ajamaan sitä Kalajoelle. Inca sai jäädä vielä Öjaan odottamaan. Kun autot oli pakattu tupaten täyteen, Linda ja Martin nappasivat peräkärryn hinaukseen, ja minä lähdin Johannan mukaan hakemaan Busteria satamasta. Ajoimme sen Rahjan kalasatamaan, ja laskimme uudestaan veteen. Siinä vaiheessa Linda ja Martinkin ehtivät saapua käytyään hakemassa mökin avaimet Luontokeskuksesta hiekkasärkiltä. Busterin laituripaikka oli ahdas ja huono; siihen käännyttäessä oli suuri riski kolhia takana olevaa purjevenettä. Kaikeksi onneksi joku sataman piällysmiäs tuli juttelemaan, ja osoitti meille paremman venepaikan.

Niin pian kun tavarat oli saatu tyhjennettyä Hiluxista, Johanna lähti ajamaan sitä Ouluun, jotta Essi ja kumppanit pääsisivät maanantaina töihin. Me jäljelle jääneet lastasimme Busterin täyteen. Minut jätettiin laiturille vahtimaan tavararöykkiötä, kun Linda ja Martin hävisivät saarten taa. Jatkoin Skodan tyhjentämistä, mutta lopetin kun alkoi sataa. Linda palasi Suvin ja Waltterin kanssa. He olivat jättäneet Maian läheiselle merivartioasemalle, koska sille ei ole paikkaa kalasatamassa. Vietiin vielä pari kuormaa, mutta peräkärryt jätettiin melko koskemattomiksi. Pelkäsimme aluksi, että vesi olisi matalalla ja mainingit niin isoja, ettei Lepäseen päästäisi edes Busterilla. Minulle oli suorastaan kerrottu kauhutarinoita tuon saaren hankalasta sisääntuloväylästä. Hyvin sinne silti päästiin.

Lopulta, joskus seitsemän aikoihin, muutto oli tehty, ja ajoimme ABC:lle syömään. Minulla ei oikeastaan ollut edes nälkä, mahtoiko johtua jämäruokien ahmimisesta, vai silkasta väsymyksestä. Uskoin silti ravinnon sisäistämisen kannattavan varmuuden vuoksi. Vaikka ennätyksellisen pitkä työpäivä oli takana, emme me silti vielä saaneet levätä. Mennessämme veimme vielä viimeisen kuorman saareen, muun muassa juomavettä. Sauna piti lämmittää ja vedet kantaa, jotta enimmät hiet sai huuhdottua pois, ja mökkiin oli raivattava tarpeeksi järjestystä, että saatiin kaikille nukkumapaikat. Ilmapatjoja piti täyttää aggregaatilla ja kompressorilla, sillä tavallinen pumppu on kadonnut. Lopulta, siinä klo 11 maissa … päästiin… nuk- ku… maan… zzzzzz.

Tulipahan todettua, että meribiologin työ on monipuolista. Kuinka todennäköistä on, että saman työvuoron aikana videokuvataan merenpohjaa ja pestään uunia? Hienossa suunnitelmassakaan ei mennyt muu pieleen, kuin että kaikki kesti hiukan arvioitua kauemmin. Entisenä työsuojeluvaltuutettuna hiukan hävettää olla mukana tämmöisessä rääkissä. Onneksi vastaavia poikkeustapauksia ei satu usein. 

Lepänen on hieno paikka, ja sääkin parani. 

Helmi Mentula